Moi! Tämä on ensimmäinen kirjoitukseni tänne, toivon että pidätte! Näitä aion ehkä jatkaa , viisi osaiseksi. Jokainen siskos kertoisi sitten oman tarinansa. Pitäisikö minun jatkaa?
Lontoon kauniimmalla seudulla Cabellalla oli ainoastaan yksi rakennus. Se oli yhden suuren perheen talo. Talossa oli ainoastaan yksi kerros jos viittä tornia talossa ei laskettaisi. Talo oli vaaleaa puuta ja siinä oli säännöllisesti kauniita ikkunoita, joista roikkui valkoisia verhoja. Talon jokainen torni oli myös puuta ja jokaisessa tornissa oli neljä ikkunaa. Talo ei ollut yhtään kuninkaallinen , vaikka hirmu kaunis se oli ja siinä oli viisi tornia. Talon kaksoisovet olivat hiukan tummempaa puuta ja niissä olivat hopeiset ovenkahvat ja hopeiset kolkkuttajat. Talon isäntä ajoi juuri silloin vihreällä autollaan talon pihaan. Hän nousi autosta musta juhlallinen puku päällään ja meni avaamaan ovea. Hän astui sisälle pieneen eteiseen, jonka seinillä roikkui naulakoita joiden päällä oli nimikirjaimia. Jokaisesta naulakosta roikkui erilaisia takkeja tai huppareita. Lattialla lojui eriparisia kenkiä. Korkokenkiä, sandaaleja ja lenkkareita. Isä lisäsi siihen sitten mustat hienot kenkänsä.
Minä kuulin kun isä kompuroi eteisessä ja lähdin oman tornini kierreportaat alas ja nousin sitten toisia portaita jotka veivät viereiseen torniin ja ilmoitin Jennylle että isä tuli kotiin. Jenny ryntäsi mustat hiukset hulmuten portaat alas. Minä juoksin perässä. Jenny otti portaista vauhtia ja hyppäsi sitten isän syliin. Minä hyppäsin myös. "Hei tytöt!" isä sanoi ja pudotti Jennyn ja minut. "Mennäänkö katsomaan mitä Estelle tekee?" Jenny kysyi minulta ja minä nyökkäsin. Jenny lähti kiipeämään puisia kierreportaita yläkertaan. Minun kierreportaat olivat kaikista vasemmalla, Jennyn minun tornini vieressä, sitten Estellen portaat ja sitten Reginan ja Nellin. Jenny oli laittanut taas mekon päälleen. Jennylle kyllä sopi mekot ,mutta se oli vain niin hassua että hän ei käyttänyt housuja koskaan. Ei Estellekään käyttänyt koskaan housuja, hän puolestaan piti vain hameita. Minä kyllä pidän sentään housuja.
Kun me saavuimme Estellen torniin, huomasimme Estellen itkevän torninsa lattialla. Hän oli vetänyt polvensa kiinni päähänsä. "Mikä sinulla on?" menin kysymään häneltä ja kyyristyin hänen viereen. "Regina repi parhaan hameeni kahtia!" Estelle itki. Silloin äiti saapui Estellen torniin ja kiiruhti minun ja Jennyn eteen. "Mitä te oikein teitte Estellelle, kuulin hänen itkevän jo alakerrasta!" äiti huusi meille. Estelle tarttui äitiä kädestä ja kertoi hänelle mitä Regina oli tehnyt. Äiti lupasi mennä puhumaan Reginalle. Kun hän vihdoin oli mennyt , Jenny kysyi: "Mihin hameesi meni? " Estelle osoitti omaa sänkyään ja Jenny meni hakemaan sieltä sinisen hameen , joka oli todella kaunis. "Minä voin ommella sen" Jenny ehdotti ja Estelle piristyi. "Todellako?" Estelle kysyi epävarmana . "Joo, voin saada sen huomiseksi valmiiksi!" Jenny kertoi. Estelle meni halaamaan Jennyä. Minä lähdin tornista ja Jenny tuli perässä.
"Syömään!" äiti huusi keittiöstä. Ainoastaan minä kuulin sen, koska Jenny oli mennyt omaan torniinsa ompelemaan Estellen mekkoa. Minä huokaisin ja menin alas tornistani. Kiiruhdin Jennyn ja Estellen kierreportaiden väliin ja huusin : "Tulkaa syömään!" . Estelle tuli heti ja juoksi keittiöön. Jenny varmasti kuuli mutta hän joutui sulkemaan laitteitaan. Tiedän hyvinkin että Regina kuuli ääneni myös, mutta ei tullut syömään koska oli vihainen äidille. Nellistä en ollut varma, mutta päätin että hän kuuli. Minä tallustelin keittiöön pinkit pillifarkut ja valkoinen t-paita päälläni. Tykkäsimme Estellen kanssa kulkea sisällä ilman sukkia. Lattia oli niin sileää ja se kutitti kantapäitämme. Kun saavuin keittiöön, haistoin heti tuoreen porkkanakeiton. Se oli minun ja Nellin lempiruokaa. Minä istahdin Estellen viereen. Meidän ruokapöytä on todella iso ja se on äidin mielestä todella kiva, kun siihen ei tarvitse aina levittää pöytäliinaa. Nelli ja Jennykin saapuivat keittiöön. Jenny istahti rivin jatkoksi minun viereen ja Nelli Jennyn viereen. Rivistä puuuttui vielä viides sisar, Regina . Äiti kantoi pöytään kuuman porkkanakeiton ja istahti sitten sisaruksia vastapäätä. Hänen katseensa kiersi riviä ilmeisesti etsien Reginaa . Äiti huokasi. Katsahdin Jennyyn ja hän katsahti takaisin.
