Huonompi päivä

Huonompi päivä.

Oikeastaan päivän olisi pitänyt olla erinomaisen hyvä, mutta jotain oli tapahtunut eivätkä edellisen päivän ennusmerkit enää päteneet.
Jasmon herätessä ei olo ollut juuri hääppöinen. Oli pimeää ja tukahduttavan kuumaa, päätäkin särki kokolailla, mutta pahinta kaikesta oli lemu. Se sai miehen yökkäämään, ja vatsalaukku tyhjeni aivan lattialla makaavan miehen kasvojen eteen suureksi lammikoksi. Tuotos oli omiaan lisäämään ilmassa leijuvaa hajujen kakofoniaa.
Jasmo pakottautui istualleen ja yritti hakea silmilleen jotain kiintopistettä pimeydestä. Sinnikäs yritys palkittiin, kun kapeat valoviirut erottautuivat mustan pimeyden keskeltä. Viiruista voi päätellä niiden kuvastavan oven piirteitä. Varovasti mies kohosi jaloilleen ja onnistui lähes kiertämään lattialle roiskahtaneen oksennuslammikon, siirtyessään kohti siintävää ovea.
Eilen Jasmo Korvesranta oli saapunut kaupunkiin allekirjoittamaan yhteistyösopimusta meriteollisuusyrityksen kanssa. Diplomi-insinööri Korvesrannan yritys Jasmare oli kehittänyt varsin edistyksellisen ja toiveita antavan Merivesipesurin, jolla pystyisi käsittelemään valtavia vesimääriä, ja erottelemaan veteen joutuneen öljyn sataprosenttisesti. Prototyypillä oli suoritettu meriolosuhteissa täydellisesti onnistuneet testit Haminan edustalla, ja nyt Pietarsaarelainen yritys oli ilmaissut halukkuutensa osallistua jatkokehitystyöhän ja jopa tuotannon aloittamiseen,sekä edelleen markkinointiin. Eilen oli ollut hyvä päivä. Paperit allekirjoitettiin, ja sen jälkeen oli ollut aika juhlistaa merkittävä sopimus perinteisesti lounaan merkeissä. Ja perinteisesti tuo lounas oli jatkunut sitten pikkutunneille asti.
Mitä sen jälkeen oli tapahtunut, siitä Jasmolla oli varsin hatara muistikuva. Sen hän muisti, että oli yöllä astunut taksiin tarkoituksenaan mennä nukkumaan aiemmin varattuun hotellihuoneeseen. Oliko hän sittenkin poikennut jollekin nakkikoskille? Ehkä. Jotenkin ajatus ei tuntunut täysin vieraalta. Saattoi olla niin, että suolaisen kaipuu oli yllättänyt, ehkä snagari oli kuitenkin kutsunut öistä kulkijaa.
Nyt oli ulkona kuitenkin kirkas kesäpäivä, ja auringon valo vihloi pimeydestä ulos astuneen silmiä. Jasmo huomasi seisovansa heinittyneellä takapihalla ja rakennus, josta hän oli ulos astunut näytti olevan joku ränsistynyt, hylätty vajarakennus. Vaistomaisesti Jasmo kopaisi taskuaan. Ei mitään. Poissa oli niin lompakko, kuin puhelinkin. Haju vain tuntui leijuvan yhtä tiiviinä, kuin sisällä pimeässä vajassa.
Katsellessaan itseään tarkemmin, Jasmo havaitsi etteivät lompakko ja puhelin olleet ainoat puuttuvat asiat. Poissa olivat myös hänen vaatteensa ja kenkänsäkin. Siisti vaalea kesäpuku oli vaihtunut rähjäiseen pomppaan ja likaisiin repaleisiin housuihin. Kalliit kengätkin olivat tiessään, jaloissa nuljahteli eripariset aamutossut. Reinot, vai mitä lie. Vai oliko tuo toinen jopa Aino. Tapahtuneesta voi tehdä vain yhden johtopäätäksen. Hänet oli putsattu täydellisesti. Hänelle oli tehty perusteellisen kertakaikkinen rullaus.
Jasmo tajusi, että nyt oli kiire. Mitä pikaisemmin täytyisi sulkea pankkikortit. Onneksi hän ei sentään pitänyt tunnuslukuja mukanaan. Jasmo koetti muistella, oliko hän käyttänyt korttejaan yöllä niin, että joku olisi voinut saada tunnusluvun. Hän ei vain muistanut. Ei niin minkäänlaista muistikuvaa yön tapahtumista löytynyt aivojen sopukoista.
Olihan lompakossa ollut käteistä liki pari tonnia, joten korttiin hän tuskin oli turvautunut. Ajatus hieman helpotti, vaikka suuren rahasumman muistaminen toisaalta myös kirpaisi mieltä. Mutta tuo haju, se tuntui tulevan hänestä itsestään. Jasmo nosti kättään ja nuuhkaisi hihaansa. Perhana sentään, lemu oli kuin maaliskuisten kollikissojen kisapaikalla ja vähintään triplatuplana. Hän yritti riisua pomppaansa, mutta näky sen alla oli vieläkin saastaisempi. Paidaton yläkroppa oli hölvätty jollakin värillisellä litkulla, ja siihen oli tarttunut likaa ja linnunhöyheniä. Hänen päälleen oli kaadettu ilmeisesti jotain halpaa punaviininlitkua, johon oli sitten tarttunut vajan lattialta pulunpaskaa ja höyheniä siinä yhteydessä, kun hänen vaatteensa oli viety. Jasmo päätti antaa pompan olla yllänsä.
Vajan päädystä lähtevässä aidassa oli aukko, josta pääsi hiljaiselle hiekkapintaiselle sivukadulle. Jasmo hoippui lonksuvissa aamutossuissaan katua eteenpäin ja saapui pian risteykseen, jossa oli jo hieman liikennettäkin. Kaksi naista käveli vastaan, hän päätti pyytä näiltä apua.
- Hyvää päivää. Voisinko saada puhelinta lainaksi, minut on...
- Hyi! Häivy siitä, kivahti toinen naisista ja tarttui kumppaniaan käsipuolesta ja yhdessä rouvat kiirehtivät kadun toiselle puolen.
Jasmo kuuli vielä naisten siunailevan kiihtyneenä, kuinka hävyttömästi pultasritkin ovat alkaneet käyttäytyä. Ahdistelevat naisia keskellä kirkasta päivää. Tuosta virisi miehen mieleen uusi oivallus ja hän hihkaisi naisille:
- Soittakaa poliisit!
- Hyi miten hävytöntä! Kiljaisi aiemminkin äänessä ollut rouva. Toinen oli vaiti, mutta näytti kiukkuisesti keskisormeaan Jasmolle.
Kohdalla sattui olemaan pieni kivijalkamyymälä. Ehkä sieltä löytyisi apua pohti mies ja poikkesi sisään. Pieni kello kilahti sisäoven avautuessa ja tiskin takana lukemassa ollut nuorehko mieshenkilö kohotti katseensa.
- Päivää. Voisinko soittaa täältä? Jasmo ei ehtinyt jatkaa, kun myyjä ponnahti pystyyn.
- Nyt lähde samalla ovenavauksella. Tänne et tule varastelemaan, mies ärjäisi ja astui esiin kädessään pesäpallomaila.
- Enhän minä, kun minut on ryös.., sana jäi kesken mailan pään töksähtäessä rintaan.
- Nyt ulos, kun vielä pääset, karjui myyjä ja tehosti kehotustaan mailan uhkaavalla heilautuksella. Jasmo katsoi viisammaksi totella käskyä. Vetäytyessään takaisin kadulle hän vielä kysyi:
- Voisitteko soittaa poliisille?
- Tässä on poliisia aivan tarpeeksi, mailamies vakuutti.
Jasmo jatkoi kulkuaan, ja katukuva muuttui vilkkaammaksi, mutta kontaktin ottaminen ei vain onnistunut. Sitten hän huomasi tutun kyltin. Pankki, voihan hän hoitaa korttien sulkemisen myös suoraan tiskiltä, joten sinne.
Hän pääsi vain pari askelta pankin ovien sisäpuolelle, kun viereen ilmestyi rotevanoloinen mieshenkilö.
- Mihin se tämä mies aikoo? mies tiedusteli vähemmän asiakaspalveluäänellä.
- Minun pitää sulkea pari korttitiliä, ilmoitti asiakas.
- Ja teilläkö on tilit tässä pankissa? uteli roteva.
- No, ei tässä konttorissa, mutta...
- Siinä tapauksessa teidän on viisainta ottaa yhteys omaan pankkiinne. Me tuskin voimme täältä auttaa. Olkaa hyvä ja poistukaa.
- Mutta minut on ryöstetty ja.., Yritti Jasmo vielä, mutta roteva oli jo tehnyt päätöksensä.
- Sehän on sitten poliisiasia, joten suosittelen kääntymistä poliisiviranomaisen puoleen.
Jasmo oli taas kadulla, mutta nyt hän ehti kysyä rotevalta.
- Mistä löydän poliisiaseman?
- Eiköhän se ole hyvinkin tuttu paikka sinulle, mutta tuonnepäin, Mies viittasi kädellään. - Kolmannesta kadunkulmasta vasemmalle ja parisataa metriä. Sieltä ne lähiomaisesi löytyvät.
Jasmo lähti tallustamaan eteenpäin. Huonosta päivästä huolimatta sattuma toi hieman tuuriakin miehen matkaan. Poliisiauto rullasi hiljaa takaapäin kohdalle ja pysähtyi.
