Uneksijoiden Valtakunta – Luku 1
Uma antoi asuntonsa ulko oven sulkeutua perässään kiinni. Oli pimeä syysilma. Ulkona oli kylmä ja sateinen ilma. Uma astui pienen rivitalokaksionsa lämpöön. Hän laittoi takkinsa roikkumaan eteisen naulakkoon ja kantoi ruokaostoksensa olohuoneen pöydälle. Vaikka Uma oli syönyt viime aikoina huonosti ja hänellä oli nälkä, hänen ei tehnyt mieli syödä. Hän odotti tulevaa yötä niin innokkaasti. Siitä huolimatta hän tiesi, että tarvitsi ravintoa, joten hän laittoi mikropizzan mikroon ja tyhjensi odotellessaan loput ostoksensa keittiön kaappeihin.
Uma oli odottanut iltaa malttamattomana koko päivän. Niin kuin hän oli tehnyt jokainen päivä viimeisen kahden viikon aikana. Kun pizza oli lämmin, hän meni istumaan olohuoneen sohvalle, käynnisti television ja pakotti ruoan kurkusta alas. Uma oli syönyt huonosti siitä lähtien kun Elaquor oli tutustuttanut hänet siihen eufooriseen ja taianomaiseen paikkaan nimeltään Valtakunta. Uma oli mennyt Uneksijoiden Valtakuntaan jokaisena iltana viimeisen kahden viikon aikana.
Kello oli juuri sen verran, että illan uutiset alkoivat pyörimään televisiossa. Uma jäi katselemaan niitä, vaikka ei keskittynytkään kunnolla. Enää kaksi tuntia ja Uma menisi taas hänen lempi paikkaansa. Kaksi viikkoa eikä hän ei ole saanut Valtakunnasta tarpeekseen.
Puolella korvalla Uma kuunteli uutisia. Niissä kerrottiin tavalliseen tapaan asioita politiikista ja rikoksista joita oli tapahtunut viimeisen vuorokauden aikana. Uma tuijotti ruutua näkemättä mitään. Uutisten aihe muuttui, ja hajamielisesti Uma tiedosti, että pääkaupungissa on löydetty normaalia enemmän ihmisiä, jotka olivat vajonneet koomaan. Kukaan ei osannut sanoa, minkä takia ne henkilöt olivat vajonneet siihen tilaan. Suurin osa koomaan joutuneista ihmisistä olivat nuoria ja terveitä.
Uma sulki television, koska häntä ei kiinnostanut asiat, joista uutisankkurit puhuivat tavalliseen ammattimaiseen tapaansa. Hiljaisuudessa ja pimeydessä Uma vilkuili puhelintaan vähän väliä. Hän odotti tulevaa yötä niin tiiviisti, että melkein laski minuutteja ja sekunteja.
Lopulta kello näytti tasan kymmenen illalla, ja Uma nousi sohvalta. Hän meni pienen asuntonsa makuuhuoneeseen minne mahtui juuri ja juuri sänky sekä yöpöytä. Uma istuutui sängyn reunalle aivan yöpöydän viereen ja lähetti Elaquorille viestin. Uma kysyi oliko Elaquorin puolella kaikki kunnossa ja olivatko he valmiita menemään. Puhelin tärisi, kun vastaus tuli takaisin melkein heti. Ela kertoi, että kaikki oli kunnossa.
Uma avasi yöpöytänsä ylimmän laatikon. Uma otti sieltä pienen ja tummanharmaan metallisen rasian, jota voisi käyttää penaalina. Rasian sisällä häntä odotti neljä shottilasin kokoista lasipurkkia, jotka olivat täynnä kirkkaan sinistä, pimeässä hehkuvaa nestettä. Elaquor kutsui nestettä Elixiiriksi. Sen avulla ihminen saattoi siirtää tietoisuutensa paikkaan, jota kutsuttiin Uneksijoiden Valtakunnaksi. Kukaan ei osannut sanoa, missä ja miten Elixiiriä valmistettiin. Edes Elaquor, joka tuntui tietävän Valtakunnasta paljon, ei osannut vastata siihen kysymykseen.
Nesteen lisäksi rasiassa oli ruisku. Ensisilmäyksellä ihminen voisi sanoa, että rasia oli narkkarin työkalulaatikko. Rasian sisällä oli omituista sinistä nestettä sekä ruisku jonkalaisella narkkarit piikittivät itseensä heroiinia ja muita epäterveellisiä aineita. Elixiiri ei kuitenkaan ollut huumetta. Ei ainakaan sanan perinteisellä tarkoituksella.
Uma noukki lattialta vyön, jonka hän kiristi hauiksensa ympärille, jotta näkisi suonensa kunnolla. Uma otti ruiskun rasiasta, tarkisti että se oli puhdas ja upotti neulanterän läpinäkyvään lasipurkkiin. Hän katsoi, kun sinisenä hohkaava neste imeytyi pullosta ruiskuun, joka alkoi sekin hehkumaan pimeydessä. Elaquor oli varoittanut, että aineen kanssa täytyi olla erityisen tarkka. Jos Elixiiriä ruiskutti itseensä edes kahden millilitran verran liikaa, seuraukset olivat vakavat. Elaquor ei kertonut seurauksista tarkemmin, mutta Uma epäili, että niihin liittyi kuolema.
Kun sininen neste oli ruiskussa millin tarkasti, Uma laittoi lasipurkin takaisin rasiaan. Hän mietti kuinka pitkään neljä shottilasin kokoista pulloa riittäisi hänelle. Elaquor oli sanonut, että hän saisi hankittua Elixiiriä lisää jos tarve sitä vaati, mutta Umaa ahdisti ajatus, että aine loppuisi häneltä kokonaan. Mitä jos Elaquor ei saisikaan sitä lisää? Uma ei tiennyt, mitä tekisi jos ei enää pääsisi Valtakuntaan.
Viimeiset kaksi viikkoa olivat olleet Uman elämän mielenkiintoisimmat. Elaquor oli vienyt hänet paikkaan, jota Uneksijoiden Valtakunnaksi kutsuttiin, jokainen yö kahden viikon ajan. Aluksi Uma luuli vain nähneensä unta, mutta Elaquor oli saanut hänet uskomaan, että Uneksijoiden Valtakunta oli todellinen paikka, minne pääsi vain Elixiirin avulla. Pelkkä ajatus tuntui aluksi uskomattomalta, mutta Uma oli kokenut paikan ihmeellisyyden niin monta kertaa, että ei enää epäillyt paikan todellisuutta.
”Nähdään kohta.” Uma sanoi itsekseen ja painoi ruiskun pään käsitaipeessa sykkivän suonen päälle. Ensimmäiset kerrat, kun hän oli ruiskuttanut Elixiiriä suoneensa, olivat olleet ahdistavat. Hän ei ole koskaan ollut neulojen ystävä, mutta nyt kaksi viikkoa myöhemmin neulat eivät enää häirinneet häntä. Päinvastoin hän odotti piikittämisen hetkeä joka ilta.
Uma ei ole koskaan käyttänyt huumeita. Elixiiri oli ensimmäinen aine jota hän on ruumiiseensa pistänyt. Hän oli varma, että illat ja yöt Uneksijoiden Valtakunnassa olivat moninkertaisesti parempia kuin huumepäissään sekoilu todellisessa maailmassa.
Kun ruisku oli tyhjä ja jokainen millilitra Elixiiriä oli Uman suonissa, hän laski ruiskun yöpöydälle, kävi makuuasentoon sängylleen ja odotti. Hän tunsi Elixiirin vaikutuksen melkein heti. Sininen aine tuntui suonissa jääkylmältä ja Uma tunsi sen leviävän ruumiiseensa. Ensin käsivartta pitkin olkapäähän ja sieltä rintaan, vatsaan ja lopulta jalkoihin. Viimeisenä Uma tunsi aineen päässään. Kuin aivot olisivat jäätyneet. Uman tajunta alkoi hiipumaan koomamaiseen tilaan. Hän sulki silmänsä ja vaipui syvään uneen.
Uma räväytti silmänsä auki ja näki oman huoneensa. Hän nousi istumaan täysin virkeänä ja voimissaan. Sänky ja yöpöytä olivat omilla paikoillaan. Kaikki näytti päällisin puolin samalta kuin oikeassa maailmassa, vaikka lattialla lojuvat vaatteet olivat vanhoja. Uma ei ole nähnyt tai käyttänyt niitä muutamaan vuoteen. Joka ilta kun Uma piikitti Elixiiriä suoneensa, hänestä tuntui kuin hän olisi palannut ajassa taaksepäin.
Valoista ja väreistä Uma tiesi, että Elixiiri oli tehnyt tehtävänsä ja siirtänyt hänen mielensä Valtakuntaan. Uma meni makuuhuoneensa ikkunalle ja raotti sädekahtimia. Hän näki ulos, missä maisema hehkui ja sykki keltaisena, sinisenä ja purppurana. Ilmassa leijaili eri värisiä, kokoisia ja muotoisia pilvimäisiä muotoja, jotka olivat osittain kiinteitä. Jos kirkkaita ja monivärisiä pilviä ei laskettu mukaan, maisema oli samanlainen kuin todellisessa maailmassa.
Valtakunnassa seisovat puut näyttivät enemmän sieniltä tai muilta erikoisilta kasveilta. Ne liikkuivat, sykkivät ja hehkuivat, kuin olisivat osittain eläviä olentoja. Uma epäili, että näkisi samankaltaisen maiseman jos olisi syönyt oikeassa maailmassa sieniä tai muita psykedeelejä.
Uman suonissa ei enää tuntunut kylmä aine. Hän ei ollut enää oikeassa ruumiissaan. Hänen mieli tai sielu oli matkannut pois fyysisestä ruumiistaan ja päätynyt Uneksijoiden Valtakuntaan. Uma tunsi yhä oman ruumiinsa jokaisen liikkeen ja tunsi kipua jos hän loukkasi itsensä, mutta Elaquor oli kertonut, että jos ihminen kuoli Valtakunnassa, hänen oikealle ruumiille ei tapahtunut mitään. Silloin ihminen vain heräsi unesta ja löysi itsensä turvassa omasta sängystään.
Uma ja Elaquor olivat sopineet tapaavansa Valtakunnan ostoskeskuksessa. Sinne ei ollut pitkä matka Uman rivitaloasunnolta, eikä Umaa haitannut matkustaminen Valtakunnassa. Kaikki Valtakunnassa näytti kauniilta ja eufooriselta. Ilmassa leijaili omituista ainetta, joka ei ollut ilmaa, mutta ei myöskään mitään kiinteää ainetta. Elaquor kutsui sitä ainetta magiaksi. Ihminen pystyi ajattelemalla ja koskemalla muokkaamaan sitä mielensä mukaan. Magian muovaaminen oli Uman mielestä mukavaa. Hän on aina ollut luova ihminen ja nautti magian manipuloimisesta. Magian muovaamisessa oli vain mielikuvitus rajana.
Uma poistui makuuhuoneestaan ja saapui asuntonsa olohuoneeseen. Siellä oli samat huonekalut kuin hänen oikeassa asunnossaan. Ainoa ero oli televisio. Valtakunnassa Uman pöydällä tönötti televisio, jonka hän oli vienyt kaatopaikalle edellisenä vuonna. Nykyään Uma omisti kahta kertaa suuremman television. Valtakunta näytti oikealta maailmalta, mutta siltä miltä se näytti vuosia sitten.
Uma poistui asunnostaan. Kolmantena yönä Valtakunnassa Uma oli nähnyt naapurin kuistilla rullalaudan. Hän on aina halunnut opetella rullalautailemaan, mutta ei ole koskaan uskaltanut, koska pelkäsi loukkaavansa itsensä. Mutta koska Valtakunnassa loukkaantuminen ei tehnyt vahinkoa oikealle ruumiille, hän nappasi naapurin kuistilta laudan ja on nyt harjoitellut sen käyttämistä lähes kaksi viikkoa.
Taivas oli syvän ja tumman sininen. Melkein musta. Taivas oli myös täynnä pieniä valkoisia pisteitä. Täynnä tähtiä. Välillä taivaalla saattoi nähdä revontuliakin, joita ei siellä päin maailmaa näkynyt koskaan. Ainakaan oikeassa maailmassa.
Jokapuolella oli rakennuksia ja kasvillisuutta, jotka hehkuivat ja sykkivät kaikenlaisia värejä ja valoja. Vaikka Valtakunnassa oli katupylväitä, ne eivät valaisseet teitä, koska Valtakunnassa ei ollut sähköä. Lamppujen puutteesta huolimatta Valtakunnassa näki eteensä yhtä hyvin kuin oikeassa maailmassa. Ilmassa leijailevat magiapilvet valaisivat ympäristöä.
Uma laski laudan asfaltille ja alkoi potkimaan vauhtia. Hän olisi ostoskeskuksella viidessätoista minuutissa jos piti hyvää vauhtia yllä. Uma viiletti autioita katuja ja teitä pitkin. Uma ei ole koskaan nähnyt Valtakunnassa muita ihmisiä, kuin Elaquorin. Elaquor on kertonut, että he eivät olleet ainoat Elixiirin käyttäjät. Valtakunnassa oli muitakin ihmisiä, vaikka ei paljon. Uma oli nähnyt kaduilla vain muutaman unizombien, jotka olivat ihmisten näköisiä, mutta ne eivät olleet tietoisia itsestään tai ympäristöstään. Ne olivat harmittomia.
Uma näki edessään magiapilven ja kohotti oikean kätensä ilmaan. Hän löi kädellään suurta pilvimäistä möykkyä ja ajatteli samalla tunnelia. Kun käsi osui pilvimäiseen magiaan se melkein räjähti ja muodosti Uman eteen pitkän käytävän. Keltainen seinä Uman vasemmalla ja oikealla puolella. Kuin meri, joka halkaistiin keskeltä. Magiasta tehdyt seinät liikkuivat sivuille muodostaen keskelle kulkuväylän, joka oli ainakin sata metriä pitkä. Uma ei nähnyt magiasta muodostuneiden seinien ulkopuolle ja tuntui hurjalta viilettää kahden kirkkaasti hehkuvan seinän välissä.
Magian manipuloimisessa oli vain mielikuvitus rajana. Uma pohti kaikkia niitä mahdollisuuksia. Hän on aina tiennyt olevansa luova ihminen, mutta ei ole koskaan löytänyt sitä omaa juttuaan. Hän on yrittänyt piirtämistä ja musiikin tekoa, mutta hän ei ole kummassakaan niistä hyvä. Hän on koko ikänsä toivonut löytävänsä sen oman juttunsa. Magian manipuloimisessa hän oli hyvä ja hän nautti siitä syvästi. Vaikka hän pystyikin tekemään sitä vain Valtakunnassa.
Uma saapui ostoskeskuksen parkkipaikalle, joka oli täynnä autoja. Ihmisiä siellä ei näkynyt. Ei edes unizombieita. Niin kuin kaikki muutkin esineet ja paikat Valtakunnassa, sielläkin autot ja kasvillisuus näyttivät kuin suoraan Liisa ihmemaasta elokuvasta.
Maisema oli samaan aikaan rauhallinen ja kummitteleva. Osa autoista näyttivät tavallisilta, mutta osa niistä näytti paljon hienommilta ja erikoisemmilta kuin todellisuudessa. Osa autoista oli peittynyt graffitteihin jotka hehkuivat samaan tapaan kuin puut ja magia joka puolella Valtakuntaa. Jotkut autoista eivät näyttäneet autoilta ollenkaan vaan joiltain erikoisilta pieniltä rakennuksilta tai taideteoksilta.
Uma hyppäsi pois rullalautansa päältä ja ponkaisi sen käteensä. Elaquor odotti häntä ostoskeskuksen pääovien edessä. Hänelläkin oli mukanaan rullalauta. Elaquor on rullalautaillut jo vuosien ajan ja hän on yrittänyt opettaa Umaa rullalautailemaan Valtakunnassa. ”Miten menee?” Elaquor kysyi, kun Uma seisahtui hänen viereensä.
”Hyvin.” Uma sanoi ja katsoi valtavaa rakennusta, jonka seinillä roikkui köynnösmäisiä magiasta muodostuneita juuria kuin suonia, jotka sykkivät tasaiseen tahtiin kaikkina erilaisina väreinä. Melkein koko rakennus oli suonien peitossa ja ne peittivät ostoskeskuksen ovetkin.
”Oletko valmis?” Elaquor kysyi ja tarttui viidakkoveitsen kahvaan, joka roikkui hänen vyössään. Elaquor kantoi sitä aina mukanaan. Luultavasti juuri tästä syystä. Uma nyökkäsi ja Elaquor kohotti viidakkoveitsensä. Hän alkoi katkomaan ja silpomaan köynnöksiä, jotka olivat peittäneet ostoskeskuksen pääovet. Osa magiaköynnöksistä katkesi ja kiinnittyi uudestaan. Osa köynnöksistä muutti muotoaan, ja kului muutama minuutti ennen kuin Elaquor sai avattua pääovet.
Uma ja Elaquor olivat tavanneet toisensa Uneksijoiden Valtakunnassa jokaisena iltana ja yönä viimeisen kahden viikon aikana. He olivat käyneet eri paikoissa. He olivat käyneet huvipuistossa, joka oli näyttänyt aivan yhtä kauniilta, kuin kaikki muutkin paikat Valtakunnassa. Ikävä kyllä Valtakunnassa ei ollut sähköä joten he eivät pystyneet käynnistämään huvipuiston laitteita.
Uma oli kysellyt aiemmin lisää Elaquorilta. Uma ihmetteli, miten Valtakunnan kaltainen paikka voi olla todellinen. Onko se ollut aina olemassa vai oliko joku luonut sen? Elaquor ei osannut vastata Uman kysymyksiin. Elaquor tiesi vain, että jostain syystä Valtakunta näytti siltä, miltä oikea maailma näytti noin neljä vuotta sitten. Uma oli huomannut saman jo omassa asunnossaan.
Elaquor tarttui ostoskeskuksen ovan kahvaan ja veti. Nyt kun köynnökset oli poistettu oven edestä, se aukesi helposti. Elaquor kertoi, että joka puolella näkyvä magia kasvoi ja lisääntyi itsestään, kuin kasvillisuus. Jos sen antoi olla rauhassa tarpeeksi kauan niin se peitti lopulta kaiken alleen. Elaquorin mukaan kaksi vuotta sitten magiaa oli ympäristössä paljon vähemmän, kuin sillä hetkellä, ja kahden vuoden päästä magiaa olisi runsaasti enemmän kuin nyt.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Uma meni sisälle ostoskeskukseen Valtakunnassa. Hän oli odottanut pimeää ja tyhjää rakennusta, mutta oli väärässä. Rakennuksen sisällä oli aivan yhtä paljon kirkasta ja hehkuvaa magiaa, kuin ulkonakin. Magiaa oli niin paljon, että joissain kohdissa oli vaikea kävellä eteenpäin koskematta siihen.
Jokapuolella oli kauppoja ja muita liikkeitä täynnä tavaraa. Uma oli ensimmäistä kertaa pettynyt, kun ei voinut ottaa liikkeistä tavaroita mukaansa todelliseen maailmaan. Vain ihmisen mieli pystyi matkustamaan oikeasta maailmasta Valtakuntaan ja sieltä takaisin.
Uma pysähtyi pitkässä, leveässä ja tyhjässä tilassa vaatekaupan ikkunan eteen. Näyteikkunassa seisoi kolme mallinukkea joilla oli jokaisella joko punkkarimaiset tai skeittarimaiset vaatteet yllään. Näyteikkunan vieressä kohosi kaksi metriä korkea kokovartalopeili, josta Uma katsoi hetken ajan itseään. ”Miksi minulla on samat vaatteet ylläni, kuin mitkä päällä kävin nukkumaan?” Uma kysyi katsellessaan itseään peilistä.
”Se on yksinkertaista.” Elaquor vastasi kuullostaen lievästi huvittuneelta. ”Yleensä ihmisen mieli tiedostaa vaatteet, jotka hänellä on päällään silloin kun hän nukahtaa. Alitajunta pukee sinut, kun nukahdat.”
”Voiko niitä vaihtaa?”
”Kyllä.” Elaquor sanoi. ”Sen kuin vain kuvittelet itsellesi erilaiset vaatteet päällesi. Se toimii vähän niin kuin magiankin muokkaaminen.”
Uma katsoi hetken itseään peilistä ja sitten vieressä seisovaa mallinukkea jolla oli nastoilla koristeltu nahkatakki. ”Olen aina halunnut kokeilla tällaisia vaatteita.” Uma sanoi ja alkoi kuvittelemaan punkkarin vaatteita itselleen. Siinä samassa hänen tavallinen tuulitakki alkoi väreilemään kuin kuuma ilma ja se alkoi muutamaan väriään ja muotoaan. Hänen tumman vihreä takki muuttui mustaksi ja raskaammaksi. Uma ei ollut tunnistaa itseään, kun hän katsoi itseään uudestaan peilistä. ”Juu, ei ole minun juttuni.” Hän totesi ja muutti takkinsa takaisin enemmän itsensä näköiseksi.
Elaquor naurahti ja kohotti kättään jolla hän piteli rullalautaansa. ”Oletko valmis ottamaan haasteen vastaan?” Hän kysyi ilkikurinen hymy kasvoillaan.
”Riippuu haasteesta.” Uma sanoi. ”Seuraako siitä murtuneita luita?”
”Ehkä.” Elaquor sanoi. ”Mutta muista, että täällä sinä tunnet vain kipua. Kun heräät sängystäsi et tunne enää mitään ja ruumiisi on täysin ehjä.”
”No. Katsotaan. Näytä tietä.”
Elaquor laski lautansa liukkaalle ja tasaiselle ostoskeskuksen lattialle ja lähti rullaamaan kohti liukuportaita, jotka sijaitsivat keskellä rakennusta. Uma seurasi ja he molemmat joutuivat liikkumaan sivulta sivulle ja väistellä ilmassa leijuvia magia palloja. Liukuportaat he joutuivat kävelemään normaalisti ylös, koska liukuportaat tarvitsivat sähköä toimiakseen, eikä Valtakunnassa ollut virtaa.
Pysähtyessään portaiden yläpäähän, Uma alkoi aavistelemaan pahaa. Vaikka hän tiesi, että Valtakunnassa ei voinut todella loukkaantua, hän tunsi silti kipua eikä hän nauttinut siitä. Elaquor katsoi portaiden yläpäästä alas selvästi mietteliäänä. ”Kumpi yrittää ensin?” Hän kysyi kiilto silmissään.
”En ainakaan minä.” Uma sanoi heti. ”Minä olen harjoitellut vasta kaksi viikkoa. Pysyn tuskin tasaisella maallakaan pystyssä.”
”Hyvä on. Ole sinä turvaajana.” Elaquor sanoi. ”Mene tuonne alas ja ole valmiina. Jos näyttää siltä, että epäonnistun ja kaadun, käytä magiaa. Tee minulle pehmeä lasku.”
”Oletko aivan varma?”
Elaquor nyökkäsi. ”Olen nähnyt sinun tekevän hienoja ja monimutkaisia asioita magialla. Jos joku siihen pystyy, niin sinä.”
Uma nyökkäsi ja laskeutui liukuportaat takaisin alas mutisten itsekseen, että tämä oli typerä idea. Hän jäi kuitenkin seisomaan portaiden alapäähän ja tarttui koripallon kokoiseen magiapalloon ja piti sitä sylissään valmiina toimimaan. Hän valmistautui mielessään pelastamaan Elaquorin jos hän epäonnistuisi yrityksessään. ”Valmista!”
”Täältä tullaan.” Elaquor huusi. Sitten Uma kuuli, kuinka rullalaudan kovat renkaat osuivat ostoskeskusken kovaan lattiaan ja Elaquor alkoi potkimaan vauhtia. Ääni lähestyi liukuportaiden yläpäätä ja sitten kuului ääni, kun Elaquor hyppäsi laudalla. Uma katsoi osittain ihailevana ja osittain kauhuissaan, kun Elaquor kohosi ilmaan ja laskeutui liukuportaiden kaiteen päälle. Kun Elaquor laski kaidetta pitkin, Umaan iski paniikki. Hän unohti hetkeksi, että Valtakunnassa ei voinut oikeasti kuolla tai loukkaantua.
Aluksi näytti siltä, että Elaquor onnistuisi, mutta puolessa välissä kaidetta hän alkoi kallistumaan liikaa sivulle. Uma heitti kädessään olevan magiapallon ja kuvitteli pehmeän ja patjamaisen alustan juuri siihen kohtaan mihin Elaquor putosi.
”Uudestaan.” Elaquor sanoi täpinöissään. Hän selvästi nautti adrenaliinista, ja Valtakunta oli luultavasti ainoa paikka, missä sitä saattoi hankkia ilman vakavempia seurauksia. Elaquor noukki lautansa maasta ja hölkkäsi portaat ylös. Hän yritti uudestaan ja taas Uma pelasti hänet viime hetkellä. Viidennellä yrityksellä Ela onnistui pysymään laudan päällä koko matkan alas, mutta kun laudan renkaat osuivat liukkaaseen lattiaan, lauta lähti Elaquorin alta raketin lailla.
”Se oli jo lähellä.” Uma sanoi, kun Elaquor riensi vielä kerran yläkertaan lauta kädessään.
Elaquor otti taas vauhtia ja hyppäsi. Hän liukui kaidetta pitkin tasapainoisena ja onnistui pysymään pystyssä. Hän rullasi muutaman metrin eteenpäin kohti koristeellista suihkulähdettä, joka esitti kolmea delfiiniä, jotka olivat jämähtäneet ilmaan vedenpinnan yläpuolelle kesken hypyn. Elaquor läppäsi ilmassa leijuvaa magiaa, joka muutti muotoaan. Se muodosti Elaquorin ja suihkulähteen väliin keltaisena sykkivän pehmeän seinän, jota päin Elaquor tömähti. Sitten hän hurrasi onnistumistaan.
