Arvostelut käyttäjältä peka

Moi.
En aluksi oikein saanu rytmistä kiinni tätä lukiessa. Lopulta luin tämän ikäänkuin räppimäisesti ja niin se minulle jotenkin toimi, mutta ei kyllä oikein iskenyt. Joku toinen lukija voisi antaa paremman palautteen. Minulle tämä on ajatuksen tasolla liian simppeli.
Kiitos tekstistä.

Moi.
Pelkäsin viimeiseen asti että kertoja on miesstrippari. Välittömästi olisi piste lähtenyt pois. Lopussa olin vihainen itselleni kun en ollut ottanut onkeeni otsikossa mainittua vihjettä... olisihan tämä pitänyt tietää. Tarina on hyvä. Kerronta on hyvää. Jotenkin vain jäin odottomaan jotain enemmän. En ole varma annanko nyt liian vähän pisteitä tästä tarinasta. Saattaa olla että olisi pitänyt antaa puoli pistettä enemmän... :)

Kiitos tekstistä.

Moi.
Jotain kauhean hellyttävää tässä tarinassa on. Alun hoitokoti kohtaus vaikutti vähän irtonaiselta alustukselta, ajattelin jo lopettaa lukemisen kesken kaiken. Baarikohtaus oli hyvä ja sai mielenkiintoni takaisin. Mutta sittenpäs vasta alkoikin tapahtua… : )

Mieltä lämmitti eritoten baarimikon toiminta. En tiedä teitkö sen tahallaan vai onko se haksahdus puoleltasi mutta tilanne jossa nainen löytyy hakattuna lattialta on epätavallinen. Baarimikko löytää verisen, alastoman naisen lattialta ja mainsitsee tästä tyttärelleen. Tytär päättää soittaa suoraan poliisille. Ei siis esimerkiksi hätänumeroon. Poliisit saavat hälytyksen, mutta lähtevät lopulta paikalle vasta syötyään lounaan. Perille saavuttuaan hekin löytävät verisen, hakatun naisen. Lopultakin Julkunen pyytää Anttosta soittamaan ambulanssin paikalle. Tässä vaiheessa poliisit eivät esimerkiksi ihmettele miksei baarimikko tai tämän tytär soittaneet itse ambulanssia paikalle tai auttaneet muutoin naista. Eikö kyseessä ole heitteillejättö? No, eipä mitään. Anttosta tai Julkusta ei itseäänkään tunnu kiinnostavan naisen auttaminen. Tai ainakaan tästä ei ole kerrottu.

Joku voisi ymmärtää ylläolevan piikittelyksi kirjoittajalle, mutta itse näen kuvailemani kohtauksen varsin inhimillisinä toimintana välinpitämättömien ihmisten maailmassa. Jos kirjoitit kohtauksen näin tahallasi niin bravo! Jos et, niin valehtele meille että teit sen tahallasi.

Äskeisen ylistyksen jälkeen on syytä pudottaa sinut jälleen maanpinnalle. On kirjoitusvirheitä, pilkkuvirheitä, höpelöitä lauseita. Toisinaan, ei koko ajan, tarina etenee turhan rivakasti. Aivan kuin joittenkin osien kirjoittaminen olisi ollut vähän pakkopullaa että päästään taas asiaan.

Kiitos tekstistä. Jään makustelmaan tuota baarimikko kohtausta.

Moi.
Tykkäsin tästä. Alussa tama aika kerronnallinen tyyli jotenkin ensin häiritsi, mutta kun siitä pääsin yli niin minusta tama oli tosi hyvä. Toisella ja kolmannella lukemalla vielä parani. Minua tuo valhe sanan toisto ei häirinnyt. Minusta se oli juuri hyvä näin varsinkin kun se oli nimenomaan miekka joka symboloi valhetta. Valheet siis toistuvat tekstissä kuin miekan iskut.
Kiitos tekstistä.

Moi. Minulla tuli lukiessa sama ongelma kuin E.:llä. En tiedä mistä on kyse, joten en saa mistään kiinni. Lauseet sinällään ovat ihan kauniita, mutta nyt kokonaisuutena minulle merkityksettömiä joten en näe mielekkäänä antaa esimerkiksi arvosanaa tekstillesi. Arvostaisin kovasti jos avaisit mistä tekstissäsi on kyse. Tai jos ei mistään, niin sekin olisi mukava kuulla.

Moi.
Tämä on ihan näppärä tarina. Voisin kuvitella, että jossain kesäisessä julkaisussa voisiin tälläiseen keveään tarinaan ihan hyvin törmätä. Ei tämä minun mieleeni silti oikein ollut. Tarina ei tuonut esille mitään minulle mielenkiintoista, lehmiin hurahtaneesta naisesta. Pidin siitä kappaleesta jossa tytön lempinimeksi tulee lehmä. Jännän ristiriitainen tilanne kun nimi ei olekkaan pilkkanimi.

Moi.
En ole varma mitä mieltä tästä olen. Osa minusta pitää paljonkin ja sen muun osan mielestä tässä pitäisi olla jotain enemmän. En tiedä. Mutta kyllä tämä hauska on.

Moi.

Kauhuelementtejä tässä on, mutta loppujen lopuksi tarina oli sen verran ennalta arvattava, ettei tarvinnut tällä kertaa nojatuolin käsinojia paikoiltaan vääntää.

Valitsin sieltä täältä muutaman kohdan tekstistä jotka kutittivat silmää:

…hoidettuna rehottavan…
Kuulostaa sanakikkailulta. Minusta edelleenkin vain hoitamaton ruoho(tai ajamattomat kainalokarvat ) rehottaa.

Nurmikko oli märkää, vaikka sade lakkasi jo viime yönä, ja kesäiset ballerinani kastuivat kauttaaltaan.
Tämä “vaikka sade lakkasi jo viime yönä“, kuulostaa tässä kohtaa kummalliselta, koska et ole tätä ennen kertonut mikä aika päivästä on.
Voisi olla esim: “Nurmi oli märkää öisen sateen jäljiltä, vaikka oli jo ilta. Kesäiset ballerinani…“

Pilkkuloita taitaa puuttua sieltä täältä. En ole mikään kielioppininj,a mutta esimerkiksi seuraava lause kuulostaa hassulta ilman pilkkua:
“Kävelin eteenpäin katsoen puhelimesta kelloa.“
Siis voisi olla 1) Kävelin eteenpäin katsoen… tai 2) Kävelin eteenpäin, katsoen…
Veikkaan että vaihtoehto 2) olisi oikeampi.

“Lopulta kävelyni jälkeen vastaan tuli vihreä puistonpenkki“
Hmm… siis vasta kävelynsä jälkeen? Kävikö päähenkilö ensin kävelyllä ja sitten vasta tuli puistonpenkki vastaan?

I see dead people. Kyllähän tässä naamanäköisyyttä kuudes aisti elokuvaan on. En tiedä onko ollut inspiraatiosi, mutta moni kohta viittasi sinnepäin.

Kuvailet ihan hyvin ympäristöä, haustausmaata, päähenkilön liikkumista jne. Mutta tässä tarinassa olisi pitänyt enemmän taustoittaa päähenkilöä. Mitä hän oikeastaan näki? Miksi? Millaisia hänen päivänsä olivat? Mitä pelkoja hänellä oli? Tms, tms, tms. Potentiaalisesti tarinan kiinnostavin elementti jäi käyttämättä.

Kiitos tekstistä.

Moi. Tarinoit uskottavasti yksinäisyydestä ja masennuksesta. Tekstiä olisi kannattanut vielä käydä läpi. Sieltä löytyy vielä lauseita jotka eivät ole täysin onnistuneita. Kuten: "Hän hymyssä suin mittaa kahvia suodatinpussiin samalla, ... "

Muutoin olen sitä mieltä päähenkilö kaipaa vähän sielua hahmoonsa. Nimikään ei olisi huono. Pelkästään hän-pronominin käyttö etäännyttää. Kuollut(?) aviomies on ollut rakas. Mutta millaista miestä päähenkilö rakasti?

Kitos tekstistä.

Moi.
Kolmatta kertaa nyt luen tätä tarinaa ja annan palautetta. Huomaan, että perspektiivi tämän lukemiseen on muuttunut kun tarina sinänsä on tuttu.

Mitä enemmän tätä tarinaa on lukenut, sitä enemmän Marjatan taustoituksen keveys minua häiritsee. Hahmona hän vähän kuin materialisoituisi ilmasta siihen beroniporsaan päälle. Taustoista annetaan ymmärtää vähän. Hän asuu mummon luona. Vanhemmista eivät jostain syystä ole osa elämää. Tai ehkä ovat mutta sitä ei mainita.

Toisekseen mietin miksi tämä teksti ei edelleenkään herätä minussa kovinkaan voimakkaita tunteita, huolimatta rankasta aiheesta. Miettimisestä syntyi ehdotus. Mitä jos kirjoittaisit koko tarinan minä-muodossa ja preesenssissä? Nyt tarinassa Marjatta istui, Marjatta käveli, Marjatta opiskeli. Mutta jotenkin etäisesti. Voimaikkaimmat kohdat tekstissäsi ovat ne missä annat Marjatan äänen kuulua.

Kiitos tekstistä.