Arvostelut käyttäjältä Versilius

Hienosti vaihtuu näkökulma (ihan sananmukaisesti) lopussa! Ehkä jostain vielä vois tiivistää ('on lämmin ja hyvä', seuraavien säkeiden 'on' sanat ei ehkä tarpeen, lopun 'jatkaa kulkuaan' voisi sanoa ilman kahta verbiä, ehkä koko rivin tarvetta voisi miettiä). Jos vielä tuon 'rakkautta ja tavallista onnea' vie yhdelle riville niin rakennekin olisi symmetrinen. Mutta oikein hyvä ja hienosti toteutettu!

Hyvin kynäilty! Alku on komea, mutta tuon eka osan loppu vähän lässähtää ainakin minun korvaan kun tuo 'se on rauhoittavaa' tuntuu kovin laimealta. Loppuosassa ehkä vähän tyhjäkäynnin tuntua, tulee tuosta vähän tarpeettoman oloisesta 'olisi liitetty tähän' -rivistä. Mutta pidin kyllä tekstistä.

Tässä on sellaista nuoruuden hehkua, joka varttuneemmasta saattaa helposti tuntua vähän yliampuvaltakin. Superlatiiveja on alkuun mahdutettu aika monta ja se voi alkaa tuntua raskaalta. Nuo kuvat (laulu, kukka, yö) on ehkä vähän kuluneita. Elämä, sielu, olento, muisto ja todellisuus taas niin abstrakteja että helposti alkaa maistua paperilta. Tässä on paljon tavaraa, mutta työstämällä ja hiomalla vielä lisää sen ansiot tulis paremmin esiin.

Musta tässä on jotain riemukkaan arkista sisäistä monologia, vähän Mikko Rimmisen tyyliin, sellaista naturalistista pientä rykimistä alussa ennen kuin pääsee käyntiin. Tykkäsin.

Jotenkin enemmän katkelma kuin runo. Kielen tiiviys jättää toivomisen varaa. Mutta ehdottomasti persoonallinen aihe ja tyylilaji. Lisää dekkarirunoja :)

Mulle tämä jää vähän etäiseksi. Mielen sisällä liikutaan ja sinne eksyy helposti. Omakin helmasynti on käyttää liikaa abstraktia kieltä ja tässä on vähän sitä samaa vikaa. Jos konkreettisin runokuva on 'säie' ja 'näkymätön loistaa' niin kovin vähän on sellaista mistä oikeasti tarttua kiinni tai mikä sitoisi johonkin.

Toimii hyvin tuollaisena tuokiokuvana, pastissina. Käännetty sanajärjestys on tosin keinona sellainen jota pitäis käyttää vain hyvin harkiten korostamaan jotain tärkeää asiaa. Mutta silti siitä puuttuu dynamiikka, tapahtumista, näkökulman vaihdosta. Voisiko korppi tehdä jotain muutakin kuin raakkua? Joku ihmismäinen piirre, tunne tms sijoitettuna tuonne suolle avaisi uuden ulottuvuuden. Pelkkä hallayön saapuminen ei oikein vielä riitä

Ainakin pelkistetty tarpeeksi! Ehkä jo vähän turhankin fragmentaarinen. Aina 1-2 sanaa ei kanna, vaan kaipaisi rytmitystä niin että jokaiselle säkeelle/riville jää tarpeeksi sisältöä. Kaipaus tulee hyvin esiin ilman pateettisuutta. Nyt lähinnä kaksi komponenttia: Näen sinut kaikissa/Mutta sinä et ole täällä. Jos vielä yhden elementin (muunnelman teemasta) sais puristettua mukaan niin teksti seisoisi tukevasti omilla jaloillaan.

Omassa sarjassaan kyllä aika suvereeni. Nyt taitaa jopa tavumäärät natsata, vaikka ei ihan suoraan mihinkään mun tunnistamaan runomittaan mennäkään (vaikka en kyllä niitä mainittavasti osaakaan). Myös tuo romanttinen tunnelma (siis 1800-luvun henkisen ilmaston merkityksessä, en tarkoita halpaa nyyhkylukemistoa) istuu hyvin tyylilajiin

Aika kivasti kulkee! Jättäisin ehkä kuitenkin pois nuo parittomat säkeet. Rakenne oli minusta tasapainoisempi ja symmetrisempi