 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
Hyvin kuvailevaa tekstiä, jossa tuodaan vahvasti esiin sotavangin karut kokemukset vankileirillä. Kiinnostavalla tavalla kirjoittaja on onnistunut luomaan tarinaan sen sisäisen tunnelman.
Tuo loppuosan dokumentaatio ei sen sijaan saa varauksetonta hyväksyntääni. On totta se, että neuvostovankien kohtelu ei ollut mitään isompaa ylpeilyn aihetta tarjoavaa. On huomioitava tässä yhteydessä se, että Neuvostoliitto omilla valtapyrkimyksillään on vahintään yhtälailla vastuullinen sotavankien kohtelusta meillä Suomessa.
Suomi yllätettiin lähes varautumattomana sotilaalliseen konfliktiin. Ne voimavarat, jolla vähälukuinen ja heikosti varustettu armeijamme joutui puolustamaan maamme itsenäisyyttä piti toki käyttää omien rintamamiestemme toimintakyvyn ylläpitämiseen ja jos jotain jäi jäljelle, niin niillä sitten oli yritettävä sotavankien kohdalla pärjätä. Eihän kysymykseen voinut tulla tilanne, jossa rintamasotilaat olisivat riutuneet ravinnon puutteeseen ja sotavankien hyvinvointi olisi turvattu.
Suomen ja Neuvostoliiton välinen hyökkäämättömyyssopimus tuuditti päättäjät hyväuskoisesti siihen, että Neuvostoliiton esittämät vaatimukset olisivat hoidettavissa neuvotteluteitse, mutta kuten historia kertoo, luulo oli täysin väärä. Neuvostoliiton valtapyrkimykset ja tavoite Suomen miehittämiseen, eivät ehkä olsi jääneet siihen. Seuraavana olisi ehkä ollut vuorossa Ruotsi ja Norja. Siinä vaiheessa olisi suurvallalla ollut käytännössä hallinnassaan koko pohjoinen Eurooppa ja esteetön kulku Atlantille ja sitä kautta lähes rajattomat operointimahdollisuudet. Lisämausteena Suomem Petsamossa olleet maailman suurimmat nikkelimalmiot ja Ruotsin mittavat rautakaivokset.
Suomen ja Neuvostoliiton välinen sota on kahden vaiheen kokonaisuus. Talvi- ja jatkosota ovat toisiinsa nivoutuva ja erottelematon historian vaihe.
Se, että sotavankien kohtelusta pyritään kaivameen negatiiviset yksityiskohdat ja sillä syyllistämään sen aikaiset päätökset, ei palvele mitään tarkoitusta. Historia on historiaa ja ne faktat niiltä ajoilta on toki tunnustettava, mutta onko syytä lähteä tuomaan esiin näkemyksiä, jotka ovat tavallaan lähtökohtaisesti asenteellisia?
Sotavankien kohtelusta on toisenlaistakin tietoa. Heitä käytettiin maatiloilla työvoimana, koska miehet olivat rintamalla ja maatyöt piti saada hoidettua. Sotavangit saivat monissakin paikoissa hyvää kohtelua, söivät samoissa pöydissä talonvaäen kanssa, samaa ruokaa. Hoitelivat taloissa rengin töitä ja joissakin tapauksissa taisivat päästä jopa isännänkin hommmiin.
Kerrotaan tapauksista, joissa sotavangit itkivät joutuessaan palaamaan Suureen ja Mahtavaan. Monilla olisi ollut halu jäädä, mutta sitä ei " Isä Aurinkoinen" sallinut.
Oman näkemykseni mukaan suurin isänmaan petturi oli " Vanha Jokirosvo" itse. Kyseenalaistetaanko hänen kunniaansa? Monet kyseenalaistavat ja monet pitävät suurena sankarinaan.