Isä kiiruhti myös syömään äidin tekemää porkkanakeittoa. Hän istahti äidin viereen ja katsahti tyttäriinsä. Hän ilmeisesti huomasi että Regina puuttui ja huokasi hänkin. "Missä Regina nyt on?" isä kysyi lähinnä Estelleltä , koska yleensä vain Estelle saa Reginan takaisin nykyhetkeen, pois raivoikohtauksestaan. Estelle oli kai vain suututtanut Reginan ja Regina oli repinyt hänen lempihameen. "Hän varmaankin siistii kenkäkokoelmaansa" Estelle kikatti ilkeästi. Jenny tuijotti Estelleä. "Mikä naurattaa" minä kysyin ihmeissäni. "Minä heitin hänen toisiksi parhaat kenkänsä ikkunasta ulos", Estelle kertoi ja nauroi porkkanakeittoa suussaan. Onneksi äiti oli juuri silloin keittiössä täyttämässä vesikannua. Minä naurahdin myös ja Jenny hymyili hassusti. Nelli iloitsi myös että Regina oli saanut mitä tarvitsi. Nelli vihasi meistä eniten Reginaa ja Regina vihasi eniten Nelliä. Regina olisi halunnut olla perheemme ainoa sisar, mutta tulihan niitä sitten neljä lisää. Nelli olisi toivonut vielä yhtä sisarta, koska silloin meitä olisi parillinen määrä, eli jokaiselle siskokselle oma luotettava ystävä. Nelli ei nimittäin luota kehenkään meistä , paitsi ehkä Jennyyn.
Nelli kulki aina omaa tietään, kaikki muut seurasivat Reginan jalanjälkiä, varoen tietysti muuttuvansa ilkeäksi. Nellikin saa välillä raivokohtauksia. Kerran kuulimme kun hän huusi Reginalle ja sitten Regina ärjyi Nellille. Estelle ja Jenny nousivat ruokapöydästä ja veivät astiansa tiskiin. Sitten he lähtivät Jennyn torniin korjaamaan varmaankin Estellen hametta. Nellikin vei astiansa tiskialtaalle ja kiiruhti sitten omaan torniinsa. Minäkin söin loppuun ja vein astiani tiskialtaalle ja nousin minun portaiden viereiset portaat Jennyn torniin.
Tornista kuului naurua ja Estellen puhetta. "Toivotaan että hän pääsee samaan kuin me. Ja Nelli myös", kuulin Estellen sanovan. Seisahduin portaisiini ja kuuntelin lisää. "Minä en toivo että Nelli tulee samaan kuin me, eikä hän toden näköisesti tulekkaan", Jenny puhui ja sitten kuului hurinaa, kun he varmaankin aloittivat hameen korjauksen. "Miten niin Nelli ei tule todennäköisesti samaan?", kuulin Estellen hämmästyneen äänen. Mistä he puhuivat? Joku salainen ryhmä? Kuuntelin lisää. "Koska Nelli on aivan oman polkunsa kulkija", Jenny sanoi Estellelle. "VARO!" kuulin Estellen huutavan ja sitten kuului kirkunaa ja kolinaa. Minua pelotti. Seisoin yksin kierreportaissa ja läheisessä huoneessa juuri tapahtui jotakin kamalaa. Onneksi isä juoksi viereeni ja ohitti minut nopeasti, kiiruhtaessaan tornin päätyyn. Kuulin isän huokaavan, sitten kuului naksaus ja Jennyn nyyhkytys. Minäkin uskaltauduin menemään torniin. Jenny makasi nyyhkyttäen puoliksi omalla tuolillaan, puoliksi Estellen tuolilla, ompelukoneen edessä. Estellen kauhistunut ilme kertoi että Jennylle oli käynyt jotain hirveää. Kiiruhdin Jennyn luo ja otin hänen vasemmasta kädestä kiinni. Silitin sitä ja odotin että joku kertoisi mitä oli tapahtunut. Isä veti Jennyn oikean käden pöydälle. Huomasin että Jenny oli ommellut sormiensa päältä. Jennyn sormet olivat veriset ja ne näyttivät erikoisilta. Se näytti samalla kamalalta ja varmasti tuntuikin siltä. "Ole liikkumatta" , isä kehotti Jennylle. Jenny oli liikkumatta ja sulki silmänsä. Jenny hengitti raskaasti ja Estelle istui aivan paikoillaan kauhistunut ilme kasvoillaan.
Lontoossa aloitettiin koulu vasta 11-vuotiaana. Minä aloitan koulun siis tänä vuonna. Minua jännittää hurjasti, koska pelkään etten saa kavereita koulusta ollenkaan. Estellelle ja Jennylle kävi juuri niin. Lontoossa ei käydä yläkoulua. Tai ainakaan me ei käydä. Meidän koulu alkaa viikon päästä. Äiti lupasi mennä hankkimaan minulle koulutarvikkeita. Meillä ei ole koulussa pulpetteja vaan kaapit. Minä saan kaapin tietenkin jostain toiselta puolelta koulua, kun muut menevät sinne missä Jenny ja Estelle ovat vierekkäin. Se on varma , koska minulla on surkea tuuri. Mutta voihan joku kiva tyttö vaihtaa kanssani kaappinsa, mikäli se on lähempänä muita siskojani.
En ole vieläkään selvittänyt mysteeriä Jennyn ja Estellen ryhmäpuheesta. Olen kyllä ajatellut että meidät ehkä koulussa jaetaan ryhmiin? Voisiko se olla mahdollista? "MARY!" kuulen äidin huutavan jostain kaukaa ja avaan silmäni. Olen nukahtanut olohuoneen sohvalle, vaikka en kyllä muista tulleeni siihen. Nousen istumaan ja katson seinällä tikittävää kelloa. Kello on vasta kolme. Jenny makaa viereisellä sohvalla. Hänen oikea kätensä on peiton alla , joten en tiedä onko äiti jo korjannut Jennyn käden. Jenny sätkii unissaan. "Ei, se on Nellin..." kuulen Jennyn mutisevan unissaan. Sitten Jenny sätkähtää hereille. Minä kipitän hänen viereen. "Onko kaikki hyvin?" minä kysyn. "Joo. Onneksi se oli vain unta..." Jenny mutisee. Estelle kiiruhtaa viereeni. "Mitä tapahtui?" Estelle kyselee ihmeissään. "Painajainen", kuiskaan hänelle. Nelli ilmestyy Estellen viereen ja tuijottaa Jennyä vihaisesti. "Miksi olit huoneessani?" Nelli kysyy ja nään hiukan punaista Nellin silmissä. Mitä ihmettä? "Jenny on ollut tässä koko ajan, minä todistan! ", minä ilmoitan vihaisesti Nellille. Nelli kääntyy minuun päin ja minä säpsähdän. Tunnen Estellen puristavan kättäni lujaa. "Sinä olet sekopää! Jenny ei kävele unissaan jyrkkiä kierreportaita toisten huoneisiin! Sinä voisit sen kyllä tehdä!"raivostuin Nellille. Nellin silmät kapenivat ja muuttuivat punaiseksi. "Älä, Nelli on lumottu!" Estelle kuiskaa. Minä tuijotan Nelliä ja Nelli minua. Nelli on todellakin lumottu. Hänen silmät ovat punaiset ja Nellin kulmahampaat kasvavat vampyyrin näköisiksi. Estelle alkaa itkeä ja nojaa minun olkaani. Sitten Nelli säpsähtää ja hänen silmät ja hampaat ovat taas normaalit. Hän kaatuu liikkumattomana maahan. Minä ja Jenny kauhistumme ja pelkään että Estelle saa sydärin. "Mikä on vointisi?" kuulemme äidin huutavan keittiöstä. "Hyvä!" Jenny valehtelee äidille. Nyt tuli kiire. "Raahataan Nelli torniinsa", ehdotan Jennylle. Jenny epäröi mutta ymmärtää että se on ainoa mahdollisuus yrittää edes selvitä Nellistä ja vanhempien raivareista ja sydäreistä. Kuulemme Reginan tulevan portaita alas. Sydämmeni hakkaa ja minä tartun Nelliä käsistä ja Jenny jaloista. Me raahaamme Nellin kierreportaisiin. Estelle kipittää itkien perässä. Me onneksi ehdimme torniin ennen kuin äiti ja Regina näkisivät meidät. Huomasimme vasta ylhäällä että olemme Estellen tornissa.
Me kaikki olimme kauhuissamme emmekä tienneet mitä tehdä. Estelle kaivoi paksun kirjan kaapistaan ja alkoi selata. "Punaiset silmät, vampyyrin hampaat, aivan sekaisin ollut jo kuukausia ja muutenkin omituinen, eikö se kuulosta oikealta taudilta?" Estelle kysyy. "Joo", minä totean. Jenny alkaa taas epäröidä. "Älä taas ala epäröidä, koitetaan vaan selvitä tästä", minulta pääsee. Jenny katsahtaa minuun kylmästi. "Joo, koitetaan selvitä tästä, hullu sekopää siskomme vain on kuollut, yritetäämpä selvitä!" Jenny tuhahtaa. "Parempi sekin on kuin alkaa epäröidä ja luovuttaa!" minä sanon. "Minulla ei ollut aikomustakaan luovuttaa!" Jenny ilmoittaa. "Lopettakaa!" Estelle pyytää. "Sinä olet aina se ongelma, aina sinä epäröit kaikkea!" minä huudan Jennylle. "Kuka se meidät tähän ongelmaan vei? Sinä, kuka se ehdotti että viedään Nelli tänne? Sinä! Tämä on täysin sinun syytäsi!" Jenny kiljuu. Estelle alkaa taas itkeä. Estelle juoksee kaapille ja kaivaa sieltä jotain. Sitten hän palaa takaisin ja tunkee jotain Nellin suuhun. Nelli virkoaa heti. "Mitä ihmettä?" Nelli kysyy. Hän katsoo ympärilleen, huomaa minut, kun näytän Jennylle keskisormea, Jennyn joka vetää nuijaa lähemmäs itseään ja Estellen joka istuu punaisia palleroita käsissään ja likainen musta kirja sylissään. "Öömm, sinä pyörryit sohvalle... ja me toimme sinut tänne" minä alan keksiä. Nelli tuijottaa minua ja samoin Estelle ja Jenny. Estelle vetää kädet naamalleen. Jenny jatkaa tarinaani: "Sinä varmaan pyörryit kun näit minun käteni, mutta ihan sama, nyt olet kuitenkin tässä". Minä nyökkäilen ja Estelle alkaa taas itkeä.
