Arvostelut käyttäjältä Oriodion

Kiva, mystinen pikku tarina. Jotenkin aika samanlaista kerrontaa kuin Arvostelija-tarinassasi, sinulla on selvästi erottuva oma tapasi kertoa tarinaa, hyvä niin. Olisi ehkä luokitukseltaan voinut olla satukin? haavanlehden tapaan tykkäsin myös kovasti Pikku Asiasta, jotenkin saunatonttumainen fiilis siitä tuli, mutta toimi hyvin ettei sen tarkemmin kerrottu mitä ihmeen otuksia ne pikku asiat olivat. Kenties niitä on muitakin ihan eri asioita tekeviä pikku asioita, ehkä jopa vähän isompiakin Asioita? Kun niillä on kerran oma liitto ja hyvien tapojen kirjanenkin. Kuka tietää. :D

Jos jotain haluaa hioa, niin en ihan saanut heti kiinni siitä, että minne Pikku Asia lähti pihalle poistuessaan, tarkoitan siis että siinä kuvailtiin kai naapuritalojen sijainteja suhteessa toisiinsa, mutta tämä meni vähän ohi. Eipä nyt mikään iso juttu ole.

Hienoa pohdintaa. Itse olen enemmän vähän vauhdikkaampien tarinoiden ystävä, mutta omaan tarkoitukseensa tämä tuntuu juuri sopivalta.

Teema tuosta isänmaan kunnian kyseenalaistamisesta uppoaa hyvin. Etenkin loppu, "Hänen oli parasta palata ennen kuin hän palelluttaisi kunniakkaat varpaansa." kiteyttää tämän mielestäni hyvin. Ihan kiva jos varpaat pysyy kunniakkaina, vaan hienoon jamaan se onkin johtanut, ja varmasti siitä on paljon iloa tuolla vankileirillä. So to speak.

Myös hyvä lisä tuo infopaketti lopussa. Enpä olisi tuota tiennyt. Hyvä muistaa mitä kaikkea ikävyyksiä sodassa tehtiin rajan tälläkin puolella.

Hieno tarinahan tämä on, siitä ei pääse mihinkään. Karun realistinen. Ja erinomaisesti kirjoitettu, kuten aina.

Omaan makuuni ehkä vähän liiankin realistinen, mutta se nyt on vain henkilökohtainen mieltymykseni. Ainoa varsinainen kritiikki mitä tähän tuli mieleen on Peterin hahmo, se jäi vähän ohueksi, kun muut hahmot tuntuivat hyvinkin vakuuttavilta.

Tässä oli hieno, omaperäinen ja mystinen idea, ja jätetty sopivasti asioita kertomatta. Esimerkiksi kuka tuo Arvostelija oikeasti oli, tykkäsin että tämä jätettiin avoimeksi kysymykseksi. Ei ihan mikään Oopperan kummitus kuitenkaan, kun viitattiin aiempaan elämään ja kummipoikaankin, vaikka tulikin sellainen fiilis kuin hän olisi käytännössä jo osa tuota teatteria.

Kerronta oli sinänsä hyvää, mutta jotenkin, en ihan osaa selittää että miksi, niin teksti ei oikein tuntunut aina tarttuvan päähän. Meinaan, että monta kertaa lukiessani havahduin siihen että nyt olen lukenut jo jonkun aikaa, enkä oikein muista että mitä siinä kohtaa oli kerrottu. En osaa tarkemmin sanoa mistä tämä johtuu. Lopussa, kun tuo lapsi ilmestyi paikalle, niin vähän ehkä lukijana virkistyin ja pysyin paremmin mukana. Lapsi oli muutenkin hauska, ja puhua pälpätti loistavia juttuja. Loppu tuli kuitenkin vähän yllättäen - oliko tarkoitus jättää tämä tällä lailla täysin avoimeksi, että lähteekö tuo Arvostelija teatterista vai ei, vai onko tähän tulossa jatkoa?

En juurikaan lue romantiikkaa, ja tämä taitaakin olla ensimmäinen arvosteluni kyseiseen kategoriaan kuuluvissa kirjoituksissa täällä. Tämä oli kuitenkin kiva tarina, eikä ollut sillä lailla siirapin kuorruttama etteikö ei-niin-romantiikan-ystäväkin olisi jaksanut tätä lukea.

Annie oli erittäin samaistuttava hahmo. Ja mukavaa syvyyttä oli saatu mukaan, äidin kuolema kummitteli hyvin taustalla ja sekä Annien että isänkin suhtautuminen tähän tuntui uskottavalta.

Joitain kohtia oli kuitenkin joissa olisi mielestäni voinut parantaa:

Alussa Annie lähti vähän liian nopeasti pakomatkalleen. Olisi voinut kertoa vähän enemmän taustoja ennen sitä, jotta lukija jo siinä kohtaa ymmärtää Annieta, ja tajuaa miksi hän haluaa linnasta pois. Nyt tämä ymmärrys avautui ainakin itselleni vähän myöhemmin.

Luulisi että tuollaiseen kartanoon kysyttäisi vähän enemmän kysymyksiä ennen kuin päästetään joku satunnainen oven koputtelija töihin. Tai jos on akuutti tarve lisätyövoimalle seuraavan päivän pojan maailmaltapalaamisjuhlia varten niin tästä olisi voinut mainita.

Ymmärrän että Annie oli vihainen Jonathanille, vaikka oikeasti rakastikin häntä. Silti lopussa Annien mieli muuttui vähän turhan nopeasti hirveästä vihasta kaiken anteeksi antavaksi "ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti" mentaliteetiksi.

Mutta siis, nämä tällaisia pikkujuttuja. Ja tuohon Annien ja Jonathanin vihoitteluun tuli vielä mieleen, että kun Annie paljasti henkilöllisyytensä ja Jonathan suuttui, niin Anniella olisi ollut ainakin yksi valttikortti jolla ehkä olisi voinut saada Jonathanin kuuntelemaan itseään; Jonathaniahan yritettiin naittaa vasten tahtoaan, ja kun Annielle itselleenkin oli yritetty juuri samaa, niin luulisi että Jonathan olisi sen kuultuaan saattanut ymmärtää paremmin miksi Annien oli valehdeltava. Ainakin Annien olisi kannattanut yrittää tätä. Tai jos hän ei siinä hetkessä tätä hoksannut, niin olisi voinut myöhemmin harmitella että miksei tullut tätä tajunneeksi.

Kirjoittaessasi ainakin käsittelet hahmoja hyvin, se on sanottava. Eikä tässä nyt kielellisesti mitään muitakaan ongelmia ollut.

Vielä yksi asia jota jäin miettimään. Ehkä et tarkoituksella maininnut missä tämä tapahtui, mutta itse olisin jotenkin silti halunnut sen tietää. Ilmeisesti Britanniassa, päättelin brittiläistyylisistä nimistä ja siitä että Annieta haluttiin naittaa Irlannin prinssille?

Hauska tämä oli. Etenkin Antero oli kyllä huvittava, ja ehkä hauskin yksittäinen kohta oli miten Abu sai kerrankin tämän puheenjohtajan hiljennettyä. Teksti on mukavaa ja luo sellaisen koomisen tunnelman, että tässä naapurustossa voi tapahtua vaikka mitä. Voisin kuvitella tällaisen vuodesta toiseen pyörivän tv-sarjan, missä nämä hahmot jaksaa aina vain naurattaa. :D

Alkua ehkä vähän lyhentäisin, koska se tuntui vähän irralliselta tämän naapuruston varsinaisista tapahtumista, vaikka ainakin se miten paljon posteljooni pystyy päättelemään asukkaista heidän postin perusteella olikin hyvä oivallus ja sinänsä johti ihan kivasti tähän varsinaiseen sisältöön.

Loistavaa tekstiä! Jotenkin ihan alusta asti pääsee tosi hyvin tämän harvinaisen tylsän miesolennon pään sisään, eikä ulospääsyä ole. Todella hyvää ja hauskaa kerrontaa, ottaen huomioon että tässä ei oikeastaan tapahdu yhtään mitään. Siis todella tylsää arkista tuherrusta, missä ei sinänsä ole mitään pätkän verran kiinnostavaa. Mutta silti tätä lukee vain lisää kaivaten! Täydet 5 pistettä varmaan vaatisi jonkun oikeasti kiinnostavan aiheen, mutta siis tämä oli varmasti parasta tekstiä mitä olen koskaan lukenut tällaisesta mitäänsanomattomasta harmaasta arjesta!

Joskin ilmeisesti tähän on jotain säröäkin tulossa, kun alussa viitattiin tuleviin veritekoihin tms. Hyvin tämä toimii ihan vain tällaisena arjen sankarin kuvailunakin, mutta mielenkiinnolla odotan mitä hirmuisia katastrofeja tässä onkaan luvassa.

Kyllä tämä mielenkiinnon herättää. Etenkin tuo olento, mikä lieneekään, tuntuu kiinnostavalta. Ja puhekieli toimii tässä mielestäni oikein hyvin.

Yhdyn jossain määrin L.R:n kommentteihin. Ehkä tosiaan vähän enemmän voisi painottaa nykyhetkeä, riippuen tietysti siitä miten olit ajatellut viedä tarinaa tästä eteenpäin. Tässä hyvin iso osa on menneiden kelaamista ja kaikki mitä varsinaisesti tapahtuu tulee kahdessa viimeisessä kappaleessa. Mikä sekin toki voi toimia, mutta jos tämän on tarkoitus olla toimintatäytteistä kamaa niin silloin varmaan vähän toiminnallisempi alku voisi olla hyvä. Toinen vaihtoehto voisi olla myös aloittaa tämä vähän aikaisemmasta pisteestä, ja kertoa siitä miten nuo muut hahmot kuolivat ja vain tämä yksi jäi jäljelle? En tietysti tiedä millainen tästä tarinasta on tarkoitus kehittyä, niin voi olla että nämä ajatukset ei toimisi, mutta heitinpä kuitenkin ideoita ilmoille.

Ihan hyvää tekstiä ja kerrontaa, ja päähahmo Mikhail vaikuttaa kiinnostavalta yksinäiseltä sudelta.

Mutta en oikein saanut kiinni siitä, että mistä tämä tarina varsinaisesti kertoo - Mikhailin selviytymisestä tuossa maailmassa vai. Mutta mikä ajaa Mikhailia eteenpäin, mitä hän tavoittelee? Alussa oli yksi hyvä lause:

"Ei tarvinnut välittää, tai edes teeskennellä välittävänsä mistään. Ei ollut muuta tarkoitusta kuin selviytyminen, eikä sekään ollut tärkeää."

Ajattelin että tämä kuvaa ilmeisesti Mikhailin persoonaa hyvin. Ja varmaan kuvaakin, mutta tätä teemaa voisi minusta tuoda paljon enemmänkin esille.

Ei myöskään oikein saa kiinni tuosta maailman menosta, mitä on oikein tapahtunut että ollaan päädytty tuollaiseen anarkiaan, mikä tämä Valkoinen Aurinko, joka alussa mainittiin, on, ja mitä eri alueita tuolta nyt sitten löytyy, ja kuka niitä hallitsee? Eli vähän vaikea hahmottaa kaikkia tapahtumia kun ei tiedä niiden taustoista hirveästi. Vaikka ilmeisesti tämä jatkuu vielä, vaikka tämän julkaisemisesta onkin jo pitkä aika. Jos joskus saat tämän tehtyä loppuun, niin olisi kiva vähän enemmän avata tuon maailman taustoja sitten jatkossa.

Tässä oli loistava idea. Pysähtynyt, tai no, itsensä ympäri samaan aikaan kiertävä kuin Auringon ympäri kiertävä planeetta, jonka toinen puoli on ikuisessa päivässä ja toinen ikuisessa yössä, koitetaan saada taas pyörimään. Hyvää settiä!

Mutta kuten Dhanne mainitsikin, niin hahmoja olisi voinut parantaa. Nämä ei ole kovin persoonallisia tai kiinnostavia. Etenkään Omhista en osaa sanoa yhtään mitään, se oli vain joku nimi joka meni päällikön kanssa laukaisemaan niitä räjähdyksiä. Ehkä kaikista isoin ongelma mulla oli Brownien kanssa. Tuntui vähän pakotetulta lopputaistelulta, kun ei juurikaan avattu niiden suhdetta tähän pimeän puolen klaaniin.

Myöskin paikkoja olisi voinut kuvailla enemmän. En ihan pysty näkemään tätä planeettaa mielessäni. Se olisi avannut tätä ehdottomasti kertomisen arvoista ideaa paremmin.

Jos tätä oli jouduttu karsimaan merkkirajojen takia niin se tietysti osaltaan selittää näitä ongelmia. Mutta mielestäni tämä olisi vaatinut vähän enemmän pituutta päästäkseen kunnolla oikeuksiinsa, merkkirajoista viis.

Pikkujuttuna, niin ulkoasussa vähän häiritsi kun tavuviivoja on kopioitunut mukaan ilman rivinvaihtoa.