Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Muut Sormi
QR-Code dieser Seite

Sormi

Susanne Mattson ei tykännyt köyhistä. Hän saattoi usein istui torin kulmalla kahvilassa ja osoitella sormella huonompiosaisia. Se oli tuomittavaa, eikä hyviin tapoihin kuulunut nauttia liikaa omasta varallisuudesta. Susanne ei ollut muutenkaan mukava ihminen, hienojen rouvien keskuudessa häntä vieroksuttiin, sillä Susanne ei mielellään puhunut muusta kuin itsestään. Ja sitä puhumista riitti. Jotkut ihmiset vain puhuivat ja puhuivat omista asioistaan, siitäkin huolimatta, ettei ketään kiinnostanut merkittävästi. Susanne oli juuri sellainen.

Eräänä iltana kun Susanne osallistui hienojen rouvien pienimuotoiseen hyväntekeväisyystilaisuuteen, hän kertoi mitä kissalleen, herra Möttöselle, jota kaikki vihasivat sen pahansisuisuuden vuoksi, oli tapahtunut. Susanne kertoi, että hän oli ostanut kissalleen kiipeilytelineen, siinä toivossa, että ajoittain masentuneen oloinen kissa saattaisi piristyä ja tällä tavalla tuottaisi iloa myös emännälleen. Iloisesti leikkivää kissaa oli mukavampi katsella kotonaan kuin nurkissa sähisevää sellaista. Mutta kissa ei välittänyt kiipeilytelineestä, mahdollisesti se kuvitteli telineen kuuluvan emännälleen, eikä se uskaltanut koskea siihen, sillä herra Möttöstä oli monesti moitittu huonosta käytöksestä. Kuitenkin herra Möttönen nautti erityisesti pakkausmaterialista, jossa kiipeilyteline tuli taloon. Kissa temppuili ja leikki pahvilaatikoilla ja oli onnellinen.

Pakkausmateriaali oli kuitenkin roskaa, eikä Susanne voinut hyväksyä, että hänen kunniallinen rotukissansa leikkisi sellaisella. Susanne oli erittäin loukkaantunut pitkäaikaisen lemmikkinsä käytöksestä, herra Möttönen voisi osoittaa edes jonkinlaista kunnioitusta siitä, että Susanne tarjosi sille kodin ja antoi ruokaa. Susanne ei hyväksynyt moista käytöstä, hän vei kissan eläinlääkärille ja pyysi, että herra Möttönen lopetetaan tuskallisesti. Mutta eläinlääkäri ei suostunut siihen, ja herra Möttönen sai lopulta kivuttoman poismenon.

Samana iltana, kun Susanne palasi näiden juhlien jälkeen kotiinsa, hän huomasi timanttisormuksen juuttuneen tiukasti etusormeen. Susanne mielellään riisui kaikki korut ennen nukkumaan menoa, sillä timantit saattoivat raapia haurastuneeseen ihoon ikäviä ja pysyviä jälkiä. Tilanne oli jonkin verran omituinen. Susanne oli käyttänyt sormusta lähes päivittäin, eikä vastaavanlaista ongelmaa ollut milloinkaan esiintynyt. Tämä oli siis yllättävää, ja Susannella oli ikää jo sen verran runsaasti, että hän koki kaikenlaiset vieraat tilanteet raskaiksi, melkein ylitsepääsemättömiksi.

Susanne laittoi sormeensa saippuaa ja vettä. Hän todella toivoi, että sormus irtoaisi mitä pikimmiten, sillä tilanne pitkittyi ja kello oli jo yli puolenyön. Huonosti nukutun yön jälkeen Susanne tuntisi itsensä aina huonovointiseksi ja päänsärky jatkuisi pitkälle seuraavaan päivään.
Sormus ei irronnut saippuankaan avulla. Se oli niin tiukalla, että Susanne ei ymmärtänyt kuinka oli ylipäätään saanut sormuksen sormeensa. Eihän sormi voi illan aikana niin merkittävästi turvota. Ellei Susanne syönyt illallisen aikana liian suolaista ruokaa, se olisi kuitenkin outoa, että ainoastaan etusormi olisi turvonnut.