Kun vihdoin makasin rauhassa suurella sängylläni, jäin miettimään Nelliä. Mitä Nellille oikein kävi? Onko hän tosiaan riivattu? Vai onko hän tosiaan vaan sekopää? Vai näinkö minä vain harhoja, vaikka olen koko ajan istunut tässä? Olenko minä se hullu sekopää? Sitä jäin pohtimaan pitkäksi aikaa sänkyyni. Silloin kuulen jonkun laskeutuvan omia kierreportaitaan. Sydämmeni hypähtää. Hiivin omiin kierreportaisiini. Minua pelottaa hurjasti. En uskalla hengittää. Saavun olohuoneeseen. Nään Nellin kuljeksivan ympyrää olohuoneessa. Minä olen purskahtaa nähdessäni Nellin. Onneksi tukahdutan nauruni ja hiivin Jennyn kierreportaisiin. Jenny makaa sängyssään ja räplää puhelintaan. "Jenny! Tule!" kuiskaan. Jenny hätkähtää ja laskee puhelimen lattialle. Jenny punastuu. "Mitä nyt?" hän kysyy hämillään. "Nelli hiipparoi olohuoneessa" kuiskaan. Jenny nousee sängystä. Menemme yhdessä takaisin kierreportaisiin. Nelli on kadonnut. Jenny kävelee olohuoneeseen. Minä en uskalla. Näen varjon vilauksen keittiössä. Osoitan sinne. Jenny hiipii keittiöön . Hän sytyttää sinne valot. Minä ihmettelen Jennyn rohkeutta. Jenny huomaa ilmeisesti jonkun keittiössä, koska piiloutuu astiakaapin taakse. Minun sydämmeni pomppii. Jenny menee pois kaapin takaa. Minä uskallan vihdoin juosta keittiöön. Otan Jennyä kädestä. Jenny osoittaa ihmistä joka seisoo keittiön lattialla jähmettyneenä. Tunnistan sen omaksi siskokseni, Reginaksi.
Huokaan helpotuksesta. Mutta huomaan että Regina ei ole yksin. Keittiön toisessa päässä seisoo ruskeatukkainen poika. Poika on tismalleen saman pituinen kuin Regina. "Ette kerro äidille mitään", Regina uhkaa. "Ei" Jenny sanoo lumoissaan. Minä tönäisen Jennyä. Jenny seisahtuu heti järkiinsä. "Ei" hän sanoo uudelleen. Sitten kipitämme yhdessä kierreportaisiin. Toivotamme toisillemme hyvää yötä. Kun vihdoin pääsen sänkyyn, sydämmeni hidastuu. Hengitän vihdoin tasaisesti. Ehkä minä en ole sekopää sen pahemmin kuin Nellikään. Nelli on vain oman tiensä kulkija.
Lontoossa ei ole paljoakaan kulkukissoja. Se on tyhmää. Muuten minä olisin varmasti löytänyt jo oman karvakasani. Minä rakastan kissoja. Jenny pelkää niitä, koska kerran meidän mummon kissa puri Jennyä nenään. Estelle kyllä pitää kissoista. Reginasta ja Nellistä en tiedä, kun en koskaan kuule heidän puhuvan mistään. Toivon että päälläni makaisi nyt juuri kissa joka maukuisi minua heräämään. Valitettavasti ei. Siksi äiti tai joku muu aina joutuu herättämään minut, kun minä aina vain nukun puoli kahteentoista, ainakin nyt kesälomalla. Mutta tänään päätin mennä aikaisin keittiöön hakemaan paahtoleipää sänkyyn. Ja voisinhan minä yhden Jennyllekin viedä.
Ei minun tarvinnut, koska Jenny oli minua ennen keittiössä. Hän valmisti siellä paahtoleipää. Me söimme sitten yhdessä ja juttelimme mukavia. Sitten Regina ilmestyi täysissä pukeissa keittiöön ja hymyili meille. Katsahdin epäilevästi Jennyyn. Yleensä Regina vain tiuski meille kaikkea turhaa. Tänään ei. "Minne sinä menet?" huusin Reginan perään, kun huomasin että Regina lähti eteiseen. "Menen omille asioilleni, ilmoittakaa äidille jos hän kysyy", Regina kertoi. Omille asioille? Mitä se tarkoitti? Hengaamaan yöksi ulos jonkun hitsin pojan kanssa? Vai jotain vielä erikoisempaa? Ihan sama. Jatkoin syömistä. Jenny osoitti olohuoneeseen. Minä en nähnyt siellä yhtikäs mitään. Katsahdin Jennyyn. Jenny alkoi nauraa. "Se oli vitsi!" hän kikatti ja minäkin purskahdin nauruun.
Estellekin saapui aamupalalle. Hän kysyi missä Regina on, kun oli ilmeisesti nähnyt hänen lähtevän. Kerroimme hänelle meidän yöseikkailusta ja Reginasta. Estellekin ihmetteli Reginan käytöstä. Hän työnsi leivät paahtimeen ja räpäytti toista silmään Jennylle. Minä huomasin sen. Ihmettelin kovasti miksi Estelle tekin niin. Jenny lopetti syömisen. Minä olin ihan ihmeissäni. "Meidän pitää kertoa sinulle yksi juttu" . Tiesin tietenkin mistä oli kyse, nimittäin siitä ihme ryhmäkeskustelusta. Estelle huokasi ja alkoi kertoa: "Meidän koulussa oppilaat jaetaan neljään ryhmään, tai no, enemmänkin joukkoon. Niissä joukoissa me sitten syömme, nukumme ja käymme tunneilla, tai no eri tunneilla. Me jäämme aina kouluun maanantaista perjantaihin ja viikonlopuksi saa mennä kotiin. Se on kuin leiriä jossa pidetään oppitunteja. Kaikille joukoille on oma koti paikka, jossa on sängyt ja olohuone jossa voi tehdä läksyjä", hän kertoi. Sitten Jenny jatkoi: "Minä, Estelle ja Regina ollaan samassa ryhmässä" "joukossa", Estelle korjasi. Jenny tökkäsi Estelleä kylkeen ja jatkoi: "Ryhmät on ..." "joukot" Estelle huokasi. Jenny pukkasi Estelleä uudelleen kylkeen ja jatkoi. "Niin, ne ryh- joukot on siis Forethought, Jackass, Cunning ja Reserve", Jenny lopetti puheensa. Estelle odotti selvästi raivaria minulta. Mutta minä sanoin vain "Okei. Missä joukossa te olette?" Ja Estelle alkoi nauraa. "Olemme Cunningissa, sinne menevät kaikki ovelat", Jenny kertoi ylpeänä. "Minä olisin halunnut päästä Forethoughtiin, koska se tarkoittaa järkevyyttä", Estelle kertoi. "Mihinköhän minä joudun?" kysyin kauhuissani. Jenny katsahti Estelleen. He alkoivat nauraa. "No siellä on kyllä yksi joukko joka tarkoittaa aasia " he nauroivat vitsillä. Minä yhdyin nauruun. "Kuka se ompeli sormiensa päältä?" minä kikatin. Me kolme istuimme siinä juttelemassa varmaankin koko päivän.
Iltapäivällä ruoan jälkeen Reginakin palasi kotiin mukanaan vaaleanpunainen lahjapaketti. Meillä ei ollut epäilystäkään paketista. Edes Jenny ei epäröinyt. Onneksi äiti ei huomannut Reginaa heti, vasta sitten kun Regina palasi huoneestaan. Silloin minä huomasin keittiön ovella valkoisen kissan. Se oli todella söpö ja minä tietenkin kiiruhdin silittämään sitä. Estelle tuli perässä. Me sovimme että se on meidän yhteinen, kysyimme Jennyltä vielä ettei hänkin halunnut omistaa kissaa. Kissa oli selvä kulkukissa, tai niin isä sanoi. "No, mikä sen nimeksi tuli?" Jenny kysyi, kun saavuimme hänen torniin kissa perässä. "Fatcat" minä kikatin. "Eikö se tarkoita 'läskikissa' ?" Jenny ihmetteli. "Joo" , Estelle nauroi. Fatcat kiipesi minun syliini. Fatcat ei ollut kyllä läski, vaikka sen nimi olikin 'läskikissa' . Rapsutin sitä koko ajan. Se alkoi kehrätä ja sulki silmänsä. Estelle jutteli Jennylle. Fatcat on ihana. Annoin sille pusuja ja rapsuttelin. Fatcat ei välttämättä saa jäädä meille, joten en halua kiintyä siihen liikaa. Aloin sitten juttelemaan Estellen ja Jennyn kanssa.
Kuulimme jonkun nousevan portaita , epäilemättäkään äiti joka kyselee Nellistä ja Reginasta. Jenny katsahti minuun ja siten kissaan. Äiti saa raivarin jos näkee kissan nyt! Nousin nopeasti ylös ja heitin kissan Jennyn sänkyyn ja vedin peiton sen päälle. Juuri kun olin vetänyt peiton kissan päälle, äiti saapui torniin. "Tiedättekö missä Nelli?" hän kysyi huolissaan. "Varmaan omassa huoneessaan", minä huokaan. "Kyllä, hän nimittäin sairastaa!" äiti tiuskaisee, "mitä te teitte hänelle? Hänen ikenet vuotavat verta ja silmät turpoavat päästä!" äiti jatkaa. Minä katson Jennyyn ja Estelleen. Nyt olemme pulassa. Äiti ei tietenkään usko meihin. "Oletko kysynyt Reginalta?" Estelle huokaa. "Nimittäin me ei tehty mitään", Jenny jatkaa. "Ei yhtikäs mitään", minä nyökkäilen. Tiedän, että jos Regina väittää että me teimme sen, kerron äidille Reginan yöbileistä kotona.
