Annan sinun kurkata naamioni alle.
Olen hivuttanut sitä irti vuosikaudet.
Alla voit nähdä herkkää, punoittavaa ihoa,
puolustuskyvytöntä ja arkaa.
Saat sukeltaa sieluni uumeniin,
sen kansiin nidotun ja kipuilevan.
Ehkä löydät sieltä toisen naamion,
sen arpisen ja kauttaaltaan paksuntuneen.
Minulla on monet kummalliset
päällekkäiset kasvot.
En osaa niitä itsekään tunnistaa,
enkä tiedä, miten arvista saadaan uutta.
Miten sellaisen tuskapanssarin voi lävistää?
Pitääkö tehdä uusi verestävä haava,
kuoriutua auki kokonaan?
Silloin on kuljettava sisin tuulessa väristen
ja antaa kesäsateen juottaa sitä.
On otettava monta riskiä, tunnettava monta
kirpeää kosketusta ja poltetta.
Ja lopulta, on vain uskottava rohkeasti, että
kuoretonta sisintä ei kukaan, koskaan,
pysty väkisin avaamaan.
