Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Muut Jänis-trilogian päätösosa
QR-Code dieser Seite

Jänis-trilogian päätösosa Hot

Kyllä kaksi miestä voi, ihan noin vain, mennä sängylle vierekkäin pötköttelemään. Ainakin, jos oli uupunut elämästä. Minä väsyin, kun kuuntelin Stygen juttuja hänen tyhjänpäiväisestä ja mitättömästä maailmastaan. Lähdin kesken lauseen makaamaan sängylleni.

Styge seurasi minua makuuhuoneeseeni kuin perävaunu. Hän tuli viereeni makaamaan puhtaalle ja valkoisella päiväpeitteelle. Kieltämättä olin hieman hätääntynyt tilanteesta ja silloin sanoin, että kyllä kaksi miestä voi, ihan noin vain, mennä sängylle vierekkäin pötköttelemään. En oikeasti halunnut, että Styge tulisi viereeni makaamaan. Oikeasti toivoin, että hän olisi lähtenyt pois kodistani, eikä palaisi vähään aikaan.

Tuijotin ylös ja mietin, mitä sanoisin, tilanne oli minulle uusi. Styge tuijotti myös kattoa ja muuttui sangen hiljaiseksi. Ilmeisesti tilanne häiritsi myös Stygeä ja hän varmasti jo katui, kun mätkähti viereeni ilman, ettei sitä käsitelty ensin suullisesti.

Minusta tuntui, että sinä olet mahdollinen itsemurhan tekijä. Puhuin Stygelle suoraan ja vähättelin hieman hänen elämäänsä. Hän saattaisi loukkaantua sanomisistani, koska nykyään kaikki olivat niin ämmiä. Odotin hetken, muttei Styge sanonut mitään. Hän vain tuhisi jotain. Ehdin vielä lisätä, että mielestäni oli omituista, että hän oli ylipäätään enää hengissä.

Lopulta Styge myönsi, että hänellä oli jonkin verran itsetuhoisia ajatuksia. Hän kuvitteli, että pystyi hallitsemaan niitä ajoittain. Joskus yöt olivat kuitenkin liian pitkiä. Stygestä tuntui, että aamu kulki itsestään eteenpäin, eikä alkanut yön päätyttyä. Hän lisäsi vielä, että tunsi itsensä oudon yksinäiseksi. Hän kertoi, että suurin ongelma oli se, että tunsi olevansa ruma. Se oli totta, minä sanoin, hänen korvat näyttivät ihan sarvilta.

Olin niin onnellinen. Minä todellakin tiesin Stygen ajatukset. Luin sitä pirulaista kuin avointa kirjaa. Miksi ihmeessä olin edes kaveria tämmöisen hissukan kanssa? Olihan se tietenkin hyvä, että hän sai minusta hieman älykköseuraa. Olin vähintäänkin hyväntekijä.

Styge varmasti halusi, että kertoisin hieman kuinka päiväni oli kulunut.

Minä mietin tänään vanhaa lastenlaulua, tätä ”Jänojussin mäenlaskua”. Siinähän oli sellainen juttu, että jänis halusi kovasti hypätä suksilla pilviin asti. Se oli kieltämättä suuri urakka. Kukaan ei uskonut, että jänis hyppäisi pilviin. Kaikki tajusi, että se olisi mahdotonta. Se olisi jopa niin mahdotonta, että orava pisti kauniin häntänsä pantiksi, ettei jänis onnistuisi hyppäämään pilviin asti. Orava oli jopa niin varma jäniksen epäonnistumisesta, että lupasi syödä häntänsä.

Mitä jos jänis olisi onnistunut?

Orava olisi joutunut syömään häntänsä. Se olisi varmasti sattunut. Välillä se olisi sylkenyt suustaan karvoja ja luunpalasia ja taas jatkanut kivuliasta tehtäväänsä. Verta olisi valunut runsaasti oravan hännän tyngästä pitkin männyn oksia, se olisi mahdollisesti kuollut verenhukkaan ja häpeään.

Styge katsoi minuun, muttei sanonut mitään. Hän olisi ilmeisesti halunnut velloa itsesäälissä ja puhua omasta yksinäisyydestä enemmän. En kuitenkaan nähnyt mitään tarvetta sellaiselle. Todella outoa, ettei Styge sanonut oravan oletetusta kohtalosta mitään, vaikka olin pitänyt häntä jokseenkin eläinrakkaana. Minä sen sijaan voisin vaikka syödä oravan, jos niikseen tuli.

Minusta tuntui, että Styge alkaisi pian itkeä. Hän nousi istumaan sängyllä ja sanoi lähtevänsä kotiin. Saattoi olla, että hän tunsi olonsa luonani hieman vieraaksi. Laitoin ilkeyttäni hänen kahviinsa taas tavallista maitoa, vaikka tiesin, että Styge sai siitä ripulin.

Kysyin vielä Stygeltä, että tuntuiko hänessä mitään, kun makasimme kahdestaan sängyllä. Styge ei vastannut, kuitenkin punastui. Sanoin hänelle, että niin olisi voinut käydä kenelle tahansa.

