Kirjoittaminen on tuskallista Hot

Olen myös uusi täällä. Koitan pitää tapaa yllä: joka kerta kun kirjaudun, luen yhden tekstin -vanhemman - ja kirjoitan siitä. No nyt tämä on sitten toinen tänään. Ehkä uusia lukijoita ja arvostelijoita tulee lisää aina silloin tällöin.

Ensinnäkin Möyjjy, täydet pisteet siitä että ylipäätään kirjoitat! Se on aika katoava harrastus lisääntyneen helppoheikkimedian myötä. Itse prosessi on niin palkitsevaa, loppujen lopuksi, että itse tuotosten menestymisestä ei tarvitse välittää. Ainakaan paljoa. Tuo sinun tekstisi tuo esiin selvän mielipiteen. Selvästi kirjoitettu, hieman fatalistinen, mutta varma ajatuksestaan.

Vältä toistoa. Tuska -sana menettää tehonsa jo toisen rivin jälkeen. Voisit vaikka otsikoida sen "Tuska" ja sen jälkeen jättää mainitsematta koko sanaa. Muistetaan se Vartiaisen biisi rakkaudesta jossa ei itse sanaa mainittu kertaakaan.

Tekstissä on teräviä huomioita ympäristöstä. Näet sen oman tuskasi läpi. Se värjäytyy siksi. Niitä periaatteessa voisi olla enemmänkin. Toi koira-huomio on hieno. Ja erittäin totta. Ei sillä ole vaihtoehtoa.

Mutta - anteeksi ymmärtämättömyyteni - viimeisen lauseen sisältö ei rimmaa alun kanssa. Tai sitten en tajua. Ajatteletko siis niin, että tuhoat ihmisyytesi ellet antaudu tuskalle?

No, tämähän on maailmankatsomuksellinen teksti ja ihmiset käsittävät käsitteet joskus eri vinkkeleistä. Epäilen että tarkoitat ekistentiaalista ahdistusta, sellaista moraalisen ongelman tuskaa kun tuntee ihmisenä olemisen vastuunsa. Blääh. Jotain sinnepäin. :D

Mutta kiitos kun kirjoitit tänne. Niin, nuo tähdet nyt koskevat ihan vain tekstuaalista asua, ei mitenkään henkilökohtaiseen arvoon liittyvää.

Olen uusi tällä palstalla, ja täytyy myöntää, että vähän huolettaa arvostelijoiden puute. Tuntuu, että kirjoittajia on, mutta ei niitä, jotka näkisivät vaivaa kirjoittaakseen palautetta. Ääniä, muttei puheenjohtajaa. Asiaa pahentaa se, että ylläpito piilottelee jossain taustalla. Tässä on pian vaarana, että ne aniharvat, jotka arvosteluja kirjoittavat, luovuttavat ja lopettavat hekin palautteen antamisen, koska tuntevat jäävänsä yksin. Mutta nyt tekstiisi!

Näin amatöörin silmin katsottuna voin sanoa, että osaat kyllä kirjoittaa. Mielestäni kirjoitat peräti hyvin. Voit siis luopua turhasta itsekritiikistä! Eikä yletön vaatimattomuus pue ketään, joten rohkeasti vain tulta päin ja uusia tekstejä tulemaan. Liiallinen itsensä ruoskiminen voi aiheuttaa writer's blockin, sitä kun odottaa itseltään mahdottomia ja unohtaa, että loppujen lopuksi kirjoittamisessa on kyse hyvin yksinkertaisesta asiasta.

Tekstin merkitys avautuu varmaan jokaiselle eri tavalla, mutta minua sanat koskettivat erityisesti siksi, että olen itse joutunut kovettamaan sydämeni ja piilottamaan herkkyyteni kovan kuoren alle, koska tuska todella on kaikkialla. Jos ei voi nähdä ympäröivää elämää ilman haikeutta, ei lukea uutisia ilman kyyneliä, katsella nauravaa lasta miettimättä väistämättä lähestyvää surua, sitä lopulta hajoaa osiin. Se on vain hyväksyttävä. Sitä on vain siedettävä. Aihepiiri on siis itseänikin koskettava ja syvällinen. Pidän siitä. Osaat myös tuoda ajatukset esille kauniilla tavalla. Olet selvästi ihminen, joka havainnoi ja tarkkailee ympäristöään, mikä sekin on kirjoittajalle tärkeä piirre, ja osaa tuoda havaintonsa esiin omalla äänellään. Minusta sinulla on 'oma ääni', ainakin tämän lyhyen tekstin perusteella. Kannattaa kuitenkin varoa, ettei sitä omaleimaista ääntään menetä hiomalla sanoja liikaa tai tavoittelemalla sellaista tyyliä, josta tykkää, mutta jota ei voi sanoa omakseen.

Ongelma juuri tässä kyseisessä tekstissä on se, ettei se oikein kerro, mikä se on. Mietin, onko se proosaa, onko se runo, onko se proosaruno? Tämä teksti on vähän kuin nahkansa kääntänyt seepra, joka naamioi itsensä poniksi - ymmärrätkö mitä tarkoitan? Tavallaan paljastat jo esittelyssä, miksi se sellainen on, mutta koska kyseessä on mielestäni aika merkittävä asia, otan siitä pois puolitoista tähteä.