Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Fantasia Tivoli - Osa 1 (Alku)
QR-Code dieser Seite

Tivoli - Osa 1 (Alku) Hot

Kirjoitin Tivolin ensimmäisen osan alunperin nimellä Karnevaali. Tajusin kuitenkin, että tivoli on sopivampi nimi. Tekstissä saatetaan puhua karnevaalista, mikä on virhe. Yritin korjata jokaisen karnevaali sanan pois, mutta voi olla, että en huomannut joissain kohdissa sitä sanaa. Tämä on seuraava projekti minkä aion saada valmiiksi.

Luku 1

Matt ja Kyle olivat aivan normaaleja kaksikymmentä vuotta täyttäneitä nuoria. He istuivat heidän lempi kahvilan nurkkapöydässä. Molemmat olivat uppoutuneet keskustelemaan elämästään. Molemmat olivat kyllästyneet ja he halusivat muuttaa elämänsä paremmaksi ja mielenkiintoisemmaksi.
Ainoa ongelma oli kuitenkin se, että kummallakaan ei ollut paljon rahaa, joten heillä ei ollut mahdollisuuksia kokeilla uusia juttuja. Melkein kaikki tekeminenkin maksoi.
He elivät sosiaalituilla, jotka eivät olleet paljon. Kumpikaan ei käynyt töissä, eikä koulunkäyntikään kiinnostanut. Molemmat olivat kokeilleet koulua, mutta huonolla tuloksella.
Matt sai potkut media-assistentti koulusta poissaolojen takia ja Kyle lopetti sähköalan koska ei jaksanut vaivata päätään sellaisella turhuudella, mitä koulunkäynti heidän mielestään oli.
Molemmat olivat perheiden ainoat lapset ja he olivat jo muuttaneet omilleen. Heidän keskustelu kääntyi, kun he näkivät kahvilassa julisteen, jossa kerrottiin Puolenkuun tivolin saapuvan kaupunkiin. Paperijuliste oli laitettu ilmoitustaululle kahvilan seinälle.
''En ole ikinä käynyt tivolissa.'' Matt sanoi istuessaan pöydän ääressä toisessa kädessä kahvi ja toisessa puoliksi syöty suuri munkki.
''En minäkään. Pitäisikö mennä?'' Kyle kysyi.
''Joo. Ehkä he huolivat meidät mukaan, kun jatkavat matkaa seuraavaan kaupunkiin.'' Matt sanoi toiveikkaana. ''Olisi siistiä, jos pääsisi matkustamaan.''
''Totta. Alkaa jo kyllästyttää tää pikku kaupunki.'' Kyle sanoi hymyillen ajatukselle. ''Eihän näitä samoja nurkkia ole tutkittu ku vasta kaksikymmentä vuotta.''
He olivat molemmat asuneet samassa kaupungissa koko elämänsä, haaveillen maailmanmatkaamisesta. Tässäkin kahvilassa yli puolet olivat tuttuja naamoja.
Kahvila oli täynnä juuri töistä ja kouluista päässeitä ihmisiä. Nuoria ja vanhoja.
''Mitähän siellä tivolissa oikein tapahtuu?'' Matt mietti ääneen. Kyle laski teemukin pöydälle.
''Eiköhän siellä ole jotain kojuja ja pisteitä missä on erilaisia pelejä.''
''Se on siis sovittu sitte? Me mennään sinne?'' Matt kysyi.
''Joo. Milloin se olikaan?''
''Kolmen päivän päästä.''
''Hyvä.'' Kyle sanoi. ''Tuet tulevat huomenna. Meillä on rahaa jopa ostaa sieltä jotain, jos vain kituutamme koko kuukauden ruokapuolesta.''
Matt irvisti. Raha oli heille ongelma, koska sitä ei ollut tarpeeksi. Asian voisi korjata jos he pääsisivät töihin, mutta ensin heidän täytyisi käydä koulut.
Ellei sitten sattunut tuntemaan jonkun paikan pomoa, joka voisi järjestää työpaikan, mutta Matt ja Kyle eivät kumpikaan tunteneet minkään paikan pomoa, joten se vaihtoehto oli ruksattu yli.
Matt söi munkkinsa loppuun ja joi kahvinsa viimeiset tilkat samaan aikaan, kun Kyle kulautti oman mukinsa tyhjäksi.
He poistuivat kahvilasta kylmään ulkoilmaan ja lähtivät kävelemään kohti lähiötä missä he asuivat.
He erkanivat kahdenkymmenen minuutin kuluttua tienristeyksessä, jonka toisella puolella asui Kyle ja toisella puolella Matt.
Kun Matt pääsi kotiin hän teki ajatuksissaan tapansa mukaan makaronia ja jauhelihaa. Söi sitä samaa, mitä hän söi joka päivä.
Loppu päivän hän ajatteli tivolia ja haaveili olevansa osa sitä. Mutta mitkä olivat mahdollisuudet, että he muka pääsisivät sinne töihin. Kummallakaan ei ollut työkokemusta ja koulu puolikaan ei ollut loistava.
Todennäköisemmin he voittaisivat lotossa. Sekään ei kuullostanut pahalta ajatukselta. Matt kirosi oman kurjan elämänsä. Miksi hänen piti olla köyhä?

Kolmen päivän päästä Matt ja Kyle seisoivat kylmissään tivolin portilla. Portti oli mustasta raudasta tehty koristeellinen ja hieno. Siihen oli väännetty kaunokirjaimilla nimi Puolenkuun tivoli. He katselivat porttia hetken ajan lumoutuneena.
''No mennäänkö?'' Matt kysyi hytisten. Oli ilta ja aikaisemmin oli satanut, joten maa oli märkä ja imi kaiken valon.
Kyle nyökkäsi ja he avasivat portin. Portti piti ikävää kirskuntaa ja ääni sai Mattin niskavillat nousemaan pystyyn.
He kävelivät asuntovaunujen välissä märkää polkua pitkin. Asuntovaunut olivat viiden metrin päässä toisistaan ja käveltyään kymmenen asuntovaunun ohi he saapuivat aukealle joka vilisi ihmisiä. Aukean reunoilla oli kojuja ja telttoja. Teltat olivat keltaisia, sinisiä, mustia ja violetteja.
''Vau.'' Matt sanoi. ''Katso kaikkia näitä värejä ja valoja.'' Auekan päällä oli paljon erivärisiä lamppuja, jotka loivat mukavan tunnelman tivoliin.
Kojujen ja telttojen vierellä oli kylttejä, jotka kertoivat mitä niistä löytyy. Yhdessä luki pesäpallo ja toisessa seuraa kolikkoa. He näkivät myös aukean vasemmalla laidalla yhden kyltin jossa luki näkijä.
''Minne mennään ensimmäisenä?'' Kyle kysyi jännittyneenä.
''Ihan mihin vain. En olisi uskonut, että täällä on näin paljon ihmisiä. Katso mitkä jonot on näkijän luokse.'' Matt sanoi ja osoitti aukean vasempaa laitaa. Siellä oli ainakin kahdenkymmenen ihmisen jono odottamassa vuoroaan.
''Mennään tuonne pesäpallon luokse. Mitähän siellä pitää tehdä?'' Kyle ihmetteli ja he lähtivät aukean oikealle puolelle.
Pesäpallo kyltin vieressä oli viiden ihmisen jono ja he menivät sen hännille.
He näkivät, jonon päässä kolmekymppisen miehen lyömässä pesäpalloa lasikuitu mailalla. Miehen edessä oli noin kymmenen metrin päässä nuori mies räpylä kädessä ja hänen takanaan oli maali. Maali oli kuusimetriä leveä ja kolme metriä korkea ja ilmeisesti asiakkaiden oli tarkoitus lyödä pallo maaliin.
Tehtävä vaikutti helpolta paitsi siinä vaiheessa, kun Matt ja Kyle näkivät maalivahdin torjuntoja. Nuori mies oli ketterä ja salamannopea. Hänellä oli älyttömän hyvät refleksit ja vanhempi mies kirosi hiljaa, kun ei saanut viidellä yrityksellä yhtäkään palloa maaliin. ''Tuhma sana.'' Sanoi pieni tyttö, joka otti isäänsä kädestä kiinni ja alkoi taluttamaan pois päin.
Seuraavana vuorossa oli Mattin ja Kylen ikäinen tyttö. Maalivahti haroi sekaisia tummia hiuksiaan ja vilautti tytölle hymyn. Tyttö vastasi lyömällä pallon vielä kovempaakin kuin edellinen lyöjä, mutta maalivahti hyppäsi sivuttain voltin ja nappasi pallon kesken ilmalennon.
''Hän ei ole ihminen.'' Kyle sanoi ja näytti ihailevalta.
''Pelkkä kerskailija hän on.'' Matt sanoi vaikka oli hänkin vaikuttunut.
Seuraavat kaksi lyöntiä tyttö löi pallosta ohi. Matt arveli hänen menneen hämilleen maalivahdin hymystä ja hienosta tempusta.
Neljäs lyönti osui ja upposi maaliin. Maalivahti hymyili vieläkin tytölle ja Matt oletti hänen päästäneen pallon maaliin tahallaan. Ehkä nuori mies yritti mielistellä tyttöä taka-ajatuksien kera. Ainakin hän näytti siltä.
Viides ja viimeinen pallo lensi suoraan räpylään, mutta tyttö oli saanut yhden pallon maaliin, joten hän sai palkinnoksi pienen pehmolelun. Lepakon.
Tyttö käveli pettyneenä pois. Hän olisi luultavasti halunnut sellaisen suuren pehmolelun minkä saa, kun saa neljä tai viisi maalia.
Matt ja Kyle katselivat innoissaan, kun seuraavat kolme asiakasta saivat yhteensä kolme maalia. Ensimmäinen heistä ei saanut yhtään, toinen sai kaksi ja kolmas yhden.
''Kumpi lyö?'' Kyle kysyi, kun oli heidän vuoro.
''Lyö sinä.'' Matt vastasi. ''Sinä sentään osuit koulussa palloon. Minä osuin vain kun tein näpyjä ja se ei taida nyt riittää.''
Kyle hymyili ja tarttui mailaan. Maila oli valkoinen ja siinä oli paljon tummempia tahroja kohdissa joihin pallo oli osunut.
''Valmiina?'' Kyle kysyi maalivahdilta.
Maalivahti naurahti. ''Olin valmiina jo ennen kuin sinä synnyit. Lyö nyt vaan sitä palloa.''
Kyle oli hyvä pesäpallossa ja Matt arveli, että jos joku niin Kyle saa palkinnoksi suuren lepakon, mutta hän pettyi heti ensimmäisen lyönnin jälkeen.
Kyle kirosi ääneen, kun maalivahti oli hypännyt ja napannut pallon maalin vasemmasta yläkulmasta.
''Sinun täytyy lyödä kovempaa jos tahdot saada pallon maaliin. Sinulle en anna armoa.'' Maalivahti sanoi katse tiukasti Kylen silmissä.
Matt näki Kylen ilmeestä, että hän otti pelin tosissaan. Kyle saattoi välillä ottaa pienetkin asiat vakavasti. Matt pelkäsi, että Kyle suuttuu jos häviää pelin.
Kyle oli lopettanut lääkityksen pari viikkoa sitten. Hänellä oli kaksisuuntainen mielialahäiriö, joka oli mennyt pahaksi noin vuosi sitten. Kyle söi lääkkeitä vuoden verran ja nyt hän oli lopettanut, ja Matt kantoi koko ajan huolta, että jokin asia saa Kylen taas tolaltaan.
''Ota ihan rauhassa vaan Kyle.'' Matt sanoi toisen lyönnin jälkeen minkä maalivahti torjui.
Kyle ei ollut kuulevinaan. Hän löi kolmannen pallon ja maalivahti torjui senkin.
''Minähän saan sen pallon tuonne maaliin.'' Kyle sanoi jo ärtyneenä.
''Keskity. Unohda muu hälinä.'' Matt sanoi. ''Sinä pystyt siihen.''
Seuraavaa lyöntiä ennen Kyle sylkäisi maahan ja piti katseensa tiukasti maalivahdin silmissä. Hän näytti keskittyneeltä, ja kun maalivahti heitti pallon Kyle huusi samalla kun löi.
Matt ei tiennyt päästikö maalivahti pallon sisään tahallaan vai löikö Kyle oikeasti niin kovaa, mutta pallo meni maaliin oikeaan alakulmaan.
Matt hurrasi ääneen ja kun hän katsoi jonoa kukaan muu ei hymyillyt kuin hän ja Kyle. Muut vain muolkoilivat häntä ja hän tunsi itsensä tyhmäksi huutaessaan sillä lailla ääneen.
''Yksi lyönti jäljellä'' Matt sanoi ja taisteli pitääkseen naaman peruslukemilla.
Kylekin näytti tyytyväisemmältä lyödessään seuraavaa palloa. Viimeinen lyönti olikin huti. Pallo meni kymmenen senttimetriä maalin ohi ja Kyle näytti järkyttyneeltä. ''Miten kukaan voi lyödä tuon kokoisesta maalista ohi?''
Matt ei vastannut kysymykseen vaan ehdotti, että he menisivät seuraavaksi katsomaan seuraa kolikkoa kojua. Koju oli kuuden metrin päässä vasemmalla. Kolikko ja pesäpallo kojun välissä oli tyhjillään seisova pöytä, jonka takana oli toinen pöytä täynnä lasipulloja ja niiden vieressä renkaita. Matt arveli, että siinä kojussa heiteltiin renkaita pullojen ympärille, mutta siellä ei ollut tällä hetkellä työntekijää.
He kävelivät tyhjän pöydän ohi kolikko kojulle, ja siinä ei ollut kuin kolme ihmistä ennen heitä. Se ei ollut ilmeisesti niin kiinnostava paikka kuin esimerkiksi näkijän teltta.
He olivat jonon hännillä ja katselivat kuinka kolmekymppinen kalpea ja musta hiuksinen mies jolla oli tummat silmänaluset, liikutteli kolmea mukia pöydällä.
Matt pystyi seuraamaan mukien liikkeitä helposti ja ihmettelikin lopulta, miten nuori tyttö valitsi väärän mukin.
Seuraavan mennessä pöydän eteen mies sanoi, että seuraa mukia jonka alla on kolikko. ''Jos pysyt perässä ja valitset oikean mukin saat kahdenkymmenen euron lahjakortin tivolin tuliaiskauppaan.''
Sitten mies alkoi taas pyöritellä mukeja, ja taas Matt pysyi helposti kolikon perässä. Ja taas asiakas valitsi väärän mukin.
Viimeinenkin asiakas valitsi väärin, ja kun Matt meni pöydän eteen hän kehotti miestä liikuttamaan mukeja hieman nopeammin. ''Tämä on lastenleikkiä.'' Hän sanoi.
Mies alkoi liikuttelemaan mukeja ja ensin Matt pysyi mukien perässä, mutta hetken päästä hän säpsähti askelen kauemmas pöydästä. Aluksi mukit näyttivät liikkuvan hitaasti, mutta sitten näytti siltä, että ne liikkuivat toistensa läpi ja sulautuvan toisiinsa ja näytti mahdottomalta seurata yhtä tiettyä mukia, kun ne näyttivät yhdistyvän välillä.
Matt katsoi ihmeissään miestä silmiin ja säikähti entistä enemmän. Miehen silmät näyttivät vaihtaneen väriä. Äsken ne olivat olleet tummanruskeat ja nyt ne näyttivät hohkaavan valkoista.
Kun mies lopetti Mattin pää oli pyörällä. Hän valitsi keskimmäisen mukin sillä hänellä ei ollut mitään hajua missä kolikko oikeasti oli ja hän valitsi väärin.
''Oletko hidasjärkinen?'' Kyle kysyi, kun Matt kääntyi ympäri.
''Miten niin? Etkö nähnyt kuinka mukit sulautuivat toisiinsa ja menivät toistensa läpi?'' Matt kysyi yhä hämillään. ''Ja näitkö miehen silmät. Ne olivat kammottavat.''
''Ja minä kun luulin, että minä olin se joka oli hullu.'' Kyle sanoi.
''Kokeileppa itse.'' Matt kehotti. ''Ja katso miestä silmiin jos pystyt hämmästyksestä.'' Matt sanoi hieman kiukkuisena.
''Katsotaan kohta kuka nauraa.'' Hän ajatteli.
Matt katseli, kun mies aloitti taas siirrellä mukeja. Ne liikkuivat hitaasti ja normaalisti, mutta hän näki Kylen säpsähtävän hiukan ja nostavan katsetta. Kylekin astui askelen kauemmas pöydästä ja henkäisi kuuluvasti.
Mies lopetti mukien siirtelyn ja Kyle osoitti vasemman puoleista mukia. Se oli väärä. Kyle kääntyi ympäri ja hän näytti juuri niin häkeltyneeltä kuin Matt tunsi itsensä.
''Mitä tuo oikein oli?'' Kyle kysyi ihmeissään. ''Jokin optinen illuusio?''
''Voi olla, mutta se ei selitä miehen silmiä.'' Matt sanoi kun he olivat hyvän matkan päässä miehestä ja pöydästä. ''Tuo ei tosiaankaan ollut normaalia.''
''Ei tosiaan.'' Kyle totesi. ''No minne seuraavaksi?''
Matt oli kuin puulla päähän lyöty. ''Sinä näit juuri omituisen miehen omituiset silmät ja sinä mietit minne seuraavaksi mennään.''
''Juuri niin. Se oli vain jokin illuusio. Sille on varmasti jokin järkevä selitys.''
''Miten muka selität sen, että mukit liikkuvat hitaasti silloin, kun on kauempana ja lähempänä mukit näyttävät sulautuvan yhteen?'' Matt kysyi.
''Ehkä siellä on ilmassa jotain hallusinogeeniä.'' Kyle ehdotti.
''No mutta miksi me emme näe halluja nyt, jos kerran hengitimme jotain hallusigoneeniä?''
''Rauhoitu nyt. Usko pois sille on jokin järkevä selitys. Käydään vaikka kysymässä.''
''No ei varmasti. En mene lähellekkään sitä friikkiä.'' Matt sanoi ja lähti kävelemään kohti näkijän telttaa.
Näkijän teltan jonossa oli vieläkin kaksikymmentä ihmistä ja Matt ei voinut kuin ihmetellä äsken näkemäänsä koko jonotus ajan.
Kun he olivat jonossa toisia Kyle tökkäisi Mattia olkapäähän. ''Vieläkö mietit sitä kolikon pyörittäjää?''
''Kyllä. Jotain hämärää siinä tyypissä oli.'' Matt sanoi, kun he astuivat jonossa eteenpäin ja olivat nyt jonon ensimmäisiä.
Hän pani merkille, että joillain kesti kauemmin kuin toisilla näkijän teltassa. Matt arveli, että näkijä teki erilaisia temppuja erilaisille ihmisille.
Hän oli omissa mietteissään, kun teltasta kuului huuto. ''Seuraava!''
Kyle tönäisi Mattin keltaiseen telttaan ja ensimmäisenä heidän nenäänsä iski suitsukkeiden haju. Seuraavaksi he näkivät keskellä telttaa pyöreän pöydän. Noin metrin halkaisijaltaan. Pöydällä oli kristallipallo joka oli harmaa. Pöydän äärellä istui valkoiseen paitaan ja mustiin housuihin pukeutunut vaalea hiuksinen nainen.
Teltta oli muuten tyhjä pöytää ja sen ympärillä olevia tuoleja lukuunottamatta. Teltan reunoilla oli lattialla puolentoista metrin korkuisia kyntteilikköjä, jotka valaisivat teltan. Ne olivat samaa materiaalia kuin karnevaalin porttikin ja aivan yhtä hienot.
Näkijä nousi seisomaan ja osoitti tuoleja häntä vastapäätä. ''Istuutukaa olkaa hyvät.''
Matt ja Kyle istuutuivat ja nyt lähempää katsottuna kristallipallo pöydällä ei ollut harmaa vaan läpikuultava ja sen sisällä väreili harmaata usvaa.
Nainen istuutui heti Mattin ja Kylen jälkeen. Hetken ajan oli hiljaista kunnes näkijä avasi suunsa. ''Mitkä teidän nimenne ovat?''
''Matt ja Kyle.''
''Ja mikä teidät tänne toi?'' Näkijä kysyi. Hän vaikutti hyvin ystävälliseltä.
''Uteliaisuus.'' Kyle sanoi. ''No mitä voit kertoa tulevaisuudestamme?''
''Vain pieniä palasia.''
''Mitä minä ajattelen?'' Matt kysyi innoissaan.
''En ole ajatusten lukija.'' Näkijä sanoi ja sammutti samalla Mattin ilon. ''Mutta voin näyttää tuolla kristallipallolla hieman tulevaisuuttanne.''
''Kerrotko ensin mikä sinun nimesi on?'' Kyle kysyi.
''Nimelläni ei ole väliä. Vain sillä mitä te näette kristallipallostani.'' Näkijä sanoi. ''Aloitetaanko?''
Matt nyökkäsi. ''Mitä pitää tehdä?'' Hän kysyi.
''Katsot vain palloon ja keskityt. Se näyttää kyllä jos on jotain näytettävää.''
''Eikö se aina toimi?''
''Ei.''
Matt hymyili. ''Hyvä tapa pitää uskottavuutta yllä, kun antaa vain hieman toivoa. Ja sitten kun se ei toimii niin voi sanoa, että huono tuuri.''
''Väitätkö minua valehtelijaksi?'' Näkijä kysyi kasvoillaan loukkantunut ilme.
''En toki.'' Matt sanoi nopeasti. ''No niin aloitetaan.'' Hän katsoi syvälle kristallipallon usvaan. Usvan liikkeet olivat kauniit ja Mattista tuntui, että hän voisi katsella niitä tuntikausia.
Hän ei kuitenkaan nähnyt muuta kuin oman kuvajaisensa pallon pinnasta. Hän keskittyi nyt omiin kasvoihinsa. Meni hetki ja hänen kuvaijaisensa silmät muuttuivat pikkuhiljaa kirkkaan punaisiksi.
''Oi. Minä näen jotain.'' Näkijä sanoi iloisesti. Matt nosti katseensa pallosta ja näki näkijän hymyilevän hänelle.
''Mitä sinä näit?'' Matt kysyi. ''Minä en nähnyt muuta kuin taas jonkun silmänkääntötempun.''
''Minkälaisen?'' Kyle kysyi.
''Peilikuvani silmät muuttuivat punaisiksi.''
''Se oli näky tulevaisuudesta.'' Näkijä sanoi innoissaan. ''No niin sinun vuorosi.'' Hän sanoi Kylelle.
Matt mietti miten silmien värin muutos voi olla näky tulevaisuudesta. Tuleeko Mattista narkkari ja hän on koko ajan kamapäissään ja silmät punaisina? Ei, ne eivät olleet sillä tavalla punaiset. Silmien iirikset olivat punaiset.
Matt kuuli vierestään henkäyksen. Kyle nosti katseensa pallosta. ''Miten sinä tuon teit?'' Hän kysyi näkijältä.
''Näitkö sinä saman?'' Matt kysyi.
''Joo. Minun silmäni muuttuivat punaisiksi.''
''Se oli näky tulevaisuudesta niinkuin aikaisemmin sanoin.'' näkijä sanoi. Matt ja Kyle katsoivat toisiaan ja pidättivät hymyä.
''Okei. Voitko kertoa, mitä se merkitsee?'' Kyle kysyi naama peruslukemilla, mutta Matt näki hänen suupielen nykivän hieman.
''Se on jokaisen oma asia miten näyt tulkitsee. Minusta tuo oli aika selvä viesti.'' Näkijä sanoi. ''Mutta näin myös jotain muuta molempien kohdalla.''
''Ai mitä?'' Matt kysyi.
''Näin, että toisen elämä kirkastuu ja toisen synkistyy, mutta en kerro kummalle käy kumpi. Teillä tulee olemaan rankat kaksi kuukautta. Sen verran voin kertoa. Loput saatte nähdä, kun on sen aika.'' Näkijä kertoi mystisesti. ''Mutta nyt on teidän aika jatkaa matkaa. Olette olleet täällä jo tarpeeksi kauan.''
''Okei. Kiitos.'' Matt sanoi ja nousi ylös. He olivat juuri toisella oviaukolla joka oli vastapäätä siitä oviaukosta mistä he olivat tulleet, kun näkijä sanoi vielä jotain.
''Ja vielä yksi asia. Minun nimeni on Kate.'' Hän sanoi. ''Onnea matkaan. Te tarvitsette sitä.''
Matt ja Kyle poistuivat teltasta ja törmäsivät taas suureen ihmismassaan. He olivat nyt teltan toisella puolella leveällä polulla. Kumpikaan ei sanonut sanaakaan vaan he menivät hieman syrjempään siitä vilinästä.
He pujottelivat ihmisten välistä ja löysivät uuden pienemmän polun jonka molemmilla puolilla oli taas asuntovaunuja. He kävelivät polun päätyyn ja siellä heitä oli vastassa kaksi metriä korkea verkkoaita. Joku oli tehnyt siihen ihmisen mentävän aukon ja sen takana oli metsää.
''Tuntuuko sinustakin, että nämä tivolin työntekijät ovat hieman tärähtäneitä?'' Kyle kysyi kun he istuutuivat nojaamaan aitaan.
''Ehkä hieman. Tekisi mieli selvittää heidän salaisuutensa, miten he tekevät ne temput.''
''No sitten meillä on vain yksi vaihtoehto.'' Kyle sanoi naamallaan leveä virne. Matt tunsi tuon ilmeen. Se ilmestyi Kylen naamalle aina, kun hänellä oli tihutyöt mielessä.
''No mitä tällä kertaa keksit?'' Matt kysyi puoliksi uteliaana ja puoliksi peloissaan.
''No mennään työntekijöiden huoneeseen vähän tutkimaan tietysti. Tivoli ei mene kiinni vielä ainakaan kolmeen tuntiin ja työntekijöillä on töitä. Meillä on aikaa käydä vähän penkomassa.''
Matt huokaisi. Hänellä oli taipumusta suostua Kylen hulluihin ideoihin. Kyle ei hellitä niin kauan, kunnes Matt suostuu. Miksi väittää vastaan tälläkään kertaa. ''No mennään. Tiedätkö missä se huone on?''
''Kyllä. Se oli tämän polun varressa ensimmäinen parakki oikealla ennen asuntovaunuja. Siinä oli suuri kyltti vieressä, etkö nähnyt sitä?''
''En nähnyt.'' Matt vastasi. ''Mennään.''
He lähtivät kävelemään takaisin päin. Mitä pidemmälle he kävelivät sitä suuremmaksi melu kävi. Ja kolmen minuutin päästä he seisoivat kyltin vieressä missä luki ''vain työntekijöille.''
He seisoivat siinä jonkin aikaa ja yrittivät näyttää niin viattomilta kuin vain pystyivät. Kukaan ei näyttänyt kiinnittävän heihin huomiota joten Kyle tarrasi ovenkahvasta kiinni ja kokeili onko se lukossa. Molempien mieliksi ovi oli auki ja he astuivat sisään.
Parakki ei ollut suuri. Kuusi metriä pitkä ja neljä metriä leveä. Ehkä se vaikutti vielä pienemmältä, koska siellä oli niin paljon kalusteita.
Heti oven vasemmalla puolella oli kattoon asti korkea puinen vaatekaappi jonka ovissa oli puiset sälekaihtimet kiinni.
Keskellä huonetta oli suuri suorakulman muotoinen pöytä joka vei suurimman osan tilasta tuolien kanssa. Pöydän molemmilla puolilla oli viisi tuolia ja päädyissä kaksi.
Pöydällä oli sekaisin iso kasa papereita ja huoneen perällä oli koko takaseinä täynnä lipastoja.
Kyle pisti oven lukkoon varmuuden vuoksi ja sen jälkeen hän meni huoneen perälle penkomaan lipastoja. Matt tutkaili vaatekaappia ja sen sisälle mahtuisi helposti kolmekin ihmistä piiloon.
''Jos joku tulee niin mennään tuonne vaatekaappiin.'' Matt sanoi Kylelle joka nyökkäsi. Hän oli löytänyt pinon papereita keskimmäisestä lipastosta. ''Katso.'' Kyle sanoi. ''Joku on kadonnut.''
Matt käveli Kylen vierelle ja otti paperipinon käteensä. Pinon päällimmäsenä oli valokuva jossa oli se nuorimies, joka oli pesäpallo kojulla ja lisäksi kuvassa oli joku Mattin ja Kylen ikäinen nuori poika. Pojalla oli kuvassa iloinen ilme ja he näyttivät kuvan perusteella läheisiltä.
Seuraavassa paperissa oli paljon tekstiä ja kun Matt luki siitä selvisi selvästi, että poika oli kadonnut. Siinä oli viimeisiä paikkoja missä hänet oli nähty.
Matt oli uppoutunut lukemaan tekstiä, kun ovelta kuului ääniä. Matt kääntyi ympäri ja näki, että joku käänteli kahvaa. Hän tökkäsi Kyleä, joka oli penkomassa lipaston alinta laatikkoa. ''Joku on tulossa.'' Matt sanoi hiljaa. ''Mennään tuonne vaatekaappiin.''
He hiipivät vaatekaapille ja menivät sen sisään. Nyt kun he olivat aivan oven vieressä he kuulivat sen takaa ääniä. ''Joku on laittanut oven lukkoon.'' kuului naisen ääni. ''Onko sinulla avainta?''
''Ei ole.'' Vastasi mies ääni. ''Minä käyn hakemassa. Odota sinä tässä.''
''Okei. Mutta ole nopea.'' Nainen huikkasi miehen perään.
Matt ja Kyle eivät voineet poistua parakista, koska nainen oli jäänyt ovelle. Mattia alkoi jo hieman ahdistaa olla vaatekaapissa jumissa. He odottivat ja Mattin otsaan alkoi syntyä hikikarpaloita.
Viiden minuutin kuluttua mies palasi takaisin ja avasi oven. Matt pidätti hengitystä, kun työntekijät kävelivät vaatekaapin ohi.
''Tänään on kyllä ruuhkaa.'' Nainen sanoi. Matt raotti hieman sälekaihtimia ja näki mustiin pukeutuneen naisen istumassa pöydän päädyssä.
''Niin on. Hyvä, että sai tilaisuutta lähteä kahville. Otatko sinä?'' Mies kysyi huoneen perältä. Matt näki miehen olevan kahvinkeittimen edessä.
''Kyllä. Tee siitä vahvaa.'' Nainen sanoi ja alkoi tutkimaan kynsiään.
Mies keitti rauhassa kahvit ja hetken päästä alkoi kuulua kahvinkeittimen porinaa. Mies kävi istumaan pöydän päätyyn huoneen perälle.
Hän oli ottanut lipaston päältä saman pinon papereita, mitä Matt ja Kyle olivat tutkineet. Matt oli heittänyt ne levälleen nopeasti lipaston päälle. ''Alex parka. Hän on varmaan tutkinut taas näitä papereita.'' Mies sanoi.
''En ihmettele.'' Nainen sanoi. ''Hän ja Henry olivat kuin veljekset.''
''Eivät he veljeksiä ollut. Siinä oli kyseessä jokin vampyyrien side juttu.'' Mies sanoi äänessään halveksuntaa.
Mattilta meni hetki tajuta mitä hän kuuli. Sanoiko mies vampyyrien juttu?
''Tiedän, että et pitänyt kummastakaan, koska olet ihmissusi, mutta voisitko näyttää hieman ymmärrystä. Minä en ole koskaan tajunnut miksi vampyyrit ja ihmissudet halveksivat toisiaan.''
''En minä heitä halveksi. Tai ainakin yritän olla halveksimatta, mutta toistaiseksi ainut siedettävä vampyyri johon olen törmännyt on Alex. Ja jos haistaisit heidät niin kuin minä haistan, ymmärtäisit paremmin.''
''Olen kuullut, että siitä asti, kun Henry katosi Alex on kiusannut ihmisiä siellä pesäpallo kojulla. Että hän vikittelee jokaista tyttöä jonka näkee ja miehien kohdalla ei päästä yhtäkään palloa sisään.'' Nainen sanoi.
''Olen kuullut samaa.'' Mies tokaisi. Matt oli kauhuissaan. Hän oli samassa huoneessa joko ihmissuden kanssa, tai sitten hän oli samassa huoneessa hullun kanssa. Hän ei osannut päättää kumpi olisi pahempi.
Kului hetki ilman, että kukaan puhui mitään. Sitten mies nousi ylös ja meni kahvinkeittimelle. Porina oli lakannut. Hän kaatoi kahvia kahteen mukiin ja lisäsi vielä maitoa sekaan.
Sitten hän kääntyi ympäri mukit kädessään. ''Tässä ole hyvä.'' Mies sanoi ja ojensi mukia naista päin. Matt ihmetteli miksi mies ei vienyt mukia naiselle, mutta sitten tapahtui jotain mikä sai Mattin äännähtämään.
Nainen ojensi kätensä kohti mukia ja muki alkoi leijailemaan pöydän yli naisen käteen.
Nainen ei kuullut Mattin äännähdystä, mutta mies katsoi vaatekaapin suuntaan. Hän näytti nuuhkaisevan ilmaa ja nousi samantien ylös. ''Meillä on täällä vieraita.'' Hän sanoi ja katsoi naista. Nainen katsoi takaisin kulmat koholla.
Mies käveli vaatekaapin eteen ja siinä vaiheessa Matt oli varma, että hänellä oli rytmihäiriöitä. Hänen sydämmensä pomppi miten sattuu.
Nainen heiluautti kättään ja kaapin ovet avautuivat. ''Tulkaa pois sieltä.'' Nainen sanoi.
Matt ja Kyle kömpivät ulos kaapista ja Matt tunsi jalkojensa olevan veltot. Hän katsoi vuoroin miestä, joka saattoi olla ihmissusi ja vuoroin naista jonka hän epäili olevan noita.
''Tekö tuon oven laitoitte lukkoon?'' Nainen kysyi. Mattin edessä mies hengitti raskaasti. Hän oli selvästi vihainen.
''Ky- Kyllä.'' Matt sai sanotuksi. ''Oletko oikea noita?''
Nainen naurahti kimakasti ja hänen mustat pitkät kiharat hiukset heilahtivat. ''Ja oletko sinä oikea ihmissusi?''
''Ha! Eivät tietenkään ole.'' Kyle sanoi kovaan ääneen. ''He vain pelleilevät meidän kanssa. He tiesivät, että me olimme vaatekaapissa ja he päättivät antaa pienen shown.''
Mies murahti ja irvisti. Nyt Kylekin astui askelen taaksepäin. Miehen naama venyi. Näytti siltä kuin nahka olisi sulanut ja muuttanut muotoaan susimaiseksi. Lisäksi miehen suuhun kasvoi torahampaat ja silmät loistivat keltaisina.
Nainen nousi nopeasti ylös ja laittoi käden miehen olkapäälle. ''Rauhoitu Max. He eivät ole uhka.''
''Mistä sinä sen tiedät?'' Mies kysyi ja puhe kuullosti puoliksi haukunnalta.
''Koska minä voin pyyhkiä heidän mielensä. Aamulla, kun he heräävät he eivät muista mitään omituista tästä karnevaalista.''
''Eli sinä olet oikea noita.'' Matt sanoi äänessään kunnioitusta. ''Pyydän älä tee sitä.''
''Minun on pakko. En voi riskeerata sitä, että kaksi yliuteliasta poikaa pilaa meidän kotimme paljastamalla mitä me olemme.''
''Me lupaamme, että emme kerro kenellekkään.'' Matt sanoi.
''Minä uskon sen, mutta se on tivolin johtajan käsky. Jos yksikin ihminen saa tietää salaisuutemme hänen mielensä pyyhitään. Mutta älä pelkää. Ei se satu.
Ja vaikutus alkaa vasta, kun te menette nukkumaan. Mielenne tyhjenee nukkumisen aikana. Voitte vielä tämän illan ihmetellä mitä olette täällä kuulleet ja nähneet, mutta aamulla muistonne on poissa'' Nainen sanoi ja astui ihmissuden ohi poikien eteen. Hän nosti toisen käden Mattin otsalle ja toisen Kylen otsalle. Sitten hän alkoi loitsia latinaksi.

Luku 2

Matt heräsi puolen päivän aikaan. Hän oli siitä ihmeissään, sillä hän harvoin nukkui niin pitkään ellei sitten ole valvonut puolta yötä. Hänellä oli krapulainen olo ilman pahoinvointia. Häntä heikotti ja päätä särki.
Ensimmäisenä hän meni lääkekaapille ja otti sieltä särkylääkettä. Kun hän sulki lääkekaapin hän näki sen oven peilistä itsensä ja hän näytti kamalalta. Hänellä oli tummat silmän aluset ja verestävät silmät. Tummat hiukset, jotka normaalisti olivat siistit, olivat nyt sekaisin.
Oliko hän itkenyt? Nyt kun hän muisteli edellistä iltaa hän muisti valvoneensa hyvin pitkään. Mutta miksi? Ei hänellä omasta mielestään ollut syytä valvoa. He olivat olleet illalla karnevaalissa. Siellä he olivat olleet pesäpallo pisteellä, he olivat seuranneet kolikkoa ja kävivät näkijän teltassa.
Mutta hän ei muistanut niistä mitään. Hän muisti jonottaneensa, mutta kojuille ja telttaan menosta hänellä ei ollut minkään näköistä muistikuvaa. ''Outoa.'' Hän ajatteli.
Matt meni tekemään aamupalaa pienen yksiönsä keittokomeroon. Hän teki paahtoleipää ja voiteli sen runsaalla voilla, lisäsi juustoa, kinkkua ja kurkkua.
Kun hän oli istuutunut alkovissa sijaitsevan sängyn reunalle hänen puhelin soi. Soittoäänenä oli rock kappale, jota Matt oli vuosia sitten kuunnellut jatkuvasti.
Matt nousi ylös, laski leivän pöydälle ja nappasi puhelimen sen vierestä. Hän veti sormellaan näytön poikki vastatakseen.
Luurin toisessa päässä oli Kyle, joka kuullosti hätääntyneeltä. ''Matt auta! Minua pelottaa.''
Matt veti puhelinta muutaman sentin irti korvastaan ja laski sen sitten takaisin, kun Kyle oli lopettanut huutamisen. ''Mikä on? Mikä pelottaa?''
''Minusta tuntuu, että se alkaa tapahtua uudestaan.'' Kyle sopersi puhelimeen.
''Mikä?''
''No se, että mä flippaan. Eilen oltiin tivolilla eikö niin?''
''Joo.'' Matt sanoi. ''Mitä siitä?''
''No mulla on tyhjiä aukkoja muistissa. Mä en muista mitään siitä pesäpallokojusta, enkä kolikon seuraamisesta ja en muista edes astuneeni näkijän telttaan.'' Kyle oli poissa tolaltaan.
''Outoa.'' Matt sanoi. ''Mäkään en muista niitä juttuja.''
''Ai et vai?''
''En.''
''No sitten me ollaan flippaamassa yhessä.'' Kyle sanoi ja naurahti hysteerisesti.
''Rauhotu, ei sulla mitään hätää ole.'' Matt sanoi. ''Ja sullahan ei viimeksi menny muisti vai mitä?''
Oli hetken ajan hiljaista. ''Ei.'' Kuului hiljaa puhelimesta. ''Ei menny vaan olin varma, että joku tulee ja hyökkää mun kimppuun.''
''No tuntuuko susta nyt siltä että jotain pahaa on tapahtumassa?''
''Ei.''
''Eli sulla ei ole mitään hätää.'' Matt sanoi rauhoittavasti.
''Joo totta puhut. Mä vaan säikähin pirusti.'' Kyle totesi ja kuullosti jo rauhallisemmalta.
''Se on varmaan ihan normaalia jos muistista häviää palasia.'' Matt sanoi. ''Mutta mä syön nyt. Soitella myöhemmin.'' Matt sanoi ja löi luurin kiinni. Se oli ainoa tapa lopettaa puhelu Kylen kanssa, kun hän vaan höpötti ja höpötti.
Matt istuutui takaisin sängyn reunalle leipä kädessään ja alkoi syömään. Häntä vastapäätä huoneen toisella puolella oli ikkuna josta paistoi aurinko sisään. Maisema oli ruma. Pelkkien kerrostalojen peltoa joka suuntaan.
Matt mietti vieläkin muistikatkoksiaan. Häneltä ei ole ikinä mennyt muisti. Ei silloinkaan, kun hän oli juonut kokonaisen pullon viinaa.
Leivän syötyään hän oli lähdössä keittiöön hakemaan vettä, kun hän näki jotain sohvalla. Se oli hänen piirrustusvihkonsa. Hän ei muistanut piirtäneensä viime iltana tai yönä. Hän ei edes muistanut monelta oli tullut kotiin.
Siinä olikin jo vähän suurempi aukko muistissa. Viimeinen asia minkä hän muisti oli se kun he olivat istumassa ja nojaamassa aitaan hieman syrjemmässä muista ihmisistä ja seuraavaksi hän oli kotona yö myöhään menossa nukkumaan.
Matt avasi vihkon siitä kohdasta mihin hän oli viimeksi jäänyt. Siinä oli piirretty kuva tytöstä skeittirampin päällä juuri laskemassa rampilta alas.
Matt käänsi sivua. Seuraavalla sivulla oli kuva jostain ihmisen ja suden välisestä yhdistelmästä. ''Vau.'' Päästyi Mattin suusta. Kuva oli hieno, mutta hän ei muistanut piirtäneensä sitä. Kuvan alle oli kirjoitettu ''Max.''
Matt ihaili kuvaa vielä hetken ja käänsi sitten seuraavan sivun. Siellä ei ollut kuvaa vaan tekstiä. Hän henkäisi. Hänen käsialaa. Hän istuutui sohvalle ja alkoi lukemaan.
''Hei sinä/minä! Kerron nyt jotain uskomatonta mitä näin tänään/eilen Puolenkuun tivolissa.
Sinä et varmaankaan muista mitään, mutta vannon äitini hengen kautta, että jokainen sana on totta. Miksi minä itselleni valehtelisin?
Ensin me olimme kojulla jossa piti lyödä pesäpallomailalla pallo maaliin. Maalivahti oli luonnottoman nopea ja torjui maalin aina kun vain halusi.
Sitten me menimme kojulle, missä piti seurata kolikkoa mukin alla ja kun kojun mies liikutteli mukeja, näytti siltä kuin mukit olisivat sulautuneet yhteen ja menneet toistensa lävitse. Kummallista.
Sen jälkeen me menimme näkijän luokse jonka nimi on muuten Kate. Kate käski meitä katsomaan kristallipalloon ja me molemmat näimme Kylen kanssa omat kuvajaiset sillä erolla, että silmämme olivat punaiset.
Oletimme kaiken tuon olleen silmänkääntötemppuja, mutta kun me menimme työntekijöiden huoneeseen löysimme papereita jostain kadonneesta Henrystä.
Huoneeseen tuli kaksi ihmistä ja me ehdimme mennä vaatekaappiin piiloon. Sieltä me kuultiin kun he puhuivat kadonneesta pojasta ja pesäpallo kojun nuoresta miehestä. He sanoivat, että he olivat vampyyrejä. Kaiken kruunasi se kun nainen liikutti mukin koskematta siihen huoneen toiselta puolelta toiselle puolelle ja hän sanoi, että mies joka oli huoneessa (nimeltään Max) oli ihmissusi.
Siinä vaiheessa me jäätiin kiinni. Kun tulimme ulos kaapista kysyin oliko mies oikeasti ihmissusi ja oliko nainen oikea noita.
Vastaukseksi mies alkoi ärisemään ja hänen kasvonsa muuttuivat (piirsin edelliselle sivulle sen minkä näköiseksi miehen kasvot muuttuivat) ja noita sanoi pyyhkivänsä meidän muistomme.
Joten jos sinulla on muistissa aukkoja eilisestä, se johtuu siitä, että noita pyyhki sinulta ja Kylelta muistot pois kaikesta yliluonnollisesta.
Kerron tämän siksi ja en jättänyt vain olemaan sen takia, koska näen tämän tilaisuutena muuttaa elämämme. Menkää Kylen kanssa uudestaan tivoliin ja hommatkaa sieltä itsellenne työpaikat.
Terveisin Sinä Itse.''

''Meidän täytyy mennä sinne uudestaan.'' Matt sanoi jo monennen kerran. He istuivat Kylen kanssa taas samassa nurkkapöydässä kuin viimeksikin heidän vakio kahvilassa. Kello oli vähän vaille kuusi illalla ja kahvila oli taas täpötäynnä.
Kyle oli lukenut vihon tekstin ja näytti epäuskoiselta. ''Onko sinulla oikeasti kaikki hyvin?'' Hän oli kysynyt luettuaan tekstin.
''Katso tuota kuvaa minkä piirsin. Eikö näytä yhtään etäisesti tutulta?'' Matt kysyi ja aukaisi aukeaman jolla oli ihmissuden kuva. Kyle katsoi sitä mietteliäänä.
''Kyllä se tutulta näyttää.'' Hän sanoi. ''Mutta olemme nähneet sen varmasti jossain elokuvassa.'' Hän lisäsi nopeasti nähtyään Mattin ilmeen.
''Minä en muista katsoneeni yhtään elokuvaa missä ihmissusi näyttää noin paljon sudelta ja on silti vielä ihmismäinen.'' Matt sanoi. Hän alkoi turhautua. Hän oli varma, että ei olisi kirjoittanut niitä asioita ellei olisi aivan varma, että ne olivat totta. ''Miten selität sen, että kahdella ihmisellä on samat aukot muistissa samaan aikaan?''
''En mitenkään. Mielenterveysongelmia on vaikea selittää. Ehkä sinunkin pitäisi mennä käymään lääkärissä.'' Kyle sanoi varovasti.
''Minä en kärsi mielenterveysongelmista.'' Matt sanoi vihaisesti ja kulautti kahvimukinsa tyhjäksi. ''Minä menen karnevaaliin sinun kanssasi tai ilman.''
''Okei, minä tulen, mutta älä jooko nolaa meitä höpöttämällä yliluonnollisista olennoista.''
Matt tuhahti vastaukseksi ja nousi ylös. Hän oli niin kiukkuinen, että kaatoi melkein pöydän, kun lähti kahvilasta.
Kello oli kuusi illalla ja tivoli aukesi kuudelta. Matt lähti päättäväisenä kävelemään sinne päin. Kyle joutui hölkkäämään hänet kiinni sillä Matt ei jäänyt odottamaan häntä lähdettyään.
''Ehkä sinun pitäisi rauhoittua hieman, ennen kuin menemme sinne.'' Kyle sanoi. Matt ei sanonut vähään aikaan mitään.
''Kyllä sinä kohta minua uskot. Usko pois.'' Hän sanoi, kun he ylittivät autotien vaikka punainen valo paloi kävelijöille.
Viidentoista minuutin kuluttua he olivat Puolenkuun tivolin portilla. ''Oletko valmis hämmästymään?'' Matt kysyi Kyleltä. Kyle vain pyöräytti silmiään ja työnsi portin auki. Kuului taas samaa kirskuntaa kuin viimeksikin, mutta tällä kertaa Matt ei välittänyt siitä. Hän käveli suoraan aukealle.
Hän katsoi missä olisi lyhin jono ja päätti mennä sinne. Pesäpallokojulla oli lähemmäs kymmenen ihmistä ja kolikon pyöritys kojulla kuusi. Näkijän teltan luona oli vain kolme ihmistä.
He menivät näkijän teltan jonoon. Karnevaali oli vasta auennut ja ihmisiä ei ollut vielä niin paljon. Matt ei välittänyt kylmästä tuulesta vaan hän oli päättänyt selvittää koko asian sinä iltana. Hän ei voinut olla hullu.
''Mitä meinaat sanoa, kun menemme telttaan?'' Kyle kysyi Mattilta.
''En minä tiedä? Kysyn onko hän oikea näkijä.''
''Totta kai hän sanoo olevansa oikea näkijä. Hänen täytyy pitää kulissia yllä.'' Kyle sanoi.
''No sitten kysyn onko tivolissa vampyyrejä ja ihmissusia.'' Matt tokaisi. ''Ja miksi karnevaali on auki vain iltaisin. Miksi se ei ole auki päivällä, kun aurinko vielä paistaa. Oletko miettinyt sitä?''
''En ole. Mutta luulen sen johtuvan noista valoista joita on ympäri paikkaa. Karnevaali näyttäisi tylsästä ilman värikkäitä valoja.''
Matt tuhahti. Hän oli varma, että karnevaali oli täynnä yön olentoja ja siksi se oli auki vain iltaisin. Suurin osa työntekijöistä nukkui päivällä.
Kun heidän edessään oli enää yksi ihminen Kyle ehdotti, että he menisivät pois. Hän ei tahtonut Mattin nolaavan itseään.
''En minä itseäni nolaa.'' Matt sanoi kiukkuisena. ''Odota vain. Kohta näet, että olen oikeassa.''
Kymmenen minuutin päästä he olivat seuraavia ja teltasta kuului huuto. Matt astui telttaan Kyle perässä. Matt meni suorinta tietä penkille istumaan ja näkijä ei ehtinyt edes vilkaista häntä, kun Matt avasi suunsa.
''Nyt tehdään niin, että sinä kerrot totuuden tästä paikasta.'' Hän sanoi katse porautuneena näkijään.
Näkijä näytti yllättyneeltä nähdessään heidät. ''Minkä totuuden?''
''Tiedän, että sinä olet oikea näkijä.'' Matt sanoi ja näki sivusilmällä Kylen pyöräyttävän silmiään.
''Totta kai olen oikea näkijä.'' Kate sanoi. ''Mutta olen jo näyttänyt teille teidän tulevaisuuden. Mitä te vielä muka tahdotte?''
''Me tahdomme totuuden. Onko tivolissa ihmissusia ja vampyyrejä?'' Matt kysyi varmana tiedoistaan.
Kate hätkähti kysymystä. ''No mutta, miksi sellaista kyselet?''
''Sillä ei ole väliä. Onko?''
''Minulla ei ole lupa puhua tivolin asioista asiakkaiden kanssa. Joten jos teillä ei ole muuta asiaa pyydän teitä poistumaan.'' Kate sanoi ja nappasi puhelimen laukustaan, joka roikkui hänen tuolinsa selkänojassa.
''Me emme mene minnekkään ennen kuin kerrot totuuden!'' Matt oli entistä varmempi näkijän sivuuttaessa kysymyksen.
Kyle nousi seisomaan. ''Mennään. Sinä alat sekoilla jo ja pahasti.''
''Minä tahdon vain totuuden.'' Matt huusi ja löi nyrkillä pöytään.
''Rauhoitu hyvä veli.'' Kyle sanoi. ''Pyydän anteeksi häiriötä, me lähdemme nyt.''
''Ei. Minä en mene minnekkään ennen kuin tuo kertoo totuuden.'' Matt sanoi. Hänen kättään särki ja se ei auttanut lievittämään hänen kiukkuaan.
Kate näppäili puhelimeen numeron ja painoi vihreää luuria. Hän soitti jollekkin. Matt katsoi vierestä vihaisena. Kuinka hän kehtasi soittaa kesken kaiken, kun asiakas oli paikalla.
''Hei. Tulisitko tänne. Täällä on kaksi nuorta poikaa ja toinen vaikuttaa vaaralliselta.'' Näkijä sanoi puhelimeen. ''Kiitos.''
''Kenelle soitit?'' Matt kysyi, kun näkijä laittoi puhelimen takaisin laukkuun.
''Järjestyksenvalvojalle. Suosittelen teitä lähtemään ennen kuin hän tulee. Hänellä on pitkä muisti ja hän kyllä muistaa kenelle on antanut porttikiellon.'' Hän sanoi ja hymyili ivallisesti.
''Tule. Mennään.'' Kyle sanoi Mattille joka nousi nyt ylös.
''Minähän selvitän vielä sen totuuden. Älä luule, että tämä estää minua. Tuolla on muitakin ihmisiä tai olentoja tai mitä lie, joilta voin urkkia tietoja.'' Matt sanoi ja kääntyi lähteäkseen. Matt katsoi Kyleä, joka näytti hieman säikähtäneeltä.
''Tältäkö se sinusta tuntui katsella minua, kun olin raivoissani ja riehuin?'' Kyle kysyi, kun he olivat palanneet aukealla. Matt ei vastannut. Hän muisti liiankin hyvin miten kamalalta oli tuntunut katsella parasta ystäväänsä riehumassa ilman hyvää syytä.
Lopulta Mattin oli ollut pakko soittaa poliisit paikalle ja he veivät Kylen sairaalaan ennen kuin mitää vakavampaa oli sattunut kenellekkään.
''Miksi tämä on sinulle näin tärkeää?'' Kyle kysyi, kun he jonottivat kolikon seuraamis kojulle.
''Miten monta vuotta me ollaan haaveiltu, että meidän elämämme muuttuisi parempaan? Kuinka kauan me ollaan haaveiltu, että pääsemme pois tästä kirotusta kaupungista?'' Matt kysyi. Kyle laski sormilla.
''Neljä vuotta.''
''Tässä meillä on mahdollisuus siihen.''
''Mihin.'' Kyle kysyi.
''Mahdollisuus saada parempi elämä. Ei enää paikoillaan jumittamista vaan matkustamista. Korkeintaan kaksi viikkoa yhdessä kaupungissa ja sitten seuraavaan. Ja sen lisäksi vielä yliluonnollisten olentojen kanssa. Mikä voisi olla mielenkiintoisempaa kuin se?''
''Ehkä sinä vain toivot liikaa. Tuo on toiveajattelua. Ei yliluonnollisia olentoja ole olemassakaan.''
''Kohtahan se selviää.'' Matt sanoi. Heidän edessään oli enää yksi asiakas, joka valitsi väärän mukin.
Matt astui pöydän eteen. ''Tee temppusi.'' Hän sanoi miehelle, joka oli kalpeampi kuin tuhka.
Matt valmistutui hämmennykseen ja kun mies alkoi liikuttelemaan mukeja, Matt oli ollut oikeassa. Mukit näyttivät sulautuvan yhteen ja kun hän katsoi miestä silmiin ne hohkasivat valkoista.
Matt ei jäänyt odottelemaan, vaan hän kiersi pöydän toiselle puolelle ja tarrasi miestä hihasta kiinni.
''Mitä sinä teet?'' Kyle kysyi pöydän toiselta puolelta.
Matt ei välittänyt vaan työnsi miehen kauemmas pöydästä, jotta muut asiakkaat eivät kuule mitä Matt aikoi kysyä. ''Mikä sinä olet?''
''Mitä sinä tarkoitat? Ja jos et sattunut tietämään karnevaalin säännöissä kielletään väkivaltaisuudet.''
''Tämän ei tarvitse mennä siihen jos kerrot totuuden suosiolla.'' Matt sanoi ja mies alkoi hymyilemään.
''Päästä irti hänestä.'' Kyle tiuskaisi. Hän oli tullut heidän viereen.
''Ja mitähän mitätön ihminen meinaa asialle tehdä?'' Mies kysyi ja Matt tiukensi otettaan miehen kauluksesta.
''Myönnät siis olevasi yliluonnollinen olento?''
''Minulle ei kannata ryttyillä.'' Mies sanoi nyt vihasesti.
''Päästä hänestä irti.'' Kyle sanoi ja tarrasi Mattin kädestä kiinni, joka piteli miestä kauluksesta.
''Minä en pelkää sinua.'' Matt sanoi miehelle. ''Luulen, että et tahdo vaarantaa paikkaasi tivolissa, joten sinä et voi tehdä mitään.''
Mieheltä alkoi palaa pinna. ''Viimeinen varoitus. Lähde menemään tai pistän sinut menemään.''
''Ensin kerrot mikä sinä olet!'' Matt huudahti.
Mies katsoi häntä suoraan silmiin ja yhtäkkiä Mattin viha ja kiukku hävisivät. Hänelle tuli rauhallinen olo ja hänen päässään liikkui yksi ainoa ajatus. ''Minä tahdon pois täältä.''
Matt päästi miehestä irti ja kääntyi ympäri. Hän lähti iloisen rauhallisesti kävelemään jonon ohi ja jatkoi matkaa katsomatta taakseen. Hän käveli aukean poikki ja jatkoi matkaa asuntovaunujen välissä.
Hän saapui portille ja Kyle oli hänen takanaan. He astuivat portista ulos ja havahtuivat.
''Miksi me tänne tultiin?'' Kyle kysyi ihmeissään. Matt ihmetteli sitä myös.
''Joko sinä uskot minua?'' Matt kysyi Kyleltä jonka silmät kiilsivät pelosta. ''Hän hallitsi meidän mieltä. Hän sai meidät unohtamaan kaiken muun ja asensi meidän päähän yhden ainoan ajatuksen. Sen, että me tahdomme pois tivolista.''
''Kieltämättä tuo oli aika pelottavaa ja ihmeellistä.'' Kyle sanoi. Hän nojasi portin vieressä olevaan pilariin. ''Ehkä- Ehkä sinä olet oikeassa. En voi selittää äsken tapahtunutta millään järkevällä asialla.''
''Vihdoin ja viimein. Ei siinä mennyt kuin muutama tunti.'' Matt sanoi ja alkoi hymyilemään. ''Eiköhän mennä metsästämään vampyyriä.''
''Oletko varma, että se on viisasta. Mitä jos hän syö meidät?''
''Ei hän vaaranna paikkaansa karnevaalissa.'' Matt sanoi. ''Luota minuun.''
He astuivat portista takaisin tivolin puolelle ja kävelivät asuntovaunujen välistä aukealla. Sinne saavuttuaan he menivät oikealle kohti pesäpallo kojua.
Molemmat katsoivat ihmeissään, kun nuori mies torjui palloja mitä hienoimmilla liikkeillä. ''Hän on takuulla vampyyri.'' Matt sanoi, kun he olivat jonossa toisia. ''Yhdelläkän ihmisellä ei ole noin nopeita refleksejä.''
Kun oli heidän vuoronsa Kyle otti mailan käteensä ja jäi lyönti paikalle. Matt käveli kymmenen metriä miehen eteen. ''Olisitko ystävällinen ja kertoisit totuuden. Etkö olekin vampyyri?'' Matt kysyi. Mies katsoi häntä yllättyneenä.
''Mistä sellaista sait päähäsi?'' Nuori mies kysyi.
''Kuulimme eilen työntekijöiden huoneessa, kun eräs noita ja ihmissusi puhuivat sinusta. Ja jostain Henrystä.'' Miehen kasvot kiristyivät hänen kuullesa Henry nimen.
''Ai te olette te.'' Alex sanoi. ''Kuulinkin, että jotkut olivat olleet siellä nuuskimassa tietoja.''
''Kyllä. Me olimme siellä. Ja me tiedämme totuuden. Älä turhaan väitä vastaan.'' Matt sanoi.
''Tiesittekö, että uteliaisuus voi olla vaarallista?'' Alex sanoi, mutta hän ei vaikuttanut vihaiselta.
''Ennemminkin me toivoimme, että uteliaisuus palkitaan, tai jotain.'' Matt sanoi ja Alex naurahti.
''Ehkä. Mitä te tahdotte?'' Hän kysyi.
''Me tahdomme mielenkiintoisemman elämän. Olemme kyllästyneet asumaan samassa kaupungissa'' Matt kertoi rehellisesti.
''Ja te tahdotte minun apuani siinä?''
''Kyllä. Ehkä sinä voisit jutella paikan johtajan kanssa ja suositella meitä työntekijöiksi.''
''Valitan, mutta me emme ota kuin vampyyrejä, ihmissusia, noitia, keijuja, ja muita olentoja tänne töihin.''
Matt tunsi pettymyksen vyöryvän hänen ylitseen kuin katujyrän. Hän oli toivonut pääsevänsä töihin tivoliin, mutta hän ei ollut yliluonnollinen olento. Matt oli kääntymässä jo ympäri pettyneenä, kun Alex sanoi jotain. Matt ei kuullut, että mitä. ''Mitä sinä sanoit?''
''Sanoin, että karnevaalissa on yksi vapaa paikka vampyyrille. Ei teitä kiinnostaisi kokeilla onneanne?''
''Mitä tarkoitat?'' Matt kysyi ihmeissään.
''Karnevaalissa on kaksi paikkaa vampyyreille. Vähän aikaa sitten paikat olivat minun ja Henryn, mutta Henry katosi. Joten hänen tilalleen me tarvitaan uusi vampyyri.'' Alex kertoi. ''Minä voisin muuttaa teidät, jos tahdotte kokeilla jos te pystyisitte täyttämään Henryn paikan.''
Matt ei ollut uskoa korviaan. Hän ja Kyle saivat mahdollisuuden muuttua vampyyreiksi. ''Minun täytyy keskustella asiasta ystäväni kanssa.'' Matt sanoi.
''Tehkää niin. Odotan teitä huomenna puolen yön aikaan työntekijöiden huoneen edessä. Miettikää tarkkaan. Jos suostutte elämänne kokee hurjan muutoksen, mutta sain käsityksen, että juuri sitä te haluatte.''
Matt käveli puoliksi innoissaan ja puoliksi peloissaan Kylen luokse ja he lähtivät pois karnevaalista. Matt kertoi mitä oli kuullut vasta, kun he olivat hyvän matkan päässä portista ja muista ihmisistä.
Matt oli odottanut Kylen sanovan, että se oli huono ajatus, mutta yllättyi, kun hän olikin asiasta innoissaan. He menivät koteihinsa ja sinä yönä kumpikaan ei nukkunut paljon yhtään.


Luku 3

Matt ja kyle seisoivat kylmässä tuulessa Puolenkuun tivolin portin edessä. Molempia hermostutti suunnattomasti tuleva. He olivat jutelleet edellisenä iltana asiasta puolituntia ja tehneet päätöksen. He muuttuisivat vampyyreiksi.
He astuivat portista sisään. Kello oli viittä vaille kaksitoista yöllä ja karnevaali vaikutti aavemaiselta, kun kirkkaat värikkäät valot olivat sammuneet ja missään ei ollut yhtäkään ihmistä.
He kävelivät aukean poikki ja jatkoivat suoraan ohitettuaan aukean reunan teltat.
He saapuivat suuren kyltin viereen missä luki ''Vain työntekijöille.'' Työntekijöiden huoneen edessä ei ollut ketään. Matt vilkaisi puhelimesta kelloa ja se oli minnuuttia vaille kaksitoista.
''Puhuikohan Alex totta. Onkohan hän tulossa?'' Matt kysyi hermostuneesti.
''Toivotaan.'' Kyle vastasi aivan yhtä hermostuneena.
Molemmat vaihtelivat painoa toiselta jalalta toiselle ja vilkuilivat ympärilleen. Meni hetki ja sitten alkoi kuulua askelten ääniä polulta minkä päädyssä oli aita. Molemmat vilkaisivat sinne ja näkivät Alexin tulevan sieltä lapio kädessä.
''Kaikki on valmista.'' Hän sanoi. ''Oletteko te valmiita?''
Matt ja Kyle vilkaisivat toisiaan ja nyökkäsivät sitten.
''Tulkaa perässäni.'' Alex sanoi ja lähti takaisin sinne mistä hän oli tullutkin. Pojat seurasivat perässä häntä aidalle.
''Miten tämä toimii?'' Matt kysyi, kun Alex änkesi ihmisen mentävästä aukosta aidan toiselle puolelle.
''Ensin teidän täytyy juoda vertani.'' Alex kertoi. ''Ja sitten teidän täytyy kuolla.''
Matt oli odottanutkin jotain sellaista, mutta nyt kun joku sanoi sen ääneen se kuullosti kamalalta. ''Ja se on ainoa keino?'' Hän kysyi hieman liian kimeällä äänellä mennessään aukosta.
''Kyllä. Sen lisäksi teidät täytyy haudata maan alle.''
''Kaivatko sinä meidät sitten ylös sieltä?'' Kyle kysyi. Hänen äänensä oli normaali.
''En. Te joudutte itse kaivamaan itsenne ylös.'' Alex kertoi. He olivat kävelleet pilkko pimeän metsän siimekseen jo ainakin viisi minuuttia, kun Alex lopulta pysähtyi.
Matt näki hämärästi hänen vieressään kaksi vähän alle kaksi metriä syvää kuoppaa joihin mahtui ruumis.
''Te olette täysin varmoja, että haluatte tätä?'' Alex kysyi ja katsoi nyt kumpaakin voronperään.
''Kyllä.'' Matt ja Kyle vastasivat yhteen ääneen.
''Kaksi ensimmäistä kuukautta tulee olemaan hirveät. Teillä tulee olemaan koko ajan nälkä ja jos ette syö, nälkä vain kasvaa kasvamistaan.'' Alex kertoi. ''Sen lisäksi teidän on mahdotonta aluksi lopettaa syöminen ajoissa. Te tulette tappamaan monta ihmistä seuraavan kahden kuukauden aikana.''
''Oletko varma? En voisi elää itseni kanssa jos tapan viattomia.'' Matt sanoi. Häntä puistatti ajatus tappamisesta.
''Olen varma. Minä ajattelin samoin ennen kuin minut muutettiin. Mutta uskokaa tai älkää muutoksen jälkeen jokin aivoissa muuttuu ja te opitte ajattelemaan, että se on osa teidän selviytymisvaistoa. Te ette tunne katumusta tai inhoa tai surua jos tapatte jonkun. Ellette sitten tapa jotain teille läheistä ihmistä. Siitä tulee osa sitä mitä te olette ja te tulette olemaan sujut sen kanssa.''
Matt ei sanonut mitään tuohon. Kyle oli mennyt vitivalkoiseksi ja Mattia alkoi pelottaa, että hän muutti mielensä.
Heidän takaa kuului ääniä. Puiden välistä astui esille mies jolla oli musta puku päällä ja vaaleanpunainen solmio. Mies tuli siihen heidän vierelleen.
''Ja tässä on meidän rakas tivolin johtaja Brian.'' Alex sanoi ja levitti käsiään juro kasvoista keski ikäistä miestä päin.
''Ja tässäkö ovat uudet tulokkaamme?'' Brian kysyi silmäillen Mattia ja Kyleä vuoronperään.
''Kyllä. He osoittivat päättäväisyyttä ja avoinmielisyyttä aikaisemmin. Heistä tulee kelpo työntekijöitä.'' Alex sanoi Brianille.
''Tarkoitat kai, että toisesta tulee jos kummallakaan edes on mahdollisuutta.'' Brian korjasi. Alexin hymy hyytyi.
''Aivan. Toisesta. Ja tietenkin heillä on mahdollisuus'' Alex yritti kuullostaa kannustavalta.
''Mitä tarkoitat jos kummallakaan on edes mahdollisuutta? Voimmeko kumpikin joutua omillemme?'' Matt kysyi säikähtäneesti.
''Kyllä.'' Brian vastasi sen enempää selittelemättä. ''Ja kertoiko Alex jo teille mitä teidän täytyy tehdä jos muututte vampyyreiksi?''
''Joo. Meidän täytyy kuolla ja kaivautua ylös maan alta.'' Kyle sanoi tarmokkaasti. ''Se ei ole este eikä mikään.''
''Aivan. Kyllä. Teidät täytyy haudata kuolleina, mutta kertoiko hän mitä sen jälkeen tapahtuu?''
''Ei muuta kuin, että me tulemme tappamaan ihmisiä.'' Matt sanoi ja yritti olla välittämättä siitä miten kamalalta se kuullosti ääneen sanottuna.
''Kyllä. Ensimmäisen kahden kuukauden aikana teillä on lupa siihen, mutta jos tahdotte pysyä tivolissa te opettelette olemaan tappamatta. Sitä minä en suvaitse enää kahden kuukauden jälkeen.'' Brian sanoi pojille. ''Kertoiko Alex jo siitä, että teidän täytyy lavastaa omat kuolemanne?''
Mattin vähäinen hilpeys katosi. ''Lavastaa kuolema. Onko se välttämätöntä?''
''On. Te ette voi nähdä perheitänne enää ikinä. Ettekä ystäviänne. Te omistaudutte aivan uudelle elämälle vampyyreinä Puolenkuun tivolissa.''
''Pitääkö se tehdä heti, kun olemme muuttuneet?'' Matt kysyi.
''Ei. Annan teille kaksi viikkoa aikaa suunnitella sitä.'' Brian sanoi ja hymyili pirullisesti. ''Vieläkö tahdotte tätä?''
''Kyllä.'' Kyle sanoi päättäväisenä.
''No aloittakaa sitten.'' Brian sanoi.
''Ennen kuin aloitamma voitko keroa mikä sinä olet?'' Kyle kysyi Brianilta, ja Brianin ilme synkistyi.
''Sen tietää vain karnevaalin viralliset työntekijät. Mutta usko pois en ole ylpeä siitä mikä minä olen.'' Hän sanoi. ''Ehkä se sinulle joku päivä selviää, mutta ei juuri nyt. Sinulla on paljon muutakin tekemistä pian.''
Alex astui askelen lähemmäs Mattia ja Kyleä. ''No niin. Aloitetaan.'' Hän sanoi. Hän napsautti kulmahampaat esille ja puraisi rannettaan. ''Tulkaa juomaan.''
Kyle meni ensimmäisenä. Hän kyykistyi ja painoi suunsa kahden verisen pisteen päälle ja alkoi imemään.
Kun hän lopetti hän kääntyi ympäri ja näytti huono vointiselta. Hän oli juuri sanomassa jotain, mutta ei ehtinyt, kun Alex tarrasi hänen päästään kiinni ja taittoi niskat nurin.
Matt säpsähti kuuluvaa rusausta mikä kuului ja häntä alkoi hieman pelottaa. Alex huomasi sen. ''Älä pelkää. Tuo on nopeampaa kuin nukahtaminen.''
''Okei.'' Matt sanoi ja meni hitaasti Alexin eteen ja alkoi hänkin imemään verta kahdesta reijästä Alexin ranteessa. Veri oli paksua. Paljon paksumpaa kuin normaalisti veri ihmisellä. Ja veri ei ollut lämmintä vaan melkeinpä kylmää.
Hän ei uskaltanut lopettaa, koska pelkäsi sitä mitä seuraavaksi tapahtuu, mutta lopulta hänen oli pakko lopettaa imeminen. Kun hän irrotti suunsa Alexin ranteesta hän tunsi kunka niska naksahti poikki.

Luku 4

Ensimmäinen asia minkä Matt tiedosti oli murskaava paino hänen päällään. Tuntui kuin jokainen ruumiinosa olisi ollut katujyrän alla. Hän yritti vetää ilmaa keuhkoihin, mutta ei pystynyt. Jokainen hengenveto tuntui ikävältä rinnassa.
Hän tiesi olla avaamatta silmiään. Hän alkoi tajuamaan missä hän oli. Maan alla. Hänen olisi kaivettava itsensä ylös haudastaan.
Hän ei ollut ajatellut aikaisemmin miltä tuntuisi herätä haudattuna, mutta nyt kun hän koki sen, hän ei halunnut tehdä sitä enää ikinä uudestaan.
Häntä ei ole ikinä ahdistanut niin paljon kuin nyt, kun hänen päällään oli melkein kaksi metriä maata.
Hän tunsi kätensä rintansa päällä ja alkoi liikuttelemaan sormiaan. Hän alkoi kaapimaan maata ja pikkuhiljaa hän sai työnnettyä käsiään ylöspäin.
Maa oli onneksi pehmeää ja sormet upposivat siihen hyvin. Vai johtuiko se hänen uusista vampyyrin voimista?
Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen hän pystyi jo jaloillaankin potkimaan maata. Hän vain jatkoi ja jatkoi maan kaapimista kunnes hän sai myllättyä sen niin pehmeäksi, että hän pystyi nostamaan päätään ja pääsi jaloilleen.
Hän työnsi kaikilla voimillaan ja sai kädet maan läpi viileään ulkoilmaan. Hän alkoi kiipeämään ylöspäin ja kohta hänen päänsä oli myös maanpinnan yläpuolella ja hän veti ilmaa keuhkoihinsa.
Hän ei ole ikinä ollut mistään niin helpottunut kuin siitä, että pääsi pois haudasta. Hän nosti alaruumiin käsillään ylös kuopasta ja nyt hän istui massa montussa enää vain nilkkoihin asti.
Hänen päänsä täyttyi metsän ja myllätyn maan hajusta. Hän ei ole ikinä haistanut mitään niin hyvän tuoksuista. Tai niin voimakasta hajua. Matt nautiskeli ja kävi selälleen makaamaan pehmeälle maalle.
Hän näki yllättävän hyvin vaikka olikin pilkkopimeää. Hän näki ja kuuli selvästi oksien ja lehtien pienetkin liikkeet, kun ne heiluivat pienessä tuulenvireessä hänen yläpuolellaan.
Jonkun aikaa oltuaan selällään hän nousi takaisin istumaan ja katseli ympärilleen. Hän ei nähnyt ketään. Hän näki vain metrin päässä vieressään toisen myllätun montun, josta Kyle oli ilmeisesti noussut ylös.
Missä kaikki olivat? Matt oli luullut, että ainakin Alex olisi ollut siellä odottamassa heitä, mutta hän ei nähnyt, haistanut tai kuullut ketään.
Matt hymyili ajatukselle. Tästä lähtien hän pystyi haistamaan ihmisen jos sellainen oli lähellä. Mistä tulikin mieleen poltteleva tunne kurkussa. Oliko se, se pahamainen nälkä mikä kurkussa tuntui? Tunne oli hermoja raastava ja se häiritsi Mattin keskittymistä.
Matt päätti nousta ylös ja lähteä etsimään Kyleä. Mutta Mattilla ei ollut mitään hajua mihin suuntaan Kyle oli lähtenyt. Ehkä takaisin tivolille? Vai oliko hän haistanut, kuullut tai nähnyt eläimen metsässä ja lähtenyt sen perään.
Mattista tuntui, että jos hän näkisi eläimen hän varmasti alkaisi jahtaamaan sitä. Hänellä oli valpas olo, aivan kuin adrenaliinia virtaisi hänen suonissaan ja hän ajatteli epäselvästi. Poltteleva tunne häiritsi niin paljon, että päällimmäinen ajatus oli sammuttaa se. Keinolla millä hyvänsä.
Matt ei osannut päättää lähtisikö metsän siimekseen vai tivolille. Metsässä hän saattaisi törmätä eläimeen mistä hän saisi verta. Tivoli oli autio nukkuvia työntekijöitä lukuunottamatta ja hänestä ei kuullostanut fiksulta idealta käydä heidän kimppuun.
Sitten hän kuuli auton äänen. Se kuului syvemmältä metsästä. Vai oliko metsän toisella puolella autotie?
Matt ei osannut arvioida kuinka kaukaa auton ääni kuului sillä hän ei vielä tiennyt miten hyvä vampyyrin kuulo oli. Hän päätti lähteä äänen suuntaan.
Kävellesssään syvemmälle metsään hän huuteli Kyleä samalla. Vastausta ei kuulunut. Hän kuunteli tarkasti kuulisiko jonkun eläimen jossain, mutta turhaan. Ainut mitä hän kuuli oli lehtien kahina ja loittonevan auton äänet.
Hän jatkoi siihen suuntaan missä oli kuullut auton ensimmäisen kerran. Viiden minuutin kuluttua hän kuuli kirkaisun siitä samasta suunnasta. Se kuului jo läheltä. Matt käveli äänen suuntaan kunnes tuli suuren pusikon eteen. Puska oli kaksimetriä korkea ja Matt kuuli maiskutusta ja huokailua pusikon toiselta puolelta.
Hän nuuhkaisi ilmaa ja haju minkä hän nyt haistoi voimisti polttelua hänen kurkussaan. Nyt se jo sattui ja Matt ei tiennyt enää mitä hän teki. Tiedostamatta mitään hän hyppäsi kaksimetrisen puskan yli ja laskeutui ketterästi jollekkin kovalle ja harmaalle puskan toiselle puolelle. Asfaltille.
Auton ääni oli hävinnyt jo pari minuuttia sitten. Nyt Mattin korvat kuulivat vain maiskutusta. Matt katsoi vasemmalle äänen suuntaan ja näki mistä ääni oli peräisin. Hän näki keskellä pyörätietä Kylen ja jonkun naisen. Matt tunsi kuinka kulmahampaat napsahtivat esille ja teki reijät alahuuleen.
''Kyle?'' Hän kysyi, mutta Kyle ei reagoinut. Hän oli suu naisen kaulalla ja Matt näki verta valuvan.
Siinä vaiheessa, kun hän näki veren hän menetti kontrollin. Hän syöksähti naisen kimppuun ja alkoi imemään ravintoa naisen kaulasta.
Matt ei ollut tuntenut sellaista nautintoa ja tyydytystä ikinä ennen. Hänen koko kroppaa kihelmöi ja polte kurkussa alkoi lieventyä.
Matt vaistosi, että nainen oli kuolemaisillaan, mutta hän ei välittänyt siitä vaan jatkoi imemistä.
Kun he lopulta olivat imeneet naisen kuiviin he päästivät irti veltosta ruumiista ja se tipahti maahan pieneksi mytyksi.
''Mitä te luulette tekevänne?'' Kuului miehen ääni heidän takaa. ''Jättäkää se nainen rauhaan!''
Matt kääntyi ympäri ja näki kymmenen metrin päässä vanhan miehen. Miehellä oli kävelykeppi ja hän vaikutti huono kuntoiselta. ''Minä soitan poliisit!'' Mies huusi ja laittoi käden taskuun.
Matt vilkaisi Kyleä joka katsoi silmä kovana miestä. Matt näki veri tippojen tippuvan Kylen leuasta maahan. Oli pimeää ja vanha mies ei nähnyt verta eikä Mattin ja Kylen kulmahampaita.
Matt aavisteli pahaa, kun Kyle näytti valmistautuvan hyökkäykseen. Ennen kuin Kyle ehti hyökätä Matt hyppäsi hänen eteen ja tarrasi tätä olkapäistä ja piteli paikoillaan. ''Eiköhän me saatu jo tarpeeksi verta äsken.'' Hän sanoi Kylelle joka yritti rimpuilla irti Mattin otteesta.
Matt oli joutunut jonkinlaiseen transsiin syödessään ja hän arveli Kylen olevan vieläkin sellaisessa. Matt joutui käyttämään kaiken voiman minkä itsestään löysi jotta hän sai työnnettyä Kylen pyörätieltä puskan läpi takaisin metsään.
Kyle ei hellittänyt vaan jatkoi rimpuilua. Matt huusi hänelle, mutta turhaan. Kyle ei kuullut mitään, mitä Matt huusi. Kyle oli kuin raivotautinen eläin.
Matt työnsi Kyleä yhä syvemmälle metsään, kunnes Kyle yhtäkkiä lopetti rimpuilun ja hyppäsi puuhun. Matt katseli alhaalta ihmeissään, kun Kyle kiipesi ketterästi kuin orava puunlatvaan ja hyppäsi sieltä sitten alas suussaan jotain.
Meni hetki ennen kuin Matt tajusi Kylen saalistaneen pienen linnun. Hän katseli kuinka Kyle imi linnusta kaiken veren ja heitti sen sitten menemään.
Kyle vilkuili ympärilleen ilmeisesti etsien jotain muuta teurastettavaa. Matt katsoi kelloaan ja huomasi, että aurinko nousee neljänkymmenen minuutin kuluttua ja karnevaalilta oli kahdenkymmenen minuutin kävelymatka Kylen kotiin. Mattin olisi saatava Kyle pois transsista ennen sitä. Häntä ei voinut päästää tuossa kunnossa pyöräteille.
Kyle oli syöksähtämässä Mattin ohi, kun Matt tarrasi häntä kädestä kiinni ja heitti maahan selälleen. Matt hyppäsi Kylen päälle ja löi häntä poskeen.
Kyle näytti heräävän siihen sillä hän katseli hiukan ihmeissään ympärilleen.
''Oletko jo oma itsesi?'' Matt kysyi ennen kuin nousi ylös Kylen päältä.
''Kyllä. Luulisin niin'' Kyle vastasi ja työnsi Mattin pois pältään. ''En olisi uskonut, että me ihan noin sekaisin mennään.''
''Puhu vaan omasta puolestasi. Minulla oli kova homma saada sinut takaisin tänne metsään ja saada sinut hereille.'' Matt sanoi helpottuneena. Kyle näytti hiukan nololta noustessaan seisomaan.
''En ole ikinä kokenut mitään vastaavaa. Veri maistui taivaalliselta.'' Kyle sanoi haaveilevasti. ''Ja outoa kyllä minusta ei tunnu pahalta vaikka tapoimme juuri viattoman naisen.''
''Jep. Outoa.'' Matt sanoi. ''Mutta meillä on vielä yksi ongelma.''
''Mikä?'' Kyle kysyi.
''Meillä on alle tunti aikaa ennen kuin aurinko nousee taivaalle. Meidän täytyy päästä sun kämpille sitä piiloon.''
''Aivan. Totta. Eiköhän sitten mennä.'' Kyle sanoi reippaasti ja lähti kävelemään tivolille päin.
''Oletko varma, että pystyt hillitsemään itsesi jos kadulla tulee joku vastaan?'' Matt kysyi huolissaan tultuaan Kylen vierelle. He kävelivät kohti aitaa aukon kohdalle.
''Kyllä minä pärjään. Pidätän hengitystä jos joku tulee.'' Kyle sanoi, kun he ohittivat haudat joista he olivat vähän aikaa sitten nousseet ylös.
Viiden minuutin päästä he olivat aidalla. Matt meni ensin aukosta ja jatkoi kävelemistä kohti työntekijöiden huonetta. Matt ei kuullut Kylen tulevan aukosta joten hän kääntyi ympäri ja näki juuri sopivasti kuinka Kyle hyppäsi ketterästi kaksi metrisen aidan yli jaloilleen sen toiselle puolelle.
''Kui siistiä.'' Kyle sanoi innoissaan, kun hän saapui Mattin vierelle. Matt ei sanonut mitään. Poltteleva tunne kurkussa palasi lievänä. Häntä alkoi pelottaa kotimatka. Hän alkoi miettimään, että oliko ollut oikea päätös muuttua vampyyriksi jos koko ajan kerran oli nälkä.
''Mitä on mielelläsi?'' Kyle kysyi, kun he olivat työntekijöiden parakin kohdalla.
''Ei mitään. Mietin vain, että olikohan tämä fiksu päätös.''
''Totta kai oli. Miksi sellaista mietit?'' Kyle kysyi. Matt oli selvästi pilannut hänen innostuksen.
''Tämä nälkä on hermoja raastavaa. Ja viattomia tulee kuolemaan. Outoa kyllä niin kuin aikaisemmin sanoit se ei oikein häiritse. Tiedän kyllä, että se on väärin, mutta samaan aikaan en välitä siitä.''
''Alex kertoi, että aivot muuttuvat, kun muuttuu vampyyriksi. Kuvittele jos ne eivät muuttuisi. Me olisimme jo nyt ihan romuna. Kaksikymmentä minuuttia vampyyrinä ja me olemme jo tappaneet.'' Kyle sanoi. ''Ja itse halusit elämääsi muutosta. Ja mitä siihen nälkään tulee sehän häviää parin kuukauden päästä.''
''Kaksi kuukautta on pitkä aika kitua. Me söimme juuri ja taas alkoi polttelemaan kurkkua. Toivottavasti se on totta, että se kestää vain kaksi kuukautta.'' Matt sanoi. He olivat tulleet aukealle. Siellä ei ollut ristin sielua.
He jatkoivat matkaa aukean poikki polulle. ''Saadaankohan mekin jossain vaiheessa asuntovaunut täältä pihalta?'' Kyle mietti ääneen.
''Toivottavasti. Se helpottaisi, kun ei tarvitsisi kävellä kaduilla ihmisten ilmoilla nälissään.'' Matt sanoi.
''Lopeta jo toi surkuttelu. Kyllä me tästä nälästä selvitään.'' Kyle sanoi jo hieman närkästyneenä.
''Sori. Ei ollut tarkoitus pilata tunnelmaa. Onhan tässä vamasti jotain hyviäkin puolia.'' Matt sanoi ja avasi vinkuvan portin.
''Ai, että onko? Näitkö kuinka hyppäsin sen aidan yli tuosta noin vain?'' Kyle kysyi ja innostus palasi häneen.
Matt yritti saada samanlaisen innostusen itseensäkin, mutta ei onnistunut siinä. Hän päätti antaa Kylen puhua ja päätti itse olla hiljaa. Hän ei halunnut pilata parhaan ystävänsä onnea.
''Kelaa mitä kaikkea me voidaan tehdä. Meidän refleksit ovat uskomattomat. Nyt mekin voisimme olla siellä pesäpallo kojulla torjumassa lyöntejä.'' Kyle leijaili pilvissä, kun he saapuivat tienristeykseen ja heille paloi punainen valo. He olivat vain kymmenen minuutin kävelymatkan päässä Kylen kämpiltä.
Heidän epäonnekseen tien toiselle puolelle tuli pyöräilijä. Kyle tipahti takaisin maanpinnalle ja lopetti puhumisen. Matt näki sivusilmällä Kylen jäykistyvän ja tunsi omien kulmahampaiden tulevan esille.
''Pidätä hengitystä.'' Matt sanoi hiljaa Kylelle joka nyökkäsi. Matt oli puhuessaan vetänyt vahongossa ilmaa keuhkoihin ja hän oli haistanut miehen veren hajun näinkin kaukaa.
Mattista alkoi tuntumaan kuin hän olisi pilvessä. Hänen joka ainoa ajatus liittyi vereen ja hän ravisteli päätänsäkkin, mutta turhaan. Hän ei saanut ravisteltua itseään hereille.
Polte kurkussa voimistui ja Matt tunsi Kylen tönäisevän häntä. Valo oli muuttunut vihreäksi ja oli aika kävellä tien yli.
Pyöräilijä hyppäsi satulaan ja alkoi polkemaan. Kun he olivat samassa kohdassa Matt oli aikeissa hypätä miehen kimppuun, mutta Kyle tarrasi hänestä kiinni ja esti sen.
Pyöräilijä katsoi säikähtäneenä Mattia, ja alkoi polkemaan lujempaa. Pian hän oli jo niin kaukana, että Matt ei enää haistanut häntä.
Matt havahtui transsistaan. ''Se oli lähellä.''
''Joo niin oli. Miksi menit haistamaan?'' Kyle kysyi.
''Haistoin vahingossa, kun sanoin sinulle, että pidätä hengitystä.''
''Seuraavalla kerralla älä sano mitään. Tajusin kyllä itsekin pitää hengityksen kurissa.''
Kymmenen minuutin kuluttua he olivat lähiössä. He olivat Kylen talon pihalla ja Matt tarkasti kelloa. Aurinko nousisi kymmenen minuutin päästä. Mattin asunnolle oli viidentoista minuutin kävelymatka. ''Voinko tulla täksi aamuksi ja päiväksi sinun luokse?'' Matt kysyi. ''En ehdi omalle asunnolle ennen auringon nousua.''
''Joo tottakai.'' Kyle sanoi ja he menivät rappuun. Kyle asui kuudennessa kerroksessa. Se oli ylin kerros tässä talossa ja he menivät sinne hissillä.
He katsoivat toisiaan ekan kerran kunnolla sitten hautaamisen ja molemmat säpsähtivät kun näkivät toisensa hissin valossa.
Molemmat olivat likaisia ja molemmilla oli kirkkaan punaiset silmät ja nyt Matt muisti ensimmäisen käynnin näkijän teltassa. Muistot palasivat takaisin. Hän muisti nähneensä itsensä kristallipallossa punaisine silmineen ja hän alkoi hymyilemään. ''Kate on oikeasti oikea näkijä.'' Matt sanoi rikkoen hiljaisuuden hississä. ''Hän ennusti, että meistä kahdesta tulee vampyyrejä.''
Kyle näytti hetken ajan mietteliäältä. ''Aivan. Nyt minäkin muistan. Noidan taika vissiinkin kumoutui, kun me kuolimme.''
Kuului kilahdus, kun hissi pysähtyi ja ovet aukesivat. He poistuivat hissistä ja menivät Kylen asuntoon. Sekin oli pieni yksiö johon mahtui juuri ja juuri sänky, sohva, pöytä ja telkkari.
Kyle meni ensimmäisenä ikkunoille ja laittoi paksut mustat verhot kiinni, jotta he eivät palaisi auringon noustessa. Matt meni sohvalle istumaan ja Kyle meni keittokomeroon. Hän tuli sieltä kahden vesilasin kanssa. Hän ojensi toisen Mattille ja molemmat alkoivat juomaan.
Polte kurkussa hävisi ja molemmat näyttivät helpottuneilta noin kaksikymmentä sekuntia. Sitten polte palasi samalla tavalla kuin chiliä syödessä. Juominen helpotti vain hetkeksi.
He istuivat hiljaa kymmenen minuuttia, kunnes Matt näki verhojen raosta auringonvalon. ''Mitähän käy jos osumme auringonvaloon?'' Matt kysyi mietteliäänä.
''Kokeillaan.'' Kyle sanoi ja käveli verhojen luokse. Hän ojensi kättään niin, että sormenpäät osuivat valoon. Kuului sihahdus ja sormien päästä nousi pienet savukiehkurat. Kyle säpsähti ja vetäisi käden nopeasti pois valosta. ''Polttaa.'' Hän sanoi.
Sitä Matt oli arvellutkin. Puolen tunnin kuluttua he molemmat olivat väsyneitä vaikka he olivatkin nousseet kuolleista vain vähän päälle tunti sitten. Matt arveli sen johtuvan vampyyrien sisäisestä kellosta. He olivat nyt yön olentoja joten heidän aivonsa sammuvat päiväksi.
He kuulivat selvästi aamun ääniä ympärillä olevista asunnoista, kun ihmiset alkoivat heräilemään ja alkoivat tekemään aamupalaa.
Matt nukahti sohvalle.


Luku 5

Matt heräsi väsyneenä. Hän oli nukkunut katkonaisesti. Ympärillä olevien asuntojen äänet herättivät hänet jatkuvasti. Hän oli myös haistanut ainakin viiden eri ruuan hajut päivän mittaan.
Pahin oli kuitenkin lintujen katkeamaton viserrys puissa. Matt oli ottanut tyynyn pään alta ja haudannut päänsä siihen, mutta sekään ei auttanut.
Jossain vaiheessa hän kuitenkin heräsi kokonaan ja kun hän katsoi ikkunalle, hän näki, että auringon valo ei enää näkynyt verhojen raosta.
Kyle oli herännyt hänkin iltaan väsyneenä. Hän kertoi, että hänellä oli samat ongelmat kuin Mattillakin ja hän kirosi alakerran naapurin, koska hän oli kuunnellut musiikkia melkein koko päivän. ''Kuuntelisi edes hyvää musiikkia eikä mitään paskaa tanssi musiikkia.''
Matt hymyili. Vaikka hän olikin herännyt väsyneenä, edellisen illan epäilyt siitä oliko vampyyriksi muuttuminen hyvä idea, oli hävinnyt kokonaan.
Polte kurkussa tuntui sietämättömältä, mutta Matt ei antanut sen lannistaa itseään. ''Meidän täytyy saada verta.'' Hän sanoi noustessaan ylös sohvalta. Hän käveli ikkunalle ja aukaisi verhot.
Kylen asunnon ikkunasta oli samanlainen maisema kuin Mattinkin ikkunasta. Pelkkiä kerrrostaloja joka suunnassa.
''Mistä ajattelit, että me sitä saadaan? Kyle kysyi. ''Emme voi vielä ainakaan mennä kaduille metsästämään. Siellä on liian paljon ihmisiä.''
''Mennään tivolille. Ehkä Alexilla on varastossa jotain veripusseja.''
''Kahdenkymmenen minuutin tuska. Pystytäänköhän me pidättämään hengitystä koko kävely matkan?'' Kyle kysyi huvittuneena. ''Mehän olemme kuolleita. Eihän meidän tarvitse hengittää.''
''Se selviää vain kokeilemalla.'' Matt sanoi. ''Voinko käydä suihkussa?''
''Joo käy vaan. Saat lainata multa puhtaat vaatteetki. Näytämme molemmat haudasta nousseilta, mikä pitää paikkansa. En enää ikinä halua kokea sitä uudestaan.''
He molemmat kävivät suihkussa ja laittoivat päälle puhtaat vaatteet. He pukivat vielä hupparitkin vaikka he eivät enää tunteneetkaan kylmää, jos huput vaikka piilottaisivat heidän silmänsä. ''Valmiina?'' Matt kysyi asunnon ovella.
''Valmiina.''
Kun he poistuivat asunnosta molemmat alkoivat pidättämään hengitystä. He eivät tahtoneet ottaa turhia riskejä, joten he olivat päättäneet olla puhumatta toisilleen koko matkana. Matka oli pitkä ja piinaava. Molemmat kävelivät päät kumarassa koko matkan ja yhden kerran Kyle oli kääntynyt ympäri nuoren tytön käveltyä hänen ohi. Matt oli ollut onneksi nopea ja sai käännettyä Kylen ennen kuin tämä joutui transsiin ja kävi tytön kimppuun.
Pahimmat hetket olivat kuitenkin liikennevaloissa jos heidän täytyi pysähtyä ja heidän ympärilleen kasaantui odottavia ihmisiä. Silloin Matt oli sulkenut silmänsä ja alkanut hokea laulun sanoja päänsä sisällä. Se oli toiminut. Hän ei käynyt kenenkään kimppuun, mutta alahuulta jomotti, kun kulmahampaat olivat ilmestyneet ja lävistäneet huulen. Kylmää paksua kuollutta verta oli valunut hänen suuhun.
He selvisivät tappamatta ketään tivolille, mutta piina jota he kokivat kävellessään ihmisten seassa kaduilla ei ollut mitään verrattuna piinaan ihmismassan keskellä tivolin aukealla.
Joka puolella oli ihmisiä ja Matt oli sekoamaisillaan, kun he kävelivät aukean poikki aukean oikeaan laitaan missä Alex oli torjumassa maaleja.
Matt ja Kyle jäivät kyltin viereen seisoskelemaan ja pidättivät vieläkin hengitystä. Oli jo selvää, että vampyyrien ei tarvinnut hengittää. He näyttivät varmasti patsailta seisoessaan jännittyneinä ja liikkumattomina.
Jonossa oli viisi ihmistä ja ensimmäisen lyötyä kaikki viisi palloa Alex huomasi heidät ja laittoi uuden kyltin maalin eteen missä luki. ''Kahvitauolla.''
Alex huikkasi heille, että tulee hänen luokseen, kun pettyneet asiakkaat lähtivät pois jonosta.
''Onko sinulla verta?'' Matt ja Kyle kysyivät yhteen ääneen saavuttuaan Alexin eteen. Alex alkoi hymyilemään. Hän nojasi rennosti maaliin.
''Onko nälkä?'' Hän kysyi selvästi kiusoittelevasti.
''Ai että onko. Hyvä, että selvittiin tänne asti tappamatta ketään.'' Matt sanoi ja uskalsi jo hengittää. Ihmisiä ei ollut enää lähellä.
''Ikävä tuottaa pettymys, mutta minulla ei ole verta.'' Alex sanoi. ''Teidän täytyy käydä metsästämässä.''
Matt ja Kyle huokaisivat pettyneinä. ''Missä me muka metsästeittäisiin. Joka paikassa vilisee liikaa ihmisiä.'' Kyle sanoi. ''Onko sinulla ideoita?''
''Tulkaa perässäni.'' Alex sanoi ja lähti kävelemään ihmismassaa päin aukiolle. He kävelivät suoraan aukean poikki näkijän teltan vierestä ja jatkoivat matkaa polkua pitkin. Tätä polkua Matt ja
Kyle eivät olleet vielä kulkeneet ja tämänkin polun päässä oli aita. He eivät kuitenkaan menneet aidalle vaan he kääntyivät polulta vasemmalle parin asuntovaunun väliin. Alex hyppäsi toisen asuntovaunun katolle istumaan.
Matt ja Kyle hyppäsivät perässä ja nyt he kolme istuivat asuntovaunun katon reunalla ja näkivät koko tivolin alueen oikealla puolella. Tivoli oli neljön muotoinen. Keskellä oli aukea ja reunoilla oli joka suuntaan polku jonka molemmilla puolilla oli parakkeja ja asuntovaunuja.
''Mitä meinasit? Saammeko muka verta istuskelemalla täällä?'' Kyle kysyi epäilevästi.
''Kärsivällisyyttä.'' Alex sanoi. ''Metsästämisen yksi tärkeistä asioista on kärsivällisyys. Katsokaa vain, joku tulee vielä käymään täällä syrjässä ja siinä on teidän saaliinne''
''Toivotaan. Tuntuu kuin kurkkuni olisi tulessa.'' Matt sanoi. ''Kuinka kauan sinulla meni ennen kuin polttelu hävisi?''
''Noin kaksi kuukautta. Ei se kokonaan hävinnyt. Nyt se häviää, kun syön, mutta tulee takaisin vuorokauden päästä.'' Alex kertoi.
''Ja kuinka kauan siitä on, kun muutuit vampyyriksi?'' Matt kysyi uteliaana.
''Siitä on kahdeksantoista vuotta.'' Alex sanoi ja naurahti. ''Olin silloin kyllä pahoissa ongelmissa.''
''Ennen vai jälkeen sen kun muutuit vampyyriksi.''
''Sekä että.'' Alexin naamalla käväisi tuskainen ilme. ''Ennen kuin muutuin vampyyriksi minä käytin huumeita. Oloni oli eksynyt ja missään ei ollut mitään järkeä tai intoa. Olin omassa henkisessä helvetissäni.'' Alex kertoi.
''Mutta pääsit huumeista eroon?'' Matt kysyi.
''Joo. Mutta toisaalta en. Veri on minun huumeeni nyt ja se on teidänkin huumetta. Yhden addiktion tilalle tuli toinen. Miten viime yö muuten sujui?'' Alex kysyi pojilta.
''Me tapoimme yhden naisen.'' Kyle kertoi.
''Ja sain juuri ja juuri estettyä Kyleä käymästä yhden vanhan miehen kimppuun joka sattui paikalle.''
''Ja minä estin häntä käymästä liikennevaloissa pyöräilijän kimppuun.'' Kyle kertoi ja Alex näytti vaikuttuneelta.
''Te tapoitte vain yhden ihmisen?'' Hän kysyi.
''Kyllä.''
''Vau. Minä tapoin ensimmäisenä yönäni kolme ihmistä.''
''Minkälaisissa ongelmissa olit vampyyriksi muuttumisen jälkeen?'' Matt kysyi.
Alexin hilpeys hävisi kuin tuhka tuuleen. Hänen ilmeensä synkkeni. ''Sille on syynsä miksi Brian kieltää uusia vampyyrejä näkemästä perheitään ja ystäviään muuttumisen jälkeen.'' Hän kertoi. ''Kun minut oli muutettu tuota sääntöä ei ollut vielä voimassa. Isäni oli aina ollut väkivaltainen minua ja äitiä kohtaan. Muuttumiseni jälkeen menin käymään kotona. Isäni oli tapansa mukaan kännissä ja kun näin hänen tönäisevän äitiä minulla napsahti.
Tönäisin isäni äitini kimpusta aj hän lensi pöytää päin. Hän sai silmäkulmaansa haavan ja menetin kontrollin. Imin hänet kuiviin. Jouduin siihen transsiin missä tekin olitte varmasti viime yönä, kun söitte.
Voitte siis vain kuvitella mitä minä äidilleni tein syötyäni isän.''
Matt oli kauhuissaan. ''Sinä kävit hänenkin kimppuun.''
''Kyllä. Ilman Briania olisin tappanut äidinkin. Hän saapui paikalle juuri ajoissa ja esti minua imemästä häntä kuiviin. Hän oli ollut huolissaan, kun olin kertonut, että menen käymään kotona.''
''Siksi uusia vampyyrejä kielletään menemästä kotiin. Jotta me emme tappaisi omia perheitämme.'' Matt sanoi ja kylmät väreet kulkivat hänen selkärankaa pitkin.
''Juuri niin. Brian ei tahdo, että hänen työntekijänsä, toisinsanoen hänen perheensä joutuu elämään lopun elämäänsä sellainen taakka harteilla. Hän on hyvä mies.'' Alex kertoi. ''Minun takiani sääntö tuli voimaan.''
''Mutta entä äitisi. Miten hän otti uutiset vastaan. Sen että olit vampyyri?''
''Hän meni sekaisin. Hän huusi, että olen hirviö ja hän yritti lyödä tuolinjalan sydämmeeni.'' Alex näytti pahoinvoivalta puhuessaan. ''Mutta noita pyyhki lopulta hänen muistinsa vampyyreistä ja nyt hän luulee, että olen vain kuollut.''
''Sama noita joka pyyhki meidänkin muistin?'' Matt kysyi. Hän ei oikein tiennyt mitä ajatella hänestä. Hän vaikutti pelottavalta ja hän oli pyyhkinyt Mattin ja Kylen muistin. Mitä sellaisesta pitäisi ajatella?
''Ei se ollut sama noita. Noidat vanhenevat normaalisti ja Katherine on ollut täällä vasta viisi vuotta. Silloin oli ollut eri noita. Mutta kuunnelkaa. Joku on polun päässä.''
Matt heristi kuuloaan ja kuuli kuin kuulikin polun päässä miehen ja naisen juttelevan. ''Minä käyn kusella tuolla aidan luona. Odota kulta tässä. Ei mene kauan.''
Alex hyppäsi asuntovaunun katolta alas ja meni sen nurkan taakse piiloon varjoihin. Matt ja Kyle seurasivat perässä. He kuuntelivat lähestyviä askeleita ja pian mies käveli heidän ohi aidalle. Mies oli selkä heihin päin ja Alex näytti kädellä merkin, että menkää.
Kyle meni ensin ja hiipi miehen taakse. Hän laittoi käden miehen suulle jotta tämä ei huutaisi ja Matt kuuli muminaa, kun mies säikähti ja yritti huutaa käden läpi.
Kyle ei jäänyt odottamaan vaan puraisi miestä kaulasta ja silloin veren haju löi päin Mattin kasvoja. Hän menetti taas kontrollin ja hyökkäsi myös miehen kimppuun.
Taas Matt tunsi miehen elinvoiman hiipuvan, mutta hän ei pystynyt lopettamaan. Hän ei edes halunnut lopettaa. Veri oli taivaallista ja huumaavaa.
Kun Matt tunsi poltteen häviävän kurkusta hän tunsi, kun jokin tarrasi häntä paidan selkämyksestä ja veti irti miehestä. Matt raivostui ja kääntyi ympäri. Hän näki Alexin edessään ja kävi tämän kimppuun.
Meni pari sekuntia ja Matt oli maassa selällään. Hän havahtui, kun hän tömähti kivuliaasti maahan.
''Kiitos.'' Hän sanoi ja näki vierellään Kylen makaamassa myös maassa.
''Joo kiitos.'' Hänkin sanoi.
''Eipä kestä. Vaikka minun ei pitäisi auttaa teitä. Teidän täytyy itse opetella lopettamaan syöminen.'' Alex sanoi ja auttoi Mattin ja Kylen ylös.
Matt tunsi heräävän transsista pikkuhiljaa. Tuntui kuin sisäinen peto olisi ottanut vallan ja ihmisyys väistynyt sivuun.
Matt katsoi taakseen ja näki miehen makaamassa maassa kaula verisenä. ''Mitä nyt sitten? Voimmeko jättää hänet henkiin? Mitä jos hän näki meidät ja kertoo jollekin?''
''Niin ei tule tapahtumaan. Vampyyrien kulmahampaissa on myrkkyä. Se ei tapa, mutta se lamaannuttaa ja vaivuttaa uhrin syvään uneen. Sen lisäksi se pyyhkii uhrin muistista kaiken edellisen tunnin ajalta. Kun mies herää hänellä ei ole mitään muistikuvaa viimeisestä tunnista. Hän ei muista, että hänen kimppuun on käyty.'' Alex kertoi raahatessa miehen velttoa ruumista asuntovaunun taakse piiloon.
''Entä purema jäljet?'' Matt kysyi. ''Eikö niistä näe, että hänen kimppuunsa on käyty?''
''Vampyyrien myrkyssä on myös sellainen vaikutus, että noin viisi minuuttia pureman jälkeen haavat umpeutuvat. Ne paranevat.'' Alex selitti juuri, kun hän oli pyyhkimässä verta miehen kaulalta valkoisella rätillä. ''Ainiin. Teidän tulisi tietää myös, että ilman verta pystyy olemaan kaksi vuorokautta. Kolmantena päivänä transsi iskee ja ihmisvaistojen tilalle tulee pedon vaistot. Joten suosittelen, että käytte metsästämässä jostain jonkun helpon saaliin vähintään joka toinen päivä ennen kuin teidän sisäinen peto vie vallan ja alatte syömään jotakuta julkisella paikalla.''
''Okei. Pitää pitää mielessä.'' Matt sanoi. Polttelu hänen kurkussaan oli hävinnyt ja hänellä oli jo paljon parempi olo kuin herättyään. ''Mennäänkö takaisin kojulle?''
''Mennään vaan.'' Alex sanoi. ''Mutta kierretään noiden asuntovaunujen takaa. Se nainen on vielä varmasti odottamassa miestään takaisin.''
He menivät asuntovaunujen taakse ja kävelivät niiden takana kunnes saapuivat aukealle. Tällä kertaa veren haju ei meinannut vallata koko mieltä ja Matt käveli tyytyväisenä aukean poikki.
He saapuivat kojulle ja siellä heitä odotti Brian. Tällä kertaa vaalean keltainen solmio kaulalla. Lisäksi Brianin takaa astui esille lyhyt sievä tyttö. Tytöllä oli vaalean vihreät hiukset ja hänellä oli päällään punkkarimainen vaatetus. Hän näytti ehkä vuotta tai kahta Mattia ja Kyleä nuoremmalta.
''Minulla olisi kaksinkeskistä asiaa.'' Brian sanoi Alexille. Matt ja Kyle tajusivat lähteä pois. He jättivät Alexin Brianin ja vieraan tytön seuraan.
''Käydään katsomassa kolikon pyörittäjää.'' Matt ehdotti ja Kyle vastasi myöntävästi. He kävelivät tyhjän pöydän ohi ja saapuivat jonoon. Jonossa oli kolme ihmistä ennen heitä.
Matt ei tiennyt johtuiko se hänen uusista nopeista reflekseistä, mutta näytti kuin mies olisi liikutellut mukeja entistä hitaammin.
Kun oli Mattin vuoro hän pystyi seuraamaan kolikkoa helposti. Mukit eivät näyttäneet sulautuvan yhteen tai menneet toistensa läpi. Puolen minuutin päästä mies lopetti pyörittämisen ja Matt valitsi vasemman puoleisen mukin.
Mies näytti yllättyneeltä, kun Matt valitsi oikein. Hän katsoi Mattia silmiin. ''Ai se olet sinä. Kivat piilarit.''
''Eivät ne ole piilarit. Minusta tuntuu, että me alotettiin vähän väärällä jalalla. Miten olisi sovinto?''
Mies katsoi Mattia ihmeissään. Mattista tuntui, että mies ei oikein tajunnut joten hän napsautti kulmahampaat esille ja hymyili.
''Ahaa.'' Mies sanoi ja alkoi hymyilemään hänkin. ''Tehdään sovinto. Ette näköjään riehuneet täällä turhaan.''
''Ei. Me olemme nyt vampyyrejä ja toivon mukaan vakio työntekijöitä pian.''
''No tervetuloa joukkoomme. Minun nimeni on Ethan.''

Luku 6

Seuraavan viikon Matt ja Kyle viettivät kaiket illat ja yöt tivolilla. He olivat saneet äänieristetyt arkut, jotka olivat Kylen asunnolla. Siten he pystyivät nukkumaan päivisin ilman, että naapurien äänet häiritsivät. Aluksi oli tuntunut oudolta nukkua arkussa, mutta siihen tottui nopeasti. He maksoivat arkut tekemällä töitä. Molemmat siivosivat karnevaalilla ja pitivät kiertueita. He näyttivät asiakkaille parhaita paikkoja kuten pesäpallokojun mikä oli suosituin heti näkijän teltan jälkeen.
Lisäksi siellä oli koju missä asiakkaista piirrettiin pilakuvia ja ne sai ostettua vitosella. Kojua piti yllä yksi keiju. Keijut olivat pieniä ja sieviä, mutta Alex oli kertonut, että ulkonäkö voi pettää, jos he suuttuvat siitä on riemu kaukana.
Sitten sieltä löytyi peilitalo. Se oli kaksikerroksinen parakki yhdistelmä joka oli maalattu graffiteilla ja sinne mentiin alakerran ovesta. Ulos pääsi joko liukumäkeä tai portaita pitkin toisesta kerroksesta. Matt oli katsellut huvittuneena lapsia jotka laskivat liukumäen alas kiljuen.
Hän ihmetteli pitkään miten he saivat siirrettyä kaiken kaupungista toiseen, kun oli muuton aika. Alex kertoi, että se tapahtui aivan tavallisesti autoilla ja rekoilla kuljettaen. Ja että sitä varten oli muuttomiehet. Mattin ei tarvinnut vaivata päätään sillä asialla.
Hän oli kysynyt milloin he taas muuttaisivat ja Brian kertoi, että sen jälkeen, kun heidän hautajaiset oli pidetty. Matt oli kauhuissaan. Miten hän muka lavastaisi oman kuoleman. Sellaista ei opetettu kouluissa. Hänellä ja Kylellä oli enää viikko aikaa toteuttaa se. Kumpikaan ei tiennyt oikein, että miten. Matt oli ehdottanut jyrkänteeltä tippumista, mutta siinä oli ongelmana se, että hänet täytyisi löytää ennen kuin paraneminen alkaa.
Paraneminen alkaa noin vuorokauden päästä jos sattuu kuolemaan. Muuten haavat ja murtumat paranevat melkein samantien.
Kyle ehdotti hukuttautumista, mutta silloin ruumista ei ainakaan löydetä ajoissa, ellei hukuttaudu pyörätiellä vesilätäkköön. He pohtivat ja pohtivat erilaisia tapoja, mutta missään ei ollut järkeä.
Mattia pelotti myös se, jos hänen kuollut ruumis tutkitaankin vasta myöhemmin eikä samantien, mutta Alex vakuutti, että hänet tutkitaan heti, kun ruumis löydetään ja kärrätään ruumishuoneelle.
Matt ja Kyle keskustelivat yksi ilta karnevaalin portilla pohtien miten tappaisivat itsensä, kun Alex saapui paikalle. Hän oli kuullut mistä he olivat jutelleet ja hänellä oli ehdotus. ''Ajakaa kolari. Silloin paikalle tulee melkein samantien poliisi ja ambulanssi. Siten minäkin lavastin oman kuolemani aikoinaan.''
''Kummallakaan meistä ei ole autoa eikä ajokorttia.'' Matt sanoi.
''Sittenhän se on vain uskottavampaa. Kaksi kortitonta nuorta hurjastelivat ja ilta sai synkän käänteen. Kuvitelkaa kun se lukee lehdessä seuraavana päivänä.'' Alex sanoi vitsaillen. ''Kai te kummiskin osaatte ajaa autoa?''
''Minä osaan.'' Kyle sanoi. ''Mistä me auto saadaan? Onko sinulla lainata?''
''Ei ole.'' Alex vastasi. ''Teidän täytyy varastaa sellainen.''

Kahden päivän kuluttua Matt ja Kyle väijyivät pienen kaupan pihalla autoa minkä he voisivat varastaa. Molemmat olivat juoneet pullon viinaa ja he olivat änkyrä kännissä. ''En voi uskoa, että me oikeasti ollaan tekemässä näin.'' Matt sanoi katsellen ja odotellen vanhaa autoa mikä olisi helpompi varastaa kuin upouusi. Kaupan parkkipaikalla oli tällä hetkellä neljä autoa.
''Älä ala naasuilee.'' Kyle sanoi. Hän oli selvästi innoissaan, kun pääsi tekemään tihutöitä. ''Kato tuolta tulee sopiva auto.''
Parkkipaikalle ajoi vanha musta toyota. Matt ja Kyle katselivat, kun autosta astui ulos heidän ikäinen nuori mies. Hän käveli kaupan ovista sisään. '' No niin. Mennään.'' Kyle sanoi ja lähti muina miehinä kävelemään autolle. Kun hän pääsi kuskin oven viereen hän löi kyynerpäällä ikkunan rikki. Sen jälkeen hän avasi oven lukon ja astui ovesta sisään.
Matt juoksi auton toiselle puolelle ja istuutui pelkääjän paikalle. ''Tiedätkö varmasti mitä teet?'' Hän kysyi, kun Kyle tutkaili rattia ja nappuloita ja vipuja sen ympärillä.
''Tiedän. Pitää vain löytää oikeat johdot.'' Hän sanoi ja löi ratin alapuolelle. Paneeli irtosi ja sen alta paljastui joukko johtoja. Kyle alkoi tutkimaan niitä vimmatusti ja kolmen minuutin kuluttua Matt näki nuoren miehen tulevan kaupasta ulos sylissään kaksi maitopurkkia.
''Äkkiä nyt. Se tulee jo pois kaupasta.'' Matt hoputti.
''Joo joo. Ihan just.'' Ja auto tärähti käyntiin. Kyle laittoi vaihteen silmään ja lähti ajamaan. Matt näki nuoren miehen juoksevan ja huutavan heidän takanaan. Maitopurkit tippuivat hänen sylistään ja toisen korkki irtosi.
Matt ja Kyle alkoivat nauramaan, mutta naurua ei kestänyt kauan. Hauska osuus oli ohi ja nyt pitäisi ajaa kolari. He olivat päättäneet jo, että eivät aja nokkakolaria toisen auton kanssa, koska he halusivat välttyä turhilta sivullisilta uhreilta.
He ajoivat isolle tielle missä he saisivat kiihdytettyä vauhtia tarpeeksi. He ajoivat melkein kahtasataa. ''Oletko valmis?'' Kyle kysyi Mattilta joka nielaisi hermostuneena palan kurkusta.
''En tiedä. Oletko sinä?'' Hän kysyi ja Kyle naurahti.
''En tiedä.''
''No tehdään se nyt. Lasken kolmeen.'' Matt sanoi ja hän alkoi laskemaan ääni väristen.
''Yksi. Kaksi. Kolme.'' Kyle käänsi ratista ja auto lähti luisumaan oikealle. Ei mennyt kauaa kun keula osui tien pientareeseen ja siitä pieneen hyppyrimäiseen ojan reunaan.
Matt tunsi leijuvansa ilmassa, kun auto lensi melkein kahden metrin korkeudessa ja alkoi kääntymään ilmassa ympäri. He olivat päät alaspäin, kun auto osui maahan ja Matt tunsi niskassaan kipua ja hän kuoli.

Matt heräsi säikähtäneenä. Hänen viimeiset muistikuvat olivat kivuliaat. Hän ei nähnyt mitään. Hän tunsi vain jotain kevyttä päällään. Hän tajusi makaavansa valkoisen liinan alla.
Matt yritti nousta istumaan, mutta kolauttikin otsansa kuuluvasti johonkin kovaan. Hän vetäisi liinan päältään ja näki olevansa alasti jossain kaapissa. Oliko hän ruumishuoneen kylmäkaapissa? Se kävi järkeen.
Mattia alkoi ahdistaa olla pienessä tilassa. Hän laittoi kädet kaapin kattoon ja työnsi käsillään. Hän tunsi alustan liukuvan jolla hän makasi. Pian hän näki hämärää valoa, kun kaapin ovi aukesi ja alusta liukui ulos. Mattin olo helpottui samantien, kun hän pääsi pois sieltä.
Hän nousi alustalta ylös ja kietoi valkoisen liinan pyyhkeen lailla ympärilleen. Sen jälkeen hän kävi istumaan alustalle ja jäi odottamaan Kyleä. Hänenkin pitäisi olla siellä.
Matt huomasi, että huoneessa ei ollut ikkunoita. Siitä hän päätteli heidän olevan maan alla. Katossa oli lamppuja jotka valaisivat huoneen vain hämärästi.
Matt ei oikein tiennyt mitä ajatella. Hän oli lavastamassa omaa kuolemaansa. Ensimmäisen kerran hän ajatteli perhettään. Hänen isä ja äiti olivat varmaan surun murtamia.
He luulivat Mattin kuolleen lopullisesti. Matt toivoi, että hän voisi kertoa heille totuuden, mutta miten he sen ottaisivat vastaan. Yrittäisivätkö he lävistää Mattin sydämmen tuolinjalalla? Ehkä oli parempi, että he eivät tienneet hänen muuttuneen vampyyriksi.
Polte Mattin kurkussa oli voimakkaampi kuin moneen päivään. Se oli samanlainen kuin silloin ensimmäisenä yönä, kun he olivat heränneet kuolleista.
Yhtäkkiä kuului kova kolahdus yhdestä kaapista. Matt säpsähti ääntä ja hyppäsi pois alustalta. Hän kuunteli hetken ja kuuli kaapista lisää ääniä. Matt käveli kahden kaapin ohi ja avasi kolmannen. Hän vetäisi alustan ulos ja näki valkoisen liinan alla liikettä. ''Rauhoitu. Minä tässä.'' Matt sanoi ja vetäisi liinan pois Kylen kasvoilta.
''Hui saakeli.'' Kyle sanoi. ''Tuo oli hirveää. En halua enää ikinä kuolla.'' Hän nousi istumaan ja nousi siitä jaloilleen. Hänkin kietoi liinan ympärilleen.
''Jep. Ei ollu kyllä mukavaa, mutta taisi toimia.'' Matt sanoi naamallaan tyytyväinen virne.
Kyle hymyili myös. ''Jep. Taisi toimia. Kiinnostaisi vain tietää mihin vammoihin me oikein kuoltiin.''
''Minulta ainakin meni niskat nurin. Se on viimeinen asia minkä muistan.''
''Multa taisi mennä selkäranka.'' Kyle sanoi ja tunnusteli selkäänsä.
Kyle lähti kävelemään huonetta ympäri. Huoneessa oli kaksi pylvästä ja Kyle kiersi toisen ympäri pienen liikuteltavan pöydän eteen. Hän otti pöydältä paperin ja luki ääneen. ''Kaksi nuorta alkoholin vaikutuksen alaisina ajoivat kolarin. Toisen niskat murtuivat ja kuoli hapen puutteeseen. Toisen selkäranka meni poikki.'' Kyle luki. ''Ei mitään sen mielenkiintoisempaa.''
''No ainakin meni läpi.'' Matt sanoi. Hän meni takaisin oman kaappinsa alustalle istumaan ja Kyle palasi omalleen. ''Mitenköhän me saadaan aika kulumaan. Voi olla, että odottelusta tulee pitkä.'' Matt sanoi. Hän vihasi odottelua.
''Eiköhän me jotain keksitä.'' Kyle sanoi ja yhtäkkiä hän jäykistyi. ''Joku tulee.'' Hän sanoi.
Matt kuunteli oven suuntaan ja kuuli hänkin askelten ääniä. Molemmat menivät nopeasti alustoille makaamaan ja vetivät jaloillaan alustat takaisin kaappien sisään. Kun he olivat kaapeissa he vetivät luukkujen ovet perässään kiinni.
Kaapissa Matt vetäisi liinan ympäriltään ja levitteli sen päälleen. Kun hän sen sai tehtyä hän kuuli, kun ruumishuoneen ovi aukesi. ''Kaksi uutta kuollutta. Saapuivat eilen.'' Sanoi nuorehko mies ääni.
''Minkä ikäisiä?'' Kysyi vanhempi mies ääni.
''Kaksikymmentä vuotiaita. Ajoivat kännissä ulos isolta tieltä. Toiselta murtui niskat ja toiselta meni selkäranka.''
''Eivätkö nuoret ikinä opi, että kännissä ei kannata lähteä ajamaan. Onko läheiset tulleet jo tunnistamaan ruumiit?''
''Kyllä. Tapansa mukaan murtuneina. Että minä vihaan välillä tätä työtä.'' Nuorempi mies sanoi. ''Tulee väkisinkin mieleen jos itse joutuisi tulla jotain läheistä katsomaan tänne.''
''Milloin on hautajaiset. Kauanko ruumiita säilytetään täällä?''
''Hautajaiset ovat kuuden päivän päästä.'' Nuori mies sanoi ja sen kuullessaan Matt kauhistui. Hän ei ollut ajatellut, että kuinka kauan he siellä olisivat.
Hän kuuli miesten lähtevän pois huoneesta jutellen nykynuorista ja heidän ajattelemattomuudesta. Kun Matt ei enää kuullut heidän ääniään hän työnsi itsensä ulos kaapista.
Hän näki Kylen tulevan myös ulos. Hänelläkin oli kauhistunut ilme kasvoillaan. ''Kuusi päivää!'' Hän sanoi noustessaan istumaan. ''Mitä me tehdään?''
''Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin poistua täältä kellarista ylempiin kerroksiin.'' Matt sanoi vakavana.
''Aika riskialtista.'' Kyle sanoi pudistellen päätä. ''Me ei varauduttu tähänkään yhtään.''
''No me emme voi sille enää mitään. Emme voi jättää tätä kesken. Olisi liian epäilyttävää jos kaksi ruumista katoaisi täältä.'' Matt sanoi. ''Meidän täytyy käydä ruokkimassa jossain sairaalan osastolla. Huomenna viimeistään. Emme voi antaa transsin iskeä täällä.''

Seuraavana päivänä he lähtivät pois ruumishuoneelta. Molempien ajatuksen taso oli alhainen sillä he kärsivät. Kurkun polte oli voimakkaampi kuin ikinä ennen. Ilmeisesti kuoleminen ja siitä toipuminen oli rankka prosessi.
He löysivät ruumishuoneen nurkkakaapista muutamat patologin vaatteet ja he pukivat ne ylleen. He näyttivät aivan normaaleilta sairaalan työntekijöiltä sillä erolla, että molempien silmät olivat kirkkaan punaiset ja molemmilla oli kärsivä ilme kasvoilla.
He pääsivät ovista kulkemaan helposti, mikä yllätti Mattin. Hän oli luullut, että siihen tarvittaisiin kulkukortti.
Kun he astuivat ruumishuoneen ovesta ulos he päätyivät käytävälle. Ruumishuone oli käytävän viimeinen huone aivan sen päädyssä ja he lähtivät kohti sen toista päätä. Matkanvarrella oli muutama huone käytävän molemmilla puolilla, niissä ei lukenut mitä huoneita ne olivat, Matt ja Kyle eivät tällä kertaa tahtoneet tutkiskella ympäristöä vaan he menivät suorinta tietä hissille. Matt painoi hissin nappulaa ja hissi alkoi valumaan kellariin.
Kuului bling ja hissin ovet avautuivat. Hissi oli iso. Sinne mahtuisi helposti yli kymmenen ihmistä. Ehkä se oli niin suuri jotta vuodepotilaat voidaan siirtää kerroksesta toiseen.
''Mihin kerrokseen?'' Kyle kysyi. Hän liikutteli sormea eri kerrosten nappuloiden päällä.
''En tiedä. Paina vaikka toiseen kerrokseen.'' Matt sanoi. Kummallakaan ei ollut mitään hajua missä kerroksessa oli mitäkin.
Kyle painoi kakkosta ja hissi nytkähti liikkeelle. Matt katseli jännittyneenä näyttöä missä näkyi missä kerroksessa he olivat. 1. 2. Bling.
He astuivat hissistä ulos ja sairaalan hajut täyttivät heidän nenät. Desinfiointiaineen haju oli huumaavaa. Se sai ajatukset jopa verestä häviämään, mutta ei kokonaan.
He kävelivät käytävää pitkin ja näkivät kyltin jonka mukaan he tulivat leikkausosastolle. Käytävällä oli vilinää, mutta desinfiointiaineen haju peitti veren hajun, joten kummallakaan ei ollut vaikeuksia hillitä itseään.
''Onko sullakin humalainen olo?'' Kyle kysyi Mattilta, kun he ohittivat info pisteen.
''On vähän. Mutta se on toisaalta ihan hyvä. Helpompi olla tappamatta ketään.'' Matt sanoi. ''Mennään vaikka tuohon huoneeseen.''
He menivät oven eteen missä ei ollut ikkunaa. Matt kokeili avata oven. Se oli lukossa. Kyle työnsi Mattin syrjään ja meni itse oven eteen. Hän väänsi kahvasta ja työnsi ovea voimalla. Kuului räsähdys kun lukko meni rikki ja ovi aukesi.
Huoneessa oli vain yksi sänky jonka päällä makasi potilas. Matt laittoi oven kiinni perässään ja kun hän kääntyi ympäri hän näki Kylen syöksähtävän potilaan kaulalle.
Matt näki potilaan olevan mies ja hänen vatsan ympärillä oli siteitä. Nyt Matt haistoi veren siteiden läpi ja hänkin menetti kontrollin. Hän oli sillä sekunnilla sängyn toisella puolella ja imi lämmintä verta suuhunsa miehen kaulasta.
Hän oli taas taivaassa. Polte kurkussa lieveni joka nielaisulla ja hän ei ajatellut mitään muuta kuin mielihyvän tunnetta jonka verestä sai.
Hän vaistosi miehen voimien hiipuvan ja pian mies kuolisi. Samalla Matt tunsi itsensä heikkenevän. Hänen tajuntasa alkoi sumeta ja häntä väsytti.
Hän tajusi mitä oli tapahtumassa ja kun hän oli nukahtamaisillaan hän päästi irti miehestä ja astui askelen kauemmas sängystä. ''Kyle. Lopeta.'' Hän sanoi puhe melkein sammaltaen. ''Kyle sinulta lähtee taju jos et lopeta.''
Kyle ei ilmeisesti tajunnut mitä oli tapahtumassa sillä hän vain jatkoi imemistä. Matt käveli sängyn toiselle puolelle ja tarrasi Kyleä hartioista ja yritti vetää irti miehestä, mutta hänellä ei ollut voimia siihen. Häntä huippasi ja heikotti ja silmissä melkein sumeni. Hän kuitenkin pystyi taistelemaan sitä vastaan ja pysyi tajuissaan.
Pian Kyle luhistui maahan tajuttomana ja Matt huokaisi. Mitä hän nyt tekisi? Heidän olisi poistuttava ja palattava ruumishuoneelle ennen kuin kukaan huomaa, että he olivat poistuneet sieltä.
Ensimmäisenä Matt meni selkänsä takana olevalle lavuaarille ja otti sen vierestä paperia ison tupun. Hän pyyhki oman ja Kylen suun ympäryksen verestä. Kun he olivat puhtaita hän pyyhki potilaan kaulan ja heitti verisen paperi tupon roskikseen.
Huoneen perällä oli kaksi pyörätuolia. Matt kävi hakemassa toisen ja nosti Kylen velton ruumiin siihen istumaan.
Kun Kyle oli tukevasti pyörätuolissa, ovi aukesi heidän takana ja Matt yritti terästää mieltään jotta ei vaikuttaisi epäilyttävältä. ''Mitä te täällä teette?'' Kysyi keski-ikäinen nainen lääkärin puvussa.
Matt kääntyi ympäri työntäen Kyleä pyörätuolissa. ''Anteeksi. Me eksyttiin. Väärä huone.''
''Mitä tälle lukolle on käynyt?'' Nainen kysyi ihmeissään.
''En tiedä. Se oli tuollainen, kun tulimme tänne.'' Ja sen sanottuaan Matt työnsi Kylen ulos huoneesta ruuhkaiselle käytävälle. Hän muisti vain vaivoin missä hissi oli sillä hän taisteli nukutuslääkettä vastaan. Lopulta hän löysi sen ja hän työnsi pyörätuolin sinne ja meni itsekkin sisään. Hän painoi kellarikerroksen nappia, mutta hissi ei liikahtanut mihinkään. Matt kirosi hiljaa itsekseen. Tietenkin sinne päin mennessä tarvitsi kulkukortin.
Hän kökötti hississä pari minuuttia miettien mitä hän voisi tehdä, kun hänen kauhuksi ja onneksi hissiin astui yksi patologi. Se oli se sama nuori mies, joka oli edellisenä päivänä käynyt ruumihuoneella vanhemman miehen kanssa. Nuori mies piti katseensa maassa. Hän vilkaisi vain Mattin vaatteita. ''Minne matka?'' Hän kysyi.
''Ruumishuoneelle. Unohdin kulkukorttini sinne.'' Matt sanoi taistellen väsymystä ja kauhua vastaan.
Mies pisti korttinsa lukijaan ja painoi nappulaa. Hissi nytkähti liikkeelle ja Matt toivoi, että patologi pitäisi katseensa maassa lopun matkaakin. Mies ei kuitenkaan näyttänyt kiinnittävän mitään huomiota Mattiin eikä tajuttomaan Kyleen joka retkotti pyörätuolissa. Bling. He tulivat ulos hissistä ja mies lähti kävelemään käytävän päätyyn missä oli ruumishuone. ''Älä mene sinne. Älä mene sinne.'' Matt ajatteli työntäessään Kyleä samaan suuntaan. Mutta vaikka kuinka Matt sitä toivoi mies meni ruumishuoneelle.
Matt tuli puoli minuuttia myöhemmin huoneeseen ja näki patologin kävelevän Kylen luukulle. Mies avasi sen ja veti alustan ulos. Kuului henkäys ja viuhahdus, kun mies näki, että Kyle ei ollut siellä ja Matt oli miehen takana.
Matt napsautti kulmahampaat esille ja puraisi miestä kaulasta siten, että hampaat upposivat vain sentin ihon alle ja verta ei ehtinyt mennä Kylen suuhun, kun hän jo veti itsensä irti miehestä.
Mies kääntyi ihmeissään ympäri ja oli sanomassa jotain, kun hän lyyhistyi lattialle. ''Se oli lähellä.'' Matt ajatteli. Mies ei muista herättyään mitään siitä, että Kyle ei ollut kaapissaan, eikä muista mitään Mattista ja puremasta.
Matt raahasi miehen huoneen toiselle puolelle oven viereen ja jätti siihen. Kun hän herää hän luulee vain pyörtyneensä. Matt otti miehen kulkukortin itselleen. Se tulee tarpeeseen seuraavina päivinä, kun he menevät ruokkimaan itseään.
Kylen Matt riisui ja nosti pyörätuolista alustalle ja työnsi kaappiin. Itse hän meni omaan kaappiin laitettuuaan vaatteet takaisin paikoilleen ja antoi unen viedä. Hän oli väsynyt ja taistellut nukahtamista vastaan koko sen ajan. Hänen täytyi muistaa, että ei enää ime verta nukutetuista potilaista. Heidän täytyisi etsiä jokin toinen osasto missä käydä ruokkimassa.

Lopun viikkoa he kävivät joka toinen päivä syömässä. He kuitenkin tarkistivat ensin oliko uhrilla nukutus päällä. Ensimmäisenä päivänä, kun he kävivät ruokkimassa he tappoivat uhrin. Sen jälkeen he etsivät käsiinsä kuolemaisillaan olevia potilaita.
Melkein kuolleiden veri oli pahaa, ja Matt ja Kyle pystyivät lopettamaan imemisen ennen uhrin kuolemaa. Lopun ajan he ruokkivat vain heikossa kunnossa olevista ihmisistä ja säästivät heidän hengen.
Heidän viimeisenä päivänä ruumishuoneella he kävivät syömässä ja kun he tulivat takaisin he menivät ruokalevolle kaappeihinsa.
Puolituntia oltuaan kaapeissa he kuulivat, kun ruumishuoneen ovi avautui. ''Taas uusi itsemurha tapaus.'' Sanoi nuori mies, joka oli ollut heidän kanssa hississä ja jota Matt oli puraissut. He kuulivat kun jotain liikutettiin lattiaa pitkin ja kaapin ovi avattiin. Sitten jotain raskasta nostettiin ja tiputettiin kaapin alustalle.
''Nykynuoret. Surullista kuinka moni valitsee tuon valinnan.'' Vanhempi mies sanoi, kun alusta työnnettiin takaisin kaappiin ja ovi pistettiin perässä kiinni. ''Onko perhe vielä käynyt?''
''Ei ole. Hänellä ei ole perhettä. Pelkästään poikaystävä.''
''Ja hautajaiset ovat taas viikon päästä?''
''Niinkuin aina.'' nuorempi mies sanoi ja alkoi tehdä lähtöä.
Kun molemmat olivat poistuneet ruumishuoneelta Matt ja Kyle poistuivat kaapeistaan. ''Kukahan siellä on?'' Kyle ihmetteli.
''En tiedä. Toivottavasti ei ainakaan kukaan tuttu.'' Matt sanoi. ''Vilkaistaan.''
He kävelivät kappien riviä ja availivat luukkuja. Neljännellä luukulla tärppäsi. Matt vetäisi alustan ulos ja näki, että liinan alla oli joku pieni kokoinen.
Kyle tarrasi liinan päädystä kiinni ja nosti sen kuolleen pään yli. Molemmat näyttivät yllättyneiltä. Liinan alla oli sama vaaleanvihreä hiuksinen tyttö, jonka he näkivät Brianin seurassa karnevaalilla.
''Wow.'' Kyle sanoi. ''Mitä luulet? Miksi hän itsensä tappoi.''
''En tiedä. Toivottavasti se ei liity Brianiin mitenkään.'' Matt sanoi. Hän alkoi epäilemään, että Brianilla oli jotain osuutta tässä.
''Totta. Nyt kun ajattelen asiaa, niin me ei tiedetä hänestä mitään.'' Kyle sanoi. ''Mitä jos hän onkin joku pikkutyttöjen saalistaja kautta murhaaja.''
''En tiedä. Ehkä tyttö oli vain masentunut ja halusi tuskan loppuvan. Mitä siinä paperilla lukee. Miten hän itsensä tappoi?'' Matt kysyi uteliaana.
Kyle käveli pöydän viereen ja otti paperin käteensä. ''Hän viilsi ranteensa auki.''
''Hän ei haise vielä kuolemalle. Luulen, että siitä ei ole vielä montaa tuntia, kun hän sen teki.'' Matt päätteli. ''Mutta oletko jo valmistautunut huomiseen? Suuri päivä tulossa. Koko päivä ja ilta arkussa. Siitä tulee hienoa.'' Matt sanoi sarkastisesti. Huomenna pidettäisiin heidän hautajaiset.

Arvostelut

Käyttäjien arvostelu: 2 käyttäjä(ä)

Arvosana 
 
4.0  (2)
Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Tivoli - Osa 1 (Alku) 2016-07-09 11:20:21 J.D.Sund
Arvosana 
 
5.0
J.D.Sund Arvostellut: J.D.Sund    July 09, 2016
Top 50 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut
Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review
Tivoli - Osa 1 (Alku) 2016-06-29 08:47:28 Taruh
Arvosana 
 
3.0
Taruh Arvostellut: Taruh    June 29, 2016
Top 10 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Heips! Kivaa kertomusta tivolia pyörittävistä vampyyrinuorukaisista. Tarina etenee sillä tavalla kiintoisasti, että se saa edetessään jatkuvasti uusia piirteitä ja lopetuksen kohdalla ollaan jo uudenlaisissa ympyröissä. Lisäksi tätä oli lukiessa helppo kuvitella jonkin iltamyöhäisen TV-sarjan avajaisjaksoksi, joka päättyy teemabiisiin ja lopputeksteihin ja johon on odotettavasti tulossa uusia käänteitä ja uusia hahmoja. Olen ennenkin joo luonnehtinut kirjoituksiasi TV-sarjamaisiksi ja edelleen tarkoitan sitä siis hyvässä mielessä. Itseäni kiehtovat kirjoittajat, jotka onnistuvat luomaan ikään kuin jotain elokuvamaista sanojen muodossa.

Tekstiäsi on ihan suht jouhevaa lukea eikä kirjoitusvirheitäkään nyt niin silmiinpistävästi ole (lähinnä muutamia yhdyssanavirheitä ja sanan "aukea" muuttaisin tutummaksi sanaksi "aukio"), mutta samalla mieleen tulee joitakin ehdotuksia, joita voisit ehkä soveltaa seuraaviin teksteihin.

Itse tekstissä kaipailisin enemmän värikkäämpien ja kuvailevampien sanojen käyttöä tuttujen ja turvallisten sanojen/lausahduksien sijaan. Dialogia osaat käyttää ja tuoda hyvin esille, mutta siinäkin olisi mukavaa jos hahmojen persoonallisuudet kuvastuisivat enemmän esim. juuri erilaisilla tyyleillä ja puhetavoilla, joitten ei tarvitse olla niin virallisia. Ja kuvailuun kaipaan lisää rauhaa, kekseliäisyyttä sekä dramaattisuutta, nyt niistä jää vähän sellainen olo, ettet malta pysähtyä niinkään niihin vaan keskityt mieluummin jatkamaan tarinaa. Annan pienen esimerkin, joka ei tosin ole sieltä huipuimmasta päästä, mutta jonka pointilla saisi miljööseen kukaties enemmän eloa ja lisää mielenkiintoa.

"Kyle tönäisi Mattin keltaiseen telttaan ja ensimmäisenä heidän nenäänsä iski suitsukkeiden haju. Seuraavaksi he näkivät keskellä telttaa pyöreän pöydän. Noin metrin halkaisijaltaan. Pöydällä oli kristallipallo joka oli harmaa. Pöydän äärellä istui valkoiseen paitaan ja mustiin housuihin pukeutunut vaalea hiuksinen nainen."

-> "Kyle päätti Mattin vastusteluista huolimatta toimia niin kuin häneltä olisi voinut odottaakin: eli rynnätä kellertävään teltanpahaseen kera kauhistuneen ystävänsä. Vain humahdus ja äimistyneet pojat seisoivat keskellä mystistä laavua. Ja vain sekunninräpäys ja he jähmettyivät täydellisesti paikoilleen. Vahva, pistävä suitsukkeenleimahdus tulvahti heidän sieraimiinsa, jota köhivä Kyle ei osannut arvostaa niin paljon kuin olisi ehkä halunnut. Sameiden hajusteiden hallavat, viekoittelevat kiehkurat kehystivät pyöreää pöytää, jonka äärellä istui musta, pahaenteinen varjo. Pojat nielaisivat. Nurkassa lymyilijän kiiluvat, naiselliset silmät tapittivat heitä mietteliäästi, yhtä kierosti ja ikiaikaisesti kuin pöydän päällä hehkuva kristallipallo. Kun värähtelevät Matt ja Kyle hipsaisivat epävarmasti hiukan eteenpäin, klassisesti mustaan ja valkoiseen pukeutunut vaaleaverikkö ojentautui heitä kohti".

Hahmoista sen verran, että toisaalta mukavaa, että Matt ja Kyle ovat tavanomaisen tuntuisia, kuten muutkin hahmot, mutta saisiko näihin lisää särmää? Jos joku hahmoista olisi eksentrisemmänpuoleinen, se toisi vastapainoa muuten aika tällaisille klassisille, tutunoloisille hahmoille.

Tarinasta tuli mieleen, että toisaalta hienoa, että keskityt kuvaamaan päähenkilöidemme eloa kaikenlaisissa asioissa, mutta tykkäisin jos fiksaisit niitä joitakin epäolennaisempia asioita veks, jotka saavat tarinan laahaamaan. Tietty stoorin ei tarvitse olla pelkkää actionia ja rauhallisemmatkin hetket ovat tarpeen, mutta aloituksesta mietin, tarvitseeko lukijan tietää poikien pallopelistä ja jokaisesta ajatuksesta jne.
Sitten joitakin pikkujuttuja. Ihmettelin, miksi Mattin ja Kylen tarvitsee tietää Katen nimi jos näillä ei ole myöhemmin mitään erityisempää tämän varalle. Jos vaikka Matt ihastuisi/vihastuisi Kateen ensisilmäyksellä niin sitten nimen tivaamisen ymmärtää jos nainen alkaisi pyörimään toisen ajatuksissa kohtaamisen jälkeen. Mutta nyt kohtaus tuntuu vähän kuin siltä, että kyselisin lähikauppani myyjän nimeä enkä tekisi sillä tiedolla kerrassaan mitään sen jälkeen.
Korostat tarinasi hahmoissa sitä, että nämäkin ihmettelevät sitä, kuinka kivuttomasti loppupeleissä muuttuvat vampyyreiksi, jotka voivat tappaa ihmisen noin vaan. Jotenkin olisin kaivannut enemmän tämän pohdintaa. Miksi muodonmuutos oli niin helppo? Miksi toisen surmaaminen ei kolkuta omaatuntoa? Mikä poikien moraalissa tai mielessä noin muutenkin on muuttunut ja miksi? Miksi tämä vaivaa/ei vaivaa näitä? Jotenkin jäi nyt tätä lukijaa vaivaamaan muodonmuutoksen vaivattomuus...
Sitten tämä hassu kohta särähti hiukan.
"Kun Matt pääsi kotiin hän teki ajatuksissaan tapansa mukaan makaronia ja jauhelihaa. Söi sitä samaa, mitä hän söi joka päivä."
Tässä kohtaa pysäytin lukemiseni ja kummastelin, että hiljenikö Matt meditoimaan ja täyttämään mielensä henkisellä ruoalla jonka kuvitteli makaroniksi ja jauhelihaksi, ehkä koska tällä ei ollut rahaa kunnolliseen ateriaan ja tämä koetti täyttää vatsaansa ajatuksen voimalla? Tai munkin jälkeen tälle jäi vielä makaronin ja jauhelihan himo, jota tämä tyydytti mielikuvalla ruoasta? Sytytykseni on ehkä vähän hidas tänään :D mutta asian ilmaiseminen tuolla tavalla voi just synnyttää lukijassa tällaisiakin mielikuvia. Eli kyseinen lause selkeämmin mieluummin vaikka muotoon: "Kun Matt pääsi kotiin, hän ryhtyi ruoanlaittoon. Hän oli ajatuksissaan eikä saanut mielestään keskustelua, jonka oli käynyt Kylen kanssa. Jauheliha ruskistui pannulla ja makaronikattila kiuhui. Se oli jotain niin arkipäiväistä, tätähän Matt puuhasteli jokaisena elonsa päivänä; makaronilaatikkoa. Ja sitähän Matt myös söi jok'ikisenä päivänä".

Elikkäs lopputiivistelmäksi, lisää tekstiin enemmän väriä ja draamaa. Tarina jäi hyvään kohtaan ja kyllähän sen idea on aika kutkuttava.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS