Arvostelut käyttäjältä lentokykysi

En pääsyt sisälle tekstiin. Putosin sanakeinusta ennen kuin runoilija anto täyden vauhdin. Sitä ennen kiepun puolelta toiselle. Joka on harmi. Runoilijan ja lukijan kannalta huonoasia kun tartuntapintaa on liikaa ja kokonaisuus jää valloittamatta. Olen esittänyt tässä lukijan mielipiteen, en arvostelijan. Mieleni on hieman hämmästynyt, kun luulen joku voi hyvinkin pitää tekstikuvien runsaudesta. Lisä tähti tuli otsakkeesta.

Runo luo painostavan tunteen. Eikä se ole yksin painovoima. Onneksi ohikiitävän hetken kestää. Vähän tässä tapauksessa on hyvä.

Vaikea sitä on mennä koskemaan toisen omaa, varsinkin kun se on loppusointuista tekstiä. Ja kun välimerkein vapaus pois jättää tai käyttää on suurempi esim. novellia. Miettisin sanajärjestystä, joiltakin osin ja myös poistaisin sanoja, jotka rikkovat tunteen (tunnelman) minkä tarkoitat. Viimeisten rivien säkeet mielestäni, eivät edellisten tavoin toimi. Esim. Poistaisin Kesäloman.

Monesko kolmen rivin runo? Olen ristinyt nämä runot Teema ja muunelmat. Tässä runossa ei mitään jätetä sattuman varaan on vain yksi tie, auto, joka ohi vilahtaa ja se on kastijako.

Runoilija kuin tekee samaan muottiin valettuja kappaleita. Vaikea ilmeestä liian samankaltainen runon on repiä uutta. Sori.

Syvällinen katse tulee omista tuntemuksista, kohtaa minut. Onko tekijällä paljon ollut kohtaamisia, on epäilys tuntemisesta? Riippuu missä kohtaaminen tapahtuu, onko se asemalla juhlissa jne. Mielenkiinto on sanoissa Tunsinko sinut jätin pisteen pois kuten runoilija ja huomaan kuin kysyy tuntemattomalta mielipidettä. Kuvan täyttää Otsake Nostalgia. Tässä jäi paljon sanomatta, mutta on turha puhkoa runo kuin ilmapalloa. Kun se on tyhjä, tiedämme minkä näköinen se on. Sanon runo on pieni helmi.

Kaikki ei unia näe ja kaikki ei aamulla herää kysymään onko unet tosia? Kun ei unet, mitkä sitten? Seuraava aamuna voi kysyä, olenko minä hereillä? Mikään ei ole itsestään selvää runoilijalle, ja niin on hyvä?

Kun on lukenut useamman runon Sinulta, huomaa menneeni mukaan veneeseen. Sinä soudat. Mela jäi rannalle. Sinä hakeuduit ranta seuraten, ymmärrän tämän olevan sinun virtasi. Koivut rannalla lyövät vasten kasvoja, olo on kuin lapsuudessa, kun sain yhden kerran vain Äidin lyönnit. Tekoa pienenä pidin, mutta oli vääryyttä kokenut arka sieluni, saanut usein vuotavat iskut. Tuota samaa koen runoissasi

Kysymykset kuin mietekirjasta. Mitä tuli tehtyä? Kiittääkö elämästä vai kiroaa. Onko kannattanut elää? Antaa runosi tilaa rehelliselle sielun kuvalle. Hyvä jälki Sinusta jää ei siloinen, jonka kauneutta ihaillaan vaan elämän rypyissä on Sinun voimasi.

Katketuuden meressä on tuskaista edetä pelko on aina, ettei jaksa rannalle. Ne aallot, niitä on liikaa.