Willa Jussilassa on lennellyt sanoja!
On hyviä ja huonoja.. Jokainen sana on jättänyt jäljen sanojen vastaanottajaan. Osa sydämeen osa mielensopukoihin.
Näitä sanoja jotka kummituksen tavoin ovat Willa Jussilan tuvassa leijuneet ovat viljelleet niin emäntä kuin isäntäkin. Siinä on peilissä nyt molemmat puolet. Ei käy syyttäminen toinen toistaan vaan saman vakan keikuttajia ovat molemmat olleet..
Emännyys on miettinyt parisuhteen eri puoliskoja miten erillaisia he ovatkaan.
Koko suhde alkoi jo niin että toinen ei tarvitse toista alati vierelleen ja toinen on aivan eri maata..
Kun Willa Jussilan pariskunta aikoinaan aloitti yhteisen taipaleen niin sehän alkoi heti jo vuoden erossa ololla.
Oli sekin aikaa! Emännyys teki lumitöitä ison talon pihamaalla, ajoi nurmikot, keräsi marjat ja valvoi unettomia öitä vanhan pannuhuoneen lämmönlähteen takia. Pelkäsi ilmeisesti että koko masiina hajoaa ja kuinka sen sitten korjaisi?
No taitavahan emännyys on sitä ei käy itsekkään kieltäminen, onhan sitä niin monessa auton remontissakin ollut mukana, saaden jopa tiedoillaan kulmakuppilan sällien naamat punastumaan että "toi muijahan jopa tietää jotain autoista".
Autot...ne ei sitten olleetkaan mitään tavallisia 1,2 litraisia lihan liikuttimia vaan V8 jylläsi konepellin alla. Voi perhana se vasta mahtavaa oli ajella "luu pihalla" ja saaden katseita peräänsä amerikan lollalla lipuen Jyväskylän yön lävitse. Tätä lollaa kuskatessa sai melkein kuulla kuinka bensapumppu teki tehtäväänsä ja jumalaton bensan imu oli menossa että sai tämän pitkän ja painavan auton liikkeelle...silt se fiilis on jotain käsin kosketeltavan hienoa!
Oli Buickia, Oldsia ym ym mutta se aarre jäi vielä saamatta, mutta jospa joskus...tai ei näillä bensan hinnoilla sentään! Nuorempana oli kiva kihartaa tukka kikkaraksi, vetää se ponnarille ja hypätä lollan nahkaiselle penkille ja ajella vain nauttia olosta ja kivasta moottorin jyrinästä. Omisti emännyys Suomen ainoan helmenkin ja kutsui sitä törkeästi "huoralaivaksi"!
Mistä moinen nimitys? Viininpunainen, valkoinen vinylikatto, viininpunaiset penkit miksi sitä muuksi voisikaan kutsua? Oli se aikaa jonka voisi elää uudelleen ja uudelleen. Nyt persuuksien alla on vain tavallinen Mazda, hyvä palvelija tosin kunhan vain pysyisi lihanliikutin kunnossa. Johan se emännyys yksin sai autoon sentään jarrut laitettua kun kerkesi ne loppuun jo kuluttamaan ja pariin otteeseen uskollinen palvelija jo jätti emännyyttä tienposkeen miettimään mitä seuraavaksi hän tekisikään?
Kerran putosi pakoputki kotimatkalla lyöden kovasti kipinää asfaltoidun tien pinnalla...ei auttanut muu kuin soittaa kotiin että mikä olisi se seuraava siirto että pääsisi kotiin? Vastaukseksi tuli vain että "miten minä täällä voin muka sinua auttaa?" Löipä siinä emännyys luurin vastaajan korvaan ja alkoi itse selvittämään ongelmaansa. Ei auttanut muu kuin alkaa itse kammeta pellin alle ketteränä kun hirvi pian jo itsensä löysi peltisen lehmänsä helmoista. Silloin emännyys päätti monen monta asiaa, kiroten mielessään tuttuakin tutummilla sanoilla ja päätti että tilanne tulee muuttumaan! Vaihtuuko auto vai mikä lie se jää nähtäväksi.
Willa Jussilassa on kuulunut paljon sanoja myös laulamisen merkeissä. Ei oo emännyys soittimiaan laittanut päälle ja laulaa luritellut vaan muuten on kuunnellut lauluja ja sanoituksia.
Osa on jäänyt mielensopukoihin soimaan ja jopa itse niitä "kajautellut" aika-ajoin omaksi ilokseen. Kaivaten suorastaan taas laulamista, esiintymistä. Pitäisi varmaan alkaa taas ulkoiluttamaan itseään ihmisten ilmoilla ja nauttia tuosta kaikesta. Tallissa olevat omat soittolaitteet aktiivikajareineen pölyyntyvät ja liekö kohta enään toimisivatkaan...siitä on niin paljon aikaa!
Harhaluoti hopeinen
Lävisti mun sydämen
Ujeltaen jatkui matka sen
Jatkui minne, tiedä en
Lonkalta kun lauotaan
Osua voi kehen vaan
Viedä hengen haavoittaa
Vaik ei tarkoittanutkaan...
Emännyys on myös kaivannut sanoja...odottanut jo kohta puoli vuotta niiden sanomista! Odottavan aika on pitkä sen emännyys on saanut huomata, välilllä odotus on horjunut ja vakavasti on miettinyt onko tämä sen arvoista..kannattaako? Kuitenkin kaivaten sydämessään jotain niin paljon että jaksaa sen odottaa.
Välillä tuntuu että kaikki lipuu päivä päivältä kauemmaksi jota ei enään saa kiinni vaikka mitä sanoja lurittelisi ja välillä se tuntuu olevan niin likellä että käsin sen voisi tuntea olematta kuitenkaan...
Kyllä emännyys sen odottaa, ottaen vastaan kaiken tulevan...miksi ei odottaisikaan?
