 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
Heips! Kivaa kertomusta tivolia pyörittävistä vampyyrinuorukaisista. Tarina etenee sillä tavalla kiintoisasti, että se saa edetessään jatkuvasti uusia piirteitä ja lopetuksen kohdalla ollaan jo uudenlaisissa ympyröissä. Lisäksi tätä oli lukiessa helppo kuvitella jonkin iltamyöhäisen TV-sarjan avajaisjaksoksi, joka päättyy teemabiisiin ja lopputeksteihin ja johon on odotettavasti tulossa uusia käänteitä ja uusia hahmoja. Olen ennenkin joo luonnehtinut kirjoituksiasi TV-sarjamaisiksi ja edelleen tarkoitan sitä siis hyvässä mielessä. Itseäni kiehtovat kirjoittajat, jotka onnistuvat luomaan ikään kuin jotain elokuvamaista sanojen muodossa.
Tekstiäsi on ihan suht jouhevaa lukea eikä kirjoitusvirheitäkään nyt niin silmiinpistävästi ole (lähinnä muutamia yhdyssanavirheitä ja sanan "aukea" muuttaisin tutummaksi sanaksi "aukio"), mutta samalla mieleen tulee joitakin ehdotuksia, joita voisit ehkä soveltaa seuraaviin teksteihin.
Itse tekstissä kaipailisin enemmän värikkäämpien ja kuvailevampien sanojen käyttöä tuttujen ja turvallisten sanojen/lausahduksien sijaan. Dialogia osaat käyttää ja tuoda hyvin esille, mutta siinäkin olisi mukavaa jos hahmojen persoonallisuudet kuvastuisivat enemmän esim. juuri erilaisilla tyyleillä ja puhetavoilla, joitten ei tarvitse olla niin virallisia. Ja kuvailuun kaipaan lisää rauhaa, kekseliäisyyttä sekä dramaattisuutta, nyt niistä jää vähän sellainen olo, ettet malta pysähtyä niinkään niihin vaan keskityt mieluummin jatkamaan tarinaa. Annan pienen esimerkin, joka ei tosin ole sieltä huipuimmasta päästä, mutta jonka pointilla saisi miljööseen kukaties enemmän eloa ja lisää mielenkiintoa.
"Kyle tönäisi Mattin keltaiseen telttaan ja ensimmäisenä heidän nenäänsä iski suitsukkeiden haju. Seuraavaksi he näkivät keskellä telttaa pyöreän pöydän. Noin metrin halkaisijaltaan. Pöydällä oli kristallipallo joka oli harmaa. Pöydän äärellä istui valkoiseen paitaan ja mustiin housuihin pukeutunut vaalea hiuksinen nainen."
-> "Kyle päätti Mattin vastusteluista huolimatta toimia niin kuin häneltä olisi voinut odottaakin: eli rynnätä kellertävään teltanpahaseen kera kauhistuneen ystävänsä. Vain humahdus ja äimistyneet pojat seisoivat keskellä mystistä laavua. Ja vain sekunninräpäys ja he jähmettyivät täydellisesti paikoilleen. Vahva, pistävä suitsukkeenleimahdus tulvahti heidän sieraimiinsa, jota köhivä Kyle ei osannut arvostaa niin paljon kuin olisi ehkä halunnut. Sameiden hajusteiden hallavat, viekoittelevat kiehkurat kehystivät pyöreää pöytää, jonka äärellä istui musta, pahaenteinen varjo. Pojat nielaisivat. Nurkassa lymyilijän kiiluvat, naiselliset silmät tapittivat heitä mietteliäästi, yhtä kierosti ja ikiaikaisesti kuin pöydän päällä hehkuva kristallipallo. Kun värähtelevät Matt ja Kyle hipsaisivat epävarmasti hiukan eteenpäin, klassisesti mustaan ja valkoiseen pukeutunut vaaleaverikkö ojentautui heitä kohti".
Hahmoista sen verran, että toisaalta mukavaa, että Matt ja Kyle ovat tavanomaisen tuntuisia, kuten muutkin hahmot, mutta saisiko näihin lisää särmää? Jos joku hahmoista olisi eksentrisemmänpuoleinen, se toisi vastapainoa muuten aika tällaisille klassisille, tutunoloisille hahmoille.
Tarinasta tuli mieleen, että toisaalta hienoa, että keskityt kuvaamaan päähenkilöidemme eloa kaikenlaisissa asioissa, mutta tykkäisin jos fiksaisit niitä joitakin epäolennaisempia asioita veks, jotka saavat tarinan laahaamaan. Tietty stoorin ei tarvitse olla pelkkää actionia ja rauhallisemmatkin hetket ovat tarpeen, mutta aloituksesta mietin, tarvitseeko lukijan tietää poikien pallopelistä ja jokaisesta ajatuksesta jne.
Sitten joitakin pikkujuttuja. Ihmettelin, miksi Mattin ja Kylen tarvitsee tietää Katen nimi jos näillä ei ole myöhemmin mitään erityisempää tämän varalle. Jos vaikka Matt ihastuisi/vihastuisi Kateen ensisilmäyksellä niin sitten nimen tivaamisen ymmärtää jos nainen alkaisi pyörimään toisen ajatuksissa kohtaamisen jälkeen. Mutta nyt kohtaus tuntuu vähän kuin siltä, että kyselisin lähikauppani myyjän nimeä enkä tekisi sillä tiedolla kerrassaan mitään sen jälkeen.
Korostat tarinasi hahmoissa sitä, että nämäkin ihmettelevät sitä, kuinka kivuttomasti loppupeleissä muuttuvat vampyyreiksi, jotka voivat tappaa ihmisen noin vaan. Jotenkin olisin kaivannut enemmän tämän pohdintaa. Miksi muodonmuutos oli niin helppo? Miksi toisen surmaaminen ei kolkuta omaatuntoa? Mikä poikien moraalissa tai mielessä noin muutenkin on muuttunut ja miksi? Miksi tämä vaivaa/ei vaivaa näitä? Jotenkin jäi nyt tätä lukijaa vaivaamaan muodonmuutoksen vaivattomuus...
Sitten tämä hassu kohta särähti hiukan.
"Kun Matt pääsi kotiin hän teki ajatuksissaan tapansa mukaan makaronia ja jauhelihaa. Söi sitä samaa, mitä hän söi joka päivä."
Tässä kohtaa pysäytin lukemiseni ja kummastelin, että hiljenikö Matt meditoimaan ja täyttämään mielensä henkisellä ruoalla jonka kuvitteli makaroniksi ja jauhelihaksi, ehkä koska tällä ei ollut rahaa kunnolliseen ateriaan ja tämä koetti täyttää vatsaansa ajatuksen voimalla? Tai munkin jälkeen tälle jäi vielä makaronin ja jauhelihan himo, jota tämä tyydytti mielikuvalla ruoasta? Sytytykseni on ehkä vähän hidas tänään :D mutta asian ilmaiseminen tuolla tavalla voi just synnyttää lukijassa tällaisiakin mielikuvia. Eli kyseinen lause selkeämmin mieluummin vaikka muotoon: "Kun Matt pääsi kotiin, hän ryhtyi ruoanlaittoon. Hän oli ajatuksissaan eikä saanut mielestään keskustelua, jonka oli käynyt Kylen kanssa. Jauheliha ruskistui pannulla ja makaronikattila kiuhui. Se oli jotain niin arkipäiväistä, tätähän Matt puuhasteli jokaisena elonsa päivänä; makaronilaatikkoa. Ja sitähän Matt myös söi jok'ikisenä päivänä".
Elikkäs lopputiivistelmäksi, lisää tekstiin enemmän väriä ja draamaa. Tarina jäi hyvään kohtaan ja kyllähän sen idea on aika kutkuttava.
