Kotkat Lentää Matalalla Hot

Kotkat lentää matalalla

Johdanto




Kontkanen istuu verstaalla kahvikuppi kädessään. Aina mustana, ilman sokeria ja maitoa. Sormissa syntyy tottuneesti savuke kääretupakasta. Ahjossa alkaa liekit saada voimaa kun hiilet vaan pääsevät lämpeämään. Kivihiiliä hän haki säkin Vaasan Rautamiehiltä ihan ensi töikseen vain tätä työkalua ja asiaa varten. On nimittäin päästävä kerrostalon toisen kerroksen asunnon oven läpi ja rautakangen päätä muokattava hieman terävämmäksi ja loivasti kaarevaksi, että ovi nousee saranoiltaan pois. Kontkanen kutsuu aikaansaannostaan yleisavaimeksi.
Bengt Virtanen, entinen satamaesimies ja eräopas, joka nykyisin halvaannuttuaan vasemmalta puolelta hoitaa yritysten kirjanpitoja eläkkeensä sivutoimena, on onnistunut suututtamaan Kontkasen. Mustasaaren kunnan Sorvarinkylän vuokrakerrostaloissa Läätetiellä asuu kaikenkirjavaa sakkia, jota yhdistää jonkinasteinen syrjäytyminen muusta niinsanotusta normaalista kylästä. Ettei naapurusto kiinnittäisi liikaa huomiota rautakangen ja kirveen kanssa liikkuvaan vieraaseeen, on Kontkanen pukenut ylleen työhaalarit verstaaltaan ja lippalakin päähän, jota ei muuten käytä koskaan. Kutsumatonta vierasta hieman jännittää astella 70-luvun puolivälissä rakennettujen kerrostalojen pihassa laittomuuksissa ja vesiselvänä lopetettuaan alkoholinkäytön lääkärin pyynnöstä mielialalääkkeiden määräysten yhteydessä.
Onneksi pihalla ei tule ketään vastaan ja Kontkanen avaa C-rapun oven, ja kiipeää yleisavaimineen nopeasti toiseen kerrokseen. Asetuttuaan polville oven eteen tuntuu postiluukusta tupakanhaju selvästi hajuaistia kiihottavan, ja TV:n tai radion ääni kuuluu asunnosta.
Toivottavasti siellä ollaan kotona, koska ovea en osaa kyllä takaisin paikoilleen laittaa, miettii metallitöistä elantonsa saava, kotirauhan rikkomista ja liutaa muita rikoksia parhaillaan aloittava rikollinen. Kun rautakanki nyt menisi lattian ja oven alareunan väliin pari-kolme senttiä ja vipuvoima nostaisi koko paskan helvettiin, niin sais puhuttua tolle ukolle vähän suomea.
Kontkanen tarttuu kankeen ja saa oven liikahtamaan ylöspäin. Koko ovi- ja karmiyhdistelmä natisee liitoksissaan ja tunkeutujan painaessa ja vääntäessä kangesta ja irtoaahan se ovi sieltä. Kontkanen tarttuu käsin oveen ja nostaa sen sivuun ja astelee kirves kädessä kämppään.
Päivää, maksa velkas. Oot sotkenu mun asiat totaalisesti. Sua pitää perkeleen kusettaja ampua siihen toimivaan polveen että tällä velanperinnällä olis jotain vaikutusta. Minä pystyn siihen, sä tiedät sen.



Kontkanen

Kontkanen on 34-vuotias isohko satakiloinen metallimies Mustasaaren Sorvarinkylästä. Hänen elämässään on ollut ylä- ja alamäkiä, enimmäkseen alamäkiä. Hänen ollessaan 15-vuotias sairastui maanis-depressivisyyteen ja sai siihen diagnoosin 26-vuotiaana oltuaan jatkuvasti kahnauksissa virkavallan kanssa ja menetettyään monta kertaa työpaikan. Hän on hyvän perheen kasvatti. Harrastuksinaan hänellä on metallityöt, lukeminen ja saksanpaimenkoiransa kanssa touhaaminen. Hänellä on raskas mielialalääkitys ja Vaasan Karjulan mielisairaalassa hän on ollut yhdeksän kertaa hoidettavana, osittain väkivaltaisuuden vuoksi.


Herra Kirjailija

Herra Kirjailija, oikealta nimeltään Pentti Purje on Sorvarinkyläläinen eläkeläinen, joka on koulutukseltaan diplomi-insinööri. Hän on erittäin älykäs. Hänellä on kuusi kissaa ja hän asuu rivitalossa Tupasluikanmäellä. Hän harrastaa lottoamista, runsasta kävelyä ja kotiviinin valmistusta, joka muistuttaa lähinnä huonolaatuista kiljua, eli prakaa niinkuin paikkakunnalla tätä saippuavettä kutsutaan. Ensimmäisen kerran viiniä tehdessään hän heitti käymisenpysäyttäjän ja kirkastusaineen heti ensitöikseen menemään. Nautittuaan kotiviiniänsä hän tapaa kirjoittaa kännykkäänsä tekstejä, aforismejä joita lähettää tutuilleen. Monet niistä ovat vastaanottajaa halventavia. Tästä nimitys: Herra Kirjailija. Seuraavana päivänä hän karkottaa krapulantyngän kymmenen kilometrin lenkillä ja vierailee tällä matkalla Vaasan eri kaupoissa ja ostoskeskuksissa ja saattaa samalla iskeä silmänsä johonkin kauniiseen kassaneitiin, joka herättää diplomi-insinöörissä erotomaanisen harhan.



Kolmipyörä eli Bengt Virtanen

Kolmipyörä eli Bengt Virtanen on sairaseläkkeellä osittaisen halvaantumisen vuoksi. Häneltä leikattiin 90-luvulla aivokasvain ja leikkauksen komplikaationa mieheltä halvaantui vasen käsi ja vasen jalka. Urheilutaustansa ja sitkeän kuntouttamisen seurauksena hän oppi käyttämään tervettä puoltaan kävelyyn vasemman lähinnä laahatessa perässä. Nuorenamiehenä hän työskenteli Vaasan satamassa terminaalipäällikkönä, myöhemmin eräoppaana Lapissa ja halvaantumisen jälkeen hän hoiti yritysten kirjanpitoja sivutoimisesti eläkkeellä ollessaan. Hän on tunnettu epärehellisyydestään ja älykkyydestään ja ilmiömäisestä päässälaskutaidostaan.


Ala-Kattomies

Ala-Kattomies eli Kari Mattila on vaasalainen 50-vuotias kattoasentaja, jonka elämässä työnteko ja alkoholi ovat esittäneet suurta roolia. Hän asuu nykyään Koivulahdessa vuokralla pienessä mökissä ja juopottelee silloin kun ei ole töitä. Liikkeissään hän on nopeatempoinen ja alkoholinvaikutuksen alaisena hyvin estoton; rahankäyttö, ryyppyseura, kielenkäyttö. Selvänä taas erittäin tunnollinen ja tarkka työmies.


Keijo Lintunen

Keijo Lintunen on 55-vuotias vaasalainen eläkeläinen, jonka työura kuorma-auton kuljettajana katkesi lievään silmärappeumavikaan ja kuvioihin tulivat kaverit, kaverit ja pontikka. Hän on taitava pontikankeittäjä ja juo sitä itsekin jatkuvasti.


Pekka Peltonen

Pekka on vaasalainen 46-vuotias pitkäaikaistyötön, joka tuntee kaikki Vaasan alamaailman tekijät. Istunut vankilassa itsekin monta vuotta mm. huumekaupoista ja petoksista. Pikkuveli Joona Peltonen on vaasalainen kirvesmies. Viihtyy kitara ja kaljatölkki kädessä. Molemmat suoraselkäisiä miehiä.


Pomo

Pomo eli Antero Palo on enemmänkin Vaasan kermaa. Hän asuu Vaasassa meren rannalla kauniissa omakotitalossa, kauniin vaimonsa kanssa, ajaa nopeilla autoilla ja hänellä on kaksi dobermannia pihalla vahtikoirina korkeassa aidatussa pihassa. Viettää aikaa ulkomailla paljon ja lähinnä rahoittaa rikoksia. Omaa kovat kontaktit. Hänellä on kymmeniä kiinteistöjä Vaasassa omistuksessaan, rakennusbisnestä ja autoliike.


Veikko Hakala

Veikko on Antero Palon juoksupoikia. Hoitaa kaikki mahdolliset asiat maan ja taivaan väliltä, johon liikemies ei voi itse osallistua. 40-vuotias, jolla yksi avioton poika.


Jaarlo Haapasalmi

Hakalan aisapari. 26-vuotias taparikollinen. Huumeet ja väkivalta olleet suuri osa elämää.

Taavetti Rantanen

Yleisnero Maalahdesta. Älykkyysosamäärä 160. Kontkasen tuttuja Mikael Schennarin, Kontkasen parhaan kaverin kautta. Ilmiömäinen kitaristi ja kouluttautunut musiikkituottaja. Rakensi oman musiikkistudion rahoillaan jo 80-luvulla kotiinsa. Kerää kalliita viskejä, antiikkia ja on työskennellyt hitsaajana. Istunut vankilassa törkeästä varkaudesta.


Mikael Schennar

Syntyi vuonna 1966 viisilapsisen perheen nuorimpana Maalahdessa. Vuonna 1982 ollessaan 16-vuotias yritti itsemurhaa kotitalon kellarissa hirvikiväärillä. Leuan alle laitettu piippu kuitenkin jostain syystä liikahti, ja luoti tuli ulos nenän yläpuolelta. Ambulanssimatkan jälkeen leikattiin yli 90 kertaa Helsingissä, ja selviytyi. Tarina kertoo, ettei olisi selvinnyt hengissä ampumatta itseään. Sai ambulanssissa niin paljon puhdasta verta, että ampuminen pelasti hänet yliannokselta. Aloitti alkoholin- ja huumeidenkäytön, ja oli kuolla myöhemmin uudestaan. 90-luvun alussa vankilatuomio tapon yrityksestä. Sulki tuntemansa naisen talon komeroon ja sytytti talon palamaan. Myöhemmin vielä päihteidenkäyttöä ja katkaisuhoito Norjassa. Viettää eläkepäiviään Sorvarinkylässä kahden tyttärensä lähistöllä.
Verraton tarinankertoja ja omaa hyvän huumorintajun. Ottaa muutaman oluen silloin tällöin.



Luku 1.

Kevätaurinko paistaa. Onneksi ei sada, ajattelee Kontkanen ja ajaa omalle verstaalle töihin. Sorvarinkylän teollisuusalueella on paljon erikokoisia nyrkkipajoja, koska Vaasan Wärtsilä ja ABB tarvitsevat alihankkijoita. Kontkasta työllistävät myös työt rakennusliikkeille, yksityisille ihmisille ja asunto-osakeyhtiöille.
Teuvo Petäjä, joka omistaa Sorvarinkylässä melkein kaikki julkiset kiinteistöt ja paljon yksityisasuntoja, on tilannut työn, joka pitää aloittaa. Ostoskeskuksen jätekatoksen ovi on irti, ja uudet saranat pitää sorvata, mitata kaikki paikalleen ja lopuksi vielä hitsata paikalleen. Kontkanen on käynyt edellispäivänä mittaamassa saranoiden paikat ja nyt hän alkaa manuaalisesti sorvata saranoita. Milli kerrallaan lastua lähtee ja saranat alkavat muotoutua. Vastakappaleisiin hän poraa reiät sorvissa. Pohjamaalispray, vähän lattarautaa, rälläkkä ja puikkohitsi autoon, ja kolmen kilometrin ajo ostoskeskukselle.
Paikanpäällä Petäjäkin jo on sattumalta sähkömiehen kanssa pääkeskushuoneen edessä tupakalla ja Kontkanen ilmoittaa tulevansa jatkamaan heti käytyään mielenterveystoimistossa ja nopeasti syömässä.

Mielenterveystoimistossa omahoitajan kanssa vierähti jutellessa kolme varttia ja psykiatrian erikoissairaanhoitaja Miia Lahtela oli iloinen kun Kontkasen maanis-depressiivinen sairaus oli ollut rauhallisempi jo pitempään ja lääkkeet tuntuivat auttavan. Oikean lääkityksen löytyminen oli ollut kuin lottovoitto Kontkaselle, joka oli alkanut jo luopua toivosta liiketoimensa kanssa vointinsa ollessa jo pitkään niin huono. Oman yrityksen pyörittäminen oli kuitenkin raskasta mutta Kontkanen koitti taistella. Yhden konkurssin hän oli sairautensa takia tehnyt mutta uusi yritys oli saatu tuottamaan myynti-, laskutus- ja mainontatöiden vastuun siirryttyä isällensä, joka oli jäänyt vuotta aikaisemmin eläkkeelle päätyöstään.
Jätekatoksen oven kanssa meni pari tuntia ja siitä tuli ihan hyvä. Aavistuksen se tuli vinoon, mutta jätekatoksessa se tuskin haittaa. Päiväkin alkoi olla pulkassa ja Kontkanen vei työkalut takaisin verstaalle, sammutti valot ja lähti autollensa. Silloin hän ajatteli, että voisi käydä Keijon luona.
Keijon luokse saavuttuaan tuttu tupakansavu löi vasten kasvoja, ja siinä samassa olohuoneen ovenkarmiin lennähti leipäveitsi kiinni, kun Kontkanen oli juuri astumassa sisälle: - bojojojoing. Herrat kämpässä olivat jo varsin päihtyneitä neljän aikaan alkuillasta.
Mitä Kontkis? Tuu sisään.
Pöydälle oli tutulla tavalla laitettu lasinen kahvipannu puolillaan kotiviiniä, jota oli kahvipannulla kauhaistu suoraan saavista. Sohvalla istui Peltosen Pekka ja talonmies Niilo Holopainen suurine vatsoineen, ja kauas kiiltävän kaljuuntuneen päälakensa kanssa. Niskaansa hän oli kasvattanut parikymmentä senttiä pitkän poninhännän, jonka oli vielä värjännyt siniseksi. Pekka istui sohvalla ja hymyili tuttuun tapaansa. Hän oli hyvä mies, suin vain pilasi elämänsä väärässä seurassa ja jatkuvalla juopottelulla. Mutta niinhän se on ollut maailman sivu. Pekka kysyi minulta ensi töikseen, että olenko saanut pillua?
Olen saanut, vaikkakaan en pidä seksuaalista kanssakäymistä ilman syvällistä rakkaudellista yhteyttä ja kohtaamista kummempana kuin lampaan naintia.
Minulla olisi tarjolla yksi Karita. Sillä on tiukka pimpsa. Se antaa kyllä 70 eurolla, ja jos ovikello soi, niin antaa soittaa vaan. Poikaystävä vaan odottakoon oven takana. Sillä mimmillä on niin sadomasokistinen mieli, että se nauttii kun poikaystävä ”katsoo vierestä”. Ennen kuin se lähti näihin huorahommiin, niin se makoili yleensä pitkälle sunnuntai-iltapäivään sängyssä, ja voihki kipeätä persettään viikonlopun pubireissujen seurauksena. Sitä panettaa aina. Kun Karita oli täyttänyt 18 niin kauppamatkustajat Vaasan Willikissan yökerhossa lauantaitansseissa panivat kilpaa: - Mee sä tänään ku mä olin viimen.
Sitä ja mun exää Maria yhdistää yksi asia; kummallakin on tiukka pimpsa. Ja mikä kaikista ihmeellisintä on se, että se ei laukea miehiin muutakuin liikuttamalla nyrkkiä edestakaisin sen sisällä, ja aina ennen kuin sitä rupes panemaan, niin se levitti pimpsaansa. Se on vähän sama kuin kaunishammashymy. Niin, ja Willikissan VIP-kortin se maksoi eräänä
sunnuntai-aamuna yhden metsäautotien varressa taksin takapenkillä perseellään, sanoo Pekka vähän katkeran oloisena.
Pekalla oli aina jotain pikku pisneksiä vireillä. Kerran se oli juovuspäissään jonkun kaverin kanssa murtautunut yhdelle yksityishammaslääkärivastaanotolle. Saalis oli hyvä, yli 60 grammaa kultaa vanhoina paikkoina ja kultahampaina. Kaverit jatkoivat juomistaan, ja valoivat valmistamaansa hiilimuottiin tekokyrvän kullasta. Tämä myytiin sitten myöhemmin vaasalaiselle kultasepälle Väinö Vedenpäälle viikon ryyppyputken rahoittamista varten. Eli 10 sentin pituisesta kultaputkesta tuli viikon mittainen ryyppyputki. Monikohan ylpeä vaasalainen kihlapari kantaa nimettömässään tekokyrvästä tehtyä vihki- tai kihlasormusta, joka on kaiken lisäksi varastettua kultaa ja toiminut tekokyrpänä.
Keijo horjahteli keittiöstään olohuoneeseen ja istui nojatuoliinsa ja totesi:
- Haarapalpakontien varteen on johonkin muutama vuosi sitten jätkät haudanneet 10 kiloa. Mutta ne ei löydä sitä sieltä, kun ovat olleet niin päissään viedessään sen koko läjän sinne.
Aika hurjalta kuulostaa. Mitähän, epäileekö poliisi jotain? Ei niitä kyllä löydä sieltä enää, on niin iso alue, miettii Kontkanen ääneen.
No mitä ootte ajatellu tänään tehä, muutaku ryypätä?
Kai me tästä johonkin lähdetään, nyt kun meillä on kuskikin, vastaa Pekka ja hymyilee taas.
Kuskia teillä ei oo, eikä tuu. Mun pitää mennä muutenkin kotiin ulkoiluttaan koiraa ja jatkuva juoppojen kuskaaminen alkaa muutenkin ottaan pidemmän päälle aivoon. Ja kaikki työasiat vielä. Mutta oli kiva nähdä. Nähdään. Niin ja hei, ei mulla oo kyllä taksilupaakaan.



Luku 2.

Käytyään kotona syömässä rivitaloasunnollaan Närvänänkujalla hän päätti lähteä käymään Herra Kirjailijan luona Tupasluikanmäellä. Ennen lähtöään piti kuitenkin ulkoiluttaa kaksivuotias saksanpaimenkoira Muhammad, joka oli tämän päivän joutunut rivitaloasunnossa odottamaan isäntäänsä. Yleensä Muhammad sai kulkea mukana työssä, mutta tänään se oli ollut poikkeuksellisesti kotona. Kaksikon kävellessä Sorvarinkylän teitä, alkoi tuttu hahmo kävellä vastaan. Se oli Mikael Schennar, Kontkasen lähin ystävä, joka oli tulossa kaupasta. Hän tapasi ostaa joka päivä jonkun makkaranpätkän ja tölkkioluen pahimpaan nälkäänsä. Ymmärtäähän sen, ettei huvita paljon itsestään huolehtia, jos on kiväärinluoti mennyt päästä läpi.

Bongo! Huusi Mikael ja alkoi samantien pummata tupakkaa. Kontkasen tarjottua kaverilleen tupakan, lähtivät he yhtä matkaa kävelemään takaisinpäin Närvänänkujalle. Matkan aikana vaihdettiin päivän kuulumiset, ja Mikael keksi jokaiseen Kontkasen kertomaan juttuun jatkoa.
Muuten Mikke, asiasta toiseen, haluisitko tulla nyt käymään Kirjailijan luona? Viedään vaan Muhammad kotiin kun sillä toopella on niin paljon niitä kissoja. Niin ja haluatko kuulla hauskan jutun? Se Vedenojan Oskari, jota Räkä-Oskuksi tai Kusiränniksi sanotaan, oli homoillu yhen Wärtsilän insinöörin kaa ”paremman väen iltamissa” Pieniniemellä. Kusiränni oli nojannu vessan lavuaariin kaksin käsin ja insinööri naputtanu sitä perseeseen takaapäin. Kusiränni oli kattellu itteään samalla peilistä ja pitäny itteensä komeena, varsinkin kun oli saanu orgasmin. Tää on varma tieto, jonka yks helsinkiläinen poliisi oli kauluspaitoineen todistanu runkatessaan, ja samalla se oli vielä hakannu Vedenojaa pampulla selkään. Ja kun Räkä-Oskulta oli tullu spermat lattialle, ku eihän sen raasun mulkku yllä lavuaarin reunalle, oli pojat yhteistuumin pipetillä siirtäny Vedenojan mällit johki pieneen astiaan. Nyt tää insinööri akkoineen haistelee sitä astiaa aina ennen ku käyvät yöpuulle. Idiootit tekee saman perässä, minkä näkevät Big Brotherista joka ilta. Idiootteja, niitä on aina ollu ja tulee aina olemaan.
Kuules, lähdetään Maalahteen joku päivä tapaan Taavettia. Mä soitin sille ja sille sopii, että tullaan käymään kunhan vaan ilmoitetaan etukäteen, sanoo Mikke.
Mennään vaikka sunnuntaina, jos sille sopii sunnuntai.

Pojat jatkoivat kävelyään ja kävivät kukin kotonaan, seinänaapureina kun asuivat. Rivitalojen pihalle oli laitettu lintulauta talonmiehen toimesta. Harakka ja pieni parvi pikkulintuja oli ruokailemassa parhaillaan. Hyvä idea laittaa lintulauta pihaan, antaa iloa monelle ihmiselle. Pojat jatkoivat vielä puolen kilometrin matkan Herra Kirjailijan pihaan Tupasluikanmäelle, jonka pihassa psykiatri Matti Kansa oli juuri vaimoineen saapumassa kotiin. Pojat moikkasivat psykiatria ja talsivat Kirjailijan ovelle ja painoivat ovikelloa. Herra Kirjailija, Pentti Purje avasi oven ilkosenalasti, ilman rihmankiertämää ja sanoi:
Käykää sisään.
Sähän oot alasti, sanoi Kontkanen.
Minä en ole homo, ettekä te ole homoja, eli ei ole mitään hätää.
Minkä takia sä oot alasti, kysyi Kontkanen?
Minä tulin juuri suihkusta. Minulla on aina kaksi pyyhettä. Ensin pyyhin toiseen, ja kun se tulee märäksi niin vaihdan toiseen. Tämänkin asian hiffaamiseen tarvitaan diplomi-insinööriä. Ja sama asia kun ottaa tulikuuman kahvimukin mikrosta, niin kun kaataa sen toiseen, niin se jäähtyy sopivaksi.
Mutta nuohan ovat käsipyyhkeitä, nehän on niin pieniä, sanoi Mikael.
Onhan se niinkin, vastasi Kirjailija edelleen munasillaan.
Mee ny jo pukemaan, ei edes Uumajan uimahallissa miehet viihdy noin kauaa alasti, kehotti Kontkanen.
Menkää te pojat nyt alakertaan odottamaan, niin minä saan puettua. Otatteko muuten kolme päivää vanhaa kahvia?
Pojat naureskelivat Kirjailijan alakerrassa olohuoneessa kissojen ympäröimänä isännän uusimmalle tempaukselle, ja vielä kahviehdotukselle. Kerran hän oli tullut Kontkasen tultua kylään avaamaan ovea tukevassa kotiviinipöhnässä ikivanha napaan ulottuva repaleinen t-paita päällään ja pienet pikkukalsarit jalassaan. Kirjailijan oikea kives oli roikkunut ulkona pienistä kalsareista eikä mies tukevassa pöhnässään ollut kiinnittänyt asiaan mitään huomiota. Kirjailija oli kutsunut Kontkasen alakertaan katsomaan TV:tä ja koko vierailun ajan oli kives pursunnut ulos kalsareista. Kerran taas oli Kontkanen ollut eräälle ryyppyseurueelle kuskina Herra Kirjailijan luona, ja oltiin yhdessä katsottu yöllä maksu-tv:ltä pornoa. Kun Rumpali-Jussi oli sanonut Kirjailijalle, etteikö jo voitaisi katsoa jotain muuta, oli Kirjailija tokaissut:
Näitä tulee kuuteen asti.
Kuule Pentti, tules tänne alakertaan, niin mä kerron teille jotain, huudahti Kontkanen. Pentin saavuttua alas, ja porukan asetuttua alas istumaan alkoi Kontkanen kertomaan mitä oli iltapäivällä kuullut.
Haarapalpakontien mettään on johonki muutama vuosi sitte joku haudannu melkosen läjän huumeita, mut ne ei löydä niitä enää, ku ovat olleet vissiin aika kännissä. Se vois olla ratkaisu tähän meidän ikuiseen rahapulaan. Jos me ne löydettäs, vai mitä?
Minulle riittää oma eläke ihan hyvin ja eiköhän sieltä Veikkaus Oy:ltäkin kohta jotain tuu, sanoi Pentti Purje. Sitäpaitsi vääryydellä hankituista rahoista seuraa aina jotain ongelmia. Psykoanalyytikkoystäväni Stig-Göran Hässler sanoi kerran: Kun paskaa alkaa kaivaa, alkaa haista.
Entä Mikke?
Ehkä se on viisaampi pysytellä erossa tollasesta. Mä oon ihan tyytyväinen elämääni näinkin. En ymmärrä minkä takia sulla on aina noita bisnesideoita ja jatkuvasti uusia suunnitelmia ja juttuja.
Tää olis siitä hyvä, ettei tarvis koskaan enää raataa työssä.
Kyllä se raha tulee sille, joka luopuu sen tavoittelusta, sanoi Mikke.


Luku 3.

On perjantai aamu. Iphone herättää Kontkasen viikon viimeiseen työpäivään. On sateinen sää ja miehellä tulee heti mieleen, että tällaiset päivät pitäisi aina viettää kokonaan kapakassa. Vanha letkautus, jonka ystävänsä mielisairaalalta, Ken Takamaa kerran sanoi Amerikassa olleen tapana, oltuaan siellä rakentamassa rikkaille ihmisille kiviaitoja ja uima-altaita. Koiralla oli myös asiaa, se tahtoi ruokaa ja ulos. Ulkoilutettuaan koiran, ja molempien syötyä, sai aloittaa taas päivän työt. Muhammad isäntineen lähtivät töihin. Koirastakin näki, että se oikein nautti kun se pääsi mukaan pajalle.
Verstaalla oli paljon hitsattavaa, kun omaa mallistoa oleva osittain puuta ja osittain metallia oleva pihaportti oli työn alla. Sitä myytiin oman nettisivun kautta muutama kymmen vuodessa. Kontkanen oli myös ajatellut laajentaa uistinten valmistukseen ja hopeaesineisiin, käytyään koulun jo siihen. Kehity tai kuole, oli joku joskus sanonut. Oli kuitenkin löydettävä kaveri siihen, ja varmistuttua siitä, ettei hommaa ole taas liikaa.

Kello tuli juuri yhdeksän ja kahvinkeittimen sai laittaa päälle. Päivän postit haettuaan Kontkanen istahti alas kahvia juomaan ja sätkää vääntämään. Pöydällä oli postia aika läjä, ja Vaasan paikallislehdessä oli yhden kokonaisen sivun juttu eläkkeelle jääneestä, Vaasan satamassa Vaskiluodossa Tullilaitoksella palvelleesta, vanhasta huumekoirasta, Upista. Upi oli kulkenut eläkepäivänään omistajansa mukana Vaasan keskustassa, ja löytänyt maasta pienen nyssykän, eikä halunnut millään jatkaa matkaa. Poliisipartio oli kutsuttu paikalle, ja poliisit olivat epäilleet sisällön olleen hasista, ja vieneet sen mukanaan. Toivottavasti vaan ei poliisien pikkujouluihin. Luettuaan tätä sai Kontkanen idean. - Onnistuiskohan Muhammadista kouluttaa huumekoira salaa keltään. Jos netistä löytyis tietoa. Silloin sen kätkön löytyminen saattaisi olla mahdollista.

Alkoi tulla ilta ja Kontkasta teki mieli lähteä jonnekin ulos. Schennar, Purje, Lintunen ja veljekset Joona ja Pekka Peltonen olivat lupautuneet lähtemään paikalliseen Punainen Lyhty-ravintolaan. Kontkanen kävi hakemassa Pentin ja Mikaelin kyytiin, muut tulisivat varmasti omalla kyydillä. Ravintolaan astuessa tuttu portsari Huissi otti miehet ja takit vastaan, ja Pekan pikkuveli Joona oli jo aika vauhdissa, ja käveli kehittämäänsä elefanttikävelyä pitkin ravintolaa. Paikalla oli paljon tuttuja kasvoja, oli Erkka Haarala, Ville Lötjönen,Tuomas Vuorela ja Pataässä eli Kimmo Kulho, joka oli saanut leminimensä Pataässä Motorheadin kappaleesta Ace of Spades, ryypättyään 80-luvulla Lemmy Kilmisterin kanssa Närpiön Seurahuoneella. Kaikki poikamiehiä ja kovia happoja, äitin pikku kaljaveikkoja. Ainoa selväpäinen pubissa oli Kontkanen, mutta taatusti hulluin. Hän ei ehtinyt edes titanicin tuhoa tilata, kun sai jo kuningasidean. Hän päätti hakea kapakan ruminta naista tanssimaan, vaikka oli itse varsin komea mies.
Hän käveli Rytkösen Beritin, jota Beirutiksi sanottiin pommitetun naamataulunsa vuoksi ja sanoi:
Saanko luvan ja kumarsi.
Berit lähti mielellään tanssimaan kun nuorimies pyytää ja he asettuivat tanssimaan karaokelaulun tahdissa, joka poikkesi aika paljon alkuperäisestä sovituksesta tahdon olla sulle hyvin hellä.
Haluisitko lähteä mun kanssa treffeille, kysyi Kontkanen?
Voi kiitos, mutta en voi, mulla on jo mies.
No sittenhän me voidaan nussiskella vaan, mulla on oikeestaan aika iso. En kyllä yhtään leveile sillä.
Berit nauroi ja Kontkanen alkoi oikeastaan tuntea olonsa aika vaivautuneeksi naista halventavasta kommentistaan. Hän oli kuitenkin tottunut siihen. Kaksisuuntaisen mielialahäiriön maanisessa vaiheessa sammakoiden pääseminen suusta oli tuttua. Ilta kului omalla painollaan ja valomerkin jälkeen koko revohka pääsi Kontkasen kyydissä kukin koteihinsa ja kukin jatkoillensa.. Osa nukkui ja osa päinvastoin.

Luku 4.

Lauantai aamupäivä. Kontkanen koirineen ovat hyvällä tuulella. Kummallakaan ei ole krapulaa, ja pitkähkö lenkki aurinkoisessa Sorvarinkylässä saa molemmat hyvälle tuulelle. Kontkanen pesee muniaan suihkussa kun kuulee kännykän äänen eteisestä. Äkkiä pyyhe ympärille ja vastaamaan. Langan toisessa päässä on Joona, joka soittaa Joni Teräväisen luota Ristinummelta. Vaikuttavat olevan humalassa ja väsyneitä ja niinkuin monta kertaa ennenkin ovat kyytiä vaille kotiin jonkun rasvasämpylän kera. Matkalle oli melkein lähdettävä, edellispäivänä saatujen runsaiden polttoainerahojen takia. Ahmetin Kepapin kautta ja suunta kohti Pusikkokivikon kaupunginosaa. Matkalla Joona kysyy tyttöystävältään Riitalta:
Saanko mä panna sua kun tullaan kotiin, jos katsotaan samalla lesbopornoa?
Joo, vastaa Riitta.
Kontkis, tiedätkö mitä Saana oli tehnyt Jonin luona viime viikonloppuna?
No?
Joni oli yllätys yllätys sammunu, ja Saanaa oli alkanu paskattaan. Se oli paskannu vessan lattialle. Sitten ku ei Teräväisellä ollu ollu paskapaperia, niin se oli pyyhkiny sen ison perseensä Jonin käsipyyhkeeseen. Ja aamulla ku Joni oli menny vessaan, ni siel oli haissu aivan perkeleesti, paskat lattialla ja ku Joni raukka oli meinannu pyyhkiä kätensä, niin oli pyyhekin vielä aivan kurassa.
Joo se Saana on ihan idiootti. Tiedättekö mitä se mulle sanoi kerran. Se sanoi, että ku niillä on labradori ja mulla seefferi, ni se kehu että meidän molempien koirilta tulee oikeen kunnon pökäleitä. Keneltäköhän niitä pökäleitä tulee. Ja yhen mun lapsuudenkaverin akka oli ollu sen kaa samassa kesätyöpaikassa ni se oli sanonu kahvitunnilla koko firman henkilökunnan kuullen, että siivotessaan vessaa oli ollu pieni paskapökäle kellumas naisten vessassa, ja vielä samana kesänä menny valittamaan työnjohtajalle, että hän ei mielellään siivoo vessoja joissa on tuoreita kuukautisvuotoja. Paskat vielä menee, mutta tuo nyt on jo aivan ällöttävää.
Eiks ookki asiallista toimintaa. Koittakaahan pärjätä ja mukavia panohetkiä.

Jätettyään rakastavaiset kotiin, alkaa Kontkanen tosissaan miettiä koko loppuviikonlopun uhraamiseen koiran huumekoulutusta valmisteleviin teoriaopintoihin internetin kautta. Tämä ei tule olemaan helppo juttu, hän ajattelee. Voi kun mies vain tietäisi mihin on ryhtymässä.


Luku 5.

Kontkanen käynnistää läppärinsä ja googlettaa ”huumekoiran koulutus”, ja alkaa etsiä tietoa koulutuksesta. Varsin nopeasti selviää, että ongelmia saattaa tulla. Muhammad on liian vanha koulutukseen. Mutta Muhammad on koko ikänsä saanut nurmikoilla, pelloilla ja metsissä harjoitella jäljestystä sillä erolla, että hajuaistia on aktivoitu makkaranpaloilla, huumeiden sijaan. Nyt pitää vaan aloittaa koiran totuttaminen amfetamiinin hajuun, jonka koira voi haistaa kymmenien metrien, ellei satojen metrien päästä.
Aluksi amfetamiinia pidetään Muhammadin rakastaman tennispallon lähellä ja annetaan sen leikkiä sillä. Sitten sitä aletaan piilottaa ja myöhemmin sen voi kaivaa maan alle. Muhammadilla oli yksi etu koulutuksessa. Sillä oli varsin voimakas saalisvietti ja se jäljesti myös täydellä vatsalla, pelkästä jäljestämisen riemusta. Kontkanen päätti aloittaa harjoittelun tulevalla viikolla, heti hankittuaan amfetamiinia jostain päin Vaasaa. Kun viimeiset kevätlumet olisivat lähteneet, alkaisi huumekoiran maastokoulutus maahan piiloitetuilla amfetamiinihajulähteillä. Kevät leikittäisiin ja etsittäisiin helpoimmista paikoista mukavilla ruoka- ja leikkipalkinnoilla. Koulutus tulisi pitää kevään aikana mahdollisimman kiinnostavana mukavilla palkinnoilla, niin makkaranpaloja kuin tennispallolla leikkimistä. Myöhemmin aletaan harjoituksia tekemään maastoon vaihtelevilla hajupitoisuuksilla ja vaihtelevien matkojen päästä. Itse tehtävän suorittaminen Haarapalpakon metsässä tulisi tehdä sopivan kokoinen alue kerrallaan haravoimalla, koska hajutyöskentelyn haittapuolena on se, että koira kuitenkin kyllästyy, ellei pääpalkintoa tule. Haravoitavaa aluetta kartasta Kontkanen on suunnitellut alkavansa käymään Muhammadin kanssa läpi heti, kun lumet ovat lopullisesti lähteneet. Alueella ei hirveästi liiku ihmisiä, mutta kukaan tuskin kummemmin kiinnittää huomiota koiran kanssa liikkuvaan mieheen metsässä. Alueet ovat suuria, tehtävän onnistuminen vaatii paljon tuuria. Haarapalpakontien varressa oleva metsäalue on pari kilometriä leveä ja noin 3,5 kilometriä syvä kolmiomainen alue, noin 350 hehtaaria. Huumeläjän löytyminen vaatii taitoa koiralta, tuuria koirakolle, sitkeyttä ja edes jonkinlaista hajujälkeä piilotetusta erästä.




Luku 6.

Sunnuntaiaamupäivä on Kontkaselle raskas. Koko viikon pyörteissä raskaalla lääkityksellä liikkuva, jonkin sortin epämääräistä kansanryhmää edustavalta kaverilta, jonka naapurissa asuu erikoismies vallan. Ovi aukeaa, ja Mikke avaa oven. Kiväärinluoti teki kasvoihin sen verran pahaa jälkeä, että kokoonparsiminen näkyy pitkälle. Asunto on puolillaan banaanikärpäsiä, ilmeisesti roskia ei ole viety pitkiin aikoihin, eikä asunnossa ole tuuletettu muutenkaan, varmaan koskaan. Mikke ei paljon vaatteilla itseään yritä koristella. Mitäpä hyötyä siitä olisi, kun kasvoille ei voi enää mitään tehdä. Muhammad haukahti pari kertaa Kontkasen asunnossa, kun kaverit tekivät lähtöä pihassa. Mahtoikohan se haluta mukaan, mietti Kontkanen vai oliko se vain normaalia vahtimista. Koirien käyttäytyminen oli häntä aina kiinnostanut. Talon pihassa olevalla parkkipaikalla on myös Kontkasen valkoinen Hiace ja matka Maalahteen Sorvarinkylän Närvänänkujalta alkaa.
Vanhaa Rantatietä pojat päästelevät Sulvan läpi ja matkalla Mikke kertoo lapsuudenystävänsä asioita.
Maalahdessa keitettiin ennen vanhaan paljon pontikkaa, ja myös Taavetti rakensi oman tehtaansa. Hän teki pannun vanhan ulkorakennuksen seinän sisään ja sitä voitiin ohjata talon puolelta tietokoneella. Ohjausyksikkönä toimi kasvihuoneissa käytetty automatiikka. Autossa oli ollut suurehko astia rankkia ja Taavetti ajoikin ratsiaan. Poliisien tiedusteltua astian sisältöä, oli hän vastannut: - No siinä on jotain paskaa vaan, jonka oon ajatellu kaataa menemään. Tämä selitys ei mennyt läpi ja lopulta pannukin oli löytynyt seinän sisältä.
Nuorena miehenä hän oli kiivennyt kanahaukan pesälle, ja ottanut poikasen sieltä itselleen. Se sai kasvettuaan vähän alkaa harjoitella lentämistä ulkorakennuksessa ja pitihän sen myös saada elävää ravintoa syödäkseen, itse saalistamaa ruokaa. Kun poikanen oli valmis vapauteen, se pääsi auton kyytiin ja matka kirkonkylälle alkoi. Se viihtyi kauppojen, apteekin ja kirjaston pihassa ja rakasti laskeutua autojen katolle. Poliisit sen pyydystivät, ja se pääsi poliisilaitokselle omaan putkaan. Paikallislehdessä tutkija Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta epäili yksilön käytöksen johtuvan ympäristömyrkyistä.
Pitkän metsätieosuuden jälkeen tullaan Taavetti Rantasen ja hänen vaimonsa Jolenen talolle. Talo on 1800-luvun lopun paritupa tyyppinen talo, jossa porstua ja kamari ovat keskellä ja tuvat päissä. Oikeanpuoleisessa tuvassa isäntäväki asuu, vasemman toimittua aikaisemmin studiona. Talo oli täydellisesti säilytetty, mitään vanhaa ei oltu pilattu tai rikottu. Isäntä itse istui nojatuolissaan ja katsoi luonto-ohjelmaa televisiosta, kun Mustasaaren miehet astelivat tupaan.
Taavetti oli erikoinen ilmestys. Musta suora normaalipituinen tukka, farkut jalassaan, T-paita päällä, huonot hampaat, kätensä täynnä kauniita itse tekemiään tatuointeja, ja nenällään niin sanotut John Lennon-lukulasit. Huoneessa oli paljon vaikuttavia antiikkiesineitä, mutta mistään pröystäilystä ei ollut kyse. Se oli hänen tyylinsä, hänen sielunsa huusi näin. Vanhan antiikkikirjoituspöydän päällä oli kallis MacIntosh-merkkinen tietokone, jonka kautta myös TV näkyi. Nurkassa oli valkoinen Fender Stratocaster vuodelta 1969 vaahterapuu otelaudalla, jota hän soitti paremmin kuin hyvin. Hän oli aina ollut ahkera harjoittelija eikä suvainnut mitään diivailuja musiikissaan, vaan pyrki jatkuvasti parempaan. Huoneen oikeassa takanurkassa oli keittiö. 70-luvun kellertävät kaapistot ja keittiönpöytä tuoleineen, jossa rouva istui.
Kontkanen ja Taavetti kättelivät ja Rantanen kysyi, mitä tämä puuhasi. Kerrottuaan pitävänsä metallifirmaa oli Rantanen tosi kiinnostunut, ja katsoi syvälle silmiin vierasta. Kontkanen sai hyvin erikoisen vaikutelman miehestä. Hän olisi sopinut hyvin johonkin yliopistoon hullujen professorien sekaan. Ehkä olisi ollut jopa liian erikoinen sinnekin. Lähes koko ajan keskustelussa oli äänessä Rantanen, jota vain istuttiin hiljaa ja kuunneltiin. Edes Schennarilla, joka oli hyvinkin viisas mies ei ollut lisättävää yhteenkään mielipiteeseen. Kaikki oli jo ajateltu. Kun Kontkanen kysyi Rantasen tatuoinneista, tämä vain pudisteli nopeasti päätään ja kun hän kysyi, josko tämä voisi soittaa heille kitaraa tämä vain katsoi kerran häntä silmiin. Kyllä hän soitti vielä kitaraa. Monipuolisesti. Hän oli syvällisesti perehtynyt siihen ja oli teknisesti myös taitava. Soitti sähkökitaraa ilman plektraa, akustisesti.
Schennar paljasti vanhalle lapsuudenkaverilleen, tavalliseen pirulliseen tyyliinsä, että Kontkanen on kouluttamassa koiraansa, ja aikoo etsiä huumeläjää metsästä Haarapalpakossa. Rantanen pudistelee päätään:
Siihen älä lähde. Siinä maailmassa on niin pahoja ihmisiä, että henki voi lähteä.


Luku 7.

Mattilan Kari, Ala-Kattomiehenä kaikkien tuntema, työtään rakastava rehti suomalaismies tarttuu oikealla kädellään Starkin mainoslippalakkiin. Riisuu sen päästään, ja pyyhkii hikeä otsastaan oikeaan paidanhihaan. Paksu kiiltävänmusta tukka, on niin ikään aivan hiestä märkä. Tappi tapin perään on ammuttu ruudilla betonikattoon, ja neliöitä on tullut urakkaan niin paljon, että muu työmaalla työskentelevä väkikin käy ihmettelemässä. Ala-Kattomies on niin hikinen, että päättää vihdoinkin riisua K-Raudan mainos-collegepaidan. Lihaksikas vartalo kiiltää kosteuttaan. Alkaa olla päivä täys, ja sen tuntee jo lihaksissaan 50-vuotias poikamies. Yhden pojan isä, joka muistuttaa lähinnä Hollywood-tähteä paksuine, märkine, komeine hiuksineen ja lihaksikkaalla vartalollaan.
On niinkuin ois punttisalilla käyny, heittää Mattila vastaavalle mestarille.
Kai tulet maanantaina jatkamaan, kysyy mesu.
Joo joo, tottakai. En mä ota mitään. Pitää mennä paneloimaan yks mökki huomenna ja sunnuntaina sitten huilaan.
Koivulahdessa ei ole kyllä mitään muuta hyvää kuin Kari, eikä kukaan tee yhtä hyvää jälkeä kuin Kari, ajattelee Kontkanen kääntyessään pitkälle hiekkatielle, joka johtaa ainoastaan Karin mökille. Ala-Kattomies oli juuri tullut raskaan työviikon jälkeen suihkusta. Kaunis puolitoistakerroksinen rintamamiestalo oli maalattu tummalla, syvällä keltaisella sävyllä, ja ikkunanpuitteet, nurkat ja räystäslaudat olivat tummaa punamultaa. Sisältä se oli kauttaaltaan paneloitu kuusi- ja mäntypaneelilla. Ala-Kattomiehen työkaluja oli ympäri asuntoa, vaikka se muuten oli hyvässä järjestyksessä.
Kontkanen istuu alas kauniiseen nojatuoliin, joka oli kulkeutunut Karille perintönä äidiltään. Ala-Kattomies, Kari alkaa kertoa työpäivästään. Ja huomisen, lauantain, urakasta Mustasaaren Koskössä. Kaikki on tarkasti jo ajateltu ja Kontkanen pitää moista omistautumista työlleen jo hieman omituisena, tosin on alitajunnassaan lievästi kateellinen kaverilleen.
Joo en mä ota mitään. Sain lainaan paremman kompuran ja panelinaulain on jo. Melkeen meinasin sulle jo soittaa, josko tulisit kaveriks pitään toisesta päästä kiinni; mutta kyllä ne pitäs sinne saada.
Ala-Kattomiehen keittiössä on kaunis takka, ja Kari alkaa välittömästi keittää kahvia vieraalleen. Moccamaster keittää hyvät kahvit ja Kontkanen kertoo Karille uudesta bisnesideastaan. Kari myhäilee hieman vaivautuneen oloisena, ja vaihtaa puheenaihetta. Ala-Kattomies sattui tietämään huume-erän hukkumisesta, ja jopa kenelle se kuului. Nyt hän tiesi myös kuka sitä oli alkanut etsimään.



Luku 8.

On jo Kontkasen aika. Jatkuva, lähes megalomaaninen tarve tulla yhteiskunnassa parempaan sosioekonomiseen, ”vain” metallimiehenä työskentelevän maanikon kuvittelemaan asemaan. Haarapalpakontielle johtava Papelorikontie on 2,6 kilometriä pitkä. Kartasta se on miehelle selvinnyt, joka parhaillaan haaveilee jo uudesta autosta ja talosta. Papelorikontiellä lehtipuut ovat ilman lehtiä. Vain kuuset ja männyt elävät ikuisesti. Patamusta korppi lentää suuren männyn paksuimmalle oksalle jotain suussaan, ja jää siihen siipiensä liikkueesa edelleen. On vaikuttavan kokoinen tuo korppi. Eikö kaikki ole ikuista, pohtii Kontkanen ajaessaan. Kyllähän ihminenkin jatkaa elämäänsä maassa. Eihän se mihinkään katoa. Se muuttaa vain muotoaan. Onhan se joskus syntynytkin maasta. Neljä miljardia vuotta sitten syntyi ihminen. Se oli aluksi yksisoluinen eliö, joka eli vedessä.
Kontkanen havahtui ajatuksistaan kun Haarapalpakontien V-haarainen risteys nosti pulssia, ja oli enään 100 metrin ajomatka pienelle levähdyspaikalle. Oikean puoleisen metsän taakse jäi Vaasan valtatie ja vasemmalla suuret Haarapalpakon metsäalueet, joiden takana alkoi mustasaarelaisten maanviljelijöiden viljapellot. Kontkanen avasi pakettiautonsa sivuoven, avasi Muhammadin häkin oven, ja antoi sille luvan tulla ulos. Koira oli voimakkaassa vietissä, se sai haistaa heti metsän hajuja, ja tiesi, niinkuin monta kertaa ennenkin, että nyt oltiin menossa jäljestämään. Koiran älykkyys kaikkein lahjakkaimpien yksilöiden kohdalla on korkeintaan kolme-neljä vuotiaan ihmisen tasolla, viisaudestaan huolimatta. Koko ajan sitä oli kuitenkin ehdollistettu amfetamiinin jäljestämiseen, se tiesi mitä hakea.
Kontkanen kiinnitti kymmenen metriä pitkän jälkiliinan koiralle, ja antoi tälle varta vasten pirin jäljestykseen opetetun käskyn: - paketti! Niin parivaljakko lähti reippaasti metsän sisään ja koira uhkui työintoa. Se oli kyllä hyvä jälkikoira, se jäljesti näinkin huonopalkkaista tehtävää pelkästä jäljestämisen innosta. Jäljestys sujui hyvin ja työtunteja tuli kaveruksille paljon. Työtkin verstaalla vähän kärsivät, mutta Kontkanen oli vähintään yhtä innokas kuin koiransa ja aareja tuli urakkaan. Viikon verran kun olivat jäljestäneet alkoi Muhammad kiristää hihnaa. Aurinko paistoi suoraan Kontkasen silmiin, eikä hän nähnyt yhtään mihin koira häntä vei:
Muhammad, hidasta vähän.
Käsky ei auttanut yhtään, se oli jäljellä. Tuulen suunta oli Kontkasella vasten kasvoja, joten hän tiesi, että nyt on tuuri mukana kun sattuu tuuli koirakkoon päin. Suuret kuusenoksat löivät vasten kasvoja, ja koira veti koko ajan kovempaa. Sitten se alkoi hidastamaan, ja nuuski pienen aukion kohtaa sieltä täältä. Kontkanen tiesi kokemuksesta, että tuuli sekoittaa koiran seuraamaa hajujälkeä joskus niin, ettei se tiedä mihin jatkaa. Muhammad kuitenkin osasi jäljestää mutkan, niin Kontkanen tiesi huumelastin olevan aukiolla jossain. Muhammad ei vaan sitä osannut tuulella paikallistaa. Mikään oikea huumekoirahan se ei ollut.
Kontkanen laski repun selästään ja istui pilkkirepun jakkaralle istumaan. Koira sai palkinnoksi työstään sen suurinta herkkua, kissan purkkiruokaa. Kontkanen otti termospullon repusta, ja alkoi syömään voileipää, ja juomaan kahviansa, mustana tietty. Nyt on aika ajatella, onko täällä mitään merkkiä, tai ovatko käyttäneet GPRS-suuntimavälinettä. - Mihin minä piilottaisin, niin että se olisi helppo löytää, vaikka olisi yö. Kontkanen ei löytänyt mitään merkkejä ympäristöstä, ja päättikin tulla tyynellä säällä paikalle uudestaan. Jäljen päättymispaikka oli vain 800 metrin päässä autosta ja Haarapalpakontielle vain 300 metrin matka.
Kontkasen lähdettyä koirineen takaisin autolleen, on metsän siimeksessä turvallisen matkan päässä myös joku muu. Suuren kuusen juurella polvillaan on mies kiikarit kädessään. Hän odottaa Kontkasen poistumista, ja hakee omasta autostaan turvallisen matkan päästä pienen metsäkonetieosuuden luota koiran. Sekarotuinen uroskoira tottelee isäntäänsä hyvin ja palaavat takaisin aukion suuntaan. Aukion reunalla mies käyttää koiran kuonon edessä pientä pussukkaa ja koira alkaa jäljestä rauhallisesti. Se liikkuu madellen noin 10 metrin matkan suurehkon kiven viereen, ja käy istumaan. Mies antaa koiralle pallon ja ottaa repustaan kenttälapion ja alkaa kaivaa. Nopeasti lapio osuu johonkin metalliseen, mikä paljastuu vanhan maitotonkan kanneksi. Kansi pois ja maitotonkan sisältö maahan multakasan viereen. Repussaan hänellä on valkoiseen muoviin pakattuja ruskealla pakkausteipillä suljettuja pakkauksia valkoista jauhetta. Ne hän laittaa maitotonkkaan ja alkuperäiset pakkaukset reppuunsa.


Luku 9.

Pakettiauton kääntyessä Papelorikontieltä Vaasan valtatielle, lähtee vastapäätä olevan huoltoaseman pihasta harmaa Toyota Corolla-merkkinen farmariauto samaan suuntaan. Autossa istuu Jaarlo Haapasalmi ja Veikko Hakala. Molemmat olivat pitkänlinjan rikollisia, niin omaisuus- , väkivalta-, kuin huumepuolelta. Pelkkä miesten ulkonäkö kertoi, että kovaa oli elämä ollut jo lapsesta saakka. Rakkaus ja lämpö oli ollut kotioloissa kaukana, ja niin se oli vieläkin. Aamu lähti käyntiin amfetamiiniannoksella, ja ilta päättyi yleensä jossain Vaasan kapakassa. Päivän aikana tavattiin muita rikollisia ja suunniteltiin juttuja, jolla voitiin rahoittaa tätä elämäntapaa.
Autot liikkuivat kohti Sorvarinkylää ja erkanivat toisistaan kun Kontkanen kääntyi kotiinsa. Corolla jatkoi matkaansa Vaasan keskustaan. Kauppahallin yläkerrassa oli suuri toimisto graniittilattioineen, kelohonkapuuseinineen ja uima-allasosastokin oli rakennettu juhlia varten. Toimistossa asioitaan hoitivat Antero Palo ja hänen oikea kätensä Mika Huumarsalo. Pian hissi saapui kattohuoneistoon, ja Jaarlo Haapasalmi ja Veikko Hakala treenattuine vartaloineen astuivat toimistoon.
Se oli siellä mettässä muutaman tunnin ja meni sit kotiin, sanoi Hakala. Tuskin se mitään sieltä vielä löysi.
Antero Palo: huomenna seuraatte sitä koko päivän ja jos se menee Haarapalpakkoon niin meette perässä sinne pusikkoon ja nappaatte sen kiinni. Pakotatte sen näyttään missä kama on, ja jos ei se tiedä vielä niin tuotte sen tänne. Sen jälkeen sen koiran remmin perässä on muitakin. Mä oon soittanu jo Helsinkiinki ja kertonu tästä.
No entäs jos se koira käy meihin kiinni, kysyy Haapasalmi?
Missaään nimessä koiraa tai sitä jätkää ei saa vahingoittaa, sanoo Huumarsalo.
Pojat lähtevät punttisalille ja liikemieskaksikko Palo ja Huumarsalo menevät saunaosaston baariin keskustelemaan. Juovat Makers Mark-viskiä ja polttavat aitoja kuubalaisia Cohiba-sikareja. Alusta asti on selvää, että huumeet on löydyttävä, ja ne on saatava katumarkkinoille Vaasaan, ja loput tyrkätään muualle päin Suomea. Kuopiossa on miesten tuttu, Rautarouvaksi kutsuttu kovaotteinen huumeiden tukkukauppias.


Luku 10.

Vaasan Poliisitalossa Vaasan keskusrikospoliisin rikosylikonstaapeli Matti Haukka istuu tietokoneensa edessä yhteisessä toimistossa ryhmänsä kanssa, ja lukee viimeistä raporttia. Sen on hänelle toimittanut keskusrikospoliisin telekuunteluosasto, ja tuttuja nimiä siinä heti mainitaan. Rutiiniseurannassa on paljastunut puhelu, jossa on mainittu Haarapalpakontie. Keskusrikospoliisin Vaasan huumeyksikön päällikkö Tarmo Koivisto on määrännyt Haukan tutkimaan asiaa. Yleensä ei oltaisi vielä näin pienin perustein asiaa alettu tutkia, mutta vanhaa osittain avoinna olevaa juttua, jota ei saatu vuosia aikaisemmin selvitettyä, alettiin välittömästi liittää tähän. KRP oli ottanut asian suurennuslasin alle. Haapasalmen ja Hakalan puhelimet otettiin käräjäoikeuden päätöksellä kuunteluun, ja samoin auto jolla he liikkuivat oli ympärivuorokautisessa seurannassa. Antero Palo oli ollut pitkään tehokkaan tarkkailun alla. Yleensä hän oli kärynnyt vain pienemmistä asioista, ja suorittanut tuomionsa ehdonalaisena tai yhdyskuntapalveluna.


Luku 11.

Musta, vähän ruosteensyömä Honda Civic vuosimallia -89 ajaa rauhallisesti kohti Raippaluodon siltaa Mustasaaressa. Se kääntyy Köklotintien risteyksestä oikealle, ja jatkaa Köklotiin päin. Ajeltuaan reilu viisi kilometriä se pysähtyy tien varteen, ja kuljettajana toimiva mies kävelee auton takaluukulle koiran liikkuessa hieman hermostuneesti auton takapenkillä. Hän ottaa takaluukusta reppunsa ja niin sanotut tolppakengät ja lähtee ylittämään kumisaappaat jalassa tien viereistä ojaa, jossa on vielä talven jäljiltä sulaneita lumia muuntautuneena veden olomuotoon. Rauhallisesti hän kävelee metsään pitäen reppua oikealla olkapäällään. Pienen mäen päällä kasvaa vanha petäjä, ja sen latvassa on noin kolme metriä halkaisijaltaan oleva suuri kasa eri vahvuisia oksia. Se on vanha hylätty merikotkan pesä. Repun maahan laskettuaan hän käy repun päälle istumaan, ja alkaa laittaa tolppakenkiä jalkaan. Kiristää ne tukevasti ja alkaa kävellä reppu selässä kohti suurta petäjää. Tottuneesti hän nousee ja voimaikkailla käsivarsillaan hivuttautuu pesään. Hän tyhjentää reppunsa pesään ja alkaa varovainen laskeutuminen alas puusta.


Luku 12.

Kontkanen huhkii pajallansa. Pölyisestä verstaan ikkunasta voimakas auringonvalo kuitenkin tunkeutuu sisään, ja mieli tekisi jo lähteä koirineen Haarapalpakon metsään saattamaan etsintä päätökseen. Kontkanen sammuttaa pajan ilmastoinnin, sulkee kaasupullot ja vääntää kaikista laitteista sähköt pois. Muhammad odottaa kahvihuoneessa, pajaan sillä ei ole mitään asiaa, ettei vain saisi mitään terävää tassuihinsa. Muhammad on kaunis sekalinjainen saksanpaimenkoira. Sen hyvät jäljestysominaisuudet periytyvät emänsä puolelta. Kontkanen heittää haalarinsa kahvihuoneen tuolille, ja kaksikko lähtee. Suuri nosto-ovi lukkoon, ja abloy-avain kääntyy lukossa. Ulkoilmassa miellyttävä sää piristää muuten niin masentavaa teollisuusalueen sotkuista miljöötä.
Valkoinen Hiace lähtee valtatielle. Kontkasen ohjaama auto liikku virrassa melko hitaasti. Tähän aikaan päivästä on muillakin kiire, mikä vaan lisää kaaosta. Kontkasen perässä on Corolla-farmariauto ja etupenkit on miehitetty. Jaarlo Haapasalmi ja Veikko Hakala alkavat olla pinna kireällä tähän yksityisyrittäjään. Turvallisen välimatkan päästä he seuraavat autoa, ja kun Kontkanen kääntyy Papelorikontielle, jatkavat he huoltoasemalle. Tekevät U-käännöksen ja jäävät autoon istumaan.
Tupakat poltetaan, ja sitten napataan se. Otetaan yhet viivat tässä nopeesti.
Hakala sirotti spiidiä tyhjän CD-levykannen päälle, ja 20 euron setelistä tehty putki sai toimia jakelukanavana mielihyväntunteelle, niinkuin viimeiset 20 vuotta.
No nyt alkaa menee putkeen, sanoo Haapasalmi, ja käynnistää auton.
Kun pojat saapuvat Haarapalpakontielle on Kontkasen Hiace tutulla paikalla. He ajavat parkkiin suoraan sen perään, nousevat varmaotteisesti autosta, ja lähtevät lähes juosten metsään. He liikkuvat varovasti ja tarkkailevat ympärilleen. Matka jatkuu ja parinsadan metrin päässä edessä näkyy Kontkanen ja Muhammad. Haapasalmi vie vasemman kätensä selkänsä taakse, nostaa mustan pilottitakin lievettä oikean käden tarttuessa farkkujen lomassa olevaan yhdeksän millin Desert Eagle- pistooliin. Kontkanen ei huomaa mitään, ennenkuin hänen takanaan olevat miehet eivät enää ole karistettavissa.
Muhammad jää pyörimään Kontkasen ympärille ja Kontkasta käsketään kertomaan kaiken minkä tietää. Hän tiesi, että paljastaessaan aukion, aineet löytyvät ennen pitkää ja todistaja pitää vaientaa. Hän muisti tarinan jonka Mikael Schennar oli kertonut Taavetista. Taavetti oli aikanaan murtautunut erääseen erätarvikeliikkeeseen ja piilottanut kymmenet aseet ja tuhannet patruunat kauas suureen metsään ja haudannut öljyttyinä maan alle. Vaikka oli jo todellisuudessa myynyt ne eteenpäin. Kun poliisit olivat iloisesti aina kaivaneet maata, eikä mitään ollutkaan löytynyt, kunnes taas siirryttiin autolla uuteen paikkaan:
Siitä on niin kauan ja oli pimeäkin.
Taas oli poliisit kaivaneet uudessa paikassa ja eihän sieltä mitään ollut löytynyt. Kun ei seuraavastakaan paikasta mitään oltu löydetty, oli poliiseista terävin lopulta sanonut:
Et kai sinä vain huijaa meitä?
Kyllä minä huijaan, oli Taavetti vastannut.
Kontkanen ajatteli saada Hakalan ja Haapasalmen kaivamaan, ja yrittäisi paeta jossain välissä.
No missä se meidän kätkö on, kysyi Haapasalmi?
Se on vähän matkaa tästä vielä eteen, ja sitten se rupee oleen jo lähellä.
No ala sit talsiin.
Kontkanen ja Muhammad liikkuvat hyvin metsässä, Kontkanen on kuin ahma nevalla koiransa kanssa. Kontkanen näyttää maahan keskellä suurta kuusikkoa ja Palon miehet käyvät töihin Kontkasen kenttälapiolla. Pojat kaivavat osoitetusta paikasta, pojat kaivavat taas. Aina löytyy joku selitys. Kontkanen alkaa olla hermostunut, alkaako hänen maallinen vaelluksensa olla tässä. Hän päättää karata seuraavasta paikasta. Hän tietää, että epäröidä ei saa tiukassa paikassa. Ei koskaan. Kontkasella alkaa veri kohista, ja adrenaliini virtaa kovin. Kylmähermoisesti vie hän gangsterit pienen metsäniityn luo, jonka toisella puolella on kivikkoinen alue. Kun Haapasalmi on tarttumassa maassa olevaan kenttälapioon, tönäisee hän hänet nurin, mutta silmänräpäyksessä huomaa, ettei asetta tältä saisi. Sen sijaan kenttälapiolla on mahdollista vielä jotain tehdä, ja Jaarlo Haapasalmi saa kaksi iskua päähän.
Samassa hetkisessä Kontkanen on jo kivikossa ja kompuroiden etenee kohti syvää metsää, jonka taakse hän on päättänyt pyrkiä viljapeltoja kohden. Muhammad on kiinni miehissä raivon vallassa, päättelee Kontkanen koiran aggressiivisista murahduksista ja Hakalan kiroilusta. Silloin kuuluu laukaus, ja koiran kimakka parkaisu. Kontkanen kuitenkin juoksee henkensä edestä kaatuillen jatkuvasti. Hän katsoo taakseen ja kaatuu taas. Hän ei tahdo saada henkeä runsaan tupakointinsa takia, mutta eteenpäin on päästävä. Kontkanen jatkaa sisulla, hän on päättänyt juosta vielä ainakin kilometrin ennenkuin pysähtyy. Hän juoksee ja juoksee. Oksat raapivat ja lyövät kasvoille, ja ojat hän ylittää väkisin. Henki ei tahdo kulkea, se alkaa jo salpautua. Sydämessä vihloi Muhammadin kohtalo. Siinä samassa jalat pettävät, maata ei ole alla ja Kontkanen on napaansa myötä suuressa suonsilmässä pelkkää jylhää metsää ympärillä.
Hän ei ole enää varma ilmansuunnistakaan ja puhelimen kompassiakaan ei enää voi apuna käyttää. Kontkanen kömpii ylös samaa puolta suota kuin sinne joutuikin, ja lähtee kiertämään sitä oikealta. Aurinkoa apuna käyttäen hän on ajatellut pelloille päästä, ja sitä kautta johonkin syömään ja piiloon. Kontkanen näkee peltojen siintävän. Ne tekevät epäsäännöllistä muotoaan Haarapalpakon metsäalueita vasten, ja Kontkanen tietää suunnilleen missä on. Hän lähtee vasempaan, ja koittaa liikkua metsässä mahdollisimman huomaamattomasti. Hän löytää tien, joka menee valtatielle, mutta ei siinä uskalla liikkua. Metsiä ja pikkuteitä hän saapuu vihdoinkin Sorvarinkylään ja pääsee Tupasluikanmäelle. Herra Kirjailija tulee avaamaan oven.
Käy sisään.
Kiitos. Nyt mä tarvin sun suihkua ja jotain syömistä.
Siinä samassa ovikello soi, Pentti avaa oven. Paikalla on kaksi siviilipukuista poliisia ja järjestyspoliisin maija.
Onko Mika Kontkanen täällä?
Kyllä on, vastaa Purje.
Sen tarttis nyt lähtee meitin mukaan. Laitokselle. Eiköhän sieltä jotain ”spakettia” järjestetä.


Luku 13.

Vaasan satamassa rahtilaiva Rebecca alkaa olla ahtaajien osalta valmis lähtöön. Miehet kiristävät lastin paikalleen, ja päällystö hoitaa pakolliset paperityöt. Messissä ylimatruusi Kjell Sulkava makaa punkassaan kirjekuori kädessään, jonka eräs tuttavansa oli pyytänyt häntä postittamaan. Siinä on nimi: Ari-Pekka Salminen Haprotie 12 56160 Sorvarinkylä Mustasaari FINLAND. Se on määrä postittaa Yhdysvaltain puolelta, kunhan sinne on purjehdittu. Rebecca seilaa Kööpenhaminasta Lontooseen, ja lähtee ylittämään Atlanttia määränpäänä New York. Kjell Sulkava on sopinut yliperämies Laurilan kanssa pikavisiitistä mantereen puolella, ja satamakahvilasta hän ostaa postimerkit ja laittaa kirjeen postilaatikkoon.
Viikkoa myöhemmin sairaseläkeläinen Ari-Pekka Salminen kävelee verryttelyhousuissaan ja tohveleissaan aamulla postilaatikollensa Mustasaaren Sorvarinkylässä hakemaan päivän Pohjalaista.
Jaa, siellä on joku kirje. Ohhoh, New York, kuka minulle lähettää Amerikasta postia, miettii A-P, jota kylällä Pilsneri-Villeksi sanotaan.
Kun A-P oli 28-vuotias, oli hän jo kokenut palomies Sorvarinkylän vapaapalokunnassa. Paikallinen kananmunien tukkuliike paloi voimakkaasti, ja A-P oli mukana sammutustöissä pimeänä talviyönä. Kiirehtiessään nurkan taakse jätetylle sammutusautolle, liukastui hän jäällä ja kaatui kaaressa taakse selälleen. Kypärä lensi päästä ja A-P löi päänsä voimakkaasti jäiseen asvalttiin. Hänen isänsä, joka oli myös mukana sammutustöissä löysi poikansa tajuttomana jäältä, ja paikalla olleet ensihoitajat toimittivat hänet Vaasan keskussairaalaan. A-P ei koskaan toipunut täysin, vaan hänen ajattelukykynsä huononi lapsen tasolle. Hän on kuitenkin mukana VPK:ssa edelleen, mutta ei osallistu sammutustöihin. Kuin Junnu Vainio laulaa: ”Silmäpuoli-Kalle, jää asemalle”. Hän tapaa istua iltaa Punaisessa Lyhdyssä, ja kantaa olutta pöytään Ken Takamaalle, joka pitää Pilsneri-Villen puolia. Keniä varten on kapakan tiskin alla kättä pitempää, ja Kenin vastustajia varten hajusuolaa. Eräänä kertana eivät Lyhdyn naistarjoilijat olleet suostuneet antamaan Pilsneri-Villelle Kenin tuoppeja ja Ville oli palannut tyhjin käsin pöytään. Kun Ken oli tiedustellut: - Missä kaljat, oli Ville sanonut:
Ne ei suostu enää myymään sulle.
Silloin Ken oli noussut ylös, nostanut oikean kätensä ylös, vähän kuin hitlertervehdyksessä ja sanonut:
Teillä menee huonosti.
Baarin tarjoilijat olivat värisseet kuin haavanlehdet.

Pilsneri-Ville istuu keittiönpöytänsä ääreen, siirtää suuren nivaskan Jalluja ja Rattoja sivuun, kaataa itselleen lasillisen kevytmaitoa ja ottaa suuren palan Fazerin sinistä levystä. Hän alkaa avata kirjettä. Sen sisällä on koneella kirjoitettu teksti:


George Manfolk, FBI Parahin Ari-Pekka,
Fire Research Department
52 Upper Street Road
673946 New York
USA

Toimimme maailman laajuisesti, ja tarvitsemme teidän apuanne tässä tehtävässä, joka liittyy kansainväliseen FBI:n palotarkkailijatyöhön. Miehemme ovat piilottaneet Köklotiin vanhaan kotkanpesään harvinaista jauhesammuttimissa käytettävää jauhetta. Se teidän tulee paikallisen VPK:n tolppakenkiä apuna käyttäen viedä Köklotin satamaan ulkomaiselle yhdysmiehellemme. Ja muistakaa, tästä ei saa kertoa kenellekään. Kirje teidän on poltettava luettuanne se, ja olemme äärettömän kiitollisia avustanne. Mikäli ette suostu yhteistyöhön tai epäonnistutte siinä, tullaan asemanne sulkemaan. Yhdysmieheltä saamanne kassi on toimitettava takaisin kotkanpesään. Yhdysmiehemme on tänään Härtsötiellä tasan 2100 ja antaa teille kolme valomerkkiä taskulampulla, joihin teidän tulee vastata samalla lailla.

George Manfolk, FBI

Pilseri-Ville on kauhuissaan, mutta ei näe muita mahdollisuuksia kuin toimia. Hän ajaa polkupyörällään Köklotiin asti ja mukana tulleen kartan avulla, hän pitkän samoilun jälkeen löytää kotkanpesälle. Turvallisen välimatkan päässä, puiden seassa liikkuu miehen hahmo, ja se käy polviasentoon maahan. Pilsneri-Ville ottaa repustaan vapaapalokunnan tolppakengät ja laittaa ne jalkoihinsa. Ensimmäisestä yrityksestä ei tule mitään ja hahmo metsässä näyttää nauravan. Pilseri-Ville lähtee nousemaan hitaasti korkeaan puuhun ja joutuu kerätä rohkeutta monta kertaa. Lopulta hän on pesällä, mutta pienen miehen on kovin vaikea pesään kurottautua. Tässä vaiheessa Fazerin siniset ja kevytmaito tulee märkänä pieruna kalsareihin ja alkaa valua reisiä pitkin pilsnerin kaltaisessa muodossa aina tolppakengille asti.
Hän näkee jo jenkkikassin, ja ripustaa sen kaulansa ympärille. Alkaa varovainen askeltaminen alas kaksisataavuotiaasta petäjästä. Viimeiset kolme metriä Ville tulee painovoiman turvin alas ja lipsahtaa pehmeästi selälleen. Hän lähtee pyörällensä ja alkaa pitkä matka kalasatamaan. Kalasatamassa on hieno pikavene ja kaksi tiukan näköistä miestä, jotka ilmeisesti ovat FBI:sta. He antavat Villelle repun, avattuaan toisen kassin, ja kiittävät englanniksi murtaen. Ja taas saa Pilsneri-Ville sotkea maastopyörällään laakerit valkoisena suorittaessaan salaista tehtävää. Kotkanpesään taas ylös. Se käy entistä vaivalloisemmin, väsyneempänä ja nälissään. Pelkällä suklaalla ja maidolla ei salaisia tehtäviä pitäisi hoitaa. Kun hän vihdoin pääsee kotkanpesälle, on siellä kirje, jossa kiitetään osallistumisesta ja muistutetaan ehdottomasta vaitiolovelvollisuudesta. Myös jatkossa tullaan Pilsneri-Villen apuja tarvitsemaan. A-P on aivan poikki, mutta Sorvarinkylään pitää vielä 20 kilometriä polkea. Tämähän on salainen tehtävä.

Luku 14.

Rikosylikonstaapeli Matti Haukka ja vanhempi rikoskonstaapeli Sami-Marko Hautamäki Vaasan keskusrikospoliisin huumeyksikön tutkijat lähtevät huoneistaan kävelemään osastolta Poliisitalon hissille. Sähkölukkoja on joka ovessa. Ei edes poliisit pääse täällä joka paikkaan. Hissillä alas ja taas lisää ovia. Tullaan poliisivankilaan. Ylivartja Christoffer Mäkelä lähtee 36-vuotiaan Hautamäen ja 41-vuotiaan Haukan mukana kongille. Paksu metalliovi paukahtaa, ja punkasta nousee ylös metallimies Mika Kontkanen.
Sullois kuulustelut, sanoo Mäkelä.
Kontkanen viedään kuulusteluhuone kakkoseen ja videokamera pannaan pyörimään.
Teitä kuulustellaan rikoksesta epäiltynä, aloittaa Hautamäki. Eli tästä paperista näät, sut on vangittu tutkinnanjohtaja rikosylikomisario Tarmo Koiviston toimesta. Sua epäillään 10 kilon amfetamiinierän etsinnästä myymistarkoituksessa. Haluatko asianajajan paikalle?
Ei tarvi.
No niin. Ehdotan että puhut kaiken minkä tiedät niin pääset rosiksessa vähemmällä.
Mistään huumeista en tiedä mitään. Koiran kanssa oltiin jäljestämässä kun mut yritettiin tappaa. Koira on siellä jossain kuolleena.
Kontkanen on päättänyt kiistää tietävänsä mitään huumeista. Hirveästihän heillä ei voi todisteita olla, miettii Kontkanen, mutta nuo siat nyt aina järjestää ihmisiä lukkojen taakse kaiken maailman tempuilla ja verukkeilla. He noudattavat lain henkeä, vaikka loukkaavatkin sen kirjainta. Kontkanen tietää, että kuulusteluissa tehokkainta on lyhyt kiistäminen. Ja kun poliisit eivät miehestä enempää irti saa, jatketaan Kontkasen vangitsemista käräjäoikeuden päätöksellä.
Jaarlo Haapasalmi ja Veikko Hakala haetaan kuulusteluhuoneeseen. Yksi kerrallaan. Miehet myöntävät huumausaineen käyttörikoksen ja eläinsuojelurikoksen. Tasaista ”en kommentoi”- vastausta sai vanhempi konstaapeli Hautamäki kertomukseen naputella. Miehet vangittiin epäiltynä murhan yrityksestä, eläinsuojelurikoksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta sekä törkeästä huumausainerikoksesta Vaasan käräjäoikeudessa.
Kuukausi kului, aika poliisivankilassa tuli varmasti kaikille pitkäksi. Savukkeita paloi ja harvakseltaan pääsi suihkuun tai ulkoiluhäkkiin. Edes lukemista eivät siat antaneet. Kontkanen istuu pidätyssellissä ja tuijottaa seinää. Seinässä on teksti, joka saa hänet miettimään: ”Kun menetin rahat, menetin vähän. Kun menetin vapauden, menetin paljon. Kun menetin sinut, menetin kaiken.”
Sellin teräsoveen oli raaputettu päällekkäin ”Late -06”, ”Late -07”. Oven salvan kolahdus hätkähdyttää Kontkasen syvistä ajatuksistaan, ja vartija on ovella Kontkasen oikeusavustajan, asianajaja Tuomo Puhdon kanssa. Matka jatkui Vaasan Poliisitalon ja Oikeustalon yhdistävää maanalaista käytävää, niin sanottua konnakäytävää pitkin. Oikeussalin edessä oli tuttuja naamoja, Hakala ja Haapasalmi. Pian kaiuttimista kuulutettiin vastaajat sisälle ja oikeuden puheenjohtaja Timo Lipponen katsoi kolmikkoa erittäin tiukasti. Miehiä kuultiin ja röyhkeä syyttäjä vaati. Ruokatunnin jälkeen Lipponen alkoi lukea tuomioita:
- Veikko Matias Hakala ja Jaarlo Mikael Haapasalmi, vapautetaan. Tuomio kahdeksan kuukautta yhdyskuntapalvelua, huumausainen käyttörikos ja eläinsuojelurikos Mustasaaressa 16.5.2014
Mika Antero Kontkanen, vapautetaan.
- Tuomiot kumotaan tässä asiassa, koska poliisi ja rajavartiolaitos yhteistyössä ei ole onnistunut pitkien etsintöjenkään tuloksena löytämään maastokätköä. Suomen rikoslaissa ei ole pykälää, joka sallisi vangitsemisen jatkamista enää, sanoo käräjätuomari Lipponen ja päättää istunnon.

Luku 15.

Kontkasen päästyä oikeustalolta, ajaa hän taksilla suorinta tietä hakemaan autonsa. Ja suorinta tietä pajalle valmistamaan maallikon tiirikkaa, eli niin sanottua yleisavainta. Haalarit päälle, lippis päähän ja kirves mukaan. Alkaa oven irroitus. Sen irrottua sisään kämppään kuin biisoni.
Kontkasen liiketoimen kirjanpitäjä Bengt Virtanen istuu sohvallaan tupakkaa poltellen ja siideriä tölkistä naukkaillen, selvästi pelästyneenä. Ovi on irti, koko rappukäytävä näkyy asunnosta ja huoneessa seisoo suurikokoinen, vihainen mies. Virtanen on ymmällään tapahtumista. TV:stä tulee yleisurheilua ja Kontkanen lyö vanhan väritelevision kirveellä säpäleille. Kuvaputki ja elektroniset osat paistattelevat alastomuuttaan.
- Päivää, maksa velkas. Oot sotkenu mun asiat totaalisesti. Sua pitää perkeleen kusettaja ampua siihen toimivaan polveen, että tällä velanperinnällä olis jotain vaikutusta. Minä pystyn siihen, sä tiedät sen.
Minkä takia mulle tuli verottajalta postia, että niille on lähetetty vääriä kuitteja?
En minä tiedä.
Kontkanen osasi ennakoida vastauksen ja löi samantien kirjanpitäjäänsä kirveen hamarapäällä halvaantuneeseen käsivarteen. Virtanen ei enempää selitellyt, vaan naamaansa epätoivoisen oloisena väännellen myönsi ylimääräiset alv-vähennykset, joita oli selitellyt materiaalipalautuksina rautakauppoihin. Ylimääräiset rahat hän oli ohjannut keksimillensä yritysten tileille, joita olivat hallinneet hänen juomistaan rahoittavat lestinheittäjät ja koronkiskurit. Näin hän oli voinut juoda rahansa kuppiloissa enimmäkseen.
Tiedätkö, että firmalla on kuukausi aikaa maksaa yli kahdenkymmenentuhannen euron verot, ja lisäksi minä olen syytteessä törkeästä kirjanpitorikoksesta, koska minä olen allekirjoittanut sinun laskelmasi? Me ollaan molemmat kusessa. Sinä saat pyytää ennakkoperintönä äidiltäsi koko summan, minkä oot kaatanu kurkkuus.
Kontkanen poistuu asunnosta yleisavaimineen ja alkaa jo miettiä oman elämänsä päättämistä sinisen nailonköyden päässä. Ja pahin on vielä edessä.


Luku 16.

Kontkanen kääntyilee sängyssään levottomana koko yön ja nousee viiden minuutin välein polttamaan sätkää. Aamulla työhousut jalkaan ja työmaalle. Eteisessä on lattialle kertyneitä mainoslehtiä edelleen hujanhajan, kaikkia isäkään ei ole ehtinyt korjata pois. Pakettiauto hörähtää hehkutuksen jälkeen ensimmäisellä käyntiin. Kontkanen kaartaa hallin ovelle ja tuntee itseään suojaavan voimakkaan tunteen, mutta päättää nousta autosta ulos. Pihassa on Ford Mustang-merkkinen V8-moottorilla varusteltu kaunis urheiluauto. Etulokasuojaan nojaa mies, joka kysyy olisiko lainata vasaraa. Kontkanen on hiljaa. Mies sanoo tarvitsevansa pienyrittäjää monesti kohteissaan, mutta tässä tapauksessa ei tarvita sellaista miestä, joka sekaantuu toisten asioihin.
Kysyn sulta nyt erittäin hienovaraisesti, missä kohtaa Haarapalpakon metsässä huumeet voisi olla?
Mä en enää halua olla tekemisissä tän asian kanssa. Voin näyttää missä koira oli vainulla. Tavataan Haarapalpakontien levähdyspaikalla vaikka puoliltapäivin.

Kontkanen poltti ketjussa tupakkaa pajalla ja mietti. Tässä on nyt fiftyfifty saumat. Ne joko tappaa mut sinne metsään, tai sitten laskevat menemään. Pakoillakaan ei voi. Tämä on itseaiheutettua, ja vastuu pitää kantaa, oli sitten kohtalona ”kiviä munille”, tai ei. Kello mateli ja Kontkanen mietti jo itse tarttuvansa aseeseen. Hän kuitenkin laski sen varaan, että hän oli paikallistanut huumeet, ja saisi sillä selvitä. Puoli kaksitoista Kontkanen hyppäsi auton rattiin ja lähti valtatielle. Haarapalpakontien levähdyspaikan kohdalla on punainen Mustang ja farmari-Corolla. Ovet aukeavat ja kolme miestä nousee ulos. Kontkanen pysäköi ja nousee ulos autostaan kädet täristen.

Terve metallijätkä. Onko sinne pitkä matka?
Ei oo, muutama sata metriä. Kävellään tuota kosteata notkelmaa ja siitä yhden pienen kuusikon läpi vaan.
Ryhmä lähti matkaan ja mukana olevat lapiot senkuin lisäsivät kauhua. Tultiin aukiolle.
Muistaako Veikko tai Jaarlo nyt yhtään näyttääkö tutulta, kysyy Antero Palo.
Ei oikein, oltiin aika pihalla ja oli yö. Taskulampun valossa kaikki näyttää niin erilaiselta. Mutta mä tiedän kuinka se vois löytyä. Hakataan lapioilla maahan, ni se maitotonkan kansi saattaa osua lapioon. Se jätettiin aika pintaan, niinku yleensä ollaan tehty.
Ja niin kaksi lapiomiestä neuloi maata rikki neliö kerrallaan. Kunnes Jaarlo Haapasalmen pistolapio paukahti johonkin metalliseen. Se oli vanhan maitotonkan kansi, ja kaikilla muilla paitsi Kontkasella nousi kädet pystyyn, ja he melkein hyppäsivät ilmaan ja huusivat suoraa huutoa. Mukana olleisiin reppuihin ladottiin yhteensä 20 puolen kilon pakettia. Siinä samassa Mika Kontkanen lähti juoksemaan täyttä vauhtia karkuun, aivan niinkuin kuukautta aikaisemmin. Antero Palo jäi vahtimaan reppuja naureskellen, kun torpedot Hakala ja Haapasalmi painoivat rämeikköön. Kontkanen juoksi hyvin metsässä, mutta kaatui sammalmaton alla olevaan kiveen, ja loukkasi polvensa. Hän päätti kuitenkin jatkaa tajutessaan viimein loppunsa olevan ehkä sekuntien, ehkä minuuttien kysymys. Kontkanen katsoi taakseen, ja näki Hakalan jo noin kymmenen metrin päässä pistooli kädessään. Hakala oli hyvä juoksija, ja punttisalimiehen lihaksisto auttoi. Kontkanen ei enää jaksanut, vaan jäi seisomaan keskelle metsää Hakalan saapuessa hänen eteensä. Silloin myös Haapasalmi tuli paikalle. Miesten kasvoista ei näkynyt edes julmuuden ja säälin häilyvää rajaa. Haapasalmi katsoi Kontkasta murhaavasti ja kysyi:
Päähän vai mahaan?
E-e-ei huvittais jäädä kitumaan.


Luku 17.

Kohtalon käsi tarttuu pistooliin ja piippu osoittaa metallimies Mika Kontkasta.
Sinun aikasi on tullut, sanoo Veikko Hakala ja painaa liipaisinta.

Kuuluu voimakas ääni ja Kontkanen sokeutuu. 9 millin luoti on tunkeutunut hänen otsastaan sisälle. Kontkanen tuntee edelleen kuinka veri liikkuu hänen kasvoillaan ja hän makaa mustikoiden ja oman verensä tahraamana Haarapalpakon metsässä henkirikoksen uhrina. - Tältä siis tuntuu kuolla, miettii Kontkanen ajatustoimintojen ollessa edelleen normaalit. Hyvin nopeasti alkaa hän tuntea rintakehässään uutta elämää. Henki alkaa olla työnsä maanpäällä valmiiksi saanut ja sen on aika jatkaa eteenpäin. Kontkanen alkaa tuntea rinnassaan kuinka sielu jakaantuu puoliksi, jättäen osan itsestään kumpaankin, hyvän ja pahan.
Hän tuntee itseään raahattavan, ilmeisesti maa murhapaikalla oli liian kivikkoinen. Hän tuntee maata lapioitavan ruumiillaan ja kuulo toimii vielä vähän. Kontkanen makaa maassa, kun häntä aletaan raahata hautaan. Ruumis on kuopan pohjalla. Toinen puoli sielusta lähtee tasaisesti kiihtyvää vauhtia kohti ilmaa, toisen puolen jäädessä elämään omaa elämäänsä ruumiiseen. Yläilmoihin suuntaava hengenpuolikas alkaa liikkua jatkuvasti nopeammin ja koko Pohjanmaa näkyy Kontkaselle kauniina kaikkine peltoinen ja jokineen. Pohjanlahti näkyy jo, ja nopeasti Suomi ja Ruotsi, kunnes koko maapallo näkyy ja sielu on lähellä kotiansa.
Se liikkuu avaruudessa tässä vaiheessa valon nopeudella auringon muuttuessa suureksi juustomöllykäksi Kontkaselle. Muutamat äärimmäisen kauniit hetket linnunradan laidalla, ja sielu on auringon takana nopeuden kiihtyessä jatkuvasti. Sielun nopeus on jo ääretön kun se saavuttaa tyhjän reunan, jossa kosmos laajenee sielun vieressä samalla äärettömällä nopeudella. Tällaista rauhallista näkyä alkaa Kontkanen epäillä Taivaaksi ja muuttaa suuntaansa oikealle. Siellä hän näkee miljoonia tähtiä, uusia galakseja, maailmankaikkeuksia, jotka laajenevat jatkuvasti joka suuntaan. Hän näkee lähestyvän tähden horisontissa ja miettii, josko siellä olisi viimeinkin elämää. Sielu alkaa itsestään hidastaa vauhtia, ja Kontkanen epäilee tämän tarkoittavan jotain. Hän alkaa saapua tilaan, joka rakentuu tyhjyydestä. Kuin olisi pimeässä huoneessa, mutta pimeän tilalla on vaaleita, valkoisia tasaisia sävyjä. Huoneeseen ilmestyy välähdyksenomaisia, hymyileviä kasvokuvia Kontkasen liikenneonnettomuudessa menehtyneestä Marika-siskosta. Huoneeseen alkaa tyhjästä ilmestyä Marikan hahmo, ja he tapaavat tuonpuoleisessa ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen.
Kontkasen avaruudessa liikkuva sielu jatkaa matkaansa avaruuden halki, ja se käy Telluksen ilmakehässä vielä kääntymässä, ja vierailee tuttujensa luona, tuntemattomana sieluna, olomuotoaan muuttaneena. Sitten se lähti taas avaruuteen, ja siirtyi valovuosien päähän.
Kuopan pohjalla ruumis alkaa saada multaa suun päälle ja ikuisuus alkaa. Vuosituhansia sen jälkeen, kun Kontkasen haudanneet miehet on jo haudattu Vaasan hautaasmaan multiin. Ja elämä maan päällä on ihmisille entistä vaikeampaa, vaikkakin tekniikka ja uudet lääkkeet ja hoitomuodot ovat kehittyneet. Ihmiskunta kehittyi, ihmisvaistot olivat iänikuiset, ja niiden yhteensovittaminen oli vain viisaimpien hallussa. Haarapalpakon metsää ei nykyisistä ihmisistä kukaan ollut kuullut olleen olemassakaan. Kontkasen leposijalla olivat ajaneet autot pikatietä pitkin, toimineet autohalli, kauppakeskus ja kaatopaikka. Kun aikaa kului, alkoi maa-aines lahota. Kontkasen ruumiinlämpö alkoi taas nousta sen palaessa hitaasti ja sielunpuolikas alkoi taas jatkaa elämäänsä. Sen tehtävä oli jatkaa elämää, ja Kontkasen tietoisuutta. Se päätyi tuhansien ja tuhansien vuosien maa-ainesten liikkeiden seurauksena 200 metrin syvyyteen ja sulassa laavassa se yhdessä uusien tuttavuuksien kanssa päätyi parikymmentä senttiä pitkään kiveen. Kontkasen maanalainen sielu eli tuhansia ja aina tuhansia vuosia kiven sisässä kavereineen, ja hauskaa oli.



Luku 18.


Entä miten sitten kävi kaikkien muiden?

Herra Kirjailija: jatkoi elämäänsä kissojensa kanssa sekä jatkoi ”kotiviinin” valmistusta juomistarkoituksessa. Eräskin nainen sai häneltä huorittelevia viestejä kännykkäänsä sillä seurauksella, että eräs koronkiskuri kävi muotoilemassa Pentin nokkaa muutamaksi päiväksi. Hän kuoli vanhana miehenä Sorvarinkylän vanhainkodissa.
Kolmipyörä: Joutui syytteeseen törkeästä kirjanpitorikoksesta ja vietti vuoden päivät Vaasan lääninvankilan kirjurina. Vapauduttuaan jatkoi juopottelua Sorvarinkylässä samassa epämääräisessä porukassa, eikä siitä sen enempää.
Ala-Kattomies: Raitistui täysin ja oli myös savuton lopun ikäänsä. Tapasi kauniin naismyyjän Vaasan Puukeskuksella, menivät naimisiin ja saivat kaksi lasta. Ehti kovalla työllä tehdä vielä merkittävän omaisuuden.
Mikke Schennar: Eleli Sorvarinkylässä ja muutti vielä kotikonnuille Maalahteen. Kertoi juttuja paikallisessa pubissa ja kavereillensa muutaman oluen jälkeen. Kuoli 82-vuotiaana sydänkohtaukseen nukkuessaan.
Pilsneri-Ville: Jatkoi kahvinkeittoa palokunnalla ja karaokelaulua Punaisessa Lyhdyssä. Ei ollut enää niin helposti johdateltavissa.
Keijo Lintunen: Perusti suuren pontikkatehtaan. Talon alle puhallettiin alapohjaan kuminen itsetehty 10 kuutiometriä tilavuudeltaan oleva ilmapallomainen rankkisäiliö. Kun taas kattorakenteisiin hitsattiin valtava nousu- ja jäähdytysputkisysteemi. Tuotanto oli tehokasta, se tuotti kovin, kuin olisi pikkupoika kussut. Keijo lähti käymään kaupassa, ja oli unohtanut laittaa jäähdytysveden päälle. Koko rankki säiliö repesi räjähdyksessä ja koko kortteli oli rankin peitossa. Taas keitinosa rikkoi koko talon asuinkelvottomaksi räjähdyksessä.
Pekka ja Joona Peltonen: Pekka lopetti alkoholinkäytön rakastuttuaan erääseen nuorikkoon Vaasan vapputorilla. Joona Peltonen julkaisi lukuisia levyjä ja oli varsin suosittu bändeineen kapakoissa ympäri Suomea. Riitasta tuli hänelle vaimo ja heillä on suuri suku.
Antero Palo ja Mika Huumarsalo: Pomo ja hänen oikea kätensä katosivat. Kuopiossa tehty huumekauppa Rautarouvaksi kutsutun diilerin kanssa oli ollut tuottoisa. Kuitenkin ympäri Suomea alkoi liikkua perunajauhoa. Rautarouva teki kaupalla suuret tappiot, ja hänen maineensa kärsi, ja epäiltiin hänen hoitaneen liikemieskaksikon pois päiviltä.
Veikko Hakala ja Jaarlo Haapasalmi: Vankilakierre jatkui ja amfetamiininkäyttö. Ajautuivat toistensa kanssa riitoihin ja Haapasalmi sai murhasta elinkautisen. Tuli uskoon suorittaessaan tuomiota ja on nykyään nuorisopastori Vaasan vapaaseurakunnassa.
Taavetti Rantanen: Taavetti istuu talossaan akustinen kitara kädessään ja soittaa kaunista melodiaa. Hän on tyynen rauhallinen, onhan talon välipohjassa 200 000 euroa rahaa.


L O P P U