Arvostelut käyttäjältä Luinwen

Kommentoinkin jo kuvailusta edellisessä kappaleessa. Tässä voisin sanoa samaa. Lisää kuvailua.

Tekstisi etenee aivan liian nopeasti. Tapahtumissa on vaikea pysyä kärryillä, kun juoni etenee kuin höyryjuna. Juuri se kuvailu hidastaisi tahtia ja auttaisi lukijaa hahmottamaan paremmin tapahtumia. Kuvaile enemmän päähenkilön ajatuksia ja tunteita. Nämä tuovat hahmoon syvyyttä ja auttavat lukijaa samaistumaan hahmoon.

Kirjoitusvirheitä ja typoja oli paljon. Varsinkin vuorosanaviivojen ajoittainen puuttuminen hankaloitti lukemista. Kannattaa kiinnittää huomiota myös kaikkiin tällaisiin pikkuseikkoihin, koska nekin vaikuttavat lukukokemukseen ja siihen jaksaako tekstin lukea loppuun asti.

"Alan juoksemaan" on puhekielistä. Oikea tapa on "alan juosta". Aina perusmuoto "alkaa" sanan kanssa. Itsekin tein tätä virhettä aiemmin, joten siitä pystyy opettelemaan eroon. :3

Väristys tuli taas mieleen; tästä kappaleesta vielä enemmän kuin edellisestä. Ei se ole paha asia kuitenkaan. Kyllä ihmissusitarinoita maailmaan mahtuu.

Niin, tosiaan. Rakenne on kirjoittamisen tekniikkaa ja sen voi oppia. Älä siis lannistu. Jatka kirjoittamista ja jatka harjoittelua!

Rakenteessa olevat ongelmat eivät ole niin vakavia, sillä se on pelkkää tekniikkaa. Tekniikan voi oppia harjoittelun ja kokemuksen kautta. Lue paljon kirjallisuutta (ja lue sitä monipuolisesti), sekä kirjoita paljon. Siitä se lähtee!

Pidin päähenkilöstäsi, koska hän oli hyvin tavallinen, oikeastaan altavastaajan roolissa. Sellaiseen hahmoon on helpompi samaistua kuin johonkin täydelliseen ja kauniiseen bimboon.

Tarinastasi tuli kovin mieleen Väristys... Ei paljoa, mutta vähäsen kuitenkin.

Kun kirjoitat, tarkkaile kuvailuasi. Kuvailet nyt paljon toisarvoisia asioita. Kuten aamiaista. Tämä ei ole juonen kannalta oleellista. Oleellisempaa on päähenkilön ajatukset ja tuntemukset. Kun susi esim. ilmestyi ensimmäisen kerran, mitä päähenkilö tunsi? ajatteli? Kuvailu auttaa samaistumaan hahmoon paremmin ja saa lukijan imeytymään tarinaan sisälle.

Liian nopeatempoista tekstiä. Aivan. Liian. Nopeatempoista.

Tapahtumat loikkivat eteenpäin valonnopeudella. Niistä ei vain saa selvää. Hidasta tahtia. Kuvaile. Kuvaile maisemia, kuvaile hahmojen tunteita ja ajatuksia. Kerro taustoja, syvennä hahmoja, syvennä maailmaa. Syvennä tarinan teemoja. Mitä vain, kunhan tahti hidastuu. Silloin tapahtumat jäävät varmemmin mieleen. Nyt tapahtumista oli vaikea saada selkoa. Kaikki oli yhtä sillisalaattia.

Näkökulmanvaihdos oli jotenkin epäselvä. Kielessä olet kai tavoitellut kirjakieltä, mutta teksti silti vilisee puhekielisyyksiä.

Tarinan ajatus, jos nyt löysin sen oikein rivien välistä, oli kyllä kiinnostava. Kaikki ongelmat, mitä tekstissäsi ovat, ovat pelkästään teknisiä. Niitä voi harjoitella, hioa. Kirjoitat vain ahkerasti! Kyllä se siitä. Jatka harjoittelua.

Sekavaa. Oliko Laina siis kertoja/päähenkilön nimi vai oliko se Rose? Menin aivan sekaisin.

Vuorosanat kannattaa laittaa omille riveilleen. Näin vuoropuhelua on helpompi seurata. Muutenkin vuorosanojen merkitsemisessä sinulla on hieman häppää. Kannattaa tarkistaa vaikka netistä olevista oppaista välimerkkien käyttöön liittyviä sääntöjä. Tai vaikka tarkistaa oikeasta kirjasta, miten vuorosanat merkitään.

Välimerkit helpottavat myös tekstin luettavuutta. Varsinkin pilkuissa sinulla oli virheitä. Muutenkin typoja oli lipsahdellut... Teksti kannattaa lukaista kertaalleen ennen postaamista.

Aika lyhyt pätkä. Juonessa oli hieman hankala pysyä kärryillä... Ehkä seuraavat pätkät selkeyttävät enemmän.

Oliko tämä siis eka osa pidempään tarinaan? Ainakin teksti tuntui jäävän kesken.

Muka-hauskat kohdat eivät oikein naurattaneet. Kuten päähenkilön aamutoimet ja hammasharjan putoaminen vessan pönttöön. Vähän turhan alapäätyylistä minun makuuni... Ei saanut edes hymähtämään.

Itse mysteerialuksen kuvailu oli kiehtovaa. Vaikkakin se musta aukko kohta ärsytti (mustat aukot eivät toimi noin!) kuvailu oli sen verta kiehtovaa, että senkin antoi anteeksi. Miksi olet yrittänyt ympätä tarinaasi huumoria? Kun kammottavan aluksen petikaveriksi sopisi paljon paremmin kauhu. Hyytävä, selkäpiitä riipivä kauhu.

Oh well. Jatkoa odotellen.

Hienoja, vahvoja kielikuvia siellä täällä. Pidin niistä erityisesti. Tunteet olivat vahvoja ja uskottavia kipeällä tavalla.

Toisin kuin muut en kylläkään pitänyt lopetuksesta. Siinä olisi voinut olla jotakin muuta... Lopun käänne tuli ihan liikaa puun takaa. Jos uhka olisi leijunut novellissa koko ajan voimakkaana läsnä, silloin lopetus olisi istunut muuhun tekstiin paremmin.

Kirjoitusvirheitä oli paljon, samoin asetteluvirheitä ja typoja. Se söi lukukokemusta valitettavan paljon.

Teksti oli hyvin raportoivaa ja kuvailua ei ollut juuri ollenkaan. Sen takia tarinan tunnelmaan ei oikein päässyt. Kaikki oli ahdistavaa, kyllä, mutta miten ahdistavaa? Miltä se tuntui? Tekstissä ei ollut lainkaan tunnelmaa kuvailun puuttumisen takia.

Lisäksi teksti oli aika kärjistettyä... Jos tarinasta olisi löytynyt edes jotain ilonpilkahduksiakin, ne olisivat tuoneet tekstiin lisää realismia ja samalla korostaneet kivun syvyyttä. Vähän niin kuin Chaplinin parhaimmat elokuvat, joissa nauruun sekoittuu aina vähän kyyneliä tuoden niin parhaan kummastakin puolesta esiin.

Sinulla on vielä harjoiteltavaa sanajärjestyksessä ja sulavan tekstin tuottamisessa. Kuvailua olisi saanut myös olla enemmän, jotta tunnelmaan olisi päässyt paremmin sisään. On eri asia kertoa, että hahmo itkee kuin kuvailla, miten suru velloo hahmon sisällä. Kuvailun avulla lukija pääsee paremmin tarinaan sisälle ja samaistuu hahmon tunteisiin.

Lyriikoita oli ehkä vähäsen liikaakin käytetty. Mutta toisaalta ne sopivat tekstiin ja kuuluivat juoneen, niin kyllähän ne siellä menetteli.

Dialogi oli niin realistista, että sen olisi melkein voinut kirjoittaa puhekieleen. Silloin sitä realismia olisi tullut tekstiin vielä lisää.

Olisi ollut kivaa, jos hahmoihin olisi saanut vielä hieman lisää syvyyttä, vaikka takaumien kautta.