ONNENPÄIVÄ
Vaimonsa kera Pohjois-Karjalaista pientilaa asuva Antti Soironen istui junassa, jonka matka kävi kohti Helsinkiä.
Kotikulmillaan Antti Soironen tunnettiin paremmin nimellä Sempsin Anttu ja tuo nimi oli miestä seurannut jokseenkin koko hänen maallisen vaelluksensa ajan.
Lempinimeensä alkuaiheen oli Antille antanut hänen asuinpaikkansa, Sempsi ja etunimestä vääntynyt Anttu sopi siihen jatkoksi kuin kansi kattilaan. Ei Antti lempinimestään ollut koskaan mitenkään pahoillaan ollut, se nyt vaan oli maailman hänelle antama mukava lisänimi, todellinen lempinimi sanan varsinaisessa merkityksessä. Vanhemmiten Antista itsestäänkin oli alkanut tuntua, että Sempsin Anttu oli hänelle paljon käypäisempi nimi kuin tuo virallinen Antti Soironen.
Helsingistä Antun oli määrä nousta laivaan, koska hän oli päässyt mukaan Onnen pyörä- risteilylle. Eikä ihan tavalliseksi turistiksi ja yleisön joukkoon, vaan mukaan itse kilpailuun. Antun ei ollut ennen tullut käytyä Helsingissä ja häntä arvelutti miten hän osaisi asemalta satamaan. Onneksi hänellä oli lompakossaan MTV:n ohjelmapalvelusihteerin numero ja osoite, sieltä varmasti saisi neuvoa hädän hetkellä.
Anttua hieman jännitti ja arvelutti toimi johon hän oli ryhtynyt, joten hän otti vaivihkaa povitaskussaan olevasta litteästä pullosta pienen rohkaisuryypyn.
Niinhän ne monet sanovat, että pihassa sohvalla sitä on heleppo ratkasta niitä tehtävii.... vaen annappas kun männään stutioon, niin peä on tyhjä kun Haminan kaupunki ja siinä sitä männöö aivan ymmälle selevä ajatuksinennii eläjä, ajatteli Anttu itsekseen ja katseli ikkunasta ohi vilistäviä maisemia.
Vaen on sitä tullu aeka paljo nuita ristikoeta ratkottuu ja eukon kanssa sitä penskojen joululahjaksi antamaa muuvatta Pursuit-pellii pelattuu, jotta eikös tuota liene jonniilaista ruttiinii jo meikäläisellä, pohti Anttu vielä itsekseen ja otti penkistä mukavamman asennon.
Juna hiljensi vauhtiaan ja pysähtyi sitten Helsingin asemalle. Kaiuttimet lauloivat erilaisia kuulutuksia, ja kun Anttu katsoi ikkunasta asemapihalle päin, siellä näytti olevan melkoinen vilske. Porukkaa rupesi purkautumaan ulos junasta, niinpä Anttukin otti kapsäkkinsä ja työntyi ulos asemapihalle.
Ulkona puhalsi vinkeä syystuuli pöllyttäen maassa olevia roskia ja jostain siihen eksynyttä muutamaa keltaisia koivunlehteä. Ihmisiä ravasi mikä mihinkin suuntaan valtavia määriä ja niillä kaikilla tuntui olevan mahdoton hoppu. Jotkut niistä kulki kaulukset pystyssä, jotkut huput päässä, joillakin taas oli sateenvarjo etuviistoon ojossa, kuin purjeena tuulta vasten ja askeleet kopisivat katua vasten kuin hevoslaumalla.
Kova tuuliko oli saanut nämä ihmiset näin kiivaaseen askelluksen hepakkaan, pohti Anttu katsellessaan asema-aukion touhua.
Hän yritti pysäyttää jonkin ohi vilistävistä ihmisistä ja kysellä puhelimen sijaintipaikkaa, mutta vasta kuudennella yrittämällä luontoaktivistin näköinen nuorimies pysähtyi ja neuvoi puhelimen olinpaikan tarkasti ja ystävällisesti. Anttu kiitteli ystävällisesti neuvosta. Kyseli vielä paljonko on velkaa, mutta nuorimies huitaisi vain kädellään ja jatkoi matkaansa. Puhelimen luona hän kaiveli lompakostaan paperilapun, jossa oli MTV:n numero ja soitti ohjelmapalvelusihteerille.
- No se on Antti Soeronen tässä päevee. Mitenkähän tuota piäsis tiältä juna-asemalta sinne satamaan ja siihen Onnen pyörä-laevaan?
- Anteeksi. Mistä olikaan kyse? Kuka soittaa? Hämmentynyt naisääni vastasi.
- Soeronen Antti on soettaja ja minun pitäs piästä sinne Porkan Jannen ja sen tytön ohjelmaan, sinne Onnen-pyörä laevalle. Tuli MTV:ltä ihan virallinen kuhtu.
- Siis Antti Soironen, odottakaa hetki niin tarkistan.
- No tarkista
- Joo.. Kyllä, niin olikin teillä Antti tänään kuvaukset laivalla. Odottakaa vain siellä, minä laitan auton teitä hakemaan. Ja tervetuloa tänne Helsinkiin, nyt ääni oli iloinen ja ystävällinen.
- Sepä hyvä minäpä jiän vuottelemmaan, Anttu sulki puhelimen ja lähti ulos odottamaan kyytiä.
Valkoinen auto, jossa oli mainostelevision tunnukset kaartoi aseman eteen. Anttu kysyi oliko auto tullut mahdollisesti häntä hakemaan? Kuskilta myöntävän vastauksen saatuaan nosti hän laukkunsa taakse ja istui itse etupenkille. Kuljettaja oli ohjeistettu viedä Anttu suoraan satamaan, jonne sihteeri oli myös soittanut hänen tulostaan. Kuljettaja ajoi aivan vastaanottoaulan eteen ja antoi Antulle laivaliput sekä kehoitti menemään lähtöselvityksiin.
Anttu tuli sisälle vastaanottoaulaan ja katseli ympärilleen, lähtöselvitysluukuilla oli pitkät jonot ja ihmisiä vilisi täälläkin edestakaisin. Anttu ihmetteli mihin täällä kaikilla on niin jumalaton kiire, täällä sisällä ei nyt enää tuullutkaan, sitten Anttu huomasi vessanoven ja pistäytyi sisään. Vessan suojissa hän otti ryypyn taskumatistaan ja kaiveli pastillin Sisu-askista suuhunsa, heitti vielä vettä pisuaariin ja lähti jonottamaan luukulle.
Saatuaan liput ja ohjeet luukulta Anttu lähti kulkemaan pitkää käytävää pitkin kohti odottavaa laivaa. Nuorimies lähtöselvitysluukulla oli sanonut, että hänen piti ilmoittautua laivan info-pisteessä.
Käytävällä oli jonkinlainen portti minkä läpi ihmiset kulkivat. Portin takana virnuili joku huonosti suomea puhuva sälli ja sitten salamavalo räpsähti niin, että Antulta oli pudota kapsäkki käsistä.
Kaikenlaiset huimat ne tiällä immeisii säekyttellöö, ajatteli Anttu puoli ääneen ja jatkoi kävelemistään.
Info-pisteessä Anttu tervehti ja esitti asiansa. Nuori nainen toivotti tervetulleeksi laivaan, pyysi odottamaan hetkisen ja näytti soittavan jonnekin. Hetken kuluttua itse Janne Porkka tuli kädestä pitäen tervehtimään Anttua.
- Tervetuloa Antti. Ja toivottavasti viihdyt meidän kanssamme täällä Onnen- pyörä risteilyllä, Janne ravisti Antun kättä ja hymyili leveästi.
- No terve, terve. Eikös tuota nyt sen verran viihtyne, vastasi Anttu. Oot sinä muuten iso mies, ei sitä nuinikkaan televisiosta sua oekeeta kuvvoo. Minnekä sinä sen tytön jätit?
- Me kaikki jo odotimme Anttia tuolla kuvauspaikalla. No niin, mennäänpä ensin tuonne kahville ja sieltä sitten eteenpäin. Kyllä Antti ehtii tavata vielä Sannankin, vakuutti Janne ja ohjasi Anttua läheisen kahvilan pöytään.
Kahvia juodessa Janne kertoi kuvauksista, maskeerauksista ja muista etukäteisvalmisteluista. Kahvin jälkeen opasti Janne Antun hytilleen ja hän vielä kertoi, että Antun oli tultava jo puolen tunnin kuluttua kuvauspaikalle. Missä kuvauspaikka oli, sen Janne neuvoi Antulle seikkaperäisesti. Hytin ovella Janne vielä kertasi reitin ja kehotti kysymään rohkeasti infosta, jos tulisi epäselvyyksiä.
Anttu avasi hyttinsä oven mustaraitaisella kortilla ja astui sisään. Hytin kapean käytävän toisella puolella oli tilava naulakko, sen Anttu pani merkille ensimmäisenä. Toisella puolella käytävää olevaa ovea hän myös raotti ja totesi siinä olevan vessaksi tehdyn kopperon. Anttu pani takin naulakkoon, otti ryypyn taskumatista ja istahti peremmällä olevalle sängylle. Sängyt olivat seinään kiinnitettyjä ja ne olivat päällekkäin, kuin aikoinaan savottakämpillä, mutta melkoisen pehmeitä vuoteet savottakämppiin nähden olivat, sen Anttu totesi nostellessaan takapuoltaan ylös alas joustinpatjalla. Lisäksi hytin varustuksiin kuului ikkunan alla oleva sohvatuoli ja pieni pöytä.
- Kyllä tässä passaa jätkämiehen yönsä viettee, mutta pitäsköhän jo laettoo matalat kengät jalakkaan ja ravatti kaulaan, niin kun se eukko siellä kotona kehotti, ajatteli Anttu ja riisui talvikengät lattialle.
Vae on siellä ensin oekeen koekuvvaasta sun muita kommervenkkiä. Mitenkä se sano.... puolen tunnin piästä. Tässähän nyt mahiton hoppu on. Anttu vilkaisi kelloa, purki kengät laukusta esille ja rupesi väsäämään solmua kravattiin.
Kuvauspaikalla oli täysi tohina päällä. Edellisen ryhmän kuvaukset olivat jo aivan lopussa, ne olivat menossa jo Bonus-tehtävässä. Anttu katseli kuvauksia yleisön takaa, kaikki näytti jotenkin erilaisemmalta kuin mitä hän televisiossa oli tottunut näkemään. Kirkkaat valot, kameramiesten liikehdintä, lavasteet ja muu esillä oleva rekvisiitta näytti Antusta jotenkin paljon suuremmalta ja värikkäämmältä kun mitä hän ennalta oli siitä osannut ajatella.
Anttu tunsi, että olkapäälle koputettiin, taakse ilmaantunut mies kysyi nimeä. Anttu sanoi nimensä ja vastavuoroisesti taakse ilmaantunut esitteli itsensä, joksikin kuvausavustajaksi ja kehotti seuraamaan. Erään huoneen ovella mies pysähtyi, sanoi sen olevan maskeeraushuone ja kehotti Anttua astumaan sisälle.
- No niin... tekö olette Antti ja tulossa seuraavaan kuvaukseen, sanoi pöydän luona seisova vahvasti meikattu nainen
- Ka niinhän nuo minnuu haukkuu Antuksi....taekka Anttihan minä oon....Antti Soeronen, vastaili Anttu ja istahti naisen ystävällisesti osoittamaan tuoliin.
- Tämän maskeerauksen tarkoitus on, etteivät kasvot kiiltäisi kuvauksissa, koska tuolla kuvauspaikalla on niin kirkkaat valot ja siellä voi tulla kuumakin, selitti maskeeraaja.
– Hmmmy.....jooomhy, mumisi Anttu ja oli aivastaa, kun maskeeraaja huiski pitkäkarvaisella sudilla puuteria naamaan.
Nyt Anttua suittiin ja kammattiin varttitunti ja siitä sitten tuli lähtö kanssa kilpailijoiden mukana koekuvaukseen. Antun kanssa kilpailemaan tulisivat Martta Seinäjoelta ja Kari Espoosta. Martta oli jo seitsemänkymmentä ylittänyt mummo ja Kari oli noin kolmekymppinen opettaja. Heistä Kari oli mukana jo toista kertaa.
– No niin asettukaahan siihen pelipöydän ääreen, sanoi ohjaaja. Kari menee siihen keskelle. Martta voi mennä Jannen viereen ja Antti sinne reunaan. Jep hyyvää…ja sitten rintamasuunta tänne päin. Ovatko kaikille suunnilleen säännöt selvät? Hyyvväää, venytti ohjaaja nähdessään kaikkien nyökkäävän.
Sitten Susanna kävi kiinnittämässä nimilaput jokaisen rintaan. Kuvaaja kehotti kaikkia katsomaan kameraan päin ja kielsi kääntyilemisen ja vilkuilun ympäristöön. Sitten Janne antoi jokaisen pyöräyttää pyörää kokeeksi. Martan ensimmäinen pyöräytys oli Jannen mielestä heikko ja Martta sai pyöräyttää uudelleen. Kari pyöräytti tottuneesti ja oli Antun mielestä jotenkin olevinaan. Sitten tuli Antun vuoro. Hän rulautti pyörän liikkeeseen voimakkaalla työmiehen riuhtaisulla. Pyörä rulisi vinhaa vauhtia ja siihen kiinnitetty superyllätys-sektori lensi kaaressa lattialle. Janne pysäytti pyörinnän kädellään ja sanoi, ettei Antin tarvinnut pyöräyttää ihan noin lujasti. Nyt aloitettaisiin koekierros, Martta sai aloittaa. Martta heilautti pyörän liikkeelle, se rulisi vähän aikaa ja nuolenkärki jäi osoittamaan yhdeksääsataa pistettä.
– Yhdeksänsataa, huudahti Janne. Valitse konsonantti.
– N… niin kun Niilo, sanoi Martta
– Ja niitä löytyy kaksi kappaletta. Nyt sinä voisit pyörittää, ostaa vokaalin tai ratkaista tehtävän, mutta mennään eteenpäin, koska tämä on vasta harjoittelua. Kari ole hyvä, sanoi Janne.
Karin pyöräytys jäi näyttämään kolmeasataa ja kuviot olivat samat kuin Martalla paitsi, että Kari valitsi K:n ja niitä löytyi kolme kappaletta. Sitten tuli taas Antun vuoro, nyt hän pyöräytti rauhallisemmin. Pyörä pyöri aikansa ja jäi rosvosektorille.
– No voehan perkele, kirosi Anttu. Soon sitä meikäläisen tuurii.
– Anttii… ei saa kirota, tämä on perheohjelma, torui Janne. Muistat sitten oikeassa kuvauksessa…
eikös vaan?
Anttu myönteli Jannelle lipsahtaneen voimasanan ja häntä vähän hävettikin. Anttu oli jo niin antautunut ja keskittynyt peliin, ettei huomannut luontevasti tullutta kirosanaa. Tulomatkalla arveluttaneesta jännittämisestä ei ollut jäljellä tietoakaan, osatekijänsä lienee ollut tietysti muutamilla nautituilla rohkaisuryypyillä.
Sitten pelattiin vielä pari harjoituskierrosta. Anttukin malttoi nyt olla kiroamatta. Harjoitusten jälkeen ohjaaja opasti kaikki ruokatauolle. Ruokailun jälkeen jatkettaisiin tosi toimin.
Runsaan aterian jälkeen Anttu meni hyttiin ja kulautti ryypyn lekkeristään. Sitten hän pötkähti sängylle ja jäi odottamaan kuvausajankohtaa. Välillä oli vilkaistava kelloa, ettei vaan myöhästyisi, siitä kädet taas takaisin niskan taakse ja antaa ajan mennä. Anttu tuijotti jo hieman pitkästyneenä yläpuolella olevan sängyn pohjaa. Siihen oli kirjoitettu mustalla tussilla. ” Hantta oli täällä 17.3.91”
Antulle juolahti mieleen kotona lähtiessä käyty keskustelu. Antun vaimo Esteri oli pitänyt ankaran saarnan ja matkaevästyksen Antulle. Etenkin Esteri oli ollut huolissaan Antun viinan käytöstä ja käytöstavoista. Ja syystäkin oli Esteri ollut huolestunut, sillä Anttu viljeli kaikkia mahdollisia voimasanoja ja olipa kehittänyt itse niitä vielä entisten jatkoksi. Viinakin Antulle maistui, mutta sitä hän otti harkiten, ainakin omasta mielestään.
Anttu sulki silmänsä ja hetkessä hän oli kuulevinaan Esterin kantapäiden kopseen tuvanlattialla, säestettynä kuin yhtenä pötkönä tulevalla palpatuksella.
– Ja paakkii se päihisi, jotta oot etes sen kuvvaas ajan holoventamati ja kirroomati. Jotta ei tarvvii sitten kylällä hävetä silimät, korvat piästään… niin. Ja puvun takin paat piälles ja ravatin kaulaan, jotta olisit niin kun muuttii immeiset. Paa se valakkee kauluspaeta sitten .... minä varasin siihen laukkuun. Parempi on, jotta sitä viinan paskoo et tällä reissulla juo ollenkaan… tiijä minne sotkeevut siellä vieraissa paikkoloissa… paa se pahkapiähäs niin vähemmällä piäset. Ja katokkii jotta.......
– Hyvät matkustajat Tax-free myymälämme on avattu. Tänään myymälässämme on kermalikööri maistajaiset ja paljon erilaisia tarjoustuotteita. Tervetuloa.
Anttu säpsähti hytin radiosta tulevaan tiedotukseen. Hän vilkaisi kelloaan ja ryhtyi valmistautumaan kuvausta varten.
Ensimmäinen kierros pelistä oli saatu jo täyteen vauhtiin ja taululla oli jo konsonantit K, T, ja S. Vokaaleista oli ostettu E ja A, jotka myös olivat löytyneet valotaululle. Martan vuoro hupeni ohi sektoriin, sitten olikin vuorossa Kari. Nuolenkärki jäi osoittamaan kolmeasataa pistettä Karin valitessa konsonantin R, niitä oli vain yksi kappale ja Kari päätti ostaa vokaalin I, joita oli kolme kappaletta. Karin uusi pyöräytys meni rosvosektorille ja vuoro siirtyi Antulle. Anttu pyöräytti pyörän liikkeelle, se pyöri rulisten aikansa ja nuoli jäi näyttämään tuhatviisisataa pistettä. Yleisö taputti raivokkaasti ja taisipa seasta kuulua muutama ”VAAUU” kiljahduskin.
– Ämmä niin kun maetotonkka, sanoi Anttu.
– Ja niitä löytyy – yksi kappale. Nyt voit ostaa vokaalin, ratkaista tehtävän, tai pyörittää, sanoi Janne.
– Ostan vokkaalin O, niin kun orava, sanoi Anttu.
– Vokkaali O, niin kuin orava ja niitä on kaksi kappaletta. Voet pyörittää tai ratkaista tehtävän, sanoi Janne Antun murretta käyttäen.
– Tuoootaaa....., venytti Anttu. Yritän ratkasta tehtävän. Yksi vuosi, Estonian turmasta.
– Ja se on oikein, huudahti Janne. Hienosti ratkaistu Antti ja palkinnon kertoo Susanna, ole hyvä.
Antun naamalla oli tyytyväinen ilme, mihinkään tuuletuksiin hän ei ryhtynyt, vaikka ohjelman alussa oli kerrottu sen olevan suotavaa. Enemmänkin Anttua ärsytti kaikki sen tyyliset, tuuletukset ja muut vouhotukset. Mistähän koko sana ja tapa lie saanut alkunsa? Antulle tuuletus toi mieleen syksyisen puolukan puhdistuksen tuultokoneella tai Esterin siivouspäivän tuuletuksen.
– Antti saa palkinnoksi yleiskoneen, jonka arvo on tuhatkuusisataa markkaa. Tämä on varmaan mieluinen palkinto vaimolle, vai mitä Antti?
– No justiinsa tuotahan se on vonkuna viimeset puolj vuosjkymmentä. Ovat kuulema näpit niin kippeet, jottei taekinnoo kärsi alustoo, iloitsi Anttu.
Yleisö taputti taas raivokkaasti, se oli ottanut Antun suosikikseen ja se kuunteli tarkkaan Antun hauskalta tuntuvat puheenvuorot. Antun leveästi käyttämä murre, ja maalaismiehen rehevä olemus olivat saaneet yleisössä lähes varauksettoman suosion ja ihailun. Anttu oli selvästi porukan väriläiskä. Taputuksista ei meinannut tulla loppua ja Jannen oli aloitettava puheensa niiden päälle.
– Terveiset vaan sinne Ilomantsiin, Antin kotiväelle ja vielä kerran onneksi olkoon, hän toivotteli. Ja sitten toiseen tehtävään, jonka aiheena on sanonta. Tehtävän aloittaa Kari, ole hyvä.
Kari ratkaisi tehtävästä pari kirjainta, mutta sitten hänen arvaamaa kirjainta ei tehtävästä löytynyt. Vuoro siirtyi Martalle. Martta pyöräytti suoraan yllätys-sektorille, arvasi konsonantin oikein ja sai yllätyspalkinnoksi rannekellon. Seuraava yritys jäikin ohisektorille.
Tuli Antun vuoro ja hän riuhtaisi onnenpyörään vauhtia, pyörä pysähtyi ja tarjolle tuli yhdeksänsataa pistettä. Anttu tarjosi konsonanttia M, niitä oli tehtävässä kolme kappaletta ja Anttu kuittasi kaksituhattaseitsemänsataa pistettä. Yleisö osoitti taas voimakkaasti suosiota onnistumisesta. Nyt Anttu mietti kuumeisesti vokaalin ostoa, mutta ajatteli kartuttaa vielä pistetiliään. Anttu pyöräytti pyörää rivakasti mutta, se oli kuitenkin kannattamaton riskin otto. Kun pyörä pysähtynyt näytti nuolen kärki kylmästi kohti rosvosektoria. Sinne meni kerätty pistesaldo rosvon viemäksi ja Anttua harmitti vietävästi.
– Vue hevonvitun persesilimä, kun pitikkii männä pyörittämmään, pamautti Anttu ja muisti vasta sitten ankarat varoittelut voimasanojen käytöstä. Oes ollu hyvät pisteet… no nyt tämä mäni vituiksi koko homma, tuli Antulta ikään kuin samaan rahaan.
– POIKKI... POIKKI, huusi ohjaaja. Eikös sitä ollu puhetta siitä sadattelusta. Otetaan uusiksi Antin toinen pyöräytys niin, että pysäytetään pyörä rosvosektorille ja silleen. Niin kuin ennenkin on tehty. Okei…hyyvää… ja jatketaan.
Anttu oli nolona ja hänen otsallaan kiilsi hiki puuteroinnista huolimatta. Mutta minkäpäs Anttu sille mahtoi, että kirosanat kuuluivat hänen luonnolliseen puhekieleensä. No… onneksi kuvaus tekniikalla kaikki saatiin näyttämään siistiltä niin, ettei mainostelevisiokaan saanut pahastuneita soittoja. Eikä Antun tarvinnut kotonaan sanoa Esterille mitään täällä tapahtuneista kömmähdyksistä. Sanoi vain kuvausten menneen hyvin ja jäi Esterin kanssa odottamaan lähetyspäivää.
Toisen tehtävän ratkaisu oli ” Parempi myöhään, kun ei milloinkaan” ja sen ratkaisi Kari. Sitten olikin mainoskatkon vuoro ja kaikki sai hengähtää hetken.
Kolmannenkin tehtävän ratkaisi Kari ja seuraavassakin tehtävässä Kari oli lähellä ratkaisua, vieläpä huippu pistein, mutta pyöräytti sitten rosvosektorille ja menetti mahdollisuutensa. Anttu oli vahingoniloinen ja hänen piti peittää naurun pyrskähdyksensä ryiskelyyn. Antun peli ei enää tahtonut kulkea yllättävän katkon jälkeen. Hänen täytyi koko ajan harkita sanottaviaan ja ajatus tahtoi mennä sekaisin. Neljännen ja samalla viimeisen tehtävän ratkaisi Martta. Tehtävän ratkaisu oli ” Kekri on vanha sadonkorjuujuhla”.
Ratkaisusta Martta sai palkinnoksi partakoneen, josta Janne arveli olevan enemmänkin iloa isännälle.
Bonustehtävään selvinnyt Kari voitti matkan Kreikan Rhodokselle, josta hän oli hyvin iloinen. Hän tuuletti äänekkäästi huutamalla ”JES” ja osoitti molemmin käsin yleisöön päin sormet pistooli asennossa. Anttua ärsytti Karin menettely kovasti ja hän piti Karia täysin huimana ja tuulella käypänä tyyppinä.
Palkintonsa saatuaan Anttu meni käymään hytillään, kaiveli takin povitaskusta taskumatin ja kulautti loput nesteet yhdellä ryypyllä. Sitten hän teki lähtöä tax-free myymälään ostamaan tuliaisia.
Matkalla myymälään Anttu poikkesi baaritiskillä ottamassa tuopillisen olutta. Juomaa siemaillessa hän pohti mitä veisi Esterille tuliaisiksi. Veisikö suklaata vai hajuvettä? Suklaa taitaa olla parempi vaihtoehto, mitäpä se mökin akka hajuvesillä tekisi.
Taitavat pirut olla vielä melko kalliita, harkitsi Anttu vaihtoehtojaan.
Myymälässä Anttu huomasi hyttiradiossakin kuulutetun kermaliköörin maistiaistiskin, hän suuntasi kulkunsa sinne ja kulautti kolme muovipikaria tyhjäksi.
– Eikös olekin kermaisen makuinen likööri? Erinomainen tarjottava illan istujaisiin, niin miehille, mutta erityisesti naisille. Tästä oikealta kaksi eri pullo vaihtoehtoa, esittelemässä oleva nainen kertoili viehkeällä äänellään ja kaatoi lisää likööriä pikareihin.
Anttu ojensi kädessään olevaa tyhjää pikaria pullon suuntaan ja sanoi.
- Ei hullumppoo, ei hullumppoo. Vaen on tuo vähä liian imellee meikäläisen suuhun, kyllä kirkas viina tahtoo käyvä paremmin… ei semmosta sattus olemmaan.
– Tällä kertaa maistamme vain kermalikööriä. Viinat löytyvät siitä käytävän vasemmalta puolelta, nainen valisti ojentaen kättään myymälän puolelle.
– Jaahah, vae niin… no pitää sitten katella sieltä, sanoi Anttu ja jatkoi matkaansa.
Ympärillä olevat ihmiset seurasivat Antun asiointia jotkut hymyillen, toiset paheksuvasti mulkoillen. Anttu ei ollut koskaan välittänyt siitä, mitä muut ajattelivat tai puhuivat hänestä. Se oli Antun mielestä jokaisen oma asia miten täällä eli ja maankamaraa tallasi, se ei muille kuulunut. Anttu otti ostoskorinsa ja lähti katselemaan mitä ostaisi.
Anttu tiiraili pitkiä pullorivistöjä, ihmetteli erikoisen näköisiä pulloja ja yritti lukea niiden komean näköisiä etikettejä. Eräskin pullo oli aivan naisenvartalon muotoinen ja se sisälsi jotain vaaleanpunaista juomaa. Anttu otti pullon hyllystä ja laittoi sen ostoskoriinsa, ajatteli sen olevan tyhjänäkin mainio kirjahyllyn koriste. Sitten hän valitsi vielä litranpullon Koskenkorvavodkaa, laatikollisen olut-tölkkejä, Esterille suklaarasian ja naapurin isännälle lupaamansa pari tupakkakartonkia.
Kassajonosta selvittyään hän vei ostokset hyttiinsä, avasi olut-tölkin ja pötkähti sängylle lepuuttamaan jalkoja. Sängyllä hänen mieleensä juolahti kylällä viriävä keskustelu, kun hänen naamansa näkyisi televisioruudusta
Ei sitä joka poeka televisiossa essiinykkään, ajatteli Anttu ja nautti jo etukäteen kylän ämmien ilmeistä ja kateellisista jutuista, joita ne kaupan nurkalla supisisivat. Anttu kävelisi niiden ohi mahdollisimman tavallisen oloisena ja kertoisi terveisiä Janne Porkalta ja Susannalta, ikään kuin vanhoilta tutuiltaan.
Merellä oli ruvennut tuulemaan kovemmin ja aallot keinuttivat laivaa niin, että sen tunsi hytissä aivan selvästi. Anttu lähti hytistään kannelle katsomaan merta, mutta ulkona oli jo pimeä, eivätkä laivan valot näyttäneet kovinkaan kauas. Maisemien katselusta ei tullut nyt mitään, niinpä Anttu siirtyikin laivan baariin ja osti kupillisen kahvia. Hän huomasi Martan istumassa myös kahvilla ja meni kuppinsa kanssa pöytäseuraksi. He juttelivat pelin eri vaiheista, kyselivät toistensa asuinseudusta ja perhe suhteista. Anttu kyseli oliko Martta ehtinyt käydä Tax-free ostoksilla ja neuvoi käymään likööri maistajaisissa. Martta kertoi menevänsä kahvilta ostoksille ja lupasi maistaa kermalikööriä, ja jos se oli hyvää jopa ostavansa pullollisen.
Illalla Anttu istui laivan keulassa olevassa ravintolassa, katseli siellä olevia ihmisiä ja siemaili olutta. Orkesteri alkoi soittaa tango ”Mustaruusua”. Solistiksi lavalle astui itse Reijo Taipale, tulkiten kappaletta jäljittelemättömällä tyylillään. Anttu rupesi katselemaan ympärilleen, löytyisikö sopivaa tanssi kaveria. Hän suuntasi askeleensa kohti ikkunanvieruspöydässä istuvaa naiskaksikkoa ja kumarsi kohteliaasti pyytäen tanssiin. Anttua onnisti ja kohta hän pyöri parketilla tangon lumoissa. Anttu olikin kohtalainen tangon taitaja, mutta muut tanssit eivät tahtoneet sujua. Parin tangon jälkeen Anttu pyysi naista istumaan pöytäänsä, mutta nainen sanoi, että Anttu voisi istua heidän seurakseen. Pöydässä Anttu kutsui tarjoilijan ja sanoi, että hän voi maksaa tilaukset. Kun tarjoilija toi juomat Anttu tilasi heti samanlaiset. Naiset tuntuivat olevan eteläsuomesta ja puhuivat kirjakieltä, kyselivät mistä Anttu oli kotoisin ja sanoivat olleensa kuvauksessa yleisön joukossa. Lasit olivat taas tyhjentyneet, nautitut ryypyt ja oluet olivat tehneet vaikutuksensa ja Anttu viittoili tarjoilijaa luokseen. Sanoi uusivansa taas tilauksen, mutta naiset kieltäytyivät kohteliaasti ja Anttu tilasi vain itselleen. Naisille tuli vessaan lähtö ja Anttu jäi pöytään odottamaan. Tarjoilija toi hänen tilaamansa juoman, jota Anttu siemaili, vilkaisi välillä kelloaan ja ihmetteli missä naiset viipyivät.
Joku mies kävi kysymässä oliko pöydässä olevat paikat vapaana. Antun sanoessa niiden olevan varattu mies jatkoi matkaansa salin perälle. Kun naisia ei kuulunut puolentuntiin lähti Anttukin kävelemään laivan käytäville. Tuuli oli yltynyt myrskyksi ja laiva keinahteli yhä voimakkaammin. Anttu kulki käytävällä seilaten käytävän laidasta toiseen, välillä piti ottaa sivuaskel, ettei kaatunut. Baarin kohdalla hän pysähtyi ja tilasi oluen. Sen juotuaan hän jatkoi matkaansa. Vastaan tulevaa pariskuntaa Anttu ei meinannut saada millään sivuutettua, niinpä hän pysähtyi käytävän reunaan, piteli kiinni seinässä olevasta kaiteesta ja kumarsi pariskunnalle. Pariskunta kulki ohitse vastaamatta Antun tervehdykseen, Anttu arveli niiden olevan ylpeää sorttia ja jatkoi matkaansa sisään aukosta, jonka yläpuolella luki ”Yökerho Night Club”.
Sisällä hän huomasi Jannen ja Susannan istuvan eräässä pöydässä ja lyöttäytyi seuraan.
– No mitäpä tiijättä, vieläkö muistatta minut, kyseli Anttu jo hienoista sammallusta kielessään. Anttu istui pyytämättä pöytään.
– Tokihan me Antin muistamme, vastasi Susanna
– Sano reilusti vaen Antuksi, ojensi Anttu kättään.
– Vai Antuksi sinua siellä kotipuolessa kutsutaan, sehän on ihan kiva nimi.
– Antuksi… Sempsin Antuksi kuhtuut. Meinas männä se teijän ohjelma päin persettä, kun minä en malttanna olla kirroomati… se on saatana meikäläisellä niin kurittomat nuo tavat.
– Nooh, hyvinhän se meni. Et sinä Antti ollut ensimmäinen jolla se vähän lipsahti voimasana sekaan. Onkos ollut muuten mukava matka? Kyseli Janne.
– Ka mikäpäs tässä. Kävin jo tuossa tanssii rytkyttämässäkkii jo muutamen pelin. Läheppäs Susku Antun kanssa parketille?
– Ei nyt kyllä jaksa tanssia, kiitos vaan. Mutta onhan täällä paljon kivoja naisia joita voi hakea, vastasi Susanna Antun tanssiin kutsuun.
– Entäs Janne otetaanko miestä väkövämpöö… kyllä Anttu maksaa, ehdotti Anttu.
– Ei kiitos. Minä olen täällä töissä ja eihän silloin sovi ottaa… vai mitä? Mutta nyt meidän pitää kyllä jo lähteä. Hauskaa illan jatkoa ja kotimatkaa sinulle vaan, Antti. Ehkäpä me vielä joskus tapaamme ja muista seurata onnenpyörää. Janne ja Susanna nousivat pöydästä ja tekivät lähtöä.
– No minnekös teillä semmonen saatanallinen hoppu on, eikös ne kuvvaakset oo tältä päevältä jo purkissa, ihmetteli Anttu.
– Ei nyt ihan totta ehditä... vaikka kiva oliskin jutella. Hauskaa iltaa vaan minunkin puolesta, sanoi Susanna ja saman tien he menivätkin jo äsken Antun sisään kävelemästä aukosta kohti käytävää.
Kaarevan aukon kohdalla he vielä kääntyivät ja vilkuttivat Antulle, sitten he katosivat käytävään. Anttu tilasi itselleen juotavaa ja seurasi jonkun tanssiryhmän esitystä. Tanssiryhmän vähäpukeisia tyttöjä Anttu katseli silmät sirrillään, koska räiskyvät värivalot välähtelivät kirkkaasti. Juotuaan vielä pari tuopillista Anttua rupesi väsyttämään armottomasti ja hän päätti lähteä hyttiinsä. Hytin ovi löytyi lopulta pienen etsiskelyn ja kyselyn jälkeen ja sisään päästyään Anttu riisui kengät, pikkutakin ja kravatin. Sitten hän rojahti sängylle ja nukahti myrskyn vielä keinuttaessa laivaa.
Asemaravintolassa pohjoiseen lähtevää junaa odottava Anttu hörppi olutta. Anttua vaivasi krapula, onneksi tauti ei ollut mitenkään ankaraa sorttia ja kylmä olut lääkitsi sitä sopivasti. Aamupalan laivalla hän kuitenkin oli jättänyt suosiolla syömättä. Hän oli arvellut syömisen aamutuimaan vain entisestään pahentavan entisestään melko onttoa olotilaa.
Asemaravintolassa Antun pöytään tuli istumaan rotevan näköinen mies olut-tuoppinsa kanssa. Nähtyään Antun matkatavarat mies kyseli mistä päin Suomea hänen pöytäseuralaisensa mahtoi olla kotoisin. Kuultuaan Antun kotipaikan mies kertoi itsekin olevan Pohjois-Karjalan miehiä, mutta joutunut jo vuosia sitten muuttamaan Helsinkiin, koska oli valtion hommissa ja saanut sen tiimoilta vastentahtoisen siirron.
Anttu kertoi olevansa pienviljelijä, tai oikeastaan entinen sellainen. Tila oli ollut pahimoilleen sen verran pieni, ettei kukaan lapsista halunnut jäädä sitä jatkamaan. Ja järkevästi lapset olivat tehneetkin. Eihän kukaan hullu rupea nykypäivänä möyrimään muutamaa hehtaaria melkein sulin käsin parin maitolitran ja sitä kautta muutaman pennosen toivossa.
– Nykyään ne ovat tehtaissa palakat hyvät ja sosiaaliturva se on huipussaan. Ei tarvii ennee kenenkään riekkuu semmosissa paskahommissa henkesä pitimiksi niin kun meikäläisen on pitänä, totesi Anttu.
Sitten Anttu oman ammattinsa paljastaneena uteli millaisissa valtionhommissa mies itse täällä touhusi. Kaveri paljasti olevansa poliisi ja sanoi jo pitkään yrittäneensä sairaseläkkeelle, mutta eivät olleet lääkärit häntä laskeneet. Nytkin hän oli sairaslomalla toimestaan.
– Soon kuule näin isossa kylässä tämä polliisin homma paskasta. Kaiken maaliman hinttiä, pitkätukkia ja narkomaania pittää tuolta porttikongeista kyytiin kerätä. Siellä noon ihteensä piikittämässä. Et usko, jotta joskus rupeaa etommaan. Eräät rupeaat vielä hevostelemmaan, mutta sillon ei muuta kun letistä ja perssiistä kiinni ja maijaan… niin se on perkele. Saatana kun ois saanu olla siellä Lieksassa hommissa. Siellä sitä ois selevinny ihan tavallisten humalaisten kuletuksella.
– Kaiken mualiman paskahousuuhan sitä siellä meillää päen kulukkoo, vaen on ne tiällä varmasti toesenlaeset kujjeet ja meiningit. Vae letistä sinä niitä töytyytät, siitähän se on hyvä talutella, Anttu myönteli
– Kyllä ne siitä tokenee, kun oikein lainkouralla kiinni ottaa ja punaltaa… noinikkaan, näytti poliisimies kädellään käyttämäänsä työotetta ja naurahti.
Aseman kaiuttimista kajahti kuulutus pohjoiseen lähtevästä junasta. Anttu toivotti pärjäilemistä poliisimiehelle ja lähti junalle. Perässään hän veti laivalta ostettua pientä kärryä, johon hän oli pakannut olutlaatikon ja palkinnoksi saamansa yleiskoneen. Loput tavarat oli pakattu kädessä olevaan matkalaukkuun.
Juna lähti matkaan hiljaa kiihdyttäen, Anttu kaivoi laatikostaan olut-tölkin ja katseli ikkunasta ohi vilistävää Helsinkiä.
– On se vaen melekonen kylä tämä meijän piäkaupunki, ajatteli Antti Soironen, mukavammalta nimeltään Sepsin Anttu ja hörppäsi tölkistään ohraista juomaa.
