Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Jännitys & toiminta Paksun pandan salaisuus: 4
QR-Code dieser Seite

Paksun pandan salaisuus: 4 Hot

Heikki heräsi siihen, että yksi hänen viinapulloista murskaantui hänen ja seinän väliin.
Heikki parahti tuntiessaan lämpimän vodkan valuvan selkäänsä pitkin.
Ensimmäisenä Heikki mietti missä oli, hän tunsi alustansa liikkuvan allaan. Hän kuuli moottoreiden jyrinän seinien läpi, jos niitä edes oli.
Lopulta Heikki kykeni äänistä päätelleen arvaamaan olevansa autossa. Silloin auto heilahti ja Heikki oli vähällä oksentaa. Hän onnistui nielemään pahan maun takaisin. Heikki iskeytyi seinään ja hapuili kädellään ympäriinsä. Heikin käsi osui johonkin ja hän tarttui siihen. Hänen karvainen tassunsa oli vähällä irrota mutta Heikki puristi kovempaa pysäyttääkseen heittelehtimisensä.
Silloin auto tuntuu saapuvan tasaisemmalle maalle ja Heikki istuutui seinää vasten ja mietti.
Heikki oli sekaisin ja peloissaan.
Hän oli päättänyt pukeutua pandaksi, mennä korkeasaareen ja yllättää ystävänsä, mutta nyt hän oli herännyt siihen että hänet oli tungettu jonkun auton tavaratilaan ja nyt häntä vietiin jonnekin.
Miksiköhän joku haluaa kaapata pandan? Heikki mietti, sillä pandaksihan hän oli pukeutunut. Auto pysähtyi ja Heikki nousi välittömästi seisomaan jännittyneenä.
Auton ulkopuolelta kuului puhetta jota Heikki ei kyennyt ymmärtämään ja hän oli vähällä laskea alleen. Silloin ovi aukesi ja Heikki oli sokaistua valosta.

Arvostelut

Käyttäjien arvostelu: 2 käyttäjä(ä)

Arvosana 
 
1.8  (2)
Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Paksun pandan salaisuus: 4 2018-04-07 17:41:16 KimiK
Arvosana 
 
1.5
KimiK Arvostellut: KimiK    April 07, 2018
Top 50 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Kun keskiössä on Heikki, ei sitä nimeä tarvi toistella, vaan sen voi korvata "hänellä" kuten olet välillä hyvin tehnytkin. Lyhyt teksti ja Heikin mainitsit ainakin 13 kertaa.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
Paksun pandan salaisuus: 4 2018-04-02 15:22:48 TarraLeguaani
Arvosana 
 
2.0
TarraLeguaani Arvostellut: TarraLeguaani    April 02, 2018
Top 10 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Ja edelleen liian lyhyitä pätkiä luvuiksi tai erillisiksi postauksiksi.

Nyt alkaa kuitenkin juoni kehkeytyä selkeämpään suuntaan, joten vähän lisäpisteitä siitä. Ihan hyvää kuvailua, tätä pätkää et ole kirjoittanut ihan niin kiireessä ja harkitsemattomasti kuin pari aikaisempaa lukua. Mutta silti aivan liian lyhyt.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS