 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
Tämä oli hieno tarina. Pidin tästä kovasti. Pieniä kieliopillisia juttuja oli, mutta vielä kerran oikolukemalla saat ne varmasti kiinni. Tarinassa oli hyvä vire ja eteni sopivalla rytmillä eteenpäin. Hyvin eheä tarina, sopivan pituinen. Se hieman jäi minulle juonellisesti auki, että mistä syystä Verneri ylipäänsä ilmaantui? Eikös tällaiset kuolemanjälkeiset henget jää aina jostain tietystä syystä? Mutta kokonaisuutena oikein mukava teksti, joka oli ilo lukea ja koukutti ainakin tämän lukijan.
| 1 kohdetta - näytetään 1 - 1 |
Järjestys
|
| 1 kohdetta - näytetään 1 - 1 |
Verneri ei ollut kuoleman jälkeinen henki vaan kuolema itse. Ajatuksena oli luoda mielikuva äidistä ja lapsesta, jotka surivat papan kuolemaa niin syvästi, ettei kuolema kyennyt lähtemään talosta, josta oli papan hakenut. Kuolema tavallaan hengitti heidän suruaan, imi heistä elämänhalun, ja he hengittivät kuolemaa, ja vieraantuivat elämästä. Kuolema jätti kodin vasta siinä vaiheessa, kun ulkopuolinen apu saapui, talo siivottiin ja papan tuoksu katosi nurkista.
Olen nuorempana sairastanut masennuksen ja syvä suru muistuttaa sitä masennukseenkin liittyvää lannistavaa, painostavaa tunnetta, kun sitä elää siinä surunsa/masennuksensa muodostamassa kuplassa, ja tarpeeksi kauan sellaisessa elettyään siihen tavallaan jää makaamaan, eikä siitä osaa eikä haluakaan päästää irti. Kuplan ulkopuolinen elämä alkaa tuntua vieraalta ja ahdistuksesta tulee se katala 'Verneri', joka vie päivä päivältä lähemmäs hautaa. Tuollaista fiilistä minä tuossa tarinassa hain, mutta vältin tarkoituksella liian alakuloisia ja synkkiä sanavalintoja, jotta tekstin lukemisesta ei olisi tullut liian raskasta ja tympeää.