Tuuli oli kylmä ja sadetta vihmoi taas taivaan täydeltä. Ei millään uskoisi, että oli juhannus ja kesän pitäisi olla kauneimmillaan. Minä sujautin keltaiset saappaat jalkaani ja raahustin navetalle. Kylläpäs taas väsyttää, haukottelin ja yritin terästäytyä. Lehmät ammuivat navetan oven takana jo kärsimättöminä.
"Tullaan ,tullaan.", huusin niille, "Odottakaa vaan ihan rauhassa."
Vastaukseksi sain moniäänistä ammuntaa. Eivät ne ymmärtäneet miksi emäntä oli taas noin hidas. Ne halusivat vain saada tissinsä kevyemmiksi ja päästä takaisin laitumelle lekottelemaan. Taputin Muurikkia ja olin sille vähän kateellinen, kyllä minäkin haluaisin pötkötellä auringossa vailla huolen häivää.
Lypsykoneen tasainen hurina rauhoitti niin lehmät kuin minutkin. Lehmät söivät rehuannostansa tyytyväisinä ja Matti-kissa lipoi huuliaan, kun oli juuri saanut nuoltua viimeiset maitopisarat kupistaan. Minä nojasin Helunan kylkeen ja mietin viimeöistä nettikeskusteluani Veijon kanssa. Veijo vaikutti mukavalta. Hän myös näytti oikein komealta kuvassa, jossa hän nojasi Honda-moottoripyörään ja taustalla näkyi kirkkaanturkoosi meri.
Veijo oli sanonut olevansa maalaistalon poika, joten maatilan elämä ei ollut hänelle vierasta. Hän vaikutti juuri minulle sopivalta. Huokaisin tyytyväisenä ja silitin Helunaa. "Kuulepas Heluna.", kuiskasin sen korvaan, "Tänään minä menenkin juhannustansseihin Veijon kanssa."
Viimein sain navettatyöt tehtyä ja päästin lehmät takaisin laitumelle. Iltanavetan tulisivat tekemään veljeni lapset, joten laitoin iltaa varten jo valmiiksi lehmien rehut ja kuivanheinän. Sannan ja Mikon tarvitsi vain ottaa lehmät sisään ja lypsää ja päästää ne sitten takaisin laitumelle. Heidän lypsyapunsa tuli minulle aika kalliiksi, sillä olin joutunut pulittamaan heille useamman satasen ennen kuin he suostuivat muuttamaan omia juhannus suunnitelmiaan. Toivottavasti Veijo olisi sen arvoinen, ajattelin ohimennen ja suljin navetan oven.
Lämmitin saunan jo aikaisin iltapäivällä ja kylvin rauhassa pitkään. Keräsin itsekseni naureskellen seitsemän erilaista kukkaa ja ripustin ne saunan kuistille. Mummoni oli sanonut, että se takaisi sulhasen saannin ja nyt halusin varmistaa, että Veijo olisi minun. Harjasin pitkiä vaaleita hiuksiani ja sidoin lettiin muutamia Päivänkakkaroita. Pitkään olin pohtinut pukisinko päälleni paljastavan minihameen vai hulmuavahelmaisen kukkamekon ja päätynyt lopulta valkoiseen pitsimekkoon, jonka helma viisti maata. Jalkaani laitoin korkeakorkoiset valkoiset sandaalit ja kaulaani pitkät helmet. Vilkaisin peiliin ja olin tyytyväinen. Kerrankin näytin ihan ihmismäiseltä.
Hermostuneena parkkeerasin autoni tanssilavan parkkipaikan lähes perimmäiseen nurkkaan. Väkeä oli tullut jo paljon ja ihmettelin miten löytäisin Veijon ihmispaljouden keskeltä. Emme olleet sopineet sen tarkempaa tapaamispaikkaa ja Veijo oli unohtanut antaa minulle puhelinnumeronsakin. Onneksi hänellä on minun numeroni, kyllä hän soittaa minulle.
Kävelin edestakaisin parkkipaikalla ja odotin Veijon soittoa. Sitä ei kuitenkaan kuulunut. Väkeä tuli jatkuvana virtana ja parkkipaikka täyttyi autoista. Minä aloin hermostua. Ehkä Veijo ei tulisikaan. Sitten puhelimeni soi.
" Hei Suvi. Veijo täällä.", Veijo kuulosti hengästyneeltä, "Anteeksi että olen myöhässä, mutta autostani puhkesi rengas ja vararengaskin oli tyhjä. Olen kyllä tulossa, mutta tiellä on ruuhkaa ja jono liikkuu hitaasti."
"Joo.Selvä.", sopersin puhelimeen. En tiennyt mitä muutakaan olisin sanonut, sillä Veijon selitys tuntui niin epäuskottavalta.
"Eikun ihan tosi!", Veijo vaistosi epäluuloisuuteni, "Odota nyt vaan rauhassa.Olen siellä noin puolen tunnin kuluttua."
"Joo, ei mitään hätää.", mumisin taas ja tunsin kuinka kyyneleet pyrkivät väkisin silmiini.
"Odotathan minua?", Veijo tivasi vielä uudestaan.
"Joo.", sain vaivoin sanottua.
Suljin puhelimeni ja ryntäsin autolleni. Että olinkin tyhmä, raivosin itselleni, menin taas halpaan. Puhelimesta kuului selvästi samaa musiikkia kuin mitä minäkin juuri tällä hetkellä kuulin. Veijo varmasti seisoi jossakin lähellä ja katseli minua. Katsoin ympärilleni, mutten nähnyt mottoripyörämiehen näköistä miestä. En selvästikään kelvannut hänelle, ajattelin vihaisena ja kiskoin Päivänkakkarat hiuksistani. Samassa kompastuin irtokiveen ja otin tukea lähimmästä autosta.
"Satutitko itsesi?", huolestunut ääni kysyi auton takaa. Vaaleahiuksinen mies nosti pudottamansa auton avaimet maasta ja tuli luokseni, "En kai pelästyttänyt sinua?"
"Ei,et pelästyttänyt ja ei,en satuttanut. Kompastuin vain."
"Olet kuitenkin itkenyt. Satutitko sittenkin jalkasi?", mies hymyili minulle lämpimästi.
"En satuttanut. Olen vaan vihainen itselleni.", yritin hymyillä miehelle takaisin.
"Miksi? Vai olenko liian tunkeileva?"
"Koska annoin taas huijata itseäni."
"Miksi kukaan haluaisi huijata sinunlaistasi keijukaista?"
Katsoin tiukasti mieheen, mutta en erottanut ivaa hänen ilmeestään. Hän oli kai tosissaan. "En minä mikään keijukainen ole."
"Oletpas. Vaikka en kyllä ymmärrä miksi kiskoit kukat hiuksistasi ja ryntäilet täällä edestakaisin kuin vihainen sonni.", nyt miehen äänestä kuulsi hienoinen huvittuneisuus.
"Se on pitkä tarina.", hymyilin miehelle varovasti, "Sinun seuralaisesi varmaan jo ihmettelee missä olet."
"Sinä olet nyt minun seuralaiseni.", mies katsoi minuun kysyvästi, "Lähdetkö kanssani tanssimaan ja kerrot samalla tarinasi?"
Mies vaikutti olevan tosissaan. Mitäpä minä tässä enää voisin hävitä, ajattelin ja vastasin hymyillen miehelle, "Voisin lähteäkin. Etten ihan turhaan tänne asti tullut."
Seuraavana iltana sain häneltä viestin.
Kuulepas keijukainen, siinä sanottiin. En ole ikinä nauttinut Juhannuksesta niin kuin nyt. Tavattaisiinko uudestaan aika pian, jo ennen seuraavaa Juhannusta? ystävällisin terveisin, Veijo(si).
Ensin tunsin henkeni salpautuvan, sitten tunsin veren alkavan kihistä suonissani.
Miehen pirulainen!, huusin ääneen.
Tuijotin näyttöä ja aloin nauraa. Enhän minä tosiaan koko iltana kysynyt seuralaiseni nimeä. Tietenkin se oli Veijo!
