 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
Kuule! Nymmää annan sulle kuule tupenrapinat. Mää kirjotan töissä pidempiä sähköposteja.
Jos teet lyhyttä tekstiä, niin sen pitää olla todella luovaa ja vangitsevaa, jotta se herättää tunteita.
Toinen tapa kirjoittaa on geneerisemmin, mutta pidempää tekstiä.
*Badapum* Itseäni ei kiinnosta random tiskijampan sotareissu pubiin, ellei se ole hyvin vetoavasti kirjoitettu. Mutta mikä sitten herättää lukijassa tuntemuksia ja ajatuksia? Tekstin sielu ei tule pelkästään siitä, että kerrot, mitä on tapahtunut, se tulee abstraktiudesta, asioista rivien välissä.
Esim.
"En tiennyt mitä tehdä, olin murtunut. Elämäni oli riekaleilla. En voinut mitään sille että vaimoni oli kuollut auto-onnettomuudessa. Se oli tuhonnut elämäni. Hirveää. Sitä on välillä vaikea uskoa ja joskus odotan hänen tuloa kotiin harhaluuloisesti."
Tein aiheesta oman version:
Vaimo on kuollut. Mies on sekaisin. Avaan jääkaapin, tikittävä halogeeni lyö silmille vähintään yhtä lujaa, kuin turvatyyny Marjaa kasvoihin. Räiskäleet on tehty lapsille. Otan hillopurkin, se ei aukea. Väännän väkisin, kuin ratti Marjan niskoja. Miksei tämä jo lopu, missä on reikä takaisin todellisuuteen? Missä on vaimo; kengät ovat eteisessä, mutta missä on ruumis ja liha? Eihän se voi olla kannen alla, viime viikolla se oli vielä tässä. Sohvalla, suihkussa, ovella, eteisessä ottamassa auton avaimia. Miksi mies on niin sekaisin? Kuka se on, joka makaa lattialla ja itkee?
Yritin nyt omalla hutaistulla versiolla aiheesta näyttää jotain. En tiedä onnistuinko. Pointtini on kuitenkin se, että kirjoituksesi oli kovin toteavaa ja persoonatonta: varsinainen proonallisuus ja sinun osuutesi puuttui. Kuka tahansa voisi kirjoittaa, että vaimo on kuollut ja se tuntuu pahalta. Sinun täytyy kirjoittaa niin, että lauseet ovat sinun näköisiä.
Persoonaton: "En voinut mitään sille että vaimoni oli kuollut auto-onnettomuudessa. Se oli tuhonnut elämäni... "
Persoona puhuu enemmän:Törmäsin seinään ja huomasin, että vaimoni on kuollut. Seinä kaatui päälleni. Kossu, oi kossu. Missä on mun kossu. Nyt on bileet, kinkerit helvetissä. Postiluukku lähti lentoon, järki lähti mukaan.
Ei tule enää viestit perille. Kertokaa töissä, että olen pitkään poissa
(Disclaimer: esimerkkien paremmuus ei taattu.)
Mutta anyway. Kirjoittaja on näyttelijä (Salkkareita ei lasketa): mieti, jos oma läheisesti kuolisi, miettisitkö että voi voi kaikki on pilalla, vai kierisitkö räkä poskella lattialla ja hakkaisit päätä seinään?
Keskity, keskity ja keskity. Tee pidempää kirjoitusta, anna hautua, muokkaa lisää. Se, mikä tuntuu hyvältä tuoreeltaan, onkin parin viikon päästä kakkaa. Vaikuttaa siltä, että jätät editoinnin pois, haluat nopeaa palutetta. Mutta sillätavoin käy niin, että ykköset vaan masentaa. Kukaan ei saa hyvää jälkeä nopeasti, ensin pitää tehdä työ, ja sitten vasta nauttia.
En arvostellut tätä, palautan sinut työpöydän ääreen;)
