Arvostelut käyttäjältä Arska

Hyvin nostat esiin aiheen. Mukava lukea mielipidettäsi asiasta.

Toki olen itsekin asiaan törmännyt ja jopa pysähtynyt pohtimaan.

Mikä siis on mahtanut johtaa näihin kestokäytäntöihin? Nopeasti päätellen kyseessä ei ole evoluution tuote, vaan jotain muuta. Siis mitä?

Itsekseni pohtiessa päädyin jo vuosia sitten seuraavaan tulemaan:

Ympäri maailmaa valtaapitävät piirit ovat historian saatossa kiintyneet hallintaoikeuksiinsa siinä määrin tiukasti, etteivät ole halunneet suoda mahtiaan jaettavaksi ulkopuolisille. Tämä on johtanut tietysti siihen, että valtapiirien edustajat ovat pariutuneet jokseenkin pienessä piirissä.
Seurauksensahan moisella touhulla on ja pikkuhiljaa jälkipolvissa on alkanut esiintyä lisääntyvässä määrin umpitolloutta ja siksi on kehitetty niin sanottu protokolla, eli käyttäytymissäännöstö. Niin yksinkertainen, mutta sivistykselliseltä vaikuttava, että tylsäpäisinkin kuninkaanjälkeläinen sen pystyy joten kuten omaksumaan.

Protokollan tarkoitus on näyttää ulkopuolisille suuren sivistyksen määrää, joka tavallaan kuvaisi myös älyllistä käyttäytymistä.

Mitäpä onkaan mukavanpaa katsella kuin sivistyneen ja hyvien tapojen mukaista käyttäytymistä. Siinä protokollaa tuntematon kokee itsensä umpitolloksi.

Edellä kuvaamani ei ole virallinen totuus, mutta onko virallinen totuuskaan aina totuus?

Mielenkiintoinen ja mukavasti visioitu novelliketju, jota on mukava lukea. Teksti on helposti omaksuttavaa ja selkeästi toteutettua kerrontaa.

Tarinaan on saatu sisältöä, joka on kiinnostavaa ja juonen kulkuun on onnistuttu luomaan sekä jännitystä että kiinnostavaa visiointia.
Tarinaan sopii hyvin kerronnan sujuva ja juonellisesti jopa pehmeähkö eteneminen. Viimeisen jakson huipentumana taistelukohtaus, jossa tilanteiden kehittyminen luo juoneen jännitteen.

Hyvä kokonaisuus.

Niinhän meille uskonnossa on opetettu, ettei mitää tapahdu Hänen tietämättään, tai tahtomattaan.
Se ei antaisi mahdollisuutta sattumalle, vai antaisiko? Entäpä jos Hän antaisi tietentahtoen sattumalle mahdollisuuden? Ihan vain katsoakseen mitä tapahtuu.

Uskonnot on joukko-oppeja ja ihmisten kirjoittamia. Tietyt tarpeet ja tavoitteet sisältävä ohjeistus, jonka tarkoitukset ainakin osittain ovat hallinnolliset. Uskonnot käyttävät hyväkseen tietämättömyyttä. Uskontojen myötä ihmisille tarjotaan mielikuvia ja näkemyksiä, joiden todenmukaisuus peittyy kauas historian hämärään. Ihmisillä on sisäinen tarve uskoa johonkin suurempaan ja tuohon tarpeeseen liittyy halu palvella tuota mahtia. Se johtunee tarpeesta tuvata oma asema ja tulevaisuus. Tämähän on uskontojen palkinto seurakuntalaisilleen. Tulevaisuus ikuisessa paratiisissa, tai ainakin lupaus siitä. Se uskonnosta lyhyesti.

Usko. On asia, jonka haluan erottaa uskonnosta. Usko on henkilökohtainen ideologia ja sielullinen näkemys, sekä elämäntavan perusta. Usko ei perustu tietoon, vaan näkemykseen ja lujaan luottamukseen. Jokaisen henkilökohtainen uskoon liittyvä vakaumus on kunnioitettava asia, joka ei ole kyseenalaistettavissa. Meillä on perustuslaillinen uskononvapaus, joka mielestäni takaa myös uskonvapauden.

Minä olin noin viisitoistavuotias, kun ajauduin keskusteluun vahvasti Jumalaan uskovan miehen kanssa. Tuo keskustelu teki nuoreen mieleeni lähtemättömän vaikutuksen. Mies ilmi toi vakaan uskonsa Kaikkivaltiaaseen, mutta sanoi samalla, ettei usko, eikä luota kirkkoon, jota piti vahvasti maallisuuteen sitoutuneena järjestönä, joka ennen kaikkea kumarsi rahan valtaa.

Upea runo jälleen ja kuten huomaat, se sai minut ajattelemaan. Siis runosi puhuttelee ja puhuu. Eikö se ole juuri runojen tarkoitus?

Kiitos jälleen.

---Arska---

Sisällöllisesti puhuva ja puhutteleva runo, jossa on sisäänrakennettuna aforismisyyttä. Hyvällä maulla ja hillityllä tyylillä rakennettu kokonaisuus, johon on istutettu sisäinen filosofia.

niin. Veistos on kaunis koostaan riippumatta, jos se on kaunis. Sanotaan kauneuden olevan katsojan silmässä. Kuinka paljon kauneutta mahtuukaan silmään? Eihän se itsekään ole kovin suuri, vaikka suuri silmäksi olisikin.

Hyvä kesälomatarina.
Todella viihdyttävää lukemista, vaikka aihe ja sen käsittely ovatkin normilomatasoa. Näinhän se hyvin suunniteltu loma vietetään. Erityismaininta ja suuri hatunnosto siitä, että kertomuksessa on perehdytty huolella faktojen esiintuomiseen.
Jo siitä voi päätellä, ettei kyseessä ole fiktiopohjautuva mielikuvitustuote, vaan rehtiä suomalaista elämänmenoa tässä kuvataan. Ehkä hieman liiotellen, tai ainakin hieman yksityiskohtia korosstaen.

Hitohyvä.

Hyvä ja hauska tarina, jossa juoni kulkee lennokkaasti ja kantaa lukijaansa mukavasti matkassaan.
Loppuratkaisu taitaa olla hieman helppo, mutta istuu kokonaisuuteen mainiosti ja vie tarinan mukavasti onnelliseen loppuun. Ja koska Juolutarinassa kuulukin olla onnellinen loppu, niin vaihtoehdot ovat vähissä. Tämä oli oikein hyvä.

Hyvä, toimiva runo, joka iskee suoraan ytimeen. Pelkistetyn oivaltava kokonaisuus, joka lyhyydessään on jopa selkeäsanaisempi ja ilmaisuvoimaisempi, kuin asiaansa pitkällisesti pohjustava.

Runo, joka jättää niin selkeän sanoman ja silti sille vielä jää valtava tulkinnallinen tila.
Että mun tekisi mieli lähteä tulkitsemaan ja kokoamaan niitä mielleyhtymiä, joita runo nostaa esiin, mutta tämä runo ei tarvitse enää soveltavaa tulkintaa. Tämä tulkitsee itseään täydellisesti.

Aivan mahtavaa ja oivaltavaa sanankäyttöä. Aivan Elmerinä tykkään.

Aivan ensimmäinen ajatus tämän luettuani oli: Runo on kiinnostavalla tavalla intiimi ja mitä silloin voi siitä sanoa. Tämä vaikuttaakin alkuun hyvin henkilökohtaiselta ja varmasti omalla tavallaan onkin juuri sitä, mutta on tässä löydettävissä myös monitahoisuutta ja monitasoisuutta.

Kun lukee tekstiä kolmanteen persoonaan muutettuna, avautuu sisältö ainakin minulle aivan uudella tavalla ja runoon muodostuu uusi kohtaamiskulma. Runon sisällöllinen herkkyys on helpommin löydettävissä ja vastaanotettavissa, tai ainakin itse sen näin koen.

Runossa nousee esiin herkkä ja aavistuksen verran jopa surumielinen myötävire, jonka esiin nouseminen luo syvyyttä tekstin sisällölliseen sanomaan.

Hieman pohdiskelin aihevalintasi kohdentamista. Olisiko tämä kuulunut tuonne keskusteluosioon? Eihän tässä ole oikeastaan kyseessä novelli, vaan pikemminkin asiakeskeinen pohdiskelu. No, yhtäkaikki mielenkiintoinen aihevalinta ja näkemyksellinen perusta pohdiskeluun.

Kumpi sitten vaikeampaa kuvitella: Jonkun olemassa olevan aistin puuttuminen ja siitä seuraava käytännönarjen vaihtoehtoinen kulku, vai tilanne, jossa olisi joku tähän asti tuntemattomana olleen aistin ilmaantuminen? Mikä tuo asti sitten olisikaan, olisiko sillä suurikin vaikutus? Vaikka mainitsemasi gravitaatioaaltojen aistiminen? Olisiko sillä tavetta, tai vaikka infrapunasäteilyn näkeminen? Se ehkä olisikin jo hyödyllisempi.

Kuinka voimakas infrapunasäteily tarvittaisiin siihen, että silmät alkavat vuotaa verta? Mitä sitten tulee tuohon punaisen näkemiseen. Siitä tulee mieleeni suora yhteys kirjoittamas ajatelman viimeiseen kappaleeseen. Mitä me oikeastaan varmasti tiedämme värien aistimisesta. Näemmekö jokainen värit samanlaisina, vai voiko kyky aistia olla niin yksilöllinen, että esimerkiksi mainitsemasi punainen on eri yksilöiden aistimaailmassa omanlaisensa. Eli: jos sinä katsot punaista postilaatikkoa ja sanot: siinäpä punainen postilaatikko. Minä katson samaa ja olen samaa mieltä, koska olen oppinut että, näkemäni väri on punainen. Onko se väri silti meidän aistimana samanlainen? Selvennän vielä tarkoitustani, sillä kuinka kertoa värin kokemusksesta muutoin kuin ilmaisemalla väri sellaisena kuin on oppinut sen sanallisen muodon.
Siis selvennys. Jos kuvaisimme spektrin väriskaalaa sähköisenä jännitteenä niin, että jokaisella värillä olisi oma jännite, niin olisiko jokaisen ihmisen kokemana punaisen värin jännite sama?

Juna esimerkkisi ei juuri nostanut innostuksenväreitä minussa. Eli, en siis tajunnut, mitä sillä halusit osoittaa.

tai....!

Moro!

Siinä tiiviissä paketissa kyläyhteisön elämää ja hieman herrojen kieroiluakin mausteena. Mukavasti tarinamuotoon istutettuna ja uskottavalla tavalla kerrottuna. Näinhän asioita eteenpäin rullataan aina ja yhä uudelleen. Rehelisen työnteon voittaa vain epärehellinen ketkuilu.
Kateus vie kalat järvestä, sanotaan. Kateushan on kielteisestä imagostaan huolimatta elämää ylläpitävä luonnonvara. Kateushan yhdistää ja jakaa yhteisöjä, joten se edesauttaa uudistumisen tiellä taapertavaa kulkemaan kohti sitä auvoista tilennetta, jossa naapuri vihdoin näyttää todelliset, kateellisen vihreät kasvonsa.

Mukava lukea sinun oivallista tarinatuotantoasi.