Arvostelut käyttäjältä TuijaK

Tämä runo vaikuttaa nopeasti, ajatuksen virralla tehtynä, mikä sinänsä onkin ainakin itselleni yksi tärkeä tapa tehdä runoja. Runossa on paljon sanoja ja vertauskuvia, tuntuu melkein kuin kaikki mahdolliset ilmaisutavat ja tyylit olisi tässä runossa laitettu yhteen. Toisaalta, koska kyseessä on intohimoinen rakkausruno, se tavallaan sopiikin aiheeseen. Mutta lukijaystävällisyyden kannalta suosittelisin lukemaan runoa vielä läpi ja tekemään siitä johdonmukaisemman ja tiiviimmän. Runossa on ainesta vaikka kuinka hienoksi teokseksi, sillä kirjoittajalla on selvästi kyky loihtia hienoja ilmaisuja ihan helpon oloisesti. Mutta omasta mielestäni runo kaipaa reilua tiivistämistä, joskus vähemmän sanoja on enemmän tunnetta ja ajatusta. Myös kielioppia voi hiukan tarkastella; esimerkiksi "rakastan sinun ääniaaltoja" itse sanoisin "rakastan ääniaaltojasi" tai "rakastan sinun ääniaaltojasi" Tuo "sinun" on toisaalta turha tuossa.

Kiitos runosta, siinä on mahdollisuuksia.

Tätä tarinaa oli mukava lukea. Se sisälsi nostalgiaa muistojen muodossa, itsetutkiskelua, erilaisia valintoja ja niiden seurauksia sekä rohkeutta tehdä asioita uudella tavalla. Tarinassa oli mukavasti vuorotellen muistelua ja nykyhetkeä ja se teki lukemisesta mielenkiintoista. Kirjoittaja ikäänkuin opiskeli uutta suhtautumista omaan elämäänsä ja valintoihinsa hyvien muistojen ja menneisuudessä saatujen neuvojen kautta. Tarinassa oli myös kivasti kuvattu aistien kautta tulevia mielleyhtymiä ja niistä kumpuavia uusia ajatuksia ja pohdintoja. Esiin tuli hyvin kirjoittajan tapa tuottaa ajatuksia ja päätelmiä, tosin taitaa tuo tapa olla meille kaikille aika lailla samankaltaista. Ihmisiä kun ollaan. Tekstin punaisena lankana koin olevan tuo oman elämän, sen vivahduksien tutkiminen menneen ja myös nykyisyyden kautta ja sen myötä uusien oivalluksien ja valintojen tekeminen.

Kaikenkaikkiaan hyvä teksti itseäni kiinnostavalla aiheella.

Tämä oli selkeä ja helppolukuinen kertomus juomisen iloista ja suruista. En tiedä, onko kirjoittaja oikeasti nuori henkilö, mutta ainakin kirjoituksessa on hyvin saavutettu nuoren ihmisen tyyli ja siinä mielessä tarina on uskottava.

Henkinen krapula plus ihan oikeakin on itselleni hyvin tuttua, siksikin tämän kertomuksen tunteet tuntuivat hyvin samaistuttavilta ja ihan itse koetuilta. Itseään ei kannata kuitenkaan soimata liikaa ryyppyillan jälkeen, vaan ottaa opikseen, jos suinkin kykenee. Usein ihmiseltä menee kuitenkin aika kauan sen oppimiseen pysyvästi, että liika juominen aiheuttaa masennusta eikä tuota yleensä mitään kovin hyvää, mutta kannattaa silti olla kärsivällinen ja antaa itselleen anteeksi. On ihan luonnollista kokea henkistä krapulaa, jos ilta on mennyt sumussa ohi. Mutta sekin on vaan elämää ja elämässä sattuu ja tapahtuu - ihan kaikille.

Vaikka tarina olisikin fiktiota, siinä oli kyllä juuri niitä asioita ja ajatuksia, joita henkisessä krapulassa ihmisellä on. Itsesyytöksiä, monesti liikaakin, alakuloa ja toivottomuutta. Jos se oli vanhemman ihmisen kirjoittama, ihailen kykyä saavuttaa nuorelle tyypillinen lähestymistapa tähän aiheeseen.

Kirjoitustyyli oli helppolukuinen lyhyine lauseineen ja se eteni selkeästi ilman kummempia mutkia matkalla.

Kiitos tästä tekstistä.

Mukavan leppoisasti kirjoitettu tarina. Kuin matkakertomus Viikin luontoalueelta, jossa rauhallisesti edetään ja kerrotaan mitä matkan varrella näkyy ja kuuluu. Koira tuo tarinaan elävyyttä. Mukavaa kuvailua, ei liian rönsyilevää, vaan sellaista johon jaksaa mielikuvituksellaan mennä mukaan. Tarinassa on myös tietopuolista asiaa, mikä on hyvä lisä, sekä harmaahaikaran tuoma suruviesti ja siihen liittyvät muistelot tuomassa syvempää tunnetta mukaan.

Teksti oli helposti luettavaa, kieliopillisesti hyvää. Lauseet olivat pääosin lyhyitä ja ytimekkäitä. En ole kirjallisuutta opiskellut, joten en osaa sanoa mitä tekstissä tehdä paremmin. Aihe ei ollut sellainen, mitä yleensä luen, mutta koska tämä oli niin mukavasti kirjoitettu, luin sen ihan mielelläni loppuun asti.

