3.
Deon oli väsynyt. Hän nojasi kyynärpäällään käsinojaan ja kämmenellään poskeensa. Hänen silmänsä vähän väliä hiljaa sulkeutuivat, jonka jälkeen ne myös hiljaa tai nopeasti avautuivat. Oli vaikea nukkua Sakarin hurjastelevan ajotyylin takia, jonka piirteenä oli myös uhkarohkeus survoa edellä ajavan eteen aina kun oli mahdollista.
Tänä päivänä Deonin kaksiviikkoinen loma tuli päätökseensä ja hänen ylioppilaselämä alkuunsa. Monelle tämä päivä tarkoitti liian aikaista herätystä ja juurikin armotonta väsymystä. Nyt myöhään iltaan valvominen sai luvan jäädä pois, kun luennoilla ei nukuttaisi.
Kun Deon oli tekemässä ennätystä siitä, miten pitkään hän pystyisi tämän matkan ajan silmiään lepyttää, hänet säikäytti taskussa värisevä puhelin.
-En voi odottaa täällä liiankaan pitkään, pistävät kohta hallin ovet kiinni. Tuli Hetalta viesti.
Siihen Deon vastasi:
-Tulen piakkoin.
Taas tärisi puhelin.
-Mitä tarkoitat sanalla ”piakkoin”? Sinun pitäisi olla jo tässä ja nyt.
Ei saa mennä pitempään kuin viitisen minuuttia. Heta kiihtyi.
-Ei mahda mitään. Syytä ruuhkaa, älä minulle narise.
Sitten puhelin taas tärisi, mutta Deon ei kaivanutkaan sitä tarkistaakseen.
-Tytötkö ne tuohon malliin viestittelee? Sakari kysyi.
-Heta. Ollaan ilmeisesti myöhemmässä kuin oletin.
Sitten taas auto hiljeni sanoista. Radiosta kuului musiikkia, josta Sakari ei välittänyt, mutta jota Deon ei sietänyt. Siksi hän lopulta sanoikin:
-Laita eri kanavalle, saattaisi tulla jotain järkevääkin.
Sakari rullasi radion kanavantaajuussäätönapista, ja siellä alkoi puhua vanhahko ääninen mies uutistunnarin jälkeen.
”Uutisista hyvää huomenta. Elias Kurosen kuolemasta on nyt jo kulunut kolme päivää. Tähän on teorioita monia, mutta toisaalta hänen cynobi-peräinen jälkireaktio on epäilyttänyt eniten. Näin ollen, varsinaisella syyllä on oltava jotain tekemistä johtolangan kanssa. Huolimatta saadaanko tapaus selvitettyä iltaan mennessä, hänet tullaan hautaamaan kello 18.00 Theian parkissa. Ja muihin aiheisiin...”
-Hmh, Matias sekosi aivan totaalisesti isänsä kuolemasta kuullessaan: ryntäili sinne sun tänne, ja oletti, että näin asia ratkaistaan.
Sakari totesi.
-Hän purki surunsa virkansa antamiin etuihin.
-Vähän väärä tapa menetellä, nostattaa vain ylimääräistä häslinkiä.
-Totta, varsinkin kun ottaa huomioon eilisen, josta media hyssyttelee - ihan kuin moista ei olisi koskaan tapahtunutkaan.
-No, ainakin siinä meni ne ylimääräiset maanvaivat. Eivätpähän rötöstele sen enempää. Hyvä osoitus, että hallituksen kanssa ei ryttyillä.
-Minusta tuntuu, että tuo teko siellä vain kylvi vihan siemeniä ympärilleen.
Tämä saattaa tarkoittaa alkua jollekin suuremmalle.
-Jos niin käy, me ollaan siitä taas vastuussa. Niin kuin ollaan melkein kaikesta, mitä Matias tekeekään.
-Ja ajattelepa, että hän on mitä todennäköisemmin seuraava osavaltionherra, jos kerta valtio päättää mennä tällä kertaa perinnöllisen järjestyksen mukaisesti.
-En tiedä mitä siitä seuraa, mutta tiedän mitä tästä seuraa.
He saapuivatkin suuren jonon peräksi, joka jatkui silminkantamattomiin.
Pelkästään näky ei ollut hirveä, mutta myös ääni, joka muistutti amatöörimaista, huonosti rytmitettyä trumpettien ja pasuunoiden orkesteria.
Tööttääjät tööttäsivät, vaikka he tiesivät, ettei se auttaisi sen enempää.
Se pitemminkin ärsytti jonottajia.
-Vitut. Sakari päätti kääntyä pois, ennen kuin se olisi mahdottomuus.
-Mitä nyt? Deon ihmetteli.
-Tiedän yhden paremman reitin. Olisi pitänyt ennustaa tämä, ja käyttää sitä jo aiemmin hyväksi.
Deonin pelko vahvistui aina ylemmäs liikennekerroksia kiivetessä. Ei tehnyt hyvää korkeapaikkakammoiselle, eikä varsinkaan sille, jolle vauhtikin toi huimausta, sillä Sakarin reitti oli kiihdytysväylä kaupungin ylimmältä leveliltä alimmalle, pilvien korkeuksista melkein maankamaralle. Reitti, joka saattoi Pohjois-Humasista Keski-Humasiin, ja lopulta Euforia Oppilaitokseen.
Kun Deon vihdoin hoksasi, että reitti oli juuri se ja sama, ei hän voinut estää sydämentykytystään, armotonta jännitystään, joka usein johti läpi huimaksen oksenteluun.
-Ha haa, koston hetki: nyt on minun vuoroni yllättää sinut tänä aamuna.
Sanoi Sakari, kun he saapuivat väylän huipulle, liikennevalojen eteen, jotka
muuttuisivat pian punaisesta vihreäksi, ja sitten mentäisiin tuhatta ja sataa, kuin liukumäkeä alas, vaikka varsinaisesti mäki ei ollut yhtään sen konkreettisempi: vain ohjaus vilkkuja, ajoväylän reunoissa antaen käsitteen, missä ajokaistat kulkivat.
Deonin silmät pullistuivat kuopissaan.
-Ei, ei ei....Se oli puhdas vah-...
-Kivien heittoko vahinko? Valehtelisit, jos et tiennyt, että niin voi käydä. Sitä paitsi, en usko että tämän nopeampaa reittiä löytyy mistään muutenkaan.
-Siinä tapauksessaaaAaHH!! Valot olivat jo muuttuneet, ja Sakari ampaisi kiitoradalle. Joskin tunnelma oli Deonista kammottava, maisema oli ihailtava: kaukaisuudesta erottui Pohjantähti, joka oli jo noussut puolitiehen, ja sen alta suuri ja eteen laajeneva näky koko Humasin kaupungista. Tämä näkymä olisi eri illasta, jolloin näkisi mainoskylttien kirjavien valojen meren, jos pohjantähti ei enää valoksi riittäisi.
Kammo nousi kun vauhti kiihtyi. Sakari otti jo alkumetreillä sellaiset lähdöt, ettei varmastikaan jäisi kenestäkään pahasti jälkeen. Puolessa välissä matkaa mentiin tunnelin läpi. Tunnelin, joka erotti Pohjois-Humasin Keski-Humasista. Siellä autoa painostava tuulen vire rauhoittui, mutta Deonin vatsa tuli levottomaksi.
-Oksenna ulos, jos oksennat. Sakari sanoi, kun näki Deonin tuskan ilmeet ja kuuli vatsan vaikeroinnit.
Deon pidätteli hetken aikaa, mutta vain huomatakseen, että se vain pahensi tilannetta. Pian oli aamiainen takana ajavan tuulilasissa.
-Joko helpotti?
-Tulee kohta toinen.
Mutta ei onneksi tullut, kun he saapuivatkin jo tunnelin päästä loivemmalle, mutta suuremmalle valtaväylän pätkälle, josta alas katsoessaan huomaisi, että maankamaralle olikin vain viitisenkymmentä metriä.
Valtaosa opiskelijoista näytti tulleen joko taksilla tai apostolinkyydillä.
He olivat jääneet tässä välissä pois, sillä taksilla kulkeminen oli kallista ja tästä päästäisiin jo kävelemällä. Ei pelkästään niin, että matkaan tulisi liikaa pituutta, vaan koska takseilla oli matkaveloituksen päälle minuuttiveloitus. Tässä ruuhkassa, joka vei mäkeä ylös Euforia oppilaitoksen kummulle, menisi liikaa aikaa, eikä siinä touhussa olisi enää mitään järkeä, paitsi jos muuten halusi varojaan poltella.
Vasemmalta porukkaa ylitti alas laskeutuvat sillat, jotka laskeutuivat aina aika ajoin, kun sille tuli tarpeen, ja jotka kantoivat totta kai väylän toiselle puolelle. Sillalle tullessaan autoilijan piti odottaa aina sillan nousemiseen, jos se sattui olemaan alhaalla, ja vieressä oleva liikennevalo punaisena. Ja jos ei olisikaan punaisena, siitä piti mennä vähintään parisen kertaa vasemmalle ja oikealle katsoen.
Erään suojasillan ylittäjien joukosta Sakarin silmään pisti viittaus aamuisesta unesta: ne vitivalkeat hiukset, ja niiden kaunis kantaja.
Tällä kertaa ne olivat takaa niputettu paksun tuuheaksi ja pitkäksi poninhännäksi. Tyttö oli yhtä nätti, kuin oletus unessa, ennen kuin Jone ilmestyi ja todisti sen olevan toista. Sinertävät silmät ja virheetön naama, joka oli meikattu koreaksi - tällä tytöllä todellakin täytyi olla varaa kaunistautumiseen.
Suojasilta nousi, mutta Sakari ei vielä liikahtanut. Hänellä jumitti niin pitkään, kunnes Deon sanoi ja takana alkoi kuulua äänimerkkiä.
Oppilaitoksen edustalla, bussipysäkillä odotti pyörätuolissa istuva tyttö.
Se oli nimeltään Heta, se viestittäjä, joka näyttikin loppujen lopuksi odottaneen pitempään kuin viitisen minuuttia. Hallin ovetkaan eivät olleet vielä sulkeutuneet ja ihmisvirtaa virtasi edelleen sisään. Syy tähän poikkeukseen täytyi juureutua samasta kuin Deonin myöhästyminenkin.
-Viisitoista minuuttia. Ei oltaisi päästy sisälle enää, jos moista poikkeusta ei olisi koitunut. Heta torui.
-Jos moista poikkeusta ei olisi käynyt, olisin tullut linja-autolla ja vielä ajoissa. Deon sanoi puolustuslauseeksi.
-Huomenna saat varautua, sillä silloin tunneista pidetään varmasti kiinni.
Keskustelu hiljeni ja hälveni pikku hiljaa, kun he etenivät kohti hallia, Deon Hetaa työntäen.
Sakari joutui odottamaan, että ohi vilisevän jonon perä sattuisi paikalleen, jotta voisi liittyä sen jatkoksi.
4.
Jos aamuista ruuhkaa ei laskettaisi, ei ongelman ongelmaa ollut matkassa, kunnes eräs nainen kolhi perää, sen jälkeen kun Sakarin edellä ajava auto huomioi vasta viime hetkellä edessä olevan nopeuskameran, johon hän reaktioksi jarrutti äkillisesti että oikein jarrutusturbiinit ulvoi. Äkillinen pysähtyminen eteni Sakarin kautta tapahtumaksi, johon nainen ei kerinnyt reagoida tarpeeksi nopeasti, syy tuohon paha tapa meikata ohjatessaan. Nyt hänen ripsiväriään oli muuallakin kuin siellä, missä sitä piti, sillä puikko oli raapaissut jäljistä päätellen myös hänen poskeaan.
Kuitenkin juuri tuo pikku seikka tuntui olevan naisen suurin huolin aihe, ei puhtaasta huolimattomuudesta johtunut vahinko eli toisen perään ajaminen. Ja vielä lisäksi: nainen ohittikin ajokaistan poskeen pysähtyneen Sakarin, jolla olisi ollut pari sanaa vaihdettavaksi.
Jos ei näin, niin sitten seuraava vaihtoehto oli kokea Sakarin suloinen kosto. Sitä Sakari tähän kaipasi, ja sen hän sai erään risteyksen ohitettuaan. Siinä nainen odotti, oli kääntymässä vasemmalle, mutta Sakari meni siitä suoraan. Hän läjäytti vauhdista oikeanpuoleisen sivupeilin naisen autosta irti, mutta ei ennen kun hän oli ensin rullannut ikkunan auki ja pujottanut kätensä sieltä ulos, tämän kujeensa toteuttaakseen.
Tuohonkaan nainen ei näyttänyt reagoivan.
Jotta Sakari saisi edes osan olotilasta parannettua, hän päätti käväistä Elinan kahvilassa, myös jatkaakseen joka aamuista rutiiniaan.
Parkkipaikka oli yllättäen täydempi kuin ennen ja ainoastaan yksi paikka vapautui, johon Sakari survoutui. Autostaan ulos tullessaan, hän tarkisti vääräksi täräytetyn autonsa pyrstön, joka oli odotettua huonoakin hirveämpi. Tämä negatiivinen yllätys lievensi Sakarin koston tehokkuutta, ja
sai hänet miettimään, että olisiko pitänyt sittenkin tehdä jotain saman arvoista, vaikka rysäyttää samalla tavalla perään, mutta tarkoituksella.
Mutta oli asia miten oli, miettiminen sai vain päänsärkyä kireämmäksi, ja Sakari askelsikin Elinan kahvilaan, jossa hän huomasi hänen arkiseen näkyynsä tulleen poikkeuksen, joka piristi hänen olotilaansa alustavasti.
Taas kyseessä oli nainen, ja myös kaunis sellainen. Erikoista oli se, että tämä oli alentunut semmoiseen tehtävään kuin lattioiden moppaaminen.
-Eikös olekin erikoinen näky?” Astioita tarjottimella pitelevä Elina säikäytti.
-J-Joo, harvoin näkee samankaltaisia moppaamassa.”
Elina asetti tarjottimensa pöydälle.
-Arvaapa mikä tässä onkin ironista?
-Mitä? Hän on mies?
-Nainen on samaa ikäluokkaa kuin minä: keski-ikäinen keski-iän kriisissä.”
-No jopas on. Eikö hänen silti kannattaisi hakeutua parempi tuloseksi malliksi kuin lattioiden siivoajaksi?”
-Älä minulta kysy, tuli vain ja kysyi, onko töitä tarjolla. Ja menin vielä luulemaan joksikin harjoittelijaksi.
-Hah, hän näyttääkin kaksikymppiseltä jos ei nuoremmalta.
”Mitä lie leikkauksia ottanut, koko ikänsä kasvojaan kiristänyt. Joskus inhottaa tällaiset tapaukset.” Elina alkoi taas kasaamaan astioita tarjottimelle ja pyyhkimän pöytiä, mutta hysteerisemmin.
-Keski-iän kateellisuus.
-Hyvä sinun on sanoa, kun täytit hiljattain kolmekymmentä.
-Onhan sekin miltei puolet sinun iästäsi.
Sakari poistui maksamaan, jonka jälkeen hän siirtyi kahvikupillinen kädessä pöytään.
-No onko ollut muita huolia lisäksi?
-Lisäksi on se sama huoli, joka alkaa tuntua jo arjelta:
Poika on edelleen sairaalassa, eikä tohtoreilla ole hajuakaan, mitä hänelle kävi, ja miten ja milloin hän paranee.
Hän heitti rättinsä voimakkaasti pöydänkantta vasten.
-Ja kohta sairaalakulut alkavat olla sellaiset, että minun tuloillahan niitä ei niin vain makseta, perhana!
-Sinun on keksittävä jokin sivubisnes.
-Ilmeisesti. Ärsyttää, kun pitää maksaa itsensä kipeäksi ja köyhtyä senkin takia, kun tohtorit eivät osaa mitään.
-Kyllähän he sentään pitävät hänet hengissä.
Elina hävisi takahuoneeseen astioittensa kanssa.
Vasta nyt Sakari tajusi, että hänen kännykkänsä oli ollut sammuksissa sitten edellisillan, että häneen olisi joku yrittänyt ottaa yhteyttä.
Kun läpinäkyvä ja futuristinen, mutta tälle ajalle moderni kännykkä pääsi aloitusruutuunsa, hän huomasi, kuinka häntä oli yritetty ottaa kiinni useampaan otteeseen. Varhaisimmat viestit tulivat Deonilta, toiset peräti käskynjaolta, töistä, mutta viimeiset tulivat käyttäjänimeltä, joka oli merkattu nimellä ”Hippi”.
