Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Fantasia Tuli vastaan vesi
QR-Code dieser Seite

Tuli vastaan vesi

Tuli vastaan vesi


I
Hedelmälliset saaret roikkuivat ilmassa kuin suurempien voimien kannattelemina. Leetit tavoittelivat jakkojen maita kuin alamaasta tullut rikkaruoho joka oli vieras ilmassa roikkuville saarille ja joka tavoitteli elintilaa yhä ylempää.
Elettiinkö jo iltaa vai oliko taivaalla vain muutama tumma pilvi, jotka tuuli kuljettaisi ennen pitkää syrjään ja ylämaalaiset saisivat taas rauhoittaa mielensä?
Aikojen alussa sytytetty tuli paloi voimakkaana korkeimmalla saarella.

Kokous oli kutsuttu koska alamaahan lähetetty neuvottelukunta ei ollut vielä palannut. Pitkän pöydän sivuille oli kerääntynyt edustajia 20, kymmeneltä eri tasolta. Jokaisella heistä oli yhtä suuri äänen paino. He istuivat sileiksi kuluneissa tuoleissaan ikivanhan puupöydän ympärillä. Pöydän päässä istui puheenjohtajana pieni mies nimeltä Paar. Paarilla oli oikeassa kädessään vihtavapuinen, vankka ja painava nuija. Sillä oli sinetöity ylämaalaisten päätöksiä satojen vuosien ajan. Paaria lähimpänä olivat korkearotuisimmat, kauimpana alimmilla saarilla asuvat. Kokous pidettiin korkeimmalla tasolla, missä pilvet tuntuivat olevan melkein kosketusetäisyydellä.
He kaikki näyttivät hieman erilaisilta. He vilkuilivat salaa toisiaan kiinnostuneina.
Tarjolla oli simaa ja nuuk-nimistä makeaa hedelmää joka muistutti maultaan lähinnä mansikkaa. Se oli alasaarelaisille eksoottista, ylempänä asuvilla joka päiväistä.
Kokous oli pidetty heti kun alimmilta saarilta oli ehditty kokouspaikalle, mikä vei useita päiviä.
Sitä voitiin kutsua kriisikokoukseksi. He väittelivät siitä mikä oli tilanteen vakavuus.
He äänestivät siitä mitä pitäisi tehdä. Moni alempana asuva kertoi kuinka hänen poikansa oli kutsuttu rintamalle. Yhä useampi ylempänä asunut oli kokenut saman kohtalon.
Kaikki tiesivät että tilanne oli vakava, mutta alimmilta saarilta tulleet uskoivat tajuavansa tilanteen vakavuuden paremmin kuin yläsaarelaiset. Itseasiassa asia oli päinvastoin. Ylempänä asuvat tiesivät mistä oli kyse. He tiesivät mitä voisi pahimmillaan tapahtua.
Alasaarelaiset olivat joutuneet lähtemään evakkoon ja jättämään rakkaat kotikontunsa.
Alimmilla saarilla asuvat pyysivät hanakimmin puheenvuoroja.
Paar yritti rauhoitella miehiä. Alamaalaiset olivat ennenkin vallanneet asuintilaa saarilta. Nyt alamaalaisia oli niin paljon että he halusivat tilaa yläsaarilta. He haluaisivat ehkä toiselle tasolle ja tyytyisivät siihen. Jossain kohtaa heidät saataisiin painettua maan kamaralle. Niin oli käynyt aina ennenkin.

Kun Leetit olivat pyytäneet etuajassa lähettämään alamaahan korkea-arvoisen neuvottelukunnan kaikkien sotien lopettamiseksi, Jakat olivat toiveikkaita.
Neuvottelukunta, joka oli lähetetty alamaahan viikkoja sitten ei ollut palannut. Vuorovuosin kokoonnuttiin maan kamaralle tai saarille neuvottelemaan rotujen välisistä asioista. Neuvottelupöytään istui 12 jakkaa ja 12 leetiä. Neuvottelut käytiin aina ennen syysmyrskyjen saapumista.
Osapuolet olivat tottuneet siihen että rajalinja aaltoili sodan takia.

Joidenkin mielestä neuvottelukunnan viipyminen oli lupaava uutinen. Ehkä neuvottelut olivat johtaneet rauhaan. Ehkä sota loppuisi aivan lähipäivinä. Tai sitten asia oli juuri päinvastoin. He jotka uskoivat että neuvottelukunta oli tapettu pitivät tekoa erityisen epäreiluna, petoksena. Ylämaalaiset kokivat alamaalaisten teot hyvin epäoikeudenmukaisiksi, kokivat tulleensa petetyiksi. Alamaalaiset olivat aina olleet samanlaisia. Yhä uudelleen he olivat pettäneet kaikki lupauksensa, yhä uudelleen ylämaalaiset olivat antaneet heille uuden mahdollisuuden.
Ylämaan tietäjät tiesivät että jos ylämaalaiset todella tuhottaisiin myös alamaalaisetkin kohtaisivat oman tuhonsa. Toista ei voi olla ilman toista.
Paar otti taas puheen vuoron. ''Maailmamme järjestys on järkkynyt. On syntynyt jonkinlainen kaaos. Kaaos joka on vielä hallinnassa, mutta kuinka kauan, sitä en tiedä. Tarvitsemme miehen joka johtaa meidät takaisin aurinkoon. Jonkun joka taas turvaa elomme. Joka luo järjestyksen kaaokseen. Minä en ole se mies, mutta uskomme löytäneemme hänet. Luoja suokoon että olemme löytäneet oikean miehen. Me tietäjät olemme tunteneet sisällämme hänen olemassaolon yli kaksikymmentä vuotta ja nyt hänen on aika ryhtyä toimeen.''

II
Rajaseudulta oli tullut taas jakkasotilaita. Viisi sotilasta huolehti kantamuksesta joka olisi ehkä tarvinnut kahden voimat. Miksi? Mitä tuhlausta. Heidät tunnisti sotilaiksi vain heidän vaatteistaan. Varustuksensa he olivat jättäneet lähemmäs rintamaa. Pieni pellavapäinen, hymyilevä poika näki heidät läheltä. Hän näki erään sotilaan punoittavat silmät, kalpean ihon ja huomasi tämän hengittävän raskaasti. Yhdeksännen tason saaren vanha vartiomies kysyi sotilaiden paperit. Hän oli menettänyt toisen kätensä rintamalla, mutta pystyi vielä tähän tärkeään tehtävään. Hän suhtautui tehtäväänsä asian mukaisella tarkkuudella. Hän varmisti että sotilailla oli lupa. Mies tarkasteli papereita ilmeettömänä, nyökkäili ja antoi sitten paperit takaisin. Sotilaat tarttuivat kantamuksiin. Yksi kulma luiskahti sotilaista pienimmän otteesta ja nyytin sisältä putosi jalka ja käsivarsi joka kieri pikkupojan jalkoihin. Yksi sotilaista kaappasi raajat nopeasti ja työnsi ne nyytin sisään, solmi sen yksinkertaisella solmulla ja vilkaisi poikaa. Tämän silmissä oli kauhua.
Sotilaat jatkoivat matkaansa hetken vaitonaisina. ''Onko vielä toivoa?'' yksi heistä kysyi ja vilkaisi taakseen. Hän katsoi nuorta, tervettä poikaa, onnellista poikaa, vaurautta, heidän viehättävää kotiaan, ajatteli ruokapöytää joka notkui herkkuja. Hän ajatteli lääkintätaitoja. Hän oli itse saanut vuosi sitten viimeisien syysmyrskyjen taistelussa nuolen olkapäänsä läpi, mutta oli jäänyt henkiin. Hän oli toipunut taistelukuntoon lopputalven taisteluihin.
Seuraavana yönä pieni poika näki painajaisen, jossa oli itse rintamalla.

Viimeisenä yönä ennen määränpäätä viiden sotilaan ryhmä majoittui pienen lammen rannalle.
Arastellen pitkä ja suoraryhtinen keski-ikäinen mies tuli heidän juttusilleen. Ylempien saarten ihmiset olivat ylevämmän näköisiä. Asia josta ei puhuttu, mutta jonka jokainen jossain kohtaa huomasi.
Hän istui yhdelle kivistä ja vilkuili kunkin kasvoja vuorotellen vakavana. ''Miltä siellä näytti?'' hän kysyi. Viereinen sotilas hymyili surullisesti.
Pitkä mies sanoi: ''Et halua sanoa että huonolta?'' Sotilas nyökkäsi ja puhui: ''Meidän miehiä oli komennuspaikallamme tuhansia. Heitä kymmeniätuhansia. Ja se on vain yksi rintama.''
He vilkaisivat toisiaan vakavina. ''Se typerä sota on kestänyt ainakin kymmenen sukupolvea.''
''Kauemmin. Ehkä kolme-neljätoista sukupolvea.'' sanoi sotilaista pienin.
He laittoivat nuotion ja istuskelivat apeina. He tunsivat sen heijastuvan ympärillään olevista ihmisistä.
''Tunnetteko te sen? Sen kuinka hyvä olomme on kärsinyt?'' Muut katsoivat häntä yllättyneinä. He nyökkäilivät. Aiemmin kun auttoi toista toi se itsellekin hyvän olon. Mitä onnellisempia muut ovat sen onnellisempi olet itse. Muiden auttaminen heijastui itseen.
Hän kosketti nyrkillään rintaansa sydämen kohdalta. Ei voinut tuntea täydellistä onnea jos jollain alasaarella joku kaiken uskon menettänyt ihminen suunnittelee päiviensä päättämistä. Hänen ystävänsä avasi suunsa: ''Sodasta se johtuu. Meidän rotuvoimamme on kärsinyt niin pahoin että vaikuttaa ihmisten elämään korkeimmilla saarilla.''
He olivat pitkään vaiti. Sitten yksi heistä nousi. ''Mitä jos katselisimme jos voisimme vielä tehdä jotain muiden hyväksi, niin kauan kuin auringon valoa on vielä jäljellä.''

He matkasivat koko seuraavan päivän ja saapuivat tulen luo illalla. Heitä ylempänä oli vain taivas ja heidän jumalansa. Oli hämärää. Tuli paloi kaksikymmentä konin askelta korkeana tumman punertavana aaltoillen kuin noiduttu käärme. He tunsivat sen kuumuuden paljailla kasvoillaan. He olivat heittämässä ruumiin kappaleita tuleen kun pienin sotilaista horjahti kohti tulta varmana että polttaisi ainakin kasvonsa. Ehkä myös vasemman käsivartensa. Mutta kun hän horjahti kohti tulta, se väisti häntä. Se vetäytyi ja antoi hänen nousta taas jaloilleen. Edes kekäle josta hän joutui ottamaan kädellään tukea, ei polttanut häntä. Hän ähkäisi ihmetyksestä ja he tuijottelivat toisiaan suut auki.
Ruumis nostettiin liekkeihin. Se ahmi kuollutta nuorukaista. Liekit lipoivat tätä ja ahmaisivat kitaansa.
Sotilaat laskeutuivat yläsaarella sytytetyn soihdun kanssa pari astetta alemmille saarille ja viettivät siellä pari viikkoa ennen kuin saivat taas kutsun rintamalle. Tuli matkasi rintamalle.

III
Narv, 21 vuotias jakka-nuorukainen työskenteli yhdeksännen tason korkeudella ja osallistui rohdon viljelyyn. Hän ei tiennyt mihin rohto oli tarkoitettu, kukaan hänen työtovereistakaan ei tiennyt. Joidenkin mukaan se oli lääke sairauteen. Vanhin rohdon kerääjistä sanoi että käyttövalmiina se oli jonkinlaista valkoista jauhetta.
Narvin oli kasvattanut nainen jonka ovelle hänet oli jätetty. Tuo nainen ei koskaan voinut saada omia lapsia. Narv sai häneltä rakkautta ja huolenpitoa. Kumpikaan heistä ei koskaan saanut tietää enempää Narvin taustasta.
Koko pellosta saatiin kilo jauhetta sama vanha mies sanoi. Kansan keskuudessa jauhetta pidettiin jonain voimaa antavana tai turruttavana aineena. Lähes joka tauolla he puhuivat siitä eikö olisi tärkeämpää viljellä ruokaa. Suurin osa työkykyisistä miehistä oli rintamalla.
Naiset hoitivat maanviljelyn, he jopa osallistuivat talojen rakentamiseen, mikä oli vuosisatoja ollut vain miesten työ.
Rohtoa saatiin kaksi satoa vuodessa. Se kylvettiin siemenistä käsin yhdelle suurelle kaltevalle pellolle, joka kallistui keskipäivän aurinkoa kohti. Sitä kitkettiin. Tarpeen mukaan sitä kasteltiin ja sato kerättiin käsin. Lehdet kuivatettiin ja sitten ne vain vietiin. Kasveista otettiin joka vaiheessa näytteitä jalostusta varten, jota oli tehty lukuisien sukupolvien ajan.

He olivat tehneet osansa. Pientä peltoalaa oli hoitamassa toista sataa ihmistä. Päivittäinen kitkeminen oli kaikkein aikaa vievintä.
He olivat saaneet alapellon lähes kitkettyä kun Narvin juttusille tuli sotilas. Nuorukainen aavisti asian jolla sotilas oli. Sotilas antoi hänelle aikaa puoli tuntia.
''Käy ja hyvästele äitisi ja muut rakkaasi. Sinulle on tärkeämpi työ varalla.''
Narv oli elänyt kaukana sodasta äitinsä kanssa.
Sotilashenkilö katsoi häntä läpitunkevasti silmiin ja sanoen suoraan ettei hän välttämättä enää näkisi rakkaitaan. Nainen – hänen kasvattiäitinsä - joka oli hänelle kuin äiti murtui kyyneliin. Kaikki hyvät sotilaat olivat jo kuolleet, Narv ajatteli. Narv oli itse saanut keskinkertaisen koulutuksen sotilastaidoissa. Hän ei pärjännyt saaristonsa vuosittaisissa kilpailuissa. Äiti oli lohduttanut häntä: 'ei kaikkien tarvitse olla huippusotilaita. On myös muita ominaisuuksia.'
He lähtivät matkaan aamuyöllä kohti Narville tuntematonta määränpäätä, soihdun valaistessa matkaa. He matkasivat puoli päivää ylöspäin.
Sotilas johdatti Narvin matalan asuinrakennuksen luo ja kolkutti sen ovea. Oviaukkoon ilmestyi pienin mies jonka Narv oli ikinä nähnyt. Pieni mies esittäytyi Paariksi ja nyökkäsi sotilaalle, joka poistui lähelle. Pienellä miehellä oli suuret korvat joiden nipukat roikkuivat lähes olkapäillä. Mies oli vanha ja ryppyinen kuin rusina. Hän oli verhoutunut pellavaiseen kaapuun ja hänen päätään koristivat vitivalkoiset haituvat. Jaloissaan hänellä oli nahkasta tehdyt sandaalit.
Matalan majan sisällä oli puolen tusinaa pientä miestä. He olivat siis olemassa. He olivat niin sanottuja viisaita miehiä. Heistä puhuttiin nuotiotulen äärellä läheisten kanssa ja heidän ulkonäöstäänkin liikkui mitä värikkäimpiä tarinoita.
Tietäjät supisivat ja vilkuilivat häntä aika ajoin.
He olivat etsineet valittua sukupolvien ajan ja toivoivat nyt löytäneensä hänet. Se oli heidän viimeinen toivonsa.

Lapset leikkivät usein tuijotusta. Siinä jopa kisattiin. Kaksi lasta tuijotti toisiaan ja se ken pysyi naama peruslukemilla kauemmin oli parempi. Menestys yhteni jonkin verran rotuvoiman kanssa. Joka vuosi tuijotuksessa kisattiin eri ikäluokissa. Menestyjät olivat koko kansan suosiossa.

Tietäjät pyysivät Narvin luokseen. Narv tunsi itsensä epävarmaksi. Paar hymyili hänelle rohkaisevasti. ''Haluan sinun tekevän jotain. Se voi kuulostaa hölmöltä, mutta on tärkeää. Haluan että kisaat kanssani tuijotuksessa.''
Narv ei ollut koskaan kisannut tuijotuksessa. Se oli jostain syystä aina häneltä kielletty. He kävivät kahta puolta matalaa pöytää. Heidän katseensa lukittuivat.
Aurinko paistoi pienestä ikkunasta lännestä Narvin selän takaa kun he aloittivat. Se matkasi niin että paistoi hieman myöhemmin pohjoisikkunoista. Kisa päättyi vasta kun auringon säteet ehtivät länsi-ikkunoihin. Aurinko oli paistanut lännestä suoraan Narvin kasvoihin saaden ne hohtamaan.
Narvista tuntui kuin hän olisi voinut kilpailla loputtomiin.
Tilanne selvitettiin Narville. Hänen oli osallistuttava sotaan erikoisjoukoissa. Narv kieltäytyi. ''En voi jättää äitiäni. Äidillä ei ollut ketään muuta.''
Paar katsoi Narvia silmiin ja kertoi kuinka kaksi nuorta miestä pitäisi äidistä huolta niin kauan kuin Narv itse palaisi sotaretkeltä. Paar lupasi että äidistä pidettäisiin huoli.
Hieman ahdistuneena Narv valui alas matalan mökin seinustaa ja jäi istumaan.

Narv istui seinustalla kun ovi vingahti ja sisään astui yksi kauneimmista naisista jonka Narv oli koskaan nähnyt. Nainen oli solakka ja hänen vitivalkoiset hiukset valuivat olkapäiden yli. Nainen esittäytyi Huunaksi ja istahti hänen viereensä.
Huuna keskittyi jousiammunnan opettamiseen. Opettajana hän oli parhaista parhain. Sitä hän teki ja hyvin tekikin.
Narv ei koskaan saanut nähdä Huunan hymyilevän. Huuna oli voittanut useita ammuntakisoja. Hänellä oli pitkä jousi jonka jänne oli kauriin nahkaa. Olkakotelossa olevissa puisissa nuolissa oli metallikärki, joita hän aika ajoin hioi vesihiontakivellä.

Narville annettiin iso kaksiteräinen kahden käden miekka. Kädensijan nahkahihna oli hiestä ja käytöstä patinoitunut tummaksi.
Kaikki miekat taottiin seppien toimesta yläsaaren tulella, niin myös tämä.

Taas ovi vingahti ja oviaukkoon ilmaantui isoimman miehen pää mitä Narv oli koskaan nähnyt. Sitten sen viereen ilmaantui pää joka näytti täysin samalta, yhtä massiiviselta ja karvaiselta.
Isot miehet esittäytyvät Winiksi ja Vonxiksi. Käden puristus oli kuin olisi laittanut näppinsä sepän pihtien väliin. Hymy sen sijaan oli lämmin. Kummankin vyötäisillä roikkui kaksi yksiteräistä miekkaa. Suuria ja painavia joilla saisi miehen kahteen osaan yhdellä iskulla.
Veljekset näyttivät ulkoisesti samanlaisilta mutta olivat kuin yö ja päivä. Vonx oli rämäpää, riskinottaja. Win taas herkkä äidin poika, varovainen ja pidättäytyvä.
Heidän äitinsä ohjeisti heidät matkaan sanoen: ''pidä sinä tuosta huolta, ja sinä tästä'', tietämättä kumpi oli kumpi. Pystyisikö Win tarvittavaan kovuuteen kun muita vaihtoehtoja ei ollut. Malttaisiko Vonx olla juoksematta surman suuhun.
He asettuivat majan seinustalle aurinkoon. ''Ollaan kyllä ihan kilttejä'', sanoi Win. ''Joo'' Vonx sanoi. ''Pahoja on tehty. Kerran suolasimme äidin lempikukan. Sitten suolasimme keiton jonka äiti oli tehnyt käsityöryhmälleen. Tädit hieman nikottelivat. Meillä oli sen jälkeen hetken aikaa kipeät takapuolet. Koska se kukka kuoli ja äiti tiesi että se oli meidän aikaansaannoksia.'' Win peitti hymyilevän suunsa suurella kourallaan.
''Äiti on hyvä kokki. Onpa totisesti. Taitaa kaikki ylämaan keitot ja muhennokset. Lapsena me söimme huonosti. Niin huonosti että äiti vei meidät tohtorin juttusille. Tohtori joutui hieman peittelemään suuttumustaan. 'Kyllä pojat syö kun on nälkä', se sanoi. 'Ylämaalla on sairaitakin lapsia', se tohtori sanoi. Mutta jossain vaiheessa alkoi ruoka maistua. Voi pojat, voisimme syödä kahteen pekkaan yhden lampaan.''

Paar olisi heidän ryhmänsä johtaja. Illan mittaan joukkoon liittyi vielä kuusi sotilasta, jotka olivat hekin aivan toistensa näköisiä. He olivat Tesk, Esp, Jasn, Past, Peet ja Kasn. Kaikki pitkiä ja solakoita, he liikkuivat sulavasti kuin unen olennot. Heidän vitivalkoiset hiuksensa kehystivät heidän virheettömiä kasvojaan. Nämä vahvarotuiset nuorukaiset olivat lumoavan kauniita katsoa. Kullakin oli lyhyehkö miekka vyössään ja jousi nuolineen.
Veljekset olivat harjoitelleet jousiammuntaa ja miekkailua joka päivä isänsä ohjauksessa.
Huuna hoksasi että oli joskus opettanut myös veljeksiä jousiammunnassa.
Pojat harjoittelivat ahkerasti vaikka eivät tulleetkaan lähetetyiksi rintamalle.
Narv istui ja ihmetteli kuinka hän oli päätynyt tällaiseen joukkoon.
Paar jakoi heille varusteet, jotka olivat majan nurkassa. Win ja Vonx saivat raskaat vesileilit, sekä kumpainenkin manillaköysikerän, joka oli trooppiselta saarelta kasvavasta puusta valmistettu. Muut saivat reput joissa oli kuivalihaa, kuivattuja hedelmiä sekä korppuja. Kukin sai myös hupullisen viitan.
Pihalla soturit polvistuivat ja kukin tietäjä suuteli kunkin soturin otsaa. He loivat sotureihin uskoa ja taistelutahtoa. ''Te ette saa välittää kansamme ylle levittäytyvän hyvän olon tunteen häiriöistä. Teidän tulee olla vahvoja. Olette kenties viimeinen toivomme.''
He yöpyivät majan vierellä.
He söivät aamulla tuoretta ruokaa viimeisen kerran. Paar otti soihtunsa ja he aloittivat matkansa.
Tuli oli heidän tärkein aseensa. Se oli alamaalaisille kuin säteily, joka polttaisi alamaalaiset, jos se vietäisiin alamaahan. Näin tietäjät arvelivat.
Kaikki heistä näkivät tappamista vasta matkalla.

IV
He näkivät aamulla näyn joka oli käynyt hyvin yleiseksi. Äiti itki, eikä halunnut laskea poikaansa. Tarrautui tähän pakonomaisesti. Poika kiemurteli äidin otteesta ja liittyi muiden nuorukaisten joukkoon.
Narv laski poikia olevan täysi tusina. Se tarkoitti kahtatoista itkevää äitiä. Ja joitakin lemmittyjä. Yhä useampi poika joutui laskeutumaan alemmille saarille sotisovassa. Yhä useampi myös jäi sille tielleen. Äidit katselivat kuinka pojat laskeutuivat alemmas ja alemmas kunnes katosivat näkyvistä ja äitien kyyneleet putoilivat heidän perässään. Alempana heille annettaisiin jousiaseet, osalle myös miekat.

Tuli oli Jakkojen aseista kaikkein tehokkain. Nuolet sytytettiin ja lähetettiin alas. Jos se hipaisikin leetiin tuli ahmaisi hänet hetkessä. Tuli pystyi hyppäämään leetistä toiseen. Jos leetit olivat pakkautuneet yhteen yhdellä palavalla nuolella sai paljon tuhoa aikaan.
He matkasivat samassa porukassa noiden kahdentoista nuorukaisen kanssa päivän. He pysähtyivät pienen kylän reunamille.
Ylämaan niityillä leijui usvaa ja ilma oli viileän kirpeä. Heidän keskellään oli kori vihreäposkisia omenoita punaisena palavan soihdun vieressä. Parasta laatua korkeimmilta saarilta. Puolet miehistä viilasi miekkojaan, eivät niinkään aseidensa teho mielessä. Jotkut ottivat vielä torkkuja. Paar nousi ja muut nousivat aseiden kolistessa ja kilistessä.
Heitä vastaan tuli sotilaita. ''Tuletteko rintamalta?'' Narv kysyi. ''Kyllä.'' ''Miltä siellä näyttää?'' Mies mutristi huuliaan väsyneen näköisenä. ''Ei hyvältä. Ei hyvältä ollenkaan.'' Mies huokaisi. '

Seuraavan päivän he laskeutuivat saarelta saarelle, aina kolmannen kategorian tasolle asti.
He istuivat nuotiolla illalla erään majan vierellä. Nuotio koostui harvennuspuusta ja risuista.
Paar oli pannut merkille että useampia saarten välisiä tikkaita oli jatkettu. Hän kysyi heidän isännältään Riolilta syytä. ''Huomasin vain yksi kerta, että en enää meinannut ylettää ylös kun kapusin tikkaita mennessäni ostoksille.'' Riol sanoi ja paljasti virnistäen purukalustonsa josta puuttui yksi etuhammas. Paar koitti hymyillä takaisin muttei kauhultaan kyennyt.
Riol vilkuili heitä kutakin. Vilkuili alta kulmain. Aukaisi suunsa, mutta sulki sen taas. ''Puhu'' Paar sanoi hänelle lopulta.
Riol rohkaisi mielensä. ''Kaikki puhuvat yhteisestä mielihyvästämme, sen laskusuunnasta. Omasta mielihyvästä voin sanoa että se on laskenut vaikka käyn joka päivä monta kertaa auttamassa vanhaa paria jonka poika ja pojan pojat ovat kaikki rintamalla. Yritän olla hyvä ihminen...mutta...se on vaikeampaa kuin ennen. Meinaan menettää joskus toi…'' Paar puhui hänen päälleen. Huusi hänen päälleen. Paar nousi seisomaan ja oli tulta ja tappuraa. ''Toivoa ei saa menettää! Me teemme parhaamme ja jumalamme näkee sen! Näkee sen ja palkitsee sen lopulta!'' Riol katsoi häntä pahoillaan, koitti hymyillä. Epäonnistui surkeasti.
''Onko teillä varaa jakaa ruokaanne?'' Paar kysyi. Ylämaalla tuollaiseen kysymykseen oli vain yksi vastaus: kyllä. Kyllä totisesti. Ruokaa riitti aina tarjottavaksi.
Mies hymyili murheellisen näköisenä ja nyökkäsi. Hän huikkasi vaimolleen että tämä ottaisi käyttöön heidän suuremman kattilansa, jonka kyläseppä oli tehnyt.
''Emäntä se tekee maailman parasta juuresmuhennosta'' Riol hymyili taas kuin pikku poika joka on unohtanut kaiken maailman murheet.
Heidän pieni poikansa tuli ujosti heidän luokseen. Hän oli erityisen kiinnostunut Narvin miekasta. Narv nyökkäsi pojalle rohkaisevasti ja tämä silitti hänen miekkaansa silmät sädehtien. Sitten hän katsoi isäänsä. Isä pyöritteli päätään. ''Meillä ei ole tuollaiseen varaa poika pieni. Saat tyytyä puumiekkaasi.''
''Onko tuo tuli ylhäältä?'' heidän isäntänsä kysyi ja nyökkäsi kohti Paarin vieressä palavaa soihtua. Paar nyökkäsi.

He antoivat nuotion sammua ja kun he olivat käyneet maate pimeässä Huuna alkoi laulaa. Hän lauloi kauniisti muinaisella kielellä. Ääni hyväili heitä, sai kylmiä väreitä kulkemaan Narvin selkäpiissä. Joka ilta siitä pitäen Huuna johdatti heidät uneen.

Alkuun Paarkin ajatteli että tehtävä on hyvin yksinkertainen.
Mutta, neuvottelukunnan todennäköinen eliminointi ja se että leetit olivat päässeet paikoin jo kolmannen tason saarille sotatoimissaan oli huolestuttavaa. Se oli hälyttävää. Todennäköisesti kaikki matkaan lähetetyt kaksitoista miestä olivat jo kuoleman suossa. Kuolemansuohon upotettu ihminen ei kuollut pitkään aikaan vaan säilyi mädätessäänkin hengissä vuosikausia tuntien mitä polttavinta tuskaa. He olivat eläviä kuolleita jopa toista sataa vuotta.

He lähtivät liikkeelle aamuvarhain, niitty oli vielä kasteen jälkeen märkä ja se oli suurimmalle osalle heistä viimeinen kerta kun he näkivät muita jakkoja. He etenivät nyt matalalla saman korkuiselta saarelta toiselle. Paar nosti etusormensa pystyyn. ''Kuunnelkaa nyt, kuunnelkaa tätä linnun laulua. Voi olla ettette sitä enää kuule.''
He tulivat kohtaan jonka alla näkyi vain kuivaa aavikkoa. Ei rintamaa, ei yhtään leet-sotilasta. Vain kuivaa hiekkaa silmän kantamattomiin.
''He tietävät ettemme etene alamaahan vaikka voisimmekin, joten he eivät vartioi aavikkoa.'' Paar sanoi.
He kävelivät kun Win puhui Paarille. ''Herra Paar…''
''Pelkkä Paar'', Paar sanoi ja pysähtyi. ''Paar kuinka vanha sinä olet?'' Win kysyi. Paar hymyili. ''Olen ikävuosiltani vanhempi kuin te yhteensä.'' Koko loppumatkan hän sai kuunnella veikkauksia iästään. Kukaan ei osunut oikeaan.
Win käveli tietäjän rinnalla ja jatkoi: ''Minne ylämaalaisen sielu menee kun tämä kuolee? Ruumis viedään siis yläsaaren tuleen. Mutta minne sielu menee?''
''En osaa sanoa'', Paar sanoi. ''Mutta minusta tuntuu ettei se jätä meitä. Se jää avuksemme. Tietäjillä on sanonta että saaret ovat vuosien varrella nousseet että olisimme lähempänä jumaliamme. Kun nyt kerran pysähdyimme niin puhun teille.''
''Puhun nyt teille koska olemme tässä pisteessä matkaamme.'' Hän näytti murheelliselta. ''Ette elä kertoaksenne tästä muille. Tiedätte kukin tilanteen.
Maailmaa pitää koossa se että Jakkojen ja Leetien välillä säilyy tietty tasapaino. Ylä- ja alamaalaisten välinen voimatasapaino on luisumassa epätasapainoon kriittisellä tavalla ja maailma uhkaa muuttua tavalla josta kenelläkään ei ole tarkkaa tietoa, mutta jota kaikki ylämaalaiset tietäjät – minä mukaan lukien - odottavat kauhulla. En voi kertoa teille paljoakaan, meidän on pelättävä joka hetki vakoilua ja puolenvaihtoa.''
''Alamaalaiset lisääntyvät liian nopeasti. Sotilaat jotka ovat rintamalla ovat alttiina leetien rotuvoimalle. Joskus joku sotilaistamme menee rajan yli ja vaihtaa puolta, laskeutuu maan kamaralle. Yleensä onneksi huomataan milloin sotilas on lähellä rajaa ja hänet lähetään ylimmille saarille parantumaan. Jos miehemme jää rintamalinjan taakse on järkevin toimi tehdä itsemurha, jos paluusta omien pariin ei ole enää takeita. Monesti yläsaarille parantumaan menevät sotilaat saavat tehtäväkseen viedä vainajien ruumiita tulemme ruoaksi. On myös käynyt niin että olemme saaneet napattua leetisotilaita ja päivien päästä he ovat sotineet omiaan vastaan rinnallamme.''
''Lyömme heidät tulella. Se on vahvin aseemme, heillä ei varsinaisesti ole sille torjunta keinoa.''
Paar puhui heille vakavana. ''Minulla on oma käsitykseni – enkä ole tietäjistä ainut – että tällä kertaa alamaaliset eivät tavoittele vain hieman lisää elintilaa. Tällä kertaa he haluavat tuhota meidät kokonaan. On meidän tehtävämme estää se.''
''Meidän on tuhottava alamaalaisia ei niinkään määrällisesti kuin laadullisesti paljon. Eli älkää turhaan kuluttako voimianne tavallisten sotilaiden tappamiseen. Määränpäämme on pitkällä vihollisen maaperällä. Ainut tapa ohittaa nopeasti Leetien asutusta on mennä veneellä pitkin Kuoleman virtaa joka saa alkunsa kuoleman järvestä.''
Huuna nosti etusormensa pystyyn, mutta laski sen kun Paar jatkoi juttuaan muutoksesta.
''Muuttumisessa on kysymys päivistä tai korkeintaan viikosta riippuen siitä kuinka vahvalle rotuvoimalle ihminen altistuu ja kuinka vahva on itse. Se voi käydä heikolta henkilöltä vain pari päivää, mutta vahva voi sinnitellä seitsemän kahdeksan päivää ennen kuin muuttuu vihollisekseen. Yksi meistä on vahvempi kuin muut ja pääsee alamaassa pidemmälle.'' Paar sanoi ja katsoi heitä kutakin silmiin vuorotellen. ''Vain hän on tärkeä. Me muut olemme vain hänen apunaan suorittamassa tehtävää jonka epäonnistuminen ei ole vaihtoehto. Olemme valikoineet kansastamme vahvimman rotuvoiman omaavat sotilaat'', hän sanoi nyökäten heidät jokaista kohden.
''Te tulette kaikki ylimmiltä saarilta. Saarilta joilla kukaan ei ole altistunut voimakkaasti leetien rotuvoimalle ehkä koskaan. Ei myöskään menneissä sukupolvissa.''
Paar vaikeni ja he kaikki miettivät tietäjän sanoja sadan putoavan veden tipallisen kestäneen hiljaisuuden ajan istuskellen ja tuijotelleen kenkiään.
Paar nousi jalkeille ja muut seurasivat esimerkkiä. He matkasivat vielä tunnin verran ja saapuivat vankan puun luo joka oli vain muutaman metrin päässä saarensa reunalta.
Win ja Vonx ottivat köysi vyyhdit olaltaan ja yhdistivät ne kytkyllä. He solmivat köyden huolellisesti puuhun hitain, tottunein liikkein.
Heitä pelotti laskeutua köyden varassa alamaahan. Mitä jos köysi tai ote pettää ja putoat kuolemaasi. Onko tämä paras tapa laskeutua vaaralliseen alamaahan.
Paar laskeutui ensimmäisenä ja Narv seurasi häntä. Huuna putosi heidän taakseen hiekalle itse ompelemissaan nahkajalkineissa pehmeästi kuin kissa.
Isot miehet tulivat viimeisinä. He vaihtoivat solmun hieman erilaiseen ennen laskeutumistaan. Köysi piti narinaansa ja rutinaansa Winin ja Vonxin tullessa viimeisinä yksitellen. Win ja Vonx tarttuivat köyteen ja heiluttivat sitä voimakkaasti puolelta toiselle ja taiten tehty solmu avautui puun ympäriltä. Köysi putosi hiekalle pöllähtäen kuin henkensä heittänyt käärme.
Paar lähti liikkeelle soihtu toisessa kädessä ja muut kiirehtivät hänen vauhtiinsa.
Raskaat vesileilit hölskyivät Winin ja Vonxin selässä köysikerät olalla.
Paar puhui heille kävellessään. ''Lapsuutenne ja nuoruutennekin on nyt viimeistään ohi. Saatte kohdata todellisuuden, aikuisuuden. Joudutte tappamaan, joudutte näkemään verta ja sisälmyksiä ja joudutte toimimaan tuosta kaikesta huolimatta tehokkaimmalla tavalla mihin kykenette.''
Narvin mielessä alkoi itää ajatus itsestä soturina. Alkuun se oli kuin millimetrin pituinen särö kananmunan kuoressa, mutta matkan edetessä särö kasvoi ja oli pian niin selvä ettei sen olemassa oloa ollut mahdollista kiistää.

V
Aurinko paistoi nyt heitä vastaan kun se aavikolle matkaan lähtiessä paistoi vasemmalta. He näkivät toisinaan jotain vihreän tapaista ja muutaman kerran aavikkorotan, joka luikki piiloon koloseensa.
Kohta liikkeelle lähdettyään he näkivät pienen pojan leikkivän hiekalla 30 konin askelta heidän reitiltään. Poika huomasi heidät mutta jatkoi hiekkalinnansa rakentamista, eikä enää vilkaissut heihin päin.

Yks kaks he kuulivat suhahduksen kuin tuulen. Kolmenkymmenen metrin päässä aavikkorotta potki toisella takajalallaan nuoli kyljessään. Aavikkorotta oli juossut täyttä vauhtia karkuun kohti koloaan mutta nuoli oli häntä nopeampi. Jopa kuusi veljestä katsoivat Huunaa ihmeissään. Huuna käveli rotan luo ja veti nuolen rotasta. Hän pyyhki sen hiekkaan ja laittoi nuolikoppaansa.
Kun Huuna palasi muiden luo Paar aisti jotain. Aavikon piti olla kaikkein turvallisin osuus matkasta. Paar käski kaikkia olemaan hiiren hiljaa. Narv olisi voinut vannoa että Paarin korvat liikkuivat tämän kallistellessa päätään. Kohta muutkin kuulivat säännöllisen äänen - kuin rukousmyllyn - jota oli vaikea tunnistaa. Paar kiipesi Winin hartioille kaukoputkineen ja silloin muutkin jo tiesivät mistä oli kyse. He kuulivat koirien haukun ja ratsumiesten kannustavan hevosiaan.
''Joutuin nyt!'' Paar huusi matalla kurkkuäänellään ja kiihdytti vauhtinsa juoksuun. Hän huusi juostessaan. He etenivät kohti kuoleman järveä. ''Samalla tavalla kuin edesmenneet jakat viedään yläsaarelle tulelle uhrattavaksi leetit todennäköisesti upottavat kuolleensa kuoleman suunnattomaan mereen. Tai täällä kuoleman järven vieressä asuvan klaanin kuolleet laskettiin järveen. Veteen jossa ei ihminen kellunut vaan kuolema söi ja nielaisi tummaan vatsaansa. Ruumiit painuvat pohjaan ja alkavat mädäntyä aiheuttaen kaasuja veteen. Vedessä olevat kuplat tekevät vedestä kevyttä jolloin ihminen ei siinä kellu.''
Leikkivä poika ei välttämättä ollut tiennyt että he ovat jakkoja, mutta hän todennäköisesti tiesi etteivät nämä olleet hänen omaa klaaniaan. Alamaalaiset olivat tarkkoja hallitsemistaan alueista.
He tulivat järven rantaan jossa oli veneitä. Veneet oli tehty pelka nimisestä lehtipuusta, joka oli erityisen kevyttä, mutta samalla haurasta. Veneeseen mahtui 14 soutajaa ja perämies.
He kuulivat ratsumiesten matalat ja eläimelliset karjaisut kun he kannustivat ratsujaan. Ratsumiehiä oli kymmenittäin.
Paar huusi yli ukkosen jylyn kaltaisen äänen jonka ratsut saivat aikaan. ''On teidän aikanne näyttää mihin pystytte.''
Kuoleman järven rannalla oli hieman kasvillisuutta jonka Paar sytytti tuleen. Useat leetsotilaat tulivat halki liekkien. Tuli liimaantui heihin kuin takiainen. Nuoli heitä, pudotti heidät hevosten selästä ja sai heidät kieriskelemään tuskissaan toivoen kuolevansa.
Paar sytytti tuleen kolme soutuvenettä ja Win ja Vonx työnsivät jäljelle jääneen vesille. Tulen tuolta puolen tuli nuolia ja nyrkin kokoisia kivenmurikoita. Yksi kivi osui Narvia vatsaan ja tyhjensi hänen keuhkonsa ilmasta. Hän painui kaksin kerroin. Winin vahvat kädet tarttuivat häneen ja nostivat maasta kuin puun oksan. Hän huomasi että Winin silmistä valui kyyneliä. Huuna lähetti matkaan sytytettyjä nuolia tähdäten hieman yläviistoon.
Kaikki nousivat veneeseen. Vin ja Wonx tarttuivat airoihin. He istuivat keskellä venettä ottaen samalla molempien puolien airoista ja kiihdyttivät veneen vauhtiin. Muut istuivat pareittain vierekkäin. Vain Huuna lähetti nuolia matkaan.
Tuli paloi iloisesti ja jakat eivät päässeet parhaille paikoille lähettämään nuoliaan.
Sitten kuului jousipyssyn laukeamista muistuttava voimakas ääni ja hetkessä heidän veneensä keinahti ja vaaleita puun säleitä lensi jokaiseen ilmansuuntaan. Veneen keskivaiheille oli osunut kivenmurikka joka teki nyrkin mentävän reiän. Huuna kumartui tukkimaan reikää kun kuuli suhahduksen ja tunsi tuulahduksen poskellaan. Win murahti hänen takanaan. Nuoli törrötti Winin vasemmasta olkapäästä. Se oli lävistänyt paksun nahka panssarin. Win tarttui nuoleen oikealla kädellään ja repäisi nuolen pois irvistäen. Reiästä valui tummaa verta. Paar tunki kankaisen liivinsä haavan tukkeeksi. Hän solmi huivin tiukasti olkapään ympärille.
Narv asettui perään ja ohjaili venettä.
''Veden tulo pitää saada hallintaan.'' Paar sanoi.
Kun he olivat tulietäisyyden ulkopuolella, he kuulivat Winin nyyhkytyksen. Hän heijasi ruumistaan puolelta toiselle. Vonx kietoi kätensä veljensä ympärille. ''Se on ohi nyt, se on ohi.'' He kaikki vain istuivat vaiti ja pikku hiljaa itku muuttui nyyhkytykseksi, kohta pelkäksi nikotteluksi ja sitten oli vain hiljaista. Kohta Win jo hymyili. ''Pelästyin toden totta.''

''Nyt he tietävät että olemme täällä, mutta olemme silti uskoakseni melko turvassa, he eivät juuri jaa tietojaan klaanien kesken. Tarttukaamme airoihin ja minä ja Huuna yritämme saada veden tulon loppumaan ja saamaan veneessä olevan veden pois. Narv pidä perää.''
Musta vesi pulppusi veneeseen kuin jättimäisestä haavasta joka ei ottanut hyytyäkseen.
He ohjasivat veneen kuoleman virran vietäväksi, soutivat ja antoivat virran viedä ohjaillen silloin tällöin suuntaa keskelle uomaa. Tumma, hapokas vesi oli kuluttanut kanjonin. Uoman seinämät olivat metrien korkuisia ja rapa kiveä joka murtui käsiteltäessä. Edes kevein ja ketterin heistä, Huuna ei pystynyt kiipeämään jyrkkää seinämää.
He tunkivat reikään nahkaa mutta, heidän keinonsa vähentää sisään virtaavaa vettä on varsin rajallinen.
Paar kannusti soutajia. ''Jos tuli kastuu ja sammuu menetämme tärkeimmän aseemme.''
''Taittakaa kaksi airoa pätkiksi.'' Paar sanoi Winille ja Vonxille. Airot katkesivat kuin risut. Paar laittoi ojennetut airon pätkät reiän päälle ja sytytti ne tuleen. Rutikuiva puu syttyi kuuliaisesti. Tuli voimistui kunnes veneessä oleva vesi alkoi kiehua. Tuli ei tarttunut itse veneeseen. Se oli vahva ja hyvälaatuinen. Vesi höyrystyi, mutta veden määrä pysyi samana pitkän aikaa.

Heidän lasketeltuaan suuren osan päivää heidän jalkansa uivat säärtä myöten vedessä. Alkoi hämärtää ja uoma alkoi levetä. Vene oli jo puolillaan vettä kun Paar otti köydet käsiinsä. Hämärässä kajasti Paarin mukaan jotain joka saattoi olla ranta. Muut eivät nähneet juurikaan mitään. Jokainen sai sitoa köyden vyötäisilleen kiinni miekan vyöhön. Paar antoi soihdun ja rohtonyssäkän Narville joka oli ensimmäisenä köyden päässä veneen kokassa. ''Miksi laitat minut ensimmäiseksi, eikö olisi parempi…'' ''Sido köysi vyötäisillesi joutuin, nyt on kiire!'' Paar komensi.
Vene hörppi vettä reunojen yli ja hännän huippuna olevat hyppäsivät tummaan veteen kävellen pohjaa pitkin veneen lipuessa edelleen hitaasti eteenpäin. Rannalle oli vielä matkaa kun tuli Narvin viimeisenä aika hypätä veteen. Kun vene painui pinnan alle hän hyppäsi niin pitkälle kuin pystyi, pitäen soihtua päänsä yläpuolella, rohtonyssäkkä soihdun varteen kiinnitettynä ja käveli pinnan alla pohjaa pitkin rantaan köysi vyötäisillään.
Hän käveli pohjaa pitkin ja saavutti rannan. Hän kaatui voipuneena, mutta nousi pian pystyyn ja alkoi kiskoa köyttä. Paar tuli pintaan ja painui taas piiloon pohjan pinnanmuodostuksen mukaan.
Paar pääsi rannalle. He vetivät köyttä. Uupuneita miehiä nousi vedestä ja jatkoi ponnistelua. Kun jäljellä oli enää kaksi miestä he huomasivat ettei viimeisen miehen pää noussut esiin vedestä edes matalimmissa kohdissa. He kiskoivat viimeisen miehen kuolleena rantaan. Hukkuneena.
''Se on Esp'', Peet sanoi. Muut neljä veljestä kerääntyivät ruumiin ympärille. Paar antoi heidän surra hetken rauhassa. ''Esp oli meistä jaloin', Peet puhui hiljaa. ''Esp teki eniten töitä, huvitteli harvemmin kuin muut.'' Enempään Peet ei pystynyt. Hänen ruumiinsa nytkähteli kyynelten valuessa silmistä. Kasn kietoi kätensä hänen ympärilleen. Paar antoi soihdun Peetille. Muut veljekset tarttuivat soihtuun ja he sytyttivät yhdessä Espin ruumiin. Ruumiin märkä vaatetus ei meinannut ensin syttyä kuin epäröiden. Sitten yks kaks se leimahti liekkeihin. Ruumis paloi nopeasti. Savu ja tuhka leijui tummalle taivaalle.
He kaikki halasivat toisiaan. Win halasi nikotellen itsekin Paaria. Nosti tämän syliinsä ja puristi niin että Paar oli lähellä älähtää. Win tämän sitten hellävaraisesti maahan. Hämärässä he leiriytyivät, söivät hieman kuivalihaa ja kuivattuja hedelmiä. Vaikkei muutos ollut vienyt ketään rajan yli olivat he kaikki siitä johtuen uupuneita. Enemmän tai vähemmän.
Huuna murtui heidän oltuaan hetken vain hiljaa. Hänellä ei ollut tapana itkeä. ''Neuvottelukunta joka alamaahan lähetettiin…'' hän itki nyt vuolaasti. ''isäni oli neuvottelukunnassa. Toivokaamme että hän on kuollut. Rauha hänen sielulleen.'' Muut toistivat lauseparin joka oli ylämaalaisille tuttu. Paar halasi Huunaa. Hän puhui jotain Huunan korvaan. Pienen pieni hymyn kare vilahti nopeasti Huunan kasvoilla ja sitten ne muuttuivat taas keskittyneen levollisiksi.

Yöllä Narv heräsi siihen että jokin hipaisi hänen poskeaan. Kärpänen? Sitten hän tunsi lämpimän käden hyväilevän kaulaansa, sitten poskeaan. Hän haistoi Huunan ja tunsi taas tämän hiukset kasvoillaan. Huulet puristuivat pilkkopimeässä hänen huuliinsa...
Myöhemmin heidän maatessa vierekkäin Huuna varoitti Narvia. ''Paar ei saa tietää tästä.'' Huunan ääni oli oudon voimakas. ''Paar ei saa koskaan tietää tästä.'' Narv nyökkäsi. Hän nukahti kohta ja hänen herätessään aamulla Huuna oli jo laittamassa tulta.

Herätessään he kaikki huomasivat olevansa suunnattoman kuoleman meren rannalla. He jatkoivat matkaansa sen itäpuolta.
He ehtivät taittaa matkaa kotvan, kun tulivat avolouhokselle. Sen koko loksautti kaikkien suun auki, Paaria myöten. Se oli hylätty sillä sen reunoilla kasvio virvapajua tuuheina pensaina.
''Onko se rautakaivos?'' Narv kysyi Paarilta. ''Se sen täytyy olla.'' Paar vastasi.

Tuona iltana ensimmäisissä sotureissa alkoi olla muutoksen merkkejä. Se alkoi yleensä käsien vapinalla, puheen takeltelulla, tunnekuohuilla. Paar otti käsiinsä nahkanyssäkän, joka sisälsi valkeaa jauhetta. Narv tiesi kuinka paljon kasvin lehtiä tuollaisen jauhemäärän tekemiseen tarvittiin. Paar jakoi sitä kaikille. Se oli kitkerää ja tarttui ikeniin. Se auttoi muuttuvan soturin tilaa, pysäytti muutoksen ainakin hetkeksi.
He matkasivat päivän kuoleman meren laittaa haistellen sen kuoleman lemua. He pitivät viittojensa huput päässä ja kohtasivat joitakin leetejä. Aurinko teki kierroksensa. Teskin oli yhä vaikeampi pysyä muiden tahdissa. Hän vapisi. Tuska näkyi hänen silmistään. Muutos kalvoi häntä. Hän puhui. Jokaisen sanan tuottaminen oli tuskan takana. ''Minusta ei taida olla enää...hyötyä. Kulutan vain kalliita muonavaroja.'' Paar ei kyennyt vastaamaan. ''Ennen kuin käyn kenenkään kimppuun täytyy…'' Hän katsoi apeana maata ja veti veitsen vyötärökotelostaan. Hän katsoi vielä jokaista matkatoveriaan silmiin ja viilsi kaulavaltimonsa auki. Peet murtui. Hän syöksyi Teskin luo. ''Ei, ei, ei!'' Hän puristi Teskin kaulaa.
Veri pulppusi hänen sormiensa välistä. ''Antakaa hänelle rohtoa. Hän toipuu vielä, jos hän saa rohtoa...tehkää jotain.'' Teskin silmät tuijottivat sinisen taivaan poikki kiitäviä muutamia pilviä. He pitivät hiljaisen hetken. Sanoja ei lausuttu. Sanat eivät olisi riittäneet. Ruumis sytytettiin tuleen. Liekit eivät olleet enää yhtä voimallisia. Ruumiin palaminen oli hitaampaa. Liekki ei ollut enää yhtä tumman punainen. Savu ja tuhka leijuivat taivaalle. Heidän siinä seistessään Paar puhui. ''Hyvin usein minulta kysytään minne sielu menee kun ihminen kuolee? Mikä on elämän tarkoitus? Ne ovat kaksi yleisintä kysymystä. Ne ovat kuitenkin kysymyksiä joihin en osaa vastata.''

VI
He jatkoivat matkaa. Puolen päivän paikkeilla Paar pysähtyi. Hän vaati käden liikkeellä muita olemaan aivan hiljaa. Narv pani taas merkille että Paarin korvat liikkuivat hieman kuin heinän korrella istuvan perhosen siivet ennen lentoon lähtöä. Paar osoitti suoraan heidän menosuuntansa. He pysähtyivät ja ennemmin tunsivat kuin näkivät tulleensa puolittain saarretuiksi. Nämä miehet olivat liikkeellä jalan. Ei ratsuja, ei koiria. Vain miekkoja ja jousiaseita. Ainut vapaa suunta oli se josta he juuri tulivat. He kävivät puolustusasemiin ja paljastivat miekkansa, virittivät jousensa. He eivät edelleenkään nähneet vastustaan. Se oli todennäköisesti Baak-klaani. Hekään eivät välttämättä tienneet että olivat tekemisissä ylämaalaisten kanssa.
Mikäli matkaajat pääsisivät jotenkin Pjuukiin heitä ei enää erotettaisi. Pjuuk oli oikea sulatusuuni. Se hallitsi meren itäpuolella olevia alueita.
Narv puhui Paarille. ''Voimmeko hämätä niitä savuverholla? Niitä on kymmenittäin, emme pärjää heille asein.''
Tuli oli käynyt tummanpuhuvaksi ja heikommaksi. Vihollinen oli näköetäisyydellä. He sytyttivät heinikon ympärillään tuleen. Vain harva alamaalainen sai palovammoja, mutta se sai heidät perääntymään. Huuna sytytti nuolensa tulella ja lähetti matkaan nuolia tarkkuudella joka hipoi täydellisyyttä. Miehiä lakosi kuin viikatteen niittämänä. Savu alkoi olla läpitunkematon.
Paar lähetti vastaväitteistä huolimatta Peetin kohti länttä. Tämä piti ääntä mennessään. Veljet katsoivat Paaria huolestuneina. Paar pyöritteli päätään. ''Tämä on ehkä ainut keino jolla voimme päästä eroon alamaalaisista.''
He jatkoivat itään ja sitten taas etsiytyivät meren rannan lähelle seuraillen sen muotoja.
''Nostakaa huppunne'' – Paar osoitti veljeksiä ja Huunaa - ''ja hierokaa maan tomua kasvoihinne, kaulallenne ja käsiinne.' Tätä ennen ei ollut maan tomua saatavilla. Vain hiekkaa ja rapakiveä.
He tulivat metsän reunaan ja jatkoivat Paarin tarkkaillessa suuntaa aurinkoa vilkuillen. He pysähtyivät lammen rantaan syömään. ''Peet on todennäköisesti kuollut. Toivoisin ainakin niin.'' Paar sanoi. He sanoivat yhteen ääneen: ''Toivokaamme että hän on kuollut. Rauha hänen sielulleen.'' ''Jos joku haluaa lausua muutaman sanan, nyt on se hetki.''

Illalla he leiriytyivät ja laittoivat valkean.
Narv tarttui risunippuun ruokkiakseen tulta. Kun hän kumartui heittämään muutaman oksan tulen ruoaksi tuli syöksähti häntä kohti. Hän perääntyi niin että kaatui takamukselleen. Hän katsoi muita ihmeissään ja osoitti tulta. Vonx pyöritteli päätään. Heidän kaikkien päät olivat painuksissa.
''Onko mitään tehtävissä?'' Narv kysyi Paarilta. ''Pelkäänpä ettei. Jos annamme liekin vielä elää, se voi hyökätä kimppuumme.'' Paar otti soihdun, vilkaisi selkänsä taakse muita ja käveli lammen rantaan. Hän työnsi soihdun rannettaan myöten veteen. Kuului suhahdus ja syntyi harmaa savujuova joka hävisi kuin sielu kuolleesta ihmisestä, haihtui ilmaan.
He makasivat vaiti. Narvista tuntui kuin hän olisi melkein kuullut Paarin miettivän. Mitä tehdä? Oliko kaikki toivo mennyt? Paar tuijotti tähtiä vielä useita tunteja sen jälkeen kun muut olivat nukahtaneet.

Aamulla Narv heräsi siihen että veitsi oli painettuna hänen kaulalleen. Kasn piti veistään hänen kurkullaan. Mies tärisi ja hikoili. Hänen kasvonsa vääristyivät tuskasta. Hän katsoi Paaria ja muita, katsoi sitten taas Narvia. Narv tunsi ohuen verivanan valuvan kaulaansa paidan kaulukseen. Paar hymyili miehelle. Tämä hymyili takaisin ja viilsi äkkiä oman kaulavaltimonsa auki. Kyyneleet valuivat hänen poskillaan ja hän toisteli kuinka pahoillaan oli. He käyttivät puoli tuntia ruumiin hautaamiseen, jonka jälkeen he söivät ja laittautuivat matkaan kohti Pjuukia.
Pian matkaan lähdettyään he saapuivat ylängölle ja kuulivat tutun rummun kumean ja matalan jylyn. He lähestyivät mäen harjaa varoen. Ylängön huipulla he näkivät tyrmistyttävän näyn. Sen toiselle puolella oli valtava armeija joka jatkui silmänkantamattomiin. Miehiä matkalla rintamalle jossa heidät uhrattaisiin surutta. Heillä ei ollut arvoa. Heitä oli niin paljon. Mutta kaatuneet olivat ylpeitä panoksestaan. Kuului voimakas säännöllinen rummun kumahdus ja valtava sotajoukko marssi kohti alamaan ylänköä jossa raastaa viimeinenkin jakka-puolustus hajalle. Oliko jakkoja enää edes tuota sotajoukkoa vastaavaa määrää? He koukkasivat taas sotajoukon itäpuolelta onnistuen välttämään leetit. Jossain kohtaa heidän olisi kuitenkin mentävä leetien joukkoon.
Päivän matkan taitettuaan he pääsivät Pjuukin porteille.
Paar tarkasteli heidän ulkonäköään. Olivatko vaaleimmat heistä tarpeeksi huomiota herättämättömiä. Maa oli murtuvaa rapakiveä, sitä ei voinut hieroa ihoonsa. Joka puolella oli vain sitä, helposti murtuvaa, hedelmätöntä rapakiveä.

VII
''Älkää kiinnittäkö itseenne huomiota. Katsokaa maata, älkää reagoiko mihinkään.'' Paar sanoi.
He kävelivät halki torin joka lemusi kuin kasa viikon vanhoja kalan raatoja. Otuksia oli joka lähtöön. Toinen toistaan kovemmat myyntihuudot hukuttivat kaikki muut äänet. He sulautuivat helposti joukkoon. He kulkivat hieman hajonneena joukkona säilyttäen kuitenkin koko ajan näköyhteyden toisiinsa.
Kumara, vihreähampainen kauppias tuli Narvin luo ja kauppasi tälle paistettuja, kokonaisia aavikkorottia. Hän antoi maistiaista, mutta Narv ei huolinut. Äkkiä kauppias virnisti harvoilla hampaillaan. Oliko hän saanut päävoiton? Hän tempaisi Narvin hupun päästä. Hän näki että Narv oli jakka. Se tiesi rahaa, se tiesi paljon rahaa. Kauppias käski poikansa jatkaa rottien grillausta ja lähti taluttamaan Narvia torin keskustaa kohti. Muut seurasivat, mutta matkan päästä. Kauppias saattoi epäillä että jos niitä oli yksi niitä voisi olla useampikin. He eivät voineet noin vain yrittää Narvin vapauttamista. Muuten he olisivat kaikki vaarassa jäädä kiinni.
Narv oli kadonnut ihmispaljouteen. Paar hätääntyi. He hajaantuivat, etsivät mutta tuloksetta. He kokoontuivat. ''Meidän on pakko löytää Narv'' Paar sanoi vakavana. ''Ei ole muuta vaihtoehtoa.''
Sitten Paarin korvat alkoivat taas heilua. Ne johdattivat heidät kohti torin keskustaa. He kuulivat meklarin monotonisen äänen kun hän luetteli numeroita. Suuria numeroita. Narv makasi köytettynä lavalla jossa rikollisia hirtettiin joka sunnuntaiaamupäivä. Meklari löi vasarallaan kolmannen kerran. Rottakauppias sai kasan kultarahoja. Hän voisi siirtyä rotista nautoihin.
Meklari sai osansa ja pieni tynnyrivatsainen mies jolla on nuhruinen musta hattu takaraivollaan otti köytettyä Narvia käsipuolesta ja alkoi johdattaa häntä pois torin ydinkeskustasta. Mies hymyili luihusti ja lipoi huuliaan. Häntä heidän ei ollut vaikeaa seurata. Pullea mies ja Narv tulivat käytetyn tavaran kaupan ovelle. Mies käänsi oven kyltin niin että symboli kertoi liikkeen olevan kiinni. He katosivat ovesta liikkeen uumeniin. Paar kuuli oven lukittavan. Sitten kuului askelten kopinaa kunnes tuli aivan hiljaista. Win ja Vonx kokeilivat ovea. Se on lukittu sisäpuolelta. He hakivat käden sijoja repiäkseen oven irti saranoiltaan. Paar tunkeutui heidän välistään ja työnsi veitsensä oven ja karmin väliin ja nosti hakasen pois paikoiltaan. Se kilahti vaimeasti. He pakkautuivat liikkeeseen ja sulkivat lukon takanaan. Kaupassa oli enemmän tai vähemmän käytettyä tavaraa aseista, koruihin ja kallisarvoisiin karttoihin. Paar otti seinältä hoikan miekan jonka terä on kaareva. Hän alkoi laskeutua rappuja varovaisesti ja tunsi kolmannella askeleella kuinka porras antoi hieman myöten. Hän ojensi kätensä Winille ja Vonxille. He laskivat yksi – kaksi – KOLME. Paar lensi kuin lapanen myrskytuulessa. Kuului laukeavan jousen ääni ja nuolen suhahdus. Rappujen yläpäässä törrötti seinässä nuoli jonka sulista tehty pää väpätti. Nuolen kärjen ja seinän välissä oli pienen pieni pala Narvin viitan kangasta.
He laskeutuivat varoen rappuja. Narvin voihkaisut ja tuskan huudot kuuluivat. Paar tönäisi oven auki. Hän toimi vaiston varassa. Huoneessa oli Narvin lisäksi kaksi miestä. Paar sivalsi miekallaan toisen miehen lähes kahteen osaan. Toinen oli tarttumaisillaan lattialla olevaan mielikuvituksellisen näköiseen kidutusvälineeseen.
Paar nyökkäsi hänelle. ''Kokeile kumpi meistä on nopeampi.''
He avasivat pahoinpidellyn Narvin siteet. Tämä kuivasi tuskan kyyneleitä. Hän otti vesihörpyn, minkä jälkeen hän tarttui tarjottuun veitseen. Hänen teki mieli viillellä miestä kunnes tämä pyörtyisi kivusta ja pelosta. Hänen teki mieli kiduttaa miestä. Sen sijaan hän työnsi veitsen kylkiluiden välistä suoraan miehen sydämeen tappaen tämän. He siistivät Narvia juomavedellä ja koittivat harsia hänen haavojaan kasaan.
Puolta tuntia myöhemmin he jatkoivat taas matkaansa.

Torin laidalla he ohittivat suuren näyttämön, jota ympäröi kivistä tehty katsomo. He kuulivat yleisön kiihkeän mylvinnän joka aaltoili myötäillen tapahtumia näyttämöllä. Lipputuloilla maksettiin taistelijoille suuria palkkioita. Areenalle mahtui tuhansia katsojia joiden joukosta arvottiin taistelijat. Taistelu käytiin kuolemaan asti. Voittaja kuittasi pääsylipputulot lähes kokonaisuudessaan. Voittajat olivat arvostettuja ja palvottuja lajissa joka oli kenties alamaan ainut kulttuuriin vivahtava asia.

Torilta he jatkoivat suurelle maantielle, jolla oli kaksisuuntainen liikenne. He sivuuttivat sotilaita jotka liikkuivat jalan tai ratsain. Vaunuja joissa oli muonaa ja aseita.
Pjuuk, alamaan pääkaupunki oli syntynyt kuoleman meren rannalle. Sinne tuotiin joka päivä muista rannikkokaupungeista ruokaa, metalleja ja puutavaraa. Pjuuk oli kasvanut pikku hiljaa. Pjuukin lähelle alettiin kaivaa vahvarotuisille onkaloita, jotka nekin syvenivät pikkuhiljaa vuosien saatossa.

Syysmyrsky keräsi voimiaan hyökätäkseen maan ihmisten kimppuun. Pienet sateet ennakoivat myrskyä.
He lähestyivät jo vihollisen suuria tunneliverkostoja ja leetien voimakkaimpia hahmoja. Pääonkalo oli jo Paarin nähtävissä kun heidät pysäytettiin ja ohjattiin syrjään. Paar rauhoitti miehiään pienellä käden liikkeellä. Heidät ohjattiin sotilaiden toimesta syrjään ja käsketään odottamaan. Alueella on paljon vartijoita ja liikehdintää. Oliko heidät tajuttu? Olisiko heidän hyökättävä nyt?
Paar puhui yhdelle vartijalle kuin tosi Leeti ikään. '‘Miksi helvetissä meitä ei lasketa eteenpäin? Mikä oikeus teillä on meitä pidätellä?’' Vartija osoitti jakkojen tulosuuntaan. Heitä lähestyi suuri kulkue.
Sade alkoi ensin vähäisenä, mutta voimistuen hetki hetkeltä.
Muutkin ihmiset jähmettyivät kun he näkivät lähestyvät vaunut. Niitä oli tusinan verran ja jokaisen kyydissä oli useita leetejä. Mitä todennäköisimmin korkea-arvoisia, vahvarotuisia miehiä. Paar ohjasi jäljellä olevat miehensä syrjempään ja kertoi, että he hyökkäisivät kun kulkue olisi heidän kohdallaan.
He levittäytyivät tien varrelle tasaisin välimatkoin odottamaan Paarin merkkiä. Win pelkäsi laskevansa alleen mutta säilytti kunniansa. Paar tarkkaili kulkuetta, vilkuili välillä miehiään. Paar arveli että tärkeimmät miehet ovat kulkueen loppuosassa. Kuinka näiden miesten tappaminen vaikuttaisi voimaan? Mihin se riittäisi?
Taivaalta satoi nyt vettä kuin saavista kaataen. Ukkonen jyrisi ja salamat viilsivät maata.
Kun kulkue oli heistä viimeisenä olevan Winin kohdalla Paar vislasi kimeästi. Jousimiehet virittivät jousensa. Narv, Win ja Vonx paljastivat miekkansa. He hyökkäsivät leetien kimppuun ja yllättivät nämä täysin. Win ja Vonxin miekat heiluivat aiheuttaen massiivista tuhoa. Win itki ja tappoi. He kaikki tunsivat olevansa vain varjo siitä mitä he olivat olleet matkaan lähtiessä. Muutos oli vastaan sanomaton. Heidän jousimiehensä lähettivät nuolia matkaan tappavalla tarkkuudella. Mutta leeti sotilaat ympäröivät heidät nopeasti. Jousiampujia kohti hyökättiin miekoin, mutta he saivat aikaan paljon tuhoa. He tappoivat suuren osan vahvarotuisista alamaalaisista.
Winin ja Wonxin kehoon upposi nuolia. Jousiampujat oli lyöty nopeasti. Win ja Vonx olivat kuin horrokseen vaipuvia käärmeitä jotka liikkuivat yhä rauhallisemmin ja rauhallisemmin, kunnes kokonaan pysähtyivät ja putosivat ensin polvilleen sitten raskaasti vatsalleen maahan. Paarin rinnassa törrötti yksi ainut tarkasti ammuttu nuoli. Hän makasi kyljellään, silmät vielä auki. Narv oli piiritetty. Hänen ympärillään oli tusinan verran sotilaita. Hän heitti miekan kädestään ja tavoitteli vyöllään olevaa veistä kun häneen tartuttiin. Veitsi väännettiin hänen kädestään. Vasemman käden etusormi rusahti sijoiltaan. Narvin mielessä iti pieni toivon kipinä. Riittikö korkea arvoisten alamaalaisten tappaminen vaikuttamaan rotujen väliseen tasapainoon? Hänet painettiin maahan. Hänet köytettiin. Kulkueen viimeisessä vaunussa oli ollut kyydissä alamaan valtias, Atler. Atler otti Narvin veitsen ja kosketti sen välkkyvällä terällä Narvin kasvoja. Teki niihin pienen viillon. Atlerin silmät säihkyivät lumoavasti kun hän maistoi Narvin verta. Narvin silmät lukkiutuivat Atlerin vihreisiin liskon silmiin. Hän tunsi vajoavansa jonnekin syvälle. Atler oli pitkä. Hänellä oli leveät hartiat, mutta kapea vyötärö. Hänen kiiltävän mustat hiuksensa valuivat olkapäiden yli. Hän oli pukeutunut mustaan nahka-asuun jonka napit hohtivat kultaisina. Hänen pitkissä, hoikissa sormissaan oli kultaisia sormuksia joista joissain hohti isoja jalokiviä. Hänen kyntensä olivat lyhyet, kellertävät koukut. Narv sai silmänsä irti Atlerin hypnoottisesta tuijotuksesta. Atler nauroi. ''Vielä sinä taivut. Taivut vielä tahtooni. Ota järki käteen. Teidät on lyöty. Joukkomme ovat viidennellä tasolla. Rintamallanne on vanhoja miehiä ja nuoria poikia. Ja mikä on tärkeintä voimassamme. Ylämaalaiset pelkäävät meitä. Saamme pian valmiiksi aimo annoksen räjähdettä jolla teemme viimeisen hyökkäyksen ja valloitamme kaikki saaret.''
Atler käski nostaa Narvin vaunuihin. Hän näki että rotuvoima oli Narvissa vahva. Poikkeuksellisen vahva.
Narv heitettiin vaunuihin sidottuna niin että hänen silmäkulmansa aukesi. Sade vei veren mennessään. Hän pyöri vaunujen pohjalla puolelta toiselle.
Mitä he tekisivät hänelle? Oliko edessä kidutusta, tietojen esiin kiskomista, tappaisivatko he hänet vai antaisivat muuttua?

Onkalon suualue oli satoja metrejä laaja ja suu aukko kymmeniä metrejä korkea. Sen yläosasta leijaili ilmoille harmaata savua. Seinämä oli murenevaa rapakiveä. Tunnelit jatkuivat maan uumeniin.
Pikku hiljaa Narv vakuuttui siitä ettei alamaalaisten rotuvoimaa oltu horjutettu tarpeeksi. Vaadittiin lisää.
Narv oli matkan ajan sokko mutta mietti kuulemiaan ääniä. He menivät tunneliin ja sade jäi heidän taakseen. He ohittivat kohdan jossa kuului veden lorinaa. Onkalon katosta roikkui suuri määrä tippukiviä joiden kärjistä tipahteli kuoleman meren mustaa vettä. Liikenne oli vilkasta ja värikästä ja täällä oli vain kaikkein rotuvoimaisinta kansaa. Valumavettä vietiin pois onkaloista vaunuihin asetetuilla puutynnyreillä. Tätä vettä kuljettivat huonorotuiset miehet. Myös rapakiveä tuotiin ulos tunneleista jatkuvana virtana. Useat pakkotyöläiset olivat rikollisia tai muuttuneita sotavankeja. Myöhemmin kohdattaessa nämä vakuuttivat Narville kuinka hyvä johtaja Atler oli. Kuinka hieno hänen luomansa maa oli.
He matkasivat puolille öin tunneliverkostossa joka tuntui jatkuvan iäisyyksiin syvälle maan alle. Narv sai kerran pienen vesihörpyn. Hän tunsi vihollisrodun voiman. Parissa päivässä hänen voimansa ehtyivät. Syvyydessä rotuvoima oli valtava. Kuin hän olisi ollut ison järven pohjassa valtavassa paineessa. Häntä tultiin katsomaan kuin sirkuseläintä. Hän tappeli muuttumista vastaan tavalla jota ei oltu ikinä nähty. Hän alkoi kuitenkin täristä, puhe oli vaivalloista, hän jopa viilsi kätensä rapakiven terävällä reunalla nauttien kivusta.
Narv todennäköisesti vietäisiin alas luoliin ja häntä kuulusteltaisiin.
Narvia vartioitiin vielä muutama päivä. Hänen silmistään ei näkynyt enää ylämaalaisuutta. Ne olivat muuttuneet mustiksi kuin yö.
Narvin silmäkulman haavaa hoidettiin ja hänelle annettiin kunnon syötävää.

Kertoman mukaan Atler oli siinnyt kalliosta. Nyrkillä tapettavan kokoisena hän oli tarinan mukaan ryöminyt ylös maasta syvimmässä luolassa. Sitkeytensä vuoksi hän jäi henkiin kuin ihmeen kaupalla.

VIII

Narv vietiin Atlerin maanalaiseen palatsiin. Se oli laaja ja uskomaton käsityön taidonnäyte. Kauniit puurakennelmat olivat vaatineet tuhansia ja taas tuhansia työtunteja. Niiden pitsikuvioissa vuorottelivat kiiltävä musta puu ja valkoinen himmeämpi sävy. Kulta sädehti, jalokivet välkkyivät.
Narv laitettiin yhteen vierashuoneista.

Hän lähti Atlerin matkaan parin vartijan kanssa kohti onkalon syvintä käytävää. Tyhjät hevoskärryt ohittivat heidät ja kivellä tai vedellä lastatut tulivat vastaan.
He alkoivat kuulla räjähdykset. Ne toistuivat muutaman kerran heidän kävellessään.
He haistoivat räjähteiden käryn.
Työmaan pomo tuli Atlerin juttusille. ''Tänään on kuollut kaksi miestä.'' Atler hymyili luihusti. ''Onko heidät korvattu?''
''On. Heidät on korvattu. Mutta työtahti on liian nopea. Emme pysty vankistamaan seiniä tässä tahdissa. Työ on vaarallista. Käytämme liian suuria räjähdemääriä. Emme voi ennustaa kuinka kallio murtuu.''
''Tästä on puhuttu.'' Atler sanoi. ''Jos jäät etusormesi pituudenkin verran päivittäisestä tavoitteesta – 60 konin askeleesta - saat raipaniskuja. Mitä nopeammin ja mitä syvemmälle pääsemme sen vahvempia olemme!'' Atlerin silmät hohtivat ja hänen elehtiessään pieni sylkirihma valui nahkaiselle asulle.
Räjähteen myötä tunnelin kaivaminen oli nopeutunut ja se otettaisiin kohta myös käyttöön rintamalla.

Narv sai tavata alamaan tietäjiä. Alamaassakin oli paljon lahjakkaita, viisaita miehiä mutta heidät kaikki oli valjastettu tuhoamisen maksimointiin. Viimeisin keksintö on räjähde.

Alamaan vanhin elossa oleva tietäjä, Wis, tuli Narvin juttusille. Hän puhui hiljaa, niin että vain Narv kuuli. ''Odotin että olisitte pystyneet parempaan. Että teistä olisi ollut enemmän vastusta. Olimme nimittäin mahdollisesti matkalla kohti kääntöpistettä. Ympyrän piti sulkeutua. Uskoakseni joskus oli vain yksi rotu. Kauan kauan sitten alkoi tapahtua jakaantumista kahteen leiriin. Maan kuori murtui. Saaret nousivat ilmaan yhä korkeammalle.
Olimme nähdäksemme ylittäneet huippukohdan ja olimme taas matkalla kohti yhtä rotua. Mutta nyt...nyt se näyttää epätodennäköiseltä.
Alamaassa on ollut kauan Atlerin kaltaisia hirmuhallitsijoita. Ehkä tilanne olisi toinen ilman heitä. Alamaassakin elettäisiin eri tavalla.'' Wis näytti hieman murheelliselta.
''Alamaalaiset ovat nyt melko järjestäytyneitä, mutta olivat aiemmin kaikki kaikkia vastaan tyylisiä, eivät kyenneet yhteistyöhön. Välillä syntyi pieniä ryhmiä, jotka toimivat yhdessä ollen näin muita voimakkaampia, mutta lähes aina joku ryhmästä petti muut ja vain hävisi. Sortuvatko alamaalaiset taas joku päivä siihen? On ollut jo monia hirmuhallitsijoita sen jälkeen kun yhteispeli alkoi sujua.''

Illaksi he olivat kokoontuneet kuulemaan Atleria. Pieni mies soitti pienellä torvellaan suuret sävelet. Väki hiljeni ja antoi Atlerin lumota itsensä katseella.
Hän elehti voimakkaasti ja puhui, melkein huusi suoraa huutoa. ''Haluan että lyömme ylämaalaiset nopeammin! Haluan enemmän tuhoa! Haluan voimakkaampia katapultteja! Haluan lisää ja nopeammin räjähdysainetta! Haluan paremmat aseet sotilaillemme! Haluan että sotilaamme ovat vahvempia ja jaksavat taistella pidempään! Ruoan viljelyksestä on pakko ottaa miehiä ja voimavarat on suunnattava järkevämmin! Ylämaalaisilla on tavoite tuhota kaikki alamaalaiset. Joko me tai he. Se oikeuttaa tekomme. Meidän on tuhottava heidät tai he lopulta tuhoavat meidät! Enemmän on parempi. Jos katapulttia liikuttamaan tarvitaan sata miestä, niin sitten tarvitaan. Asiat on laitettava tärkeysjärjestykseen. Ja nyt pyydän lähimpiä miehiäni neuvonpitoon.'' Atler sanoi ja johdatti puolen tusinaa miestä onkaloonsa.

Narv kotiutui muutoksensa jälkeen nopeasti alamaalaisten joukkoon. Hän oppi nopeasti hengennostatuslaulut joita usein laulettiin alkoholin värittäminä. Laulut käsittelivät vihollisen kiduttamista, tappamista ja muita yleviä asioita.
Hänet hyväksyttiin yhdeksi alamaalaisista.
Narv puhui hyvin rauhallisesti ja päättäväisesti. ''Tiedän mihin hyökkäys kannattaa kohdistaa. Lähellä aavikon reunaa olevalla kohdalla kuudennella tasolla on linnoitus heikoin. Sitä linnoitusta ylempänä ei ole minkään laista puolustuslinjaa, kukaan ei odota että pääsisimme niin korkealle. Maa on hyvin hiekkaista ja pehmeää.''
Narvin silmät leimusivat. ''Meidän pitää kohdistaa kaikki voima tuohon kohtaan ja jakat on lyöty. Niillä on kauniita naisia jos ymmärrätte mitä tarkoitan,'' Narv sanoi ja iski silmää.
Narvista tuli pian läheinen neuvonantaja Atlerille. Hän antoi hyviä neuvoja joilla saatiin menestystä rintamalla.
Narv sai vanhan miekkansa, mutta sen rinnalle hänelle annettiin taidokkaasti tehty ja arvokas hieman pienempi miekka, jota hän kantoi vyöllään.
Hänet lyötiin alamaalaissotilaaksi. Hänelle annettiin leetinimi. ''Tästä lähin olet Jark'', sanoi Atler. Tämän jälkeen pidettiin pienimuotoiset juhlat joilla hänet sinetöitiin leetiksi. Juhlat olivat myös pienimuotoiset voitonjuhlat, viimeistä ratkaisua edeltävät juhlat.
Oli olemassa kriittinen kohta jonka ylimeno merkitsi toisen osapuolen olevan tuhon oma. He tunsivat tuon pisteen ylityksen kuin jonkinlaisena muljahduksena takaraivossaan. Tuon pisteen ylitys laukaisi juhlat. Viina virtasi ja syötiin hyvin. Koko kansa hullaantui.
Kaikkialla alamaassa valmisteltiin juhlia, ihmiset olivat riehakkaalla tuulella.

Jarkin silmät leimusivat kun hän sai puhua muille alamaalaisille. 'Kun olemme lyöneet ne ensin räjähteillä maan rakoon, matkaamme ylös ja tukahdutamme heidän tulensa. Se on ylimmällä saarella ja on palanut siinä aikojen alusta. He vievät kuolleensa tulen ruoaksi. Mutta me tukahdutamme tuon tulen ja he menettävät voimiaan. Sen jälkeen koluamme kaikki saaret ja tapamme jokaisen vastasyntyneenkin. Tuhoamme heidät maan päältä. He ovat kaikki evakossa korkeimmilla saarilla. Naiset ja lapset.'' Hänen silmänsä hohtivat. ''Voimme saavuttaa täydellisen voiton, täydellisen herruuden. Kun ylämaalaiset on lyöty, tuhottu maan päältä, pääsemme itse ylimmille saarille ja saavutamme täydellisen onnen.''
Jarkin pistettiin töihin. Hän osallistui räjähteen valmistukseen. Hän painoi tarkoin mieleensä raaka-aineet ja valmistustavan.
Jark seurasi lähietäisyydeltä kuinka viinaa tehtiin täydellä teholla lisää.
He tislasivat viinaa perunasta tehdystä mäskistä. Mäskiin tuli vettä, hiivaa ja sokeria. Sitten sen annettiin käydä ja sitten se tislattiin. 'Kolmesti kirkastettu' juoma oli lopputulos. Tuon juoman teko toi leivän moneen pöytään alamaassa.

Eräänä yönä Jark hiipi Atlerin työhuoneeseen tarkastelemaan tämän paperille piirrettyjä suunnitelmiaan. Hän painoi piirustukset ja lauseet mieleensä. Hän kuuli oven narahduksen. Atler seisoi oviaukossa virnistellen. ''Olet sitkeämpääkin sitkeämpi.'' Narv otti vyöstään veitsensä. Atler seurasi hänen esimerkkiään. He asettuivat etu kumaraan kiertäen muutaman metrin päässä toisistaan kehää tutkien toisiaan.
Atler oli Narvia päätä pidempi ja veisi todennäköisesti taiston. Narv väisteli Atlerin hyökkäyksiä saaden pieniä viiltohaavoja. Narv päätti laittaa kaiken yhden kortin varaan. Hän tarttui veitsensä terään ja singautti sen kohti Atleria. Veitsi opposi Atlerin kurkkuun. Atler pudotti veitsensä. Hän putosi polvilleen. Hänen silmissään oli epäuskoa. Veri valui hänen huuliltaan pitkin leukaa. Hän tuijotti Narvia ja päästi voimakkaan parahduksen. Narv tarttui Atleriin ja laittoi käden tukevasti tämän suulle. Atler veti veitsen kurkustaan. Veri valui viiltohaavasta pitkin kaulaa. Narv laittoi kätensä Atlerin kaulan ympärille ja kuristi Atlerin vastustellessa heikosti. Atlerin liikkeet vaimenivat kunnes Narvista tuntui kuin hän olisi kannatellut sylissään perunasäkkiä.
Hän kätki ruumiin ja yritti liikkua hiljaa kuin hiiri sammalella. Hän valjasti hevosen vaunujen eteen asettaen kuolaimet mahdollisimman varovasti. Hän lastasi räjähdettä vaunuihin niin paljon kuin uskoi hevosen jaksavan vetää. Hän otti nahkapussukoihin räjähteen raaka-aineita, kutakin omaan pussiinsa. Hän peitti räjähteet nahkavuodalla etteivät ne pääsisi kostumaan. Hän tarttui ohjaksiin ja johdatti hevosen rauhallisesti tunneliin kohti maan pintaa.
Narv kuunteli tippuvan veden ääntä. Se lähestyi. Vettä tippui rapakiviseinämän läpi.
Hän irrotti hevosen vaunuista. Hän sitoi hevosen pienen matkan päähän kiinni kitukasvuiseen pensaaseen. Hän otti miekkansa ja kipusi meren törmälle haistaen sen tylsän lemun. Miekallaan hän hakkasi rapakiveä tehden pienen kolosen yrittäen tehdä sen mahdollisimman hiljaa. Hän suurensi kolosta ja pienet kivet putoilivat vaunujen viereen. Hän suurensi kolosta kunnes se oli tarpeeksi suuri miehen mennä. Hän tarttui räjähteisiin ja kasasi kaiken koloseen ylös kohtaan josta kuoleman meren vettä valui tunneleihin. Hän joutui tekemään lähemmäs tusinan matkaa ennen kuin vaunu oli tyhjä. Hän tyhjensi astiat ja peitti räjähteen kivillä. Hän veti nauhana perässään pienen vanan räjähdettä alas hevosen luo. Hän sytytti räjähteen kivillään. Se syttyi suhahtaen melkein polttaen hänen kulmakarvansa. Pamaus sai hänen korvansa soimaan. Hän juoksi hevosen luo ja hyppäsi sen satulaan. Taakseen katsomatta hän kannusti hevosensa kiitolaukkaan. Hän kuuli ukkosmaisen jylyn takaansa.

Kun räjähteen kumu oli vaiennut hän kuuli kohinan, joka voimistui joka askeleella. Veden jyly sai hänen korvansa soimaan. Hän kuuli kuinka rapakivestä lohkeavia kiviä putoili pitkin rinnettä. Yksikään onkaloissa oleva tuskin selviytyisi. Hän pelkäsi että vesi saavuttaisi hänet ja hänen ratsunsa ja veisi mennessään. Kun hän oli aivan varma että hän oli pelastunut hän salli hevosen hidastaa vauhtia.

Kun meren valli murtui ja kaikki syvällä luolissa kuolivat, katosi samalla taito tehdä räjähdettä.

Aurinko oli vielä maillaan mutta muutama säde kurkki jo taivaan rannan takaa. Sade oli tiessään.

IX
Sitä ei tarvinnut nähdä. Sen tunsi ylimmillä saarilla asti. Vettä painui onkaloihin niin paljon että se pyyhkäisi kaikki korkeammat alamaalaiset. Hukutti heidät. Taistelu oli ohi.
Kaikki ihmiset, niin alhaalla kuin ylhäällä saarillakin tunsivat muljahduksen. Se oli voimakkaampi kuin ensimmäinen ja sen vaikutus kesti pitkään. Voimatasapaino oli muuttunut ylämaalaisten hyväksi hyvin pitkäksi aikaa.

Matkatessaan saarille Narv näki apeita sotilaita. He olivat hylänneet aseensa ja kävelivät tylsäkatseisina kohti Pjuukia. Kukaan ei kiinnittänyt häneen huomiota. Hän näki isojen miesten itkevän, vain koska he eivät olleet pystyneet hävittämään ylämaalaisia maailmasta.
Hän lähestyi suurinta rintamaa. Hän näki aseita. Hän näki palaneita ruumiita ja ruumiin kappaleita. Hän tunsi nenässään kärynneen lihan hajun. Hän heitti pois viittansa. Hän laskeutui hevosensa selästä ja aloitti kapuamisensa.
Häntä vastaan tuli joitain väsyneitä, mutta onnellisia ylämaalaisia sotilaita, jotka jatkoivat matkaansa aina alimmille saarille asti. Sen edemmäs he eivät edenneet. Mutta niitä he onnistuneesti puolustivat vuosisatojen ajan.
Hän tunsi ilon ja rakkauden rinnassaan. Se yhteinen hyvä olo oli taas vahva ja väkevä. He saattoivat taas keskittyä rakastamaan sotimisen sijaan.
Miekkansa hän antoi ensimmäiselle tapaamalleen kyläsepälle taottavaksi joksikin hyödyllisemmäksi. Sen koommin hän ei enää aseisiin tarttunut. Ei ollut tarvetta. Hän ei enää elämässään kohdannut pahuutta.
Kun hän eteni saarille, hän alkoi tuntea kollektiivisen hyvän olon taas voimistuvan.
Hänellä ei ollut kiirettä. Hän autteli matkan varrella ihmisiä, saattoi asua näiden parissa pari päivää. Hänestä tuntui että hän saattoi melkein tuntea äitipuolensa sydämessään.
Aamulla hyvin nukuttuaan hän saattoi herättyään istua ja nauttia olosta jota ei ollut koskaan tuntenut. Hän istui ja katsoi aamuauringon nousua. Hänellä ei ollut kiire minnekään. Päinvastoin, hän teki kaiken hitaasti, nautiskellen.
Tuntui kuin auringon lämpimät säteet olisivat menneet hänen lävitseen. Hän tunsi itsensä painottomaksi. Hänen hengityksensä hidastui ja keveni kunnes hän ei enää tiedostanut sitä.
Iltapäivällä hän taas jatkoi matkaansa ja sai matkaevääksi hieman hedelmiä ja suolalihaa.
Hän kohtasi ihmisiä jotka taas nauttivat elämästään kaikista menetyksistä huolimatta. Kukaan tavallisista ihmisistä ei tiennyt että hän oli se joka oli kaiken pelastanut. Kun hän kertoi olevansa sotilas hän sai toki kunnioitusta ja lukemattomia halauksia.
Vielä joitakin päiviä ylämaalla oltiin epätietoisia siitä mitä tarkalleen ottaen oli tapahtunut.
Narv kohtasi äitejä ja näiden sotaan lähteneitä poikia, jotka iloitsivat.

Ylämaalaiset järjestivät juhlat sodan päättymisen kunniaksi. Sodan loppumisen vuosipäivinä muisteltiin heitä jotka eivät palanneet.
Jokainen poikansa menettänyt sai yläsaaren tulella sytytetyn tulen, jota he pitävät yllä kotonaan. Tuli palveli heitä ja muistutti menetetyistä rakkaista.
Miekoista taottiin auroja ja muita työkaluja. Jousiaseita käytettiin ainoastaan metsästykseen.
Jälleenrakennus alkoi nopeasti ja yläsaarilta tulviva apu sai alempana asuvat liikutuksen valtaan.

Hän tapasi rakkaitaan. Hän tapasi menehtyneiden matkakumppaniensa läheisiä. Hän antoi jauheita sisältävät nahkapussukat ja räjähteen valmistamisesta saamansa tiedot tietäjille, jotka selvittivät kyseisen seoksen toimintaperiaatteen, toivoen ettei siihen ikinä tarvitsisi turvautua.
Narv palkittiin korkeimmalla mahdollisella ansiomerkillä.

Vuosien varrella hän kertoi kaiken, mitä heille oli tapahtunut. Ja vielä kymmenen ja viisitoista sukupolvea myöhemmin noita tarinoita kerrottiin iltaisin nuotiolla. Totuus silattiin niin että tarina kiehtoi ihmisiä sukupolvesta toiseen. Legenda Narvista kasvoi. Kohta hän oli korkeampi kuin kookkain hevonen. Painoa lähes puolet tuon kookkaan hevosenpainosta. Hän oli vahva kuin karhu. Hänellä oli toisessa kädessä valtava miekka ja toisessa tappara, joilla hän tappoi satoja alamaalaisia. Mutta ennen kaikkea – ja tämä saattoi jopa pitää paikkansa – hän oli immuuni muutokselle. Voittamaton.
Tuli oli vahvempi kuin koskaan.
Kohta ylämaalaiset saivat sahata pois pätkiä tikkaista jotka veivät saarelta toiselle. Saaret alkoivat laskea.



Arvostelut

Ei arvosteluja

Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS