Viisi kautta kuus,
uhrit tuskasta huus.
Yksi viel jäljellä,
on kuolo myös hällä.
Prologi
Viking Gabriela aluksen risteilyisäntä Johan Helde vilkaisi peilistä vielä itseään ennen työvuoron alkua, tiedossa oli varmasti melkoinen työrupeama, sillä alus täyttyisi nuorista opiskelijoista ja se tiesi aina melkoista risteilyä, vallankin kun alus lähti Helsingistä - Tukholmaan, jolloin risteily aikaa oli mukavasti. Aamupäivällä aluksen ensimmäinen perämies oli teroittanut kaikille, ettei mitään isompaa säätämistä kaivattu, jos jotain oli havaittavissa, niin siihen tuli puuttua välittömästi. Sillä aiemmin julkisuudessa oli ollut tarpeeksi raiskausjuttuja, jotka oli tapahtuneet laivoilla. Nimenomaan oli teroitettu valvoa nuorten alkoholin käyttöä.
Heti porttien avauduttua sisään tuli melko iloista porukkaa tasaisena virtana.
Johan Helde katseli yhdessä Tina Noströmin kanssa alukseen tulevaa matkustajavirtaa, joista monikaan ei muistaisi mitään sen illan tapahtumista.
Aivan kaikki halukkaat ja matkan lunastaneet, ei selvinneet matkaan, ollessaan liian väsyneitä, jolloin satama virkailijoilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin korjata väsyneet matkantekijät huostaan.
Melko hilpeissä tunnelmissa oli tullut kuusihenkinen kaveriporukka, joista pari oli siinä ja siinä, että pääsivät alukseen.
- Hei kapu! Meneekö tämä pursi Tallinnaan?
- Herrat on siinä tapauksessa erehtyneet aluksesta, nimittäin tämä suuntaa kulkunsa Tukholmaan.
- Ai niinkö, no voi pirulauta.
- Älä sinä Auvo turhaan murehdi, saadaan me tälläkin aluksella päämme täyteen.
- Niin ja jos tuuria on, niin vaikka ties mitä…
- Olette pojat oikeassa, mitä tässä suotta murehtimaan, eli ei muuta kuin juomaan, viedään kamat hyttiin ja lähetään katsomaan, saadaanko me drinksuja tiskiltä. Sen tuumattuaan kuusikko jatkoi matkaa aluksen uumeniin, osan auttaessa hieman väsyneempiä.
Tina vilkaisi Johania, joka katseli kuusikon perään. - Saa nähdä tippuuko osa pois pelistä jo ennen juhlien alkua. Totesi Johan.
- Pitäisikö ilmoittaa ennakkoon pojille ja antaa hieman tuntomerkkejä.
- Ei kannata, ainakaan vielä, minusta tuntuu, että tuo seurue hiipuu jo ennen puolta yötä, jaahas, se olisi lähtöä vaille valmista.
Kellon tullessa tasan kahdeksantoista aluksen sireeni antoi lähtömerkin ja alus suuntasi kohti avomerta, ja niin käynnistyi risteily, joka muutti monen ihmisen elämän lopullisesti.
Alukselle oli saapunut myös ryhmä sairaanhoito-opiskelijoita, jotka oli juuri valmistuneet.
Tunnelma oli juuri sellainen kuin odottaa sopii ja mitä pidemmälle ilta ehti sitä rennommaksi tunnelma tuli. Hyvissä ajoin oli myös matkustajia saapunut laivan ravintola tiloihin nauttimaan kurkun kostuketta, niin myös Auvo Huhta tovereineen, jotka olivat tulleet juhlistamaan vuosittaista luokkakokousta, kaikkien valmistuttua aikoinaan korkeakoulusta.
Ryhmän huomio oli kiinnittynyt neljän naisen ryhmään, jotka hekin juhlistavat valmistumistaan.
- Näetkö pojat, mitä naisia? Minä luulen, että tästä risteilystä tulee vielä ikimuistoinen monelle meistä.
1 Luku
Aamu yöllä alkanut kaato sade oli vaihtunut tihkusateeksi, kun Otso Kontio tallusteli silmät sirrillään tapahtumapaikalla.
- No niin? mitäs täällä meillä on? Kysyi komisario Otso Kontio apulaiseltaan, joka katseli, tilannetta hieman kauempaa.
- Yksi kappale ruumiita, viisikymmentä kaksi vuotias mies, tekotavassa samoja piirteitä, kuten aiemmissa tapauksissa.
- Eli vehkeet oli viety.
- Niin, joku pervo kerää sukukalleuksia.
Otso kirosi tilannetta. Tämä oli jo kolmas tapaus kuluneen kuukauden aikana, Poliisipäällikkö Ylermi oli ilmaissut varsin kärkevään sävyyn, syvän huolestumisen tapausten vuoksi. Teko tapa itsessään noudatti samaa kaava... Eli nuorehko mieshenkilö oli tapettu erittäin ra-alla tavalla, tämän ollessa hekuman huipulla.
Suomeksi sanottuna, tekijä oli leikannut pallit pois uhrilta. Kaikki seikat viittasivat siihen, että asialla oli yksi ja samahenkilö. Lisäksi kaikki uhrit olivat keski-ikäisiä, ilmeisen vakavarasia, jopa hyvä tuloisia.
- Mitä luulet?
- Kahvi oli liian laihaa. Totesi Otso, joka oli hälytetty paikalle kesken makoisten unien. – Sanohan Elmeri, minkä ihmeen takia yleensä henkirikokset, tapahtuu öisin.
- Jaa-aa sen kun tietäisi, ehkä rikoksen tekijöillä on silloin paremmin aikaa. – mitä luulet tapahtuneen?
- Murha mikä murha, sano minun sanoneen.
Elmeri katsoi Otsoa, joka tunnetusti ei repinyt stressiä kerrassaan yhtään mistään. – Ai tämä juttu, no jos pitää veikata, niin mies on pyytänyt hoitoa joltain alanammattilaiselta helpotusta oloonsa, ja lopullinen helpotus oli tullut varsinaisen toimenpiteen aikana.
- Samaa ajattelin itsekin.
- Entä tekijä?
- Kulkee edelleen vapaana, odottaen seuraavaa uhria, – tehdään rutiini toimenpiteet ja odotetaan seuraavaa tapausta.
- Olettaen että sellainen tulee?
Aivan varmasti tulee, tekniikka saa selvittää uhrin taustat, sekä tämän tietokoneen.
- Tarkoitatko?...
- Sitä juuri, epäilen vahvasti, että uhri ja tekijä on sopineet tärskyistä verkossa.
- Kannattaa varmaan tutkia myös onko uhreilla yhteistä tekemistä.
Samaan aikaa tekninen henkilöstö viimeisteli ja uhri pantiin harmaaseen ruumissäkkiin, ja sitä myöten ambulanssiin.
- Entä nyt?
– Nytkö? nyt lähdetään kahville, vallankin, kun sinä lupasit tarjota. Huikkasi Kontio Kävellessään eteenpäin
– Hei…kuka niin sanonut, minä muka tarjoaisin, itsehän sinä siinä valitit…
– No joo joo, minä hoidan. – älä ota asioita liian vakavasti.
Kaksikko meni läheiseen kahvilaan juomaan aamukahvit, joka oli tunnettu erityisesti isoista munkeista, jotka vastasi kahta pienempää munkkia. Sisällä kahvilassa oli leppoinen tunnelma. Kiva pieni yksityiskohta kahvilassa oli toisen kerroksen terassi, josta oli kivat näkymät järvelle.
– Mitä mieltä olet jutusta?
– Eikö muuten ole hyviä munkkeja, sano. – Kyllä kannatti tulla, tuumasi Otso huolettomaan sävyyn.
– Niin, tästä jutusta, tällä hetkellä ei pystytä tekemään muuta kuin perustutkimukset. – Käydään läpi, onko silminnäkijöitä, valvontakamerat sekä muut.
– Entä jos niissä ei ilmene mitään?
– Sitten on hieman työläämpi juttu, älä sinä Elmeri mieti liikaa asioita etukäteen, asia kerrallaan. – kun mennään asemalle, niin kutsutaan porukka koolle ja tuumitaan yhdessä tilannetta.
Elmeri rauhoittui hieman Otson jutuista, vajaan tunnin kuluttua kaksikko oli palanut asemalle, Pieneen huoneeseen Otson ja Elmerin seuraan oli liittynyt Seija ”terhakka”, sekä Laukka ja Uuno.
– Kuten varmaan kaikki tietää, niin on sattunut jälleen uusi silpomistapaus ja mikäli ei tiedä, niin nyt sitten tietää. Tekotapa viittaa samaan henkilöön, eli tässäkin tapauksessa uhrin varojen lisäksi tämän sukukalleudet on viety.
– Joku tahtoo kerätä kalleuksia, murjaisi Laukka.
– Suomen vastine Britannian viiltäjä Jaakolle.
– No niin, jospa koitettaisiin pysyä asialinjalla. Elikkä vaikka tekotavassa on yhtenäisyyksiä muiden tapausten kanssa, niin se ei tarkoita välttämättä, että asialla olisi yksi ja sama henkilö.
– Joten, Laukka ja Uuno selvittäkää, onko kukaan kuullut tai nähnyt mitään, käykää läpi myös valvontakameroiden materiaalia. Seija sinä saat Elmerin kanssa selvittää uhrien taustoja, onko nostettu käteistä, onko ollut ylimäärisiä pankkitoimintoja ja onko uhreilla jotain yhteistä.
– Mitäs sinä sitten teet? Kysyi nyt puolestaan Uuno.
– Niin tuota…tuo oli hyvä kysymys sinänsä. Minä kuuntelen päällikön tulen kiven katkuista palautetta ja pyrin pitämään kokonaisuuden kuosissa, niin ja tietenkin toimin silmäkorvakuulonäkö apuna tarvittaessa. Kysyttävää…ei liene kellään olevan, joten ei muuta kuin hommiin. – Epäilykset kannattaa suunnata alan ammattilaisiin, eli maksullisiin. Minä hommaan teletunniste tiedot, sekä tarvittaessa tutkitaan uhrien tietokoneet.
Viisikko hajaantui, kukin omille tahoilleen. Otso haki itselleen ison kupin mustaa kahvia, mennessään ison kihon toimistoon, tietoisena siitä mitä tuleman piti.
– Jaahas Otsokin suvaitsee viimein saapua paikalle. Et varmaan ole tietoinen uudesta silpomisjutusta, vai erehdynkö?
– Itseasiassa kyllä, nimittäin olimme Elmerin kanssa surmapaikalla, kun tekniikan miehet teki omia tutkimuksia.
– No ohhoh, ihme! – Mihin päätelmään tulitte?
– Tässä vaiheessa, emme vielä mihinkään. Juuri hetki sitten annoin tiimille toimintaohjeet ja tehtävät.
– No milloin on mahdollisuus tietää asiasta lisää, nimittäin tällainen ei käy, että joku maksullinen huora silpoo kunniallisia ihmisiä kadulla.
– Kunniallisiapa hyvin niin, mitä nyt joskus käyttävät maksullisia palveluita hyödykseen.
– Otson ei pidä takertua pikkumaisuuksiin. Puhisi Ylermi naama punaisena.
– Oliko vielä jotain?
– Itseasiassa on, nimittäin siunauksenne uhrien teletunnisteiden käyttöön.
– Hyvä on, minä toimitan sen sinulle tämän päivän aikana.
– Oikein hyvä. tyytyi Otso toteamaan ja poistui sitten Ylermin toimistosta.
Päästyään omaan huoneeseen Otso huokaisi syvään. ”Helvetin mursu, muinaisjäänne homo erectus aikakaudelta” Ajatteli Otso. Ylermi oli tyypillinen pikku snobi jostain kehäkolmosen sisäpuolelta. Vaiettu salaisuus oli, että henkilökemia heidän välillään ei toiminut lainkaan. Otsoa vitutti paskantärkeät virkaa täynnä olevat kukkoilijat, hän itse edusti toista äärilaitaa, maalaisempaa ja rennompaa koulukuntaa.
Otso rakenteli mielessään mielikarttaa, piirtäen samalla ruutuvihkoon kuvioita, joissa ulkopuolisen silmin ei ollut päätä eikä häntää. Sanomattakin oli selvää, että kyseessä oli mahdollinen sarjamurhaaja, ellei peräti sarjamurhaaja huora, joka tuli pysäyttää ja pian, sillä oli lähestulkoon varmaa, että uhreja tulisi vielä lisää, kyse oli ainoastaan missä, milloin ja kuka.
Mitä enemmän Otso piirteli kuvioita paperiin, sitä vakuuttuneemmaksi hän tuli, että surmaaja väijyi uhreja netin syöväreissä. Yhteinen tekijä uhreille oli, että he kaikki oli keski-ikään ehtineitä, ilmeisen varakkaita henkilöitä.
Kaikki uhrit oli olleet miehiä, joten tekijä oli todennäköisesti nainen. Otso mietti hetken, kunnes kirjoitti vihkoon sanat miesten vihaaja. Otso näki sielun silmin kuinka huomisen päivän etusivulla olisi isolla ”Miesten vihaaja iski jälleen!”
– Voihan perse kirosi Otso hitaasti itsekseen, ja haki toisen kupin kahvia, poiketen samalla kansliassa.
– Sirkka voisitko toimittaa minulle, tutkintokansiot silvotuista uhreista, niin sitten kun ehdit.
– Selvä on.
Otso palasi työpöydän ääreen ja avasi sitten tietokoneen. Pöytäkirjat löytyvät toki koneelta, mutta hän luki mieluummin paperista, kuin näytöltä. Pöytäkirjat vahvistivat olettamusta, kaikki uhrit oli olleet hyvä asemassa ja keskiverto kansalaista äveriäämpiä. Jollain tapaa tapaus vaikutti järkeen käyvältä, kuitenkin toisaalta asiassa oli jotain epäloogista, selvää oli, että asialla oli maksullinen huora, jolta miehet oli ostaneet tiettyä palvelua ja maksaneet sitten tästä.
Toisaalta miksi murhaaja oli käynyt hyvätuloisten kimppuun, eikä tavallisten kadun tallaajien kimppuun, jotka varmasti käyttivät palveluita, siinä missä varakkaat liikemiehet, jokin yhteys oli pakko olla jossakin.
Vaikka kuinka tarkasteli tutkimuspöytäkirjoja, niin yhteistä tekijää ei löytynyt.
Samalla hetkellä huoneeseen sipsutteli Sirkka korkeakorkoisissa kengissä.
– Tässä nämä pyytämäsi kansiot.
– Voit laittaa, ne tähän pöydälle., Oletko ostanut uudet kengät, kun kopisee noin ihastuttavasti.
– No onhan nämä nyt olleet jo viikon päivät, Oli viimeinen pari, mutta sinä et vaan ole huomannut niitä.
– Voi minua umpitunneli Uunoa, kuinka minä en ole niitä huomannut.
- Varmaan siksi, kun ei olla nähty viikkoon toisiamme.
– Ai niinkö?
– Niin.
– Saanko nähdä lähemmin hankintaasi. Kontio tuumasi pokkana
Sirkka mietti hetken ja tuli sitten vireen ja kohotti säären miehen jalkoväliin. Kontio lipaisi huuliaan.
– Oi miten upeat korkkarit ja sääri.
Sirkka naurahti hieman. – Mitäköhän vaimosi tuumaisi, jos tietäisi mitä puhut.
– Vaan kun ei tiedä, ja sitä paitsi, mehän olemme asumuserossa.
– Mitä oletteko, onko Mirkku ja sinä, oletteko te eronneet.
– Asia on vireillä, emmehän me ole enää pitkään aikaan…asuneet saman katon alla.
– No tämäpä melkoinen paukku.
– Elämässä voi sattua kaikkea mahdollista.
– No niin näyttää sattuvan.
– Miten sinä olet nyt voinut?
– Pikkuhiljaa eteenpäin
– Poikkea kylässä, niin ei yksin tarvitse olla. Sirkutti Sirkka, joka hänkin oli eronnut jokin aika sitten. –Oliko tuo kutsu?
– Ken ties. Totesi Sirkka salaperäisesti. Poistuessaan huoneesta, Otson jäädessä miettimän juttua ja sen vaiheita. ”Jotta voi ratkaista rikoksia, niin on ajateltava kuin rikollinen” Samalla hetkellä Kontiolle tuli ajatus. Oli tehtävä demonstraatio tapahtumasta.
Ei aikaakaan, kun koko tiimi oli kokoontunut yhteen.
– Mitä tämä nyt taas oli?
– Me demonstroimme tapahtumien kulun.
– Seija saa toimia tekijänä, koska on luultavaa, tekijän olevan nainen.
– Laukka sinä saat toimia uhrina, No niin aloitetaan. Kohtaus yksi, nainen ja mies tapaavat ensi kertaa hmm. Hotellin aulassa ja siirtyvät ensin ravintolaan.
Kontio antoi Seijalle ja Laukalle merkin, jotka tekivät juuri siten kuin Kontio, oli kuvaillut.
– Mitä tässä tapahtui?
– Ei juuri mitään, normaali date tapaaminen.
– Juuri niin, entä mitä muuta?
– Pari tuntee toinen toisensa, ehkä siksi, kun on käyneet keskusteluja verkossa.
– Juuri niin eli pari tuntee toisensa, hyvä. – Jonkin ajan kuluttua he siirtyvät ehkä miehen huoneeseen, eikö vain.
Tiimin jäsenet nyökyttivät päätä hyväksymisen merkiksi.
– Nainen viipyy huoneessa jonkin aikaa, eli kyse ei ole pelkästä panosta ja rahat pois jutusta, vaan aivan muusta.
– Kysymys miksi huora tappaisi varakkaan asiakkaan, joka olisi oivallinen sugar daddy, siinä ei ole järkeä.
– Kuvitellaan tilannetta, ajatellaan, Seija olisi tämä palvelun tarjoaja ja Laukka olisi asiakas.
– Miksi Seija murhaisi Laukan?
– Uuno.
– Ehkä siksi että Seija tuntee asiakkaan, ja että taustalla saattaisi olla jotain minkä vuoksi Seija murhaa Laukan,
– Tuo on hyvä pointti, mikä se voisi olla?
– Ken ties kosto. totesi nyt puolestaan Seija.
– Mikä muu se voisi olla? mikä voisi olla sellainen juttu, että surmaisit asiakkaan.
Seija mietti hetken samoin kuin muutkin tiimin jäsenet.
– Ken ties raiskaus tai jokin muu asia historiasta.
– Juuri niin,
Huoneeseen tuli nyt hiljaisuus. Kontio marssi valkotaululle ja katseli tiimin jäseniä, jotka istuivat nyt ääneti.
– Mitä havaintoja saatiin aikaan?
– A) uhri ja tekijä on tunteneet toinen toisensa, tai ainakin tutustuneet toisiinsa.
– B) Motiivi? Kosto, tai jokin seikka historiasta, ehkä raiskaus tai jokin muu syy
– C) Henkilö valitsee uhrinsa, eli ei tapa satunnaisesti, vaikkakin voidaan luokitella sarjamurhaajaksi.
¬– Seija, sinähän olet käynyt rikospsykologiaa läpi?
– Ainoastaan perusjakson.
– Toimiko sarjamurhaajat sattuman varaisesti vai tietoisesti, eli surmaavatko he kenet tahansa joka tielle sattuu vai onko heillä jokin seikka minkä perusteella etsivät uhrinsa ja suunnittelevatko he tekoaan.
– Tarkkaa vastausta on vaikea sanoa, yleensä sarjamurhaajat toimivat suunnitelmallisesti ja valitsevat uhrinsa ennakkoon.
Kaikkien mielestä asia tuntui loogiselle.
– Tosin sanoen meidän on syytä tarkastella asiaa laajemmin, ja etsiä onko joskus tapahtunut esim. raiskaustapausta, jossa osallisena, olisi ollut isompi äijä kööri, joka jostain syystä, olisi päässyt kuin koira veräjästä. Totesi nyt Elmeri Nuutinen
– Tismalleen, onko muuten uhrien taustoja selvitetty?
– Se on työn alla, tässä vaiheessa, voidaan kyllä todeta, että kaikilla uhreilla on ollut merkittävä asema ja osa ollut jopa mukana politiikassa. Totesi Seija
Otso kurtisti kulmiaan, poliittisten henkilöiden sekaantuminen ei tiennyt, koskaan hyvää, ei vallankaan silloin kun rikoksiin liittyi politiikkaa.
– Onko teletarkkailu lupa saatu? Kysyi nyt puolestaan Laukka.
– Ison päällikön pitäisi toimittaa se tämän päivän aikaan, tai ainakin lupasi toimittaa. – Pari teistä voisi lähteä, jututtamaan uhrien läheisiä, löytyisikö sieltä mitään merkittävää, ketkä lähtee.
– Minä ja Uuno voitaisiin hoitaa, se asia.
– Mainio juttu, eiköhän lähdetä jatkamaan töitä, Seija pistäydy toimistossani, tahdon tietää rikospsykologiasta hieman enemmän.
– Niin mitä arvelet jutusta tutkimuspöytäkirjojen perusteella, voiko tekijän luokitella sarjamurhaajaksi?
Seija mietti hetken ennen kuin vastasi. – Näkemykseni mukaan sarjamurhaajan kriteerit täyttyvät, toisaalta asiassa on myös ristiriitaisia piirteitä. – Yleensä sarjamurhaaja ei tunne ennakkoon uhrejaan.
– Toisaalta taas sukupuoli elimien vieminen liittyy voimakkaasti sarjamurhaajan sairaaseen fantasiaan, jossa henkilö pyrkii saamaan tyydytystä teolleen.
Kontio kuunteli intensiivisesti Seijan selostusta, pyöritellen samalla kynää kädessään.
– Mutta kuten sanottua, niin sen aineiston pohjalta, joka meillä on käytössä. On mahdotonta sanoa mitään lopullista, on myös muistettava, että usein tällaiset sarjamurhaajat toimivat hyvissä ammattikunnissa ja että heillä saattaa olla verkostoituminen kunnossa. Vaikka muutoin, heidän psyykeensä on rajoittunut ja vajavainen.
– Voidaanko sarjamurhaaja luokitella psyykkisesti sairaaksi?
– Voidaan, ja usein sitä käytetään myös puolustuksena henkilön teoissa. Yleensä aina sarjamurhaajalla, on jokin syy ja motiivi teolleen.
Otso pyöritti edelleen kynää kädessään, ja mietti Seijan esille tuomaa asiaa.
– Kiitos, tämä oli oikein valaiseva keskustelu, asian tiimoilta. Tyytyi Otso toteamaan lopuksi.
Naisen poistuttua Otso syventyi lukemaan Sirkan tuomia pöytäkirjoja, sekä sähköistä materiaalia aiemmin tapahtuneista jutuista.
2. Luku
– Kävitkö läpi tutkimuspöytä kirjan? Kysyi Laukka ajellessaan kohti pohjoista.
– Kävin sitä läpi, se sekopää on houkutellut uhrit mukaan, ja todennäköisesti huumannut uhrin niin, että uhri on olut elossa, kun sukukalleudet on lähteneet. Lopullinen selvyys tulee, kun oikeuslääketieteellinen lausunto on tullut.
– Jututetaan, uhrin omaisia hieman, jos sieltä saadaan jotain olennaista irti.
Tuomo Kuitin vanhemmat asui Nilsiässä, mutta poika oli muuttanut etelään heti koulun jälkeen, ja valmistunut juristiksi erinomaisin arvosanoin. Kuitin vanhemmista isä oli elossa, ja hänkin palvelutalossa. Palvelutalo oli tehty kaupunginjohtajan työsuhde asunnosta, ja palveluasuntoon kuului huoneistot kuudelle vanhukselle. Hoitohenkilö kuntaa oli paikalla aamu kahdeksasta ilta kymmeneen.
Reilun puolen tunnin kuluttua saapuivat he suurehkon talon edustalle. Pääsisäänkäynti sijaitsi talon päässä, jota tuskin kunnolla huomasi.
Uuno soitti ovikelloa, ja hetken kuluttua, ovea tultiin avaamaan.
- Konstaapeli Lauri Laukka, hyvää päivää sekä konstaapeli Uuno Turja
- Päivää
- Hyvä jumala! Parahti nainen hädissään, mitä...mitä on tapahtunut...ei kai mitään...voi hyvä jumala...
- Voitte rauhoittua, emme tuo huonoja uutisia tällä kertaa, tyynnytteli Laukka, hädissään ollutta naista.
- Voi hyvä luoja, kun minä säikähdin...Niin minä olen palvelukoti iltatähden vastaava. – mennään toki sisään, voidaan mennä suoraan toimistooni. Kolmikko marssi käytävää pitkin pieneen toimistoon jota, hallitsi kookas kirjoituspöytä, sekä muutama kulunut tuoli seinustalla, sekä massiivinen kaappi.
- Pahoittelen, tätä järjestystä, olin juuri tekemässä inventaario suunnitelmaa, ensivuotta varten. – Niin voinko, olla jotenkin avuksi.
- Tahtoisimme jututtaa Ilari Kuittia, tietojemme mukaan, hänhän on täällä.
- On kyllä, mutta Ilari ei kuule lainkaan ja puheestakaan ei tahdo saada mitään selvää. – Lisäksi hänen kuntonsa ei ole paras mahdollinen. Hänen poikansa Tuomo kävi alkuun melko säännöllisesti, mutta viime aikoina, hänestä ei kuulunut juuri mitään.
Uuno vilkaisi Laukkaa kysyvästi, ennen kuin jatkoi.
- Itseasiassa tulimme juuri sen vuoksi.
- Mitä onko hänen pojalleen Tuomolle sattunut jotain?
¬- Itseasiassa on, hän on kuollut.
- Voi hyvä jumala, miten missä, milloin?
- Ikävä kyllä tutkimusten tässä vaiheessa, ei voida kommentoida asiaa sen enempää.
– Ilari ei kestä tätä suru-uutista, Tuomo oli isälleen kaikki kaikessa.
– Millaiset oli heidän välinsä?
– Tuomo oli isän silmänterä, ja sai isältään aivan kaiken mitä odottaa saattoi, Tuomon äiti puolestaan piti tiukempaa linjaa, mutta äidin pois meno Tuomon ollessa murrosiässä oli vakava isku, niin Tuomolle kuin Ilarille.
– Oliko muita lapsia?
– Ei, Tuomo, oli ainut lapsi.
– Entä millainen Tuomo oli?
Toimistoon tuli nyt hiljaisuus, ennen kuin nainen jatkoi.
– Tuomo oli lahjakas ja ahkera tunnollinen nuori, äidin kuolemaan asti, jonka jälkeen tapahtui jotain,
– Millä tavoin? kysyi nyt puolestaan Uuno.
– Kuvioihin tuli mukaan, melko runsas alkoholin käyttö, huumeet, uhkapelit, sekä muu säädytön elämä. Tuomon isä veti usein pojan kuiville, huumekierteestä ja maksoi käsittääkseni tämän pelivelkoja ja muita velkoja.
– Tuomo, kouluttautui kuitenkin tuomariksi?
– Kouluttautui ja valmistui varsin hyvin arvosanoin, isänsä tukemana.
– Millä alalla Tuomon vanhemmat toimivat?
– Isä Ilari oli pitkäaikainen kunnallispoliitikko ja liikemies, Äiti puolestaan työskenteli Pankissa sijoitusneuvojana.
– Millainen Tuomo oli ihmisenä?
– Hmm...Tuomo, hän oli varsin ristiriitainen persoona.
– Mitä tarkoitat? kysyi nyt puolestaan Laukka.
– Tarkoitan että Tuomolla oli hyviä ajanjaksoja, sekä sitten hieman heikompia. mutta niinhän sitä on kaikilla.
– Miten heikko ajanjakso ilmeni.
– Lahjakkailla kuten Tuomo, on taipumusta tietyn asteiseen masennukseen, tai maniaan, joka ilmenee hyvin eri tavoin.
– Käyttikö hän tuolloin huumeita?
– Melko todennäköisesti?
– Tiedätkö onko vanhempien suvussa ollut psyykkisiä ongelmia?
– Ikävä kyllä, siitä minulla ei ole tietoa. Melko usein psyykkiset oireet ovat periytyviä.
– Tuomollahan ei ollut vaimoa?
– Ei, ainoastaan yksi hieman pidempi aikainen suhde erään tytön kanssa, jonka nimeä en nyt muista, käsittääkseni, he olivat avoliitossa, jonkin aikaa.
– Meillä ei tällä haavaa ole, tämän enempää kysyttävää, jos tulee jotain mieleen niin tuohon numeroon voi ottaa yhteyttä.
– Maistuisiko teille kahvi? siellä on juuri keitettyä, asukkaiden iltapäivä kahvi alkaa puolen tunnin kuluttua.
– Kiitos mikäs siinä, ehätti Uuno toteamaan.
– Ai niin vielä eräs asia? Tiedätkö, osatko sanoa kuka perii, Ilarin omaisuuden?
– Siitä en osaa sanoa varmasti. Tuomolla oli eräs serkku tyttö, muistaakseni Tuulia Kunnas, joka oli läheisissä väleissä Tuomoon, että Tuomon isään, josko olisiko, hän sitten saaja, en osaa sanoa.
Juotuaan kahvin kaksikko kiitti vielä kerran tiedoista ja kahvista.
– Oli muuten melkoinen herkkupala, vai mitä sanot? Tuumasi Uuno
– Ai tämä nainen, kieltämättä.
– Minä kyllä tarkoitin kakkua, varmaan itse leiponeet.
– Helvetin Uuno, eikö sinulla ole muuta kuin herkut mielessä.
– Eipä juuri, ainakaan tällä hetkellä, mitä jos mentäisiin syömään, kun hiukoo, niin pirunmoisesti.
– Sinulla on sitten aina nälkä.
– No eikö sinulla muka sitten ole?
– Voisihan sitä jossain käydä, kai kirjasit ylös mitä keskusteltiin?
– Mitä olisiko se pitänyt kirjata. En minä mitään kirjannut.
– Mitä? Helvetin pässinpää, voi saakeli.
– Minä nauhoitin.
– Jumalauta, minä saan vielä ennen aikaisen infarktin sinun kanssasi, no on se joka tapauksessa kirjoitettava, ei sitä sellaisenaan voi käyttää, sitä paitsi on siinä minulla lainvalvoja, nimittäin siitä olisi pitänyt ilmoittaa, että keskustelu tallennetaan.
– Älä nyt hätäile, keitetään perunat. Minä kirjoitan sen puhtaaksi, jahka kun ehdin, mitä ajatuksia muuten tuli mieleen, Otso toivoi ainakin, että jotain olisi selvinnyt, – ainoa asia joka minulle selvisi, mahdollisia tekijä kandinaattia ilmaantui yksi lisää, mikäli muistat naisen maininneen jonkun serkkutytön.
Laukka mietti hetken tilannetta, kieltämättä Uunon jutussa oli vinha perä, yksi tutkittava enemmän.
– Mennään syömään, jos ajatus kulkisi täydellä vatsalla paremmin.
Uunon teki mieli lohkaista asiaan jotain, mutta piti kielen kurissa.
Kaksikko painui ensimmäiselle vastaan osuneelle huoltoasemalle aterioimaan, Seisovassa pöydässä oli uunimakkaraa juuston kera, mikä oli Uunolle suorastaan gourmee ateria, Laukka sen sijaan tyytyi kevyempään versioon eli salaatti puoleen.
– Tuolla annoksellako meinaat pärjätä? Kysyi Uuno, syönnin ohessa.
– Tähän asti ainakin, tullut pärjättyä. Virnisti Laukka
– No herkkunsa kullakin, tyytyi Uuno toteamaan. Syöden samalla rasvaista uunimakkaraa ja tämän päälle sitten kuppi kahvia ja kunnon munkki, niin eiköhän sitä sitten taas jaksa jonkin aikaa, ainakin seuraavaan kertaan.
– Eiköhän lähdetä, että ehditään kotiin tänä iltana vielä. Hoputti Laukka Uunoa, joka pisteli viimeisiä munkin muruja suuhunsa.
– Sinä saat ajaa, kun tuo ruoka meni jäseniin.
– No minähän olen ajanut tähänkin asti, ja sinä vaan nuokkunut lähes koko ajan. Viisasteli Laukka.
– Minä olen ajatellut, en suinkaan nuokkunut.
– Niin varmaan.
Samalla puhelimen hälytysääni, keskeytti miesten leikillisen sanailun.
– Laukka. Kyllä jututettiin asianomaisen isän hoitajaa. Toimitamme sen lausunnon, niin pian kuin mahdollista.
– Mitä asiaa pomolla?
¬– Kyseli kuulumisia, huomenna on muuten palaveri, eli siihen nähden kirjoitat lausunnon puhtaaksi.
– Minä kirjoitan sen lausunnon huomiseksi, niin sitten kun ehdin.
3. Luku
Myös Seija ja Elmeri oli tehnyt intensiivistä, tutkimustyötä ja olivat käyneet läpi valvontakameroiden materiaalia, mutta missään niissä, ei ollut mitään poikkeavaa.
Kaksikko oli vetäytynyt tupakka paikalle, mietteliään oloisena. Pomo oli antanut tehtäväksi käydä läpi turvakameroiden materiaalia, mitä tosiaan riitti.
– Voitko sinä käsittää tätä? kysyi Seija pitkän hiljaisuuden jälkeen.
– En yhtään enempää, kuin sinäkään. Kontion teoria kuulostaa kyllä loogiselle.
– Miksi sitten, mitään ei näy missään?
– Meiltä on jäänyt jokin asia huomaamatta.
–Niin, luulisi edes jonkin valvontakameran kuvan napanneen jotain. Yhtyi Elmeri Seijan kommenttiin.
– Ellei siten ole niin, että tekijä olisi naamioitunut, aivan joksikin muuksi.
Elemerin ilme terästäytyi. – Ai niin kuin miten,
Seija veti nyt nikotiinia keuhkoin kiihtyneesti. – Me oletamme, että asialla on nainen, eikö niin? entä jospa tekijä pukeutuukin mieheksi.
Elmeri mietti tilannetta hämmästyneen oloisena. – Tuota siis, eli tarkoitatko että tekijä on nainen, joka pukeutuu mieheksi.
– Niin,
Elmeri vihelsi nyt hiljaa, asiassa saattoi hyvinkin olla totuuden siemen, joka olisi uusi tutkimuslinja lisää. Seija huomasi Elmerin huolestuneen ilmeen.
– Mitä mies miettii, noin ankarasti?
– Tätä juttua? Tämä juttu voi kääntyä vielä työteliääksi.
– No eikö ne melkein aina tämän suuntaiset jutut ole työläitä.
Pääsääntöisesti ns. normi henkirikos jutut selvisivät kohtuullisen nopeasti, kun taas toisaalta sitten tämän suuntaiset jutut, joissa oli syytä olettaa, että tekijänä saattoi olla sarjamurhaaja, oli huomattavasti paljon vaikeampia selvittää.
– Eiköhän mennä? Otsolla on jotain asiaa, koko porukalle.
Kontion tiimi oli kokoontunut neuvotteluhuoneeseen, jopa Uuno ja Laukka oli ehtineet paikalle.
– Ihmettelette varmaan miksi kutsuin teidät paikalle, asia on nimittäin niin, että ylempien tahojen käskystä. Tätä sarjamurhaaja juttua ei enää tutkita, tai me emme enää tutki.
Otson ilmoitus asiasta löi ällikällä kaikki paikalla olijat, kun nämä ihmettelivät tilannetta, kunnes Seija puki sanoiksi, sen mikä oli kaikkien huulilla.
– Miksi ihmeessä keskeyttää jutun tutkiminen tässä vaiheessa? kun kaikki tietää, että tämä ei jää tähän.
Kontio katseli hetken taulua, jossa oli vieläkin piirros edellisestä palaverista. – Sitä teidän pitää kysyä Ylermiltä, joskaan ei se mitään auta.
– Pitäähän asiaan jokin syy olla?
– Niin onkin, ja kyse on ainoastaan yhdestä asiasta, nimittäin politiikasta. Otso totesi vakavalla naamalla.
– Jokin taho on sotkeutunut juttuun ja nyt on iskenyt paniikin poikanen päälle. Siitä tässä on kyse.
Paikalla olijat katselivat hetken toisiaan. ¬– Entä nyt sitten?
– Toimitatte loppuraportin Ylermille.
– Meidänkö pitäisi keskeyttää tutkimukset, kun joku hullu heiluu skapellin kanssa vapaana? Ei helvetti sentään. Totesi Laukka ja muut yhtyivät siihen.
– Tuon minä halusin teiltä kuullakin, nimittäin jos herrat meinaa, että juttu jäisi tähän, niin siinähän muuten erehtyvät ja pahasti. Teistä minä en tiedä, mutta minä aion jatkaa jutun tutkimista, hmm ”epävirallisesti”
– Ei onnistu ilman meitä pomo, sillä minä ainakin olen mukana.
Otso katseli alaisiaan, jotka kaikki oli yhtä mieltä asiasta.
– Siinä tapauksessa pidetään matalaa profiilia, teletunniste tietoja ei voida hyödyntää, ainakaan virallisesti...Totesi Otso, luoden samalla merkittävän katseen Elmeriin, joka oli oikea velho tietotekniikassa.
– Hemmetti pitäähän jokin keino olla. Noitui nyt puolestaan Seija
– Pelkäänpä ettei ole, totesi Kontio, meidän ei auta muu kuin odottaa...
– Että joku menettää pallinsa ohella, myös henkensä.
Laukka huomasi Elmerin huolestuneen ilmeen, kun tämä pyöritti kynää sormissaan.
– Kakista ulos, mitä ajattelit.
– Niin sitä vaan mietin, että tekijän täytyy olla melko etevä, aivan kuin tekijällä olisi kirurgin koulutus taustalla.
Elmerin esiin tuoma seikka sai muut mietteliääksi. – Kieltämättä tuossa teoriassa on perää, tuumasi puolestaan Uuno
– Jätetään asian murehtiminen toiseen kertaan, nimittäin juttuahan ei enää tutkita. –Teistä en tiedä, mutta minä ainakin tahtoisin tietää, mikä tämän poliittisen kuvion takana oikein on.
Samalla hetkellä sisään huoneeseen asteli Sirkka kopisevin koroin. – Isopäällikkö pitää virallisen, koko asemaa koskevan tiedonannon puolen tummin kuluttua.
– Jonkun pitäisi mennä sinne edustamaan team Otsoa, kuka menee? Jaahas, vedetäänkö pitkää tikkua vai onko vapaaehtoisia?
– Vapaaehtoisa ei kyllä ole, mutta minä voin mennä totesi Uuno.
4. Luku
Julia katseli itseään peilistä, ollen tyytyväinen näkemäänsä, pitkät vaaleat hiukset, korosti hänen kuvauksellisia kasvojaan, isot siniset silmät tuikkivat kuin kaksi tähteä. Oman kivan lisäyksen aiheutti alati kasvava jännitys illan deitti tapaamisesta, sillä hän oli deittailut erään keski-ikäisen miehen kanssa jo jonkin aikaa, mies oli ollut sugar daddy jonkin aikaa, ja sponsoroinut Juliata melko avokätisesti eri yhteyksissä. Julialle tämä kaikki oli, helvetin tuttua.
Mitä enemmän hän oli miestä torjunut, sitä kiinnostuneemmaksi mies oli käynyt. Julia hykerteli ajatuksesta, sillä hän oli avaimenhaltijana kyseiselle miehelle, ja tänään mentäisiin Julian ehdoilla. Kiihkeän viikon vietto paikasi oli valikoitunut, mukavan oloinen pieni metsästysmaja.
Miehen salaisena toiveena oli dominna tyyppinen roolileikki, mikä sopi Julialle oikein hyvin. Viikonlopun leikistä Julia sai varsin mukavan suuruisen summan, kylmää kahisevaa.
Julia oli antanut sähköpostitse tarkat ohjeet, tavaroista, jotka miehellä tuli olla mukanaan, muutamaan kertaan mies oli anonut naisen puhelinnumeroa, jota tämä ei kuitenkaan ollut antanut.
Sen verran Julia oli tehnyt salapoliisin työtä, että tiesi miehen taustoista hieman, esim. sen, että mies oli varattu, tosin parisuhde oli miehen kertoman mukaan kylmä.
Juliata ei tämän suuntaiset asiat juurikaan kiinnostaneet, pääasia oli, että hän oli saanut otteen miehestä, joka toimi sponsorina.
Täsmällisesti, kuin, Sveitsiläinen kello, mies tuli noutamaan naista. Mies ei meinannut pysyä housuissaan, nähdessään Julien seksikkäässä asussa.
Julia yritti rauhoitella miestä parhaansa mukaan, ja teki lopulta miehelle asian selväksi. Säännöt olivat yksinkertaisen selkeät, mies olisi Julian omaisuutta viikon ajan, mikä merkitsi täydellistä kuuliaisuutta, vallankin kun nainen oli muistuttanut olevan avaimen haltija. mies oli lukinnut itsensä neljä viikkoa aiemmin. Lukittuna oleminen oli helppoa, sillä miehellä, ei ollut mitään tekemistä oman vaimonsa kanssa.
– Ehditkö jo odottaa minua? kysyi mies, kun Julia nousi autoon.
– En toki, tein viime hetken valmisteluja, onko sinulla kaikki mukana, kuten sovimme?
– Kaikki on mukana.
– Naisen ilme muuttui nyt kylmän jäätäväksi kumartuessaan miehen puoleen, sipaisten sitten miehen poskea, jota seurasi tiukka sivallus. – hyvä poika, tästä lähtien, olen muuten miss Julia, onko selvä?
Mies ymmärsi heti pelinhengen. – Selvä on miss Julia.
Julia kumartui uudelleen miehen puoleen ja sipaisi sitten miestä haaroista. Miehen vartalo värähti samalla hetkellä.
– Mikäli olet oikein kiltti, niin saatat päästä helpommalla, mutta jos olet oikein ”tuhma”, niin saat tuntea sen kyllä.
Päästyään perille, mies sytytti heti takkaan tulen, Julian vaihtaessa ylleen domminan asun, joka oli mustaa nahkaa. Varsin nopeasti tunnelma sekä lämpötila nousi ylös mökissä. Mies oli kuoriutunut omista vaatteista ja seisoi naisen edessä lukittuna nakupellenä.
Julia puristi miestä takamuksesta niin että terävät kynnet upposivat valkoiseen ihoon.
5. Luku
Ylermi Nygren kohenteli kravattiaan kuin olisi ollut linnanjuhlissa konsanaan, ympärillään joukko tyhjän päisiä marionetteja, jotka pokkuroivat sinne tänne, aina tilanteen mukaan. Tietenkin mukana oli uteliaan ihmisen tietolähteitä eli toimittajia, sekä sitten aseman henkilöstä siivoajista pikkupomoihin saakka. Lisäksi Ylermin seurassa, oli pari muuta henkilöä, joita Uuno ei tunnistanut.
Kellon tullessa kolmetoista, Ylermi aloitti puheensa.
– Kaikki on varmaan tietoisia viimeaikaisista järkyttävistä tapahtumista. Saliin tuli nyt kohahdus, ja Ylermin tuli korottaa ääntä, jotta se olisi kantautunut hälinän yli. ¬– Pyydän hiljaisuutta. Paniikkiin ei ole syytä, olemme saaneet joitain tietoja tekijästä, mutta tutkinnallisista syistä, siitä asiasta ei sen enempää. Tämän info tilaisuuden tarkoituksena on hälventää sitä arvostelua ja kritiikkiä, joka poliisia kohtaan on osoitettu asian tiimoilta. Lisäksi voin todeta, että kyseisen tapauksen tutkinta siirtyy keskusrikospoliisille ja tästä asiasta meille on kertomassa Visa Koivu keskusrikospoliisista, joten pitemmittä puheitta, minä luovutan puheen vuoron Visa Koivulle.
Visa Koivu rykäisi ennen aloittamista. – Niin kuten te kaikki kuulitte poliisihallinnon johto, on määrännyt keskusrikospoliisin tutkimaan juttua. Käytännön operatiivista tutkintaa, johdan minä yhdessä alaisteni kanssa, yhteistyössä paikallispoliisin kanssa.
– Kysymyksiä, olkaa hyvä?
– Sarjamurhaajan jäljiltä on kolme vainajaa, onko tekijästä saatu mitään tietoa?
– Tutkimusten tässä vaiheessa, ei voida ottaa asiaan kantaa.
– Joidenkin tietojen mukaan uhreilta olisi viety sukukalleudet mukanaan, voitteko vahvistaa tämän?
– Kuten edellä todettiin tutkimuksia sivuaviin kysymyksiin ei voida ottaa kantaa tässä vaiheessa.
– Kysymys Visalle? Onko taustalla poliittisia vaikuttimia tutkintajohtajan vaihdokseen ja nimeämiseen, vallankin, kun tiedämme sinun toimineen nimismiehenä susirajan tuolla puolen, sikäläisellä polisi asemalla.
Visa lehahti punaiseksi, ja tämä ryki hetken. – Eiköhän ole parempi keskittyä tässä vaiheessa kyseisen jutun tutkimiseen, kuin vatvomiseen poliittisista vaikuttimista.
– Jollei ole enempää kysyttävää, niin infotilaisuus on päättynyt.
– Yksi kysymys Visalle, viihdyitkö susirajan tuolla puolen?
Visa katseli väkijoukkoa, mutta kysyjästä ei näkynyt jälkeäkään. Sen sijaan puheen sorina yltyi entisestään.
”Tämä tilaisuus on nähty” Ajatteli Uuno poistuessaan ulos salista, painuen suoraan tupakkikatokseen, jossa oli sama nainen, joka oli kysynyt Visalta, tämän viihtymistä.
– Täyty lähteä tupakille sisältä, totesi uuno huolettomasti.
– Joo, ei viitsinyt jäädä kuuntelemaan moista paskan jauhantaa.
– Ai onko kokemusta?
– Paskan puhumisesta vai puhujasta?
– No vaikka kummastakin.
– Ihan tarpeeksi.
– Toimittajako?
– Ei sinne päinkään, sinä? – Kyttäkö?
Uuno tyytyi nyökkäämään hieman, – Joo.
Nainen katseli hetken miestä, kun tämä veti nikotiinia keuhkoihin.
– Visa taisi napata jutun sinulta?
Mies terästi nyt huomiota. – Mistä arvasit?
– Naisen vaistoa. totesi Nina huolimattomasti.
– Miten sinä muuten onnistuit tulemaan tänne? tilaisuuteen yleensä.
– Uteliaisuus ja minulla on tuttuja.
– Ai tunnetko tuota Visan?
– Sanotaanko, että tarpeeksi hyvin.
– Onko pätevä äijä?
Nainen kohautti olkapäitään, ja sytytti uuden sätkän palamaan. – On se, pätevä äijä, sotkemaan kuvioita.
– Mitä arvelet jutusta?
– Onneksi ette enää tutki juttua, Visa ja kumppanit haukkaavat paskaa, kuten ennenkin.
– Kuka oikein olet?
Nainen kaivoi korttinsa esiin.
– Tämä on ilo ja kunnia minulle, oletko tutkimassa jotain...mahdollisesti?
– En sen kummemmin, satuin olemaan maisemissa, niin ajattelin poiketa.
– Onko sinulla kiirettä, tarkoitan maistuisiko kahvi?
– Mikäpä kiire tässä nyt on, puolivalmiissa maailmassa.
– Siinä tapauksessa mennään sisään.
Nina tumppasi sätkän ja lähti hieman ontuen seuraamaan miestä. Uuno johdatti pieneen kahvihuoneeseen. Jossa Kontion tiimi oli juomassa päivä kahvia.
– Sinunhan piti olla info tilaisuudessa, ja tulet vieraan kanssa mitään kertomatta, velmuili Otso, – tarjoa nyt vieraalle sentään kahvia.
– Ei tarvitse, minä voin ottaa itse totesi Nina ja marssi rennosti kahvikeittimen luokse. Paikalla olijat ei oikein tienneet mitä sanoa. – Tässäkö on aseman tehoryhmä? Nina kysyi ja leikkasi painostavan hiljaisuuden.
– Tässäpä hyvinkin. totesi Otso virnistäen, niin minä olen Otso, Seija, Laukka, Elmeri, Uuno, johon sinä olet jo tutustunutkin.
– Tervehdys vaan kaikille, niin ja minä olen Nina Mäkipää, ohikulku matkalla, kun tämä Uuno houkutteli minut kahville.
– Sinäkö olet se Nina, joka joidenkin tietojen mukaan sai jokunen aika sitten osuman selkään? Kysyi nyt puolestaan Elemeri
– Ikävä kyllä, sama henkilö. Teiltä sitten vietiin juttu, jota olitte tutkimassa?
– Niinhän tuossa sitten kävi, oikeastaan yllätys olisi, ollut jos ei olisi viety, tai ettei kuviossa olisi ollut jotain takana. Totesi Otso vakavana.
– Ette te siinä mitään menetä, rumajuttu kaikkinensa ja vielä rumemmaksi juttu tulee käymään.
– Mistä tiedät?
– Tiedänpähän vaan on, meinaan osunut kohdalle paska juttuja ihan tarpeeksi.
– Kerroit tuntevasi tämän uuden tutkinnanjohtajan, tämän Visa Koivun.
– Aivan tarpeeksi hyvin, hän tunaroi aikoinaan kuvionsa totaalisesti ja minä passitin hänet pohjoiseen.
– Sinäkö se olit?
– Minä. Oikeastaan minä tulin varoittamaan teitä. Nimittäin tätä juttua on lähes mahdotonta voittaa.
– Pitäisikö meidän muka antaa sen hullun riehua miten tahtoo? Kysyi nyt puolestaan Seija
– Ei tietenkään, jaahas, jos sitä lähtisi jatkamaan matkaa, olkaa helvetin varovaisia, kun tutkitte juttua, teillä saattaa olla vastassa ties vaikka minkä moinen psykopaatti.
– Entä sinä itse? Toimitko vielä virantoimituksessa?
– En sitten haavoittumisen jälkeen, nykyään olen freelancer. Mitenkä niin?
– Tuli vaan mieleen, ei sen kummempaa
Ninan poistuttua hiljaisuus laskeutui kahvitilaan, kunnes Seija katkaisi hiljaisuuden. – No olipahan melkoinen tapaus tämäkin. Tunteeko teistä tuota naista kukaan?
Kaikki pudistelivat päätään, ¬– Täytyy kyllä myöntää, hieman erikoinen persoona kyllä oli.
– Elmeri tiedätkö sinä asiasta jotain?
Elmeri, jonka ajatukset haahuilivat tunteiden ja ajatusten erämaassa, palasi nyt todellisuuteen. – Niin mitä? – niin tuota tosiaan, no sen mitä nyt olen lukenut ja kuullut, joidenkin arvioiden mukaan oli kuulema saanut luodinselkään, tekijää ei koskaan tavoitettu ja tutkimukset oli päättyneet hyvin lyhyeen. Eräiden tietojen mukaan ampuja kuului erikoisyksikköön ja että teko olisi ollut mittatilaus työ. Tätä asia ei kuitenkaan koskaan pystytty todistamaan.
– Miksi ihmeessä erikoisyksikkö olisi puuttunut peliin.
– Hyvä kysymys, jota voi jokainen miettiä. Ilmeisesti välikohtaus liittyi jonkin paska juttuun, jonka tämä eukko oli ratkaissut.
– Eli kovan luokan tekijä?
– Aivan taatusti, ja kaikesta päätellen taitaa olla enemmän munaa, kuin yhdelläkään sällillä tässä laitoksessa.
Kontio mietti hetken tilannetta, ”Helvetti sellaiselle olisi käyttöä tässä ryhmässä”.
– Antoiko hän kenellekään teistä käyntikorttia?
– Minulle, eikä edes tarvinnut pyytää, kun antoi automaattisesti. Totesi nyt puolestaan Uuno.
– No leuhki, nyt siinä, ei sinulla ole mahiksia kuitenkaan. Vinoili Laukka Uunolle, joka oli poikamies.
– Ei sitä koskaan tiedä.
Otso otti toisen kupin kahvia ja mietti hetken tilannetta ja sitten alaisiaan. – Mitä sanotte, jos kysytään Nina tutkimuksiin mukaan?
Kontion alaiset keskustelivat hetken. – Sopii meidän, puolesta Seija totesi, muiden nyökytellessä mukana. – Vaan suostuisikohan hän ja onko tarpeeksi luotettava.
– Uskoisin suostuvan ja vaikuttaa melko rempseälle tapaukselle, ei sellaiselle, joka tekee toista ja puhuu toista. Puheista päätellen on saanut tarpeekseen paskajutuista.
