Arvostelut käyttäjältä Naispaholainen

Mukava tarinainen, tosin ei ihan omintakeinen idea. (Muistelen nähneeni tämäntyyppisen aiheen toteutettuna amerikkalaisessa lyhytfilmissä.) Mutta kukapa enää mitään ihan tyystin omaa keksii! Juttu juolauttaa mieleeni tosikertomukset isoilla lentokentillä asuvista ihmisistä. Loppu sitten paljastaa, että tarinassa on muutakin ... eikö niin?
Oikeinkirjoitukseen ja kielioppiin kiinnittäisin hieman lisähuomiota.

Kovin perinteinen tarina mutta uusin maustein. Hieman minua häiritsi se, että lääkärin sukulaisuutta kertojaan ei paljastettu jo aivan tarinan alussa. Myöhemmin ilmaistuna seikka hieman pomppasi silmille.

Suomalaisen ankea tarina, jonka ahdistus mataa lukijaan. Kuinkahan monessa todellismaailman ihmissuhteessa toinen osapuoli luulee, että toinen osapuoli luulee...? Tässä tarinassa mies sentään pystyi sanomaan kumppanilleen haluavansa lopettaa suhteen eikä vain salaa häipynyt tavaroineen. Haluaisin tietää, miten tarina jatkuu - ehkä toisessa novellissa.

Luonteva ja sujuvasti etenevä tarina, on ehdottomasti muokkaamisen ja jatkamisen arvoinen!

Kirjoita tarina loppuun! Päästä ukko pintheestä...

Tuttu tarinan aihe, joka kuitenkin elää: tekeehän jokainen useinkin jotain tärkeää ensimmäistä kertaa elämäsään. Loppu jäi kuitenkin hieman torsoksi mutta ehkä vain muotoseikkojen takia. Mielestäni olisi hyvä erottaa viimeinen lause omaksi kappaleekseen, selkeäksi tarinan ratkaisuksi. Niin tavallista ja niin ainutkertaista: valmistautuminen, odotus ja kliimaksi, jota ei tulekaan.

Tästä aiheesta olisi saanut vaikka miten hyytävän kauhutarinan, jos kirjoittaja olisi malttanut kehitellä juttuaan. Mitä tytöt alun alkaen pelkäsivät? Pelästyykö kukaan kuolikaaksi, jos näkee valkeat kasvot ikkunan takana - varsinkaan, jos tämä säikytetty rohkenee kuitenkin käydä syyspimeässä ulkohuussissa?
Tämäntyyppisiä kummitusjuttuja lapset kertovat toisilleen, suullisesti. Näin ne saattavat toimia varsinkin, jos kertoja osaa maalailla tarinaa äänellään. Kirjoitettuna juttu jää torsoksi.

Runoon on sekoitettu ripaus kauhutarinoista tuttua, hyppysellinen lähiöelämää, nokare arkista kurjuutta. Kirjoitelma on viimeistelty Miranol-kuorrukkein ja suurin suomalaisin tuntein.

Hauska tarina pakonomaisesta keräilyvimmasta, ja juttua piristi omaperäinen maissioliot-ilmaisu. Vaikka tarinan sisältö sinänsä on ahdistava, niin remseän soljuva kieli kevensi sopivasti tunnelmaa.

Pidän tarinasta, vaikka se on synkkä ja vailla onnellista loppua. Kirjoittaja-minän ahdistus välittyy selvästi. Luen yleensä tarinat ensin pikaisesti; kiinnostavat tutkin sitten tarkkaan. Näin tein tähänkin juttuun tutustuessani, joten huomasin vasta toisin lukemisin, että kyseessä oli miespari. (Alun perin pidin pikanttina yksityiskohtana sitä, että valokuvaajaksi oli kirjoitettu nainen. Yleensä tarinoissa kuvaaja on mies...)
´Kuollut kuin yliajettu orava`-ilmaisu kuvaamassa epämiellyttävää hymyä sävähdytti tuoreuttaan myös minua.
Lisää näitä luettaviksi, kiitos!