- No, mihin se Arska on näin aamutuimaan matkalla? poliisimies tiedusti ajokkinsa ikkunasta.
Jasmo kääntyi äänen suuntaan.
- Hittolainen, eihän sinua meinaa tuntea ollenkaan, konsta jatkoi leppoisalla äänellään. Katoppa Arskaa. Sinähän olet melkein ihmisen näköinen, kun olet ajanut sen iänkaikkisen turapartasi pois. Eihän tämä enää ole tottakaan. Arska liikkeellä jo ennen puoltapäivää ja taidat olla jopa melkein selvinpäin. Nyt pitää mennä kyllä jo vetämään tervarasti putkan seinään.
- Minä en ole mikään Arska, Jasmo ilmoitti poliisille. - Minun nimeni on Jasmo Korvesranta ja minut on ryöstetty.
Jaa. että tänään on sitten tälläinen päivä. Poliisi hekotteli. - Sehän selventääkin sitten tilanteen. Ei mikään ihme sitten, jos olet selvinpäin, kun sinulta on kiljut viety. Jaa että Orvo Orvaskanto, Konstaapeli myhäili. - Taisinpa sitten erehtyä miehestä. Meinasin jo napata Arskan pahnoille selviämään, ihan vaan vanhasta muistista, mutta eihän me sentään selväpäistä Orvoa kiinni oteta. Päivänjatkot vaan, poliisi huikkasi ja kaasutti tiehensä.
Poliisimiehen leppoisa, mutta jotenkin ylimielisen oloinen suhtautuminen olisi taatusti toisissa oloissa sapettanut Jasmoa melkoisesti, mutta nyt hutera olo ja pään jomotus veivät miehestä terää niin paljon, ettei hän juurikaan jaksanut moisesta hiillostua. Oli tässä jo muutoinkin tarpeeksi.
Matka siis jatkui vailla tarkempaa päämäärää eteenpäin. Katu kaartui alamäkeen ja edessäpäin näkyi hotellin kyltti. Sama hotelli, josta hän oli ottanut huoneen. Vihdoinkin jotain myönteistä Jasmo tuumi. Hotellihuoneessa olivat hänen matkatavaransa ja riittävästi puhdasta vaihtovaatetta, sekä se kaikkein tärkeimmältä tuntuva asia. Suihku. Hitto, hän ei eläissään varmasti ollut kaivannut näin voimakkaasti pesulle pääsyä.
Jasmo pidensi askeltaan ja kiirehti kohti uutta toivoa, kun ääni sivusta sai hänet pysähtymään. Käheä, pitkällisen korvikealkoholin käytön ruostuttama ääni kirskahti korvaan.
Arska perkele! Minne tommottin hoppu miehellä? Jasmo pysähtyi ja kääntyi katsomaan. Paikalla oli pienen puistikon tapainen viheralue ja siinä hieman kauemmas kadulta vedetty grillikioski, jonka mainoskyltin punainen teksti ilmoitti olevan “ Herkkukeidas Rositan Grilli”.
Mainoskyltti taikoi muistista kadoksissa olleen kuvan edellisyöltä. Tässä hän oli noussut taksista ostaakseen jotain huikopalaa. Hän muisti myös grillijonossa edellään olleet kaksi miestä, jotka olivat puhuneet vahvalla aksentilla suomenkieltä. Matts ja Vaino, Jasmo oli arvellut miesten olevan virolaisia. Miehet eivät olleet kiistäneet asiaa, vain maininneet olevansa eestiläisiä. Se oli Jasmon mielestä ollut sama asia.
Mukavan tuntuisia kavereita olivat herrat olleet, ja makkaraperunoita napostellessaan miehet olivat luvanneet heittää suomipojan autollaan hotellilleen. Jasmo muisti vielä nousseensa miesten valkoiseen umpipakuun, mutta siihen muistikuvat jälleen päättyivät.
Jumakauta Arska mitä sulle on sattunut? Sullahan on pipo takaa aivan veressä. Sähän olet hukannut partasikin, eihän sua tunne enää, kuin pompasta ja hajusta, römisi mies, joka oli tutkimassa kioskin jäteastiaa. Miehen käsivarrella oli muovikassi, jossa kiikkui jokunen oluttölkki ja muovinen virvoitusjuomapullo.
En minä ole mikään Arska, Jasmo ilmotti.
No, totta hilivatissa olet. Sää olet yhtä Arska, ku meikä on Reiska.
Kyllä sinä Reiska olet vahvasti erehtynyt, Jasmo puolusti kantaansa. - Minun nimeni on Jasmo Korvesranta, hän jatkoi vakuuttamista.
Ei kuule pelkkä parranajo noin paljon miestä muuta. Kyllä sun tarttee vaihtaa muutakin luukkia, Reiska hörötti. Sun identiteetin haistaa erehtymättä sadanmetrin päästä. Nin, mihkäs sää olikaan menossa?
Minulla on huone tuolla hotellissa, Jasmo ojensi kättään kauempana näkyvää hotellimainosta kohti. Siellä pääsen näistä haisevista rytkyista, eikä minua enää sotketa tähän paikalliseen kuuluisuuteen.
No, lykkyä vaan Arska ja nähdään taas!
Ehkä Jasmo Korvesrannalla oli turhankin optimistiset ajatukset hotellihuoneen tuomasta helpotuksesta vallitsevaan olotilaan, mutta realistinen maailma osoitti jälleen turhan toiveikkuuden olevan yleensä sitä todella turhaa toiveikkuutta.
Noin likipitäen yhden askeleen verran ehtivät Reino ja Aino nauttia hotelliaulan kokolattiamaton sulokkaasta pehmeydestä, kun niiden meno jo tyssäsi.
Hei, hei ,hei! Mikäs menninkäinen tänne tunkee. Nyt ulos ja sassiin. Tämä ei ole mikään yömaja, eikä holistikoti. Ulos, ulos, ulos! Respasta syöksyi vahtimestarin virkapukuun pukeutunut portsari häätämään ei toivottua asiakasta tiehensä. Portsari pysähtyi parin metrin päähän Jasmosta ja ravisteli kohotettuja käsiään, kuin peläten tarttua rähjäiseen olemukseen.
Minä asun täällä! ärjäisi Jasmo oivaltaessaan aiempien koettelemusten olevan saamassa jatkoa. - Minun nimeni on Jasmo Korvesranta ja minulla on täällä huone, jonka numero on neljäsataaneljäkymmentäkuusi. Minut ryöstettiin yöllä ja kaikki vaatteet ja rahat vietiin. Huoneessani minulla on matkatavarani ja vaihtovaatteet. Haluan nyt mennä heti siistiytymään ja pukeutumaan huoneeseeni.
Portsari vilkaisi neuvottoman näköisenä respan tiskin suuntaan, jossa kiiltävätukkainen neitonen alkoi heti näpytellä tietokonetta.
Huoneneljäsataaneljäkymmentäkuusi on nyt vapaa. Siinä on viimeksi asunut Jasmo Korvesranta, hän on maksanut huoneen tänään aamupäivällä poistuessaan hotellista.
Yksin, kaukana kotoa ja rahattomana, Jasmo pohti olotilaansa laahustaessaan takaisin katua ylöspäin. Olo tuntui lievästi ilmaistuna maailman murjomalta, eikä mieleen noussut pienintäkään ideaa siitä, kuinka tilanteen saisi nopeasti paremmalle tolalle. Oli löytynyt tasan yksi ainoa henkilö, joka edes jossakin määrin oli suostunut kontaktiin ja keskusteluyhteyteen. Se oli jäteastiaa kaivellut Reiska. Onneksi Reiska oli vielä “työmaallaan” roskiksien kimpussa.
No, mitenkäs siellä hotellin sviitissä aika kului? Reiska hyrisi. Mies vaikuttii olevan hyväntuulista sorttia. Ainakin nyt, kun menestys oli ollut jo ilmeistä. Roskiksista oli löytynyt “panttitavaraa” kassin täydeltä ja jopa pientä purtavaksi kelvollista grilliylijäämääkin.
Jos haluat kuulla suoran vastauksen, niin päin persettä meni, niin kuin kaikki tänään. Jasmo tuhahti.
Ota Arska tuosta makkaraa. Ihan on kelvollista, paperiin oli kääritty. Sinappia en löytäny, mut meneehän tämä näinkin.
Kiitosta vaan, mutta jätän väliin, Jasmo kiitteli, välittämättä oikaista yhä toistuvaa nimierehdystä. - Kerroppa Reiska, mikä mies on tämä Arska. Joku paikallinen kuuluisuus vai?
Reiska katsoi pitkään keskustelukumppaniaa ja päätti sitten:
Olet sää tainnu saada kunnon tällin kuulaasi. Onko muisti täysin hukassa? Annahan kun mä vilkasen sun kalloos, Reiska nosti sormillaan pipon reunaa ja siunaili ääneen:
Voi herranjee, täällähän on strutsinmunan kokonen sarvi, ja melkonen lovi siinä päällä. Ootsä kaatunu jossaki. Pitäsköhän jo lähtee näyttämää tätä päivystykseen? Ilmanko on muistikortti päreinä, Reiska äimisteli.
Ei me mihinkään lähdetä, ei ainakaan heti. Minun pitää hieman miettiä kuinka tästä pääsee eteenpäin. Kerroppas siitä Arskasta tarkemmin.
Siis, joo, Reiska tuumi. - Siis sää, tai niiku Arska ilmesty tänne joskus aikoja sitten. Taisit tulla niitte romanialaisten mukana. Ne lähti, mut sää jäit. Jäit, ku jouduit linnaan jostakin murtokeikasta. Sen jälkeen oot sitte olluki melkosen usein tiilensisällä. Ei oo tainnu mennä talveekaan ulkopuolella. Sähän sanot aina, jotta suomalaisessa vankilassa on, ku lomalla olis ja talveks pääsee aina hoitolaan, ku osaa systeemin. Kesät voi aina deekuilla, mut ehän sitä etelänmies tarkene talvisin, niihä sä aina sanot, muistakko? Kui sä semmottisen oisit unohtanu, alan mies? On tainnu melkonen tälli tulla sun kalloos, ku muisti krakaa noi ja kui sää oot yhe äki oppinu puhuun suomeeki, ku ihmine.
Oivalsinko nyt asian oikein? Jasmo uteli: - Tämä Arska, jona minua pidetään,. on joku ulkomailta tullut rikollinen. Mahdollisesti väärillä papereilla, tai ilman mitään papereita maassa oleskeleva. Tarkoitan sitä, ettei tämän Arskan henkilöllisyyttä tunneta täysin luotettavasti, vaan kyseessä saattaa olla vaikka minkälainen konna.
Tiedä siitä konnasta, sanosin jopa sun olevan semmonen elämäntaiteilijanero, joka osaa käyttää systeemiä omaksi edukseen.
Yritä nyt Reiska käsittää, ettei minulla ole tämän Arskan kanssa mitään muuta tekoa, kuin että Arska on ryöstänyt minulta rahat ja vaatteet. Pukenut omat rytkynsä minun päälleni jonkin käsittämättömän älynväläyksen vuoksi.
Okei. Jos sulla on joku kuvio taas menossa, niin meikä on messissä , vaikka mentäs taas yhessä linnaan, Reiska vakuutti.
Kyllä osaat olla toivoton, Jasmo huokasi. - Oletko sinäkin istunut linnassa? Ja tämän Arskan vuoksi?
Olenhan mää Arskankin kanssa, mutta enämpi omaa tyhmyyttäni. Tuli nuorena kollina vohkittua autoja ihan huvin vuoksi. Kai siinä jotakin sankaruutta halus näyttää kaveille, ja olinhan mää siinä aika eteväkin, Reiska muisteli nostelgiseen sävyyn.
Auto! Hitto, kun olen ollut tyhmä! huudahti Jasmo: - Minullahan on auto hotellin parkkipaikalla. Miksen sitä oivaltanut aikaisemmin. Jasmo alkoi jo innostua. Ratkaisun avaimet alkoivat ongelmavyyhteen löytyä. Mutta, avaimet. Niitähän hänellä ei ollutkan. Nehän olivat olleet hotellihuoneessa, ja hotellista lähtenyt Jasmo Korvesranta, joka oli takuulla myös oikea Arska , oli vienyt avaimet mennessään, ja niin tietysti autonkin.
Tai siis minulla oli auto, mutta tämä minut ryövännyt Arska on takuulla vienyt senkin, huokasi Jasmo masentuneena.
Nyt taisi Reiskankin luutuneeseen ajatuskammioon itää oivallus siitä, ettei keskustelukumppani ehkä sittenkään vetänyt mitään erinomaista sooloa, vaan joko ei ollut Arska lainkaan, tai sitten Arska oli saanut sellaisen laakin kaaliinsa, että oli ominut aivan uuden henkilöllisyyden. Reiska helpotti Jasmon tukalaa oloa ilmoittamalla Arskasta tiedon, joka ehkä muuttaisi asetelmaa.
Hei Arska eihän sulla, tai siis Arskalla ei ole korttia, eikä se osaa ajaa. Sen takiahan me yhdessä jouduttiinkin poseen, kun mää olin kuskina sen yhdellä murtokeikalla.
Just, joo, Huokasi Jasmo silti. - Eihän minulla niitä avaimia siltikään ole. Jos olisi, niin voisin ajaa kotiin, ja alkaa selvittää tätä asiaa , mutta täältä käsin s ei onnistu, kun kaikki pitävät minua tuona hemmetin paikallissankarina.
Niinpä, Kyllä siinä nykyautojen kanssa on olemista, kun niissä on käynnistimen estot ja kaikki varkaussuojat. Toista se oli ennen.. muisteli Reiska haikeutta äänessään.
Autovaras! Sinähän osaisit, riemastui Jasmo äkkiä. Sinä osaisit varastaa minun autoni, tai siis saisit sen käyntiin ja liikkeelle, eikö vain?
En mää enää näitä nykyisiä, ajonestot ja nää muut jutut, ei se onnistu, Reiska torjui. - Enkä mää enää ala varasteleenkaan.
Hei sehän on minun autoni. Eikä se ole mikään nykymalli. Se on seitkytluvun Mustang avomalli vielä. Rättikattokin on auki, joten sisään pääsykään ei ole este.Onneksi otin sen, kun oli niin mukavat ilmat tiedossa.
Jenkkiford, nyt alkoi Reiskakin innostua. Lähetään mun kämpille, sieltä saattaa vielä jostakin laatikon perältä löytyä vanhoja työkaluja. Jenkkiford, jenkkiford, ei siinä kätevän kisällin nokka pitkään pihise, kun veekasi hörähtää. Annat sit mulle hieman kyytiä, jooko?
Ja ihan takuulla, riemuitsi Jasmo.
Reiskan kämpiltä oli löytynyt yllättävän kattava valikoima erilaisten ajoneuvojen lukkoihin tarkoitettuja instrumentteja.
Vähä olen tallettanut nuoruusajan harrasteluvälineitä, Reiska oli vähätellyt kokoelmaansa.
Reiska tiesi paikallisena hotellin parkkipaikan vartioiduksi, mutta tiesi myös reitin, jota käyttämällä pääsi paikalle porttivahdin huomaamatta. Monta pullonkeräyskeikkaa oli opettanut käytännän asioita alan miehelle.
Hittolainen, sehän on hieno, Reiska huokasi ihastuneena. Alan mies on alan mies myös autohommissa.
Reiska ojensi kolme messinginväristä avainprofiilia Jasmolle, ja miehet kiepahtivat mustangin vaaleille nahkapenkeille.
Jonkun niistä pitäisi mennä lukkoon, kuiskasi Reiska, kuin oikeissa autovarkaissa kuuluikin. Toinen kokeilluista avaimista sujahti lukkoon, mutta ei kiertynyt.
Ei käy, ehti Jasmo todeta. Reiska ei huolestunut, vaan totesi.
Hyvä, nyt on profiili tiedossa, nyt vain selvitetään lukkopesän haittajärjestys. Minä ojentelen avaimia, ja kokeilet sitä mukaan, hän kuiski innoissaan.
Jo yhdeksäs avain kiertyi, ja konepellin alla levänneet villihevoset heräsivät eloon.
Mahtavaa, mahtavaa, kähisi Reiska. Jostakin hetkellisestä mielijohteesta Jasmo ponnahti vielä autosta ja alkoi nostaa rättikattoa päälle.
Kattomekanismi oli vielä tässä vanhassa mallissa manuaalinen, joten homma piti hoitaa käsivoimin. Eihän siinä hetkeä kauempaa mennyt, mutta juuri Mustangin lipuessa kohti parkkipaikan avointa porttia, kaartoi siitä sisään hitaasti, mutta uhkaavasti valkoinen umpipaku.
Voi helvetan, helveta. Skoudet, ähkäisi Reiska, pakettiauton pysähtyessä portin eteen niin, ettei ohipääsyyn ollut mitään mahdollisuutta.
Sama poliisimies, joka aiemmin oli virnuillut Jasmolle, katseli leppoisasti hymyillen tämän ajokin ikkunasta.
Arska se jaksaa vain yrittää, ja Reiskakin nyt mukana. Minä jo luulin sinun lopettaneen nämä puuhat. No, onpahan pojilla sitten kämppä talveksi valtion puolesta, poliisimies virnuili.
Saanhan minä omalla autollani ajaa, Jasmo yritti, vaikka oli jo täysin varma, kuinka turhaa se oli.
No, niin, nouskaahan rattailta. Valtio tarjoaa kyydin tästä eteenpäin. Lähetäänpä kamarille selvittelemään viimeajan tekosia. Arskalla sitä riittääkin sitä hommaa, saatiin juuri äsken tietoa miehen yöllisistä harratuksista, konstaapeli myhäili tyytyväisenä työssäonnistumisestaan.
Eihän tätä tähän voi jättää, yritti Jasmo vielä saada asioihin jotain ryhtiä.
Äläppä siitä huoli, kyllä se tuo virkaveli ajaa kamarille ihan mielellään tuollaisen pelin. Pitäähän sitä hieman tutkia. Rikoksentekoon liittyvänä aihetodisteena.
Ei tässä mitään rikosta ole tapahtunut. Kyllä tämä on minun oma autoni, yritti Jasmo, mutta poliisimies ei kannastaan kääntynyt.
Tämä Arska se ei heti luovuta, vaan senhän me olemme jo niin monesti nähneetkin.

Kamarilla sitten ”rikoskumppaneita” kuultiin alustavasti. - Mitenkäs sinä Reiska näin haksahdit Arskan remmiin? Mehän jo luultiin sinun järkiintyneen ja jättäneen nuo autokeikat nuoremmille.
