Tarina pohjautuu tosipohjaiseen murhasarjaan, joka ei ole selvinnyt tähän päivään mennessä. Tarinassa esiintyvät henkilöt ja tapahtumat nojaavat puoli dokumentaarisesti tapahtuneisiin tositapahtumiin.
1. Luku:
Laila Saari tutki Johannes Toivon toimittamaa aineistoa, jota oli parin A-nelosen verran. Aineisto oli varsin suppea, mutta Laila näki aineistossa potentiaalisen uutisaiheen. Aineisto sisälsi tapahtumasarjan, jotka oli tapahtuneet vuosina 1987 ja 1994.
Lailan tutustuessa aineistoon, huoneen oveen koputettiin. Laila kohotti katseen aineistosta.
”Niin sisään.”
Ovesta astui sisään kolmissakymmenissä oleva Johannes Toivo.
"Kutsuit minua tulemaan."
"Käy istumaan. Tutustuin tässä sinun toimittamaan aineistoon. Kauanko olet miettinyt tätä?"
"Parin viikon ajan."
Laila katsoi Johannesta silmiin.
"Koska olet varsin uusi meillä, niin et varmaan ole tietoinen siitä, että noudatamme täällä toimituksessa varsin tiukkaa linjaa mitä tulee julkaistaviin juttuihin ja kaikista juttuaiheista noin yksi neljäsosa toteutetaan ja muut menevät suoraan silppuriin."
Nyt puolestaan Johannes katsoi kustannustoimittajaa.
"Juttuani ei siis julkaista?" totesi Johannes ja nousi ylös tuolista lähteäkseen.
"Ikävä kyllä ei, ei tällaisella aineistolla, eikä tämmöisellä sisällöllä, mutta mikäli sinulla on jotain esittää tämän aineiston tueksi, tai täydentää tätä aineistoa, niin asiaa voidaan tarkastella uudesta näkökulmasta."
”Eli aineistoa pitäisi, syventää ja laajentaa?”
"Nimenomaan. Pystytkö toimittamaan ja tuomaan minulle lisäselvityksen jutustasi huomen iltaan mennessä. Tosin en ole huomenna toimituksessa, kun olen erään tärkeän jutun teossa, mutta palaan kello kahdeksaantoista, jos pystyt toimittamaan jutun henkilökohtaisesti minulle, sanotaanko vaikka kello kaksikymmentä asunnolleni, niin tiedäthän missä asun?"
"Tiedän, Onnistuu helposti."
"Oikein hyvä, palataan silloin asiaan."
"Palataan." tyytyi Johannes toteamaan ja poistui sitten Laila Saaren toimistosta.
Johanneksen poistuttua Lailaa hymyilytti hieman, sillä tuossa nuorukaisessa oli intoa ja tarmoa vaikka mihin, tarvittiin ainoastaan hieman rohkaisua.
Johannes ryhtyi heti toimeen, aineiston kasaaminen oli suhteellisen helppoa, eikä Johannekselta mennyt kuin vajaa pari tuntia, niin tarkempi ja laajempi aineisto jutun taustoista oli valmis.
Aineiston koostamisen helppouteen oli syynsä, sillä Johannes oli tehnyt myyräntyötä ja tutkivaa journalismia jo kolmisen viikkoa. Tuloksena oli kattava aineisto kaikista mahdollisista seikoista mitä vaan netistä löytyi.
Johanneksen mielenkiinnon oli herättänyt kolmekymmentäkolme vuotta vanha tapaus, jossa uhreja oli ollut useampi, erikoisinta kaikessa oli, ettei yksikään tapaus ollut selvinnyt, ja kaikin puolin muutenkin jutun uutisointi oli jäänyt vähäiseksi, tutkinnasta puhumattakaan.
Vaikka Johannes oli vastavalmistunut, niin juttuun liittyvät seikat oli herättäneet Johanneksen mielenkiinnon. Varsinaisen sysäyksen oli antanut Taina Minkkisen kohtalo. Tehdessään taustatutkimuksia, esiin oli noussut entistä oudompia asioita, joita kaikkia vaikutti yhdistävän jokin yhteinen tekijä.
Sinällään jos kyse olisi ollut pelkästään Taina Minkkisestä, niin Johannes tuskin olisi kiinnostunut ollenkaan, vallankin kun kyseinen henkilö kuului huumeiden käyttäjiin.
Mutta kun kaski samalla kaavalla tapahtunutta tapausta oli noussut esiin tutkimuksissa, niin Johannes kiinnostui asiasta.
Mitä taas tuli varsinaiseen työhön, niin Johannes oli tullut työharjoittelijaksi toimitukseen joitakin pari kuukautta aiemmin. Laila Saaresta Johannes tiesi sen verran, että kustannuspäällikkö oli tiukka juttu materiaalin suhteen, millä pyrittiin pitämään toimituksen taso korkealla. Lailan henkilökohtaisesta elämästä taas Johannes tiesi sen verran, että kustannustoimittaja oli eronnut kuusi vuotta aiemmin.
2. Luku
Simo Liljendal hykerteli tyytyväisyydestä, katsellessaan kuluneen kuukauden tulosantia, lisäystä edelliskuukauteen oli tullut vajaa kymmenen prosenttia, mikä lukuna oli vaatimaton, mutta kun otti huomioon vaikeudet ja ongelmat, joita oli ollut taustalla, niin tulosta sai pitää ihan kohtuullisena.
Saatuaan koko tulosraportin valmiiksi, oli perinteisen kiitos puheenvuoron hyvin tehdystä työstä Liljendal yhtiön johtoryhmälle, mikä tosi asiassa oli täysin retorista paskaa, johon ainoastaan herkkä uskollisimmat uskoivat.
Liljendal yhtiö tosin oli seutukunnan huomattavimpia, sillä yhtiö työllisti toista sataa henkilöä. Mikä oli melkoinen määrä kun otti huomioon yhtiön pääasiallisen tuotteen eli polkupyörien valmistuksen. Tuotannon keskeisimmät tuotteet oli Fatpipe pyörät sekä sähköpyörät.
Suurin osa pyörien rungoista tuli kiinasta ja venäjältä, sen sijaan pyörien kokoonpano tapahtui paikkakunnalla.
Muodollisten kiitospuheiden ja muiden muodollisuuksien jälkeen Simo oli vetäytynyt kahdenkeskiseen palaveriin yhtiökumppanin Igor Armenkon kanssa. Igor oli Simon oikea käsi ja hoiti tavaratoimitukset Venäjällä. Kaksikko oli tullut seutukunnalle parikymmentä vuotta aiemmin. Tällöin molemmat oli olleet tyhjätaskuja.
Kolmenkymmenenviiden vuoden Suomessa olo, oli tehnyt sen, että Igor puhui lähes täydellistä suomea.
"Joko toveri hyvä voinen onnitella uudesta nimityksestä?"
"Tarkoitatko valtuuston puheenjohtajuutta? Odotetaan kuitenkin äänestyksen tulosta."Totesi Simo diplomaattisesti.
"Mutta toveri hyvä, se äänestys on pelkkä muodollisuus ja vitsi, kuten koko valtuusto."
"Siinä olet kyllä aivan oikeassa, tämä seutukunta kaipaa munaa, nostetta niin sanotusti."
"Onko sinulla suunnitelmia tilanteen varalle."
"Kenties on kuin onkin, mitä mieltä olet pitäisikö Liljendal yhtiön laajentua?"
"Mitä ajattelit?"
"Veijo Engelin yhtiön laina-aika on päättymässä."
"Niin mutta pankki antaa laina-ajan pidennystä."
"Entä jos ei annakaan, oletetaan, että Veijo Engelin laina-aika ei pitene, eikä Engel yhtiölle myönnetä lisälainaa."
"Ajattelitko kaapata Engel yhtiön meille?"
"Kieltämättä se kävi mielessä, onhan Engel yhtiöllä pitkä ja kunniakas historia takana."
"Toveri hyvä mitä Liljendal yhtiö sillä tekee."
"Igor, Igor, etkö käsitä, Engel yhtiön valtaaminen helpottaisi tavaran toimitusta ja tavara määrän kasvua huomattavasti, toki polkupyörien tuotanto jatkuisi täsmälleen samalla tavalla."
"Tavara määrän kasvu aiheuttaa painetta jakelupisteille nyt jo."
Simo oli poiminut baarikaapista pari lasia ja vajaan konjakkipullon. Sytyttäen samalla sikarin palamaan, miettien samalla tilannetta. Kieltämättä Igor oli oikeassa.
"Veli hyvä, älä murehdi sitä, jos jakelussa esiintyy ongelmia niin ne ratkaistaan tavalla tai toisella. Mikä oli kuluneen kuukauden tilanne?"
"Hieman ongelmallinen joidenkin jakelupisteiden kanssa, joiden maksukyky on heikentynyt."
"Annetaan kaikista heikoimmassa asemassa oleville jakelupisteille hieman siima, joka otetaan takaisin tilanteen rauhoituttua. Pääasia että jakeluketju pelaa."
"Kai me kuitenkin varotaan markkinoiden yli kuumentumista." totesi Igor
"Tietenkin, ilman muuta, muuten onko kentältä kuulunut mitään hälyttävää?"
"Ei ainakaan minun korviin."
"Otahan siitä." totesi Simo ja ojensi konjakkilasin yhtiö kumppanilleen. Molemmat miehet oli pukeutuneet tyylikkäisiin pukuihin.
"Muistatko kun tulimme tyhjätaskuina tänne. viimeiset hilut oli menneet junalippuihin."
"Igor hyvä, en mieluusti muistele niitä aikoja, vallankin kun jouduimme turvautumaan koiran sapuskaan.
Igor siemaisi hieman konjakkia ja katsoi samalla Simon huoliteltua olemusta. Tutustuessaan Simoon eräällä tallinnalaisella klubilla, tämä oli ollut totaalisesti tyhjätasku, ollen velkaa väärille henkilöille, ainoastaan Igorin avustuksella Simo onnistui pääsemään kuiville ja pois Tallinnasta Helsinkiin.
”Lähdit Helsingistä varsin nopeasti, oliko siihen jokin tietty syy?”
”En mielelläni muistelisi niitä aikoja, kuten et varmaan sinäkään.”
Igor katsoi kun Simo tyhjensi lasinsa kerta siemaisulla, eikä hänkään jäänyt yhtään huonommaksi vaan tyhjensi lasin saman tien.
”Olet aivan oikeassa mitäpä näitä vanhoja muistelemaan….oliko jotenkin sitä tikulla…
”Perseeseen, joka vanhoja muistelee.”
”...silmään, muistaakseni.”
”Muistat ihan oikein, joten eiköhän oteta toiset.” totesi Simo ja kaatoi uudet lasilliset
3. Luku
Laila Saaren ylellinen punatiilinen asunto sijaitsi kaupungin laitamilla olevalla hienostoalueella. Laila Saaren omakoti asunto sijaitsi tienpäässä. Omakotitalon takaa avautui näkymä järvenselälle. Vehreä puisto sijaitsi kolmensadan metrin päässä. Lähimpään kauppaan oli matkaa neljäsataa metriä.
Johannes Toivo oli saapunut täsmällisesti kello kaksikymmentä Laila Saaren asunnolle, jossa Laila odotti tulijaa. Johanneksen hämmästys oli melkoinen, sillä koskaan aiemmin hän ei ollut Lailaa sellaisena kuin tämä nyt oli.
"Saa sitä tulla peremmälle, ettei rappusille tarvitse jäädä." totesi Laila iloisena Johanneksen katsellessa hetken kustannuspäällikkö.
"Niin tuota joo tosiaan niin, tässä olisi nyt tämä aineisto, joka minun piti tuoda..."
"Antaa sen aineiston nyt olla hetken ihan rauhassa, olen varannut meille hieman hiukopalaa, niin jos maistuu? Sitä aineistoa ehdimme tutkailla myöhemmin."
"Niin tuota, no mikä ettei, kai sitä nyt kupillisen voisi ottaa." totesi Johannes ja seurasi tyylikkäästi pukeutunutta Lailaa.
Sisään päästyään Johannes katseli hetken ympärilleen. Asunto oli tyylikkään asiallisesti sisustettu, erityisesti olohuoneen seinää koristava koivu aiheinen tapetti otti Johanneksen silmään.
"Hienot maisemat tässä."
"Ihan kivat, saako olla kahvia, konjakkia vai kahvia ja konjakkia?"
"Tuota niin...ihan mitä itse tahdot, minulle käy kaikki." totesi Johannes hämillään.
Lailan laittaessa kahvia ja iltapalaa heille, Johannes tutki asuntoa tarkemmin. Seinillä oli joitakin tauluja sekä sitten mustavalkoisia valokuva tauluja joista osa oli jopa hieman rohkeita.
Takapihalla sijaitsi grillikatos pöytineen, sekä kahden istuttava keinu.
"Oletko kauan asunut tässä?" kysyi Johannes kun oli saanut kerättyä ensin rohkeutta.
"Kuutisen vuotta, hankin tämän silloin kun erosin entisestä miehestäni." Huikkasi Laila keittiöstä, tullen sitten olohuoneen puolelle mukanaan konjakkilasit.
"Eiköhän oteta tervetuliaismalja." Totesi Laila hymyilen samalla.
"Tuota onkohan se soveliasta?"
"Kieltäytyminen ei tule kysymykseenkään, joten ei muuta kuin tyhjennetään lasit."
"Niin, mutta, entä huominen, huomenna on työpäivä ja minulla se sinun antama jutun teko..."
"Jonka tekee toinen henkilö, sillä sinulla on huomenna vapaa päivä."
"Iltapala on valmiina ja kahvi on tippunut, minä käyn laittamassa saunan lämpenemään. Oikeastaan sinä voit kertoa siitä jutustasi sillä aikaa kun sauna lämpenee."
Maittavan iltapalan jälkeen kaksikko oli siirtynyt olohuoneen puolelle. Lailan tarjoamat juomat oli saaneet Johanneksen vapautumaan, kun tämä istui naista vastapäätä.
"No niin siitä aineistosta, sinulla on se mukanasi?"
"On, on, tahdotko nähdä."
"Kiitos mutta en välttämättä, sillä näen ja luen niitä aivan tarpeeksi päivittäin. Kuuntelen mieluummin, eli kerro ideastasi, mistä se kertoo, henkilöistä ja miksi se on tekemisen arvoinen."
Johannes kostutti hieman kurkkua ennen kuin aloitti. Laila Saari katseli Johannesta, jota hieman jännitti.
"Löysin pari viikkoa sitten netistä erään jutun joka kertoi Kuopiossa vuonna 1994 sattuneesta tapauksesta jossa nuori nainen oli surmattu äärettömän brutaalilla tavalla, tapauksessa oli yhtäläisyyksiä kahteen muuhun saman tyyliseen juttuun, jotka oli tapahtuneet Helsingissä vuosina 1987 ja 1994. Tapauksista yksikään ei ole selvinnyt. Tapausten tutkimukset oli lopetettu varsin pian. Tapauksiin on liitetty pari liikemiestä, joita ei kuitenkaan saatu kiinni. Surmattu nainen Taina "Tana" Minkkinen liikkui Kuopion huumepiireissä ja alamaailmassa."
”Miksi tekisit juttua kyseisestä aiheesta?" Kysyi Laila Saari kohottaen samalla konjakkilasia.
"Opiskeluaikana opiskelin hieman rikostutkintaa ja tahtoisin kirjoittaa jutun aiheesta, jos pystyn tekemään mehukkaan jutun, niin toimituksen lehden uutisarvo nousee arvoon arvaamattomaan ja lehden myyntiluku nousee."
Laila katseli Johannesta joka seisoi naisen edessä katsellen naista. Laila huomasi pienen kohouman miehen etumuksessa.
"Kieltämättä mielenkiintoinen jutun aihe, oletetaan että saat siunaukseni, niin miten aiot toteuttaa sen?"
"Ajattelin, että pitäisin ne vapaa päivät, joita en ole ehtinyt pitää ja menisin Kuopioon tutkimaan jutun taustoja tarkemmin."
Laila Saari nousi ylös sohvalta ja meni katsomaan saunaa, kaataen uudelleen lasit täyteen. "Siellä on sauna lämmin, voidaan mennä saunaan."
Johanneksella meinasi mennä juoma väärään kurkkuun.
"Tarkoitatko sinä ja tuota minä..."
"Tarkoitan, voimme samalla keskustella lisää tästä jutusta."
5. Luku
Harvoin herääminen oli niin työlästä kuin Johanneksella sinä aamuna, yleensä hän oli päässyt sängystä ylös kuin kellon vieteri, tällä kertaa nouseminen tapahtui vähin erin ja vielä vähemmin äänin.
Laila Saari oli tullut makuuhuoneen ovelle ja katseli nuorukaisen ylös nousua, joka oli oma rituaali sinänsä.
"Huomenta, saitko tarpeeksi...unta?" naurahti Laila.
Johannes kääntyi sen verran taaksepäin, että näki uhkean naisen ohuessa aamutakissa.
"Ai sainko tarpeeksi? Voin sanoa, että enemmän kuin tarpeeksi."
Lailaa hymyilytti. "Keittiössä on aamupala valmiina, jos vaan maistuu?"
"Mitä sanot, jos siirrytään suoraan jälkiruokaan?" Totesi Johannes ja veti naisen takaisin sänkyyn.
"Sinähän nyt vallan mahdoton olet, emmekö me melkein koko yön." kujersi nainen.
"Aina on sen verran potkua, että yhteen varviin vielä."
Alkukantaisen kiihkon laannuttua molemmat makasivat reporankana sängyssä.
"Minulle tulee vielä kiire, kun on se haastattelun teko. Sopiiko, että minä käyn suihkussa ennen sinua. Luin muuten sen sinun juttusi taustat, vaikutti mielenkiintoiselle. Sinuna olisin tarkkana, juttu voi olla paljon suurempi ja hankalampi kuin odottaakaan. Edellytän päivittäistä raportointia sekä aineiston varmuuskopiointia."
"Mitä erikoista tässä jutussa nyt olisi?" kysyi Johannes
"En tiedä, on vaan jotenkin semmoinen etiäinen, ilmeisesti ex - miehen peruja." totesi Laila. Tulen esittämään toimituksen johtokunnalle, että saisit kulukorvaukset siitä Kuopiossa vietetystä ajasta."
"Luuletko, että johtokunta hyväksyy anomuksen?"
"Vaikea sanoa, mutta yritetään. Milloin ajattelit lähteä?"
"Niin pian kuin mahdollista." totesi Johannes
Laila Saari katseli Johannesta tarkkaan. "Tavataanko iltasella?"
"Sopii minulle." Totesi Johannes. "Muuten pääsenkö sinun kyydissä takaisin toimitukseen, kävisin hakemassa joitakin tavaroita."
Laila oli ehtinyt pukeutua ja korjata astiat astianpesukoneeseen. "Totta kai, siinä tapauksessa, että pidät kiirettä."
"Minulla ei mene kuin muutama minuutti niin olen valmis sitten."
Kymmenen minuuttia myöhemmin Laila Saari kaartoi hopean värisen Audi A kuutosen toimituksen pihaan.
"Nähdään iltasella, yritän tulla hyvissä ajoin."
"Mainiota nähdään silloin, antoisaa työpäivää."
"Katsotaan sitä antoisuutta,sitten kun tulen." Tyytyi Laila toteamaan.
Audin poistuttua näköpiiristä Johannes marssi työpöytänsä luokse miettimään tilannetta. Tulevasta jutusta riippui pitkälti hänen tulevaisuutensa. Onnistuessaan juttu olisi oivallinen ponnahduslauta menestykseen, lobatessaan mahalasku ilmaisjakelulehtien kolmannen luokan toimittajaksi.
6. Luku
Simo Liljendal hykerteli tyytyväisyydestä kun oli saanut lähes kolmekymmentäviisi valitsijamiestä taakseen, mikä tarkoitti selvää voittoa vastustaja, näin ollen Simo lunasti häneen kohdistuneet odotukset. Toki vaalitulos ei missään nimessä ollut epäselvä, vaan poikkeuksetta kaikki pitivät lopputulosta selvänä jo ennen vaaleja.
"Onneksi olkoon uudelle valtuuston puheenjohtajalle." Kiirehti Igor Aramenko toteamaan heti vaalituloksen tultua julki.
"No eihän tämä nyt ole vielä mitään, minun tavoitteeni on huomattavasti korkeammalla. Sitä paitsi nuo tuolla salissa istuvat marionetti armeija odottaa, jonkin asteista puhetta uudelta kaupunginjohtajalta."totesi Simo Liljendal.
"Se käy sinulta varsin yksinkertaisesti ja helposti, maalaat joitakin ruusuisia näkymiä heille, niin he ovat tyytyväisiä. Hoida sinä velvoitteet, niin minä odottelen sinua Casinolla."
"Minä tulen heti kun olen saanut muodollisuudet alta pois. Meidän pitääkin hieman keskustella tulevasta."
Samalla hetkellä valtuuston sihteeri tuli hakemaan vasta valittua puheenjohtajaa.
"Anteeksi tämä hetkellinen keskeytys, mutta valtuustosalissa odotetaan teitä ja teidän virkaanastujaispuhetta."
"Kaikin mokomin, mennään siis."
Runsaan viidentoista minuutin pituisen yli-imelän puheen jälkeen oli kahvituksen vuoro, missä teennäinen keskustelu jatkui edelleen. Simoa moinen pelleily ei napannut sitten paskan vertaa, ainoastaan rautaisella pokerinaamalla hänen onnistui, vetää rooli ammattimaisesti läpi. Tosin Simo tiesi, että oli näyteltävä kaupungin ja seutukunnan pelastajaa, mikäli tahtoi saada läpi omia etujaan myöhemmässä vaiheessa.
Kuherruskuukauden jälkeen tilanne muuttuisi tyystin, sen mitä Simo oli kuullut ja nähnyt niin pientä ristivetoa eri valtuustoryhmien välillä oli, ja sitä Simon ja Igorin tuli hyödyntää.
Pakollisten muodollisuuksien jälkeen Simo oli lopulta päässyt lähtemään, mennen suoraan Casinolle, jossa Igor vartosi häntä.
"Tulit sitten lopulta"
"Tietenkin tulin, joko ehdit ottaa?"
"Otin minä pari tuossa odotellessa. Mutta kerrohan tilanne?"
"Oikeastaan sinä saat kertoa ensin, että missä mennään, olemmeko pysyneet aikataulussa?"
"Aikataulussa ei ole mitään epäselvää, mutta tavaran toimituksessa on pieniä ongelmia, tavara jää lojumaan eikä kierrä niin kuin oli tarkoitus."
Simo kirosi hetken, Igorin katsoessa tätä rituaalia vierestä.
"Voi helvetin helvetti, pystytkö junailemaan tavaran välittäjän kanssa?"
"Voin yrittää, mutta eivät varmasti tykkää hunajaa tilanteesta, lisäksi meillä pitäisi olla jotain mitä voisimme tarjota."
"Kokeile seuraavaa. Sama hinta kolmasosa tavaramäärästä kuin ennen."
Igor sukaisi parran sängen koristamaa leukaa. "Voin yrittää mutta takuuta en anna."
"Ei sinun tarvitsekaan, riittää kun hoidat homman kotiin."
Igor pyöritti tarjoilijan tuomaa lasia hetken ja kohotti katseen Simoon.
"Tiedätkö, kuinka paljon tavaran vastaanottamisen peruuntuminen tulee maksamaan?
Simo Liljendal vilkaisi ystäväänsä. "Totta helvetissä tiedän, jotain on keksittävä ja pian."
"Entä jos laitan tuttaviani patistamaan piirimyyjiä?"
"No et tasan taatusti laita, nimittäin minä tunnen sinun ystäväsi ja en todellakaan kaipaa mitään ylimääräisiä sooloiluja tähän, onko selvä?
7. Luku
Laila Saari kaartoi matkakeskuksen pihaan jossa Johanneksen linja-auto jo odottikin. Laila Saari oli prepannut Johannesta parhaansa mukaan ja vannoutunut tätä ottamasta tarpeettomia riskejä, jotka mahdollisesti liittyi Johanneksen tutkimuksiin.
Johanneksen tiedustellessa, syytä miksi Laila oli niin huolissaan, niin Laila oli kertonut Artusta, jonka kanssa Laila oli ollut vajaa kymmenen vuotta. Laila oli rauhoittunut jonkin verran kun Johannes oli vannonut toimittavansa säännöllisesti materiaalia Lailalle.
Majoituksen Johannes oli varannut hotelli Scandiciin. Tutkimukset Johannes aloittaisi heti saman päivän iltana, tutustumalla Kuopion ilta ja yöelämään. Hyvällä tuurilla hän saattaisi saada jotain tietoa reilun kolmekymmentäkolme vuotta aiemmin tapahtuneista tapahtumista, vaikka se oli melko epätodennäköistä.
Taina Minkkinen oli kuollessaan kahdenkymmenenkahdeksan. Taina oli tuolloin pyörinyt huumepiireissä, joten Johanneksen oli syytä jalkautua Kuopion huumepiireihin ja huumeriippuvaisille tarkoitettuihin päiväkeskuksiin, jossa syrjäytyneillä oli mahdollisuus lämpöiseen ateriaan.
Taustatyön mukaan Taina oli tullut Helsingistä, kun tilanne oli pääkaupunki käynyt liian tukalaksi. Murhailtana Taina oli käynyt Kys:ssä ja jäänyt välillä pois. Mitä sitten sen jälkeen oli tapahtunut, niin siitä ei ollut tietoa kenelläkään muulla kuin tekijällä ja asian osaisilla.
Kirjauduttuaan hotelliin Johannes lähti tutustumaan Kuopion ilta elämään sekä mahdollisiin paikkoihin käyttäen apunaan taksikuskeja ja heidän tietoa siitä missä nuoriso ja aineet liikkui. Ensimmäinen ilta ei ollut tuonut mitään merkittävää. Johannekselle selvisi ainoastaan mahdolliset paikat, jotka sopivat kuvioon.
Lisäksi Johannes muisti Laila Saaren ohjeet, oli pidettävä matalaa profiilia, ettei herättänyt liiaksi huomiota. Alustavien tutkimusten mukaan Taina oli velkaantunut väärille henkilöille, mistä syystä Tainan maallinen elämä oli mahdollisesti päättynyt.
Sen mitä Johannes tiesi aineiden käyttäjistä, niin nämä piti varsin tiukasti yhtä keskenään. Joten pelkästään velkaantuminen ei välttämättä ollut oikea ja todellinen syy.
8. Luku
Simo Liljendal kuunteli tarkasti Igor Aramenkon selontekoa Tallinnan matkasta. Igor oli palanut Tallinnasta edellisenä iltana mukanaan Sergei Goljakovin allekirjoittama uusi tavaran toimitus sopimus.
"Paljonko menetämme uudessa sopimuksessa?" kysyi Simo suoraan.
"Kaksikymmentä viisi prosenttia, kuten oli odotettavissa, sekin prosenttiosuus oli kiven alla."
Simo kirosi hartaasti puristaen hopeista mustekynää rystyset valkoisena. "Voi hemmetin hemmetti, tämä ei voi jatkua näin, kauanko sait aikaa?"
"Tasan kolme viikkoa." Totesi Igor vakavana.
"Meidän on pakko keksiä jotain ja pian."
"Mitä ehdotat?"
Igor mietti hetken. "Jälleenmyyjiä on pakko patistaa toimimaan tehokkaammin."
"Miten muka?" Kysyi Simo.
"Älä sinä siitä huolehdi, toveri Igor hoitaa sen asian."
"Oletko sinä ihan vajakki, ei mitään voimakeinoja tässä tilanteessa, sillä silloinhan me saadaan koko saatanan seutukunnan kytät niskaamme."
Igor katsoi tuimasti Simoa, ja hieroi sitten otsaansa. "Hemmetin hemmetti tämä ei voi jatkua näin, ei yksinkertaisesti voi jotain on tapahduttava ja pian. Mitä muuten tarkoittaa vajakki? Kysyi Igor naama vakavana.
"Ei kerrassaan yhtään mitään unohda se. Eräs konsti voisi olla jälleenmyyjien kokoon kutsuminen ja uuden innovaation keksiminen.
Simon kaataessa heille lasilliset Igor katseli toimistoa, joka oli varsin tyylikkään neutraalin oloinen. Vaalean nahkaiset huonekalut, mahonkinen työpöytä, sekä samaa linjaa noudattelevat kaapistot, joista tärkein oli baarikaappi.
"Oliko sinulla jokin suunnitelma?" kysyi Igor lopulta.
"Kenties, tai oikeastaan minä olen miettinyt erästä ajatusta." totesi Simo lopulta.
"Olen pelkkänä korvana."
"Oikeastaan se suunnitelma on vielä keskentekoinen."
"Kai sinä nyt jotain voit sentään kertoa."
Simo katseli pöydällä olevaa lasia ja sitten Igoria.
"Kuuntelehan, mitä sanot jos osa jälleenmyyjistä lakkautettaisiin ja tilalle tulisi kokonaan uudenlainen myyntitoiminta.
Igor kohotti lasia tummat kulmakarvat koholla.
"Mitä tarkoitat?"
"Tarkoitan, ettei enää varsinaisia kivijalkakauppoja, vaan halukkaat ostajat tekevät kaupat suoraan netin välityksellä, kun osto suoritus on kirjautunut meille, niin tuote eli meidän tapauksessa polkupyörä toimitetaan suoraan ostajalle suoraan tai ostajan haluamaan paikkaan. Miltä kuulostaa?"
Igor mietti hetken Simon ehdotusta kieltämättä, Simon ajatuksessa oli ideaa.
Samaan aikaan toimistoon pyrki Simon sihteeri Annika Suonperä. "Johtajan palaveri kunnan rakennuspäällikön kanssa olisi alkamassa."
Simo ähkäisi ja tyhjensi lasin yhdellä kertaa. "Ai niin tosiaan sekin vielä, olin vallan unohtaa koko palaverin. Annika voi kertoa, että olen juuri tulossa."
Annikan poistuttua Simo kirosi tilannetta. "Hemmetti tämäkin vielä."
"Älä nyt toveri hyvä, tätähän sinä juuri tahdoit, eturivin paikkaa politiikan huipulla."
"Paskat, korkeintaan eturivin paikkaa hölmöjen edessä."
9.Luku
Arttu heräsi puhelimen pirinään, mies kirosi mielessään vilkaistessaan kännykän näyttöä, jossa loisti liukas Laila. ”Voi helvetin helvetti, mitä se kiljukaula munahaukka enää tahtoi.”
Soittaja oli Laila Saari. Artun ex - hoito jonka kanssa tämä oli ollut yhdessä jonkin aikaa. Kattila ja padat oli menneet jakoon kuusi vuotta aiemmin. Jako prosessi ei ollut mennyt aivan ongelmitta, eniten skismaa oli ollut mistäpä muusta kuin rahasta.
Muutaman neuvottelu tuokion jälkeen Laila Saari oli antanut Artulle Kainuun korvessa sijaitsevan erämökin, missä Arttu oli viihtynyt jokseenkin hyvin. Laila puolestaan sai heidän yhteisen kaupunkiasunnon.
”Arttu Karma.”
”Älä yritä, kyllä minä sinut tunnen.”
”Samoin minä sinun, mutta mikä hitto sinut pani ottamaan yhteyttä minuun, vanha suolako?”
”Hah. Niin paljoa minua ei tule ikinä enää janottamaan, voit uskoa sen.”
”Kai sinulla sentään jokin syy on?”
”On ja helvetin hyvä onkin. Nimittäin Taina Minkkinen.”
Arttu kuunteli hetken linjan toisessa päässä olevaa melko äänekästä naisen ääntä, kunnes sai suunvuoron.
”Kuka hemmetin Taina Minkkinen? Ikinä kuullutkaan?”
”Älä yritä, tiedät kyllä ketä tarkoitan.”
”No en sitten kuuna päivänä.”
”Hyvä yritys, mutta sattumalta tiedän, että olet ollut tutkimassa Taina Minkkisen juttua, joka tapahtui kolmekymmentäkolme vuotta sitten.”
”Jumalauta! Siitähän on jo iäisyys, luuletko minun muistavani niin vanhoja asioita.”
”Kuten et sitten varmaan muista sitäkään, että kun olit minun kanssa, niin kuinka ollakaan herralla oli hoito meidän vuoteessa, kun minä satuin tulemaan työmatkalta, taisi jopa olla hoitotoimenpide peräti käynnissä, vai kuinka on?”
”Voi saatanan saatana. Hyvä on, hyvä on, saatan muistaa jotain, mutta jumalauta kai sinäkin ymmärrät, että se on salaista tietoa, sitä paitsi minä olin ainoastaan avustajana siinä tapauksessa. Mitä sinä oikein haluat siitä jutusta?”
”Faktoja, ainoastaan faktoja.”
”Mitä helvettiä sinä niillä teet, sitä paitsi ne on salaisia tietoja.”
”Paskat minä siitä, minä tarvitsen kaikki tiedot mitä sinulla on. Ymmärrätkö?”
”Hemmetin munahaukka, mihin sinä niitä tarvitset?”
”Eräs minun toimittaja tarvitsee niitä tietoja ja voit uskoa, että sinun muna nuijapään kannattaa totella kiltisti.”
Keskusteluun tuli jälleen hetken hiljaisuus, kun Arttu miettii tilannetta, kieltämättä Laila tiesi asioita, joiden esiin tulo olisi ollut perin kiusallista.
”Hyvä on, katson mitä voin tehdä. Sopiiko että toimitan ne sinulle sähköpostitse?”
”Ei todellakaan sovi, nimittäin minä tulen hakemaan ne henkilökohtaisesti.”
”Siinä tapauksessa ilmoita kun olet tulossa, niin tiedän olla paikalla.”
”Niin ja tiedät hätistää huorasi helvetin kuuseen.”
”Mitä hemmettiä se sinulle kuuluu, sitä paitsi minulle on turha itkeä jos et saa sitä minä saan.”
”Hah ai lämmintä kättä? toisin kuin sinä, niin minun ei tarvitse tyytyä oman käden onneen, nimittäin minä kyllä saan.” totesi nainen ivallisesti linjan toisesta päästä.”
”Milloin olet tulossa?”
”Ilmoitan sitten kun tulen, saat muuten laittaa sitten saunan lämpenemään.” totesi Laila ja päätti puhelun.
Arttu tuijotti hetken puhelinta typertyneenä. Kaikesta huolimatta Laila oli nainen, joka oli antanut hänelle parhaat kyydit sängyssä ja muuallakin.
10. Luku Johannes hotellissa
Johannes Toivo oli herännyt hyvissä ajoin ja mennyt heti yhdeksän jälkeen aamupalalle, joka oli tyypillinen hotelli aamupala puuroineen sekä muine lisukkeineen. Ravintola samoin kun koko hotellin sisusta oli hillityn rauhallinen ja viihtyisä, sisustuksessa oli käytetty varsin paljon vaaleita sävyjä, joita tosin muutamat tummemman sävyiset yksityiskohdat korosti kivasti.
Aamupalan jälkeen Johannes meni kirjastoon etsimään tietoa vuoden 1994 kesäkuun 27 päivän tapahtumista, sekä mahdollisista uutisjutuista, mikäli niitä yleensä oli tallessa. Mikäli kirjastosta ei löytyisi tietoa, niin seuraava paikka olisi museo, josta saattoi saada jotain infoa.
Edellisen illan taksinkuljettajalta, Johannes oli saanut sen verran tietoa, että aikoinaan oli ollut eräs keski-ikäinen pariskunta, joka oli pitänyt epävirallista.
Lumous nimistä päiväkeskusta, joka oli tarkoitettu päihde ja huumeongelmaisille. Päiväkeskuksessa oli ollut myös ruoka - apu palvelua ongelmaisille.
Lumouksen toiminta oli loppunut varojen puutteen vuoksi, sekä tilojen irtisanomisen myötä. Lumouksen perustajista Alvar Luoto oli poistunut keskuudesta melko pian päiväkeskuksen lakkauttamisen jälkeen, sen sijaan Aira Luoto asusteli senioritalo Illan kajossa.
Vaikka Johannes oli mennyt hyvissä ajoin kirjastoon, niin paikalle oli ehtinyt muutama muukin henkilö. Työlään ja melko haasteellisen työn jälkeen Johannes oli löytänyt joitain juttuja kyseisen päivän tapahtumista, pääpiirteittäin jutun uutisointi noudatti samaa kaavaa ja oli seuraavanlainen.
Kuopion Petosella tapahtui viime yönä kuolemaan johtanut tulipalo. Tulipalossa kuoli nuori naishenkilö. Tapahtumapaikka kulmakatu yksi on eristetty tutkimusten ajaksi. Kuopion sekä keskusrikospoliisi tutkii tapahtunutta. Poliisi on vaitonainen tapahtumien kulusta.
Johannes tuhahti, kaikista lehtijutuista huolimatta varsinaista läpimurtoa taustoista ei ollut. Itse asiassa Johannes tiesi asiasta jopa enemmän kuin mitä lehdissä oli.
Sitkeän taustatutkimuksen tuloksena Johannes tiesi kyseisen illan tapahtumista sen verran, että kyseiseen asuntoon oli kokoontunut joukko nuoria kotibileisiin, joka sittemmin oli muuttuneet melko kovaääniseksi ja riitaisaksi. Tilanne oli rauhoittunut siinä vaiheessa, kun nuorisojoukko oli poistunut asunnosta kello kaksikymmentäkolme.
Tämän jälkeen asuntoon oli tullut täysin hiljaista, lukuun ottamatta asunnon oven melko äänekästä kiinni laittamista kello kaksikymmentäkolme viisikymmentä.
Se mitä asunnossa tapahtui viidenkymmenen minuutin aikana, niin sitä ei tiedä kukaan.
Johannes hieroi lyhyeksi ajettua tukkaa ja mietti samalla tilannetta. Lehtijutuista ei juurikaan ollut Johannekselle mitään apua, sen sijaan pieni uutisointi oli sitäkin arvokkaampi, sillä jutussa oli juttua lumous nimisen päiväkeskuksen lopettamisesta, sekä maininta lumouksen toisen perustajan kuolemasta. Pieni muistokirjoitus herätti myös Johanneksen huomion, sillä muistokirjoituksessa oli puolenkymmentä nimeä, joiden mukana oli
Taina Minkkisen ja Seija Holman nimet.
Johannes vilkaisi ympärille ja kaivoi sitten taskusta puhelimen ja valokuvasi kuolinuutisen. Pari tuntia myöhemmin Johannes katsoi viisaammaksi poistua, sillä hän oli mielestään löytänyt kaiken, mitä löydettävissä oli.
Senioritalo illankajo oli entinen kaupungin työntekijöiden asuntola, joka sittemmin oli muutettu palvelutaloksi. Punasävyisen tiiliverhoilun sävyttämä talo oli eittämättä parhaat päivät nähnyt, sillä sieltä täältä oli ulkopinta päässyt hieman rapistumaan.
Johannes soitti päärakennuksen ovisummeria, ovi avautui melkein saman tien. Johannes meni aulassa sijaitsevan toimisto tiskin luokse, jossa istui sillä hetkellä punapäinen konttoristi.
”Kuinka voin olla avuksi?”
”Johannes Toivo, etsin…”
Samalla hetkellä toimiston puhelin soi.
”Ei, vaimosi tulee pian käymään, kyllä minä ilmoitan heti kun hän tulee. Kyllä aivan varmasti, aivan kuten ennenkin. Näkemiin.”
Johannes katseli aulaa sen aikaa, kun virkailija puhui puhelimessa, aulan sisusta oli yllättävän viihtyisä, kun otti huomioon rakennuksen ulkoisen olemuksen.
”Anteeksi keskeytys, niin kuinka voin olla avuksi?”
”Johannes Toivo hyvää päivää.”
“Päivää”.
”Etsin Aira Luotoa, pitäisi asua täällä?..”
“Niin…”
”Anteeksi en huomannut esittäytyä Johannes Toivo ja Aira Luoto on minun äitini sisko ja tahtoisin tavata hänet.”
”Pia Kotro, kyllä meillä asuu sen niminen henkilö, tietääkö henkilö sinun tulostasi?”
”Ei, ei tiedä, minulla oli kulkua kaupunkiin ja ajattelin poiketa katsomaan.”
”No mutta sehän on mukavaa, niin Airaa ei olla käytykään katsomassa. Minä katson onko hän tavattavissa, pikku hetki.”
Nainen nousi tuolista ja meni sitten katsomaan tilannetta, Johanneksen jäädessä tutkimaan aulan sisustaa tarkemmin. Aulan keskellä oli muutama pöytä seurustelua varten sekä sitten sivummalla hieman isompi pöytä, jonka päällä oli joitakin lehtiä.
Johannes odotti jännittyneenä mitä tuleman piti. Hetkeen ei tapahtunut mitään oli täysin hiljaista, jonka rikkoi sieltä täältä kantautuneet äänet. Rytmikäs kopina kaikui käytävässä, kun Pia saapui takaisin yhdessä hieman vanhemman henkilön kanssa.
”Tässä on Maija Halme Aira Luodon ohjaaja.”
”Johannes Toivo hyvää päivää.”
”Niin te siis olette Aira Luodon sisarenpoika?”
“Niin.”
”Aira Luoto on tällä hetkellä syömässä, mutta tulee aivan kohta. Oliko teillä sovittu tapaaminen?”
”Ei, ei ollut, saavuin vasta eilen kaupungilla ja ajattelin poiketa ihan pikaisesti katsomassa tädin vointia.”
”Niin, aivan totta, mutta sieltähän se Aira tuleekin. Voitte jutella täällä aulassa tai jos tahdotte, niin voitte myös käydä ulkona, tätisi ilahtuisi varmasti, kun olisi joku joka veisi häntä ulos vaikka aivan hetkeksi.”
Tummaan asuun sonnustautunut Aira saapui paikalle rollaattoria työntäen.
”Kuulkaapas nuori mies, kuka te oikein olette? Ei minun siskolla ollut sinun nimistä henkilöä, sillä minulla ei ole ollut siskoa lainkaan.”
”Mutta täti hyvä, etkö sinä tunne minua, minähän olin sinun ja miehesi Alvar Luodon luona monena kesänä, kai sinä muistat mitä me aina yhdessä tehtiin.”
”Niin Alvar, mutta siitä on jo aikaa ja minun muistini ei ole kovin hyvä.”
”Täti hyvä ei se haittaa mitään, tärkeintä on, että sinä olet siinä ja minä tässä.”
Keskusteluun puuttui nyt Maija Halme.
”Jospa ne muistot palaisi mieleen, kun juttelette hetken keskenänne.”
”Niin mutta kun minulla ei ole sisaren poikaa, uskokaa nyt minua.”
”Mutta rouva hyvä, eihän se mitään haittaa vaikka juttelettekin hetken tämän nuoren miehen kanssa.”
”No ei kai sitten, mutta minun mieheni Alvar, hän tulee kohta hakemaan minua. Mitä hän ajattelee?”
Keskusteluun tuli nyt hetken hiljaisuus.
”Mitä jos mentäisiin hetkeksi ulos, niin miehesi tulee sitten.”
”Mistä te voitte niin varma voitte olla?”
”Jos me mentäisiin kuitenkin ulos hetkeksi, se piristäisi varmasti teitä.”
Aira luoto kohotti hieman olkapäitä, ja suuntasi kohti ovea.
”Nuorimies. Mitä te vielä siellä odotatte, eikö meidän pitänyt mennä ulos.”
Kaksikon päästyä viimein ulos Airan olemus muuttui täysin.
”No niin nuori mies, niin mikä teidän nimenne olikaan?”
”Johannes, Johannes Toivo.”
”Niin Johannes, kuten sanoin minulla ei ole siskon poikaa eikä edes tyttöä, sillä minulla ei ole siskoa lainkaan, joten teillä on tasan puoli minuuttia aikaa selittää, kuka te oikein olette ja millä asialla tulitte tapaamaan minua, tai minä kutsun apua, onko selvä?”
Johannes mietti hetken tilannetta Aira Luoto oli kaikkea muuta kuin dementoitunut vanhus.
”Hyvä on, on totta, en ole sinun siskosi poika, vaan olen eräs toimittaja.”
”Vai toimittaja, siinä tapauksessa voit painua helvetin suohon, olisihan se saatana pitänyt arvata, lehtitoimittaja, joka penkoo ihmisten asioita kuin paskakasaa. Millä asialla sitten liikut? Tekemässä jotain helvetin skandaalin käryistä juttua, jota lukijat lukee intohimona, niinkö?”
”Ei sinne päinkään, tulin tämän jutun ja tämän kuvan henkilön takia. Tunnetko kuvan henkilöä?”
Aira Luoto katsoi hetken kuvaa, jossa oli nuoren tytön kasvot, sekä lehtileikettä.
”Nuori mies! Mitä oikein tarkoitat? Pitäisikö minun tuntea muka tuo tyttö?”
”Toivon sitä ainakin,sillä se on hyvin tärkeätä.”
”Kuulkaahan nuori mies, sinä olet kovin innokas ja touhukas, asiat ei aina mene sormia napsauttamalla, se sinun on opittava. Saattaa olla, että muistan tai sitten en, se riippuu aivan sinusta?”
”Minusta, miten se minusta riippuisi?”
”Kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä, sinuna minä palasin muutaman päivän kuluttua uudelleen asiaan, vaikka konvehtirasian kanssa, nyt minä tahtoisin palata sisälle, sinä varmasti voit saattaa minut asuntooni.”
Saatettuaan Aira Luodon asuntoonsa Johannes palasi takaisin hotellille. Tapaaminen Aira Luodon kanssa vakuutti Johanneksen siitä, että nainen tiesi jotain Taina Minkkisestä.
Museon käynnin hän jättäisi toiseen kertaan. Sen sijaan hän lähtisi kiertelemään paikkoja kaupungille, sekä poikkeaisi Kysillä ja tekisi saman matkan uudelleen, kuin Taina Minkkinen kesäkuun kahdeskymmenes seitsemäs päivä vuonna 1994.
Erityisesti Johannesta mietitytti, millainen reitti oli sekä, oliko reitillä jotain erityistä paikkaa mihin Taina Minkkinen olisi voinut jäädä.
Tausta tutkimuksissa oli viitteitä siitä, että Taina Minkkinen olisi tavannut jonkun henkilön tullessaan linja-autolla kysistä, ja tapaamispaikka olisi ollut reitin varrella.
Johannes kirosi tapahtumaan liittyvän aineiston niukkuutta, viranomaisten puoleen oli turha kääntyä, sillä sieltä ei heruisi tuskin mitään.