Tämän runon ymmärsin jotenkin niin, että tämä kertoo kohtalosta ja siitä, että se joku oikea on jossain odottamassa ja ajallaan tapahtuu kohtaaminen.

Ensi lukemalla itseäni mietitytti tuo seitti-vertaus ja tuo kohta "Vaikka tukahdutat minut, tai minä revin sinut.Sinä olet se oikea ja minä lennän seittiisi". Tuo kuulostaa itsestäni hiukan ahdistavalta ja samalla myös alistuvalta. Ikäänkuin ihmisellä ei olisi valinnanvapautta, kun rakkaus ja vetovoima kohdalle sattuu.

Täytyykö suhteen olla draaman täytteistä ja tukahduttavaa, sekä myös repivää, jos se sisältää suuria intohimon ja rakkauden tunteita. Useinhan suhteet muodostuvat niin, että kaksi sellaista ihmistä, joiden "haavat" sopivat toisilleen, tuntevat mystistä tuttuuden tuntua, alkavat seurustella ja sen seurauksena suhteesta muodostuu kahden tuskaisan ja tarvitsevan ihmisen kipujen taistelutanner. Hmm...tämä runo herätti näemmä ajatuksia.

Tulkitsin runoa oman mielenkarttani pohjalta, joten saattaa olla, että kirjoittaja on ymmällä, mutta näin se minulle aukesi. :)

Runon tekninen toteutus on mielestäni hyvä ja siinä selkeä rytmi.

Pidän tässä runossa sen yksinkertaisuudesta. Tässä ei ole turhia sanoja. Myös arvosteluni tulee olemaan lyhytsanainen. Sopii tähän runoon.

Mietin, miten jokaisessa vastaantulijassa oli pala häntä. Halusiko kirjoittaja nähdä jokaisessa hänet, vai toivoiko näkevänsä vai eikö voinut estää itseään näkemästä vai oliko pelkkä ihmisyys se pala?

Jokainen heistä yhteenlaskettunakaan ei riitä. Palapeli ei vain tule valmiiksi, kun vastaan ei kävele juuri se oikea. Romanttista.

Tämäpäs olikin kiintoisa lukea entiselle sairaanhoitajalle. Minusta tuntuu, että kirjoittajakin on hoitoalalla, sen verran hyvin on löydetty hoitoalan tunnelma tähän tekstiin. En osannut kylläkään odottaa tuota loppuratkaisua, mutta näin jälkikäteen sen saattaisi aavistaa hoitajan jo hiukan kyynistyneestä asenteesta, mutta itse en osannut odottaa tätä "vähän rankempaa" loppua tälle tarinalle.

Mielenkiintoinen tarina, joka nostaa esiin eutanasia-ajatuksen ja mielipiteet sen ympärillä. Mieleen tulee myös se, kuinka joku hoitaja kyynistyessään tai ollessaan yliempaattinen saattaa alkaa leikkiä jumalaa. Tosin siihen tarvitaan tiettyä "luonnetta", eikä ehkä niin toivottavaa. Toisaalta, jos miettii tuon vanhanpiian elämää viimeiset 12 vuotta... tulee nopeasti ajateltuna itsellekin mieleen, että mikä ettei...mutta ei sitten kuitenkaan.

Siis hyvä kertomus, jossa nostettiin esiin vanhustenhoito, hoitaminen yleensäkin, hoitajan kyynistyminen, eutanasia vs. murha... Isoja asioita, joita jää pohtimaan. Tarina on myös hyvin kirjoitettu, napakasti ja selkeästi ja sitä oli helppo lukea.

Tämä on itselleni aika mystinen runo. Monta metaforaa, niin monta, että tämä täytyy lukea monta kertaa, mutta sittenkin itselleni jää hiukan auki tai aika paljonkin. Eli en ihan ymmärrä runoa, mutta sehän ei tee runosta silti huonoa. Minä lukijana vain olen sellainen, että jos en pääse runon sieluun kiinni tai runo ei pääse sieluuni kiinni, niin sitten olen vähän kuin hukassa.

En tiedä, puhutaanko tässä kaipuusta, ja siitä miltä elämä tuntuu kun on joku josta haaveillaan, mutta joka ei ymmärrä sinua, ei vastaa kaipuusi? En tiedä, mutta jotain sellaista tuli mieleen. :)

Tosi kiva loppusoinnullinen runo. Kaunis kuvaus suomaisemista, itselleni melko vieraista maisemista, koska koskaan en ole hillassa käynyt enkä suollakaan, en ainakaan muista.

Mutta minusta runo oli kauniisti soinnutettu, jossain oli pientä rytmillistä epätasapainoa, mutta ehkä vain minun suuhuni, aloin nimittäin lausua tätä, koska tällaiset runot sopivat hyvin lausuttaviksi. Eniten pidin toiseksi viimeisestä säkeestä, ehkä sen selkeyden ja kuvailun luoman tunnelman takia.

Mutta, mun mielstä kokonaisuutena hieno, vanhahtavan klassinen maisemaa ja tunnelmaa kuvaileva runo, josta kyllä pidin.

Tämä oli huisin jännittävä ja piti otteessaan loppuun asti. Kielenkäyttö oli soljuvaa ja hyvin eteenpäin kuljettavaa.