Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Muut Raunioretki
QR-Code dieser Seite

Raunioretki



Läksimme ystävieni Jetron ja Raikun kanssa aamusella sumuisen illan jäljiltä kohti Jetron vanhaa mökkialuetta, jonka ydinvoimala oli ostanut useampi vuosi sitten. "Paalua on saatava"
Jetro toisteli autossa. Raikku piti turpansa kiinni ja tarkasteli mukaansa ottamaa rautasahaa, jolla hän aikoi katkaista kettingit. Minä katselin ympärilleni nauttien keväisestä ilmasta.


Jetro pysäytti auton lumivallin vierelle, jonka päällä erottui käveltävä kelkkaura. Säkä. Lähdimme talsimaan liukasta kelkkauraa pitkin, muutaman sadan metrin jälkeen Raikku huudahtaa nähdessään
ison paskan keskellä tietä ja sen vierellä karhun jälkiä. Vanhana kameramiehenä nappaan paskasta ja jäljistä kuvat ennenkuin lähdemme painelemaan kohti mökkiä. Lähestymme mökin raunioita, joudumme
poikkeamaan kelkkauralta umpihankeen. Jetro painelee vittua äristen kärjessä, lopulta hän heittää hanskat tiskiin ja alkaa ryömimään pitkin kovaa keväthankea. Koplamme ryömii kesäterassin raunioille,
jossa Raikku ja Jetro päästävät viikon luontoäänet yhtäaikaa. Ärisevät karhut kädessä miehet lepäävät kevätauringon lämmössä. Katselen ympärilleni etsivästi ja lopulta kysyn "Missä se on?"
Jetro osoittaa kohti metsää ja siristelen hetken. Viimein erotan puiset kasvot mäntyjen seasta. Jetron isän veistämä toteemipaalu. Toteemi tuntuu kutsuvan meitä. Jetro ja Raikku laskevat
kaljansa ja lähdemme ryömimään karhunlailla kohti toteemia.


Raikku etenee kärjessä rautasaha kädessä, Jetro toisena varmana kuin kallio ja viimeisenä minä. Kamera kädessä kuin reportteri. Paalulle päästyä Raikku heittää rautasahan vihaisena
metsään huomatessaan sen täysin turhaksi. Ketjuthan ovat auki. Raikku nostaa paalun olalle ja lähdemme konkoilemaan kohti terassia. Terassilla rentoudumme hiukan. Hajotamme parit
ikkunat kaakeleilla. Jetro ja Raikku loiventavat eilisiä syntejä. Raikku pyytää minua ottamaan paalun, annan hänelle reppuni ja alan tutkimaan paalua lähempää. Sen kasvot on jylhät ja vanhat. Nostan sen
ylös ja kävelen ryömimisuralleni. Hiissaan paalua kettingistä kiinni pitäen pitkin hankia samalla ryömien. Ryömimme takaisin kelkkauralle. Nostan paalun olalleni kuin tukkijätkä
ja lähdemme talsimaan kohti autoa toteemin kera. Illalla pystytimme paalun nuotiolle ja juhlimme kevättä.

Arvostelut

Käyttäjien arvostelu: 2 käyttäjä(ä)

Arvosana 
 
1.5  (2)
Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Raunioretki 2021-03-16 08:50:19 Arska
Arvosana 
 
2.0
Arska Arvostellut: Arska    March 16, 2021
Top 10 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Komppaan Oriodionia täysin.

Novellissa on kuvattu yksittäisiä asioita, joista ei muodostu kokonaisuuskuvaa. Tämä voisi olla pohjustuksena pidempään tarinaan, jossa sitten yksittäiset asiapätkät koostaisivat toimivan kokonaisuuden.
Nyt lukijalle jää enemmän kysymyksiä novellin lukemisen jälkeen kuin niille kuvattuja ratkaisuja.
No, joo. Toteemihan tarvittiin jostakin syystä keväänjuhlimisen rituaaleihin, mutta mikä oli se syy?

Tarina on lyhyt ja antaa sisällöllisesti kovin vähän, joten palautteeseen ja arviointiin en oikein pysty saamaan sisältöä.

Kirjoitusasultaan teksti on hyvää ja tämän tason tekstillä pystyy luomaan hyvää proosaa, kunhan siihen saadaan juonellinen rakenne ja siihen kiinnostava sisältö.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review
Raunioretki 2021-03-14 22:32:45 Oriodion
Arvosana 
 
1.0
Oriodion Arvostellut: Oriodion    March 15, 2021
Top 10 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

En suoraan sanottuna tajunnut juurikaan mistä tässä on kyse. Miksi nämä hahmot ryömivät hangessa jotain paalua hakemaan? Keitä he ovat? Mikä tarinan tarkoitus on? Nämä eivät auenneet minulle lainkaan, niin en valitettavasti voi antaa tämän enempää tähtiä. Sanoisin, että tekemällä tekstistä vähän pitemmän, olisi näitä kysymyksiä voinut valottaa enemmän, ja lukija tuntisi saaneensa jotain irti tämän lukemisesta.

Plussana, niin kirjoitusvirheitä ei sattunut silmääni juurikaan.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS