43 j.t.
Varastot tyhjentyivät uhkaavasti ja oli pakko toimia. Olimme odottaneet jo tarpeeksi pitkään, että johtava avaruusasema Maan kiertoradalla - ISS-Grand Prix - olisi antanut luvan tulla hakemaan kaikkein välttämättömimpiä tarvikkeita. Yksi kolmen hengen aluksemme kävi siellä säännöllisin väliajoin niin kuin kaikki muutkin Debris -luokan asemat. Aivan erityisesti tarvitsimme luita vahvistavia lääkeaineita lapsille ja vanhuksille.
Kävimme listaa läpi vielä yhden ylimääräisen kerran johtokuntamme kanssa. Ala-Tapola, parrakas pystytukkainen kaveri katseli hajamielisen professorin silmin ja nyökkäili silloin tällöin. Forsberg, punatukkainen pyöreäkasvoinen ja ruskeasilmäinen nainen puhui paljon vilkkaammin sekä kommentoi jatkuvasti kaikkea, usein aiheestakin.
- Viljaa riittää vielä aika lailla pitemmäksi ajaksi, kun kierrätys toimii hyvinkin moitteettomasti niin kuin vedenkin kanssa. Jotkin eläinproteiinien tuottajat tarvitsisivat ehkä ekstrahappea. Joten nämä tässä ovat nyt ne kaikkein tarpeellisimmat.
-Jos kohta ainakin joittenkin niistä hyönteisistä pitäisi kai selvitä tuolla Maankin pinnalla, en voinut olla sanomatta. Forsberg väläytti hammasriviään.
- Myöskin ulkoavaruudessa. Hyönteisiä testattiin useampaan otteeseen ennen tuhoa. Lisäksi olisi hyvä saada jotakin uudempaa ajanvietettä ja erityisesti lapsille. Musiikki ja viihde ovatt hyvin tarpeellisia tilanteessamme. Vaikka budjetti onkin leikkaantunut nyt Halleyn ollessa vallassa ISS:llä. Ala-Tapola luetteli tapansa mukaisesti monta asiaa peräkkäin.
-Halle, toope. Harmaa midas, totesi Ascot takaani. Hän hyvin usein rähähteli lauseittensa jälkeen. Liikautin suupieliäni väkinäisesti ylöspäin. Tämä kaveri oli aikoinaan suunnitellut meidänkin toisen luokan Debris -asemamme - lyhennettynä D II - välittömästi tuhon jälkeen. Kun maapallon selkkaus oli mennyt siihen pisteeseen, että kaikki räjäyttivät ydinpomminsa ja osa ihmisistä pääsi pakenemaan eritasoisilla raketeilla sekä kokoamaan avaruusromusta tilapäisiä asumiskelpoisia asemia. Nyt oli jo neljäskymmeneskolmas vuosi menossa.
-Ja nyt Halley pitää sitten inforuudulla puheitaan. Oletteko muuten huomanneet, että ne ovat olleet silmiinpistävän samanlaisia viime aikoina? sanoi Pete, asemamme silmälasipäinen älykkö. Hän laittoi uuden mällin suuhunsa.
Halley oli todellakin valtaan tultuaan lahjoittanut varmaan kaikille avaruusasemille uudet inforuudut, joissa tuli hänen puheitaan jatkuvana virtana. Viime aikoina tämä kuivakka, kaljupäinen ja vanhanaikaista pukua pitävä pieni mies oli näyttänyt jotenkin kummallisemmalta. Hänen terveydentilastaan oli liikkunut jo jonkin aikaa kaikenlaista huhua.
Saimme hetken päästä listattua loputkin tarpeelliset. Silti muistelin vielä kerran kaiken mahdollisimman tarkkaan. Minut oli valittu kierrätysperiaatteella tämän aseman uudeksi komentajaksi ja vastuuntunto ylikorostui päässäni. Päätin kiertää vielä kerran asemamme läpi ja kysyä kaikilta mahdollisia lisäyksen aiheita, vaikka kaikkea ei tietenkään voinut saada. Joka kierroksella ei voinut olla miettimättä tavatonta tilan ahtautta, ruoka- ja tarvikevarastoissakin oli vuoteita.
Lopuksi saapastelin pieneen laukaisuhalliimme. Siellä oli odottamassa sukkulamme ja rahtitila oli täynnä tyhjiä laatikoita. Koska yhdet lastaajat vaativat liinoja ja toiset verkkoja rahdin paikallaan pitämiseksi, olin määrännyt laatikoille sekä liinat että verkot.
Lisäksi hallissa oli muutamia Spacell -sarjan yhden hengen aluksia. Niitä oli kuulemma aikoinaan käytetty halvalla Kuuhun laskeutumiseen hyvin kauan sitten. Mutta ne olivat hyvin epäkäytännöllisiä paikoillaan pysyvine kameroineen, peileineen jne. Oli hyvin riskialtista pitää niitä täällä ja vuokraaminen ISS:ltä vei meiltä ja monilta muiltakin asemilta tavattomasti auroja centimeineen. Kun Saturnuksen kuu Enceladukselta Maan suuntaan tullut jäälohkare tarvitsi vauhdin hidastamista, meidänkin Spacellimme lentäjineen noudatti kiltisti ISS:n määräystä mennä tuottamaan tarvittavaa kitkaa.
Pienempiin matkoihin lähimmille asemille ja vastaaviin ne kuitenkin soveltuivat hyvin. Sekä ennen kaikkea ulkoremontteihin, joita piti tehdä tämän tästä. Debris III tarkoitti kolmannen luokan asemia ja heillä oli vain sukkuloita.
Tervehdin Hammeria. Tämä lyhyt, korkeaotsainen kaveri oli meidän asemamme hyödyllisin ihminen kahdessa mielessä: hän oli meidän tekninen apumme ja yhdessä Forsbergin sekä Ala-Tapolan kanssa he onnistuivat saamaan meidän niukkoihin, yksipuolisiin ravintoaineisiimme hyvinkin maukasta lisäsävyä.
- Mitenkäs, onko sukkula jo lähtövalmis? kysyin.
- Kyllä muuten. Vain kaikki tarvittavat lisäosat puuttuvat, niin kuin aina! Hän hymyili koko hammasrivinsä edestä ja kurkotti luiskanoloista otsaansa ylöspäin.
Lennonjohto asettui paikoilleen laukaisualustan koppiin. Minä asetuin alukseen kapteenin paikalle ja Hammer perämiehen. Ascot tuli tapansa mukaisesti myöhässä kartanlukijaksi. Hän oli kuulemma ollut aikoinaan Maassa hyvinkin terävä sekä tyylikkäästi pukeutunut. Ihmettelin jälleen, että mikähän oli saanut aikaiseksi tuon tiimimme rähjäisimmän ilmestyksen. Kaikille meille, jotka muistimme vielä jotakin Maassa asumisesta oli päätyminen nykyiseen tilanteeseen järkytys. Siltikin...
Kävimme tarkistuslistan läpi. Minä ensimmäisenä, sitten Hammer. Ascot pysyi kyllä näissä asioissa mukana. Sitten sukkulan tietokone valitsi satunnaisotannalla minut tekemään vielä ylimääräisen kierroksen. Huokaisin, tietenkin ryhmän hajamielisimmän jäsenen. Olin tietenkin ylihuolellinen.
Yht'äkkiä rupesin ihmettelemään, että mitenkäs se Petelle annettava muistio. Hänen piti saada se asemamme tilapäisenä johtajana. Kyselin Hammerilta, Ascotilta, Forsbergiltä ja Ala-Tapolalta smarter -puhelimella. Lopulta lennonjohdosta tiedotettiin, että olin jättänyt sen juuri ennen sukkulaan astumistani Peten pöydälle.
Lähtölaskentojen ja muitten kuvioitten jälkeen oli hetki aikaa katsella ulkoavaruutta. Nyt ei lähtölaskentoja häirinnyt joka toinen minuutti tulleet mainokset. Näin oli ollut jo jonkin aikaa, ensimmäisenä Spacelleillä. Kolmosluokan Debris -asemat eivät olleet vieläkään saaneet kauan sitten luvattuja Spacellejään, mutta kylläkin lähtölaskennan mainokset.
Katsoin noita lähinnä valkoisia, keltaisia sekä punaisia pilkkuja mustaa taustaa vasten. Sinitaivaasta oli vieläkin lauluja, vaikka nuorempi sukupolvi ei enää tuntenut sanojen tarkoitusta. Oli vain ohitettava pari muuta asemaa ennen perille menoa.
Ensimmäiseksi meidän piti ohittaa D II -asema Brygg. Sen johtaja Clavelle oli mielenkiintoinen kaveri. Esitteli naiskavereitaan kanavilla, mutta kuntosalikuvat viittasivat aivan muuhun. Hän vaati asemaansa kohdeltavan kuin ISS:ää, mutta huhujen mukaan teki äkkivierailuja muilla asemilla ja niiltä hävisi silloin kaikenlaista. Spacelleistä alkaen, mutta omiaan tämä asema ei suostunut tuomaan mukaan edes sen Enceladuksen kimpaleen hidastamiseen.
Mutta Hammer oli huomannut monien muiden lailla, että ne heidän minialuksensa olivat kyllä vuokrattu edelleen D II Chille. Se oli ISS:n sopimusten vastaista, mutta jostakin syystä Halley katsoi sitä läpi sormien. Huhut kertoivat Clavellella olevan aikamoisia suunnitelmia. Muistutti taruja tuhoa edeltäneeltä ajalta ja se oli vähintään yhtä sekavaa: Trump johti Maan voimakkainta valtakuntaa, mutta teki kaiken toisen luokan valtakunnan johtaja Putinin käskemänä. Heidän takanaan piti kuitenkin kolmannen valtakunnan johtaja Xi todellisiä nyörejä. Joka tapauksessa, lopputuloksena kaikki räjäyttivät ydinpomminsa ja täällä me nyt sitten yritimme jotenkin elää ydintalven tavoittamattomissa.
- Täällä D II..... sanoin aseman johdolle.
- ... Nortti.... heitti Ascot ja sanoin hieman kakistellen uudestaan:
- ... Siis Nortti. Pyydämme lupaa jatkaa matkaamme teidän asemanne ohitse 14.12.43 j.t. kello 23 ISS-Grand Prix:in aikaa.
Kumma kyllä, tavanomaista äreän skeptistä kuulustelua ei ollut lainkaan. Hammer toisti vielä uudemman kerran ja Ascot toisteli keksimäänsä aseman nimeä. Ties mikä senkin taustalla oli.
Syötin sattumageneraattoriin tekosyyn saadakseni Ascotin ilmoitusvuoron itselleni ja sanoin ne samat tiedotteet vielä uudemman kerran. Hammerin tehtyä ilmoitukset uudelleen tulivat kuittaukset rasittuneella äänellä köhien. Joka tapauksessa, huokasimme helpotuksesta päästessämme ohittamaan tämän häirikköaseman näin helpolla.
Koska nyt oli aikaa keskustellakin, kysyin Hammerilta Fred Siggistä. Hän oli aikoinaan ollut arvostettu turvallisuustoimija, nyt yleinen vitsi, jolle kukaan ei ollut enää aikoihin nauranut. En ollut kuullut hänestä vähään aikaan muuta kuin että hän olisi asettunut Bryggille.
- Eihän se muutenkaan ole ikinä ollut se mitä on esittänyt. Turvallisuuskakkosen suorittaminen ei ole niin kaksinen loppukoe läpikäytäväksi. Valvojakin oli kuulemma nukahtanut kesken testin ja päästi läpi välttääkseen kiinni jäämisen. Jo ennen kuin se edes tuli turvallisuusasioiden asiantuntijana tunnetuksi. Hämäriä naissuhteita sillä on ollut jo ennen virallisia erojakin. Ainoa kunnon turvallisuusohjelma sillä on ollut Kaappari-kakkonen ja sekin siihen turvayhtiön palkkaamien kunnon asiantuntijoitten ansiosta.
- Mutta entäs nää Spacellien lennot ja Kuun kartoittamiset?
- Se esitti ne mainoksissa omissa nimissään. Hammer kurtisti otsaansa tietyllä tavalla.
- Se kertoo lentäneensä lukuisia ISS:n tilaamia tehtäviä Spacelleillä ja suunnitelleensa ties mitä luotaimia Enceladuksen jäälohkareen mittaamiseen ja huomasi kuulemma ensimmäisenä sen pluumin, josta se singahti ulkoavaruuteen. Todellisuudessa Sigg ei edes tiennyt, että ne pluumien geysirit on Enceladuksen etelänavalla. Säkin osaat lukea tähtikarttaa paremmin kuin Sigg. Kun sen naistenahdisteluista alkoi liikkua liian paljon todistettavia tuubipätkiä, niin Sigg meni Bryggille samanlaisten seuraan.
Se tavallinen tarina tällä asemalla, mietin itsekseni. Näytöllä oli nyt hyvin hitaasti liikkuva Siggin mainos.
- Polttelija, Mursu, Münchausen, kommentoi Ascot.
Niinpä. Sigg oli todellakin hyvin suuressa määrin Ascotin mainitseman eläimen näköinen nykyään, asemiemme nuorimmille mursu oli vain kuva oppimateriaalissa. Ja vaikka Sigg oli Ascotiakin vanhempi, hän värjäsi yhä lettejään sekä väitti omaavansa Amerikan alkuperäistä verenperintöä. Käsittääkseni hän oli kuitenkin kotoisin meidän asemaltamme.
Sitten ei paljoa tapahtunutkaan ennen saapumistamme lähelle D I Salvador -asemaa. Pari kertaa sukkulamme oli jostakin syystä eksyä kurssilta, mutta onneksi tajusin ajoissa Hammerin vaatimat korjaukset. Tuo asema oli sitten eliittiä, lähempänä ISS:n tasoa.
Se ei ollut sellainen nuuskan ja teknologian lähde kuin D I Kronor aivan lähellä. Vaikka tämä myikin turvallisuusvälineitä ja väitti samaan aikaan edistävänsä eri asemien yhteistyötä, niin teknologia kuitenkin hyödytti kaikkia jollain lailla. Kronorin hankkimat aurat sekä centimet tuntuivat siis sentään jotenkin ansaituilta.
Mutta Alex Thorpen johtama Salvador oli sitten oma lukunsa. Kun jäätynyt jättipluumi alkoi tulla komeetan lailla kohti Maata, niin Alex Thorpe julisti sen tuovan mukanaan sen Suuren Pelastuksen. Sen pelastuksen piti tapahtua jo kolmetoista vuotta sitten.
Tavallaan ymmärsi niitä, jotka elivät meidän ahtaalla asemallamme sekä varsinkin niitä kolmosluokan kestämättömän ahtaissa tiloissa eläviä, jotka lähtivät mukaan Thorpen juttuun. Ajatus jäätyneestä kimpaleesta, jonka vetovoima vetäisi Salvador I:n alas ja Maan ilmakehään mennessään puhdistaisi sulaessaan koko planeetan, tuntui houkuttelevalta. Kun Alex Thorpe - tai luultavasti vielä enemmän hänen alaisensa - kirjoittivat Suuren Kirjan, moni olisi halunnut muuttaa asemalle seuraamaan häntä. Alex Thorpe kumminkin kehotti heitä pysymään kotiasemillaan ja odottamaan Suurta Alasvetoa. Mutta rahaa Salvadorille virtasi kaikilta asemilta paljon enemmän kuin mitä me saimme koottua välttämättömiin remontteihimme.
Ehkä käytännöllisempikin seikka vaikutti aseman vetovoimaan: siellä ilma kiersi niin hyvin, ettei tarvinnut kakkosluokan asemien tapaan c-pappeja tai kolmosluokan tapaan happisäiliöitä 24/7 -pohjalta.
Hammer sanoi vuolaasti kehuvia kommentteja siitä, ettei asemalta nyt tullut sitä tavanomaista ohjelmien striimiä. Useimmiten Thorpe haastatteli pluumin mukaisesti muotoiltu koru kaulassa olleita vakavia ihmisiä, jotka tosissaan julistivat uskoaan thorpismiinsa. Hammer oli ollut näkevinään Thorpen suupielessä juuri ja juuri erotettavan virnistyksen.
Mutta nyt ei siis ruutuihimme tulvahtanutkaan Thorpea eikä niitä muitakaan kyyneleen muotoinen, foliosta muotoiltu hattu päissään taikka lakanoista muodostetut vaatteet päällään esiintyviä profeettoja. Oli varmaan vahva usko, ykkösluokankaan asemat eivät olleet liian lämpimiä. Lippua liehuttavat ylistystanssijatkin olivat kevyesti pukeutuneita.
Värähdin hetkeksi, koska tajusin Halleyn lahjoittaman kapistuksen olleen todellakin hiljaa koko reissumme ajan. Aavistelin, ettei se tietäisi hyvää.
Hammer hoiti nyt ilmoitusasiat. Hän sanoi Salvadorin suuntaan:
-Täällä D II Nortti pyytää suuren johtajanne kunniallista siunausta asemanne ohittamiselle.
Virnistin pikkasen. Hammerilla oli jotenkin sellaista kanttia ja ironiaa noita parempia asemia kohtaan, joka itseltäni puuttui. Mutta päivämäärän ja kellonajan jälkeenkään ei kuulunut mitään.
-Pelastus ohoi! totesi Ascot.
Kierrätimme ilmoitusvuoroja varmaan viiteen kertaan, ennen kuin lopulta kuului vastaus.
-Phuh, tota. Sitten kuulosti siltä kuin vastapäässä olisi vielä niistetty nenäliinaankin.
-Hoh.... Joo.... Tuota.. Ohittakaa rauhassa. ..... Quit. Sanojen välissä oli köhimistä ja aivastelua.
Ihmettelin tuota hätäkuittaamista lopuksi. Yleensä Salvador toivotteli Valtiaan siunausta ja sitten seurasi Pelastuksen Kirjan säkeitä sivu ja rivi erikseen mainittuna. Minun oli pakko kysyä Tony Marksilta - tai oletin sen olevan hän kuten yleensä:
-Onko jokin pielessä, herra Marks?
-Quit. Sitä ennen kuului aivastelua.
-Tarvitaanko jotain apua, Tony? sanoi Hammer.
-Quit. Out.
Jatkoimme hämillämme kohti ISS:ää. Aloin viimein ihmettelemään tosissani näitä köhimisiä ja vaivalloisia ilmoittamisia. Jo pelkästään ISS:n laatimien tiukkojen määräysten takia. Silloin tällöin pienenpienen avaruusromun Maan ympärille muodostama rengas tosin häiritsi viestejä ja saattoi haitata jopa alusten tärkeimpiä toimintoja.
Mahdottoman pitkään epäröityäni painoin näppäimiä saadakseni yhteyden kauimpana olleeseen D III -luokan asemaan. Hammer vilkaisi minua äkäisesti, mutta työnsin hänen näppäimiä kohti ojennetun kätensä sivuun.
Tavanomainen viive jatkui nyt ja paheni. Vastaukset olivat samanlaisia viiveitten ja köhimisen yhdistelmiä niilläkin asemilla.
-Tiedätsä, että tuo voi aiheuttaa jotakin ISS:lle saapuessa? Hammer kysyi minulta pitkään venyttäen.
-Aiheuttaa tai ei, mutta ainakin nyt tiedämme, että nuo kummalliset vastaamiset koskee kaikkia kaikkialla! vastasin pikaisesti takaisin.
-Köhä.... höh!
-Ja Ascot, voisitko olla tällaisessa tilanteessa hiljaa!
-Joo.
Kun lopulta saavuimme ISS-Grand Prix'ille, ainakin aseman valot toimivat. Mutta ne vaikuttivat jotenkin vielä tavallistakin kirkkaammilta. Aseman omat Spacellit pyörivät päivystämässä ympärillä kuten aina aiemminkin.
Mutta lähemmin katsottaessa Hammer huomasi niiden liikkuvan jotenkin epäsäännöllisesti. Minä kurtistin kulmiani ja vilkaisin Ascotia. Hän vain murahteli hiljaa.
Sattumageneraattori valitsi Hammerin kertomaan välttämättömät lähestymisviestit. Me kaikki vilkaisimme toisiamme: niihin ei tullut mitään vastausta. Vaikka laitoin sattumageneraattoria yhä uudelleen päälle ja vaikka kuinka toistimme vakiokoodeja.
Vältimme juuri ja juuri törmäykset Spacelleihin. Aivan alussa punainen valo ilmoitti ylikuormitetuista kuittauksista ja Hammer huomautti aiemmista tekemisistäni ohuella äänellään. Mutta aseman laituri vaikutti kumman hiljaiselta, yleensä siellä oli lähestyvän aluksen takia ylimääräinen kuhina.
Lidar -skannerista ilmoittavat valotkaan eivät palaneet. Tämä laite tutki impulssia takaisin heijastamalla pienetkin alusten sisätiloissa olevat esineet sekä ihmiset. ISS kun oli tarkka siitä ketkä pääsivät asemalle. Asemien valtuustot päättivät periaatteessa tasa-arvoisesti, mutta D III:n sananvalta ei ollut lähelläkään ISS:n taloudellista valtaa. Lisäksi Halley ajoi julkisesti ISS:ää ainoaksi johtajaksi. Pidin skannausta turhuutena, mutta se oli pakko tehdä.
-Hammer, käännytään takaisin! sanoin katse häneen päin.
-Ja oltais näkemättä, että mikä täällä on tekeillä? Se on ehdottomasti nähtävä, että mikä tämä uusi ISS:n strategia on. Tai mitä sillä ajetaan takaa.
-Gigantum.... Haha.
Nyt Ascot heitti todella asiaankuuluvan kommentin. Kun se iänikuinen jääkimpale oli lähtenyt liikkeelle Saturnuksen läheltä, niin sensorit olivat mitanneet sen uumenista ennen kuulumatonta metallia. Se oli muistaakseni erikoinen sekoitus rautaa, kobolttia, nestemäistä vetyä ja jotain muutakin. Ennen kaikkea, se metalli lujuuksineen ja joustavuuksineen oli täysin ainutlaatuista. Tasajaosta oli periaatesopimus, kun sitä olisi ensin kunnolla testattu sekä saatu edes tuotanto käyntiin.
-Mutta Ascot.... Käännytäänkö takaisinpäin, kun tämä vaikuttaa jotenkin... epämääräiseltä... tämä touhu?
-Eteenpäin, Kalle Palmu!
Minun ei siis kannattanut muuta kuin ohjata sukkulamme laiturille. Epämääräinen tunne vatsassani avasin Hammerin kanssa ISS:n portteja manuaalisesti, koska tietokonesysteemit eivät vastanneet sisäpuolelta millään lailla. Ascot jäi yleisen käytännön mukaisesti sukkulaan odottamaan kaiken varalta.
Kun olimme avanneet ja sulkeneet portit ja astuimme eteenpäin, olin aistivinani aseman umpiraikkaan ilman hieman kosteampana kuin aiemmin. Katselin henkilökuntaa ja he olivat umpipunakoita kasvoiltaan. Vedimme varmuuden vuoksi kasvomaskit. Heidän silmienvälinsä ja kulmakarvansa kesivät kuin olisi niissä olisi ollut lumimyrsky tai ainakin muistikuvani siitä. Tämä oli varmaankin jälleen yksi näitä ulkoavaruuden flunssia. Olin kumminkin tavattoman jännittynyt, mutta päätin sanoa Hammerille:
-OK, nyt ollaan sitten asemalla... Käy sinä katsomassa se varastopuoli ja hae sieltä kuittausta vastaan kaikkea tarvittavaa. Minä jatkan Francois Dessmannin pakeille.
Francois Dessmann oli vastuussa huolto- ja tiedetyöstä. Halleyn aikana kummastakin oli vähennetty henkilökuntaa ja samalla yhdistetty johtajan titteli. Vaatimusten määrää oli vastaavasti lisätty. Kulkiessani kohti yläkertaan meneviä portaita silmissäni välähti ikään kuin elosalama.
Tuntui omituiselta, ettei suuressa juhlasalissa ollut mitään vartiointia. Oli vain omituisen kirkas valaistus. Jännitettyäni pitkään päätin vihdoin viimein oikaista sen keskeltä kohti päävarastoa ja labroja.
Kulkiessani valaistus tuntui vain kirkastuvan koko ajan. Sen verran, mitä kykenin katsomaan tarkemmin, värähti pahaenteinen tunne mielessäni. Olin huomaavinani merkkivaloista kaikkien tietokonesysteemien kaatuneen, mutta joitakin varasysteemejä näytti sittenkin toimivan.
Seinät näyttivät olevan täynnä pienenpieniä valkoisia piuhanpäitä, joista loisti valoa. En oikein voinut uskoa, että edes ISS:llä olisi tällainen arsenaali valokaapeleita. Kaikki vastaava henkilökunta vaikutti olevan täälläkin punakoita ja kulmakarvat kesivät runsaasti. He sanoivat voivansa olosuhteisiin nähden hyvin ja että ne mokomat pikkuoliot osasivat tulla aivan mistä tahansa kaikista varotoimista huolimatta. Mietin, että tämän flunssan kanssa tarvittaisiin varmaan tavallista vaativampia toimenpiteitä.
Siellä täällä monitorit toistivat Halleyn puheita, mutta ne näyttivät nauhoitetuilta varakappaleilta. Vaikutti siltä, että hänelle oli siis todellakin sattunut jotakin. Mainokset toistuivat, mutta niiden kohdalla toistui koko ajan 'Ei voi lähettää' -teksti. Mietin salin puolivälin yli päästyäni, että toivottavasti edes Francois olisi toimintakykyinen. Vaikkei tulisi tietoa tämän aseman tilanteesta, saisimme silloin ainakin niitä välttämättömimpiä mukaamme ja kuittaisin ne välttämättömät paperit.
Avatessani juhlasalin takana olevan huoltotoimiston oven olen tuntevinani kuin naisen hipaisun ja pienen hihityksen. Vilkaistessani ympärilleni en nähnyt kuitenkaan ketään.
Värähdin. Normaalin valaistuksen sijasta huoltotoimistossa näkyi vain oviaukon valokiila. En uskaltanut muuta kuin vain seistä paikallani ja kuiskata vaisusti:
-Francois?
Hetken hiljaisuuden jälkeen alkoi kuulua raskasta, rahisevaa hengitystä. Tunnistin juuri ja juuri tutun äänen:
-Ahhh, Kalle Palmuu, mon ami! Käy peremmälle.
Jännitin kumminkin sen verran pimeyttä, etten ottanut elettäkään kävelläkseni. Francoisin täytyi sanoa äänellä, jossa olin havaitsevinani jotakin sarkastista:
-Peremmälle vaan. Pienet ystävämme alkavat valaista tietä, kun pääset liikkeelle.
Kun olin ottanut epävarman ensimmäisen askeleeni kohti ääntä, huomasin hänen sanojensa tarkoituksen. Koko toimisto täyttyi yht'äkkiä punaisella värillä. Se oli jotakin hälytysten ja bordellin väliltä. Jokuset D III -asemat hankkivat lisätuloja jälkimmäisillä. Mutta miksi Francois sanoi niitä punaisia valoja pieniksi ystäviksi?
Francois nousi vaivalloisesti toimistonsa tuolille. Hänkin oli samanlainen kuin muut tämän hetken ISS:llä. Pitkässä tukassa oli enää vähän reunoilla ruskeaa väriä, muuten hän oli harmaantunut vain muutamassa kuukaudessa. Silmälasit olivat kapean naaman nenällä aiempaakin lähempänä silmiä. Leuka oli yhtä jykevä kuin aina ennenkin.
Ohitseni humahti kuin joku naisolento. Hämmennyin hänen istuessaan vasemmalle puolelle vierastuoliin. Hän katsoi minuun palavin silmin, ankaralla ilmeellä.
Hän oli povekas ja toppi oli lähes samanvärinen rusehtavanpunaisen ihon kanssa. Lyhyt musta tukka sojotti sinne tänne. Lyhyt sininen hame ei topin tavoin sopinut edes ISS:lle lainkaan.
-Taboo. Hän sanoi sen tulisella äänellä.
-Mikä ihmeen kielto täällä on? ihmettelin ääneen.
-Ei hän ole kieltämässä mitään. Eikä pystyisikään siihen, ainakaan vielä. Taboo on.... no, tai oli... nuori paiute aikoinaan Maassa.
-Mikä?
-Paiute oli aikoinaan nimi Yhdysvaltain länsirannikon alkuperäisistä.
-On ja oli. Mitä hemmettiä? Olin tottunut kuulemaan Fracoisilta selkeää puhetta.
-No... Varmaan kaikki ovat jo ruvenneet ihmettelemään ISS:ää ja täältä muualle näkyneitä erikoisuuksia. Jokunen on käynytkin ja lienet huomannut seuraukset?
-No nyt kun olet sanonut. Mutta mitä hemmettiä...
Francois nosti sormen suunsa eteen. Hän totesi:
-Ei vielä tiedä, että mitä Taboo saattaa oppia. Onko teillä Ascot mukana? Francoisin silmät olivat huolestuneet.
-No vielä aluksessamme. Francois huokaisi helpotuksesta. Vilkaisin ympärilleni ja kysyin pelästyneenä:
-Entäs se.... Paiute vai mikä se oli?
-Siis Taboo. Hän ilmestyy ja häviää. Francois huokaisi pitkään ja sanoi sitten:
-Totta kai sinäkin ja teidän asemanne ansaitsee selityksen tähän kaikkeen. Mennäkseni asian ytimeen: ilman Dobert Hallea tätä ei olisi ainakaan tällä tavalla tapahtunut. Vastaukseksi kurtistuneisiin kulmiini Francois vastasi:
-Eli siis Ed Halley, hän oli aina kiinnostunut vääntämään nimeään joltakin suurmieheltä kuulostavaksi. Ahne psykopaatti kun on, hän osasi sitoa tämän aseman päättäjät niin itseensä, että he olisivat menneet konkurssiin paljastaessaan kaikki hänen temppunsa.
Tällä kertaa muistin sen verran, että Halleyn komeetta ilmestyi ja katosi tietyin väliajoin. Sanoin Francois'ille:
-Kyllä, olen huomannut matkalla tänne jokusia juttuja. Teidän turvallisuustoimintonne ovat ikään kuin poissa päältä. Kaikkialla köhitään. Salvadorkaan ei ollut entisensä.
Francois katsoi minua erikoisesti. Hän totesi, että Alex Thorpe oli ollut ensimmäisenä katsastamassa sitä Enceladuksen kimpaletta.
Se jääpala oli vähitellen unohdettu asemien välisestä tiedotuksesta ja ohjelmista. Sitä ei ollut mainittu edes Halleyn puheissa. Gigantumin jakamisesta aikanaan 'kaikille asemille sopivasti' hän oli kyllä puhunut. Francoisin vaiettua väsähtäneenä kuulin vaivihkaisen kuiskauksen:
-Ahne. Taboo istahti pienen välähdyksen ajan tuolissa.
-Jaahah, Taboo oppi jälleen yhden sanan. Vastauksena ilmeeseeni Francois sanoi:
-Niin. Tuo ilmestys toistaa hieman kaikkea, taitaa opetella hahmottamaan.
-Ja Alex on vienyt mukanaan tämän, tuota, epidemian, pandemian vai minkä?
-Allergian. Vaikka olimme tehneet selvän suunnitelman kaikille varotoimille, niin Halley onnistui saamaan ISS:n hallituksen puolelleen. Pelkäsivät todellakin henkilökohtaista konkurssia tehdessään ns. tasa-arvoisia päätöksiä ja niin me rupesimme samantien sulattamaan jääpalaa saadaksemme gigantumin mahdollisimman pian käyttöön. Ei ennakkotestejä meidän vasta-aineistamme, ei mitään. Niinpä me olemme toivottomassa tilanteessa, kun emme saa mitenkään desinfioitua täällä enää kunnolla. Emmekä tutkineet millään lailla, että olisiko tuon jäätyneen pluumin mukana tullut jotakin orgaanista.
Francois jatkoi valistamistani kertoen, että piuhanpäiksi luulemani olivat itse asiassa Enceladuksen olentoja. Ne olivat kehittyneet kyseisen kuun valtameressä siten, että valaisivat bioluminesenssin avulla ympäristöään. Nyt ne reagoivat aseman valoihin tuottamalla omaansa reilusti yli oman tarpeen. Samoin oli bordellinpunaisten laita. Ilmeisesti pienimmät organismit olivat vallanneet kaiken tiedonhallinnan.
Seisoin pitkään aloillani, haukoin henkeäni ja sulatin kuulemaani. Ymmärsin Francoisin ahdistuneen vielä pahemmin kuin ensivaikutelmani oli. Hän oli joutunut vastoin tahtoaan levittämään tätä tavattomuutta koko ihmiskunnan rippeitten joukkoon. Halley oli saanut ISS:n hallituksen äänestämään tasa-arvopäätöksen kumoon.
Jostain syystä aloin sitten miettimään Siggiä, joka oli käytännössä etsintäkuulutettu kaikilla asemillamme. Kysyin:
-Ilmeisesti Sigg on käynyt täällä aivan viime aikoina?
-Sigg? Tuota.... ei kai Ascot tullut mukananne?
-Ascot... ihmettelin Francoisin äänekästä kysymystä.
-No... tuota, hän on kyllä aluksellamme. Mutta hän on vain se operaattori, joka pitää huolta toiminnoista Hammerin ja meidän ollessamme täällä.
-No hyvä. Sigg näki hänestä kuvajaisen, joka sai hänet heti säntäämään takaisin. Vaikka Halley oli kutsunut hänet salaa käymään. Etkö tiennyt? Aivan niinä aikoina, kun näitä asemia muodostettiin, niin Sigg oli teidän asemallanne Ascotin tärkein työtoveri. Mutta Sigg poltti sikariaan Ascotin antamasta kiellosta huolimatta ja aluksen pinta paloi sen verran puhki, että avaruudesta tuli virtauksia. Ascot joutui tyhjiöön. Hänet saatiin pelastettua, muttei hän palannut kunnolla entiselleen.
-Ascot.
Vaikkei tämä Taboo Ascotin tavoin rähähtänytkään, kylmät väreet kulkivat silti selkäpiissäni. Yritin välttää ajattelemasta kaikkia vuosien aikana Ascotin tapauksen syistä esitettyjä huhuja, ettei tuo kuvajainen vain alkaisi toistamaan niitä. Mietin, että mitähän Hammer tekisi ja missä. Lopulta päätin yrittää viedä ajatuksiani mahdollisimman lähelle tätä hetkeä ja sanoin Francoisille:
-Jos nuo iskevät tuolla tavalla vastustuskykyyn, meillä ei taida olla mitään mahdollisuuksia.
-En ole lääketieteen ammattilainen, mutta jotkut taitavat selvitä.
Francoisin smarter -puhelin hälytti ja hän puhui siinä melkoisen pitkään. Hän kyseli hämmästellen ja varmisteli tietoa useampaankin kertaan. Puhelun loputtua Francoisilla oli tyhjä ilme. Hän totesi enemmän itsekseen kuin minulle:
-No niin. Nyt se tämän kusen aiheuttaja pääsi pakoon, niin kuin aina kaikkea muutakin aiheuttamaansa.
-Kusi...
Pelästyin tosissani: ISS:n ikkunasta näkyi mittaamattoman kokoinen virtsan värinen pallo ja sen ympärillä useita renkaita. Vilkaisin Taboon suuntaan, mutta hän oli jo häipynyt. En ole elämäni aikana koskaan huokaissut niin syvään helpotuksesta kuin nähdessäni uudemman kerran katsottuani sen tavanomaisen virtsan värisen maapallon allamme. Ihmettelin, että pidin moista ydintalven möyhimää näkyä nyt lohduttavana.
-Ei kauaa.
Ärähdin Francoisille, että mitä tuo kummitus nyt tarkoitti. Samalla tulin manailleeksi sitä muutaman sekunnin pelottavaa kuvajaista mahdottoman suuresta pallosta renkaineen. Francois vain ihmetteli, että Enceladuksen olennoilla oli jopa jääkuoren allakin ollut jokin käsitys emoplaneetan näöstä ja olemuksesta.
Otin yhteyttä Ascotiin ja vannotin häntä pysymään aluksessamme. Päästin pienen aivastuksen.
Tajusin saaneeni sen allergian minäkin. Otin smarter -puhelimeni ja soitin välittömästi Hammerille. Hän kertoi, että oli joutunut hakemaan kaiken itse, koska varaston henkilökunnan kaikki jäsenet olivat punakoita. Hekin kesivät samalla tavoin kuin kaikki täälläkin. Hammer myöskin kertoi viisastelevaan sävyyn huomanneensa piuhoilta näyttäneitä valkoisia matoja. Kun sanoin miettiväni, että kannattikohan meidän lähteä takaisin, hän ärähti pulassa olevien tarvitsevan meitä Debris II Nortilla.
Pitkään ja mahdollisimman tarkkaan mietittyäni yritin kertoa mahdollisimman tiiviisti ja selkeästi Francoisilta kuulemani jutut. Hän ei voinut olla heittämättä minulle ilmeisestä fyysisestä kiinnostuksestani Taboota kohtaan. Minä sanoin tietenkin vastaan ja sovimme, että turvallisuussyistä tapaisimme vasta laiturin luona. Sanoin soittavani Ascotille, johon Hammer sanoi päättäväisesti:
-Eikös se ole sovittu, että Ascotille ei soiteta?
-Mutta Ascot todennäköisesti saa myös sen allergian.
-Hemmetti, se saa sen ennakkovaroituksista huolimatta. Eikä sun kannata hommata sen kummituksen päähän yhtään enempää ajatuksiasi. Katso vaikka mieluummin sen tissejä, kun se ilmestyy.
-Ähhh... Anna olla. Nähdään joka tapauksessa laiturilla hetken päästä.
Taboo ilmestyikin saman tien enkä voinut olla ärähtämättä, että mikähän tarkoitus hänellä sekä muillakaan oli täällä asemalla.
-Elämä....
-Elämä?
Mitenkähän tuo ilmestys saattoi tuollaisesta mitään tietää, koskapa emme mekään. Ajelehdimme vain jonkinlaisen toivon vallassa ydintalven yläpuolella. Ties kuinka monta tuhatta vuotta vielä.
-Vähemmän.
-Tä? Mitähän sinä typerä kummitus moisesta tiedät? Ydintalven kestosta, phyh.
-Taboo alkaa näköjään kehittää ajatteluaan, Francois sanoi kumartuen alaspäin ja nostaen silmälasejaan. Hän kuulosti sekä kiinnostuneelta että pelästyneeltä.
-Älä sano tuollaista. Tuosta tulee kylmät väreet muutenkin.
-No, onhan se mahdotonta sanoa, että missä määrin tuo on abstraktia ajattelua ja missä määrin Taboo vielä vain toistaa kuulemaansa. Mutta aikaa on todellakin vähemmän kuin laskimme. Sen pimittäminen on pahinta, mitä Halley sai aikaan.
-Siis pimittäminen? Kaikissa niissä asemille lähetetyissä mittaustiedotuksissa? Kuinkas se on mahdollista? Ei kai niin laajaa salaisuutta pysty pitämään?
-No me olemme puolen vuoden aikana huomanneet laskeuman laskun kiihtyneen yllättävän nopeasti. Voi olla, että siis jo seuraava sukupolvi tai sitä seuraava voi palata Maahan.
-Puoli vuotta?
-Niin. Halleyhan omisti kaiken tiedotuksen välikäsien kautta, mutta varmaankin muutaman kuukauden sisällä olisi alkanut joku sanomaan sivu suunsa ja jotkut tarkoituksella. Niin se ihmismieli tapaa toimia. Niin sen toimi aikoinaan Maassakin, Ascotkin muistanee siitä vielä osan.
-Mutta tällä allergiallahan jo seuraava sukupolvi häviää. Ja painovoima vetää pitemmän päälle täältä kaiken alas.
Minun oli pakko katsoa oikealle. Siinä Taboo istui uhmakas katse silmissään. Pakotin itseni olemaan huomioimatta häntä lainkaan ja kuljin samaa reittiä takaisin kuin olin tullutkin. En uskaltanut edes hyvästellä ystävääni Francoisia. Otettuani toki ensin oman osuuteni tarvikkeista Debris II Norttia varten.
-No, näitkö Tabun ilman toppia? kysyi Hammer minulta virnistäen. Kohautin kiusaantuneena olkapäitäni. Koska emme tienneet muutakaan, niin noudatimme ohjeita käymällä monta kertaa desinfioivassa suihkussa ja vaihdoimme vaatetuksemme moneen kertaan. Desinfioimme tietenkin asemallemme menevät tarvikkeetkin. Lopuksi asemalta singahti vielä lopullisena toimenpiteenä roskakori vanhoine vaatteinemme ulkoavaruuteen. Jatkoimme sen jälkeen alukseemme, epävarmoina tulevasta.
Köhin hermostuneena ohittaessamme tällä kertaa paluumatkan merkeissä Salvadorin. Alex Thorpe toisti samalla lailla ne kaikki välttämättömät viestit. Hammer tokaisi minulle:
-Ootko muuten huomannu jotakin? Meinaan, tuossa asemassa?
Hänen huomautuksensa jälkeen tajusin todellakin jotakin tapahtuneen. Mutten kuitenkaan pystynyt kunnolla miettimään, että mitä.
Koska olin laittanut automaattiohjauksen päälle, minulla oli aikaa katsella Hammerin ojentamia aluksemme tietokoneen ottamia kuvia, joita otettiin automaattisesti mahdollisten yhteentörmäysten selvittämistä varten.
Sitä ei paljaalla silmällä tietenkään huomannut, mutta asema oli liikkunut normisiirtymisiä enemmän. Ei alaspäin, vaan ylöspäin.
-Profeetta siis petti taaskin. Hammer virnisti omalla tavallaan huomiolleen.
Mietittyäni hetken muistin laskimen paikan. Värähdin miettiessäni, että ehtisivätköhän Enceladuksen olennot valtaamaan meidänkin tietokoneemme, valomme ynnä muut ennen kuin saapuisimme asemallemme.
Laskimen mukaan veisi tällä tahdilla muutamia kymmeniä vuosia, niin Salvador sinkoutuisi kokonaan Maan vetovoiman ulkopuolelle. Minua puistatti ajatus, että sama kohtalo olisi odottamassa niitä muutamaa muutakin D I -asemaa sekä tietenkin ISS-Grand Prix'tä. Vaikutti siltä, että niiden moottorit olivat pettämässä.
-No nyt sitten Halley -vainaa pääsee viemään gigantumin takaisin. Hammer totesi tämän katsottuaan lopullisia laskelmia ruudulta. Tajusin vasta nyt, että Halley oli Francoisin mukaan paennut omia kuvajaisiaan suoraan ulkoavaruuteen.
Inforuutu alkoi rätisemään ja sitten sieltä tuli kummallista ääntä. Se oli sekoitus musiikkia, puhetta, mainoksia ja erikoisempia ääniä.
-Seireenejä! sanoi Ascot ja aivasti.
Ohittaessamme sitten D I Kronoria inforuudulta kuului kummallista, aseiden tapaista ääntä. Kun katsahdin taakseni, näin siellä ikäänkuin historiaohjelmissa olleita Maan loppuvaiheen sodista kertovia ohjelmia. Sen perään tuli kummallista ohjelmaa nuorista ihmisistä, jotka lorvivat päivää pitkää jossakin tiilirakennuksessa ja höpisivät jotakin pinnallista ihmissuhteistaan. Vaikuttivat piittaavan vain omasta itsestään.
-Realityä. Ascot lienee muistellut jotain Maan viihdettä.
Tällä kertaa Hammer oli tehnyt uudet kuvavertailut ja teettänyt laskelmia. Hän kertoi, että D I Kronor oli mennyt paljon nopeampaa tahtia alaspäin kuin Salvador ylöspäin. Hänen mukaansa itse ISS tulisi korkeammalla kiertoradalla olevana hieman hitaammin alaspäin ja palaisi aikanaan Maan ilmakehässä todella nopeasti ja palasiksi. Laskeuduttuaan sitä ennen D I -aseman tasolle tultuaan kovalla vauhdilla Maata kohti.
-Elleivät Enceladuksen ötökät keksi jotakin lämpökilpeä ennen sitä. En osannut lainkaan miettiä, että mistä moinen ajatus oli tullut mieleeni. Aivastin vielä uudemman kerran.
Päätin, että oli aika kertoa jo nyt Forsbergille, Ala-Tapolalle ja Petelle tilanteemme sekä etsimään kaikki mahdolliset - vaatimattomat - desinfiointiaineemme. Varmuuden vuoksi ensimmäinen käsittely tulisi olemaan jo ulkoavaruudessa, vaikkakaan sellaisesta ei ollut mitään ennakkotapausta.
Kun olimme lähellä D II Bryggiä, huomasin kaikenlaisen ilmoittamisen tarpeettomaksi. Koko asema oli täysin autio ja kuollut. Hammer totesi, että ilmeisesti liian monella aseman asukkaalla oli ollut omat Taboonsa.
Inforuudusta kuului surinaa ja vilkaistessamme näimme ainakin Siggin astuvan hätäinen ilme naamallaan ulkoavaruuteen. Sitten seurasi Clavelle, myöskin hätääntyneenä. Minä ja Hammer vilkaisimme Ascotia. Tämä oli tällä kertaa hiljaa eikä edes hörähdellyt.
Inforuudulta erottui uhoamista siitä, että aika monet D III -asemat kuuluivat Vlado Clavellen alaisuuteen, koska niiden asukkaat olivat lähteneet aikanaan hänen kotiseutunsa valtakunnasta tai aikoinaan sen vallan alla aiemmin olleista maista.
Hammer kehoitti minua pitämään huolta, ettei ainakaan minun kummitukseni tulisi tälle alukselle.
Katsoin kelloa. Se näytti 15.12.43 j.t. kello 01 ISS-Grand Prix:in aikaa. Ihmettelin, että mihinkähän aikaan me olisimme tarvikkeinemme auttamassa asemaamme. Jossemme itse pääsisikään, niin toivottavasti edes tarvikkeet saataisiin perille. Paras keino olisi varmaan, että me kolme menisimme pysyvästi Spacelleille ja Forsberg, Ala-Tapola sekä Pete hakisivat aluksestamme kaiken tarvittavan meidän desinfioituamme sitä ennen kaiken mahdollisimman tarkasti vielä uudemman kerran.
Olimme olleet jo muutamia päiviä omissa Spacelleissämme. Kuvajainen Mikosta katsoi minuun sinisillä silmillään. Hän sanoi:
-Surullinen. Miksi?
En pystynyt vastaamaan. Jotenkin hän oli onnistunut saamaan leikkikehän ilmestymään tänne ja katosi jälleen. Taas kerran vilkaisin ulkoavaruutta. Yritin hahmottaa Saturnuksen paikkaa tähtitaivaalla ja Enceladusta siellä. Päivät Spacellissä tuntuivat tavattoman pitkiltä.
Sen verran, mitä näin Ascotia omassa aluksessaan, hän näytti paljon tyynemmältä ja onnellisemmalta kuin koskaan. Meidän molempien silmäkulmat ovat alkaneet kesiä ja ilmeisesti Ascotkin köhii minun tavoin.
Mietin ilmoituksia siitä, että kaikista desinfioinneista huolimatta tietokoneissa oli pientä häikkää ja ihmiset aivastelivat.
Minulle oli myös kerrottu, että aluksemme inforuutu jatkoi rätisemistään. Siellä oli ollut jo pitempään ohjelmana pääosin mustaa valtamerta, jossa oli itsevalaisevia olentoja. Ihmiset olivat alkaneet näkemään muistojensa ihmisiä ilmestyvän ja katoavan.
Hammer johti omasta Spacellistään koko asemamme toimintoja. Hän antoi selkeällä äänellään minulle selontekoja toimistaan, koska minä olin vieläkin nimellisesti komentaja. Hammer valitteli ajan kuluvan hitaasti pelkkää pasianssia pelatessa.
