ESIPUHE
Olin jo mennyt nukkumaan, kun en saanut millään unta. Mietin miten saisin kahden viikon Kanarian matkasta lisää pysyviä muistoja. Valokuviakin oli otettu varsin vähän.
Ideana oli siis kirjoittaa ranskalaisilla viivoilla matkan tärkeimmät tapahtumat, mutta jossain vaiheessa se paisui muistelmiksi ja aina tarinaksi asti. Koska fakta olisi ollut suhteellisen tylsähkö paperilla, päätin värittää sitä hieman fiktiolla, saaden muistelmista novellikokoisen tarinan. Suurin osa tapahtumista on siis totta, mutta vain hieman fiktiolla höystettynä.
LENTOPELKO
Viidennen oluen jälkeen en enää pelännyt. Olimme kymmenessä kilometrissä pilvien yläpuolella. Lähemmäksi ei tavallinen tallaaja Jumalaa pääse. Ei jumalauta! Olemme lentokoneessa! Ja minullahan on lentopelko. Panikoin aina siihen asti, kunnes lentoemäntä ilmoitti ettei takarajaa kaljan ostamisessa ollut. Otin saman tien kuusi, sillä tiesin pelkääväni selväpäisenä enemmän. Taustalla pullo salmiakkikossua auttoi myös tilanteeseen. Eihän sitä pitkää automatkaa Kuopioon jaksanut ilman fiilisjuominkeja.
Minä, Rami (nimi muutettu) ja Santeri (nimi muutettu) päätimme muutama kuukausi sitten toimia. Vain kerranhan sitä nuoria ollaan. Astuimme krapulapäissä matkatoimistoon ja ostimme reissun Kanariansaarille. Matkavakuutuksiakin myyjä yritti tyrkyttää, mutta nauroimme ehdotukselle ikään kuin olisimme kokeneitakin maailman matkaajia. Kyllä sieltä hengissä takasi tullaan, vaikka väkisin.
Lentokoneruoan syötyä, ties mitä moskaa sekin oli, pojat ehdotteli kortinpeluuta ajankuluksi. Minä tuskin kuuntelin heitä. Olin lumoissani lentoemännästä joka korjasi astioita matkustajilta. Lensimme Espanjalaista konetta, joten jokainen työntekijä oli sieltä kotoisin. Muistan miettineeni, että jos jokainen espanjalainen neitokainen on samaa luokkaa, niin edessä olisi upea matka.
Halusin nähdä hänet lähempää. Nousin ylös ja sanoin äijille meneväni vessaan. Pikkukoneen käytävät olivat todella ahtaat, eikä kontaktia kanssamatkustajiin voinut väistää. Kymppikerhoon pääseminen mielessäni, lähestyin lentoemäntää. En koskaan tajunnut mitä lentokoneseksissä oli ihmisiä kiihottanut, mutta nyt tunnuin tajuavani senkin. Jouduin, tai pikemminkin sain, ahtautua neitokaisen takapuolelta ja pahoittelin tietenkin hänelle tilannetta. Vaikka todellisuudessa minua ei tietenkään haitannut yhtään. Jos tästä hetkestä olisi saanut valokuvan, niin se tuskin olisi näyttänyt kovin siveelliseltä. Vessaan mentyä tunsin housuissa epämääräistä paisumista, joten oli parempi odottaa tilanteen laukeamista. Ei siis kirjaimellisesti.
Olimme lentänyt jo neljättä tuntia ja aika kävi todella pitkäksi. Elokuvakin oli ollut tylsääkin tylsempi. Vilkuilin käytäväpaikalta ympärilleni tutkien minkälaista porukkaa Kanarialle kanssamme oli matkalla. Paljon vanhempia henkilöitä ja lapsiperheitä, ei yhtään… Aa! Mutta odotapas. Parin penkkirivin päässä näkyi viehkeä punatukkainen nuori nainen. Naisen perhe oli lähtenyt jokavuotiselle ulkomaanmatkalle ja hän oli ”palkattu” lapsenvahdiksi pikkuveljeänsä vahtaamaan. Tyttö näytti vähintään täysi-ikäiseltä, joten annoin itselleni luvan katsella häntä pidempäänkin. Hän huomasi tuijotuksen ja varmaan myös tunsi sen. Niin tiukkaan häntä porasin katseellani. Kastanjanruskeat, liiankin tummat, sielukkaat silmät. Huh! Niihin voisi upota pidemmäksikin aikaa ja sen myös tein. Flirttailu ei tällä kertaa ollut vain yksipuolista, vastakaikuakin tuli ja se sai minut häkeltyneeksi. Pidin kuitenkin pokkani ja iskin naikkoselle pari kertaa silmääkin. Älkää käsittäkö minua väärin, en todellakaan ole koskaan osannut pelailla. Täysin päinvastoin, mutta lomalla annoin itselleni vapauden tämän asian suhteen.
Rami muistutti minua ongelmasta joka meillä oli edessä. Alkoholiongelma. Ei sellainen ongelma mihin AA-kerho auttaisi, vaan hyvinkin päinvastainen. Mistä me saisimme tähän aikaan juomaa? Kun kone laskeutuu, kello on lähemmäksi keskiyötä, eikä me ensimmäisenä yönä clubeja valloiteta. Ei hemmetti!
Tilanne raukesi lentoemännän, jep, juurikin sen hyvännäköisen, ilmoittaessa verovapaista juomista. Vitosella viskiä, ja kyllä kiitos! Päätimme siis ottaa pari per naama.
Lentopelkoni oli unohtunut täysin, aina siihen asti kunnes lähestyimme Kanariaa. Matkustajia kehotettiin kiinnittämään turvavyö ja nostamaan tarjoilupöytä. Aloimme laskeutua. Käännyimme kiitorataa kohden ja tunnelma oli kuin huvipuistossa. Kone kaartui ja saatoin nähdä toisesta ikkunasta tähtitaivaan ja toisesta kaupunginvalot. Laskeuduimme vielä hetkisen verran, kun huomasin vesipisaroita tippuvan katosta. Mitä helvettiä! Onko katossa joku perhanan reikä! Eikö nämä sillipurkit pitäisi olla täysin umpinaisia! …Rauhoitu, rauhoitu… Älä anna pelon voittaa… Avaa se verovapaa viski, ja ota iso huikka. No niin, johan helpotti. Enhän minä edes tiedä miten lentokoneet käyttäytyvät. Tämä on sitä paitsi minun neitsytmatkani, mistä minä mitään tiedän. Sehän voi olla täysin normaalia. Päätin vain pitää suuni kiinni asiasta ja odottaa laskeutumista.
BUSSIMATKOJA
Koneen ovesta ulos kävellessä vastaan hengähti lämmin ja kostea ilmasto. Täysin eri tunnelma Suomeen verrattuna. Lentoaseman bussi vei meidät koneelta asemalle. Aseman suuruus oli hieman eri luokkaa kuin koto Suomessa. Kuopion asema kalpenisi kilpailussa tätä vastaan.
Noin viiden minuutin matkan aikana en pystynyt keskittymään ajatukseen, että olimme saapuneet Kanarialle. En nimittäin saanut silmiäni taaskaan irti punatukkaisesta tytöstä. Tyttö oli bussin toisessa päässä perheensä kanssa ja piti pikkuveljeänsä kädestä kiinni. Lapsi näytti väsyneeltä, mikä ei ollut ihme. Koko bussin porukka tuntui potevan matkaväsymystä. Haukotuksia puski joka puolelta.
Pääsimme vihdoin asemalle ja odottelimme matkalaukkuja laukkuhihnalta. Pienen pieni paniikki saattoi nousta takaraivoon, kun laukkuja ei hetkeen näkynyt. Päästimme helpottavan huokaisun, kun kolme viimeisintä laukkua osoittautui olevan meidän. Tunnistin omani Suomen lipusta, joka oli kiinnitettynä valjaisiin. En ole pitänyt itseäni kovinkaan isänmaallisena, muulloin kuin jääkiekon MM-kisoja seuratessa ja näköjään ulkomailla ollessa. Matkalaukkuni oli entiseltä tyttöystävältäni lainassa, joten en missään nimessä saisi hukata sitä. Ja olihan sen sisältökin jonkin verran tärkeähkö.
Saavuimme ulos jossa meitä odotti jälleen linja-auto. Santeri sai selvitettyä oikean auton, joka veisi meidät hotellille. Odotellessa poltimme savukkeet, ihan fiiliksenkin vuoksi. Ajatella! Olimme kuuden tuhannen kilometrin päässä Suomesta, jossa lähtiessämme oli ollut lähemmäs metrin verran lunta ja pakkasasteita. Ei tämä hetki sanoja tarvinnut.
Bussi oli valmis lähtemään ja kapusimme sisään. Suomenkielinen oppaamme tarjosi sisään mennessä muutaman lehtisen yleisiä tiedotteita ja pakollisia hätänumeroita. Hän piti pienen tiedotuspuheen, josta en muista sanaakaan, sillä olin niin haltioitunut ympäristöstä.
Kuski ajoi kuin viimeistä päivää, mutta täällä se oli luultavasti tapana. Oli pimeä, eikä ulkona näkynyt kuin valotauluja, pari kasinoa ja korkeaa vuoristoa. Se riitti pitämään nenäni ikkunassa kuin pienellä lapsella.
Sovituilla hotellipysähdyksillä bussin väki poistui vähitellen jättäen vain meidät auton perälle. Viimein oppaan suusta kuului meidän hotellimme nimi.
Astuimme ulos, nappasimme matkalaukut ja astelimme hotelliin, bussi kiihdyttäen taustalla. Kuskilla taisi olla kiire kotia iltavuorosta.
ENSIMMÄINEN ILTA
Hotelli ei ollut viiden tähden arvoinen, eikä sen näköinenkään, mutta sitä osasimme odottaakin. Ja sehän ei tässä tärkeintä ollutkaan, kunhan vain oli paikka missä punkata.
Pienessä aulassa vastaanottopöydän takana odotteli tuulipukuinen keski-iässä oleva herrasmies, joka toivotti meidät lämpimästi tervetulleeksi hotelliinsa. Hän oli paikan omistaja ja ei olisi mikään ihme jos hoitaisi vielä talkkarinkin hommat. Sen verran monitoimiäijältä hän näytti.
Avaimet saatua ja perushöpinät hoidettua, nousimme muutaman kerroksen ylemmäs jossa huomasimme sijaitsevan kauniin, toki pienen, mutta ennen kaikkea kauniin ”sisäpihan” altaalla. Toimii! Juuri sellainen mitä halusimmekin. Emmekä sillä hinnalla parempaa voinut toivoakaan.
Huoneeseen päästyä otin matkalaukusta ensimmäisenä esille cd-soittimen ja etsin sille paikan. Sitten vasta tutkin paikan tarkemmin. Pieni kaksio parilla sängyllä, yhdellä sohvalla, pöydällä, parvekkeella, pieni keittiö päähuoneen yhteydessä ja televisio. Jota tosin ei päälle saanut. Ja sillähän me emme muutenkaan olisi tehneet mitään.
Laitoin soittimesta Irwiniä soimaan ja menin parvekkeelle. Loisteliaan fiiliksen vuoksi musiikkia korville. Ihan niin kuin tunnelmaa olisi tarvinnut keinotekoisesti nostattaa. Ai että oli hyvä tunnelma päällä. Vihdoin kaukana kotoa ja parin viikon seikkailu sai luvan alkaa!
Nälkä söi vatsalaukkujamme, eikä tämä hotelli tarjonnut siihen apuun vastausta. Otimme ensihätään paukut verovapaista viskeistämme. Kohotimme tietenkin maljat matkan alulle. ”Etelän ketju” starttasi koneensa!
Kaupat olivat kauan sitten tältä päivältä sulkeutuneet, joten lähdimme etsimään jonkunlaista nakkikioskia. Hukassa kuin pienet ankanpojat, pyörimme pitkin katuja pidemmän tovin. Nälkäämme joimme viskiä ja janoomme…no sitä samaista viskiä.
Löysimme kuin löysimmekin paikallisen kebab-kioskin, josta yllätys yllätys, tilasimme kebabit.
Nälän tyrehdytettyä palasimme hotellille. Muutaman kiertotien jälkeen tietenkin.
Viskipullot täysin tyhjäksi kaatamatta, päätimme juoda ne pois ja kiltisti nukkumaan. Seikkailu oli vasta aluillaan.
KOKISTA JA VODKAA
Makasin aurinkotuolissa täydellisen rentona. Lihakseni eivät olleet ikinä levänneet näin paljoa. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta, polttaen ihanasti nahkaani. Linnut, joista en ollut ennen kuullutkaan, liversivät sulosointuja korvaani ja palmut liehuivat lämpimässä tuulessa.
Rami ui altaassa perusdrinkki kädessä; kokista ja vodkaa. Olimme käyneet paikallisessa marketissa, joka sijaitsi korttelin päässä hotellistamme. Ruoan hinta oli samaa luokkaa kuin Suomessakin, olimmehan euromaassa, mutta alkoholin hinta oli täysin eri planeetalta. Halvin vodka maksoi noin neljä euroa litralta, joten muutama pullo mieheen tuli niitä tietenkin ostettua. Olutkin oli halvimmillaan kolmekymmentä senttiä tölkki. Elimme siis suomalaista unelmaa.
Puolen pullon jälkeen vodka alkoi jo tuntua mukavasti. Olihan siinä monta oluttakin otettu kyytipojaksi. Kellokin kääntyi jo iltaa kohden. Kehotinkin poikia laittamaan ykköstä ylle, sillä kohta lähtisimme nauttimaan paikallisesta iltaelämästä.
Kävelimme viitisen minuuttia ja tulimme ensimmäisen baarin eteen, joka kantoi nimeä ”Tiffany’s”. Päätimme kokeilla onnea ja astua sisään. Sisälle käveltiin pitkät portaat alaspäin. Ihmettelimme miksi jonkun tyhjentämässä tuopissa luki tutusti ”Karjala”. Ei perkele! Tämähän on Suomi-baari. Tänne asti tullaan ja ensimmäisenä Suomi-baariin.
Tilasimme muutaman ja istuimme nurkkapöytään. Katsoin Santeriin ja pyörittelin päätäni. Tunnelma oli täysin sama kuin perusräkälässä kaukana kotomaassa. Täällä ei sitten kauaa viihdyttäisi. Tämän ajateltuani huomasin Ramin poistuneen pöydästä. ”Olen suomalainen” kajahti kaiuttimista soimaan ja pelkoni kävivät toteen. Tämähän oli kaiken kukkuraksi karaoke-ilta ja Rami päätyi tietenkin laulamaan.
Muutaman kappaleen ja tuopin jälkeen oli pakko lähteä eteenpäin. Rami olisi mielellään jäänyt pidemmäksikin aikaa, mutta tyytyi lähtemään meidän mukaan.
Saavuimme ostoskeskukseen, josta löytyi nuorelle miehelle kaikki mitä illanviettoon tarvitsee. Noin kymmenkunta yöklubia, paljon ruokapaikkoja, pelihalleja ja ihanaisia naisia.
Meitä oli etukäteen varoitettu taskuvarkaista. Itse pidin lompakkoani vetoketjun takana, joten sitä tuskin sieltä kukaan saisi napattua. Santeri sen sijaan takataskussa, eli taskuvarkaiden helpoin kohde.
Söimme burgereita omassa rauhassa, kun harmittoman näköinen, vanhempi hampaaton mies tuli jaarittelemaan niitä näitä. Tietenkin pienessä tuiskeessa emme ajatelleet miehestä mitään pahaa. Yleisesti mukavalta kun vaikutti.
Harhauttaen Santerin horjahtaen ”vahingossa” hänen päälleen, nappasi varas lompakon takataskusta. Onnekseen Santeri huomasi varkauden ja nappasi omansa nopeasti takaisin. Tuolla reaktiokyvyllä varas jäi helposti toiseksi. Mies ei edes juossut karkuun. Oli varmaankin niin hämmentynyt Santerin uskomattomasta nopeudesta. Tästä innostuneena Santeri löi lisää vettä kiukaaseen ja haastoi miehen satasen juoksukilpailuun. Katsotaan kummalla on parempi reaktiokyky. Hämmentyneenä ja sekavana varas hymyili ja poistui takavasemmalle. Parempi hänelle, sillä meitä oli kolme ja varas oli yksin.
Edellisen episodin saman tien unohtaneena päätimme mennä seuraavaan klubiin, joka tuli vastaan. Istuimme pöytään, johon kuin salamana iski tarjoilija meille drinkit pöytään. Juomat näyttivät liian makealta ja lähetin ne heti takasi. Emmehän me mitään edes tilanneet. Ovat vaan niin perhanan hanakoita myymään humalaisille kalliita drinkkejä.
Käskin Ramin hakea meille vodkat kokiksella. Sillä lopetetaan millä aloitettukin.
Olin iskenyt silmäni muutamaan ruotsalaistyttöön. Ulkoisesta olemuksesta huomasi neitojen alkuperän helposti. Toinen oli puhdas blondi, ei niinkään värjätty tekovaalea, vaan aito auringon värinen kultahapsinen kaunis nuori neitonen. Toinen taasen brunetti, pitkillä suorilla kauniilla hiuksilla. Mielessäni varasin itselleni jälkimmäisen.
Kolmen drinkin jälkeen uskaltauduin mennä juttelemaan. Tytöt näyttivät yksinäisiltä, joten pyysin heitä meidän pöytään. Ruotsia en itse osannut, joten tyydyin puhumaan englantia, jos sitäkään tässä humalatilassa hyvin. Sen verran kuitenkin ymmärsin että tyttöjen nimet olivat Rebecca ja Ida.
Tovin seurustellen ja alkututtavuudet hoidettua, Ida pyysi minua tanssimaan. Eihän siinä tilanteessa voinut kieltäytyä ja humalatilakin turvasi myöntävän vastauksen. Hoin itselleni että ottaisin tilanteen rauhallisesti. Tuppaan nimittäin tanssilattialla riehaantumaan ja vetämään toimituksen täysin yli. Rauhallisia askeleita musiikin tahtiin. Hitaat liikkeet… Turha toivo, siinä sitä taas pyörittiin kuin mielipuolinen apina ja rauhoittumisen merkkejä ei näköpiirissä. Viehättävää. Onneksi en voinut irtautua ruumistani ja katsoa itseäni tuossa tilassa. En varmaankaan olisi sen jälkeen halunnut mennä takaisin tuohon sekopäiseen ruumiiseen.
Ilta oli jo ollut yö jonkun aikaa ja pian valomerkkikin välähtäisi. Tytöt olivat jonkun ihmeen kaupalla vieläkin meidän seurassa. Rami oli täysin Rebeccan pauloissa ja Idakin oli hivuttautunut enemmän Santerin seuraan. Viimeiset hitaatkin siis menivät osastolle Rami/Rebecca ja Santeri/Ida.
Itse jäin tyhmän näköisenä pöytään istumaan. Kuin yksinäinen lapsi hiekkalaatikolla ilman kavereita ja leikkikaluja. Tylsistyneenä, mutta ei katkerana, viittoilin herroille että minä poistuisin hotellille. Huitaisin viimeisen vodkan kokiksella naamaani ja lähdin clubista.
MONTA KILSAA RANTAA
Heräsin puolenpäivän aikoihin Ramin viheltelyyn keittiön puolella. Siitä jokainen voi arvailla mihin suuntaan sankareiden eiliset seikkailut päättyivät. Vain aamupalan tuoksu sai tämän krapulaisen perseen ylös sängystä.
Söin aamiaisen parvekkeella, johon aurinko paistoi täydeltä taivaalta. Siinä hetken hikoiltua krapulan ulos edellisen illan hajuisesta kropastani, oloni oli taas huomattavasti parempi.
Aamupalan jälkeen lähdimme suuntaamaan rannalle päin. Siinä tilanteessa suuntavaisto oli täysin hukassa, joten tyydyimme kysymään apua paikalliselta skootteripojalta. Tämä osoittautui Daniksi, ylisliipattu metroseksuaali, joka myi turisti-urpoille baarikierroksia. Tilaisuuden hyvin hyväkseen käyttäen, hän puhui meidät tietenkin ympäri ja huomasimme olevan jokainen kolmisen kymppiä köyhempiä. Noh, ohjattu baarikierros ei tuntunut huonolta ajatukselta. Ja lupasihan Dani meille jokaisessa baarissa jonkun verran ilmaisia juomia. Vaikutti ihan hyvältä kaupalta, vaikka äijä pistikin vähän ärsyttämään.
Rannalle päästyä ihailin muutaman minuutin maisemia. Oli nimittäin rantaviivaa niin pitkälle kuin silmä vain kantoi. Huhhuh! Ei ainakaan löhöilypaikoista ollut kilpailua.
Pitkän vaeltelun jälkeen löysimme otollisen paikan, mistä tiirailla tipuja. Otimme tietenkin pussiolutta mukaan ja korkkasimme tämän päivän ensimmäiset. Fiilis oli mitä mainioin. Lämmin Atlantin tuuli hiveli kroppaa, Kanarian aurinko poltteli ihoa ja kylmä olut virtasi alas kurkusta viilentäen mukavasti. Jokainen lomailija näytti olevan kaukana arjen oravanpyörästä. Ei voinut kuin nautiskella.
Olimme hetken puhuneet yleistä paskaa ja muutamat oluetkin oli jo kaadettu, kun päätin lähteä uimaan. Tänne asti kun tullaan, niin Atlantin valtameressä oli pakko käydä pulahtamassa. Pojat eivät olleet innostuneita asiasta. No jääkööt yhtä kokemusta köyhemmiksi, itse en jäisi.
Kävelin merelle päin ja ilokseni huomasin ”vanhan tutun” makailevan aurinkotuolissa. Punatukkainen, lentokoneessa näkemäni nuori silmänilohan se siinä. Ihanissa bikineissä, upealla vartalolla varustettu neitokainen. Ujo kun luonteeltani olin, pysähdyin hetkeksi ja arvoin uskaltaisinko lähestyä tuota ihanaista. Päätin edes kävellä hänen ohitse ja moikata, jos vaikka sattuisi muistamaan. En edes ehtinyt suutani avata, kun tyttö tervehti ensin. Häkeltyneenä vastasin tervehdykseen. Jalat jatkoivat matkaa, vaikka pääni sanoi, että pysähdy nyt hyvä mies juttelemaan.
Ajatukset olivat edelleen tuon kauniin tytön luona, kunnes havahduin. Olin jo meressä uimassa. Meri oli suolaisempaa kuin suola itse ja se kirveli mukavasti silmiäni. Aallot olivat noin pari metrisiä ja tunsin itseni jälleen lapseksi hyppien aaltojen päällä. Mereksi vesi oli todella lämmintä. Täysin toisenlaista kuin Suomen merivesi.
Ajantajun hukaten, uiden varmaan puolisen tuntia, päätin palata takaisin jätkien luokse. Kävelin tietenkin samoja reittejä, toivoen punatukkaisen olevan vielä rannalla. Harmikseni sain todeta tytön lähteneen. Toivottavasti näkisimme jälleen.
Selittäen pojille tilanteen, he suosittelivat kylmää olutta ja raakaa paukkua taskumatista joka Ramilla tietenkin oli mukana. Se olikin täysin oikea ratkaisu tähän pieneen takaiskuun.
VENEMATKA JA EURON TEQUILAT
Lumoutuneena hänen kauneudesta, ostimme Santerin kanssa venemaisemamatkan.
Rinnat… Ööö, otetaanpa hieman taaksepäin. Olimme päivän aluksi päättäneet lähteä ”Jumbo” nimiseen ostoskeskukseen tiirailemaan mestoja ja ehkä siinä samassa shoppailemaan pakolliset tuliaiset.
Tovin pyörittyä keskuksessa vastaamme käveli ne aiemmin mainitut rinnat. Äijät, älkää tuijottako. Hän puhui puhelimessa ja kieli oli niin tutun olista, että meidän oli pakko lähestyä häntä. Kävi ilmi että hän, nimeltänsä Jasmine, oli suomalainen maailmanmatkaaja, joka tienasi taskurahojansa paikallisen maisemamatka-yrittäjän palkkalistoilla. Tuttavuudet tehtyä, hän tietenkin ojensi meille mainoslehtisen. Lehtisessä näkyi olevan hieno kahden kerroksen superjahti ja sanat ”free alcohol included”. Ja kun matkan myyjä oli näinkin hemaisevan ihana Jasmine, me olisimme varmaan ostaneen häneltä ihan mitä vain. Loistava mainoskikka, täytyy myöntää.
Puolen tunnin päästä istuimme linja-autossa Santerin kanssa. Rami ei lumoutunut Jasminesta samalla tavalla kuin me, joten hän päätti jäädä hotellille lepäilemään.
Noin tunnin matkan jälkeen saavuimme pienelle laiturille. Laiturin päässä kellui todella köyhän näköinen, YKSI KERROKSINEN, lähempänä lauttaa oleva vene. Kysyimme muilta kanssamatkustajilta tietäisivätkö he milloin mainoslehtisessä kuvattu jahti saapuisi paikalle. Samassa jo kapteeni kuulutti kaikkia veneeseen. Totesimme Santerin kanssa itsemme puolihuijatuksi ja päätimme mennä mukaan. Olihan siellä sentään sitä ilmasta tarjoilua.
Alkuhämmingin jälkeen kaikki istuivat omissa nurkissaan. Olimme seilanneet jo jonkun aikaa, kun matkan ohjaaja kuulutti, että ruoka on valmista ja juomaa saa hanasta. Ah, mikä ihana kuulutus. Asetuimme ensin juomajonoon ja vasta ensimmäisen jälkeen päätimme syödä aterian mikä oli tarjolla. Ihan hyvä grillisapuska, mutta silti juoma puoli kiehtoi meitä pettyneitä enemmän. Se oli aina lohtu tähän fiilikseen. Veneellä oli ruoan jälkeen järjestetty jotakin seurallista ohjelmaakin, mutta se sai nyt jäädä alkoholin jalkoihin.
Olimme juoneet jo ”muutaman”, kun pettymys vihdoin vaihtui humalaan. Kännipäissäni sain tietenkin parhaimman mahdollisen päähänpiston. Kysyin Santerilta paljoko hän maksaisi siitä huvista että hyppäisin liikkuvasta veneestä veteen. Santeri jäi miettimään tarjousta, kun jo hyppäsin boksereillani lämpimään Atlanttiin. Hetken polskittua, vierelleni lensi pelastusrengas. Tartuin renkaaseen kiinni ja samassa minut vedettiin takaisin veneeseen. Vihaiselta näyttävä matkaohjaaja torui minua kuin pientä lasta. Tuli varsin ilmeiseksi se, että liikkuvasta veneestä ei saanut hypätä. Yritin pitää naamaani peruslukemilla ja olla edes sen näköinen että kuuntelisin katuvaisesti. Palasin takasi Santerin luokse, lähes nauru kurkussa. Loppumatka menikin sitten ihan kiltisti.
Palasimme venematkalta hotellille ja kerroimme Ramille, ettei hän ollut menettänyt mitään tähdellistä.
Ilta jo saapuneena, hyvät pohjatkin jo otettuna, kysyin poikia lähtemään kaupungille baareilemaan kanssani. Santeri päätti tällä kertaa jäädä lepäilemään. Päätimme siis lähteä Ramin kanssa kahdestaan.
Pitkän tovin käveltyä, päädyimme paikkaan jossa komeili kolme pientä pubia. Oli rokkipubia ja kevyemmän musiikin pubia, mutta meitä kiinnosti ”Hemingway’s”. Nimittäin ikkunassa näkyi iso Suomen lippu. Tietenkin houkuttelemaan suomalaisturisteja tähän pikkupubiin. Tämä sopi meille, sillä taustalla soi Ramin suosikkibändi Zen Café. Lisäksi olut ja tequilapaukku oli vain yhden vaivaisen euron kappale.
Paikkaa piti herrasmies nimeltänsä Robert. Hän oli hilpeä ja asiakasystävällinen baarimikko, joka oli käynyt Suomessa monia vuosia sitten ja ihastunut paikallisiin ihmisiin ja kulttuuriin. Siksi Suomiteemainen pubi.
Olimme kaatanut jo monta olutta ja sitruunaviipaleitakin oli kasaantunut baaritiskille, joten tequilatkin menivät hyvin meille kaupaksi. Suomen maammelaulukin oli Robertilta löytynyt soittolistalta, eli luonnollisesti sekin Ramin kanssa oli hoilattu moneen otteeseen. Rami oli jossakin vaiheessa sanonut lähtevänsä naapuripubia katsastamaan, eikä miestä ollut sen koommin näkynyt. Itse kaatelin rauhassa paukkuja naamatauluuni ja kertoilin elämäntarinaani Robertille.
[LIIALLISEN ALKOHOLIN AIHEUTTAMA MUISTIKATKOS!]
Heräsin hotellin vessan lattialta, pariin otteeseen oksentaneena. Varsinainen ”Tequila Sunrise”. Santeri yritti herätellä minua krapulakoomastani ja jonkun ajan kerätessäni ajatuksiani nousin vaivoin ylös. Olo kuin helvetistä nousseella aina taivaaseen asti ja sieltä tippuneena vapaapudotuksella takasin maan kamaralle. Kysyn Santerilta, josko hän osaisi valottaa eilistä, sillä itselläni oli todella pitkä filmi katkenneena eilisestä elokuvasta.
Olin kuulemma saapunut hotellille kalmankalpeana, puhuen lähinnä latinaa, tai jotakin avaruudellista möngerrystä. Itsehän tätä en tietenkään muista ja vaikka muistaisinkin niin tuskin myöntäisin. Kädessäni oli viiden senttimetrin pituinen haava, joka syvyyden perusteella pysyisi loppuelämäni asti siinä komeana arpena. Olin kiivennyt hotellin portin ylitse ja jäänyt tietenkin kädestäni johonkin terävään kiinni tippuessani portin päältä. Kännituurienkelini oli onneksi läsnä, sillä ei käynyt pahemmin.
Henkinen, moraalinen ja ennen kaikkea fyysinen krapula päällä, päätin jäädä tämän päivän palautumaan rauhassa.
BAARIKIERROS
Odotimme viimeistä iltaa innokkaina. Viimeistä kun vietiin, päätimme tehdä sen myös kunnolla. Istuimme sisäpihalla ringissä altaan edustalla korttia lätkien ja jo ensipäivistä tutuiksi tulleita vodkakokiksia ryystäen. Korttipelin tiimellyksessä ja auringon paisteessa se hupsahtaisi mukavasti yläkertaan. Sadettakaan ei ollut näkynyt kuin yhtenä vaivaisena päivänä. Tosin silloin satoi rankasti ja koko päivän, mutta ei se pilannut näiden päiden lomafiiliksiä.
Olimme aiemmin ostaneet ohjatun baarikierroksen siltä paikalliselta yli-imelältä metroseksualilta ja tänään oli se päivä. Ilmasta alkoholia ja lupauksia seikkailusta. Olimmehan toki pettyneet jo aiemmin venereissun vuoksi, mutta nyt ei annettaisi minkään pilata tätä iltaa. Jatkoimme siis drinksujen lipittelyä ja yleistä paskanjauhantaa aina alkuiltaan asti.
Laitoimme ”ykköset” päälle ja lähdimme matkaamaan ohjattuun baariin, josta kierroksen oli määrä alkaa. Saavuimme paikalle ja yllätykseksemme huomasimme ison lauman nuoria, valmiina pistämään tanssijalalla koreaksi. Emme kauaa pihalla seisoskellut, vaan hyvin nopeasti ohjaajat avustivat nuorisolaumaa sisälle. Kuin karjaa navettaan. Narikassa kaikille ojennettiin jokin shotti, olut ja muutama drinkkilippu. Ohjattua ohjelmaa ei näyttänyt olevan, mutta alkoholi riitti tähän hätään hyvinkin.
Noin kolmisen varttia siinä olusiamme nappailimme, kun kuulutus ilmoitti jo seuraavasta baarista. Eli jonomuodostelmaan ja menoksi. Olo oli kuin ala-asteella, paitsi että juomat olivat vahvempia ja tytöillä rohkeammat mekot.
Baareja riitti kai noin viitisen kappaleen verran ja tulipa siellä vastaan muutama jo entuudestaan tuttu clubi. Ohjatun kierroksen jälkeen kiitimme ohjaajia ja kanssamatkaajiamme seurasta.
Baarikierroksesta ei jäänyt täysin tyydytetty olo ja kello ei ollut vielä yhtätoistakaan, joten päätimme mennä burgerin kautta saman tien jatkamaan clubeihin. Olihan drinkkilippujakin vielä jokunen jäljellä, ihme kyllä.
Burgeripaikka oli tullut meille jo tutuksi ja myyjäkin tiesi mitä olimme tilaamassa. Istahdimme katukivetykselle nauttimaan iltasuolasta ja tiirailemaan kaupunkielämän menoa. Toisella nurkalla tummaihoinen mies myi Mari-savukkeita ja toisella oli itseänsä myyviä ”neitokaisia”. Yksi näistä lähestyikin meitä uhkaavasti ja ehdotteli lipevästi tiedät kyllä mitä. ”Neito” istui Santerin viereen ja kuiskutteli jotain lipevää hänen korvaansa. Parilla kympillä olisi kuulemma lohjennut. Hän lupasi antaa hieman esimakua ja suuteli Santeria. Santeri ei kännipäissään paljon välittänyt ja otti vastaan mitä tarjottiin, mutta torjui maksullisen sänkytouhun. ”Neito” poistui paikalta metsästämään seuraavaa saalista.
Naureskelin Ramin kanssa täyteen ääneen ja Santeri luonnollisesti kysyi minkä vuoksi hekotimme. Ilmoitin huomaavani tällä maksullisella ”neidolla” suurehkon aataminomenan kaulassa ja ei välttämättä niin naisellisen äänen. Aluksi se ei Santeria tuntunut pahemmin haittaavan, mutta hetken hiljaisena istuttuaan hän ilmoitti meille lähtevän etsimään heti jotain, jossa näkisi oikeita naisia. Halusi kai nopeasti ”pahan maun” suustansa.
Lähdimme seuraamaan Santeria, mutta hukkasimme hänet jo heti ensimmäisellä nurkalla. Tämä toi myös hilpeyttä keskuuteemme, sillä olimme aiemmin sopineet pysyä tämä viimeinen ilta samassa porukassa.
Rami ehdotti että menisimme sopivasti edessämme olevaan rokki-pubiin ottamaan muutama kylmä ja odottelemaan Santerin ilmestymistä.
Rokki-pubia vartioi tummaihoinen, varsin isohko, mieshenkilö. Hän päästi minut ongelmitta sisälle ja suuntasinkin saman tien rakon tyhjentämisreissulle saniteettitiloihin. Minulla oli niin kiire, etten huomannut Ramin jäävän puheille portsarilihaskaapin kanssa.
Palasin käärmenäyttelystä ja kummastelin näkyä. Rami istui nurkkapöydässä pitäen leukaansa. Kysyin tietenkin mitä oli tapahtunut ja Rami selitti portsarin kumauttaneen häntä päänuppiin. Syystäkin, nimittäin portsari oli kiehahtanut Ramille, joka oli kettuillut hänelle huonolla englannilla, ihan vaan kokeillakseen miehen hermoja. Ja olipa Ramin suusta päässyt se n-sanakin, joka tummia miehiä ei yleisesti ottaen hirvittävästi ilahduta. Pitkän sanaharkan ja kumautuksen jälkeen Rami oli silti saanut manipuloitua tilanteen hänen hyväkseen ja portsari oli päästänyt hänet sisälle.
Taustalla soi hyvä musiikki ja olut oli halpaa. Vaikka asiakkaat suurimmaksi osaksi olikin gootti-tyylisiä lävistettyjä metallimimmejä ja tuimia hevi-äijiä, nautimme olostamme. Muutaman tuopillisen jälkeen huomasin tiskillä istuvan tummatukkaisen paikallisen kaunottaren. ”Rakkautta ensisilmäyksellä” –sanonta toteutui elämässäni ensimmäistä kertaa. Minun oli aivan pakko lähestyä tätä upeaa naista. Tiski oli ahdettu täyteen humalaisia ja itse yritin lähes kyynärpää-taktiikalla päästä istumaan.
Sain vihdoin paikan, mutta olin liian kaukana tummatukkaisesta. Tilailin tuopillisia parisen kappaletta, jos enempikin, mietiskellen samalla miten uskaltaisin lähestyä häntä. Hänellä oli pari ystävää mukana, joten sekin aiheutti lisäpaineita. Ja kun en tiennyt missä oma wing-man oli, niin teki se tästä vielä vaikeampaa. Ramia en tässä vaiheessa halunnut lähteä etsimään, sillä suurella varmuudella olisin menettänyt tämän vaivoin saamani istumapaikan. Valehtelematta päälle tunnin verran ihailin tyttöä turvalliselta etäisyydeltä. Mielessä oli tuolla hetkellä jo käynyt muutto Espanjaan ja minkä nimisiä lapsia meillä naisen kanssa tulisi olemaan.
Haaveilin ehkäpä liiankin kauan, sillä kaunokainen ja hänen seurueensa oli poistunut paikalta. Tilasin pettymykseeni vahvan shotin ja huitaisin sen heti naamaani. Samassa Rami taputti olkapäähän ja pahoitteli ivallisesti huonosta yrityksestä, joka todellisuudessa ei ollut edes mennyt missään vaiheessa virallisen yrityksen puolelle. Santerikin oli saapunut paikalle ja nimesikin espanjattaren osuvasti ”parin tunnin muijaksi”.
Tilasimme jälleen tuopit ja Santeri selvitteli omaa transvestiittihuora -episodin jälkeistä seikkailuansa. Hän oli tavannut Yelena nimisen naikkosen, joka väitti itseään paikalliseksi, vahvalla venäjänmurteella englantia puhuen. Hän oli vienyt Santerin pimeähkössä kujassa sijaitsevaan strippiclubiin, jossa itse työskenteli. Venakko oli lupaillut ilmaisia drinkkejä, joten Santeri oli jättänyt takaraivossa kuuluvan varoituksen äänen huomioimatta ja lähtenyt mukaan.
Drinkkejä siemaillen ja Yelenan seurallisesta olemuksesta nauttien oli baarimikko yhtäkkiä tullut vaatimaan maksua juomista. Yelena mainitsi että jos Santeri haluaisi ostaa seksuaalista toimintaa häneltä, saisi hän juomat luonnollisesti ilmaiseksi. Vai sellainen koira oli haudattuna tällä kertaa. Onnekseen Santeri oli päässyt livahtamaan paikalta kuvitteellisen vessassa käynnin turvin. Sivuovesta karkuun, juomat luonnollisesti maksamatta.
SEX ON THE BEACH
Mittailimme katuja ja kello lähestyi jo lähemmäksi puoli kolmea. Olin jo menettänyt toivoni läheisyydestä, kun näin sen ilmestyksen. The Punatukkainen from the lentokone! Hän matkasi läheiseen hoppiclubiin, Cubeen. Vaadin poikia tulemaan kanssani mukaan, mutta heillä oli jotakin muuta mielessä. En edes vaivautunut kysymään mitä, sillä näin vain punaista. Ja tällä kertaa positiivisesti punaista. Joko lähtisin poikien mukaan mihin lie tai seuraisin punatukkaista Cubeen. Tätä tilaisuutta en missaisi! Johan olin aiemmin sössinyt tilanteen ”parin tunnin muijan” kanssa. Sovimme poikien kanssa, että näkisimme näillä nurkilla tunnin päästä, mutta vaistoni kertoi etten olisi tunnin päästä enää tavoitettavissa.
Astuin clubiin pelonsekaisin tuntein. Onneksi taustalla soi fiiliksiä nostattavia rytmejä. Huomasin tytönkin olevan yksin liikenteessä. Vaarallista näillä main, ajattelin. Eli tehtävänäni oli turvata hänen loppuyönsä.
Menin tiskille tilaamaan rohkaisudrinkkiä. Sanoin baarimikolle, että arpoisi kaksi drinkkiä listalta. Toinen itselleni ja toisen käskin viedä tuolle yksinäiselle neidolle nurkkapöydässä.
Tarjoilija vei drinkin neidolle ja mainitsi minun tarjoavan juoman, osoittaen sormella tiskin suuntaan. Hieman kliseistä, mutta en tähän hätään keksinyt muutakaan. Punatukkainen katsahti tiskille ja huomasin sydämeni hyppäävän kurkkuun. Ja kaiken lisäksi hän hymyillen kutsui minut pöytäänsä. Nousin jakkaralta ja kaikkein eniten toivoin nyt jalkojeni yhteistyökykyä. Kävelin neidon vierelle ja kysyin kohteliaasti, saisinko liittyä tähän hemaisevaan seuraan. Punatukkainen vastasi myöntävästi.
Alkuun juttelimme ympäri pyöreitä ja yleisiä asioita, tutustumisen varjolla. Hän oli kyllästynyt istumaan hotellihuoneessa lapsenlikkana joka ilta ja päätti ”karata” yöelämää katsastamaan. Jossain vaiheessa kuitenkin huomasin keskustelun menevän lause lauseelta flirtimmäksi. Hyvin menee poika, älä mokaa, ajattelin itsekseni.
Olimme kummatkin ujohkoja, eikä se ollut ollenkaan huono asia. Jutustelu pysyi siveyden puolella, vaikka välillä tulikin pieniä huomaamattomia vihjailuja kummaltakin osapuolelta.
Valomerkki alkoi lähestyä ja clubilla tanssittiin jo hitaita. Vaikka en ymmärtänytkään tanssin päälle, minun oli pakko pyytää punatukkainen tanssimaan. Turhaan pelkäsin tanssahdella, sillä heti ensiaskelista lähtien meidän liikehdintä oli kuin sulaa hunajaa. Askel askeleelta hän kietoutui aina vain lähemmäksi. Olin kuin huumattu hänen tuoksusta ja kosketuksesta. Hetken romanttisuuden vuoksi pelkäsin jossain vaiheessa alakerran veitikankin heräilevän täysin väärillä hetkillä, mutta onnekseni pikkuveli pysyi aisoissa.
Viimeisen hitaan viimeisillä hetkillä tyttö kuiskasi ettei haluaisi illan vielä loppuvan. En osannut arvata mitä hän sillä tarkoitti ja ehdotin kuutamokävelyä rannalla. Hotellihuone oli pois vaihtoehdoista, sillä pojat olisivat kuitenkin jossain välissä tulleet pilaamaan tunnelman.
Kävelimme rantaviivaa käsi kädessä. Kuu paistoi suurimpana mitä olin koskaan nähnyt. Atlantin laineet toivat mukanansa kivan hempeän taustakohinan. Istahdimme rantatuoleille, joita riitti jokaiselle romantiikannälkäiselle pariskunnalle. Punatukkainen istui syliini ja otin tiukan otteen hänestä. Makasimme toisiimme takertuneena, kuin rakastavaiset konsanaan.
Kauan jutellen ja toisia lämmittäen juolahti mieleeni kysyä minkä drinkin baarimikko oli valinnut, kun aiemmin tarjosin juomaa. Tyttö vastasi drinkin olleen Sex on the beach ja kysyikin samaan hengenvetoon, haluaisinko toteuttaa sen käytännössä. Käänsin katseeni kohti kirkasta täysikuuta, hymyilin leveästi ja totesin mielessäni, että tämä matka täytyisi ottaa joskus vielä uusiksi!
