Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Runot Takkatuli
QR-Code dieser Seite

Takkatuli Hot

Muuta kirjallisuutta olen tehnyt ja kuluttanut runoja lukuunottamatta, mutta eilen illalla sattui oleman aikaa kulutettavaksi ja ajattelin että miksen niitäkin alkaisi tekemään. Tämä on siis ensimmäinen runoni, joten mitään kovin laadukasta jälkeä ei kannata odottaa.
Ainakin omasta mielestäni runoja on todella vaikea arvostella, joten jos joku kuitenkin päätyy tälle arvostelua tekemään, niin minulle riittää ihan että piditkö runosta vai et.

Takkatuli

takkatuli vapisee
ulvovaa tuulta vasten
varjot luikertelevat
liekkien rajamailla
talosta ei poistu kuoleman halla
mutta en pelkää sen vallan alla
katseeni lepää valkeissa tähdissä
taivahalla

en pelkää kulkea kuolleiden mailla
mutta mieleni on rauhaa vailla
ennen takassa roihusi tuli voimakkaana
mutta nyt se palaa heikkona ja hiljaa
haukkoen kylmässä huoneessa ilmaa

en tiedä olenko tehnyt tarpeeksi
ja ovatko tekoni olleet hyviä
huusin kun olisi pitänyt pysyä vaiti
ja pysyin vaiti kun sanojani kaivattiin
en auttanut kun apua tarvittiin
vaikka itse apua tarvitsen
en ollut valmis uhraamaan omaani
vaikka muilta uhrauksia oletin
en ruokkinut muiden tulia
vaikka omani muista riippuu
raivosin kun oli rauhan aika
ja nyt lepään yksin
tähtitaivaan alla

takkatuli roihusi
kunnes puut alkoivat loppumaan
pyrit lisää puita takkaan nostamaan
mutta roihu jätti jälkeensä
pelkkää tomua ja tuhkaa vaan

roihu kuihtui heikoksi liekiksi
liekki kipinöiksi
varjot vyöryvät sisemmälle
pettymys tuntuu rinnassa kipeälle
lepään siinä
katselen tähtitaivasta
muistelen
parempia aikoja

ensin sinä olit ystävistä parhain
sitten ystävää enemmän
sinä olit se
joka sai tuleni leimahtamaan
sinä olit se
jonka uskoin pitävän tuleni elossa
ainiaan

ystäväni eivät kauaa pysyneet
mutta sinä pysyit
kykenin paljon vihaamaan
mutta sinä sait minut rauhoittumaan
sinä olet minun tähtitaivaani
minun ainoani
sinä olet se joka saa tuleni raivoamaan
ainoa syy siihen etten sitä päästä sammumaan

harvat ystävät eivät lähteneet
vaan jäivät auttamaan
mutta minä en tehnyt heidän tulilleen muuta
kuin auttanut niitä sammumaan
ja nyt he seuraavat varjoista
kuinka synkät pilvet peittävät tähdet
ja viimeisenä tuleni luota lähdet

haluaisin huutaa
mutta pysyn vaiti
haluaisin juosta perääsi
mutta pysyn paikallani
haluaisin heittää lisää puita takkaan
mutta ruumiini on heikko
haluaisin pyytää anteeksi
mutta sydämeni on heikompi
en pelkää kuolemaa
mutta haluaisin raivota
nousta varjoja vastaan ja pysyä tähtien alla
haluaisin saada takkatulen roihuamaan jälleen
mutta tiedän että on parempi tälleen

Kiitos runoni lukemisesta.

-L.R-

Arvostelut

Käyttäjien arvostelu: 2 käyttäjä(ä)

Arvosana 
 
3.3  (2)
Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Takkatuli 2020-02-22 23:01:57 T.Johan
Arvosana 
 
2.0
T.Johan Arvostellut: T.Johan    February 23, 2020
Top 50 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Ensinnäkin se ei riitä että joku sanoo pitikö vai ei, se pitäisi pystyä perustelemaan, varsinkin meidän jotka täällä itsekin kirjoitamme. Se on enemmän kuin suotavaa. Pelkkä ei tai joo ei paljoa opeta. Ja oppimassahan täällä olemme, eikö?

Ensinnäkin, kiitos että kirjoitat. Kirjoittavat ihmiset eivät voi olla kovin huonoja ihmisiä. Hatunnosto sille. Toiseksi, arvostan että olet ryhtynyt tekemään runoa. Runo on hyvin haasteellinen genre. Näennäisesti se on helppo, jos sitä ajattelee vain lyhyinä riveinä allekkain sopivan tiiviinnäköisellä ilmaisulla.

Runon tulisi olla täynnä latausta mahdollisimman vähillä sanoilla. Kuten Arska jutteli, lyhyt ja tiivistetty kuvaus. Runoilijan tulisi mennä, kaivautua, rohkeasti mennä sinne minne "itse" ei ole koskaan aiemmin mennyt ja toivoa, louhia, karsia, pyytää ja valita ne harvat sanat jotka tunnetta tai tunteisiin kytkeytynyttä ajatusta syvimmin kuvaavat.

Runoilijan työ tapahtuu suurelta osin ENNEN kuin sanat valuvat paperille. Ja mitä helpommin ne valuvat, minun mielipiteeni on se, että sitä turhempia ne ovat. Eivät turhia terapeuttisesti, vaan kirjallisesti. Jos haluaa kehittyä kirjoittajana ja mahdollisesti ylittää joskus julkaisukynnys, on nähtävä vaivaa. Terapiakirjoittajat eivät tarvitse palautetta, koska tekstit jäävät pöytälaatikkoon. Kunnianhimoiset kirjoittajat tarvitsevat palautetta.

Tekstisi on liian pitkä. Sen takana vaikuttavaa tunnetta tai ajatusta tai ideaa tulisi kristallisoida - ja paljon. Ei vain tiivistää tekstiä, vaan mennä sen taakse, sen lähteelle ja ottaa se kämmenelle ja ihmetellä, miten sen saisi muille ymmärretyksi kertaheitolla. Mennä itseensä. Se on itsetuntemusta, ihmistuntemusta ja rohkeutta myöntää asioita. Mutta tämän jo tiesitkin, koska se näkyy tekstistäsi. Suuntasi on oikea.

Jos haluat tehdä runon, keskity luomaan timantti katinkullan sijaan. Muutoin proosallinen teksti voisi sopia paremmin, sillä aineksia tekstissäsi on. Kiitos.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
Takkatuli 2020-02-19 17:23:41 Arska
Arvosana 
 
4.5
Arska Arvostellut: Arska    February 19, 2020
Top 10 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Aivan alkuun kavahdin hieman runosi pituutta. Runohan on monesti lyhyt ja tiivistetty kuvaus, joka kätkee sisälleen symboliikan kautta avautuvan sanoman.

No joo, kyllähän minä symboliikkaa tästä olen löytävinäni. "Takkatuli" ei ehkä ole se suoranainen sanoma tässä runossa, vaan runo kuvaa aivan muuta. Runon lukee jokainen omien kokemustensa ja tuntemustensa kautta omalla tavallaan, ja itse olin saavinani tästä esiin tunne-elämyksellisen kuvailun. Runon takkatuli roihuaa ja hiipuu tunteiden lailla ja heijastaa säteilyssään tunnekokemusten kirjoa.

Vaikka siis hieman kavahdin alkuun runon mittaa, niin sepä vain puhuttelikin omalla tavallaan ja jopa löysin siitä itselleni soveltuvaa samaistumisen tunnelmaa.

Kiitos runostasi. Luen runoja mielelläni. En aina tiedä miksi, mutta monesti ne puhuttelevat sisäisellä vertauskuvallisuudellaan.

Kuljenko lukiessani tätä kirjoittajan kanssa samoilla aalloilla? Ei sillä ole väliä, sillä runojen maailma on vertauskuvallinen ja kokemukset siellä ovat henkilökohtaisia.

Tästä runosta pidin.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
Takkatuli 2020-02-17 10:34:27 L.R
Arvosana 
 
N/A
L.R Arvostellut: L.R    February 17, 2020
Top 50 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

No minähän onnistuin tuhlaamaan hyvin aikaa rivien asettelemiseen keskemmälle, kun sivusto kuitenkin heitti ne takaisin reunaan kiinni.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS