Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Romantiikka Kaksi Planeettaa
QR-Code dieser Seite

Kaksi Planeettaa Hot

Kun näin Heikin siinä päiväkodin pihalla ensimmäisen kerran tiesin että tuo tuossa on pelastava prinssin,joka pelastaisi minut tästä kauheasta avioliitosta.Jaksoin jopa monta kuukautta eteenpäin kun ajattelin Heikin ihania silmiä ja hymyä.Vaikka kuinka yritin kestää omassa parisuhteessani en vain voinut enään kestää niitä nyrkin iskuja,niitä kylmiä sanoja ja katseita. Joskus harvoin meillä oli hyvin. Hyvin harvoin. Minun mieheni oli sika,tunteeton joka ajatteli itseään. Meillä ei ole ikinä ollut oikein kiinnostava seksielämä joten kaikaipasin jotain jännitystä elämääni. Jotain,tunnetta että saisin tuntea itseni taas halutuksi ja rakastetuksi. Pysyin nykyisessä suhteessani vain lasten vuoksi,tiesin että mieheni ei antaisi lapsia minulle jos jättäisin suhteemme. Joten päätin pysyä siinä vasten tahtoani.Mutta jokin sinä päivänä muuttui. Olimme muuttaneet uuteen asuntoon ja lasten täytyi vaihtaa päiväkotia. Se oli ehkä elämäni tärkein käännekohta. Kaikki alkoi niin pienellä ja viattomalta tavalla moikattiin kun tavattiin ja vaihdettiin muutama sana. Hänellä oli myös vaimo. En olisi koskaan uskonut että ihastukseni saisi vastakaikua,mutta eräänä päivänä sain todistaa jotain aivan muuta. Oli toukokuun loppu ja meillä oli päiväkodilla kevätjuhla ja Heikki tuli sinne yksin. Minä olin kauniisti pukeutunut tuota juhlaa varten,tunsin itseni hyvin kauniiksi. Heikki tuli istumaan minun taakseni,kuiskasi kuinka kauniilta näytäkään tänään. En voinut muuta kun punastua.Kukaan ei ollut aikoihin sanonut minua kauniiksi vaikka tiesin että olen kaunis mutta halusin kuulla sen joltain muulta. Tunsin koko kevätjuhlan ajan Heikin henhityksen niskassani ja hänen tuoksunsä nenässäni.Sekaisin päin halusta koskettaa häntä. Sitten tapahtui jotain odottamatonta,jota en koskaan uskonut tapahtuvan minulle, Heikki kuiskasi nähdään illalla? Mietin vastausta kauan. Mietin miten pääsen kotoa lähtemään ilman epäilystä? Mietin miksi Heikki halusi nähdä minut? Minulla oli tuhat ja yksi kysymystä mielessäni,mutta vastasin kuitenkin "nähdään vaan" Heikki sanoi minulle paikan ja ajan. Sydämeeni pomppi.Koko koti matkan sydämeni hakkasi ja hengitykseni salpasi.Pääsin kuin ihmeen kaupalla lähtemään kotoa,lähdin tyttöjen kanssa jumpalalle.Ajoin kiireesti sovittuun paikkaan,ja siinä hän oli. Hän seisoi ja odotti minua.Hän tarttui kädestäni kiinni ja vei minut autonsa takapenkille. Hän sanoi minulle:-Olen odottanut tätä kauemmin kuin koskaan uskot,siitä päivästä lähtien kun sinut ensi kertaa näin. En vastannut mitään olin vain hiljaa,ei siinä tarvinnut sanoja. Hän kosketti reittäni,alkoi hyväilemään ihoani. Tuntui kuin olisin taivaassa. Samalla ajatus perheestäni vihlaisi ohimoani,mutta en siinä hetkessä kyennyt enään vastustamaan. Kukaan ei koskaan ollut halunnut minua näin paljon,enkä minä halunnut ketään koskaan yhtä paljon. Heikin käsi siirtyi jalkoväliini hän siirsi pikkuhousuni ja alkoi hyväilemään minua.Samalla hän suuteli minua joka paikasta,hän sai huutamaan minut halusta. En tiennyt että näin voi tuntea. Heikki oli niin komea ja hellä. Hän osasi käsitellä minua ihan täydellisesti. Hän oli hyvin miehekäs ja lihaksikas. Tunsin itseni.hyvin kauniiksi ja siroksi hänen kanssaan. Hassua oli se että hän ei tiennyt elämästäni mitään,minä en tiennyt hänen elämästään mitään. Mutta se ei haitannut halusin elää hetkessä ja tässä kiihkon ja halun vallassa. Heikki sai minut tulemaan useasti kukaan ei ole aikaisemmin pystynyt siihen. Hän halusi tavata uudelleen. Emme puhuneet sen koommin,mutta sovimme että ehkä tapaisimme uudelleen. Tuntui kuin olisimme kaksi planeettaa joiden kurssit kohtasivat. Tuntui että näin tähdet määräsivät. En vielä tiedä mitä tästä tulee,mutta yhden asian tiedän että sain kokea jotain ainut laatuista vaikka vain hetkisen en tunne surua jos tämä päättyy vaan tunnen iloa että sain sen kokea.Palasin kotiin jossa odotti tyhjä elämä,kylmyys ja välinpitämättömyys. Toivon että kuulen Heikistä vielä. Näemmehän me melkein joka päivä päiväkodilla mutta tahtooko hän vielä olla kanssani? En kuullut Heikistä koko kesänä mitään,en edes sattumalta. Alkoi uusi tarhakausi ja toivoin että näkisin Heikin. Olin ajamassa päiväkodilla kun näin Heikin auton parkki paikalla ja sydämeni alkoi tykyttää. Tuntui ettei henki kulje ja aloin jo hermostua. Sitten päätin vain rohkeasti kävellä sisään ja ottaa vastaan mitä tulee. Vein lapset sisään päiväkotiin en nähnyt Heikkiä. Lähdin autolleno kunnes kuulin että Heikki kutsui minua. Kävelin hänen autolleen ja hän pyysi minua illalla luokseen. Hän kertoi että on eronnut kesän aikana ja on muuttanut pois vaimonsa ja hänen yhteisestä kodista. Sanoin hänelle että en oikein tiedä onko se hyvä ajatus ja sanoin että mietin asiaa. Mietin asiaa kuumeisesti,enkä tiedä mitä minun täytisi tehdä? Elänkö omaa unelmaani vai hajitanko perheeni? Tukahdutanko omat tunteeni vai elänkö onnellisena ja otan hypyn tuntemattomaan? En tiedä,se on jo tai jota miettimään jään. TARINAAN SEURAA JATKOA

