Tarinani on noin puolessa välissä, joten toivonen kärsivällisyyttä arvon lukijat.
18-Luku
42
Nina Mäkipää heräsi ennen kellon soittoa, herkulliseen aamupalan tuoksuun. Tarjolla
oli englantilainen aamupala paistettuine munineen, marmeladia paahtoleipien
kera.
Oikeastaan Nina ei voinut muuta kuin hämmästellä tapahtunutta. Samaan aikaan pienenhuoneen ovi avautui ja sieltä ilmaantui Eerika tukka harottaen.
—Huomenta, sanoi Eerika
—Huomenta, sinäkö olet tämän tehnyt, kysyi Nina hämmästyksissään.
—Ajattelin laittaa jotain pientä, kun heräisit. Et kai pahastu?
—Vai vielä pahastu, siis minulla ei koskaan ole ollut näin upeata ja herkullista aamupalaa.
—Maista nyt toki ensin, ennenkuin kehut. Sanoi
—Maistuuko?
—Siis tämä on taivaallisen herkullista.
—Millainen ohjelma sinulla on?
—Lähden kohta asemalle, sinä voit olla täällä kuin kotonasi.
—Tulen siinä puolineljän aikoihin.
—Minä laitan ruuan valmiiksi. sanoi tyttö topakasti siihen.
Samalla hetkellä Ninan kännykkään tuli viesti.
>Tule toimistooni klo 09:30<
—Tuokin vielä.
—Tuliko huonoja uutisia?
—Ei vaan palaveri kutsu, —mitä meinasit tehdä täällä?
—Ajattelin kopistella matot ja siivota hieman, tahdon tienata yösijani.
Nina katsoi seinällä oleva kelloaan ja sitten omaansa.
—Minun on lähdettävä, muuten myöhästyn.
Yksin jäätyään Eerika korjasi astiat koneeseen, mennen sitten vielä vähäksi aikaa
sänkyyn pitkälleen.Asemalle päästyään Nina paineli suoraan Karman toimistoon, jossa Visa Koivu olicodottamassa. Tilanne oli kaikkea muuta kuin lämminhenkinen. ”voi helvetti tämäkin
vielä”. Nina ajatteli. Samalla hetkellä Arttu tuli huoneeseensa.
—Jaahas täällä ollaankin valmiina. No niin aloitetaan.
—Jos sinä Nina aloittaisit, miten tutkimukset ovat edenneet?
—Tutkimukset on edennyt siten että. Se huumejuttu jossa oli se nuorimies uhrina, on selvinnyt ja sillä ei ole mitään tekemistä kuolleen naisen kanssa. Nuoret olivat kokoontuneet erääseen puistoon, jossa olivat tehneet hölmönkokeilun kuten kerroin.
43
Visa Koivu kuunteli nuoremman konstaapelin selontekoa, kiukkua nieleskellen.
—Puisto missä nuoret oli, on sama puisto josta naisenruumis löydettiin.
Visa Koivu joka oli ollut hiljaa, liikahti hermostuneesti tuolissaan.
—Kuinka voidaan olla varmoja siitä?
—Eerika kertoi siitä.
—Eerika, kuka hän on? Kysyi Visa hölmönä.
Arttu oli juuri sanomassa, kun Nina keskeytti tämän.
—Ai, etkö sinä tiennytkään, voi minua kun muistanut kertoa, en katsonut
tarpeelliseksi kertoa sitä. Sanoi Nina ivallisesti Visa Koivulle.
Visan silmät, kipunoi kiukusta.
—Tämä potilas joka sai sen myrkytyksen, on Eerikan poikakaveri.
—Mitä muuta tietoa? Kysyi Karma.
—Nuoret oli, nähneet jonkun auton ajavan puistossa kovaa vauhtia.
—Tuon pohjalta ei voida vetää vielä mitään johtopäätöksiä. Sanoi Visa kiukkua
nieleskellen.
—Ei tietenkään, mutta tämän kyllä. Sanoi Nina kaivaen laukustaan valokuvan puistossa liikkuneesta autosta.
—Mistä sinä tämän taioit? Kysyi Arttu ihmeissään.
—Eerikan kaveri Nelli oli ehtinyt ottaa kuvan, ohi ajaneesta autosta.
Miehet katselivat kuvaa ääneti.
—Mitä hyötyä tuosta kuvasta muka on? Epäselvä kaiken lisäksi...
—Ei siitä olekaan mutta tästä on. Sanoi Nina näyttäen toista kuvaa jossa oli auton
rekisteritunnus havaittavissa.
—Olet sinä uskomaton pakkaus. Sanoi Arttu
—Ihan normaalia perustutkintaa vain.
Visa kiristeli hampaita niin että tärykalvot meinasi revetä.
—Jos tässä taisi olla kaikki, niin minä voin poistua tästä. Sanoi Visa
—Mitä tuo nyt oli? Ihmetteli Nina
—Tyrmäysvoitto, se oli tyrmäys, pistit sitä neukkuun 6-0
—Entä jatko? Kysyi Arttu
—Tahdon toimia omia metodeja hyväksi käyttäen, jos sopii?.
44
—Jos en olisi vakuuttunut työsi tuloksista ja asenteestasi niin en suostuisi, mutta
näissä olosuhteissa luotan sinuun ja ammattitaitoosi. Ja saat 100 % tukeni.
—Kiitos, se riittää minulle, lupasin muuten nuorille että huumesyytettä ei lueta heille.
—Mitäh, hitto sinun kanssa.
—Miten muuten tyttö?
—Jäi kotiini siivoamaan, oli laittanut herkullisen aamupalan.
—Miten aiot jatkaa tutkimuksia?
—Ajattelin että jututan Selinan kavereita, sekä käyn tämän tilitapahtumat läpi.
—Ajattelin myös käydä takavarikoimassa Selinan tietokoneen, josko sieltä löytyisi jotain.
—Tarvitset luvan takavarikoimiseen.
—Ajattelin että jos voisit järjestää sen luvan.
—Entä autonomistaja?
—Selvitän sen ensitilassa, mutta saalista on turha pelästyttää pesästään liian aikaisin.
—Se on varmasti viisas vaihtoehto.
—Yksi juttu muuten...
—Niin?
—Ole varovainen, Visa otti aikatavalla itseensä, kun nolasit hänet urakalla.
—Eipä tuo minua haittaa, sanoi Nina ja nousi ylös tuolistaan.
—Ai niin jos voisit kirjoittaa minulle sen etsintä ja takavarikointi valtakirjan, lähtisin
tutkimaan vainajan asuntoa.
—Tänäänkö?
—Ajattelin huomista päivää, niin jos saan valtakirjan.
—Yritän saada sen huomiseksi, entä tyttö?
—Otan hänet mukaani.
—Otat mukaasi?
—Niin, nimittäin totuus on että se tyttö on aika tekijä tietokoneiden kanssa, ja hän on
auttanut minua, uskon että hänestä on meille hyötyä.
—Aah, mitä minä teen sinun kanssasi, sanoi Karma haroen pälvikaljua päänahkaansa.
—Parempi on kun et tee yhtään mitään.
45
—No kaipa sinä tiedät mitä teet? vuodatti Arttu
—Tiedän tasan tarkkaan, mitä teen.
Nina palasi omaan työhuoneeseensa, miettien samalla Visa Koivun käyttäytymistä.
”Hitto, se mies aiheuttaa vielä harmeja” mietti Nina.
19-luku
Lars kurvasi Toyota Ravilla kapeata metsätietä, sadatellen tien huonoa kuntoa,onneksi matkaa ei olisi enää pitkästi. Naiset istuivat auton takapenkillä, puhuen niitä näitä mistä Lars ei saanut mitään selvää. Lars katseli vuoroin Galinaa tausta peilistä,ja välillä mutkittelevaa tietä. Ajeltuaan vielä noin parinkymmen minuutin ajan Lars kaarsi autonsa metsäaukion reunaan, jossa muutama kuukausi sitten oli ollut vankka metsä.
Nyt ei ollut muuta kuin raiskattu maaperä, josta metsä oli hakattu pois. Mittavat sorakasat kertoivat korutontakieltä. Siellä täällä aukiota raskaat koneet raastoivat, repivät ja raatelivat
koskematonta maata. Suurin tekeillä olevista rakennuksista oli puolivälissä. Siellä
täällä oli yksittäisiä pienempiä rakennuksia pystyssä.
—Aamm...mmm miloin taman vaihe piti olla hmm..nn valmius? Galina änkytti.
Lars osoitti sormellaan ensin alueen pohjapiirrosta ja sitten kyseistä kohtaa aukiolla.
—Tulkkaa sille, että tähän tulevan rakennuksen ensimmäinen siipi ja tuon toisen rakennuksen pohjan olisi pitänyt olla valmis.
Larisa tulkkasi Galinalle sen mitä Lars oli kertonut. Galina pyöritteli kissamaisia silmiään. Sunborgin polvet notkuivat tuon upean ilmestyksen edessä.
—Muta mjista täma kaiki johtu? —Huono tyyömiehea hmm..mmvai mika, ei ymara?
—Sano sille, että ei passaa hötkyillä.
—Larisa yritti tulkata mutta sana hötkyillä oli mahdoton tulkattava.
—Aamm..mmnn mita ola hoytkuilla..ei ymara..
—Sano sille että se on sama kun laskee mällit reisille.
46
Larisa katsoi Sunbdergia hitaasti silmiin. Tulkaten sitten tämän Galinalle, joka
naurahti hersyvän viekoittelevasti.
—Aaammnn..njut mina ymara. Näyttäen samalla käsillään merkkiä jonka jokainen venäjän matkaaja tiesi.
”Hyvä että sentään jotain” Ajatteli mies
—Hmmnnn muta aamm minu isopomo ei olla tyyjtyvaenen..han tahto saada tyloksia
ja huvin huvin pjian.
Larisa yritti tulkata paremmin Galinan puhetta, mutta tämä keskeytti.
—Ymmärsin kyllä ei tarvitse selvittää.
—Selvitä sille että projekti ehtii valmistua kyllä, ennen Rutskon tuloa.
Naiset kävivät hetken keskustelua, Gunnarin potkiessa pieniä kiviä. Galina sanoi että tämä riittää hänelle tältä työmaalta, hän tahtoo nähdä myös sen toisen työmaan.
-Tietenkin, sehän selvä”
Naiset kävivät taas pienimuotoisen keskustelun keskenään. Lars katseli kuinka naiset naureskelivat kikattaen, ei tarvinnut olla ennustaja. Etteikö olisi arvannut mille nämä
naureskelivat ja mistä puhuivat. Lars päätti kuitenkin kysyä Larisalta asiaa noin muodon vuoksi.
—No mitä se nyt selitti?
—Galina kysyi minulta että oletko sinä varustettu sellaisilla avuilla, kuin Rusko oli antanut ymmärtää.
—Vai sellaisia te puhuitte. No mitä kerroit hänelle?
—Sanoin että onhan sinulla melkoiset avut.
Sundborg tunsi hienoista ylpeyttä itsessään, mennessään autolle. Rakennusurakan toinen työmaa sijaitsi reilun tunnin ajomatkan päässä. Ja se rakennus työmaa käsitti kolmen neljän lomamökin rakentamisen, sen seutukunnan upeimpaan maastoon.
Maa-alue käsitti 5 hehtaarin tontin, jolle oli mahdollista rakentaa reilu toistakymmentä lomamökkiä tai vapaa-ajan asuntoa.
47
Maisema käsitti hulppeita harjuja, kallioita, notkelmia sekä kirkasvetisen erälammen,
jota saattoi harjuilta katsella koko komeudessaan. Ei siis ollut mikään ihme että
venäläiset suursijoittajat oli alueesta kiinnostuneita.
Maa-alueesta oli käyty kauppa neuvotteluita muutamia vuosia aiemmin, mutta silloin hanke oli kaatunut kansalaisadressiin. Vasta Lars Gunvor Sundbergin myötä, hanke oli mahdollista toteuttaa, tosin sillä edellytyksellä että Lars toimi välittäjänä hankkeessa.
Pääasiallinen rakennusmateriaali oli kelohonka joka tuli Vienan Karjalasta, Sundberg sekä Nikolai Rusko olivat nähneet melkoisen työn voidellessaan kummankin maan viranomaisia siten että he näyttivät vihreätä valoa hankkeelle ja sen toteutumiselle.
Projektin laajuudesta johtuen Sundberg oli joutunut turvautumaan sekalaiseen, ja
monenkirjavaan rakennusmies sakkiin, josta huomattava osa oli ulkomaalaistaustaisia. Joidenka kaikkien luvat, ei sietäneet päivänvaloa. Tästä syystä Sundberg pyrki pitämään matalaa profiilia, jotta toiminta ei herättäisi liiaksi huomiota.
Viimein ja tuskallisen ajomatkan jälkeen he saapuivat työmaa-alueelle, rakennus työt
ei aivan ollut, niin pitkällä kuin edellisessä kohteessa. Toki alustavat työt täälläkin oli
jo aloitettu. Galina nousi autosta ihastellen maisemia, samalla hengittäen syvää raikasta, puhdasta ilmaa.
—Mmmnn..Milainen paika tama olakkaan, kun tamä valmius, Huokaili Galina ihastuksissaan.
—Tama ola yksi paratisi, maan paalä, Mmn mina luulla etä mina tahto tältä ljomaasuto.
”Siitä vaan, ihan vapaasti” ajatteli Sundberg.
—Muta taala hmmnn viela enamen keske, miksi?
48
—Kerro sille että projekti on suuritöinen ja vaati paljon rakennusmiehiä, ja kaikilla ei ole paperit kunnossa.
Larisa tulkkasi Galinalle joka katseli silmät suurina Gunvoria.
—Ahmm njyt mina yumara, varantuko työ? projekt?
—Nietu..
Galina naurahti jälleen sanoen sitten Larisalle jotain.
—Galina sanoi, että sinä olet yksi hassu suomimies.
—Vai sanoi hän niin.
Galinan ihastellessa maisemia Larisa tuli Sundbergin viereen, ja kuiskasi tälle.
—Ole varovainen tuon Galinan kanssa, sillä hänessä on jotain mistä en pidä.
20. Luku
Eerika oli hämmästynyt perinpohjaisesti kun Nina oli kertonut lähtevänsä Seinäjoelle murhatutkimuksen johdosta, ja että reissu kestäisi ainakin pari päivää. Vielä hämmästyneempi Eerika oli kun Nina sanoi, että sinä lähdet mukaan.
—Mutta ei minulla ole rahaa, oli tyttö sanonut.
—Ei tarvitsekaan, minä kustannan majoituksesi. Ja mitä minuun tulee, niin minun korvaa valtio ja saan vielä matkakorvauksen ja päivärahan.
—Mutta miksi ihmeessä sinä minut ottaisit?
—Siksi, että sinä olet ollut apuna tutkimuksissa, ja sitä paitsi minä saatan tarvita sinua.
—Toki en voi pakottaa sinua ellet…
—Ei ei, toki minä lähden mukaasi.
—Hyvä juttu, pakkaa siis kassisi. Parin tunnin kuluttua lähdetään.
—Käyn vaan hoitamassa pari juttua, ennen lähtöä.
Eerikan jäädessä pakkaamaan tavaroita, Nina oli lähtenyt asemalle hakemaan tutkinta valtakirjaa, sekä muita asiapapereita.
—Onkohan tuo nyt ihan viisasta?
—Ai mikä?
49
—No lähteä tutkimaan Selinan asuntoa ja ottaa tyttö mukaan.
—Jostain tutkimukset on kuitenkin aloitettava.
—Entä jos tulee kyselyitä? Arttu sanoi kynää pyörittäen
—Keksit kyllä jotain, kerro vaikka että pidän infotilaisuuden kun tulen.
—Entä eikö tytön vanhemmille pitäisi kertoa asiasta. Sanoi Karma
—Mitä heille kerrottaisiin? Senkö että teidän tyttärenne oli ilotyttö, joka teki aikuisviihde bisnestä. Ei parempi olla ihan hiljaa.
—Olet oikeassa, saat tarvittavat asiapaperit kansliasta.
Saatuaan tarvittavat asiapaperit ja haettuaan Eerikan kotoansa. Nina käänsi auton
nokan kohti Seinäjokea. Edessä oli vajaan kolmen tunnin matka. Matka taittui leppoisasti, Eerika näpräsi tablettiaan.
—Pelaatko jotain peliä?
—En vaan etsin hotellia meille? Onko toiveita?
—Löytyisikö neljän tähden hotellia, siten että huoneessa olisi kultaiset hanat ja iso
poreamme.
Eerika katsoi Ninaa hitaasti sanomatta sanaakaan.
—No ei sentään kunhan pelleilin. Saat valita ihan minkä vaan, mikä tuntuu hyvälle.
—Kävisikö Sokoshotelli Vaakuna?
—Se käy mainiosti, tee vaan varaus sinne.
Eerika näpräsi kuumeisesti tablettiaan.
—Minähän taisin saada oivallisen apurin sinusta, Nina kehui.
—Miksi sinusta tuli kyttä? Vaikutat tosi hyvälle tyypille ollaksesi kyttä.
—Ai kiitos, suinkaan kaikki kytät ei ole paskiaisia. Minusta tuli kyttä ehkä siksi että
minun isä oli kyttä, joka kuoli peiteoperaatiossa.
Mutsi yritti kasvattaa minua parhaansa mukaan mutta ei jaksanut aivan. Lopulta hän
ratkesi ryyppäämään, ja kuoli kun olin 18:ta.
Eerika kuunteli tarkkaan, katsellen aakeeta laakeeta maisemaa.
—Miksi olit kadulla? Kysyi Nina.
Tyttö puri huuleensa, ennen kuin vastasi.
50
Fatsi joutui poseen jostain jutusta. Ja mutsi ratkesi aineisiin ja brenkkuun. Mutsin uus
miesystävä vippas minut kadulle. No aikani kun pyörin kadulla niin tapasin Kallen ja
meillä synkkas alusta alkaen. Kalle on tehnyt pätkäduuneja ja sillä on kämppä laitakaupungilla. Mut sit tuli tämä juttu...En oikein tiedä on niin monenlaista...
—No hei pää pystyyn tyttö, kyllä asiat järjestyy. Sinä olet minun luona sen aikaa kun Kalle on toipunut.
—Miten me toimitaan? Tyttö kysyi
—Tarkoitat kai, että miten minä toimin?
—Niin. Nina näki kuinka tyttö hieman harmitti.
Nina oli hetken vaiti miettien kuumeisesti asiaa.
—Hyvä on, pääset mukaani mutta sillä ehdolla että teet juuri siten kun sanon.
—Tietenkin.
Samalla hetkellä tuli vastaus viesti tablettiin.
—Hotelli varaus on vahvistettu.
—Minne me mennään ensiksi?
Nina huvittui tytön aktiivisuudesta.
—Eiköhän mennä suoraan hotellille ja syömään.
—Mitä me etsitään?
—Kaikkea mikä liittyy tapaukseen.
—Luuletko että löytyy jotain?
—Toivotaan,että löydettäisiin jotain.
Nina toivoi löytävänsä jonkinlaisia johtolankoja Selinan koneelta. Nina tiesi että auto,jonka nuoret olivat nähneet keskuspuistossa, kuului Lars Gunvor Sundborg:lle
—Tahdotko tehdä palveluksen?
—Millaisen?
—Voitko vilkaista tabletilla netistä henkilöä nimeltä Lars Gunvor Sunberg?
—Totta kai.
Eerika näpräsi tablettiaan jonkin aikaa.
—Löytyikö mitään?
51
—Itse asiassa aika paljonkin. Kyseinen henkilö omistaa rakennusfirman ja näiden
tietojen mukaan, kyseinen firma on saanut mittavan rakennushankkeen venäläisiltä.
”Hmm tämähän käy mielenkiintoiseksi” Ajatteli Nina.
—Mistä siitä oli juttua?
—Pietarsaarensanomissa näyttää lukevan. Ja aika iso juttu olikin.
—Mainittiinko jutun kirjoittajaa?
—Näyttäisi olevan jonkun Johanna Jalkasen kirjoittama.
—Talleta se sivu kirjanmerkkeihisi, voisin vilkaista hieman kun pääsemme perille.
—Oliko siinä jutussa kuvia?
—Joitakin oli.
—Mikä on sen hotellin osoite?
—Kauppatori 3 60100 Seinäjoki, vastasi tyttö
Nina naputteli osoitteen navigaattoriin.
—Tämän mukaan vielä vajaan tunnin matka, eiköhän poiketa kahvilla jossain huoltoasemalla, Nina totesi
—Kyllä se minulle käy, itse asiassa takamus meinaa puutua. Ja pitäisi päästä vessaan.
Eerika sanoi.
—Pysähdytään seuraavalla huoltoasemalla.
Nina parkkeerasi autonsa ABC huoltamon pihaan lähelle etuovea, Nina ei itse asiassa
ollut oikein innostunut koko abc ketjun huoltamoista, sillä ne olivat jotenkin
persoonattomia, yhtä ja samaa kaikki. Ennemmin hän suosi pieniä yksityisiä huoltamoita, koska niissä oli enemmän luonnetta ja oikeanlaista tunnelmaa, sellaistajota matkalainen kaipasi, aivan kuin janoinen vettä autiomaassa.
Eerika oli kiirehtinyt vessaan, sillä hänen vatsaansa koski. Nina joka oli kyttä ja
utelias päästä varpaisiin, seurasi Eerikan perässä, niin että tyttö ei huomannut mitään.
Nina kuuli kuinka tyttö oksensi pönttöön, mennen sitten takaisin.
Hetken kuluttua tyttö ilmaantui kahvilan puolelle.
—En tilannut vielä mitään, kun en tiennyt mitä tahtoisit? Nina totesi.
—Minulle käy mikä vaan.
52
—Tule toki valitsemaan jotain. —Meillä on vielä jonkin verran matkaa.
—No minä voisin ottaa sämpylän ja kahvin.
Saatuaan kahvit ja sämpylät oli he siirtyneet nurkkapöytään. Eerika katseli ääneti ulos
ikkunasta.
Nina huomasi tämän. —Koskeeko vatsaan?
Vasta nyt tyttö heräsi todellisuuteen.
—Ai niin mitä, sori olin ajatuksissani.
—Niin tiedustelin, että koskeeko vatsaan.
—Ei, mitenkä niin?
—Tuli vaan mieleen, tarkoitan että jos sinulla on jotain murheita niin..
Eerika katseli hiljaa eteensä.
— Olen raskaana.
—Nina puristi tytön kättä.
—Sehän on hienoa.
—Ai on vai?
—Tietenkin.
—En tiedä, tuntuu jotenkin toivottomalle, Kallella ei ole säännöllistä työtä ja sitten
vielä nämä hölmöydet.
—Turha niistä on huolehtia,asiat sujuvat omalla painollaan.
—Kalleko on isä?
—Niin.
—Tietääkö hän?
—Kerroin hänelle sairaalassa, en tiedä tajusiko se edes sitä.
—Aivan varmasti tajusi.
Nina jäi miettimään hetkeksi nuortentilannetta, mutta toisaalta tutkittava juttu vei kaiken hänen huomionsa. Nautittuaan päiväkahvit he jatkoivat matkaansa. Autoon päästyään tyttö kysyi.
—Oletko joutunut ampumaan ketään?
—Sinä olet katsonut liikaa poliisisarjoja. Naurahti Nina.
53
—Etsiväntyössä ei juurikaan tarvita aseita, ainakaan Suomen mittakaavassa, itse
asiassa enemmänkin päättelykykyä ja pulmien ratkaisua.
- Se on kuin palapelin tekoa tai ristikon täyttämistä jotta syyllinen saadaan ristikon taakse.
—Mutta kai sinulla on ase?
—Tietenkin. Mutta jos luulet että saatko katsoa niin et saa.
—Voisiko minusta tulla kyttä?
—Ei mikään mahdottomuus, mikäli jaksat tehdä töitä sen eteen.
—Mutta nyt me tullaankin viimein perille. Nina totesi
—Mennään kirjautumaan sinne hotelliin.
—Sinä voit jäädä hotellille tai lähteä mukaani kun käyn paikallisen viranomaisen juttusilla.
—Entä sen jälkeen?
—Katsotaan mitä saan irti, jos saan tarvittavat tiedot niin sitten mennään kuolleen naisen asunnolle, hetkinen mitäs kello on?
—Kohta puoli yksi, sopiiko että syödään klo 16: ta jälkeen?
—Sopii, vastahan me juotiin kahvi,mikä sen uhrin nimi oli?
—Selina Jalkanen. Vastasi Nina.
—Mitä hän teki?
—Ai ammatikseen?
—Niin.
Nina oli hetken vaiti miettien tilannetta.
—Hän...tuossa onkin hyvä paikka meille, hän teki aikuisviihdettä. Nina sanoi puolihuolimattomasti.
—Ai huoranduunia? Eerika totesi nopsaan.
—Voihan sen noinkin ilmaista, nyt kuitenkin sisään. Sanoi Nina pysäköidessään autonsa hotellin parkkipaikalle.
54
Saatuaan huoneen itselleen ja tavarat huoneeseen. Nina ja Eerika lähtivät paikallisen komissaarin juttusille.Paikallinen poliisi oli tyypillinen pikkukaupungin virkamies joka ei turhia hötkyillytasioiden suhteen.
—Vai että on sitä tultu ihan etelä - suomesta asti tänne, ja mikä se sitten tänne toi?
—Vai onko se salaisuus?
—Ei se mikään salaisuus ole. Murhatutkimus.
Komissaari Paakari henkäisi syvään.
—Vai että ihan murha ja minun alueella. Kas kun en ole siitä tietoinen ollenkaan.
—Niin itse asiassa tapaus sattui eteläsuomessa mutta uhri on täältä.
—Ai, no mikä se oli tämän uhrin nimi?
—Selina Ilves.
—En ole kuulutkaan sen nimisestä henkilöstä? Siis mitä pelleilyä tämä oikein on?
—Voin sanoa että pelleily on tästä kaukana.
—Mutta ei täällä sen nimistä ole asunut.
—Hetkinen odotapa. Tarkoitatko Selina Jalkasta?
—Häntä juuri, mitä tiedetään hänestä?
—En ole liiemmin seurannut paikallisia juoru-uutisia mutta käsittääkseni kunnon kansalainen. Yksin yrittää tai siis yritti hoitaa mukulaansa.
—Vanhemmat harrashenkisiä
—Entä tyttö? Oliko hänkin?
—Ei ihan niin paljon.
—Mikäli en väärin muista niin hän teki joitain pienimuotoista Freelancer toimintaa ennen kuin siirtyi yksityisyrittäjäksi.
—Kauanko meinaat olla kaupungissa?
—Tutkimusten ajan. Totesi Nina
—No minkä tyyppistä virka-apua tarvitset?
—En minkäänlaista. Ainoastaan sen verran että, tahtoisin yhden partion mukaani kun lähdemme tutkimaan uhrin asuntoa.
55
—Lähdette?
—Niin, kollegani odottaa autossa minua.
—Lähetän yhden partion mukaanne. Menettekö heti?
—Niin ajattelin, vai onko siitä haittaa?
—Ei toki, partiomme tulee uhrin asunnolle.
Eerika istui autossa odottaen Ninaa.
—Selvisikö mitään?
—Tarpeeksi, partio tulee mukaamme, muista että teet sitten niin kuin sanon. Jos joku tulee kyselemään niin sanot että olet perehdytys koulutuksessa kenttä olosuhteissa.
—Onko selvä?
—Tämä selvä, lähdemmekö samantien?
—Lähdemme, syödään sitten kun on käyty vilkaisemassa sitä asuntoa
—Sinun tehtävä on kuvata kaikki mahdollinen, aivan kaikki, tuli kai kamera mukaan?
—Totta kai. Totesi tyttö tomerasti.
—Kun menemme sisään, niin älä ihmettele jos olen hieman 'outo', se johtuu siitä että pyrin pääsemään tiettyyn flowtilaan.
—Mitä me etsimme?
—Totuutta.
—Ai johtolankoja? Mutta eihän tämä ole tapahtumapaikka?
—Ei olekaan, en etsi syylistä täältä, vaan vaikuttimia. Tahdon tietää uhrin olemusta
tarkemmin. Millainen koti,maku hänellä oli.
—Murhatutkimus on paljon muutakin kuin syyllisen etsimistä, se on pienten nyanssien yhteen liittämistä.
—Ai niin kuin mitä?
—Asioiden.
56
Nina kurvasi paikallisen partioauton perässä naisenasunnolle.
—Taidettiin saapua perille, tuumasi Nina kun partioauto pysähtyi erään talon eteen
Naisen asunto sijaitsi keskikaupungilla, tyypillisessä betoniviidakossa, jonka vehreys
oli tekemällä tehtyä. Jossa ihmiset kuvittelivat olevansa onnellisia, olematta sitä kuitenkaan.
Nuorempi konstaapeli Jouni Jokipiha astui ulos autosta, tullen naisten luokse.
—Uhrin asunto on toisessa kerroksessa, saimme määräyksen tulla avuksenne ja että te tiedätte tehtävän. Mikä on meidän osuutemme.
—Ensiksi kutsutte huoltomiehen avaamaan oven, ja sitten toinen tulee mukaamme asuntoon,tarkkailemaan tutkimuksia taustalta.
—Lisäksi toivoimme työskentely rauhaa.
Nina huomasi kuinka konstaapeli Jokipihaa otti lievästi päähän, kun joku eteläsuomen
nousukas tuli komentelemaan pikkukaupungin viranomaista.
—Kauanko tässä kestää?
—Onko konstaapelilla kiire jonnekin? Tässä menee arviolta noin parisen tuntia.
Jokipiha sadatteli tilannetta, hiljaa mielessään. Hitto olisi tässä ollut muutakin tekemistä kuin vahtia toisten tekemisiä.
Huoltoyhtiön mies tuli juuri kun Nina ja Eerika oli ehtineet sammuttaa savukkeensa maahan, Jokipihan ja Harjun katsellessa vierestä, Selina asunto oli tyypillinen yksiö. Tavaraa ei liikoja juurikaan ollut. Ja ne jotka oli, edustivat hyvää makua. Nina kuljeskeli keskittyneesti paikasta toiseen, silmäilen tavaroita kiinnittämättä
kuitenkaan sen enempää huomiota varsinaisesti mihinkään.
Eerika tarkkaili Nina käytöstä hieman sivummalta. Ottaen samalla kuvia seiniltä, kirjahyllystä, kaapeista,kaikkialta.
Nina pysähtyi hetkeksi kirjahyllyn luokse silmäillen, erityyppisiä teoksia jotka oli
nätisti hyllyllä rivissä. Teoksista päätellen asukas oli ollut kiinnostunut, aforismeista,
57
mietelauseista sekä myös arvoituksista. Hyllystä löytyi myös journalismiin liittyviä teoksia. Eräs seikka jonka Nina huomasi aivan ensimmäisenä oli itämainen tunnelma ja kungfutsen mietelauseet.
Eerikan teki mieli kysyä jotain, mutta katsoi parhaaksi olla täysin hiljaa. Pöydällä oleva kannettava tietokone ei tehnyt mitään vaikutusta Ninan olemukseen, eikä herättänyt tässä mitään intoa ryhtyä tutkimaan kyseistä tietokonetta sen enempää.
Eerika tiesi että yleensä tässä tilanteessa pengottaisiin kaikki kaapit ja hyllyt läpi
suurennuslasin kanssa melkein. Nina ei kuitenkaan toiminut noin, se ei kuulunut hänen tapoihin.
Oikeastaan ulkopuolisin silmin näytti aivan siltä kuin he ei olisi mitään tutkimusta tekemässäkään. Nina pysähtyi suurehkon peilin eteen katsellen itseään peilistä. Kuin huomaamatta hän huomasi takanaan kaksi seinätaulua. Nina kääntyi hitaasti kohti tauluja jotka olivat seinällä. Tauluissa oli latinaksi jotain.
Eerika tuli Nina viereen katsellen myös tauluja.
—Mitä noissa tauluissa oli niin ihmeellistä?
—Latinaa. Longe minus videt, prope videre.
—Mitä se taas tarkoittaa?
—”Longe minus videt, prope videre”.
—Tarkoittaa, vain lähelle nähnyt näkee kauas.
—Ei sano yhtään mitään.
—Päinvastoin, kertoo paljonkin.
—Entä tuo toinen?
”Numguid redditur malum est, bonum bonum”
—Paha palkittava oikeudella, hyvä hyvällä.
58
— Eli?
— Kungfutsen mietelause Latinaksi
— Ihan pimeätä edelleen.
— Nyt tulee tärkein,ota muistiin seuraava numerosarja
— XIV:36
— Mikä tuo taas sitten on?
— Avain.
Nina istui sohvalle huokaisi syvään ja sulki silmänsä hetkeksi. Eerika katseli hetken
Ninan touhua vaitonaisena, kunnes Nina avasi silmänsä ja nousi. Täällä ei ole enää mitään meille, otetaan tietokone mukaan.
Jokipiha huomasi tämän ja tuli änkyttämään jotakin. Nina kaivoi valtakirjan taskustaan ja ojensi sen sitten Jokipihalle joka katsoi vuoroin
paperia ja vuoroin etsivää.
—Oliko jotakin?
—Ei suinkaan, tämä on selvä.
—Hyvä, joten meidän puolestamme voitte sulkea oven, me lähdemme tästä
jatkamaan eteenpäin.
—Tässäkö tämä oli ? Nuorempi konstaapeli ihmetteli.
—Tässä tämä oli, me löysimme sen mitä etsimmekin.
Autoon päästyään Eerika ei enää voinut olla hiljaa vaan kysyi.
—Mikä ihmeen juttu tämä oli ja mitä muka löydettiin? Emme kerta kaikkiaan yhtään
mitään? —Emme tutkineet edes ainuttakaan kaappia tai laatikostoa.
—Miksi olisimme? Ei sieltä mitään vastauksia olisi löytynyt.
59
—En ymmärrä?
—On olemassa viisaus, totuus ei ole aina näkyvissä vaan näkymättömissä.
—Miksi minä sitten kuvasin että muistikortti tuli melkein täyteen.
—Siksi, että saat laittaa kuvat koneelle jolta tutkin sitten?
—Ahaa nyt tajusin.
Nina ajoi takaisin hotellille josta he menivät suoraan syömään. Syötyään tukevan päivällisen he menivät huoneeseen. Eerika ryhtyi siirtämään kamerasta kuvia Ninan koneelle. Saatuaan kuvat koneelle Nina aukaisi kuvankatseluohjelman jolta tämä kävi pääpiirteisesti läpi Eerikan ottamat kuvat. Tehden samalla muistiinpanoja, niistä
kuvista joista tämä oli kiinnostunut enempi.
—Mitä luulet uhrin tietokoneesta, löytyisikö sieltä jotain merkittävää?
—Aivan varmasti löytyy, ongelma on siinä saammeko konetta auki, koska se on toden näköisesti salasana suojattu.
—Ajattelin itse aivan samaa. No otetaan ongelma kerrallaan. Eerika ei voinut olla ihailematta Nina hillityn hallittua työskentelyä.
Nina oli siirtynyt pienen pöydän äärelle jonka päällä takavarikoitu kannettava oli, Nina käynnisti koneen, kone latasi alku komentojonot varsin nopeasti pysähtyen sitten kohtaan, jossa käyttöjärjestelmä vaati salasanan kirjoittamista.
—Tähän jäätiin, ilman tunnusta käyttöjärjestelmä ei aukea, pitihän tämä arvata. Tuskaili Eerika sillä hän olisi tahtonut kernaasti päästä tutkimaan koneen sisältöä.
—Eipä hätäillä vielä tuumasi Nina. Kirjoititko ylös lapulle sen minkä sanoin.
—Kirjoitin,mitä siitä?
—Annatko sen tänne.
Eerika kaivoi taskustaan kirjoittamansa muistilapun.
—Mitä siinä lukee?
60
—XIV:36 saneli Eerika. Jonka Nina näpytteli koneelle. Molemmat katsoivat ääneti kuinka kone mietti hetken, alkaen sitten lataamaan lisää
komentojonoja. Kunnes hetken kuluttua käyttöjärjestelmä oli avautunut ja työpöydän näkymä oli heidän edessään.
—Miten sinä tuon teit? Ihmetteli Eerika
—Miten osasit arvata tuon tunnuksen?
—En minä sitä arvannut, minä tiesin.
—Tiesit muka, miten ihmeessä?
—Muistatko mitä tauluissa luki.
—Ai niissä joissa oli jotain latinaa.
—Niin. Muistatko mitä ensimmäisessä luki?
—Vain lähelle nähnyt näkee kauas.
—Tarkoittaa sitä että ratkaisu on lähempänä kuin osaa arvatakaan, myös tarkoittaa että pienet asiat vaikuttavat isompiin kokonaisuuksiin.
—Entä se toinen taulu? Kysyi Eerika
—Ai tämä ? >Paha palkittava oikeudella, hyvä hyvällä