Ylläpidon palaute

 
Jänis-trilogian päätösosa 2015-04-24 07:00:51 Alapo80
Arvosana 
 
3.5
Alapo80 Arvostellut: Alapo80    April 24, 2015
#1 Arvostelija  -   Kaikki arvostelut

Moikka viskisieppo!

Tämä on taattua Styge - laatua! :D Pidän! Vaikkakin ihmettelin tuota nimeä myös, kuten Taruh :D

"Tuijotin ylös ja mietin...".
Jos makaan sängyllä niin tuo mielikuva...hmm...ajatukseni:
"Tuijotin kattoon ja mietin...".

"Kaikki tajusi...".
"Kaikki tajusivat...".

Usuttiko tässä päähenkilö jopa tekemään itsemurhaa! :D Styge on mahtava hahmo, eikä voi kuolla!

Pidän kirjoitustyylistäsi ja tavasta luoda turhasta asiaa. Kenties hieman juonellisempaa voisi olla, sillä tässähän ei ole mitään muuta kuin kuvailu lyhyestä tapahtumasta. Tai ehkä vain en ymmärtänyt mitä ajoit takaa ja kirjoitit minulle :D

Kiitos!

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review
 

Arvostelut

Käyttäjien arvostelu: 3 käyttäjä(ä)

Arvosana 
 
3.8  (3)
Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Jänis-trilogian päätösosa 2015-05-04 17:23:17 TarraLeguaani
Arvosana 
 
3.5
TarraLeguaani Arvostellut: TarraLeguaani    May 04, 2015
Top 10 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

En pidä tarinan irrallisuudesta. Osana jotain suurempaa, se olisi hyvä. Tässä on jotain sellaista, mitä kuka tahansa ei kykenisi kirjoittamaan.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review
Jänis-trilogian päätösosa 2015-04-19 15:15:07 Taruh
Arvosana 
 
4.0
Taruh Arvostellut: Taruh    April 19, 2015
Top 10 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Miksi trilogian, joka koostuu Sibeliuksen Kullervosta, Postinkantajasta ja tästä, nimi on Jänis-trilogia? Onko päähenkilön nimi Jänis vai liittyykö jänis jotenkin näihin kaikkiin osiin?

Päätösosa sai katsomaan kahta aiempaa osaa uudestaan. Styge muuttui tässä osassa jo aika traagiseksikin tyypiksi, jollaisena heppua ei parissa aiemmassa tarinassa nähnyt. Päähenkilö oli omahyväinen kuten aina, mutta muuttui tällä kertaa jonkinlaiseksi "pönkitän omaa egoani Stygen säälittävyydellä"-tyypiksi, jolla on myös tarve kiusata "kaveriaan". Pidin siitä, miten omituisiksi muutit päähahmot niin, että koko kokonaisuus muuttui samalla kertaa.

"Kyllä kaksi miestä voi, ihan noin vain, mennä sängylle vierekkäin pötköttelemään. Ainakin, jos oli uupunut elämästä. Minä väsyin, kun kuuntelin Stygen juttuja hänen tyhjänpäiväisestä ja mitättömästä maailmastaan"...... "Styge varmasti halusi, että kertoisin hieman kuinka päiväni oli kulunut. Minä mietin tänään vanhaa lastenlaulua, tätä 'Jänöjussin mäenlaskua'".

:D Pata kattilaa soimaa...

Erinomaisen kevyttä ja viihdyttävää luettavaa, jossa on hyvää tunnelmointia. Mielestäni päätösosa oli näistä kolmesta parhain, tässä oli jotain kieroa. Pääkaksikosta lukisi mielellään enemmänkin.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
20
Report this review
Jänis-trilogian päätösosa 2015-04-19 12:28:06 Jästipää
Arvosana 
 
4.0
Jästipää Arvostellut: Jästipää    April 19, 2015
Top 10 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Hieman ehkä vakavampi teksti kuin trilogian kaksi aiempaa. Aihe itsessään on koominen tietyssä mielessä ja teksti lähteekin humoristisesti liikkeelle, mutta lopussa kun aletaan puhua itsetuhoisista ajatuksista teksti saa selkeästi vakavamman sävyn. Tätä en pidä missään nimessä huonona asiana sinänsä. Itse tarina on hyvin kirjoitettu ja juoni toimii. Hahmot ovat linjassa kahden aiemman tarinan kanssa. Se mikä jäi mietityttämään oli, että kun tämä oli otsikoitu trilogian päätösosaksi, niin mikä itse asiassa yhdistää nämä tekstit trilogiaksi muu kuin se, että näissä on samat hahmot? Muutoin en huomaa näille kolmelle mitään yhteistä punaista lankaa tai jatkumoa. Nämä kolme tekstiä ovat otteita näiden kahden hahmon elämästä, mutta tarinoiden välillä ei ole siltaa. Joka tapauksessa tämä kolmaskin tarina on hyvä. Näistä kahdesta hahmosta saisi varmasti mielenkiintoisen pidemmänkin tarinan...

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
20
Report this review
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS