Pitääkö ihmisen olla
jotakin suurta ja kaunista
helmet roikkua kaulassa
sininen uni, tanssi kiven päällä
horjahtamatta tyhjyyden tarjottimella
jotakin pitää olla, olen siis itseni oma
ettei kukaan pääsisi sanomaan
sinä olet tyhjä tai täysi nolla
vain aivojen naksutus, ajan ja paikan
viimein olen yksi runoilija
ilman ammattinimikettä ja palkkaa
joka haluaa kääntää
maailman ympäri ja näyttää
mistä pimeä puoli on tehty
totta kai
ja ymmärtää
kuinka mahdollisuuksia
monia on hyvään ja kauniiseen
on saanut elämän alusta
näkymättömän pienestä
tänne pohjantähden alle
kevään sinivuokon lehdelle
ei haittaa vaikka se on kylmä
se on heräävän toivon aamu
runoilijan alku
piilevä metsän soitto
koloistaan katsoo
metsän väki
kun varovasti nostaa jalkaa
erilleen muista syntynyt
tippa nenän päässä
lausuu runoa, että metsä kaikaa
totta kai
