Arvostelut käyttäjältä Arska

Mikäli tuon edellisen on tarkoitus selventää aiemmin mainutun runon sisällöllistä antia, niin minun kohdallani se menee juuri päinvastoin.
Raamattu ja uskonto. Laki ja tulkinnat? liittyvätkö ne tuohon runoon jollakin sovitteella? Minä en ymmärtänyt lukevani uskonnollista lyriikkaa.
Oma käsitykseni on uskontojen suhteen se, että ne ovat joukko-oppeja ja vallankäyttövälineitä. En kiistä niiden yhteiskunnallista merkitystä, vaikka muutoin suhtaudun niihin kriittisesti.

Kummastelen tuota näkemystä irtonaisista ja rinnastustasi huorahtavaan. Runostasi poimin ajatuksen irtonaisesta, jonka liitän omassa kokemusmaailmassani asiaan, joka ei ole kiinteä. ( irtonainen = muusta irrallaan oleva. Vaikka kyseessä oleva kuvaus olisikin tarkoitettu määrittämään henkilöä ja sukupuolta, ei se automaattisesti voi johtaa antamaasi käsitteeseen. )

Minun oma ajatuskulkuni myötäilee tuota boxon aiemmin luomaa vastinetta. Kirjoittaja kirjoittakoon ja luokoon runoonsa sisällölliset elementit omien luovuudenlähteidensä vedestä, mutta annetaan lukijan päättää se, miltä tuon lähteen vesi hänestä itsestään maistuu.

Ehdottomasti mainio tarina, jonka huumori upposi minuun täysillä. Hienosti toteutettu kerronta ja aiheen huumorilla höystetty käsittely vie minut lukijana täysin matkassaan.

Loppuratkaisu istuu tarinan henkeen juuri sopivasti ennalta toivotunlaisena ja silti yllättävänä. Onnistunut kokonaisuus, josta nautin. Kiitos kirjoittajalle.

Näinhän se maailma makaa. Ohut on sivistyksen kultainen silaus primitiivisen historiamme pinnalla. Yhä ottavat sarvipäät mittaa toisistaan voittaakseen naaraiden suosion. Ehkä pinnalta siloiteltu on karkeimpien keinojen valikoima, mutta luja luotto on luonnonvalinnan mahtiin.

Mutta, kuten runossakin vihjataan, on vaihtoehto olemassa ja se on jopa mahdollisesti nousemassa sarvienkalistelun yli. Siksi sarvipäät pyrkivät painamaan sen maahan, ennen kuin sen mahti nousee liiaksi ja sehän on äly. Pitkässä juoksussa äly on aina voittava raa'an voiman.

Hienosti tässä runossa tuo kamppailu on nostettu esiin. Pehmeästi peitettynä, mutta vahvasti versovana. Runo on ajatuksella rakennettu ja ajatuksia herättävällä tavalla toteutettu.
Kirjoittajan runokieli on viehättänyt minua siitä asti, kun löysin näitä tekstejä.

Kiitos.

Tämähän on hyvä!

Runo on jotenkin lumoava tunnelmassaan. Tästä tekisi mieli antaa täysi tähtisikermä, mutta pakko jättää pieni varauma. Itse runosta en tajua mitään, eikä sen sanoma siis avaudu minulle, mutta se ei poista outoa lumousta, joka väkisin nousee esiin.

Runo rakentuu aivan erinomaisista lauseyksiköistä, jotka eivät näyttäisi luovan yhtenäistä kokonaisuutta ja se aluksi hämmensi minua, mutta muutaman kerran luettuani, runon mielivallaton valattomuus ei tunnu katoavan ja se alkaa yhä enemmän kiehtoa.

Aivan upea runo. Heti ensisäkeessä luot arvoituksellisen tunnelman huikealla ja kauniilla lauserakenteella.
Aivan erinomaisen toimivasti aloitat runosi ja jatko on samaa lempeää luovuutta, jossa ehkä eniten nautin runorakenteen hieman pohdiskelevasta esiintuonnista.

Runoon on rakennettu hienosti moniulotteinen tulkinnallisuus, kuljettamalla johtoajatusta ehdottomuuden ulkopuolella.

Onhan viimeinen silmänräpäyskin moniulotteinen kokonaisuus.

Ehkäpä

Tässä kertomuksessa minua viehättää tuo kerronnan selkeys ja tarinan looginen kulku. Yksityiskohtaisuudet tuntuvat todellisen uskottavilta ja ne kuvaavat tapahtumien etenemistä todella kiinnostavalla tavalla.

Lyhyesti sanottuna tämä on minun mielestäni todella hyvä ja kyllä tälläistä kerrontaa lukisi pidemmällekin.

Kiitos

Niin, hyvä.Sitä tämä mielestäni jälleen on. Omintakeinen ja puhtaan omaperäinen katsanto runon sisään ja sen johtoajatukseen. Omahyväiseen itsekeskeisyyteen.

Runossa kerätään pienin lyhyin lausein kokoon kannanotto empatiakyvyttömyydestä ja siitä, kuinka omaan napaan tuijottaminen on osoitus heikkoudesta.

Siitä, kuinka nopeasti selkä kääntyy toisen ihmisen ahdingon edessä, mutta omaa kurjuutta ja kohtalon kovuutta jaksetaan huolella murehtia.

Ei ehkä aiheena kaikkein iloisin, mutta eihän kaikki asiat ole niitä iloisia. Tärkeä ja oman paikkansa täyttävä runomuotoinen kannanotto.

Ihan totta!

Perimmäisten kysymysten äärelle olet sitten päättänyt lähtä. Filosofisuudessaan erinomainen on tämä runo.
Puhuttelevakin ja mukavan kevyesti kantaaottava kokonaisuus. Tämä on niin hyvä, ettei kehumalla parane. En siis kehu, totean vain.

Upeaa runoa jälleen. En tarkalleen pysty määrittelemään sitä tekijää, joka runoissasi eniten minua puhuttelee, mutta ehkä selkeä johdonmukaisuus yhdistettynä mielikuvitukselliseen aihemaailmaan ja kielivuvitukselliseen sanavalintaan yhdessä luovat kokonaisuuden, jolla tarjoilet nämä makupalat.

Kiitos runohetksetä.

Tämä runosi saa minut hämmennyksiin.
Runo on ilmaisutaidon kauneimpia kukkasia, joko vapaasti muotoonsa kasvaneita, tai taidolla kimpuiksi asetettuja. En osaa päättää, kumpaa tämä on.

Kokonaisuus kulkee luonnollisen kevyesti, muodostaen lukijalle mielikuvia, joita on luonnollisen helppo yhdistää omaan kokemusmaailmaansa. Se saa runon tuntuman luonnollisesti muotoonsa kasvaneelta, mutta samalla runon selkeä kuvailevuus on jotenkin syvällä harkinnalla muokattua ja esiin asetettua.

Upeita kesäisiä muistikuvia, joita runohenkilö kantaa matkassaan ajalta, jolloin kasät olivat aurinkoisia ja vedet lämpimiä.
Asettaa muistikuvat vertailuun nykyminänsä kanssa ja tuntee yhä sisäisesti olevansa se sama minä. Aina.

Kaunis ja herkkä lopetus runossasi.

Kiitos jälleen nautinnollisesta hetkestä.

ps.