Äiti vei meidät Reginan luo selvittämään asiaa. Regina makasi sängyllään ja räpläsi puhelintaan. Hän heilutteli jalkojaan edestakaisin. "Hei!" Regina sanoo iloisena. "Miksi koko porukka pitää tuoda tänne? Perhekokous?" Regina utelee. "Teitkö sinä jotain Nellille?" äiti tokaisee. Huomaan että Reginan sydän pamppailee entistä kovempaa. "En! Hänhän on siskoni!" Regina sanoo. "Ai niin äiti, unohdin kertoa että-" aloitan haastavasti ja vilkuilen Reginaa. "Äiti!" Regina kiljaisee. "Mary, ole hetki hiljaa, Regina?" äiti sanoo. "Niin...Tuota..." Regina aloittaa. "Regina?" äiti ihmettelee. "Mitä sinä teit?" "Minä... Hermostuin Nellille ja työnsin kiven hänen suuhunsa. Hänen ikenet siis vuotaa siksi ja silmät saivat allergiareaktion", Regina keksii. Äiti huokaa.
Kun tiistain sotku saatin hoidettua, seurasi keskiviikon ongelmat. Minä olin vienyt Fatcatin huoneeseeni yöksi, koska halusin että se nukkuu vieressäni. Estelle hermostui minulle koska hän ajatteli että halusin omia Fatcatin. Hän meni kertomaan äidille kissastamme. Äiti pyysi minut olohuoneeseen. "No, pitäisikö kissa antaa Reginalle?" äiti kysyi. "EI!" minä ja Estelle huudettiin . "Miten sitten saan teidät pysymään sovussa?" äiti huokaisi. " Tehdään vuorot!" minä ehdotan. Minusta se oli hyvä idea, mutta en tiedä pitääkö Estelle siitä. "Hyvä idea!" äiti toteaa ja ottaa paperia ja kynän. Hän kirjoittaa siihen:
mr. Fatcat vaihtaa kotia joka viikko. Sovittu, allekirjoitukset alla.
Sitten hän pyytää minua ja Estelleä allekirjoittamaan, todistukseksi siitä että olemme hyväksyneet säännön. Minä kirjoitan siihen : 'Fatcat rakastaa Marya ja toisinpäin'. Estelle puolestaan kirjoittaa : ' Estelle + Fatcat = parhaatkaverit' . Minusta minun kirjoitus on hienompi. Fatcat mainitaan siinä hienommin. Äiti teippaa paperin olohuoneen ilmoitustauluun. Minä huokaan.
Päivät kuluvat , kunnes kotiimme saapuu sunnuntai. Huomenna alkaa koulu. Äiti ajaa sinisellä autollaan pihaan. Hän kiiruhtaa valkoinen reppu mukanaan eteiseen. Minä avaan hänelle oven. "Kiitos , Mary" , äiti huokaa. Hän lisää mustat korkokenkänsä eteisen tennareihin . Sitten hän heittää takkinsa naulakkoon, jonka yläpuolella on hänen nimikirjain. "Tässä, siellä on penaali, kyniä, kumi, viivotin, liima, sakset, kirjekuoria ja muut kouluun tarvittavat jutut", äiti kertoo. "Kirjekuoria?" minä kysyn ihmeissäni. "Niin, jotta voit lähettää kirjeitä meille, kun te olette siellä viikon, laskematta viikonloppua", äiti kertoo. Silloin vasta muistan, että kouluun jäädään viikoksi. Koko koulu-urani on pilalla, jos en pääse Cunningiin.
Maanantai aamuna herään hädissäni. Mitä jos unohdan jotain? Vaikka penaalin? En pääsisi hakemaan mitään kotoota viikkoon! Nousen sängystä, vasta kun herätyskello soi. Heti kun Fatcat kuuli sen, se juoksi sängylleni kehräämään. "Minä lähden nyt viikoksi pois. Sinua tulee ikävä!" minä sanon ja rapsutan Fatcatia vatsasta. Menen valkoiselle sängylleni ja kaivan sieltä siniset pillifarkut ja keltaisen t-paidan. Kaapissani ei ole melkein mitään muuta, kun olen jo pakannut kaiken. Koulussa voi kuulemma pestä kyllä vaatteita, mutta minua huolestuttaa silti, että vaatteeni eivät riitä.
Laskeudun kierreportaani ja näen taas vilauksen Nellistä kulkemassa kylpyhuoneelle. Miksi hän on hereillä näin aikaisin? Eihän hänellä ala koulu tänään? Minä odotan hetken Jennyä ja Estelleä olohuoneessa. Kun Jenny ja Estelle tulevat vihdoin kierreportaat alas, lähdemme kylpyhuoneeseen harjaamaan hiuksia ja hampaita. Avaamme suuren lipaston liukulaatikot ja kaivamme sieltä omat harjamme. Emme ole vielä pakanneet niitä. Jenny harjaa mustan tukkansa, joka on hieman kiharassa, minä minun vaaleat hiukseni ja Estelle omansa. Sitten harjaamme hampaat. Meillä oli kerran vieras, jostain toisesta maasta, joka luuli että hampaat pestään ruoan jälkeen. Se oli kummallista. Mutta vielä kummallisempaa oli se, että Nelli oli kadonnut kylpyhuoneesta.
Minä pääsin ensimmäisenä keittiöön. Pääsin siis laittamaan leipäni paahtimeen ensinmmäisenä. Pelästyin kamalasti, kun ne pomppasivat pois sieltä. Kaivoin jääkaapista voin ja kinkut. Aloin voidella leipiäni ja lisäsin niihin sitten kinkun viipaleet. Täytin vielä lasin vettä ja menin sitten keittiönpöytään syömään.
Reginakin ilmestyi keittiöön. Hän söi puolestaan vain omenan. Hän hymyili meille ja puhui meille. Reginasta on tullut omituinen. Mutta kiva. En tiedä onko sillä mitään yhteyttä siskooni, joka kuljeskelee yöllä missä sattuu, mutta sen minä tiedän, että Nelli ei ole normaali.
Äiti tuli hoputtamaan meitä. Juuri kuin olin saanut leipäni syötyä, päähäni pulpahti ajatus. "Saako sinne kouluun viedä lemmikkejä?" kysyin. "Ei. Tai no, 4-luokalla olevat saa" Regina kertoi ja hymyili omayväisesti. " Minä saisin viedä Fatcatin, mutta en halua", Regina kertoi. Regina tiesi hyvinkin, että minä tiedän että ikäraja koskee vain kuljetusta koululta kotiin, ei lemmikin hoitoa.
Me neljä ja äiti kiivettiin äidin siniseen autoon. Minä tykkään enemmän isän vihreästä autosta. "Kuinka kaukana koulu on?" minä kysyin. "Viisitoista minuuttia lautahisseille", Estelle kertoi. "Lautahisseille?" minä toistin ihmeissäni. Lautahissi? Ei kuulosta hyvältä. Varsinkaan minun tuurille. Pelasimme Jennyn kanssa ristinollaa. Minä voitin seitsemän kertaa ja Jenny ei kertaakaan.
Äiti kaartoi autonsa parkkipaikalle. Hän hyvästeli meidät ja me lähdimme, Regina kärkenä, lautahisseille. Menimme varmaan kaksi minuuttia vihertävää polkua, kunnes päädyimme rannalle, josta lähti jonkinnäköisiä hissejä. Menimme jonottamaan niihin. Jono eteni nopeasti, enkä ehtinyt katsoa tarkkaan, mutta vaijeria pitkin kulki kymmenen suurta lauttaa, jotka olivat tehty laudoista. Lautahissit kulkivat nopeasti , ja lautahisseissä olivat keskellä viisi penkkiä, joissa ei näyttänyt olevan turvavöitä. Kun tuli meidän vuoro, kiipesimme lautalle. Minä istuin oikeaan reunaan, Jenny minun viereen, Estelle Jennyn viereen ja Regina melkein päätyyn, kunnes pitkä poika istahti vasempaan reunaan.
Matka tuntui pitkältä , vaikka se ei ollut yhtään pitkä. Tyhjiä lauttoja tuli meitä vastaan viereiseltä vaijerilta. Minua jännitti niin paljon, että sain koko lautan tärisemään. " Äh, mikä jännittää?" Jenny kysyi. "Lajittelu" , minä kuiskaan. Jenny ei vastaa. Minun koulureppuni makaa sylissäni ja huomaan, että rapsutan sitä koko ajan, leikkien ilmeisesti että se on Fatcat.
Saavuimme vihdoin koululle. Lautta hidasti vauhtia ja lopulta se ei liikkunut. Me kiipesimme pois kyydistä ja Regina katsoi vielä taakseen, oliko mitään tai kukaan jäänyt. Ei onneksi. Regina kiiruhti meidän edelle ja lähti kulkemaan lyhyttä polkua koulun kaksoisoville. "Kyllä me osataan itsekkin!" Estelle tiuskaisi ja Regina pukkasi häntä kylkeen. Koulun kaksoisovet avautuivat ja ulos astui pitkä, hoikka nainen. Naisella oli valkoinen mekko päällään. Meidän takana oli vielä tosi paljon porukkaa, lautoilla oli vieläkin miljoona ihmistä.
Nainen kuulutti mustaan torveen: "ensimmäiselle luokalle menevät, jäävät seinän luo riviin, muut tietävät kyllä minne mennä. Minä olin ensimmäinen 1-luokalla oleva. Astuin sisään ja jäin seinälle riviin. Viereeni tulvi lisää oppilaita, poikia ja tyttöjä. Kun ketään ei enää tullut riviin, huomasin että monet eivät päässeet riviin, koska ei ollut tilaa, he jäivät sitten eteen. Nainen työnsi riviä lavalle. "Heti , kun kuulette nimenne, kävelette skannauskoppiin, joka on tuolla nurkassa", nainen sanoi ja osoitti lavan reunaa. Huomaan että Jenny näyttää minulle peukaloa parvelta, johon he kiipesivät. "Somana Alletach" nainen kuuluttaa. Rivistä lähtee musta hiuksinen poika. Poika kävelee skannauskoneelle, kiipeää ovesta sisälle. Hän näyttää siltä , että ei saisi henkeä hetkeen. " Forethought!" kone huutaa. Salin tietyt oppilaat huutavat ja taputtavat. Sama lajittelu jatkui ja oppilaita meni eri paikkoihin. Vasta, kun minä seisoin yksin lavalla, nainen huusi : "Mary Tiny". Sydämmeni hyppii katosta lattiaan. Kipitän skannauskoneen luo. Kiipeän sisään. Minua pelottaa ja suljen silmäni. Skannauskone ei sano mitään. Sitten kun minä jo melkein itken, muistan että en halua joutua aaseihin, koska itken. Avaan silmät ja seison ryhdikkäästi koneessa. "Foret-" kone aloittaa. Minä purskahdan itkuun. Näen monen ison tytön kauhistuneet ilmeet. "Cunning sitten!" skannauskone huutaa. Minä itken siinä vaiheessa onnesta. Huokaan ja lähden parvelle, jossa kaikki huutavat. Silloin tunsin onnen vatsassani. Kaikki oli hyvin, ainakin toistaiseksi.
Päivällinen alkoi heti lajittelun jälkeen. Muodostettiin viisi jonoa lavalle, tarjoilijat asettelivat ruokaa lavan suurille pöydille. Minä seisoin keskimmäisen jonon ensimmäisenä . Lastasin perunoita ja pihvejä lautaselleni. Ne näyttivät syötävän hyviltä. Minä tykkään perunoista. Pihveistä en niinkään. Kävelimme Jennyn ja Estellen kanssa takaisin parvelle, mukanamme täyteen lastatut lautaset. Laseja oli onnkesi pöydässä, sekä vesikannu. Parvi oli kokonaan Cunningeille. Olin iloinen, että minäkin sain kuulua siihen joukkoon. Me laskimme lautasemme puusta tehdylle pöydälle. Minä istuin jälleen keskellä. Regina istui viereisessä pöytäryhmässä. Hänen seuranaan olivat kaksi muuta tyttöä.
Kun kaikki olivat syöneet, koulun rehtori nousi seisomaan lavalle. Sali hiljeni. "Tervetuloa, uudet oppilaamme!" rehtori kailotti. Koko sali taputti. "Tänä lukuvuonna, sallimme lemmikkien pääsyn kouluun vain neljätoista vuotiailta, koska viime vuonna lemmikkejä katosi runsaasti ja se oli täysin koulun vastuulla", rehtori kertoi. Kuului höpinää, kun kaikki kiiruhtivat keskustelemaan asiasta toisille. "Mutta nyt, pyydän teitä siirtymään omien joukkojenne saleihin. Joukkojen vanhimmat auttavat uusimpia saleihin", rehtori jatkoi. Regina nousi ylös, samoin kuin hänen kaverinsa.
Regina irvisti minulle. Minä lähdin Estellen ja Jennyn perässä saliin. Regina ohjasi pientä joukkoa perässä. Regina on 4-luokalla, Jenny 3- luokalla , Estelle 2-luokalla ja minä olen 1-luokalla. Me lopetetaan koulu 16-vuotiaana. Me lähdimme kävelemään salin toiseen päätyyn. Tungeksimme ovelle josta käännyimme vasemmalle. Sitten menimme jyrkkiä kierreportaita alas, joista tuli mieleen kotona olevat tornin portaat. "Kannattaa lähettää kirje äidille , että pääsit Cunningiin", Estelle suosii. Päähäni pyörähtää ajatus. "Miksei täällä käytetä kännykköjä?" minä kysyn ihmeissäni. "Ei , se on kiellettyä, se voi johdattaa tänne viruksia, se häiritsisi koulunkäyntiä", Jenny selittää. Minä purskahdan nauruun. Estellekin yhtyy nauruun. Jenny hymyyilee, mutta purskahtaa hänkin lopulta nauruun.
Kun kierreportaat loppuvat, saavumme ovelle. Regina ryntää ovelle ja lausuu: "Megafoni". "Tuo pitää sanoa aina, se on tunnussana, se vaihtuu vain jouluna", Estelle kertoo. "Tänä vuoden jouluun se on siis 'megafon' ", Jenny jatkaa. Astumme sisälle valkoiseen huoneeseen, jossa on musta takka, valkoisia pöytiä joilla voi tehdä läksyjä ja kolme sohvaa takan ääressä. "Tästä ovesta pääsee tyttöjen makuusaliin ja tuolta poikien", Regina kertoo. Hänen ystävät nyökyttelevät. Regina osoittaa ensin takan viereistä ovea ja sitten pöytien viereistä. Oppilaat nyökkäävät ja tungeksivat sitten oville. Minä, Jenny ja Estelle päästiin ensimmäisenä saliin ja saimme valita kerrossänkymme ensimmäisenä. Minä valitsin kaikista vasempana olevan, yläsängyn ja Jenny alasängyn. Estelle kiiruhti viereisen kerrossängyn yläpetiin. Me ihmettelimme , missä laukumme ovat ja huomasimme että läjä laukkuja ja reppuja oli pinottu makuusalin nurkkaan. Kävimme hakemassa sieltä omamme. Minä laskin omani kerrossängyn alle ja Jenny myös. Kaaduin petiini. Minulla ei ollut mitään huolia, vain ihana tunne tulevaisuudestani. Suljin silmäni ja nukahdin ihanaan uneen, jossa tulin joukkomme parhaaksi oppilaaksi ja sain paljon uusia ystäviä. Se kaikki tulisi varmasti toteutumaan. Olen siitä varma.