Uma meni Elaquorin luokse ja he jäivät istumaan delfiini suihkulähteen reunalle. Jokaisen delfiinin suusta virtasi magian virta, kuin vettä. Magia virrat näyttivät ja käyttäytyivät kuin tavallinen vesi sillä erolla, että magiavirta sykki ja vaihtoi neonmaista väriään kesken virtauksen. ”Minä rakastan tätä paikkaa.” Uma sanoi ja katseli ympärilleen ihastellen. Kaksi viikkoa ja hänen oli vieläkin vaikea uskoa kaikkea sitä todeksi.
”Niin minäkin.” Elaquor sanoi kuullostaen oudon haikealta.
”Onko sinulla minkäänlaista käsitystä, miten tämä on edes mahdollista?”
Elaquor pudisti päätään. ”Kukaan ei tiedä, missä Elixiiri on keksitty tai miten se toimii. Kukaan ei tiedä, mitä täällä ilmestyvä magia on. Eikä kukaan tiedä, mistä unizombiet tai unidemonit tulevat.”
Uma muisteli näkemiään unizombieita, jotka olivat ihmisten näköisiä olentoja, jotka käyttäytyivät kuin elävät kuolleet. Ne kävelivät ja liikkuivat hitaasti, kuin olisivat jäätyneet sisältäpäin. Ne eivät reagoineet mihinkään. Eivät ääniin eikä liikkeisiin. Ne vain vaelsivat pienissä joukoissa tiedostamatta mistään mitään. Uma oli nähnyt sellaisia muutaman kerran.
Unidemonit sen sijaan olivat olentoja joita Uma ei halunnut koskaan kohdata. Elaquor oli kertonut niistä ja selvästi hänkin pelkäsi niitä. Unidemonit olivat koko Valtakunnan vaarallisimpia olentoja, jotka söivät ihmisten sieluja. Jos joutui unidemonin kynsiin ja se onnistuisi syömään sielun, ihminen joutuisi ikuiseen koomaan, koska ei ollut sielua tai mieltä, joka palaisi takaisin ruumiiseen oikeassa maailmassa. Elquor oli kuitenkin kertonut, että unidemonit olivat erittäin harvinaisia ja ihminen saisi olla erittäin epäonnekas jos törmäisi sellaiseen.
Uma ja Elaquor istuivat suihkulähteen reunalla. Uma yritti keksiä vastauksia kysymyksiinsä, mutta ei keksinyt mitään järkevää. Sitten yhtäkkiä kaukaisuudesta kaikui kammottava rääkäisy. Sellaista ääntä Uma ei ollut koskaan kuullut. Ääni kuullosti samaan aikaan ihmisen tuskan rääkäisyltä tai petoeläimen kirkaisulta. Uma katsoi Elaquoria, joka jäykistyi ja jonka silmät olivat kauhusta levällään. ”Tule!” Hän sanoi ja tuuppasi Uman suihkulähteen reunalta liikkeelle.
”Mikä se oli?” Uma kysyi samalla kun seurasi Elaquoria liukuportaille ja niitä pitkin ylempään kerrokseen. Jokin osa hänestä tiesi jo, mikä äänen oli päästänyt, mutta toivoi olevansa väärässä.
”Se oli unidemoni.” Elaquor sanoi ja vahvisti Uman pelon. Elaquor pysähtyi hetkeksi portaiden yläpäähän ja katseli ympärilleen. ”Meidän täytyy piiloutua.” Hän puhui nopeasti ja hengästyneesti. Sitten hän suuntasi läheiseen huonekalukauppaan, ja Uma seurasi tiiviisti kannoilla.
”Tule tänne.” Elaquor sanoi, kun he olivat huonekalukaupan sisällä. Elaquor avasi suuren vaatekaapin oven ja työnsi Uman sinne. Elaquor sulki kaapin oven kiinni ja etsi taas jotain katseellaan. ”Pysy siellä. Äläkä tule ulos tai päästä ääntäkään.” Elaquor sanoi ja ryömi sitten itse viereisen sängyn alle.
Uma pidätti hengitystään. Hän näki vaatekaapin oven sälekaihtimien läpi. Hän näki Elaquorin piilossa sängyn alla. Uma pohti, kuinka fiksuja unidemonit olivat? Osaisivatko ne etsiä ihmisiä piiloista tai pystyivätkö ne haistamaan tai vaistoamaan uhrinsa aisteillaan?
Kuului toinen rääkäisy. Tällä kertaa paljon lähempänä. Uma arvioi, että olento, jotlta he piileksivät oli lähellä liukuportaita, jotka eivät olleet kaukana huonekaluliikkeestä jossa he piileksivät. Mutta ehkä heillä kävisi tuuri, ja unidemoni pysyisi alakerrassa. Ehkä he selviäisivät pelkällä säikähdyksellä.
Ikävä kyllä Uman toive ei toteutunut. Uma kuuli teräviä ääniä, jotka lähtivät nousemaan liukuportaita ylös. Kuullosti siltä, että pitkät ja terävät kynnet osuivat kovaan maahan jokaisella askeleella. Vaikka Uma olikin kauhuissaan häntä kiinnosti tietää, miltä unidemonit näyttivät. Hän otti riskin ja raotti vaatekaapin puisia sälekaihtimia sen verran, että hän näki kaupan oville.
Terävien kynsien äänet lähestyivät huonekalukauppaa, ja Uma näki sälekaihtimien välistä Elaquorin, joka makasi yhä sängyn alla. Elaquor nosti etusormensa huulilleen hiljaisuuden merkiksi, ja sitten hän ryömi syvemmälle sängyn alle, jotta unidemoni ei näkisi häntä.
Terävät äänet lähestyivät, kunnes olento saapui huonekaluliikkeen oville. Silloin Uma tunsi kauhun muljahduksen vatsassaan. Olento kohotti kasvottomat kasvonsa ilmaan kuin haistellakseen ilmaa. Unidemoni oli ihmisen muotoinen, mutta hitusen kookkaampi. Sen iho oli pikimustaa ja kiiltelevää ainetta, kuin ihonmyötäinen nahkainen tai lateksinen asu. Unidemonilla oli käsissään pitkät veitsimäiset kynnet ja yhtä tappavan näköiset torahampaat suussa.
Unidemoni nuuhkaisi vielä kerran ilmaa ja käänsi sitten kasvonsa huonekaluliikkeeseen. Se joko haistoi tai vaistosi Uman ja Elaquorin. Unidemoni otti hitaan askeleen lähemmäs Uman ja Elaquorin piiloja. Sen kasvoilla ei ollut ilmeitä. Siinä missä olisi pitänyt olla kasvot, oli vain mustaa kiiltävää nahkaa. Olennolla ei ollut edes silmiä. Unidemoni pysähtyi aivan Elaquorin piilopaikan eteen. Unidemoni kumartui ja tarttui toisella kädellään sängyn reunaan ja jännitti ruumistaan. Olento oli aikeissa joko kumartua ja katsoa sängyn alle tai sitten aikeissa nostaa ja heittää sängyn pois tieltä.
Uma oli jo valmiina kiinnittämään unidemonin huomion, mutta hän ei ehtinyt, kun huonekaliliikkeen ulkopuolelta kuului uusia ääniä. Tällä kertaa selvästi ihmisten ääniä. Huonekaluliikkeen ulkopuolelta kuului juoksuaskelia, jotka pysähtyivät liikkeen ovien eteen. Unidemoni irrotti otteensa sängyn reunasta ja kääntyi katsomaan ovelle päin. Unidemoni liikkui samaan aikaan nopeasti ja nykien. Ei ollenkaan ihmismäisesti. Unidemoni näki liikkeen ovella jonkun. Se rääkäisi samaan tapaan kuin aiemminkin, mutta nyt kun se oli niin lähellä Umaa, rääkäisy vihloi korvia.
”Tule tänne!” Kuului naisen vihainen huuto. Uma katsoi oville päin myös ja näki naisen, jolla oli yllään kokomusta asu. Naisen kasvoilla oli mustavalkoinen demonimaski ja toisessa kädessä miekka. Siinä samassa, kun unidemonikin näki naisen, se alkoi väreillä. Se muutti muotoaan samalla tavalla kuin magia oli muuttanut Uman vaatteet aiemmin alakerrassa. Hetken ajan unidemoni oli muodoton ja väritön. Se oli pelkkää mustaa väreilevää massaa. Niin tummaa mustaa, että sitä oli vaikea hahmottaa.
Kun unidemoni lopetti väreilyn ja kiinteytyi uudestaan, se ei ollut enää ihmismäinen vaan vähintään kaksi metriä pitkä musta käärme, joka lähti luikertelaan kohti huonekalukaupan ovia. Kuului, kun nainen joka oli hetki sitten kiinnittänyt unidemonin huomion, lähti juoksemaan. Uma havahtui omista peloistaan. Joku oli juuri pelastanut hänet ja oli nyt itse vaarassa. Ajattelematta enempään Uma avasi vaatekaapin oven ja kuuli Elaquorin käskevän hänen pysyä paikoillaan.
Käskystä huolimatta Uma poistui piilostaan ja lähti juoksemaan ulos liikkeestä. Kun hän pääsi ulos kaupasta, hän kuuli ääniä liukuportaiden luonta. Uma juoksi liukuportaiden luokse ja näki parahiksi kuinka kaksimetrinen käärme seurasi mustiin pukeutunutta naista alempaan kerrokseen. Kun nainen pääsi portaiden alapäähän, hän kääntyi ympäri. Naisen demonimaski irvisti käärmeelle.
Uma oli varma, että valtava käärme popsisi naisen poskiinsa helposti. Uma yritti huutaa varoituksen, mutta se oli turhaa. Juuri kun käärmekin saavutti portaiden alapään ja valmistautui syöksyyn, kaksi uutta hahmoa ilmestyi esiin liukuportaiden kaiteiden takaa. Käärme syöksähti kohti naista. Käärme hyppäsi ilmaan ja kiisi suoraan naista kohti. Silloin kaksi muuta mustiin pukeutunutta hahmoa syöksyivät käärmeen kimppuun sivuilta. Heilläkin oli molemmilla miekat käsissään ja molemmat viilsivät ilmaa samalla kun käärme oli yhä ilmassa. Molemmat miekat osuivat käärmeeseen ja käärme räjähti mustaksi tuhkapilveksi.
Uma seisoi portaiden yläpäässä eikä osannut kuin tuijottaa alas kolmeen ihmiseen, jotka olivat kaikki pukeutuneet mustiin ja jokaisella oli kasvoillaan valkoien maski. Naisen maski näytti joltain aasialaiselta demonilta. Toisen henkilön kasvoilla oli kettumainen maski ja viimeisellä karhumainen maski. Jokainen heistä kohtti katseensa portaiden yläpäähän suoraan Umaan.
Elaquor juoksi ulos huonekaluliikkeestä Uman luokse. ”Oletko hullu?”
”Miten niin?” Uma ihmetteli, miksi Elaquor oli niin vihainen.
”Unohditko, että jos unidemoni saa sinut kiinni, olet yhtä kuin vainaa. Koomassa lopun elämääsi.”
”En minä voinut antaa sen käärmeen, tai demonin tappaa tuota naista.” Uma puolusti itseään, vaikka nyt nähtyään demonin kuoleman, hän piti itseään hölmönä. Selvästikkään nainen ei tarvinnut apua. ”Miksi se otus edes muuttui käärmeeksi?”
”Koska kun unidemoni ottaa kohteekseen ihmisen, se muuttaa muotoaan. Se muuttuu kohteensa pahimmaksi peloksi.” Kuului kylmän rauhallinen ääni liukuportaiden luonta. Demonimaskinen nainen nousi portaita ja puhui samalla, kun kaksi hänen ystäväänsä seurasi perässä. Elaquor kumarsi naiselle melkein huomaamattomasti.
”Keitä te olette?” Uma kysyi ja tarkasteli kolmikon vaatteita ja varustuksia. He näyttivät siltä, että olivat pukeutuneet taistelua varten.
”Minä voisin kysyä sinulta samaa.” Nainen sanoi ja nyökkäsi ystävilleen. Nainen astui sivuun, kun kaksi suurempaa miestä astuivat kohti ja tarttuivat kiinni Umasta ja Elaquorista. Maskinaamaiset miehet kohottivat miekkansa ja painoivat ne Uman ja Elaquorin kaulalle. ”Tiedätkö sinä keitä me olemme?”
”E-en.” Uma sanoi ääni väristen. Hän yritti liikkua kauemmas miekan terästä, mutta ei pystynyt liikkumaan mihikään suuntaan, koska häntä pitelevä mies seisoi hänen takanaan, kuin vuori. Uma puhui ääni väristen, sillä hän melkein unohti, että ei voinut oikeasti kuolla Valtakunnassa.
”Tiedätkö sinä?” Nainen kysyi tällä kertaa Elaquorilta, joka nyökkäsi.
”Olette metsästäjiä. Tarkemmin sanottuna unidemoneiden metsästäjiä.”
”Hyvä.” Nainen sanoi, eikä hänen äänessään kuulunut tunnetta. ”Vaikka nykyään me olemme jotain muutakin, kuin vain unidemonien metsästäjiä. Meillä on uusi kohde. Osaako kumpikaan teistä kertoa, mitään viimeaikaisista murhista?”
”E-en tiedä, mistä sinä puhut.” Uma sopersi ja yritti rauhoitella itseään. Hän ei voinut oikeasti kuolla. Ei ainakaan tavallisen miekan iskuun. ”Kuka murhaa ihmisiä? Ja missä?”
”Joku tappaa uneksijoita oikeassa maailmassa. Ettekö ole huomanneet, että täällä on nykyään enemmän unizombieita kuin aiemmin?”
”Hän on käynyt täällä vasta kaksi viikkoa.” Elaquor sanoi. ”Mutta minä olen huomannut.”
”Eli murhaaja ei ole kumpikaan teistä?” Nainen kysyi samalla kylmällä äänellä.
”Ei.” Elaquor sanoi.
”No hyvä. Nyt poistukaa ja pysykää poissa tieltämme. Emme tarvitse ulkopuolisia häiritsemään etsintöjämme. Meidän täytyy löytää murhaaja ennen kuin puolet kaupungista muuttuu unizombeiksi.” Nainen sanoi ja nyökkäsi miehelle, joka piteli Umaa paikoillaan. Mies tiukensi otettaan Umasta.
”Odottakaa.” Uma sanoi. ”Minä haluan auttaa. Jos joku todella murhaa meitä uneksijoita olemme kaikki vaarassa. Minä haluan auttaa teitä etsimään murhaajan.”
Nainen naurahti kylmästi. ”Osaatko sinä metsästää? Osaatko taistella? No, ainakin pääsi pysyy kylmänä vaaran edessä, se on pakko myöntää.”
”En osaa taistella, mutta voin opetella. Olen nopea oppimaan. Anna minun auttaa.”
”Ei.” Nainen tokaisi. ”Et ole valmis.” Uma oli aikeissa väittää vastaan, mutta ei ehtinyt kun hän tunsi miekan terän viiltävän hänen kaulaansa. Uma huusi tuskasta kurkkusuorana kunnes heräsi havahtaen omasta sängystään.