Arvostelut

Käyttäjien arvostelu: 2 käyttäjä(ä)

Arvosana 
 
2.3  (2)
Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Kaksi Planeettaa 2015-11-24 10:12:41 KaTellu
Arvosana 
 
2.0
KaTellu Arvostellut: KaTellu    November 24, 2015
Top 500 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Yhdyn Bansheen aikaisemmin lausumaan. Sinällään tarinasta kumpusi voimakkaasti henkilön tuolloisen elämän hankala kulku ja unelmien olemassa olo ja unelmien osittainen täyttyminenkin. Oikeinkirjoitus tekisi tekstistä helpommin luettavan. Pilkut ja pisteet oikeille paikoille, niin heti alkaa käymään helpommaksi tämä lukeminen.
Kiitos koskettavasta tarinasta.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
Kaksi Planeettaa 2015-11-23 11:07:25 Banshee
Arvosana 
 
2.5
Banshee Arvostellut: Banshee    November 23, 2015
Top 50 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Moikka

Ihan ensialkuun - kannattaa käyttää kappalevälejä, niin useampi ihminen jaksaa lukea koko tekstin. Käy silmien päälle lukea tällainen tiiliskivi:)

Tekstistä muutoin:

"Kun näin Heikin siinä päiväkodin pihalla ensimmäisen kerran tiesin että tuo tuossa on pelastava prinssin,joka pelastaisi minut tästä kauheasta avioliitosta.Jaksoin jopa monta kuukautta eteenpäin kun ajattelin Heikin ihania silmiä ja hymyä."

Kannattaa miettiä assosiaatioita, joilla aloitat. Kun aloitat päiväkodin pihalta, niin moni voi ajatella kertoja olevan lapsi. Mutta sitten kertoja siirtyykin avioliittoon ja myöhemmin seksielämään - joten heti alussa on lukijaa askarruttava ristiriita.

Sitten sen mälsäntylsä oikeinkirjoitus, josta jaksan aina naatustaa: muista pilkuttaa tarvittaessa sivulauseet (että, jotta, mutta kun, ja, vaikka yms.)

Kerrot kovasti henkilön ajatuksia, mutta sinun pitäisi ehkä miettiä voisitko kertoa tarinaa myös dialogin avulla, hiukan tuoda vaihtelua tekstiin.

Tällaisenaan en jaksanut lukea kovin paljoa ja ajtuksella, koska kaikki oli yhdessä pötkylässä, pilkkuja puuttui ja olit jättänyt välit pois pilkun jälkeen. Aivot vaan tilttasivat puolivälissä:)





Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS