Review Detail

Kommentoin nyt lähinnä vain mitä tulee kirjoittamiseen, joskin ehkä kommenteistani voi soveltaa jotain muillekin taidealoille. Ja varoituksen sana, nämä ovat vain minun henkilökohtaisia mielipiteitäni ja olen välillä aika tiukkakin periaatteiden mies, mutta tässä jotain miten itse näen ja olen kokenut asiaa. Eikä tätä pidä missään nimessä tulkita minkäänlaiseksi kritiikiksi sinun mielipidettäsi, runojasi tai tekstejäsi kohtaan, sillä tässä en arvioi niitä millään tasolla, jaan vain oman ajatukseni aiheesta omakohtaisten kokemusteni kautta.

Taiteessa, niin kirjoittamisessa kuin missä tahansa muussakin, ei ole mielestäni ikähaarukkaa minkä aikana pitäisi oppi saavuttaa. Nuoret ja varttuneemmat voivat aivan hyvin ottaa haltuunsa uuden taidemuodon ja jopa menestyä siinä. Ei esimerkiksi kirjoittaminen katso ikää. Siihen vaikuttavat paljon enemmän monet muut asiat. Taidelajit eivät ole kuin urheilu, jossa pohja kansainväliseen menestykseen luodaan jo varhaisessa vaiheessa.

Minusta olennaisin kysymys on se, mitä itse haluaa kirjoittamiseltaan. Mitkä ovat omat tavoitteet kirjoittamisessa? Miten paljoon on valmis tavoitteensa saavuttamiseksi, miten paljon pystyy ja uskaltaa uhrata. Useimmiten tavoitteeseen pääsy tarkoittaa kovaa työtä. Jos on luontaista lahjakkuutta, voi päästä helpommalla, mutta kyllä ne suuretkin maestrot ovat tehneet hiki hatussa hommia saavuttaakseen tavoitteensa. Rohkea kannattaa olla, mutta myös realisti. Jos ei aidosti nauti ja ole intohimoa, niin ehkä se ei sitten olekaan se oma juttu. Kaiken a ja o on minusta se, että itse täytyy nauttia kuitenkin siitä mitä tekee. Se on kuitenkin hyvä tehdä itselleen selväksi mitä aidosti haluaa ja mihin rahkeet riittää, sen jälkeen asettaa tavoite sen mukaiseksi. On aika lailla eri asia kirjoittaa itselleen pöytälaatikkoon kuin kirjoittaa tavoitteellisesti kustantajalle siinä toivossa, että teksti julkaistaisiin.

Kustannuskynnyksen ylittäminen on vaikeaa Suomessa. Kustantamot saavat tuhansia käsikirjoituksia vuodessa ja vain murto-osa niistä julkaistaan. Täytyy olla siis todella hyvä teksti, että se erottuu edukseen. Monet todella hyvätkin tekstit jäävät armotta rannalle. Kun kustantamo on lyönyt kustannusohjelmansa lukkoon, ei sinne oteta uusia ja seuraavan vuoden kustannusohjelmaa odotellessa tulee taas satoja uusia käsikirjoituksia tarjolle. Tämä on karu totuus tällä hetkellä. Jostain luin, että sähkökirjojen yleistymisen myötä tilanne helpottuu, koska julkaisemiseen liittyvät kustannukset madaltuvat ja kustantamisen helppous kasvaa. Tiedä sitten, miten tuon suhteen oikeasti käy. Runoilla on muutenkin ymmärtääkseni haastavampaa ylittää julkaisukynnystä kuin proosalla. Suomessa runot eivät ilmeisesti mene kovin hyvin kaupaksi? Näin ollen ei kannata välttämättä pitää oman tekstinsä laadun mittarina sitä, että ylittääkö kustantajan julkaisukynnyksen vai ei. Omakustannekirjanhan voi tehdä periaatteessa milloin vain. Kustannustoimituksenkin omalle tekstilleen on mahdollista ostaa. Painoksen suuruus määrittelee sitten lopullisen hinnan.

Kirjoittamiseen löytyy koulutusta. Netistä etsimällä löydät varmasti kohtuullisen helposti eri alan oppilaitoksia, jotka tarjoavat kirjoittamiseen tähtäävää koulutusta. Kirjoituspiirit ja –yhdistykset ovat mielestäni myös mainio tapa hankkia opastusta kirjoittamiseen. Itse olen käynyt oman paikkakunnan kirjoituspiirissä ja saanut sitä kautta paljon oppia ja tukea. Kirjoittamisesta on tehty myös paljon erilaisia oppaita, joihin kannattaa myös tutustua. Ja tietenkin se, että kirjoittaa, laidasta laitaan ja myös välillä omalla epämukavuusalueellaan, kehittää. Lukeminen luonnollisesti on tärkeää kirjoittajalle. Se kehittää paljon. Ja jos on mahdollista löytää itselleen ns. luottolukija jolla on kykyjä ja uskallusta antaa rakentavaa palautetta teksteistä, auttaa suuresti. Tämä tosin ei ole välttämättä kovin helppo rasti saavuttaa. Tiedän kuitenkin, että esim. tämän sivuston kautta on syntynyt ystävyyssuhteita, jossa kirjoittajat sparraavat toinen toistaan. Itsekin löysin erinomaisen luottolukijan omille teksteilleni tämän sivuston kautta.

Olen nyt 45 v ja kokenut muutaman kerran elämäni aikana melkoisen suurta tuskaa kirjoittamiseni vuoksi. Sain kipinän kirjoittamiseen lukiossa joskus 1988-89 ja sen jälkeen olen kokenut useinkin turhautumista, koska olen tuntenut etten kehity kirjoittajana tai etten saa millään aikaiseksi mitään paperille. Olen pitänyt välillä vuosienkin taukoja kirjoittamisesta, välillä omasta tahdostani, välillä olosuhteiden pakosta (pienten lasten päivätöitä tekevänä isänä ei välttämättä ole paljoakaan aikaa kirjoitella). Joskus olen tehnyt päätöksen, etten enää koskaan kirjoita, mutta niin sitä vaan tällekin sivustolle on taas tänäkin vuonna tullut tekstejä tuupattua. Miksi sitten kaikesta turhautumisestani huolimatta kirjoitan? Minun intohimoni on kirjoittaminen ja vaikka tekstini eivät kovin hurjasti ole vielä kustantajia kiinnostaneet, kirjoitan silti. Se on minulle myös elämäntapa, terapia ja keino paeta aina välillä todellisuutta. Tarinoiden maailmaan on ihana hukuttautua aina välillä... :) Totta kai taustalla aina kummittelee ajatus siitä, että jospa joskus käsikirjoitukseni julkaistaisiin ja se nousisi myyntilistojen kärkeen. En häpeä myöntää unelmaani, mutta olen myös realisti, joten en silti rakentele pilvilinnoja itselleni. Ehkä juuri se onkin heikkouteni?

Ja siihen, että mitä loppujen lopuksi haluaa tehdä, kirjoittaa, soittaa, näytellä yms. vastaisin sillä kaikkein kliseisimmällä neuvolla: kuuntele sydämesi ääntä... :) Se mistä nautit eniten, harrasta sitä, jos suinkin vain voit. Jos veri vetää kirjoittamiseen, kirjoita. Älä anna turhautumisen lannistaa ja kieltää itseltäsi sitä mistä pidät.