 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
Moi.
Kauhuelementtejä tässä on, mutta loppujen lopuksi tarina oli sen verran ennalta arvattava, ettei tarvinnut tällä kertaa nojatuolin käsinojia paikoiltaan vääntää.
Valitsin sieltä täältä muutaman kohdan tekstistä jotka kutittivat silmää:
…hoidettuna rehottavan…
Kuulostaa sanakikkailulta. Minusta edelleenkin vain hoitamaton ruoho(tai ajamattomat kainalokarvat ) rehottaa.
Nurmikko oli märkää, vaikka sade lakkasi jo viime yönä, ja kesäiset ballerinani kastuivat kauttaaltaan.
Tämä “vaikka sade lakkasi jo viime yönä“, kuulostaa tässä kohtaa kummalliselta, koska et ole tätä ennen kertonut mikä aika päivästä on.
Voisi olla esim: “Nurmi oli märkää öisen sateen jäljiltä, vaikka oli jo ilta. Kesäiset ballerinani…“
Pilkkuloita taitaa puuttua sieltä täältä. En ole mikään kielioppininj,a mutta esimerkiksi seuraava lause kuulostaa hassulta ilman pilkkua:
“Kävelin eteenpäin katsoen puhelimesta kelloa.“
Siis voisi olla 1) Kävelin eteenpäin katsoen… tai 2) Kävelin eteenpäin, katsoen…
Veikkaan että vaihtoehto 2) olisi oikeampi.
“Lopulta kävelyni jälkeen vastaan tuli vihreä puistonpenkki“
Hmm… siis vasta kävelynsä jälkeen? Kävikö päähenkilö ensin kävelyllä ja sitten vasta tuli puistonpenkki vastaan?
I see dead people. Kyllähän tässä naamanäköisyyttä kuudes aisti elokuvaan on. En tiedä onko ollut inspiraatiosi, mutta moni kohta viittasi sinnepäin.
Kuvailet ihan hyvin ympäristöä, haustausmaata, päähenkilön liikkumista jne. Mutta tässä tarinassa olisi pitänyt enemmän taustoittaa päähenkilöä. Mitä hän oikeastaan näki? Miksi? Millaisia hänen päivänsä olivat? Mitä pelkoja hänellä oli? Tms, tms, tms. Potentiaalisesti tarinan kiinnostavin elementti jäi käyttämättä.
Kiitos tekstistä.
| 7 kohdetta - näytetään 1 - 7 |
Järjestys
|
| 7 kohdetta - näytetään 1 - 7 |
"I see dead people. Kyllähän tässä naamanäköisyyttä kuudes aisti elokuvaan on. En tiedä onko ollut inspiraatiosi, mutta moni kohta viittasi sinnepäin."
Niin, jos omat inspiraatiosi tulevat leffoista, saatat helposti ajatella muidenkin tekevän niin. Melkein asiasta kuin asiasta on tehty elokuva, eli periaatteessa sitä ajatellen kannattaa jättää kirjoittamatta oikeastaan enää mistään. Itselläni ei ollut inspiraationa tässä elokuvia, mutta kuten sanottu: niin monesta asiasta on tehty elokuva (etenkin kauhussa), että "naamanäköisyyden" pelossa kannattaa jättää etenkin lyhyet tekstit kirjoittamatta.
"Kuvailet ihan hyvin ympäristöä, haustausmaata, päähenkilön liikkumista jne. Mutta tässä tarinassa olisi pitänyt enemmän taustoittaa päähenkilöä. Mitä hän oikeastaan näki? Miksi? Millaisia hänen päivänsä olivat? Mitä pelkoja hänellä oli? Tms, tms, tms. Potentiaalisesti tarinan kiinnostavin elementti jäi käyttämättä."
Tekstin aiheena oli oikeastaan enenmmän kuvailla tunnelmaa, ja toisaalta "niiden" näkeminen jättää jotain lukijan varaan. Noissa mainitsemissasi leffoissa kaikki räjäytetään silmien eteen sellaisenaan, jättämättä juuri tulkinnan tai mielikuvituksen varaa. Joten miksi ihmeessä kirjallisuudessa ei voisi tehdä toisin, ja heittää palloa lukijalle? Mitä lukija ajattelee "niiden" olevan? Voihan päähenkikö olla mielenvikainenkin, ja "niiden" olevan pelottavia hallusinaatioita. Tai sitten ikkunan takana seisovia spurguja. Mitä ikinä SINÄ lukijana niiden kuvitteletkaan olevan.