Arvostelut käyttäjältä Oriodion

Hmm... Tykkäsin tämän tarinan alusta. Siinä tuli mielenkiintoista sekoitusta kristinuskosta ja muinaisesta skandinavialaisista uskosta ja mitä nuo gootit sitten tarkkaan ottaen ovatkaan. Monia jänniä puita oli mukana kertomuksessa! Mutta mikä sen sauvan merkitys lopulta oli? Andreas/Wulfila löysi sen, mutta siihen ei sitten hirveästi palattu.

Loppu sen sijaan tuntui turhan paljon kristilliseltä saarnaamiselta.

Tekstissä nuo keijujen laulut oli vähän vaikeatulkintaisia: onko tarpeen olla sekä "," että "/" erottamassa värssyjä? Saisiko niistä tehtyä vähän sujuvammin luettavia?

Sitten huomasin miettiväni miten saarni taipuu. Ehkä "saarnen" on ihan oikein, en ole varma. Itse sanoisin "saarnin". Jotenkin ihan hauskalta kuulostava muoto kuitenkin, enkä taida tarkistaakaan mikä olisi oikeaoppinen muoto, hauskempaa vain spekuloida ja maistella sanoja suussaan.

Sitten olisi myös ollut kiva tietää vähän mikä tuo Conrad Aikenin runo on. Perustuuko tämä siihen vai?

Mutta ihan kiva tarina, plussineen ja miinuksineen, vaikken sen kristillisestä sisällöstä välitäkään. (Paitsi neitsyt Maria Paratiisin "infotiskinä" oli hauska mielikuva!)

Kyllähän tästä rakentuu ihan mielenkiintoinen kasa raapaleita historiasta. Vähän tulee mieleen Sapiens - upeimpia kirjoja mitä olen lukenut. Itse kyllä tosin edelleen kaipailisin vähän jotain "punaista lankaa" joka vähän selventäisi miten nämä liittyy toisiinsa. Mutta ihan omaperäisen ja mielenkiintoisen idean olet keksinyt.

Hauskin oli että Jumala on jo kasvanut aikamieheksi! :D

Kiva tarina! Paljon aineksia oli joita tunnistin muistakin tarinoistasi, kuten leppoisaa kalastelua ja puhua pälpättävä tarinankertoja. Mutta hyvin osaat yhdistellä näitä elementtejä omiksi tarinoikseen.

Suosikkini tässä oli tuo satu tonttutytöstä ja peikkokuninkaasta. Ihan yksinäänkin olisi hyvä satu. Siinä tosin haltia taisi olla jonkun kerran myös haltijana, mutta pikkujuttuhan tuo on.

Lukiessani mieleni vaihteli sen välillä että onko 3,5 vai 4 tähden tarina, mutta tontuilta tullut kortti oli niin kiva lopetus että se pyöristi tämän ylös 4 tähteen. :)

En ihan täysin tajunnut mikä tämän tarkoitus oli. Ilmeisesti jotain "raapaleisia" pätkiä maailman/ihmisen historiasta? Hauskasti kirjoitettu kyllä ("Perhana, se oli kesken!"), mutta vaatisi ehkä jotain lisäselityksiä, jotta tämä aukenisi kunnolla. No jos tämä oli vasta osa 1 niin se ehkä korjaantuu vielä.

Olipas mukava tarina. Alku oli ehkä vähän pitkäveteinen, mutta toisaalta se kuvasti hyvin Teijon persoonaa, eikä se enää tässä vaiheessa haittaa kun pääsi näihin varsinaisiin tapahtumiin. Ja ihan hyvää kuvailua kuitenkin tuollaisesta leppoisasta eräjormailusta.

Arska julkaisi täällä aika äskettäin toinen vähän samanlaisen tarinan, missä tutustuttiin Maahan saapuneeseen muukalaiseen. (Kaukainen vieras.) Näitä oli hauska verrata. Itse arvostan sun jossain määrin realistishakuista suhtautumista näihin scifi-asioihin. Ajan ohittamat oli seikkailullisempi ja siinä oli enemmän scifiä sisältöä, niin siitä tykkäsin siinä, mutta tämä oli myös mukavaa vähän leppoisampaa scifiä.

Loppu oli myös koskettava, miten Teijo jätti kaiken taakseen, mutta kuitenkin huolehti että maallinen omaisuus meni siskolle tarpeeseen, ja säilytti puhelimenkin kuvineen.

Pikkujuttuna kiinnitin huomiota siihen että Aurinko kirjoitettiin isolla A:lla. Yleensähän se kirjoitetaan aurinkona, mutta itse oikeastaan tykkään tuosta muodosta, jolla viitataan Aurinkoon tähden nimenä eikä vain jokapäiväisenä valopallona.

Ihan hyvin kirjoitettua tekstiä, vaikka jonkun verran pieniä kirjoitusvirheitä ja vähän epäselviä lauserakenteita jäänyt.

Edellisen osan kommenttini pätevät aika hyvin tähänkin. Tarina olisi parempi jos hahmoihin saisi vähän lisää syvyyttä. Juoni oli ihan hyvä, vaikka se pisti silmään että oli niin monta kertaa, kun Kalen oli ihan puhtaan sattuman kautta ainoa selviytyjä. Silloin tällöin voi käydä näin, mutta ei nyt ihan jatkuvasti.

Siinä kun Kalen makasi hangessa ainoana eloonjääneenä, kun hänen tovereitaan teurastettiin, niin tuli vähän sama fiilis kuin Hahton kanssa; valinnan paikka, että yrittääkö auttaa, mikä tietysti tässä tapauksessa olisi aika turhaa ja johtaisi käytännössä varmaan kuolemaan. Eli "pelkurimainen" ratkaisu teeskennellä kuollutta oli varmaankin tosiaan kaikin puolin järkevää, niin sai komentaja Sordskin tiedon tapahtuneesta.

Lasken tämän osan pisteitä edelliseen verrattuna, koska tästä ei käy selväksi, miten ne liittyvät toisiinsa. Samat valtakunnat näissä taitaa olla, mutta miten kävi aasiksi muuttuneelle Hahtolle? :D

Tässä muuten yksi hauskasti kirjoitettu kohta: "Loihtien kasvoilleen tyynen ilmeen Meryem vakuutti olevansa valmis palaamaan palvelukseen."
Jotenkin vain huvittavaa että velho "loihtii" kasvoilleen jonkin ilmeen. :D

Toinen hauska: "Nainen hyökkäsi ilveksen nopeudella."
Tuosta tuli vain jotenkin mieleen että naisen pitäisi kohottaa tappara ilveksen nopeudella. Sori tamperelaiset! :D

Ihan ok tekstiä. Mielestäni tämä on kuitenkin turhan pitkä, koska tässä ei tapahdu hirveän paljon mitään mielenkiintoista. Ennen tuon onnettomuuden tapahtumista ehdin jo tylsistyä aika paljon. Sanoisin että alkuosan voisi tiivistää varmaan puoleen siitä mitä se nyt on.

Käytät kirjoittaessasi aika paljon täytesanoja, joita ei välttämättä tarvittaisi. Niiden karsiminen tekisi tekstistä napakampaa. Esimerkki alusta:

"Adrian oli keskittynyt pääsemään vuorenrinteen kupeessa sijaitsevan ylämäen laelle, mutta vilkaistessaan Evelyniä hän pyöräytti nauraen silmiään tämän kannustukselle. Molemmat tiesivät, että poika oli paljon taitavampi ja kokeneempi rullaluistelija kuin Evelyn voisi omasta mielestään koskaan edes kuvitella olevansa."

Ylämäki voisi olla pelkkä mäki - jos pääsee mäen laelle, niin lienee selvää että kyseessä on ylä- eikä alamäki.

"kuin Evelyn voisi omasta mielestään koskaan edes kuvitella olevansa"
Tämä voisi olla vain "kuin Evelyn voisi koskaan edes kuvitella olevansa".

Mitään ihan hirveän mielenkiintoista sisältöä tässä ei (ainakaan minulle) ollut, mutta lopussa kyllä aloin sympatiseerata Evelyniä, ja toivoa että Adrian olisi kunnossa. Oli kuitenkin tyylikäs veto jättää loppu avoimeksi. Kyllä kai Adrian tuosta vielä selviää... Kai???

Hyvin kirjoitettu, ja ihan omaperäisiä huomioita lisätty mukaan. Ei nyt ehkä varsinaisia elämänviisauksia mutta jotain sinnepäin. Vaikka ei kai se nyt niin tavatonta ole että laittaa joskus samat vaatteet päälle saunan jälkeen, vaikkei olisikaan asetta niihin kätkettynä? :D Ainakaan jos sauna ei ole ollut tiedossa etukäteen.

Jännäksihän tämä loppua kohden kävi. Itse tykkään enemmän vähän pitemmistä tämäntyylisistä tarinoista mihin mahtuisi enemmänkin käänteitä, mutta ihan hyvä.

Rikin motiivit jää vähän yksiulotteisiksi. Selväksihän se tuossa tulee, mutta ihan omaa etua ajatellen, niin eikö ennemmin olisi kannattanut vaatia sitä rahaa? Ajoi se toki tarkoituksensa tässä tarinassa. Ja ehkä Riki ei olekaan se fiksuin kaveri, vaan niitä jotka sitten ennemmin ampuu sopimuksen rikkojat ja menettää samalla tuhansia euroja kuin sovittelisi tai edes kiristäisi.

Ihan kiva. Vähän tämä ehkä on turhan pitkä, suhteessa siihen miten paljon tässä tapahtuu. Vähän voisi siis mielestäni tiivistää.

Hahmoista voisi ehkä koittaa myös tehdä vähän persoonallisempia. Eniten Hahtosta saa irti kun hän alussa joutuu valinnan eteen; puolustaako omiaan vai olla pelkuri ja elää? Mutta muuten ei ole mitään mikä hirveästi painaisi häntä lukijan mieleen. Jotenkin ehkä voisi tuoda selkeämmin esille hänen omia ajatuksiaan, joilla hän perustelisi "pelkurimaisia" valintojaan. Parempi olla pelkuri kuin kuollut, tms.

Tykkäsin noista velho-oppilaista joita Tengil opetti. Hyvää velhokoulutusta, vaikka aika karua, ainakin osa Tengilin omista näkemyksistä.

Juoni oli ihan hyvä ja mielenkiintoinen. Vaikka se ei ole kovin selkeää, että mistä tämä tarina isommassa mittakaavassa kertoo. Kadonnut aarrehan kai jo löytyi, niin mihin tämä nyt jatkuu? Ei sitä tietenkään tarvitsekaan välttämättä tietää, mutta ei kuitenkaan ole sillein hirveästi mitä lukijana nyt osaisi odottaa. Mutta ehkä se on ihan hyvä, riippuu jatkosta.

Loppu oli tosiaan hyvä. En olisi osannut odottaa että Hahto muutetaan aasiksi! :D

Heheh, kyllähän harakalla on harakan luonto vaikka kuinka koittaisi kesyttää.

Kivasti kerrottu tarina taas. Hauskaa vaihtelua siinä mielessä, että ihmishahmot olivat tässä hyvinkin sivuosassa, edes pojan nimeä ei taidettu mainita, eikä repliikkejä tainnut olla ainuttakaan. Ja lopetus oli hauska.