- Mää uskoin, kun tämä Arska sanoi, ettei ole Arska ja auto on sen oma, mutta avaimet on varastettu. Kato, mullahan on ollu tallessa ikkäänku muistoesineinä nää vanhat kilkkeet. Mää arvelin, jotta kyl mää voin kaveria jelpata, ku se on noi pulaan joutunu.
- Entäpä sitten tämä Arkadi Snelgre, alias Arska, Konsta kääntyi Jasmon puoleen: - Tämä mies se jaksaa valtion virkamiestä työllistää. Viime yönä kävit sitten keikkaamassa Strandholman viinikellarin, ja nyt jäit autovarkaudesta kiinni. Kyllä näillä eväillä alkaa jo asunto olla ensitalveksi varmistettu.
Jasmon olotila kaikesta huolimatta oli alkanut päivän edetessä kohentua, ja hän jaksoi jo ottaa kantaa asioiden kulkuun syvemmällä otteella.
- Yrittäkää nyt jo helkutissa uskoa, etten minä ole tämä Arska Suuri. Minut on ryöstetty ja kamat viety. Se on tämä teidän paikallinen suuruus itse kolkannut meikäläisen ja vaihtanut nämä haisevat rytkyt minulle. Itse se meni hotellihuoneeseeni ja vei vielä kaikki tavarani sieltäkin. Soittakaa Kotkaan minun firmaani Jasmareen, kuulette kuka minä olen.
- No, hyvä on, taitetaan tämäkin oljenkorsi sinulta, toinen poliisesita myönsi, ja alkoi naputella läppärinsä näppäimiä. Tovin kuluttua laski luurin korvaltaan ja totesi:
- Eipä sieltä kukaan vastaa. Ei tietenkään, koska on lauantai. Hitto vie, kyllä tässä täytyy aina hämmästyä tämän Arskan nokkeluutta. Kyllä se osaa aina kusettaa ja juoksettaa, mitä omalaatuisimmilla tempauksilla. Suunnitteletko sinä aina nämä kuviot etukäteen, vai onko tämä kaikki tilanteen hyväksikäyttöä? No, joka tapauksessa nyt olet niin syvällä, ettei tälläiset kikkailut sinua pelasta. Meillä on turvakamerakuvaa, jossa sinä tiirikoit Strandholman viinikellarin ja kannat kassitolkulla pulloja sieltä.
Jasmon mitta alkoi täyttyä ja malja tulvi jo yli reunojensa:
- Haistakaa iso paska! Hän kivahti, ja sai poliisimiehet iloiseen hörhötykseen.
- Taisipa viimein palaa Arskankin käämit, myhäilivät virkamiehet mielissään.
- Vaan täyteenpä tulee jo viranhaltijankin työaika. Sopiiko herroille, että majoitutte samaan huoneeseen, meillä on hieman tilanpuutetta odotettavissa näin lämpimän päivän jälkeen. Se on viikonloppu tässä hotellissa aika täyteen buukattu yleensä.
-Ei sovi, ulahti Reiska. Ei Tuota Arskan lemua kestä, jos samaan tilaan sen kanssa joutuu. Jasmokin tiedosti oman tilansa ja tiedusteli sen johdosta.
- Voiko täällä käydä suihkussa?
- Kyllä se olosuhteiden pakosta on kai järjestettävä, mutta onko siitä mitään hyötyä? Nuo ryysyt haisevat niin hirveästi, ettei suihku auta, vaikka menisit kaikkine rytkyinesi. Eikä meillä ole talon puolesta vaihtovaatteita tarjota.
- Tuo sieltä Mustangin takaloterista työhaalarini. Ne on melkein puhtaat. Näistä haisevista röijyistä ei ole kuin kaatopaikan täytteeksi. Lemu tosin tappaa kaikki rotat sieltä, mutta joutaahan nuo. Jasmo oivalsi äkkiä tilaisuuden päästä lainavaatetuksestaan.
Toinen poliisesita pyörähti ulos ja palatessaan roikutti kädessään kauhtunutta umpihaalaria ja vaaleansinista T-paitaa.
- Sieltä löytyivät, hän lausahti jotenkin mietteissään.

Putkan oven kolahduttua kiinni, rikostoverukset istuivat patjoillaan.
- Ensimmäinen kerta elämässäni, kun olen putkassa, Jasmo huokasi ja katseli kaihoisasti metallipintaista ovea.
- Sanohan sää nyt näin miesten kesken, kun mää en oikein ole päässyt jyvälle. Ookko sää Arska , vai ookko sää joku muu ihan oikeesti? Mää jo luulin, jotta sää oot, mut noi skoudet, Kai ne tiätää, vai kusetak sää niitä, vai kui tää ny menee? Reiska kyseli hämillään.
-Minä olen Jasmo Korvesranta, kuten olen koko ajan sanonut. On se kumma miten vaikeaa se on uskoa. Olenko minä niin saakelisti jonkun puliukon näköinen, ettei kukaan usko?
- Jos multa kysytään, niin sää ole kaikin puolin, kun Arska. Ääni ja liikkeet ja käyttäytyminenkin on just aitoo Arskaa. Ainoo, mikä ei oo, on sun puhetyyli. Arska puhuu enämpi, ku joku ulkomaalaine. Oot sää ny ihan varma ite, ettet oo vaan saanu semmottis tällii päähäs, jot luulet olevas joku muu, ku oot? Reiska kysyi. - Mut jollet sää oo Arska, nii sillo sää oot joku muu ja sillo mun on pakko sanoo, jot tää ei oo ollu iha sun paras päiväs. Vai mitä sää ite arvelet?
- Joo, eipä todellakaan ole ollut. Vois jopa sanoo, että tää on ollu just se huonompi päivä.
Eipä uni tullut Jasmon silmään, ainakaan aivan heti. Aurinko paistoi jo sisään putkan pienestä kalteri-ikkunasta, kun hän viimein vaipui levottomaan horteeseen. Reiska oli kuorsannut illasta asti levollisessa unessa, kuin vanha konkari. Ilmeisesti juuri siitä syystä.
Putkan oven metallinen kolina havahdutti miehet hereille.
- Täällä kansalaiset vetää unta, mutta poliisi valvoo ja työskentelee heidän parhaakseen, lausui edellispäivästä tuttu virkamies, kantaessaan tarjottimella putkalaisille kahvia ja juustomakkara sämpylöitä. - Nauttikaahan herrat valtion antimista ja sen jälkeen siirrytään virallisimpiin asioihin.
Pahaenteinen ennakkoaavistus tunkeutui Jasmon aivoituksiin: - Hitto, yhäkö tämä jatkuu, mitähän syntiä nyt on tullut taas kerättyä. Hän alkoi aavistella pahinta. Hänestä tehdään väkipakolla tuo paikallinen rikolliskuuluisuus Arska ja tästä puuttuu enää se, että tuo Arska menee ja muuttuu häneksi.
- No, enpä enempää teitä nyt piinaa, poliisi naurahti. Joku asia jäi mieltä kaivamaan ja soitin tänä aamuna Jasmo Korvesrannan puhelimeen. Se hälytti, mutta kukaan ei vastannut, vaan soitto meni vastaajaan. Jätin sitten viestin, jonka mukaan Jasmo Korvesrannan nimiin rekisteröity auto on tavattu paikallisen autovarkaan hallusta ja ajokissa on arvotavaraa ja suurehko summa rahaa, joiden omistusta selvitellään. Pyysin Johtaja Korvesrantaa ottamaan yhteyttä, eikä aikaakaan kun puhelin jo soi. Tunsinhan minä soittajan jo heti aksentista. Koska tämä johtaja Korvesranta ei tiennyt autonsa merkkiä, alkoi palapeli rakentua.Pojat kävivät kokemassa katiskansa, ja sieltähän Arska löytyi rehusiilon rannasta omasta kämpästään. Puku päällä ja ravatti kaulassa. Partansa oli ajattanut siistiksi oikein parturissa. Ei sitä meinannu tunteakaan, kun laitokselle pojat sen toivat. Arska myönsi kyllä Strandholman viinikellarikeikan heti. Sano menneensä Rommin vanhalle varastolle piiloon ja tarkastamaan viinin laatua, kun joku paku oli pysähtynyt siihen kohdalle, ja pukumies oli nakattu aidan yli nokkospuskaan. Ihan vaan lähimmäisenrakkaudesta Arska oli vetänyt miehen sisälle varastoon, ettei tämä paljastaisi hyvää piilopaikkaa. Siinä oli sitten ovella katsonut, että menee hyvä puku tärviölle, jos hän vetää sinne pulunpaskojen päälle, joten hienoa pukua säästääkseen hän oli tullut siihen tulokseen, jotta paremmin paskojen päälle sopisi ne omat vermeet. Hän oli siis pukenut miehen niihin, mutta yö oli viileä ja kylmä alkoi vaivata, joten Arska katsoi olevansa oikeutettu kokeilemaan pukua itselleen.
Tuuli hulmusi ja pöllytti Reiskan takkuista pitkää tukkaa, tämän istuessa Mustangin etupenkillä. Katto oli alhaalla, ja kesäpäivä paistoi lämpimästi. Jasmo kurvaili kaupungilla Reiskan toiveiden mukaisesti. Reiska ajelutti kaikki tutut kulmat, ja kavereitaan nähdessään antoi merkin, jolloin Jasmo soitti äänimerkkiä ja Reiska vilkutti kaksin käsin iloisesti.
- Niitä on olemassa kahenlaisia päiviä. On niitä huonompia ja niitä parempia! Hihkui Reiska moottorin murinan yli: - Tämä on niitä jälkimmäisiä.