******************************************************************
Varoitus: Tämä tarina saattaa sisältää seksuaalisia mielikuvia, joita alle 16-vuotias ei ymmärrä. Tai sitten ymmärtää – hitostako minä sen tietäisin!
******************************************************************
Musta auto tummennetuin ikkunoin on pysäköity huomaamattomasti roskakatoksen taakse. Vieressä olevan rivitalon ovi avautuu ja tummaan pukuun pukeutunut viisikymppinen sliipattu tummatukkainen mies astelee pihakäytävää pitkin. Hän oikoo kravattia paksun kaulansa ympärillä, niin kuin joku sen suoruutta tässä pimeydessä olisi näkemässä. Mies kävelee mustan auton luo, avaa oikean takaoven ja istuutuu sisään. Kuljettajan paikalla lojuu nuorehko siilitukkainen mies siistissä virkapuvussa. Hän katsahtaa takapenkille miehen vedettyä oven kiinni.
”Herra ministeri.”
”Niin?”
”Herra ministerillä on sepalus auki.”
”Heh, kiitos! Todistusaineisto on tosiaan hyvä pitää poissa näkyviltä. Muistaahan, mmm.., mikäs se teidän nimi taas olikaan?”
”Piikala, herra ministeri. Johannes Piikala.”
”Aivan niin. Minä näitä nimiä niin hyvin tahdo muistaa. Muistaahan Piikala, että nämä reissut ovat sitten hys hys juttuja. Sanotaan vaikka, että valtiosalaisuuksia - eh.”
”Ehdottomasti, herra ministeri!”
”Hyvä juttu! Piikala, piikala; oliko teillä paljon piikoja lapsuudenkodissanne?”
”Kylläpäs herra ministeri on nyt vitsikkäällä tuulella.”
”Mikäpä tässä on ollessa – iltatoimet on suoritettu ja nyt voi kömpiä oman vaimon viereen nukkumaan rauhassa! Ah, kyllä ministerinä olossa on puolensa. Kas, kellohan on jo lähellä puoltayötä. Ajetaan suoraan kotiin. Sen jälkeen Piikala on vapaa huomisaamuun asti.”
”Kyllä, herra ministeri”
Musta auto peruuttaa pois roskakatoksen takaa ja livahtaa pimeälle tielle. Ajomatka hiljaisia katuja pitkin ei ole pitkä. Rauhallisessa kaupunginosassa ei kulkijoita liiemmin tähän aikaa illasta enää ole. Vartin ajon jälkeen auto pysähtyy ison valkoisen tillitalon eteen. Yläkerran ikkunasta kajastaa valo, mutta muutoin talo on pimeänä.
”Taitaa rouva olla jo sängyssä; toivottavasti on nukahtanut, vaikka valo on päällä. Huomisaamuna tulet hakemaan sitten kello kahdeksalta. Täytyy ehtiä työryhmän perjantai-kokoukseen, siellä käsitellään taas tätä prostituutiolakia. Huomiseen!”
”Hyvää yötä, herra ministeri!”
Musta auto kaartaa pois talon edestä. Katulamput valaisevat autiota katua. Vain yksinäinen koiranulkoiluttaja kävelee hiljalleen kadun toisella puolella suuri musta koira hihnan päässä. Ministeri Skenhelig pujahtaa ulko-ovestaan hiljaa sisälle. Hetken aikaa ei tapahdu mitään, vain pihapuiden lehdet värisevät hiljalleen loppukesän yössä. Sitten yläkerran valot sammuvat – ministeri nukkuu.
***
Tarkastaja Vaara - keski-ikäinen, siististi pukeutunut, hieman ohimoiltaan harmaantunut herrasmies – astuu sisään rivitaloasuntoon, joka on eristetty ulkopuolelta poliisin nauhoilla. Hänen perässään seuraa kolmekymppinen farkkutakkiin pukeutunut, päälaelta kaljuuntunut mies, joka näyttää poliisikorttiaan ovenpielessä vartioivalle virka-asussa olevalle poliisille. Virka-asuinen poliisi nyökkää ja kortti sujautetaan takaisin farkkutakin taskuun. Tarkastaja Vaara vilkaisee farkkutakkista.
”No Alfred, mitäs sanot tästä?”
Alfrediksi nimetty farkkutakkinen katsoo ympäri huonetta, johon he ovat juuri astuneet. Siviilipukuiset KRP:n tutkijat ovat valokuvaamassa huonetta ja ottavat sormenjälkiä ja muita näytteitä huoneen pinnoilta. Aivan ensimmäiseksi Alfredin huomio kiinnittyy lattialla kyljittäin makaavaan naiseen, jolla on päällään vain pitsiset pikkuhousut ja rintaliivit. Naisella on sopusuhtaiset täyteläiset rinnat, kauniisti kaartuva lantio ja silkkinen iho. Hänen vaalea puolipitkä tukkansa kehystää herkän näköisiä kasvoja, jotka vielä kuoleman jälkeenkin henkivät positiivista tyyneyttä. Alfred nielaisee.
”Kun saat silmäsi irti uhrin takapuolesta, voisit katsella vähän laajemminkin ympärillesi”, tokaisee tarkastaja Vaara huoneen toiselta puolelta.
Suurimman osan huoneesta täyttää valtava sänky, jonka silkkiset lakanat näyttävät olevan sijaamatta. Ikkunan vieressä on runsaasti hyvin hoidetun näköisiä kukkia. Sänkyä vastapäätä olevalla seinällä on pukeutumispöytä tai meikkipöytä, vai miksikä se naisväki sitä kutsuukaan. Joka tapauksessa pöydän yläpuolella on suuri valaistu peili. Huoneen perällä näyttää olevan kaksi ovea, joista toinen johtaa siistin näköiseen keittiöön ja toinen, kiinni oleva, ilmeisesti vie kylpyhuoneeseen.
Tarkastaja Vaara silmäilee huonekaluja: ”Vainaja ei ollut ihan köyhimmästä päästä; huonekalut ovat kaikki antiikkia. Vaimo on haikaillut tällaisten perään jo ties kuinka kauan, mutta eihän näillä tarkastajan palkoilla…”
Alfred kiinnittää uudestaan huomionsa vainajaan. Naisen kauniit kasvot ovat osittain tuhriutuneet huulipunaan ja hänellä näyttää olevan huulipuna puristettuna käteensä. Ulkoisia väkivallan merkkejä ei voi erottaa, ainakaan siirtämättä ruumista. Naisen vieressä on pieni kaatunut pöytä, ja lattia on täynnä erikokoisia lasinsirpaleita. Lattialle on kaatunut myös vettä, sillä matto on märkä isolta alueelta. Pöydän vieressä näyttäisi olevan myös joitain pieni kiviä tai hiekkaa ja kasvin näköisiä suikaleita. Sitten Alfred huomaa jotain erikoista.
”Mitä ihmettä tuo on?” hän sanoo osoittaen ruumiin vieressä olevaa huulipunalla töhrittyä suurehkoa lasinpalaa. Aivan kuin lasiin olisi piirretty jonkinlainen merkki. Tarkastaja Vaara tulee lähemmäs katsomaan.
”Tuo ei kyllä ole syntynyt vahingossa. Uhrin on täytynyt piirtää tuo ennen kuolemaansa.”
”Miksi joku haluaisi piirtää jotain ennen kuolemaansa?” tölväisee Alfred.
Tarkastaja Vaara viittoilee kameran kanssa häärivälle tutkijalle: ”Onko tämä piirros kuvattu jo?”
Tutkija nyökkää. ”Kaikki on kuvattu yksityiskohtia myöden. Käymme vielä asunnon läpi perusteellisesti ja saat huomenna raportin koko hoidosta.”
Alfred tuijottaa töhryä edelleen: ”Minusta se näyttää jonkinlaiselta veneeltä. Katsos nyt; tuo päästään kaareutuva on runkoviiva ja sitten siinä sen päällä on kaksi mastoa pystyssä. Onkohan se jonkinlainen viesti murhaajasta? Jos murhaaja on joku merikapteeni. Tai rikas paskapää, jolla kaksimastoinen purjevene?”
Tarkastaja Vaara on hetken hiljaa. ”Jonkinlainen viesti se varmasti on.”
Luotuaan vielä viimeisen silmäyksen huoneeseen, hän lähtee kohti ulko-ovea.
”Eiköhän nyt ole riittävästi nähty. Jäädään odottamaan teknistä raporttia ja poistutaan tästä idyllisestä rivitaloasunnosta.”
Alfred seuraa kiltisti vilkaistuaan vielä silmäkulmallaan maassa makaavaa naista.
***
Tarkastaja Vaara katsahtaa apulaistaan työpöytänsä takaa. Hän on nostanut jalkansa rennosti pöydän päälle ja nojaa työtuolissaan pitkälle taakse. Alfred, hänen apulaisensa istuu pöydän toisella puolella puisella jakkaralla ryhdikkäästi ja katsoo odottaen tarkastajaan.
”Tässä on nyt näitä tietoja uhrista: Lempi Själsfrid, siviilisääty naimaton, ikä 27 vuotta, asunut nykyisessä osoitteessa viitisen vuotta. Opiskellut matematiikkaa Helsingin yliopistossa ja valmistunut maisteriksi erinomaisin arvosanoin. Yksityisyrittäjä.”
Alfred ähkäisee: ”Jos nuorena olisin tiennyt matemaatikkojen olevan tuollaisia, olisi uravalintani ollut aivan toinen. En kyllä huomannut asunnossa mitään matematiikkaan viittaavaa…”
”Kaivoin tietoa kaupparekisteristä ja neiti Själsfridillä on ollut yrityksensä rekisterissä jo kymmenkunta vuotta. Toiminimi on ’Koitus pellus’ ja toimialaksi on merkitty ’ 96040: Fyysistä ja henkistä hyvinvointia edistävät palvelut’.”
Alfred katselee katonrajaan, ja hänen ilmeestään näkyy että suuri pyörä ottaa kierroksia.
”No Alfred, mitä voimme näistä faktoista päätellä?”
”Ehkä hän oli savolainen ja kärsi lukihäiriöstä?”
”Hämmästyttävää kyllä, sait puolet oikein; nainen on kotoisin Kuopiosta, enkä edes maininnut sitä. Minun analyysini on, että hän oli älykäs ja huumorintajuinen. Jos virkistät hieman latinankielentaitoasi, niin tuo toiminimi saattaa avautua sinulle.”
”Enhän minä mitään latinaa osaa. En ole koskaan käynytkään siellä.”
Tarkastaja Vaara huokaisee: ” Sanojen ensimmäiset kirjaimet pitää vaihtaa aakkosten alkupäähän: ’Coitus bellus’ tarkoittaa vapaasti suomennettuna ’ihanaa yhdyntää’, vaikka sinä varmaan käyttäisit termiä ’hyvä pano’.”
”Mistä sinä tuollaisia sanoja latinaksi osaat, vai onko sitä tullut käytyä Latinassa asti hieman vaimoa pettämässä?” tokaisee Alfred harmissaan siitä, että tarkastaja piruilee hänelle jatkuvasti. Alfred on sen verran kyttyyntynyt, että päättää vielä vetää alta lipan: ”Mitenkä tuollaisia palveluksia sitten mainostetaan? Kävisikö esimerkiksi keltaisille sivuille ilmoitus: ’Tarjotaan vaginaista palvelua!’”
Tähän ei tarkastaja Vaarakaan viitsi vastata. Sen sijaan hän päättää tehdä asiat selviksi Alfredillekin:
”Yhteenvetona tähänastisista tiedoista voimme siis todeta, että uhri oli noin kolmikymppinen akateemisesti koulutettu nainen, joka elätti itsensä maailman vanhimmalla ammatilla. Kokenut väkivaltaisen kuoleman. Kuolintavasta saamme tarkempaa tietoa iltapäivällä tekniikan pojilta.”
”Ja erittäin kaunis”, pääsee Alfredilta.
”Erittäin kaunis, älykäs ja huumorintajuinen”, päättää tarkastaja Vaara yhteenvetonsa.
”Miksi akateemisesti koulutettu nainen haluaa ansaita elantonsa, noh huoraamalla, sen sijaan että käyttäisi älynlahjojaan?” ihmettelee Alfred.
”Huoraaminen on tarpeettoman paljon negatiivista sävyä sisältävä sana. Minusta ’rakkauden ammattilainen’ kuulostaa paljon paremmalta. Ainoa henkilö, joka osaisi tyhjentävästi vastata kysymykseesi, sattuu olemaan kuollut. Niinpä voin esittää vain vastakysymyksen: Kumpi tuottaa enemmän iloa muille ihmisille, matemaatikko yksin pölyisessä kammiossaan vai ’rakkauden ammattilainen’, joka laittaa itsensä kokonaan peliin yrittäessään tyydyttää ihmisten perustarpeita?”
”Peliin – joo”, hymähtää Alfred. ”Eikö prostituutio ole kuitenkin perusteiltaan kielteinen asia, kun siihen liittyy ihmiskauppaa, huumeita ja muuta rikollisuutta?”
”Ihmiskauppa, huumeet ja rikollisuus ovat aina kielteisiä, liittyivät ne mihin tahansa asiaan. Kysymyshän on kuitenkin perimmältään itsemääräämisoikeudesta. Ihmisellä on oikeus tehdä ruumiillaan ja sielullaan mitä haluaa, kunhan ei vahingoita kanssaihmisiään. Jos kulttuurimme olisi erilainen, niin prostituutio saattaisi olla yksi kaikkein kunnioitetuimmista ammateista. Eikä tässä pidä sitoa tätä ammattia tiettyyn sukupuoleen!”
Kerrankaan Alfred ei osaa sanoa mitään; tuijottaa vain eteensä.
”Eiköhän nyt ole lounasaika, iltapäivällä jatketaan”, sanoo tarkastaja Vaara ja nousee venytellen pöytänsä takaa.
***
Alfred on päättänyt ottaa hieman rennommin ja heittänyt pitkälleen sohvalle tarkastaja Vaaran huoneessa. Tarkastaja on vielä selvittämässä joitain asioita ja Alfred lukee sillä välin päivän Ilta-Ankkaa. Selaillessaan lehteä, hän huomaa puolen sivun jutun, joka aiheensa puolesta kiinnittää hänen huomionsa:
”Ministeri Skenhelig (Krist.) on antanut lausunnon prostituutiota käsittelevän työryhmän puheenjohtajana. Ministerin mukaan asian käsittelyssä pitää muistaa kristilliset arvomme ja se mitä Raamattu asiasta sanoo. Seksityöläiset, joista ministeri käytti inhosta värähtäen sanaa ’huorat’, ovat ministerin mukaan pahan palveluksessa. He viettelevät täysin kunniallisia perheenisiä ja rikkovat näin pyhiä avioliittoja. Jumala kuitenkin antaa heille anteeksi, jos he tekevät parannuksen, vaahtosi ministeri. Tässä vaiheessa ministerin avustaja puuttui peliin ja nykäisi ministerin taka-alalle. Pienen neuvottelun jälkeen avustaja tuli kertomaan, että ministeri on nyt hieman ylirasittunut ja antaa uuden lausunnon myöhemmin.”
Samassa tarkastaja Vaara kiiruhtaa sisälle perässään nuori tummahiuksinen nainen. ”Tässä on tutkija Virtanen tekniikan puolelta. Hän kertoo nyt meille mitä pojat, eh tytöt, eh mitä tekniikan puolella on saatu selville siitä neiti Själsfridin tapauksesta.”.
Tarkastaja istuu pöytänsä taakse työntäen tällä kertaa jalkansa pöydän alle. Hän viittoilee tutkija Virtasen istuutumaan jakkaralle. Alfred nousee myös sohvalla istumaan ja laskee Ilta-Ankan viereensä.
”Niin”, aloittaa Virtanen. ”Uhri on kuollut voimakkaaseen takaraivoon kohdistuneeseen iskuun, joka on murtanut kallon. Lyöntiasetta ei ole löytynyt. Kuolema ei kuitenkaan ole todennäköisesti tapahtunut välittömästi, vaan uhri on saattanut olla jonkin aikaa tajuissaan. Kaatuessaan uhri on ilmeisesti ottanut kädellään kiinni pienestä puisesta pöydästä, joka oli nurin uhrin vierellä. Tästä on merkkejä uhrin vasemmassa kädessä. Pöydän päällä ollut vettä sisältänyt malja on samalla pudonnut lattialle ja särkynyt. Itse asiassa kyseessä oli kultakalamalja - sen takia lattialla oli kiviä, hiekkaa ja vesikasveja. Kultakala löytyi kuolleena sängyn alta.”
”Sittenhän meillä tutkitaan tässä kaksoismurhaa!” heittää tarkastaja Vaara väliin leikkisästi.
Tutkija Virtanen, joka ei ilmeisesti ole huumorinaisia, mulkaisee tarkastajaa närkästyneenä ja jatkaa: ”Uhrin oikeassa kädessä oli huulipunapuikko. Naaman huulipunatöhryistä päätellen uhri piteli huulipunaa kaatuessaan ja se osui jotenkin hänen kasvoihinsa. Uhrin tajuissaan oloon viittaisi myös huulipunalla tehdyt merkinnät isohkoon lasinpalaan, joka oli uhrin vieressä. Lasinpala luonnollisesti oli peräisin rikkoutuneesta kultakalamaljasta.”
”Uhri ilmeisesti oli punaamassa huuliaan, kun murhaaja iski. Tai oikeastaan hänen on täytynyt nousta seisomaan huulipuna kädessään ennen iskua, muuten hän olisi kaatunut meikkipöydän eteen”, päättelee tarkastaja Vaara. ”Löysittekö mitään sormenjälkiä, DNA-materiaalia tai muuta?”
Virtanen hymähtää: ”DNA:ta löytyi koko reiällinen, jos tällaista ilmaisua sopii herraseurassa käyttää.”
Tarkastaja Vaara hämmästyy; löytyykö Virtaselta sittenkin huumoritajua? Hän kuitenkin pidättäytyy kommentoimasta asiaa ja kohdistaa sanansa sen sijaan Alfredille: ”Alfred, mitä voimme tästä löydöksestä päätellä?”
Alfred on punastunut naistutkijan kommentista, eikä hämmennykseltään saa sanaa suustaan. Tarkastaja Vaara päästää Alfredin piinasta: ”Voimme siis päätellä, että ehkäisyvälinettä ei käytetty. Tällä alalla ehkäisyvälineiden käyttämättömyys on kuitenkin riski. En tarkoita ei toivottua lisääntymistä, joka kyllä voidaan nykyään tehokkaasti ehkäistä, vaan tautiriskiä. Jokainen ammattilainen kyllä tietää nämä riskit ja siksi viimeisin asiakas on ollut joko riittävän tuttu, vakioasiakas, tai maksanut riittävästi, jolloin riski on otettu. Tai sitten molempia.”
Alfred nyökyttelee ja tutkija Virtanen näyttää olevan samaa mieltä.
”Toinen asia mikä voidaan päätellä, on että murha on tapahtunut melko pian viimeisen asiakkaan toimituksen jälkeen, koska lasti oli vielä tallessa. Jos olen oikein ymmärtänyt, niin naisilla on yleensä tapana peseytyä melko pian aktin jälkeen. Varsinkin jos kyse ei ole omasta aviomiehestä.” Nämä sanansa tarkastaja Vaara suuntaa tutkija Virtaselle, joka puolestaan lievästi punastuu. Virtanen kuitenkin nyökkää Vaaralle olevansa samaa mieltä.
”Löytyikö sormenjälkiä tai vieraita kuituja?”
”Sormenjälkiä löytyi vaikka kuinka, useita kymmeniä erilaisia. Asunnossa on ilmeisesti käynyt melko paljon vieraita. Sormenjälkiä analysoidaan, samoin kuituja, joita ei löydy asunnossa olevista tekstiileistä. Vastaavuuksia ei ole vielä löytynyt.”
”Mikä on arvioitu kuolinaika?”
”Kuolinajaksi on määritelty torstai puoliyö plus miinus kaksi tuntia.”
Tarkastaja Vaara kokoaa ajatuksiaan ja katsahtaa sitten Alfrediin sekä tutkija Virtaseen. ”Eiköhän tässä ollut kaikki tällä erää. Tutustumme noihin rikospaikan valokuviin ja lisälausuntoihin Alfredin kanssa vielä erikseen. Yhteenvetona voidaan siis todeta, että todennäköinen murhaaja on asiakas, joka on ollut asunnossa puolenyön paikkeilla. Meillä on tämän asiakkaan DNA-näyte, joten nyt pitää vain löytää henkilö vertailua varten.”
Tutkija Virtanen nyökkää ja nousee ylös lähteäkseen. ”Muistuttaisin vielä tuosta huulipunalla tehdystä merkistä. Se saattaa johdattaa meidät oikean henkilön luo. Valokuvissa merkki näkyy hyvin, joten kannattaa tutkia niitä.”
Tarkastaja Vaara puolestaan nyökkää ja Virtanen poistuu huoneesta Alfredin katseen saattelemana.
***
Puhelin soi yöpöydällä. Alfred käännähtää peittonsa alla, mutta ei reagoi soittoon. Kolmannella soitolla uninen pää nousee ylös ja Alfred katsoo kelloa; puoli kaksi. Hän ottaa puhelimen ja vastaa siihen unisesti. Toisesta päästä kuuluu tarkastaja Vaaran kiihtynyt ääni: ”Mitä hittoa Alfred, et kai sinä nuku keskellä yötä! Poikamies, eikä mitään yöelämää! Nyt on piru merrassa, laita päällesi ja tule asemalle niin pian kuin pääset.” Alfred katsoo puhelinta tavallistakin hölmömmän näköisenä. Sitten hän kiskoo itsensä ylös vuoteesta ja raahautuu kylpyhuoneeseen. Puolen tunnin kuluttua hän on jo poliisiaseman eteisessä, mikä on melko hyvä suoritus.
Tarkastaja Vaara harppoo huoneessaan edestakaisin odotellessaan Alfredia. Alfredin pistäessä päänsä sisään ovesta, tarkastaja viittoo hänet istumaan jakkaralle.
”Kuuntele tämä!”
Tarkastaja napsauttaa puhelutallentimen toistolle:
”Täällä puhuu anonyyymi. Lainkuuliaisena kansalaisena haluan tehdä ilmiannon. Kannattaisi selvittää, missä ministeri Skenhelig oli torstaina puolenyön maissa. Voin vihjeenä sanoa, että eräs h... Själsfrid liittyy tähän asiaan. Klik.”
Alfred katsoo tarkastajaa pitkään: ”Milloin tämä puhelu tuli?”
”Se tuli vähän ennen puolta yötä. Päivystäjällä meni hieman aikaa saada minut kiinni. Ja ei, minä en ollut nukkumassa. Joka tapauksessa tämä asettaa tapauksen aivan uusiin mittasuhteisiin. Selvitin jo tekniikan pojilta, tai no henkilöiltä, että puhelu tuli prepaid-liittymästä ja oli soitettu jostain sataman lähistöltä. Noista tiedoista ei siis ole mitään hyötyä meille.”
Vieläkin hieman uninen Alfred hieraisee silmiään.
”Mitä siis seuraavaksi?”
”Meidän on saatava DNA-näyte ministeri Skenheligiltä. Asia pitää hoitaa hienostuneesti ja salassa. Jos DNA –näyte täsmää… no sitten on uudet ongelmat.”
”Luitko muuten sitä Ilta-Ankan juttua ministeri Skenheligin lausunnosta koskien prostituutiotyöryhmää?”
Tarkastaja Vaara nyökkää. ”Melko aggressiivinen lausunto, joka ei ainakaan paranna ministerin asemaa tässä jutussa. Joka tapauksessa emme voi tehdä mitään ennen aamua, joten painu takaisin nukkumaan ja tule aamulla paikalle kello seitsemän reikä reikä.”
Nyt Alfred alkaa osoittaa ärtymyksen merkkejä: ”Mitä hittoa varten sinä raahasit minut tänne keskellä yötä kymmeneksi minuutiksi! Kai tuon puhelun olisi aamullakin voinut kuunnella?”
Tarkastaja Vaara hymyilee kierosti: ”Sinulta keskeytyi vain yöunet, et tiedäkään mitä minulta jäi kesken. Vitutti niin paljon, että päätin herättää sinutkin!”
***
Ministeri Skenhelig ryntää heti aamulla punaisena tarkastaja Vaaran huoneeseen. ”Tämä on ennekuulumatonta! Minut käskettiin heti ilmoittautua tänne. Käskettiin! Minä olen ministeri ja minulla on tärkeitä tehtäviä. Ilman minua, meitä, tämä maa kaatuu. Mitä tämä pelleily oikein on?”
”Istukaa, olkaa hyvä”, sanoo tarkastaja Vaara rauhallisesti ja osoittaa punaista nojatuolia, joka on varta vasten raahattu huoneeseen ministerin takia. Ministeri istuutuu puhisten nojatuoliin ja on aloittamaisillaan puhetulvansa uudelleen, kun tarkastaja Vaara keskeyttää hänet: ”Minä olen tarkastaja Vaara ja tässä on apulaiseni Alfred”, hän eittelee viitaten jakkaralla ryhdikkäänä istuvaan apulaiseensa.
”Teidät on kutsuttu tänne varsin ikävän tapauksen takia. Meidän on, teidän itsennekin takia, varmistuttava että teillä ei ole mitään tekemistä tuon tapauksen kanssa. Siksi tarvitsemme teidän sormenjälkenne, DNA-näytteenne sekä tiedon missä olitte viime torstain ja perjantain välisenä yönä kello 22 ja 02 välisenä aikana.”
Tarkastaja Vaara näkee miten ministerin otsalla alkaa helmeillä hiki sitä enemmän mitä pidemmälle hän selvityksessään ehtii. Joko ministerille pukkaa jälkihiki hänen rynnättyään sisään, tai hänellä on jotain salattavaa mainittuna ajankohtana.
”Minä olin kotona vaimoni vieressä. Meillä päättyi hallituksen palaveri kello 21, ja sen jälkeen autonkuljettajani vei minut suoraan kotiin. Voitte tarkistaa asian vaimoltani ja autonkuljettajaltani.”
”Virka-autonne on nähty erään rivitalon lähettyvillä mainitsemanani aikavälinä. Rivitalon, jossa murhattiin Själsfrid niminen nainen tuona yönä. Onko henkilö tuttu teille?”
Ministeri alkaa kiihtyä: ”Mitä, ei ei missään tapauksessa. Minä en moisten hu… , en muista koskaan kuulleenikaan tuota nimeä.”
”Autonne kuitenkin todistetusti nähtiin tuossa paikassa mainittuna aikana.”
”Autonkuljettajani, niin hänen nimensä on Piip…, Piir…, mikä hitto se taas olikaan. Niin autonkuljettajani on Piikala, Johannes Piikala. Hän on saattanut olla siellä. Hänellä on auto käytössä aina, kun minä en sitä tarvitse. Hän jätti minut asunnolleni kello 21:30 ja käskin hänen tulla hakemaan minut seuraavana aamuna kello kahdeksalta. Siltä väliltä minulla ei mitään tietoa, missä auto tai autonkuljettaja ovat olleet.”
”Selvitämme asiaa vaimoltanne ja autonkuljettajaltanne. Joka tapauksessa meidän on saatava sormenjälkenne ja DNA-näytteenne varmistusta varten. Vain pieni verinäyte, joka onnistuu lähtiessänne tuolla laboratoriossa.”
”Ehdottomasti ei. Minä haluan puhua asianajajani kanssa! Minulla on oikeuksia. Ja suhteita.” Viimeinen sana tulee uhkaavalla sävyllä ja ministeri nousee seisomaan.
”Asianajajanne odottaa tuolla aulassa, keskustelkaa rauhassa. Palaamme sitten asiaan.” Tarkastaja Vaara heilauttaa kättään ovea kohti ja ministeri Skenhelig poistuu paukauttaen oven kiinni perässään.
***
Tarkastaja Vaara huikkaa poliisiaseman kahvitilassa istuvalle Alfredille: ”Palaveri huoneessani, nyt heti!” Alfred nousee kuuliaisesti ja seuraa tarkastajaa tämän huoneeseen.
”Olisit sinä voinut sen nojatuolin tänne huoneeseen jättääkin”, mutisee Alfred istuutuessaan vakiopaikalleen kovalle jakkaralle.
”Moiset mukavuudet vain laiskistavat ja hidastavat aivotoimintaa”, sanoo tarkastaja Vaara hymyillen nostaessaan jalkansa työpöydälle ja nojautuessaan pehmeässä työtuolissaan taaksepäin. ”Ja sinulla siihen ei ole varaa!”
Taaskaan Alfred ei saa sanaa suustaan.
”Ministeriltämme saatiin viimein sormenjäljet ja DNA-näyte, vaikka hän loppuun asti vastustelikin. Asianajajansa onnistui vakuuttamaan hänelle, että epäilysten poistamiseksi näytteet olisi paras antaa.”
”Ja?” kysyy Alfred kärsimättömänä.
”Ja bingo. Kaikki täsmäsi. Ministerin sormenjälkiä löytyi ympäri asuntoa ja lasti neiti Själsfridin sisällä täsmäsi ministerin DNA:han. Kiistaton todistus siitä, että ministeri oli ollut asunnossa touhuamassa neidin kanssa.”
”Miksi ministeri sitten suostui näytteiden antoon, vaikka tiesi niiden olevan positiivisia? Ja miksi hän oli niin huolimaton, että jätti näytteitään asuntoon? Jos hän murhasi neiti Själsfridin, niin tyhmähän hän oli jättäessään varta vasten todistusaineistoa.”
”Hyviä kysymyksiä Alfred. Vaikka en ministeriä hengen jättiläisenä pidäkään, jopa minun on vaikea uskoa häntä niin tyhmäksi. Motivaatio murhaanhan on aika helppo keksiä: Ministerinä Skenhelig vastusti kiivaasti prostituutiota ja lausunnoistaan päätellen myös uskonnollisista syistä. Ilmeisesti hän ei kuitenkaan voinut ’riivaajilleen’ mitään, vaan kävi säännöllisesti Själsfridin ’vastaanotolla’. En minä häntä siitä syytä, eikä lakikaan. Tiedä mitä vaikeuksia heillä oli rouva Skenheligin kanssa. Murha on kuitenkin toinen juttu. Ehkä ministeri jostain syystä pelkäsi, että neiti Själsfrid aikoi paljastaa asiakassuhteen. Vaikka minä kyllä epäilen, että neiti ei olisi sillä uhannut. Kuka sitä nyt lypsävää ministeriä lopettaisi, vai mitä?”
Alfredilta viimeinen lause menee hieman ohi ja hän kysyykin vain: ”Myöntääkö ministeri sitten murhan?”
”Päinvastoin, hän kieltää sen ehdottomasti. Ehkä hän sen takia viimein suostuikin näytteiden antoon. Hän tietää, että asia on paljastunut ja haluaa pelata avoimin kortein välttyäkseen murhasyytteeltä. Hän jopa kertoi, että poistui Själsfridin asunnolta hieman ennen puoltayötä ja neiti Själsfrid jäi loikoilemaan sängylle hänen lähtiessään. Autonkuljettaja odotti kuulemma pihalla ja ajoi hänet sitten suoraan kotiin. Tämä täsmää auton nähneen todistajan havaintoihin.”
”Tuo kyllä täsmää vaimon ja autonkuljettajankin lausuntoihin. Kävin haastattelemassa molempia aamupäivällä. He tulevat antamaan kirjalliset lausuntonsa myöhemmin tänään. Vaimo sanoo menneensä nukkumaan jo kello 22 aikaan. Siihen mennessä ministeri ei ollut vielä tullut kotiin. Ottaa kuulemma unilääkettä nukahtaakseen, eikä hänellä ole mitään havaintoa siitä mihin aikaan ministeri kömpi hänen viereensä. Autonkuljettaja sanoi vieneensä ministerin kotiinsa ennen puoltayötä ja ajaneensa sitten suoraan omalle asunnolleen nukkumaan aamun aikaisen herätyksen takia. Kummallekaan ei vielä ole kerrottu tarkemmin, minkä takia asiasta kysellään. Minulle jäi kuitenkin sellainen vaikutelma, että autonkuljettaja tiesi miksi ministeriä piti odottaa rivitalon pihalla keskellä yötä ja osaa yhdistää sen tapauksesta kirjoitettuihin lehtijuttuihin.”
Tarkastaja Vaara katsoo apulaistaan positiivisesti yllättyneenä. ”Sinullahan on ollut varsin toimelias ja aikaansaava iltapäivä, Alfred!”
Alfred virnistää onnellisena. ”Mitenkä se huulipunalla piirretty merkki istuu tähän kaikkeen? Omistaako ministeri kaksimastoista purjevenettä?”
Tarkastaja Vaara kaivaa rikospaikan valokuvat esille ja ojentaa osan niistä Alfredin katseltavaksi. ”Tuo merkki on edelleen mysteeri. Kyllähän siinä mielikuvitusta käyttäen voi veneenkin nähdä – aivan kuin muinainen kalliopiirros. Huomaatko sinä tässä asetelmassa mitään omituista?”
Alfred tuijottaa valokuvaa, jossa piirrosmerkki näkyy selvästi. Kuvassa näkyy lasipalan vieressä myös uhrin käsi huulipunineen. Alfred ei kuitenkaan ymmärrä enempää kuvan salaisuuksista. Hän heittää kuitenkin summamutikassa: ”Minkä takia uhri piirsi merkin lasipalaseen, eikä lattiaan? Jos piirtää viimeisillä voimillaan viestin, niin tasainen lattia olisi paljon helpompi alusta kuin liikkuva lasipala.”
”Loistavaa Alfred, loistavaa!” tarkastaja Vaara huudahtaa.
Alfred innostuu esimiehensä kehuista ja kehittää teoriaansa eteenpäin: ”Lasipalan pitää merkitä jotain. Lasimalja, malja jossa oli vettä. Haa, minun teoriani on oikea. Hän yritti osoittaa, että piirros on sittenkin vene, koska veneet liikkuvat vedessä!”
”Sinä olet kuin salama, Alfred. Kirkkaat hetkesi kestävät vain sekunnin murto-osan. Myönnän kyllä, ettei minullakaan ole tällä hetkellä parempaa teoriaa, joten jätetään asia hautumaan. Tuli mieleen, että selvitä varmuuden vuoksi onko ministerin vaimolla tai autonkuljettajalla mitään yhteyttä neiti Själsfridiin. Tee se heti, ennekuin nuo kaksi tulevat antamaan lausuntojaan asemalle!”
”Ok!” toteaa Alfred yhä mietteissään. Hän nousee jakkaraltaan ja on kävellä kaappia päin ovelle mennessään.
”Äläkä ajattele kävellessäsi. Sattuu vielä pahasti!” huikkaa tarkastaja Vaara Alfredin perään.
***
Alfred koputtaa varovasti tarkastaja Vaaran ovelle.
”Minkä takia sinä siellä koputtelet, tule sisään!” huutaa Vaara sisältä.
”Mistä sinä tiesit, että se olin minä?” kysyy Alfred ihmeissään.
”Ovessa on ikkuna”, vastaa Vaara ja viittoo Alfredin istumaan.
Alfred katsoo ihmeissään ovea. ”Eikä ole!”
”Tyhmään kysymykseen tyhmä vastaus”, tokaisee tarkastaja. ”Mistä tulinkin mieleeni; saitko mitään selville rouva Skenheligin ja neiti Själsfridin välisistä yhteyksistä, taikka vastaavasti sen autonkuljettajan?” Tarkastaja pyörittelee pöydällään olevia valokuvia puhuessaan.
”Rouva ja neiti eivät mitä ilmeisimmin tunteneet toisiaan mitään kautta eikä rouvalla ole aavistustakaan neidin olemassaolosta, joten tältä osin mustasukkaisuusmurhasta rouvan osalta ei ole todisteita. Sen sijaan autonkuljettaja Piikalasta löytyi monenlaista mielenkiintoista tietoa. Johannes Piikala ja Lempi Själsfrid ovat opiskelleet yhtä aikaa yliopistossa. Eivät tosin samoja aineita. Själsfridhän opiskeli matematiikkaa ja Piikala puolestaan jotain yhteiskuntatieteitä. Piikala ei kyllä koskaan valmistunut, vaan ilmeisesti keskittyi enemmän opiskelijaelämään. Yhteys löytyykin tätä kautta; he olivat aktiivijäseninä samassa osakunnassa, ja netistä löytyi valokuvakin, jossa he kaulailevat toisiaan. En tiedä oliko heillä sen enempää vipinää keskenään. Jos oli, kyseessä voisi sittenkin olla jonkinlainen mustasukkaisuusjuttu.”
”Hmm, mitä muuta?” tarkastaja Vaara kysyy. Hän on pyöriteltyään kuvia jäänyt tuijottamaan yhtä kuvaa.
”Piikala osallistui yliopistoaikoinaan myös nationalistiseen ääriliikkeeseen. Sen jälkeiseltä ajalta kontakteja vastaaviin liikkeisiin ei ole. Muutamia pahoinpitelysyytteitä kyllä on, mutta ne ovat kaikki rauenneet todistajien puuttumiseen.”
”Ei siis mikään kultapoju autonkuljettajaksi! Katsos tätä, mitä tämä kuvio tuo mieleesi?” Tarkastaja Vaara ojentaa ylösalaisin käännetyn kuvan piirrosmerkistä Alfredille.
”Se on kaksimastoinen purjevene, joka on ylösalaisin”, sanoo Alfred.
”Alfred, Alfred, muistelehan mitä neiti Själsfrid opiskeli yliopistossa.”
”Matematiikkaa.”
”Aivan. Ja tuoko tämä merkki sinulle mitään mieleen matematiikkaan liittyen?”
Alfred pinnistelee muistiaan ja hänen ilmeensä kirkastuu: ”Se on on se, kyllä minä tiedän… Se liittyy jotenkin ympyrään. Sitä kutsutaan piiksi!”
”Loistavasti oivallettu! Se oli ylösalaisin, koska uhri oli piirrettyään merkin vahingossa tönäissyt helposti liikkuvaa lasipalaa, ennen kuin heitti henkensä.”
Alfred kiihtyy. Aivan kuin hänen aivonsa alkaisivat vasta nyt saada vauhtia. ”Kultakalamalja”, hän huutaa pompaten pystyyn. ”Kultakalamalja, kalamalja, kala, käsitätkö sinä?”
Tarkastaja Vaara hymyilee. ”Pii – kala eli Piikala. Neiti Själsfrid tunsi murhaajansa ja halusi välittää tiedon eteenpäin. Hän ei kuitenkaan jaksanut kirjoittaa pitkää sanaa, vaan teki viime voimillaan yksinkertaisen merkin kalamaljan palaseen. Mikä älyn ilotulitus vielä kuoleman hetkellä! Alfred, sinä ratkaisit tämän arvoituksen!”
Alfred ei ole pysyä housuissaan. Hän ravaa ympäri huonetta toistaen: ”Kala, kala, pii, pi-pii, kala-pii, Piikala.”
”Nyt jäitä hattuun Alfred”, sanoo tarkastaja. ”Kun Piikala tulee antamaan lausuntoaan, hänet on heti pidätettävä ja tuotava kuulusteluhuoneeseen.”
”Asia selvä”, vastaa Alfred ja ryntää huoneesta.
***
Tarkastaja Vaara istuu työpöytänsä takana jalat pöydällä ja nojautuen nautinnollisesti taakse tuolissaan. Hänen apulaisensa Alfred istuu puisella jakkaralla ryhdikkäänä ja katsoo odottaen esimiestään.
”Se kävi sitten helposti”, toteaa tarkastaja Vaara. ”Kun lyötiin faktat pöytään, niin Piikala tunnusti pienellä puristuksella. Hän oli lähtenyt suoraan takaisin Själsfridin asunnolle vietyään ministerin kotiinsa. Asunnon ovi ei ollut lukossa ja Piikala oli marssinut suoraan sisään. Neiti Själsfrid oli ollut istumassa meikkipöytänsä ääressä ja punannut huuliaan Piikalan saapuessa. Neiti oli tunnistanut Piikalan yliopistoajoilta, noussut hämmästyksissään tuolistaan, ja Piikala oli saman tien humauttanut häntä tiiliskivellä päähän. Oli kuulemma hätääntynyt, kun neiti oli kaatunut lattialle, ja lähti saman tien ulos asunnosta ja pakoon tarkistamatta miten neidille kävi. Tiiliskivikin löytyi Piikalan asunnon pihasta. Ei kuulemma oikeasti ole mikään murhamies, vaan olosuhteiden uhri.”
”Niinhän ne kaikki sanoo. Ja motiivi?”
”Mustasukkaisuudesta ei ollut kysymys. Eivät olleet Själsfridin kanssa tavanneet yliopistoaikojen jälkeen. Itse asiassa Piikala ei sanojensa mukaan edes tiennyt kuka asunnossa oli. Hän tiesi vain ministeri Skenheligin käyvän prostituoidun luona. Koko homma taisi hieman karata käsistä. Piikala oli jotenkin sotkeutunut ministeri Skenheligin poliittisten vastustajien peliin. Ilmeisesti hänelle maksettiin siitä, että hän tiedotti ministerin menemisistä. Piikalan piti ilmeisesti hankkia todisteita ministerin yöllisistä retkistä, hänen uransa tuhoamiseksi. Jotenkin hän kuitenkin päätyi omasta mielestään nerokkaaseen suunnitelmaan, että ministeri saman tien syyllistyisi murhaan tai murhayritykseen. Ja olisi vielä varmemmin pudotettu asemastaan. Piikalahan se oli, joka soitti sen ilmiantopuhelun. Ääni tunnistettiin nauhalta ja Piikala tunnusti.”
Alfred miettii hetken ja päättelee sitten: ”Ei suunnitelma kuitenkaan onnistunut, vaikka yksi ruumis tulikin.”
”En sanoisi niinkään”, toteaa Vaara. ”Et ole tainnut lukea päivän Ilta-Ankkaa. Siinähän se seisoo etusivulla: ’Tekopyhä ministeri käy huorissa!’ Otsikko on mielestäni mauton, mutta ministeri Skenheligin poliittiselle uralle taisi nyt tulla stoppi. Mistä lienee tieto vuotanut lehtiin?” Tarkastaja Vaara hymyilee salaperäisesti.
”Yhtä asiaa minä en kyllä ymmärrä”, sanoo Alfred vielä. ”Miksi neiti Själsfrid ei käynyt pesulla, vaan punasi huuliaan sisus täynnä siemeniä vielä Piikalan tullessa. Älykkään ja viehättävän ihmisen luulisi hoitavan hygieeniaansa.”
”Voi Alfred”, sanoo tarkastaja Vaara ”Vaikka me rikokset ratkommekin näppärästi, niin maailmassa on yksi asia jota mekään emme täysin ymmärrä: Naisen perimmäinen ajatusmaailma!”.
***
