Arvostelut käyttäjältä Arska

Niinpä. Kyllä tätä olisi halunnut lukea lisää.

Jotenkin tunnelma oli lähes koko ajan, kuin lukisi pitkää johdantoa tulossa olevaan toiminnalliseen tapahtumaan. Mielenkiintoa piti yllä voimakkaasti kuvaileva kerronta, joka jaksoi luoda mielikuvia metsän sisällä tapahtuvista ilmiöistä. Jotenkin pystyin rakentamaan tunnelman, jossa odotin noiden tapahtumien liittyvän myöhemmin esiin tuleviin, ja tapahtumat yhdistäviin tilanteisiin. Näkemystä ruokki vielä kohtaus hieman ennen loppua, kun metsästä ilmestyivät nuo olennot kuljettaen sieppaamaansa miestä suon syövereihin.

Tarina jää kesken, kuten itsekin mainitset. Toivottavasti tianne ei ole lopullinen, vaan saamme lukea jatkoakin tälle.
Hyvää ja mukaansa vievää kerrontaa.

Olipa todella melkoinen kauhukertomus. Selkeä kerronta luo lukjalle hyvän yhteyden tapahtumiin. Mielikuvitus alkoi jo melkoisen varhaisessa vaiheessa rakentaa ratkaisumallejaan tapahtumille, mutta oikeastaan se vain lisää mielenkiintoa siihen, mitä oikeasti onkaan tapahtunut.
Kuokuttava juonenkuljetusta läpi tarinan, ja siihen sisään piilotetut yksityiskohdat, pakottavat epäilemään aiemmin kuviteltuja ratkaisuja. Kuitenkin asioissa on selkeä loogisuus, joten mitään ristiriitaisia tuntemuksia ei esiin kohoa.
Vaikka jo varhaisessa vaiheessa nousee epäily päähenkilön mittavasta osuudesta yön tapahtumiin, niin esimerkiksi tuo veitsen isku tiskipöytään voimalla, johon mies ei ehkä pystyisi, antaa aiheen epäillä jotain ulkopuolista asiaan liittyvää tekijää. Tuo kuvottavalta haiseva märkä ja liukas aine erilaisilla pinnoilla tietysti mielletään heti vereksi, joten selvää on, että veriteko talossa on tapahtunut.

Itse pidin myös siitä, ettei loppuratkaisussa lähdetty liian tarkoin avaamaan tapahtumiaa, ja niiden kulkua. tuollainen puolittaainen avoin loppu mielestäni vain korostaa kertomuksen luonnetta.

On tietty riski, kun alkaa pierusta huumoria repiä. Mielestäni tässä tapauksessa kirjoittaja on hallinnut ottamansaa riskin, ja omaperäisen karulla huumorilla sävyttää kerrontaa onnistuneesti.
On tietysti makuasia, tykkääkö tämänlaatuisesta kielellisestä ilmaisusta, mutta minusta tähän pääsee kiinni hyvin, eikä kerronta aihevalinnasta huolimatta vaikuta kornilta. Tapahtumat lukittuvat toisiinsa tavalla, josta kyllä selviää, ettei tässä pyritä kulttuuritekoon, vaan suoraan ja ytimekkäästi karun sarkastisen huumorin keinoin viihdyttämään lukijaa.

Aika pitkään vaeltelin täydessä kuutamossa, ennen kuin aloin päästä jyvälle siitä, ettei Urho Kivelä ole aivan ajantasahenkilö.
Hienosti tarina kulkee, ja polveilee aiheessaan, ja samalla kiilaa lukijaa nätisti juonen ulkokaarteeseen.
Omalla ominaisella tavallaan vangitseva kerronta luo kiinnostavaa jännitettä läpi kertomuksen kulun, ja jaksaa vielä rakentaa yllättävän loppuratkaisun Urho Kivelän persoonasta, sekä tämän paljonpuhuvasta viimeisestä runosta.
Ehdottomasti lukemisen arvoinen tunnelmapala

Todella hyvä ja asiallinen kirjoitus.
Lukiessa aistii,kuinka perusteellisesti kirjoittaja on valitsemaansa aiheeseen perehtynyt, ja onnistunut sisäistämään tekstiin asiakokonaisuuden puhtaimmillaan.
Näin perusteellisen sitoutuminen aiheeseen, ja sen selkeä todellisuuteen perustuva esitystapa antaa lukijalle vahvan lukukokemuksen, ja suorastaan pakottaa lukijan samalla myöntämään tekstiin asetetut tosiasiat lujaksi faktaksi.
Vasta luettuani kertomuksen, itsellenikin alkoi selvitä se, milloin tuo oma tietoisuuteni noista elämän tosiseikoista hämärtyi. Senhän on täytynyt tapahtua juuri kerrotun mukaisesti silloin, kun tytöt niitä huuliaan ovat salakavalasti tyrkänneet kiinni. Ne taitavat sen asian, jonka avulla pojilta ymmärrys elämän tosiseikkoihin sekoitetaan.

Mahtavasti kerrottua asiatietoa. Herkullista huumoria sisältävä poikamainen kertomus. Tykkäsin kovasti.

Aivan kelpo tarina. Eipä tainnut Illikaisella aivan normipäivä kohdalle osua. Vaan minkäs teet, kun se ylenaikainen vitutus päälle pukkaa. Seuraamukset sellaisesta ovat moninaisen arvaamattomat. Turpaanhan siinä tulee. Selvähän se.

Kerronnassa on siltikin mukavan letkeä tunnelma, ja tarina sitä kauttakin mukavaa ja viihteellistä luettavaa. Hyvä!

Heti iski tunne, että tämän olen lukenut aiemmin, ja näinhän asia on. Tarina toimii yhä, ja siihen rakennettu jännite on mahtinsa säilyttänyt. Olen tälle antanut arviointini jo aiemmin, joten ei siitä enempää.
Tässä tarinassa on onnistuneesti liitetty jännitys ja mystisyys yhteen, ja omaperäinen kirjoitustyyli vain tiivistää tunnelmaa.

Tämä tarina on lempeä kuvailu siitä, kuinka kaksi elämän virran uimaria, jotka kohtalon oikun heittäminä ovat ajautuneet elonakanvirran pyörteeseen, ja jotka pysyvät pinnalla vain niin kauan, kuin kohtalo sen heille sallii.
Pehmeän huumorin lempeässä käsittelyssä tarina kuvaa sitä, miten jokaisen olisi syytä pysytellä kohtalon suomassa roolissa, tässä suuressa juonettomassa näytelmässä, jota elämäksi mainitaan.
Mikäli Reino ja Osmo olisivat heille pystytetyssä osassa pitäytyneet, eivätkä lähteneet haipattelemaan suurten unelmien perään, olisi heidän kohtalonsa ollut aivat toisenlainen. Jonakin päivänä olisi edessä ollut se totuus, ettei varaa olisi ollutkaan enää siihen tiukkaan viinaan, vaikka elimistö sen ehkä vielä olisikin kestänyt, vaan pikkuhiljaa oli tyytyminen hinnaltaan edullisinpiin korvikeaineisiin.
Näiden heikompilaatuisten jäätymisenestoaineiden turruttama elimistö sitten jonakin pakkasenkirkastamana yönä päättäisi luopua kilvoittelemasta luonnon ankaruutta vastaan. Aamupäivällä Sitan miehet löytäisivät kauppakeskuksen jäteastioista niihin urvahtaneet elämäntapaintiaanit.
Koska kohtalon kulkutiet ovat meiltä salattuja, voimme vain olettaa, että tuo löytyminen olisi kuitenkin tapahtunut juuri samaisena päivänä, jolloin Bulgariaan matkalla ollut matkustajakone teki epäonnistuneen laskun, jonka päätteeksi se vielä törmäsi polttoainerekkaan.

Tarinan opetus: Onnenpelissä voi voittaa, vaikkei osallistuisikaan. Sen sijaan häviäminen edellyttää aina osallistumista.

Täytyy tyytyä siihen yhteen nallekarkkiin.
Pakko myöntää, etten paljoakaan ymmärtänyt, ainakaan siinä mielessä että olisin löytänyt tuosta ajatusvirrasta loogisesti etenevää kokonaisuutta. Tuskinpa sitä kirjoittajakaan siinä mielessä on hakenut, että tuo hapuileva ajatusvirta olisi itsessään muodostanut kerronnallisen kokonaisuuden.
Mutta, tarina muodostuneekin kirjoitetun tekstin ulkopuolelle, siihen harhaisen mielen logiikkaan, joka kulkee aivan toisessa todellisuudessa. Se logiikka, joka rakentuu noiden yksittäisten repliikkien sisältämään mielenkaaokseen.
Mielestäni olet kirjoittajana onnistunut kuvaamaan tuota mielekuvien hämmentävää sekasortoa hyvin siinä, että olet pystynyt pitämään johdonmukaisen ajattelun irti noista yksittäisistä ajatusryppäistä. Olen itsekin joskus yrittänyt kuvitella tuollaista sairaan mielen kaaosta, ja laatia sitä tekstin muotoon. Eihän siitä mitään tullut, väkisin yritin liittää niitä mielikuvakatkelmia jonkinlaiseen johdonmukaiseen ajatusketjuun.
Olet onnistunut mielestäni pitämään johdonmukaisesti johdonmukaisuuden irrallaan noista kuvailemsitasi ajatussäkeistä.( en nyt tarkoittanut säkkejä, vaan säkeitä niin kuin runoissa)
Lukukokemuksesta sanoisin, että haastavaa luettavaa oli siinä mielessä, etten sitä logiikkaa pystynyt löytämään noista hullun ajatuksista. Harvoinpa sitä kyllä niistä löytyykään? Joskushan nekin kyllä osuvat hämmästyttävällä tarkkuudella ja silloinkin aivan yllättävältä suunnalta.

Onhan tämä mahtavan viihteellinen Joulutarina. Tässä nähdään, kuinka karutkaan elämäntapahtumat, joihin kuuluvat niin muistikatkokset, kuin päänsäryt, puhumattakaan hyytävien pakkasilmojeen kiroista, eivät voi kaataa järkkymätöntä Jouluiloa, ja vilpitöntä uskoa Joulupukin saapumiseen.
Onhan Joulu vilpittömän hienoa aikaa, jolloin voidaan hetkeksi unohtaa elämän kipakat vastoinkäymiset. Rentoutua Joulusaunan sulokkaissa löylyissä, syödä Joulumämmit ja odottaa Joulupukin saapuvan poroineen. Jollei nyt viranomainen toisin päätä.