 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
| 161 kohdetta - näytetään 11 - 20 | « 1 2 3 4 5 6 ... 7 17 » |
Moi.
En ole ihmissusi aiheisia kirjoja lukenut. Mutta näitä lyhyitä tarinoita täällä kirjoittaja.fi:ssä ja muilla sivuistoilla, kyllä muutamankin. Ja niiden perusteella sanoisin, että aika tavanomainen on. Näissä kertomuksissa on nykyään nuorten kirjoittamina esimerkiksi sellaisia pinttyneitä tapoje, kuten alfojen ja beetojen ja niin edelleen ymppääminen tarinaan. Ja sitten on aika standardit hahmotyypit, jotka myös löytyy tarinasta toiseen. Tälläisista valmiista ihmissusi kaavoista täytyy päästä ensinnä eroon, mikäli haluat kirjoittaa ihmissusista(tai mistä tahansa muusta genrestä), mutta et halua tarinan kuulostavan tavanomaiselta, niin kuin kommenttisi lopussa antaa ymmärtää.
Tarinasta muuten. Tämä on liian lyhyt. Enkä nyt tarkoita ylipäätään lyhyt, vaan liian lyhyt tapahtumiin nähden. Kirjoituksessasi hypätään tapahtumista toisiin, mutta sidosaine välissä, joka tekee tarinasta uskottavan ja mielenkiintoisen, puuttuu. Nyt tätä oli aika rasittava lukea ja ihan loppuun en edes jaksanut. Älä huoli, niin käy monen tekstin kanssa, joiden kirjoitajat ovat vielä raakileita. Hidasta vähän tarinan vauhtia, niin hyvä tulee.
Tsemppiä. Kiitos tekstistä.
Ihan nasevan fantasiatarinan alkuhan tämä on. Aiheellisesti menet nyt aika tutun ja turvallisen kaavan kautta. Mutta niinhän se usein on. Isoin puute tässä tarinassa on se, että et ole käynyt tätä kertaakaan läpi, sen jälkeen kun olet kirjoittanut tämän. Kerralla valmista ja sillä hyvä. Tzädäm! Vaan kun ei ole. Virheitä ja kömpelyksiä vilisee siellä, täällä. Yhdenkin kerran, jos olisit tämän käynyt kirjoittamisen jälkeen lävitse, tämä olisi jo ollut paljon parempi lukukokemus. Kiitos tekstistä.
-peka
Moi Viskisieppo.
Tykkään näitten vaijeripoika juttujen tunnelmasta. En ymmärrä miksi nämä ovat runojen alla. En ymmärrä myöskään, miksi näitä ei ole kudottu yhteen vaijeripoikatunnelmoituun tarinaan. Vaikkapas satujen tai fantasian alle.
En ymmärrä. On sitä tyhmä. :)
-peka
Heippa Teru,
Tekstisi on mielestäni sinänsä sujuvaa ja kivasti luettavaa. Rokotan nyt pisteitä aiheen käsittelystä. Minulle tästä tulee mieleen genreinä, uhrifantasia ja kuolemafantasia. Nämä on kaksi aiheparia, joissa sisällöstä tulee, kokemukseni perusteella, usein turhan yksiulotteista unelmointia. Tekstisi päähenkilö runoilee niin keveästi tekstin alusta loppuun, että lukijana en pidä kovin uskottavana loppuratkaisua. Tuska, ahdistus. Ne eivät välity.
Kiitos tekstistä.
-peka
Moi,
Minun mieleeni, tässä on vähän raskassoutuisen uneliasta tunnelmointia, joka kehittyy mielenkiintoisesti. Hyvin kerrottu lyhyt tarina. Hienosti toteutettu tuo osa, joka jää lukijan pääteltäväksi.
-peka
Enpäs ole kirjaa kirjoittanut, mutta joskus sentään taustatyötä on joutunut hakemaan. Minulle, tuon taustatyön kanssa, on tärkeää tehdä linjanveto ensin sen kanssa, millä ambiotiolla ja kenelle kirjoittaa. Jos kirjoitan ihan kevyttä fiktiota ja huomaan, että taustatyötä joutuu tekemään paljon, alan harkita kannattaisiko asiat esittää jotenkin toisin. Tämä siksi, että haluan säilyttää tekstissä yleistajuisuuden. Tarkoissa taustatöissä näen tarinan kannalta ongelmana, riskin että detaljitieto alkaa siirtyä tekstiin. Tämä voi olla kiintoisaa ja realistisesti pienelle lukijaryhmälle, mutta maailmassa on aina suurempi osuus niitä, joille on helpompi ymmärtää, että kivääri laukesi kuin että rk62 laukesi. Tällä verukkeelle, saatan halutessani väännellä joissain asioissa totuutta. Ja näin muuten Liskomiehen harmiksi ;), moni kirjailija on tehnyt, juuri kuun vaiheissa. Ja kun en kuun liikkeistä juuri mitään tiedä, niin ei haittaa vaikka kuinka ne uudet kuut ja täysikuut ja vuokset menis.
Tietysti voi kysyä, paljonko esimerkiksi historiallinen romaani voi väännellä totuutta.
Niissä teksteissä, joissa olen halunnut pysyä faktoissa, kyllä google on ollut ylivoimainen suosikki. :) Mutta joissain asioissa ei auta netti. Jos haluat kuvailla miltä metsä tuntuu, silloin on käveltävä metsässä. Tai hiekalla. Tai haastateltava vanhempiani. Tai kyseltävä lääkäriltä, mikä se tämä salaperäinen tappava sairaus voisi olla. :)
Kaunis ajatus, mutta kehujen sijaan kerron miksi tämä ei minun mielestäni oikein toimi.
Sanaleikki kiven ympärillä. :(
- tämä tuntui jotenkin niin tarkoitukselliselta, että muu hukkui alle.
Viimeisen riven erottaminen. :(
- hypätään kohti ylidramaattisuuden rimaa
Viimeinen rivi. :(
- hups heijakkaa, riman ylitys
-peka
En oo mikään runomestari, mutta tämä on rehellisesti sanottuna yksi parhaista runoista mitä olen koskaan lukenut. Kolahti minuun ainakin. Keveä meininki ja jännä pinnan alla poreileva huumori. Jätän puoli pistettä pois tästä: "pelottomat uurteet kasvoillamme hymyilevät" Olisikohan tähän voinut kirjoittaa muunlaisen rivin. Diipadii-vaikea kysymys. Pidin!
-peka
Tulee tunne, että runo hakee vielä tyyliään. Kolmas lause tuntuu jotenkin hyvin vanhahtavalta muussa seurassa. (Vaikka aika perinteinen tämä runo onkin. Ja onko vielä näin että siitä on tullut vanhahtava koska se pitänyt saada rimmaamaan edellisen rivin kanssa. Riimit olisi ehkä voinut jättää tästä runosta pois. ...eikun ei mitään ehkä. Olisi ehdottomasti pitänyt jättää pois. :) Tiedän omasta kokemuksesta, että niitä tulee välillä automaattisesti tahtomattaankin kirjoitettua. Aiheen käsittely oli yllätyksetön. Tämmöinen perinteinen hampurilaispalaute tällä kertaa. :)
-peka
Moi.
En pitänyt tästä niin paljon kuin tuosta edellisestä. Eritoten minua jäi tällä kertaa vaivaamaan se, että en oikein osannut kuvitella mielessäni kirjoituksen maailmaa. Tämä on kirjoitettu fantasia osion alle, eli silloin voinen olettaa että maailma voi olla periaatteessa mitä vain. Minulle tuli maailmasta kaksi, tai jopa kolmijakoinen tunnelma. Päähenkilö tuli jonkinnäköisestä agraariyhteisöstä. Kaupungissa on elementtejä jotka voisivat, näin länsimaisesta katsontakannasta näkien, olla tyylillisesti joko lähi-idästä, tai jostain kaukasukselta. Toisaalta on turismia, toisaalta ilmeisesti jonkinlaista luokkayhteiskuntaa. Mutta nämä kaikki ovat jotenkin määrittelemättömästi olemassa. Vai ovatko? Minua lukijana vaivasi koko ajan se, että en oikein tiennyt mikä tämä maailma ympärillä oli? Ja, tämä siitä huolimatta, että tarinalle itsessään ympäristöllä ei ollut juuri merkitystä. Tarina itsessään oli enemmänkin päähenkilön omaanalyysiä itsestään. Ei siinä mitään, mutta miksi? Edellisen tekstisi palautteessa kirjoitin, että epämääräisyys ja päämäärättömyys, olivat kaksi sanaa jotka minulla pyörivät mielessä lukiessani. Samat sanat pyörivät mielessäni tässäkin tekstissä. Missä oli motiivi sille, että minun pitäisi lukea päänkilön itseanalyysiä? Varsinkin kun alusta asti on selvää että kyseessä on fiktiivinen hahmo. Koukkua veteen Toukka! Lukijalla pitää olla motiivi. Jos tämän tekstin päähenkilö olisi esimerkiksi ollut todellinen henkilö, siinä olisi ollut jo motiivia kyllikseen. Nyt tarina tapahtuu mielestäni enemmän sinun päässäsi. Eikä niinkään kertomuksena lukijalle. Ja huomio(!), minä muoto ei ole tähän syypää. Vaikkakin lisää ehkä asteen vaikeutta. Mulla oli pari huomiota ihan tekstistäkin ihan lausetasolla, mutta nyt olen ainakin toisen niistä hukannut. Jummi-jammi. Lyhyt huomio kuitenkin eräs-sanailun käytöstä. Eräät tapahtumat(joita en ala sinulle selittämään), eräs henkilö(josta en sinulle kerro mitään). Vältä näitä. Ne kuulostavat menneen maailman stereotypisilta ilmaisuilta, jotka ainoastaan aiheuttavat hämmennystä lukijassa. Sen sijaan voit kirjoittaa: Eräät tapahtumat(joista aion teille nyt kertoa). Olen itsekkin joskus kirjoittanut tämän tyylistä tekstiä ja koen lajityypin ainakin itselleni vaikeaksi. Kirjoittamiesi arvostelujen perusteella(kirjoitat todella hyviä palautteita, annetaanpas aplodit Toukalle!) en ihmettele, että sinulla on rohkeutta kirjoittaa näinkin haastavasta kulmasta ja tähtäät melko korkeaan maaliin. Merkityksellinen ilmaisu on uskallusta kertoa rohkeasti siitä, mitä mielessä liikkuu. Ja näin juuri mielestäni teet. Tällä hetkellä tekstisi vielä hapuilee. Mutta kuka tietää huomisesta.
Kiitos tekstistä.
-peka
| 161 kohdetta - näytetään 11 - 20 | « 1 2 3 4 5 6 ... 7 17 » |
