Arvostelut käyttäjältä Arska

Mukava tunnelma runossasi. Jotenkin tuntuisi siltä, että runo on tarkoitettu välittämään hieman haikeaa tunnelmaa, mutta taidan olla väärässä. Itsekin löydän pikemminkin jotain rauhallisuuden ja pysähtyneen ajankuvan välittymistä. Jopa jotain sellaista, mikä liittyy mielihyvään, mutta en pysty määrittelemään sitä.

Tunnelman selkeästä verkkaisuudesta, jopa siitä huolimatta, että kuvaus luo tuon ajanpysähtymisen tunteen, runosi välittää myös hienoista yllätyksellisyyttä, jotain sellaista mikä asettuu vastustamaan ennakkoaavistusta. Pidän tälläisestä.

Kiitos.

Oivallisesti nimikoitu mielipide. Asia on juuri noin, määrähän se saa myrkyn vaikuttamaan.
Sikäli itseäni miellyttää tekstissä esiin tuotu näkemys, että itse olen kulkenut jokseenkin samanlaista polkua. En ole absolutisti, mutta en oikeastaan voisi määritellä itseäni edes kohtuukäyttäjäksi, sillä alkoholin käyttöni on mielestäni jotain siltä väliltä. Tämäkin alkuvuosi on mennyt tipattomasti ilman mitään teema-ajatusta.

Minun nuoruudessani oli ehkä vieläkin haastavampaa olla kupittamatta, sillä se oli hyvin harvinaista, ja siihen kyllä kaveriporukka puuttui hanakalla otteella. Joten kyllä tuo tilanne itsellenikin on tutuksi tullut. Toki kaveritkin oppivat ajan myötä sen, ettei minulle välttämättä kannattanut turhaan tuputtaa. saatoin ottaa yhden, tai kaksi, mutten juurikaan juovuksiin asti.

Hyvä mielipidekirjoitus, joka saa pohtimaan, kuinkahan moni lähtee vastentahtoisestikin virran mukaan, kun ei kehtaa hannata vastaankaan. Kaveriporukassa sosiaalinen paine vie helposti mukanaan. Ja todella: Määrä tekee myrkyn.

Kiitos hyvästä ja mielenkiintoisesta mielipiteestäsi.

Nyt tietysti palautteeseeni vaikuttaa se, että olen lukenut tämän runon jälkikeskustelun ja tiedän näin kirjoittajan lähtöajatuksesta.

Runohan avautuu siitä, kun retkahtaja havahtuu livenneensä itselleen asettamastaan päätöksestä.
Pettymyksen painolasti tuntuu istuvan niskanpäällä kuin betoniporsas. Se painaa mieltä ja tekemistä, kivireen tavoin. Säkeistö kuvaa pettymyksen taakkaa ja sen suuruutta.

Tunnelma runossa kuvaa juuri pettymystä itseen ja siihen, ettei ole pystynyt pysymään tavoittelemassan.

Runo todella välittää tunnelman, ja sehän lienee runojen tarkoituskin on.

Runojen rakenteella voi vaikuttaa tuohon kuvaillun välittymiseen, ja siihen kuinka se, mitä rivien väliin on kätketty, heijastuu tavoitettavaksi. Sen määrittelee kirjoittaja luodessaan tekstiään.

Näkemyksiä voi toki avata erilaisin variaatioin ja mietin itsekseni tuota viimeistä säkeistöä, johon aiempikin palaute osittain keskittyi. Muuttaisiko sisällön avautumista versio:

Nyt olemukseni,

katuojan kuningattaren kaltainen.

Kruununa pahvikuoret,

ylläni punaviinin punasteleva tahrapuku.


Versio avaisi runoa ehkä hieman toisella valotuksella, mutta jättäisi pois myös jotain alkuperäisestä tunnelmasta ja sen rivien välissä siintävästä tulkinnasta.
Oikeastaan en muuttaisi mitään alkuperäisestä, vaan lukisin sitä etsien juuri sitä kirjoittajan hakemaa sisällöllistä tunnetta. Samana en sitä tietenkään löytäisi, mutta soveltuvana niihin omien lähtökohtieni antamiin viitteisiin uskon löytäväni jotain sen läheltä.

Kiitos runostasi.

Hei Neuvostoliitto.
Sinulla on aivan loistavia aiheita novelleiksi, mutta et kirjoita niitä. Miksi? Tässäkin vain esittelet juonen runkoa hieman, mutta siihen se jää. Vaikka tämä olisikin aloitusjakso, niin pitäisi siinä olla jotain sisältöä. Joitakin epätarkkuuksia löytyy tässä lyhyessä pätkässäkin. Lukijana jään pohtimaan Dareaniaksen matkaa. Mainitset avarusaluksen poistuneen linnunradan ulkopuolelle. Kapteeni Geordi Worf ilmoittaa USS Dareaniksen poistuneen aurinkokunnan ulkopuolelle. Tietysti linnunradalta poistunut alus on takuulla myös aurinkokunnan ulkopuolella, mutta se ei tarkoita samaa.

Tätä runoasi on todella vaikea lähteä kommentoimaan. Avaat runosi sisällöllistä sanomaa kirjoittajan lähtökohdista, ja se tavallaan vie omat ajatukseni suoraan runon sisäiseen maailmaan. Tämä taatusti, ainakin osittain, vie lukijana minut siihen tunnelmaan, jota olet runoosi sisäistänyt. Lukijan löytöretki runoosi on siis valmiiksi viitoitettu ja se leikkaa osan löytämisen ilosta.
Tiedostan toki runosi olevan sinulle hyvin henkilökohtainen ja siksi haluat avata sisältöä lukijallesi ja tuo avaus on varmasti perusteltua, mutta olisiko sen voinut kiinnittää runon perään? En minä tiedä olisiko mikään muuttunut.

Runo itse henkii tunnetta ja määrätietoisesti se kulkee kaipuun polkuja. Tunteikas ja kuvaileva ilmaisukieli tekee voimakkaan vaikutuksen lukijaan, eikä mainitsemasi kliseisyys nouse ainakaan liiaksi esiin. Itseasiassa, piti jopa palata takaisin säkeisiin etsimään sitä.
Vanhahtava aksentti pukee runoosi pehmeyttä ja luo siihen sitä omaperäistä tunnelmaa, joka rakentaa kaipuun kielikuvista runosi tunteikkuuden.

Kauniisti ja herkällä kynällä piirrettyä kaipauksen kuvausta. Pidin tästäkin.

Sinulla on hyviä ideoita novellien aiheeksi. Aiheet vain kehittymään ja kirjoita ne novelleiksi, tai jopa romaaneiksi. Erinomainen esimerkki tuo Titanicin tuhon estäminen, ja siitä seuraava historiallisen kehitykssen toisenlainen eteneminen.

Mielikuvitustuotteessa tuollainen faktan ja fiktion sekoitus antaa mainiot lähtökohdat huikeisiin visioihin.

Perusteluna kahdelle tähdelle: Tämä ei ole novelli. Tämä on huikea ja kehityskelpoinen aihe mitä erinomaisimpaan tarinaan. Tarina vain pitää kirjoittaa esiin.

Leppoisan letkeästi etenevää kerrontaa, johon on sopivasti löytynyt mukan pieni huumorin vire.
Joissakin kohdin lukeminen hieman karahti hiekalle kerronnassa olevan sanajärjestyksen omalaatuisuuden vuoksi. Esim.( He jatkoivat yhdessä koko perhe matkaa ja poikkesivat silloin tällöin kauppaan jos toiseenkin.)

Mukavan leppoisaa luettavaa, johon valittu huumori istuu luontevasti.

Novelliksi tämä kertomus on lyhyt, ja sisällöllisesti tiivistetty niin pieneksi, ettei varsinaista juonirakennetta ole tarinaan mahtunut. Aiheesta vamasti olisi saanut huomattavasti enemmän irti. Tässä olisi jopa erinomainen lähtöajatus mielenkiintoisen kertomuksen laatimiseksi. Kyllähän Uusi Kalmarin Unioni varmasti tuollaisella kansanäänestystuloksella syntyisi. Lähes yhtä varmasti kuin, jos kaikki satayksi prosenttia äänestäjistä olisi tukemassa esitystä.

Tulihan sitä jatkoa Hyvä!

Tumma sävy kertomuksessa ja kerronnassa jatkuu. Tekstin kuvaileva kieli kiehtoo minua. Tarinaan ja sen juoneen istuu hyvin vertauskuvallinen kerronta, jolla syvennetään tunnelmaa ja juonen surumielistä eteenpäin kulkua. Kaikki se, mitä Elinan tarinassa on edessä, pysyy vielä piilossa, ja juonen suunta on lukijalle täydellisesti arvoitus. Kiehtova ja kiinnostava arvoitus. Tummaa tarinankulkua valaisee hetkittäin muistelot ajasta, jolloin elämä vielä hymyili. Tämä luo kerrontaan omaperäisen sykkeen, jolla lukijaa koukutetaan tiukemmin sisään kertomuksen maailmaan.

Totta! mielenkiintoista pohditavaa todella.

Kysymys siitä, onko muualla avaruudessa mahdollisesti elämää, tai älyllistä elämää, on kiinnostanut ihmistä läpi historian, eikä mielenkiinto asian suhteen ole suinkaan laantumassa. Tässä vaiheessa olemme tietysti pelkän uskon varassa, tieteellistä faktaa ei asian suhteen ole pystty löytämään.

Kysymyksen voi esittää myös käänteisenä. Onko mahdollista, ettei missään muualla avaruuden äärettömyydessä olisi kehittynyttä elämänmuotoa? On ehkä helpompi uskoa jompaa kumpaa vaihtoehtoa, kuin edes ymmärtää käsitettä äärettömyys. Olemmehan maapallollamme oppineet sen, ettei mikään ole loputonta. Kaikella on alku ja loppu. Näin ei kuitenkaan ole avaruuden suhteen, se on ääretön, ei sillä ole alkupäätä, eikä loppupäätä. Ehkä niukin naukin pystymme jollain tavoin mieltämään käsitteen linnunratamme laajuudesta, joka sekin tavallisen tähtientiiraajan silmin on jo loputon. Kuitenkin sen osuus koko avaruudesta on niin olematon, ettei sitä käytännöllisesti ole olemassakaan. Eihän äärettömyyttä voi mitata sen osatekijän suhteella.

Toinen luku sitten on se, pystyykö ihminen koskaan tulevaisuudessakaan matkaamaan edes oman aurinkokuntansa planeetoille, saati sitten kymmenien-, satojen- , tai tuhansien valovuosien päässä oleviin kohteisiin. Teoriassa siihen voisi olla mahdollisuudet jollain avaruusalustyypillä, jossa ihminen eläisi samaan tapaan, kuin scifi novellissa "Troijalainen".

Joka tapauksessa uudet löydöt avaruudessa tuovat aina asian pinnalle. Onko elämää, ja jos on, niin missä muodossa, ja pystyykö ihminen luomaan kontaktin johonkin toiseen älylliseen elämänmuotoon maailmankaikkeudessa.

Mielenkiintoista.

Sitten vielä on esitettävä yksi kysymys älyllisestä elämästä: Onko sitä edes maapallolla?