Susannen ei auttanut mitään muuta kuin luovuttaa. Hän päätti mennä nukkumaan, ja jatkaa sormuksen irrottamista aamulla. Niin inhottavaa kuin korujen kanssa olikin nukkua, niin joskus joutui tehdä myönnytyksiä, jotka loppupeleissä kuitenkin olisi omaksi parhaaksi. Mutta uni ei tullut. Ei tietenkään. Susanne ei voinut ajatella muuta kuin sormusta. Ja olihan se ihan selvää, jos mieltä vaivasi jokin asia, unen päästä kiinni saaminen oli hankalaa. Eikä asian edes tarvinnut olla kovin erikoinen, yöllä kaikki tuntuivat aina isoilta. Yhtään vähättelemättä Susannen ongelmaa.

Pyörittyään tovin sängyssään ja torkahdettuaan pieneksi hetkeksi Susanne sytytti yöpöydällä olevan lapun. Sormus oli edelleen tiukassa, eikä se näyttänyt minkäänlaista merkkiä siitä, että saattaisi irrota lähiaikoina. Sormus oli tietenkin eloton, eikä näin ollen pystynyt juurikaan ilmaisemaan omia aikomuksiaan, joita sillä ei tietenkään ollut. Yö oli tuulinen. Susanne valehteli itselleen, että levoton, lähes mitätön uni johtui ikkunoita paukuttavasta tuulesta, ja ajoittain lasiin paiskautuvien risujen kamalasta äänestä.

Huonosti nukutun yön jälkeen Susanne nousi sängystä tavallista aikaisemmin, noin puoli kuusi. Ulkona oli vielä hämärää kun hän keitti aamuteensä. Hän katsoi keittiön ikkunasta ulos ja totesi, että keveät oli edelleen yhtä viivästynyt kuin eilen. Eikä edes pieni ja huoleton ajatus säästä, saanut Susannen mietteitä pois sormuksesta. Syötyään muutaman kanamunan aamupalaksi, Susanne kasteli sormensa tiskiaineella ja vedellä, siinä toiveessa, että sormesta tulisi liukas. Vaikka Susanne oli tämän toimenpiteen jo kertaalleen tehnyt, niin silti hän toivoi, että se toimisi tällä kertaa paremmin.

Hän hivutti hitaasti sormusta pois, se liikkui millin verran. Ajallisesti se kesti alle puolisekuntia. Mutta se pieni hetki oli erittäin onnellinen. Susanne kuvitteli sen hetken ajan, että asiat järjestyisivät. Mutta ei. Sormus ei irronnut. Joskus asia eivät vain mene halutulla tavalla. Ehkä sillä hetkellä elämä yritti opettaa jotain tarpeellista taitoa, mitä voisi vielä myöhemmin tarvita jossain elämän vaiheessa.

Ennen puoltapäivää Susanne menetti hermonsa. Hän kiskoi sormusta irti sormestaan hullun kiilto silmissään. Hän ei muistanut milloin viimeksi olisi ollut näin vihainen. Eikä sormus ei irronnut halutulla tavalla, sillä sormi lähti irti, ja ihan juuresta. Susanne ei voinut kuin ihmetellä kuinka irtonainen sormi muistutti nakkia. Verta ei sinänsä tullut kuin nimeksi. Saattoi olla että sokkitila oli päällä, ja se esti veren ylettömän pursuamisen. Ja irtonainen raaja antoi sen verran periksi, että Susanne sai vihdoin sormuksen poistettua vaivattomasti.

Mutta sormea hän ei saanut itse takaisin käteensä, jotenka hänen täytyi turvautua lääkärin apuun. Hän laittoi sormen käsilaukkuunsa ja kääri talouspaperia kätensä ympärille. Kipu voimistui, mutta se oli vain oire. Susanne matkasi ensiapuun taksilla, ja matkan aikana hän haukkui taksikuskia saamattomaksi laiskuriksi. Mutta taksikuskit olivat varmasti tottuneet jos jonkinlaiseen kohteluun. Susannella ei ollut mitään syytä nimitellä nuorta taksikuskia, mutta saattoi olla, että sormuksen aiheuttama hässäkkä oli saanut Susannen vain entistä piikikkäämmälle tuulelle. Susanne koki taksikuskin ikäiset nuoret miehet aina vähän laiskoiksi ja saamattomiksi, eli Susannelle niinkään ollut mitään henkilökohtaista juuri tätä taksikuskia vastaan.

"Kuinka tämä sormi on irronnut näin sileästi?" vanhempi mieslääkäri kysyi. Hänen nimi ei jäänyt Susannen mieleen, sillä hän tapasi yleensä käydä yksityisellä, eikä välittänyt julkisen puolen konitohtoreista juurikaan. Susanne ei innostunut lääkärin vihjailusta, että onnettomuuteen saattaisi olla monenlaisia mahdollisuuksia, eikä liian tiukka sormus ollut niistä yksikään.

Lääkäri katsoi irtonaista sormea ja sanoi: "Ei tätä enää takaisin saa."

"Mitä te puhutte?" Susanne kysyi, eikä olisi mielellään kuullut poikkipuoleista kommenttia näinkin vakavassa asiassa.

"Se olisi pitänyt säilyttää jäässä eikä likaisessa käsilaukussa matkan ajan."

"Minun käsilaukkuni ei ole likainen."

"Jaa", lääkäri sanoi ja tutki irtonaista sormea uudelleen.

Kyseessä ei kuitenkaan ollut mikä tahansa sormi, Susanne tapasi juuri sillä osoitella köyhiä torinkulman kahvilan terassilta. Sormi oli siis tavallaan pyhä, sillä pystyi näppärästi osoittamaan oman ylemmyytensä ja toisen huonompiosaisuuden. Susannella ei ollut aikomustakaan luopua siitä.

"Ompelette sen takaisin heti paikalla", Susanne sanoi.

Ja sitä yritettiin, mutta irtonainen sormi oli kuihtunut ja nuukahtanut, eikä siihen saatu enää eloa ja se piti poistaa lopullisesti. Lähtiessään sairaalasta Susanne haukkui lääkäriä paskaperseeksi, sekä muilla alatyylisillä nimillä. Se päivä ei ollut Susannelle niitä parhaimpia. Eikä joka päivä tietenkään voinut olla täynnä auringon paistetta. Joskus vain oli vaikeampia hetkiä, eikä sille voinut mitään.

Susanne tapasi onnekseen kevätmarkkinoilla markkinamiehen, jolla oli kojussaan jos jonkinlaista tavaraa. Susanne pysähtyi kojun kohdalle ensin ihan siitä syystä, että markkinamiehellä oli hauskankuuloinen s-vika. Hän sössötti erittäin lystikkäästi, eikä Susanne voinut muuta kuin kuunnella ja katsella myynnissä olevia asioita. Miehellä oli pöydällään vanha kahvimylly, papukaijan häkki, vanhoja lp-levyjä, kännykän suojakuoria sekä rumia tauluja.

"Mitä tästä pöydältä ei löydy, niin se hankitaan", markkinamies sanoi Susannelle. Hän suhtautui markkinamiehen puheisiin hieman varauksella, sillä ainoa asia mitä Susanne tarvitsi ainoastaan etusormen.

"Katsos kun minulta puuttuu sellainen", Susanne sanoi ja näytti vielä kääreissä olevaa kättään ja kertoi markkinamiehelle sormuksesta, joka oli juuttunut tiukasti sormeen ja siitä mitä sen jälkeen tapahtui.

"Tonnilla voin omani myydä", markkinamies sanoi, eikä Susannella ollut pikkurahasta puutetta. Markkinamies ja Susanne lompsivat oikopäätä lääkärin vastaanotolle. Etusormi piti siirtää mahdollisimman nopeasti Susannen käteen, ettei markkinamies tulisi toisiin ajatuksiin tai pahimmassa tapauksessa nostaisi hintaa.

Leikkaus meni yllättävän kivuttomasti, uusi sormi alkoi totella Susannen aivojen käskyjä aika hyvin. Aluksi tietenkin hieman jäykästi, hitaasti ja epävarmasti, mutta lopulta Susanne ei huomannut eroa entiseen.

Eikä sitä huomannut köyhätkään, jotka saivat nähdä jo ennen juhannusta Susannen istuvan taas kahvilan terassilla osoittelevan heitä sormella ja nauravan ivallisesti. Susanne ei olisi voinut olla onnellisempi. Eikä kenenkään pidä puuttua sellaiseen asiaa, mistä kukin koki saavansa onnea. Vaikkakaan se ei olisi täysin yleisesti hyväksyttävää, mutta kuitenkin kun pysyttiin lain puitteissa, niin Susannen onni ei pitäisi loukata ketään.

Arvostelut

Käyttäjien arvostelu: 2 käyttäjä(ä)

Arvosana 
 
4.0  (2)
Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Sormi 2020-02-17 08:28:01 Arska
Arvosana 
 
4.0
Arska Arvostellut: Arska    February 17, 2020
Top 10 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Minäkin tykkäsin tästä sormijutusta, joka ei ole laisin mikään normijuttu. Kirjoittajalla on miellyttävän pehmeä tapa ja tyyli luoda tarinaan juonellinen rakenne.

Samaa oli havaittavissa tuossa aiemmassa tulliin liittyväsä kertomuksessa.

Tämä osoitteleva sormi osaa yllättää juonenkiemuoillaan, vaikka ei käytä perinteistä kauhuskenaariomenetelmää apuna. Kerronta suorastaan leikittelee pienillä yksityiskohdilla, joilla se kuvaa tapahtumien ja mielikuvien avulla juonellisten tapahtumien etenemistä.

Nuo pienet tapahtumat tarinassa jaksavat yllättää lukijan, joka olettaa sormenmenetyksen olevan ikäänkuin pahan palkkio, mutta kuinkas se sitten meneekään...? Yllättävä loppuratkaisu todella kruunaa tämän lyhyehkön tarinan.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review
Sormi 2020-02-13 20:04:58 L.R
Arvosana 
 
4.0
L.R Arvostellut: L.R    February 13, 2020
Top 50 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Kerronta ja kuvailu on tarinassa hyvää. Tarinassa vaikutti ainakin minusta olevan selkeä teema, siitä kuinka Susannen käytös kostautuu hänelle, mutta heitit sen hetkessä päälaelleen kun hän yksinkertaisesti hankkii uuden sormen, joka yllätti minut iloisesti. Onnistuit siis pitämään ainakin minun kohdallani lyhyttarinasi ennalta-arvaamattomana.
Tarina kulkee juuri sopivaan tahtiin ja oli mukavaa luettavaa.

En arvostele lyhyttarinoita samalla tavalla kuin sivuston pidempiä teoksia, sillä lyhyttarinat kuvaavat yleensä hyvin pieniä tapahtumia ja niiden tavoitteet ovat hyvin erilaiset, pidempiin tarinoihin verrattuina. Voisin näille lyhyttarinoillekin jonkun pisteytys tekniikan keksiä, mutta en usko lukeneeni näitä tarpeeksi siinä hyvin onnistuakseni. Kaikkea voi kuitenkin kokeilla.

Kaiken kaikkiaan tämä on milestäni hyvä lyhyttarina ja luen varmaan muitakin lyhyttarinoitasi kun aikaa löytyy.

Tuottoisaa kirjoittamista!

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS