Mikael katsoi auton ikkunasta hitaasti ohi leijailevia lumihiutaleita, illan pimeys oli jo alkanut laskeutumaan saaren ylle. Olavi ajoi hitaasti pitkin katulamppujen valaisemaa jäistä tietä. Juhani oli suostutellut hänet viemään heidät mökilleen. Olavi ei ollut ilmoittanut poliiseille mökin sijainnista joten Mikael ja Juhani saisivat tutkia paikkaa rauhassa.
"Kertoiko Eetu sinulle mitään menneisyydestään?" Mikael kysyi Olavilta varovasti. "Kuinka niin?" Olavi kysyi. "Oliko hänellä vihamiehiä tai oliko hän tehnyt menneisyydessään mitään minkä takia hän olisi voinut menettää henkensä?" Olavi mietti hetken ja pudisti sitten päätään. "Ei, en muista hänen maininneen mitään sellaista." Olavi vastasi. "Muistaakseni hän kertoi työskennelleensä ulkomailla kunnes päätti palata Suomeen. Hän haki töitä poliisina ja vuokrasi mökkini asunnokseen." Olavi kertoi Mikaelille. "Onko siihen aina syytä, miksi hyvät miehet tapetaan?" Olavi kysyi. "Ei, ei aina mutta nyt meillä on syytä epäillä ettei Eetun kuolema ollut sattumaa." Juhani sanoi. Mikael vilkaisi takapenkillä istuvaa Juhania ja kysyi sitten taas Olavilta: "Eräs Eetun tuntenut poliisi jonka kanssa keskustelimme, puhui myös Eetusta ystävällisesti. Voisitko kertoa meille minkälainen hän oli?" Olavi hymyili surullisesti vastatessaan: "En edes tuntenut häntä mutta hän oli aina ystävällinen ja kohtelias. Joskus hän auttoi minua kauppakäynneissä, vanha vamma nimittäin." Olavi sanoi taputtaen vasenta jalkaansa. "Hän vitsaili paljon muttei kuitenkaan hymyillyt, se oli kummallista. Välillä hän vaipui ajatuksiinsa niin ettei kuullut enää yhtään mitään." Mikael nyökkäsi mietteliäänä.
Juhani vilkaisi jälleen ulos takaikkunasta ja kumartui sanomaan Mikaelille: "Tuo auto on roikkunut perässämme siitä asti kun lähdimme hotellilta." Mikael vilkaisi sivupeiliin ja näki parikymmentä metriä takana tulevan harmaan auton. "Miksi joku seuraisi meitä?" Olavi kysyi vilkaisten Juhania taustapeilistä. "Eihän kukaan ole voinut kuulla keskusteluamme?" Mikael pohti. Juhani pudisti päätään sanoen: "En nähnyt kenenkään seuranneen meitä ulos ravintolasta." "Ehkä hän vain sattuu ajamaan samaan suuntaan?" Mikael ehdotti katsoen autoa peilistä. "No se selviää pian." Olavi totesi irrottamatta silmiään tiestä. He ajoivat tietä eteenpäin vielä noin kymmenen minuuttia kunnes Olavi käänsi auton pimeälle metsätielle. Auto tärisi ajaessaan eteenpäin kuoppaista tietä. Mikael ei kyennyt näkemään muuta kuin auton etuvalojen valaiseman tien ja sitä ympäröivät tiheässä olevat synkät ja lehdettömät puut. Hän vilkaisi peiliä eikä nähnyt heidän takanaan ketään.
"Olemme perillä." Olavi sanoi ajaessaan ulos metsästä ja pysäyttäessään auton tien viereen. Mikael astui ulos autosta ja värisi kylmän viiman puhaltaessa hänen kasvoilleen. He olivat saapuneet pienelle ranta niitylle. Mikael tutki korkeita lumisia puita ja rannan lähellä olevaa jäätynyttä vettä. Lopulta hänen silmänsä pysähtyivät parinkymmenen metrin päässä olevaan lumen ympäröimään mökkiin. "Mennään sisälle ennen kuin jäädymme tänne." Juhani sanoi hieroen käsiään kylmissään. Mikael nyökkäsi ja lähti tarpomaan lumen läpi kohti mökkiä. "Mieluummin jättäisin menemättä kuolleen miehen asuntoon." Mikael kääntyi ympäri ja katsoi jännittyneen näköistä Olavia. "Tarvitsemme avaimen." Juhani sanoi. Olavi nyökkäsi ja heitti Mikaelille mökin avaimen. Mikael ja Juhani lähtivät kävelemään kohti mökkiä Olavin jäädessä seisomaan lumisateeseen auton ulkopuolelle.
Mikaelin lähestyessä mökkiä hän huomasi kiinni vedetyt verhot ikkunoiden takana. Savu kohosi mökin savupiipusta pieninä kiehkuroina lumipyryyn. Mikael tarttui oven kahvaan avatakseen sen avaimella mutta vilkaisi Juhania hämmästyneenä oven auetessa ammolleen. "Ehkä hän unohti oven auki?" Juhani sanoi astuen sisälle mökkiin Mikaelin seuratessa perässä olkiaan kohauttaen.
He astuivat pieneen eteiseen, jonka naulakossa roikkui takkeja. "Katsotaan löydämmekö me mitään hyödyllistä." Mikael sanoi ja lähti kävelemään Juhanin kanssa lyhyttä käytävää pitkin. "Huomenna poliisit ovat todennäköisesti jo löytäneet paikan joten etsitään rauhassa kun kerran olemme täällä ensimmäisinä." Juhani nyökkäsi mutta pysähtyi sitten pakoilleen avattuaan yhden huoneen oven ja sanoi hitaasti: "Oletko varma siitä että olemme ensimmäisiä täällä?" "Kuinka niin?" Mikael kysyi astuessaan Juhanin viereen. Mikael katsoi Juhanin vierestä olohuonetta, jonka hyllyköt oli kaadettu ja hyllyt vedetty paikoiltaan ja niiden sisällöt levitetty ympäri huonetta. "Voi saatana..." Mikael henkäisi. Juhani oli astumassa olohuoneeseen mutta Mikael pysäytti hänet sanomalla: "Älä vaivaudu, hän joka tutki tuon huoneen tuskin jätti mitään meille hyödyllistä." Mikael käveli eteenpäin seuraavaan huoneeseen.
Hän katseli ympärilleen tutkien keittiötä. Keittiö oli täysin puhdas ja kaikki tiskit oli tiskattu. Kaapissa oli hieman leipää ja lattialle oli levitetty punainen matto. Mikael ei huomannut keittiössä mitään erikoista ja oli juuri menossa tutkimaan muita huoneita kun hänen katseensa osui pöydälle lojuvaan kirjekuoreen. Mikael nosti kirjekuoren käteensä ja kirje tipahti pöydälle sen sisältä. Hän pani kuoren pois ja alkoi lukemaan kirjettä. Kirje oli kirjoitettu nopeasti ja suttuisesti.
Hei! Olen onnistunut selvittämään missä olesket tällä hetkellä. Luotettava henkilö toimittaa tämän kirjeen perille ja toivon mukaan saat tarpeeksi aikaa valmistautua. He ovat jäljilläni ja minulle on heistä vain parin päivän etumatka. Pelkään että pian he löytävät sinutkin jonka takia tulen saapumaan Hailuotoon itsenäisyyspäivää seuraavana päivänä. Pakkaa tavarasi ja tavataan luotsihotellilla neljän jälkeen. Suomi ei ole turvallinen paikka meille kuten hyvin tiedät joten meidän täytyy vaihtaa maisemaa. Pelkään että vuokraisäntäsi tietää liikaa ja hänet täytyy tappaa, ennekuin lähdemme. Polta tämä kirje ja nähkäämme pian.
T: Ystäväsi KL
"Se harmaa auto..." Mikael kohotti katseensa kirjeestä Juhanin järkyttyneisiin kasvoihin. "Olavi!" Mikael huudahti lähtiessään ryntäämän kohti ovea Juhani kannoillaan. Mikael kuuli laukauksen ennen kuin pääsi ovelle. Hän työnsi oven auki ja näki kuinka Olavin ruumis romahti verisenä lumeen harmaan auton ajaessa pois. "Ei ei ei!" Mikael huusi juostessaan Olavin luokse. Hän painoi kädellään Olavin verta vuotavaa rintaa kokeillessaan toisella kädellä tämän pulssia. Olavi katsoi häntä mitään näkemättömillä silmillään ja mumisi jotain. Mikael pani korvansa Olavin suun eteen muttei kuullut tämän viimeisiä sanoja ennen kuin Olavin pää retkahti taakse. Juhani laskeutui Mikaelin viereen ja sulki Olavin silmät. "Hae se kirje pöydältä..." Mikael sanoi nousten seisomaan ruumiin viereltä. "Me lähdemme nyt."
