12. Luku
Leopold Legres seisoi kuin koulupoika Edith Honebelyn luona, tämän työhuoneessa.
―Rohkenen aavistaa, että olet edistynyt tutkimuksissa vai kuinka?
―Aavistuksesi osui oikeaan madame, tosin ymmärrettävistä syistä johtuen en mielelläni toisi vielä aivan kaikkea julki.
―Hyvä tavaton, kai sinä ystävä hyvä voit jotain tuoda esiin.
―Clementsin kuolema ei olut tapaturma, vaan hän kuoli viinipullossa olleeseen myrkkyyn.
―Tavaton, sehän tarkoittaa, että se oli murha.
―Niin madame.
―Tästä tulee vielä hirveä skandaali ja sir Arhur Honebelyn nimi vedetään lokaan. Mitä nyt sitten tapahtuu?
Leopold oli hetken vaiti.
―Lady Edith, tahtoisin viettää vapaapäivän ja hoitaa muutaman tärkeän asian kaupungissa, niin jos se käy?
―Totta kai sopii, saat autonkuljettajani käyttöösi.
―Voi olen siitä kovin kiitollinen, jos se on mahdollista.
―Totta kai on Leopold hyvä.
Mies poistui huoneesta valmistelemaan lähtöä, sillä oli monta asiaa, mitä piti hoitaa. Hänellä oli ensiksi tapaaminen Paul Lernonin kanssa ja sen jälkeen Edith Honebelyn sijoitusneuvonantajan kanssa pankissa.
―Ah siinähän te olettekin, olen niin etsinyt teitä. Kuului ääni takaa, ääni josta ei voinut erehtyä.
―No mutta Alicia Alligton, mistä te siihen tupsahditte?
―No mutta Leopold, pitäisihän sinun tietää, että olen nopea liikkeinen, ja sitä paitsi kuulin sinun lähtevän kaupunkiin ja ajattelin.
―Lähteä mukaan, niinhän?
―Niin, voi Leopold minä olen niin masentunut, minä riudun tänne. Nainen huokaili teatraalisesti, pyyhkäisten samalla hiuskiekuraa.
―Mutta arvon lady, onko se soveliasta?
―Höpsis, tietenkin on, miksi ei olisi.
―No hyvä on, lähtö kahdenkymmenen minuutin kuluttua.
Alicia poistui ripeästi yläkertaan. Leopold sen sijaan hieroi leukaansa, häntä ei lainkaan innostanut ajatus Alician läsnäolosta, toisaalta tässä oli oivallinen tilaisuus saada tältä ehkä tietoja.
Hetkeä myöhemmin molemmat henkilöt istuivat auton takapenkillä, Leopold tarkasteli vaihvikaa naisen pukeutumista. Kaikesta näki, että naisella oli kallis maku, olemus puolestaan oli huolettoman rento, ehkä jopa liioitellun rento, kaiken tapahtuneen jälkeen.
―Tämäpä sattui vallan oivallisesti, luoja miten ikävystynyt olinkaan, mikä sai Leopoldin lähtemään kaupunkiin?
―Minun on hoidettava muutama tärkeä juttu. Entä te lady, onko teillä erityisiä suunnitelmia mielessä?
―Minullako? Ei toki, tahdoin ainoastaan vaihtelua ja seikkailua.
50
―Lady Alligton te elätte vaarallista elämää.
―Vaara on kuulunut elämääni pikkutytöstä lähtien.
―Saanko tiedustella erästä asiaa, mitä en käsitä.
―Niin?
―Miten taikuri saa apulaisen sahattua kahtia?
Nainen naurahti
―Anteeksi, ei ollut tarkoitus loukata. Parahin Leopold kaikki ei ole sitä miltä se näyttää.
―Ahaa, eli illuusiota.
―Juuri niin.
Puolta tuntia myöhemmin kaksikko saapui kaupunkiin.
―Meneekö Leopoldilta kauan asioiden hoidossa?
―Muutama tunti ehkä kolme neljä.
―Ah, vallan mainiota, minä ehdinkin käydä sitten katselemassa hieman uusia vaatteita.
Joakim, Edithin autonkuljettaja pysähtyi pääkadun kulmaan, missä Alicia Alligton jäi pois kyydistä.
―Tulemme kolmen ja puolen tunnin kuluttua tähän samaan paikkaan, hakemaan teidät.
―Sehän on vallan mainio ajatus. Alicia totesi iloisesti.
―Kuljettaja, ajakaa tähän osoitteeseen. Leopold totesi ja ojensi paperilapun kuljettajalle
―Hyvä on sir.
Muutamaa minuuttia myöhemmin Leopold Legress seisoi harmaan toimiston odotusaulassa. Tuskin mies oli ehtinyt istuutua kun nuori virkaintoisen oloinen konstaapeli oli tullut tämän luokse.
―Sir, kuinka voin palvella sir?
―Minulle on tapaaminen Paul Lernonin kanssa.
―Odottakaa tässä, käyn ilmoittamassa teidät.
Samalla hetkellä käytävältä kuului jämäkkä komento.
―Ei ole tarpeen Jones, saattakaa tulija luokseni.
Leopold nousi ja seurasi nuorempaa konstaapelia toimistoon, jossa Paul odotti tätä.
―Saapumisesta päätellen sinulla on jotain kerrottavaa, olenko oikeassa?
―Olet vallan oikeassa, nimittäin on minulla. Erinäisten vaiheiden jälkeen sain käsiini Edith Honebelyn laatiman jälkisäädöksen.
―Mitä, ihanko totta.
―Kyllä vain, miten täällä päässä?
―Viinipullossa ollut myrkky on tunnistettu, samoin kun viinin valmistaja mistä Helmut Dowel oli tilannut kyseisen viinierän.
―Onko mitään tietoa miten myrkky oli viiniin joutunut?
―Siitä on olemassa erinäisiä teorioita, joista erään tahtoisin tarkistaa.
―Olen pelkkänä korvana.
―Ajattelin, että voisimme käydä jututtamassa kyseistä viinin valmistajaa.
51
Hardon/Rousenbergin tuotantolaitos sijaitsi kaupungin itäisellä puolella, alue oli tyypillinen tuotantolaitosalue, jossa oli monipuolista toimintaa. Alue oli tunnettu varsin kirjavasta ja sekalaisesta asukaskannastaan.
Viinijalostamon päämaja sijaitsi katutasolla. Leopold katseli hieman rähjäistä rakennusta, jonka parhaat päivät oli auttamattomasti ohi. Kaksikko asteli sisään, heitä vastaan iski käymisprosessin etova tuoksu, jopa lähes kaiken kokenut ja nähnyt Leopold painoi nenäliinan vasten kasvojaan.
Keski-ikään ehtinyt hieman elämää nähnyt sihteeri tuli heitä vastaan.
―Niin, kuinka voin olla avuksi?
―Tahtoisimme jututtaa pääjohtajaa.
―Ikävä kyllä hän ei ole paikalla, mutta kenties laatupäällikkö Ken Howard voi olla avuksi.
―Ah, vallan mainiota, voimmeko tavata häntä.
―Totta kai, tätä tietä olkaa hyvä.
Nainen johdatti miehet pieneen huoneeseen, joka oli kuin pieni laboratorio. Pieni harmaapäinen mies kääntyi heitä kohti. Naisen esiteltyä tulijat, mies istuutui pöytänsä ääreen.
―Kuinka voin olla avuksi?
―Tahtoisimme kuulla hieman tästä erästä, sanoi Paul Lernon ojennettuaan pienenlapun.
―Ah, aivan, hmm Edith Honebely on Hardon/Rousenbergin huomattavimpia asiakkaita.
―Mitä osaat sanoa tästä valmistuserästä? Kysyi puolestaan Leopold Legress. Vilkaisten samalla Paul Lernonia joka loi paheksuvan katseen Leopoldiin.
―Kyseinen erä oli hieman erikoislaatuinen.
―Millä lailla?
―Kyseinen viini Red Savingnon burlee toimitetaan yleensä kahdenkymmenen neljän pakkauksissa, nyt sitä toimitettiin kaksitoista.
―Entä oliko tilauksessa jotain muuta erikoista?
―Ei oikeastaan, paitsi että korkkeihin ei laitettu vahasinettiä.
―Ei sinettiä, eikö se ole aika erikoista?
―On kyllä, koska yleensä pullot sinetöidään.
―Kuka teki tilauksen?
―Ikävä kyllä sitä en muista.
―Onko teillä ajan tasalla olevaa tilauskirjaa?
―Hyvänen aika, totta kai on. Tosiaankin siitä voinkin tarkistaa asian, sanoi mies ja meni kortisto laatikoiden luokse. Aa tässä se onkin. Tilaaja on ollut Helmut Dowel.
―Mainiota, vallan erinomaista, tämä riittääkin meille, kiitos valtavan paljon.
Miehet hyvästelivät maistettuaan ensin kehitys asteella olevaa uutta viiniä. Päästyään takaisin asemalle miehet nauttivat keskipäivän teestä.
―Mitä mieltä olet äskeisestä?
―Uskon miehen puhuneen totta, hieman jäi ihmetyttämään, miksi pulloja ei oltu sinetöity.
―Ehkä viinit oli tarkoitus tarjoilla heti.
―Ehkä niin, mutta kuitenkin. Leopold totesi epäilevästi.
―No kakista ulos mitä on mielessäsi.
―Oletetaan että tahtoisit myrkyttää korkkaamattoman viinipullon, kuinka sen sinä tekisit?
52
Paul Lernon mietti hetken.
―Poistaisin korkin ja kaataisin myrkyn pulloon, ja panisin korkin paikoilleen, mitenkä niin?
―Toimisi se noinkin, mutta korkkia ei saa uudelleen suljetuksi ja jos saisikin, niin siitä jäisi merkit.
Mies mietti hetken, sytyttäen tupakin palamaan.
―No miten sinä sitten tekisit?
―Hankkisin pienen neulan ja ruiskun, painaisin ruiskun neulan viinipullon korkin läpi ja pistäisin myrkyn pullon sisältöön, täysin huomaamaton toimenpide.
―Todellakin ja täysin huomaamaton, mutta kuka olisi voinut tehdä sellaista?
Leopold katseli ulos toimisto huoneen ikkunasta, kääntyen sitten Paulin puoleen.
―Mielestäni on ainoastaan kaksi henkilöä, jotka pystyisi siihen, nimittäin Sigfrid Dowel ja Alicia Alligton. Kummatkin on olleet sairaanhoitajia ja omaavat tarvittavan taidon, lisäksi kummatkin tuntee kemiallisia aineita.
Paul Lernon hieroi ajamatonta partaa, kieltämättä Leopoldin puheessa oli järkeä.
―Kieltämättä, saatat olla oikeassa, mutta kumpi? Sigfrid vaikuttaa hyvin aralle, joten siinä valossa on hyvin vaikea uskoa. Toisaalta Alicia Alligton on hienohelma, joka tuskin menisi viinikellariin, sitä paitsi keneltä hän olisi saanut avaimen? Sanoi Paul
―Ei pidä unohtaa, että Sigfrid on Helmutin vaimo, totesi puolestaan Leopold
―Se on kyllä totta. Hyvä tavaton, jos myrkky olikin tarkoitettu vaikka Helmutille, Paul huokaisi.
―Miksi ihmeessä? Ihmetteli nyt puolestaan Leopold Legress
―Käsitykseni ja tietolähteisiin nojaten Helmut Dowel on melkoinen naisten naurattaja.
―Mitä jos mentäisiin nauttimaan keskipäivän tee läheiseen kahvilaan.
Miehet istuutuivat lähinnä ikkunaa olevaan pöytään, josta oli oivallinen näkymä kadulle, missä ihmiset kulkivat edestakaisin.
―Sanokaapa oikeasti kuka te oikein olette mister Leopold Legress?
―Ikävä kyllä, en voi kertoa aivan kaikkea, on totta, että olen ollut armeijanleivissä komentajana, tiedusteluosaston päällikkönä.
Paul Lernon ähkäisi syvään.
―Hyvä luoja, niin minä hieman ajattelinkin. Milloin erosit? Niin jos saan olla utelias.
―Muutama vuosi takaperin, haavoituttuani. Entä sinä kauanko olet ollut tässä ihastuttavassa paikassa.
―Kunpa tietäisit, sanotaanko liian kauan.
Leopodin katsoessa ulos ikkunasta kadun toiselle puolelle, hän huomasi tutun hahmon tulevan ulos liikkeestä, jossa myytiin lääkevalmisteita sekä muita yrttejä. Naisen kävely tyylissä oli jotain tuttua, jonka Leopold oli nähnyt ennenkin.
Paul Lernon vilkaisi nyt miestä, joka oli poissa olevan näköinen.
―Mikä siellä on? Näitkö jonkun tutun?
53
―En ole varma, ehkä erehdyin varmasti henkilöstä. Sinä siis olet varma Clementsin myrkyttäjästä?
―Näillä tiedoilla mitä minulla on, olen valmis vangitsemaan Sigfrid Dowelin.
―Oletko aivan varma? Leopold kysyi.
―Olen.
―Hyvä on luotan ammattitaitoosi, onko sinulla kiire?
―Ei erityisemmin, ajattelitko jotain?
―Ajattelin että voisimme poiketa tuolla kadun toisella puolella olevassa rohdoskaupassa.
―Miksi ihmeessä?
―Tahtoisin tarkistaa erään asian, ja saatan tarvita apuasi.
―Hyvä on, voidaan poiketa.
Poltettuaan savukkeet miehet marssivat rohdoskauppaan. Miesten astuessa sisään ovesta, pyylevä nainen tiskin takaa tuijotti tulijoita tarkasti, tullen sitten näiden luokse.
―Niin, kuinka voin palvella sir?
―Tahtoisin tiedustella ostiko äskeinen madame jotain, ja onko hän käynyt aiemmin täällä?
―Sir, ikävä kyllä en voi kertoa sitä, sitä paitsi kuka te olette?
―Paul Lernon rikoskomissaari, totesi mies ja näytti samalla virkamerkkiään ja tässä on kumppanini Leopold Legress.
Naisen hämmästynyt ilme oli paljon kertova, kun hän yritti änkyttää jotain.
―Hyvät herrat, minä, minä en voi kertoa asiakkaittemme asioista, kuten hyvin tiedätte?
―Emme tiedä, voimmeko jututtaa kaupan omistajaa? Vai tekö olette tämän putiikin omistaja?
―Minäpä hyvinkin, sanoi nainen lievä ylpeys äänensävyssä.
―Siinä tapauksessa, ymmärrät varmasti, että keltainen lehditä olisi kovin innoissaan, jos saisi kuulla liikkeenne sotkeutuneen erääseen myrkytystapaukseen.
―Hyvä luoja, eihän se ole mahdollista?
―Hyvä rouva se taas riippuu ihan teistä itsestään. Kuten aiemmin tiedustelin, tunsitteko kyseistä naishenkilöä, joka poistui hetkin sitten, ja onko hän käynyt aiemmin asiakkaana?
Pyylevä myyjätär vilkuili sivuilleen, aivan kuin katsoakseen näkisikö kukaan sivullinen, tietämättä mitä sanoa.
―Hyvä on, minä kerron, kyseinen nainen on nimeltään Julia-Felice Alligton.
Miesten suut aukesi hämmästyksestä.
―Hyvä rouva, oletteko aivan varma?
―Sen hän ainakin ilmoitti nimekseen ja kirjoitti asiakasrekisteriin.
―Saammeko nähdä sitä?
―Totta kai, sanoi nainen ja haki sitten ison kirjan jossa oli asiakkaiden nimet täsmällisesti kirjattuna, sekä se mitä nämä oli ostaneet.
Leopold rykäisi Lernonin selän takana tahdikkaasti.
―Niin?
―Tuli mieleen, katsotaan onko kyseisestä henkilöstä merkintää muutamaa päivää aiemmin?
―Ei näy olevan.
54
―Onko tähän kirjaan merkitty kaikki asiakkaiden ostokset?
―Kyllä, paitsi ne ostokset jotka on luokiteltu äärimmäisen myrkyllisiksi, joihin on olemassa taas oma kirjansa.
―Voitteko näyttää sitä?
―Totta kai.
Nainen poistui tällä kertaa takahuoneeseen, viipyen siellä hetken.
―Kas tässä, olkaa hyvä.
Miehet selasivat kuumeisesti mustakantista kirjaa.
―Bingo, täysosuma. Huomaatko saman kuin minä?
―Ei pienintäkään epäilystä.
Paul sulki kirjan ja ojensi sitten sen myyjälle. Poistuttuaan rohdoskaupasta miehet painuivat suoraa päätä asemalle.
―Mitä ajattelet jutusta?
―Entistä kiharaisempi, sitä minä en ymmärrä miksi lady Alligton tai kuka hän nyt onkaan käytti moista nimeä.
―Siihen on varmaan omat syynsä. Vieläkö olet pidättämässä lady Dowelia?
Paul Lernon mulkaisi Leopoldia äkeästi, sanomatta yhtään mitään.
―Korjaus arviooni, mennään pidättämään Alicia Alligton.
―Millä näytöillä?
―Onhan meillä vahva näyttö.
Leopold kohotti hartioitaan, aivan kuin merkiksi, että siitä vaan.
―Lähdetään kartanolle, tahdon saada lopullisen pisteen tälle jutulle.
―Miksi meidän sinne mennä, sillä Alicia Alligton tuli samalla kyydillä kuin minäkin. Sovitaanko, että minä tuon sinut luoksesi.
―Onnistuisiko se?
―Miksei muka onnistuisi, helppoa juttu, minä vien hänet kahville ja sinä tulet paikalle ja otat huomaasi. Tahdikkaasti.
―Hyvä on.
Puolituntia myöhemmin Leopold oli saanut Alician houkuteluksi kermaleivoksen ja vihreän teen äärelle, varsin viihtyisään kahvilaan. Alicia oli hetken empinyt, ennen kuin oli suostunut miehen ehdotukseen.
―Mistä moinen kunnia minua kohtaan?
―No mutta hyvänen aika, se on minulle ilo ja kunnia, niin ja te lady Alligton olette mitä miellyttävintä pöytäseuraa. Suo anteeksi käväisen äkkiä ostamassa meille sikarit tämän kunniaksi.
Sen sanottuaan Leopold oli poistunut sivummalle, Alician jäädessä hetkesi yksin pöytään.
55
Tuskin nainen edes tajusikaan, kun hänen viereen ilmestyi kuin tyhjästä komissaari Paul Lernon.
―No mutta tämäpä yllätys, huudahti nainen.
―Ikävä kyllä lady Alligton, minun on pidätettävä sinut kuulusteluita varten.
Nainen ei ollut uskoa korviaan, vaan katseli hämmästyneenä komissaaria silmiin.
―Tämähän on ennekuulumatonta! Et voi olla tosissasi?
―Ikävä kyllä olen, välttääksemme kiusallisen tilanteen, menen ulko-ovelle odottamaan teitä, jätän tämän nuoren konstaapelin seuraanne ja hän saattelee teidät ulos sopiiko?
―Tavatonta, tämä on niin noloa, te häpäisette minut.
―Päinvastoin lady Alligton, toimikaamme mahdollisimman tahdikkaasti.
―Hyvä on, tämä nuori komistus saa saattaa minut ulko-ovelle, nainen totesi vakavana.
Paul Lernon poistui ryhdikkäästi ulko-ovelle, jääden sitten odottamaan naista. Jonkin ajan päästä lady Alligton istui Paul Lernonin ja Leopold Legresin kanssa aseman kuulusteluhuoneessa.
―Te siis syytätte minun myrkyttäneen hovimestari Clementsin, sehän on täysin järjetön väite!
―Lady Alligton teillä on taito pistää injektioruiskulla, tässä tapauksessa läpi viinipullon korkin.
―Parahin komissaari, tuo on naurettavaa, ensiksi miten minä muka olisin tehnyt sen? Eihän minulla ole ollut viinikellarin avaintakaan, enkä tiedä missä niitä säilytettiin.
―On syytä olettaa teidän saaneen ne jotenkin käsiinne.
―Naurettavaa. Sitä paitsi mistä minä myrkyn olisin saanut käsiini?
―Ah, siitä meillä on varma tieto, te olette käyneet eräässä rohdos kaupassa ostamassa myrkkyä, siitä meillä on todisteet, teidän allekirjoituksenne, sanoi Paul Lernon voitonriemuisesti.
―Ahaa vai sillä tavalla, te siis olette tarkistaneet, hyvä on olen käynyt eräässä puodissa.
Nainen piti hetken tauon ennen kuin jatkoi.
―Otaksun teillä olevan tiedon kyseisestä myrkystä jota Clements nautti pullosta.
―Lady Alligton teidän ei tarvitse epäillä sitä.
―Komissaari hyvä, voinko saada nähtäväksi kyseisen myrkyn nimen?
Paul Lernon vilkaisi syrjäsilmällä Leopoldia joka vinkkasi vastauksen huomaamattomasti.
―Hyvä on, sanoi mies ja ojensi laboratorion tutkimustulokset myrkystä.
Nainen katseli hetken tutkimustuloksia, pyyhkäisten hiuskiekuran otsaltaan.
―Voinko saada tupakan?
Paul nyökkäsi Leopoldille joka ojensi auliisti naiselle. Nainen imi voimakkaasti pari kertaa ennen kuin vastasi.
―Arvon komissaari, eihän tämä ole ollenkaan samaa tuoteta kuin mitä minä olen ostanut, nainen vastasi.
―Rohkenetko väittää ettei muka ole samaa ainetta.
―Rohkenen, toki voitte tarkistaa sen itsekin.
56
Paul Lernon ei ollut uskoa korviaan, vaan otti käteensä oikeustieteellisen tutkimusraportin ja vertasi sitä naisen ostamiin tuotteisiin, ojentaen sitten paperit Leopoldille.
―No niin, minä varmaan voin poistua tästä, ymmärrätte varmaan, että olen pakotettu tekemään ilmoituksen kunnioitetun kansalaisen vapauden riistosta esimiehellenne.
―Lady Alligton pyydän nöyrimmästi anteeksi tapahtunutta, toivon jos asia voitaisiin ratkaista tahdikkaasti ja hienotunteisesti. Leopold saattakaa lady Alligton ulos.
Paul Lernonista tuntui kuinka maailma synkkeni silmien edessä.
―Tämä on minun urani loppu, sanoi mies kun Leopold oli tullut takaisin.
―Kenties kaikkea ei ole menetetty.
―En tiedä kuinka jatkaa tutkimuksia.
Leopold oli sytyttänyt tupakan, kieltämättä tutkimus oli saanut yllättävän käänteen.
―Parahin komissaari, meidän ei auta muuta kuin odottaa, ennen pitkää murhaaja iskee uudelleen.
―Tarkoitatko että?
―Aivan varmasti, sillä murhaaja ei ole päässyt vielä päämääräänsä, ja Clemensin murha oli ainoastaan onnettomien seikkojen yhteensattuma.
―Mitä sitten ehdotat?
―Keskeytetään tutkimukset vähäksi aikaa, sillä murhaaja on varpaillaan.
―Saatat olla oikeassa, mitä aiot tehdä?
―Teen perusteellisen selvityksen lady Edith Honebelyle.
Miehet erkanivat kumpikin tahoilleen. Leopoldin palaessa autolle, sai hän kuulla kuljettajalta että lady Alicia Alligton oli palanut noutamaan tavaroitaan kartanosta omia kyytejään.
Leopold kyllä arvasi jotain sen suuntaista, sillä niin tuohtunut nainen oli ollut.
Päästyään kartanoon hän oli saanut kutsun oitis lady Edithin tapaamiseen.
Lady Edith seisoi ikkunan päin katsellen ulos, kun Leopold asteli sisään huoneeseen.
―Olen pettynyt Leopold! Otaksuin tahdikkaampaa toimintaa teidän taholtanne, lady Alicia Alligton palasi tunti sitten varsin tuohtuneena, sillä seurauksella että hän pakkaa tavaroitaan ja poistuu sitten keskuudestamme. Ymmärrättekö, mitä se merkitsee?
―Luulen ymmärtäväni madam.
―Se on katastrofi, häpeä arvostettua sukuamme kohtaan.
―Aivan niin madame.
―Pöydällä on kaksi kuorta ottakaa ne ja lukekaa ne.
Mies luki kirjeet nopeasti läpi, toisen hän ymmärsi, sillä siinä oli hänen palkkionsa. Toisen kirjeen sisältöä sen sijaan hän ei ymmärtänyt.
―Onko Leopold tietoinen toisen kirjeen sisällöstä, joka koskettaa poikaani Helmut Dowelia?
―Madame Edith, en todellakaan tiedä mitä sanoa, olen sanaton.
―Kai Leopold ymmärtää mitä kirjeen sisältö merkitsee? En voi hyväksyä kirjeessä ollutta haastetta.
57
13. Luku
―Lady Edith, pelkäänpä pahoin ettei kirjeen sisältöä voi kumota, sillä aatelisuus velvoittaa poikaanne vastaamaan kirjeessä esitettyyn haasteeseen.
―Siinä tapauksessa, saat olla paikalla todistamassa mittelöä, onko selvä?
―Kyllä madame.
―Leopold voi poistua.
Mies poistui huoneesta keittiöön auttamaan Justin Adleria. Nainen katseli hetken miehen mietteliästä olemusta.
―No mikä nyt on?
―Madame on kyllästynyt palveluihini.
―Mitä minä sanoin, ei olisi kannattanut sekaantua toisten asioihin.
―Oletko muuten tietoinen kaksintaistelu haasteesta?
―Kuulin siitä tänä aamuna, käsittääkseni se on huomenna.
―Huomenna?
―Niin, etkö ollut siitä tietoinen?
―Ajattelin sen olevan hieman myöhemmin.
Leopold paneutui nyt omiin tehtäviin, sillä oli paljon tehtävää. Paul Lernonille oli saatava tieto mitä pikimmin.
―Voiko Justin toimittaa erään hyvin tärkeän asian minun puolestani?
―Voin toki.
Leopold kirjoitti nopeasti sähkeen ja sulki sen sitten pieneen kuoreen.
―Voitteko toimittaa tämän kirjeen komissaari Paul Lernonille henkilökohtaisesti.
―Mutta, entä minun työni täällä?
―Siitä sinun ei tarvitse olla huolissasi.
Sisäkön poistuttua, Leopold meni jututtamaan George Alligtonia, joka istui terassilla päivänvarjon alla.
―Sir Alligton, onko totta, että olette haastaneet Helmut Dowelin kaksintaisteluun?
―On, koska katson sen oikeudekseni itseäni ja puolisoani lady Alligtonia kohtaan.
―Kyse on siis julkeasta loukkauksesta puolisoanne kohtaan.
―Leopold voi ajatella aivan kuten tahtoo, herrasmiesmäisyyteni estää minua kertomasta asiasta sen enempää, toivon ettei asiaa nosteta esiin sen enempää kuin on tarpeen.
Leopold mietti tilannetta hetken, oli selvää ettei taistelua voisi enää peruuttaa, ja että lopputulos olisi vääjäämätön. Sir Alligton tekisi selävää Helmut Dowelista kuin tyhjää vaan. Helmutilla ei tulisi olemaan mitään mahdollisuutta taistelussa, sen oli osoittanut ammunta kilpailu.
Samalla hetkellä kajahti jostain laukaus, miehet terästivät kuuloaan, ja ei mennyt kuin tovi kun kuului uusi laukaus.
58
―Se hölmö yrittää harjoitella viime hetkillä, aivan kuin siitä olisi muka apua, hymähti George Alligton.
Leopold ei viitsinyt sanoa mitään, vaan poistui laukausten suuntaan kartanon toiselle puolelle, jossa Helmut Dowel oli harjoittelemassa ampumista. Matkaa tauluihin oli tuskin viittätoista metriä enempää eikä ensimmäinenkään laukaus ollut osunut.
Helmut kohotti jälleen kerran pistoolin ylös, aseen asento oli kaikkea muuta kuin vakaa, yksinkertaisesti pistoolin paino oli aivan liikaa Helmutille, josta seurauksena oli aseen vapina.
―Mitä jos kokeilisit kahdella kädellä. Leopld huikkasi miehen tähdätessä keskittyneesti.
―Ah sinäkö se olitkin, mitä kahdella kädelläkö?
―Niin, saisit silloin vakaamman asennon. Saanko näyttää?
―Totta kai.
Leopold tarttui Helmutin ojentamaan aseeseen, asettuen sitten hieman leveään haara asentoon, pitäen pistoolia molemmissa käsissä, kädet suoraan ojennettuina, vetäen sitten määrätietoisesti liipaisinta.
―Onnittelen mister Legress osuma oli täydellinen, ehkä minunkin kannattaa kokeilla.
―Ehdottomasti.
Helmut latasi aseen uudelleen, asettuen sitten Leopoldin näyttämään asentoon, mies pidätti hengitystä.
―Muista hengitä syvään ja rauhallisesti, keskity ja vedä liipaisimesta määrätietoisesti.
Laukaus kajahti ja savu nousi pistoolin piipusta, osuma oli osunut lähes keskelle maalitaulua.
―Onnistui, näetkö minä onnistuin, hihkui Helmut voitonriemun vallassa.
―Näin ja onnitteluni suuremoisesta osumasta.
―Minähän en myy nahkaani helpolla, uhkui Helmut voimiensa tunnossa.
Leopodia kävi sääliksi sillä kokemuksesta hän tiesi, että oli oltava nopea ja tarkka, ja sitä Helmut ei suinkaan ollut. Pelkästään tukevan ampuma-asennon saaminen vei aivan liian kauan aikaa.
―Ehkä sinun ei ole tarvetta enää harjoitella, sen sijaan voisit valmistautua huomista koitosta varten.
―Kerrassaan vallan mainio ajatus, tahdon viettää tämän päivän puolisoni Sigfridin ja lasten kanssa.
―Sehän on vallan mainio ajatus, äitisi tahtoi minut apulaiseksi sinulle, niin mikäli sinulle sopii.
―Sopii vallan mainiosti, voisitko puhdistaa ja huoltaa aseen huomista varten valmiiksi.
―Ilman muuta sir.
Puolituntia myöhemmin Leopold oli saanut aseen puhdistetuksi, pannen sen sitten takaisin telineeseen. Juuri kun hän oli palaamassa keittiöön, kuuli hän mielenkiintoisen keskustelun viereisestä huoneesta, jossa Alligtonit kävivät keskinäistä keskustelua.
―Onko haaste sinulle niin merkittävä, ettet voi antaa asian olla?
―En, se houkka saa maksaa kalliisti tekosensa.
―Älä ole hölmö! Teet itsesi naurunalaiseksi.
71
―Ehkä olen hölmö, mutta kunniani velvoittaa otteluun.
―Tiedät varsin hyvin ettei Helmutilla ole mitään mahdollisuutta.
―Hänen olisi pitänyt ottaa se asia huomioon.
―Aiot siis ampua hänet?
―Aivan varmasti.
Nainen kääntyi ympäri ja poistui sitten huoneesta.
―Minne sinä nyt menet?
―En aio viettää aikaa murhaajan kanssa.
―Älä ole hölmö, sitä paitsi sinä toimit minun apulaisena.
Leopold meni keittiöön, jossa Justin pyyhki kyyneleitä kasvoiltaan.
―Voi tämä on niin kauheata meille kaikille.
―Älähän nyt tyttö hyvä, joko vieraat on nauttineet iltapäivän teen?
―Kukaan ei halunnut, vaan kaikki on vetäytyneet omiin oloihinsa. Jokainen miettii huomista.
―Tiedätkö kyseisen paikan?
―Tiedän,siellä on käyty ennenkin kaksintaisteluita.
―Voitko näyttää sen minulle?
―Voin viedä teidät sinne mikäli tahdotte, en tosin ymmärrä miksi?
―Minulla on omat syyni, sopiiko reilun tunnin kuluttua.
Leopold Legres mietti hetken tilannetta, ennen kuin teki ratkaisun, mennen sitten huvimajaan missä Helmut ja Sigfrid viettivät yhteistä aikaa. Oli kurjaa mennä häiritsemään yhteistä hetkeä.
―Mitä sinäkö Leopold? Mikä sinut tänne lennättää, rohkenen toivoa asiasi olevan hyvin tärkeä.
―Pahoittelen syvästi tunkeutumistani, siihen minulla on perustellut syyni. Tahdotko saada mahdollisuuden selviytyä huomisesta taistelusta?
―Tietenkin, en aio myydä nahkaani halvalla.
―Mainio ajatus, kuuntele siis. Sinun valttisi tulee olemaan kävelynopeus.
Helmut Dowel katsoi miestä ihmeissään.
―Voisiko Leopold tarkentaa, en nyt oikein ymmärtänyt.
―Sinä ja George seisotte selät vastakkain, merkistä lähdette liikkeelle ja kävelette kumpikin kuusitoista askelta, jolloin ammuntamatkaksi tulee kolmekymmentäkaksi askelta. Sinun tulee kävellä nopeammin tuo kuusitoista askelta kuin George Alligtonin, jotta selviät taistelusta.
―Pahoittelen, en vieläkään ymmärrä.
―Helmut hyvä, lähden käymään tapahtuma paikalla ja tahdon että lähdet mukaani.
Reilu puolituntia myöhemmin miehet seisoivat Blomendin tasangolla, joka oli tuuheiden tammien ympäröimä alue, ylängölle johti kapea kärrytie, jota reunusti maakivet. Itse aukio oli halkaisijaltaan reilu satakaksikymmentä jalkaa halkaisijaltaan.
60
Miehet astuivat ulos hevoskärryistä, Justinin jäädessä odottamaan hevosten luokse.
―Kaikella kunnioituksella, minä en parhaalla mahdollisella tavalla ymmärrä, miksi meidän piti tulla tähän paikkaan.
―Helmut hyvä, siksi että sinä treenaat kävely vauhtiasi, sillä se on kaiken a ja o.
―Ahaa nyt ymmärrän.
Sillä välin Leopold oli piirtänyt maahan merkin, Helmutin katsellessa tämän touhuja ihmeissään.
―Ole hyvä ja asetu merkin kohdalle, lähde kävelemään minun merkistäni ja kävele kuusitoista askelta,käänny ja ota tukeva asento, siten kun neuvoin, onko selvä?
―Selvä on.
Helmut Dowel asettui merkille. Leopold katseli tarkkaan miestä. Kun kaikki näytti olevan kuten piti, antoi tämä merkin ja Helmut lähti Leopoldin osoittamaan suuntaan ottaen vaaditut askeleet ja kääntyi sitten ja otti tukevan asennon.
Leopold tarkisti ajan kellostaan, kaksikymmentäkaksi sekuntia, se oli aivan liian paljon. Mies silitti leukaansa, Helmutin tullessa tämän luokse.
―No miten meni?
―Se meni, oikein vallan mainosti, otetaan vielä muutaman kerran, sopiiko?
―Totta kai.
Helmut Dowel teki yhä udelleen ja uudelleen saman jutun, saaden parhaaksi ajaksi kahdeksantoista sekuntia.
―Selvisinkö hyvin? Mitä luulet, onko minulla mahdollisuuksia?
―Vallan mainiosti, selvisit erinomaisesti, uskon sinulla olevan.
Helmutin pukiessa takkia ylleen, Justin oli tullut Leopoldin viereen.
―Miksi valehtelit hänelle? Hän ei tule ikinä selviämään, jopa minäkin tiedän kahdeksantoista sekunnin olevan liikaa. Sir George ampuu Helmutin kuin kapisen koiran.
―Minä en voinut muuta.
Helmut palasi kärryjen luokse varsin luottavaisin mielin, hän tiesi tehneen parhaansa, ja uskoi sen riittävän kaksintaistelussa. Varmaa oli, että kumpikin kisaaja ampuisi tappaakseen toisen.
Kolmikko palasi kartanolle varsin vaitonaisena, tietoisena siitä mitä huominen toisi tullessaan.
―Saitko toimitettua viestin jonka annoin sinun hoitaaksesi?
―Sain, asia on kuulema järjestyksessä, Paul Lernon tulee henkilökohtaisesti valvomaan toimenpidettä.
―Ah vallan mainiota.
―Suokaa anteeksi poistumiseni, tahdon olla hieman omissa, oloissani. Justin, voisitteko toimittaa kirjoitustarvikkeet huoneeseeni.
Leopold sekä Justin katselivat kun Helmut asteli sisään kartanoon.
61
Aamu valkeni sumupeiton peittäessä maanpinnan ulottuen polven korkeuteen, ilma oli viieleän kostea. Kärryjono eteni verkkaista vauhtia kohti määränpäätä Blomendin tasankoa. Oli täysin äänetöntä, tuntui kuin aika olisi pysähtynyt.
Kärryjonon ensimmäisenä saapui pappi ja lääkäri ja oikeuden tuomari, seuraavana saapui George Alligton mukanaan Alicia Alligton, näiden perässä tuli Helmut Dowel ja Leopold Legress. Viimeisenä jonon hännillä tuli Paul Lernon ja hautaus urakoitsija sekä kantomiehet.
Sata metriä, heidän takanaan tuli sekalainen joukko uteliaita katsojia. Olihan edellisestä kaksintaistelusta vierähtänyt aikaa jokin tovi.
Kärryjono pysähtyi aukion reunaan, tunnelman ollessa harras ja jopa haudanvakava, kaikki tiesivät mitä tulisi tapahtumaan.
Oikeuden tuomari Neil Mercel kutsui taistelijat ja heidän apulaisensa luokseen. Alicia Alligtonin saapuminen yhdessä miehensä kanssa aiheutti pieni muotoisen skandaalin, olihan ensimmäinen kerta kun nainen toimisi assistenttina.
―Tavatonta, sir Alligton ettekö tiedä etiketti säännöstöä?
―Arvoisa tuomari, oikeuden edustaja, tiedän vallan hyvin, kuitenkaan ei ole olemassa mitään sääntöä siitä ettei puoliso voi toimia assistenttinani tässä tilaisuudessa.
―Hyvä on, lienee selvää puolisollenne kuitenkin etiketti säännöstö?
―Tuomarin ei tarvitse olla siitä huolissaan, tunnen käytännön varsin hyvin.
―Hyvä on, kerron taistelu säännöt lyhyesti läpi.
Tuomari Neil aloitti sääntöjen kertaamisen protokollan mukaisesti, minkä jälkeen taistelijat valitsivat pistoolinsa tuomarin ojentaessa aselaatikon. Valittuaan aseet kisaajat asettuivat keskelle aukiota selät vastakkain. Samalla hetkellä assistentit latasivat aseet protokollan mukaan.
Tunnelma oli äänettömän aavemainen. Tuomari Neil Mercelin varmistaessa, että kaikki tapahtui sääntöjen mukaan, nyökkäsi tämä merkin avustajille viedä aseet kisaajille.
Leopold ojensi aseen Helmutille jonka valkeaan nahkakäsineen puettu käsi puristi tiukasti pistoolin kahvaa.
―Muista mitä sanoin eilen, älä hätäile, ota vakaa asento, tähtää huolellisesti.
Alicia Alligton ojentaessa aseen miehelleen, suuteli tämä samalla intohimoisesti, mikä aiheutti kohauksen väkijoukossa.
Myös tuomari Neil Mercel loi paheksuvan katseen Alician puoleen, joka oli kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Tuomari katseli hetken kilpailijoita, kaikki oli hiiren hiljaa.
―Kilpailijat oletteko valmiita?
Kyllä sana tuli kuin yhdestä suusta. Miehet katselivat kuinka tuomarin musta käsi nousi sivulle ja kädessä oleva valkoinen sifonki lepatti vienossa tuulen vireessä.
―Kun liina putoaa maahan otatte kuusitoista askelta, käännytte ja ammutte, onko selvä?
62
―Kyllä on, kuului jälleen vastaus.
Kaikkien katse oli suuntautunut nyt tuomarin kädessä olleeseen liinaan, kuin varoittamatta se alkoi leijailemaan kiduttavan hitaasti kohti maanpintaa. Helmut Dowel nuolaisi huuliaan ja hän tunsi kuinka hänen kurkkuaan kuristi. George puolestaan tunsi kuinka hänen sykkeensä nousi.
Samalla hetkellä liina kosketti maata ja miehet lähtivät rivakasti kävelemään määrättyä askelmäärä. Silmä määräisesti oli vaikea havaita, kumpi miehistä oli nopeampi, ja kumpi oli saanut paremman lähdön. Katsojien syke nousi samassa suhteessa kun miehet askelsi. Alicia Alligton oli kääntynyt toisin päin, ollen selin kilpailijoihin nähden. Hän ei kestänyt katsoa taistelun loppu tulosta.
Samalla hetkellä kajahti kaksi laukausta, jotka sulautui korvissa yhdeksi ja ainoaksi laukaukseksi. Helmut putosi polvilleen ja savuava pistooli putosi hänen kädestään. George Alligton otti muutaman horjuvan askeleen eteenpäin.
Leopold Legress tajusi tilanteen ensimmäisenä ja riensi Georgen luokse joka piteli rintaa, pudottautuen sitten maahan typertynyt ilme kasvoillaan.
―Ei, ei voi olla totta...minä...minä olin nopeampi...en...en koskaan ole ampunut ohi...Antakaa anteeksi…
Samalla hetkellä George Alligton huojahti kyljelleen, lasittunut katse, kuolon katse silmissä. Vasta nyt Alicia Alligton tajusi tilanteen ja purskahti hysteeriseen itkuun. Osa yleisöstä itki ja rukoili kuolleen Georgen puolesta.
Kesti jonkin aikaa ennen kuin tilanne rauhoittui, lääkäri Neil Delfour teki rutiinin omaisen tutkimuksen, mikä sinällään olit täysin turhaa.
―Arvoisa korkeimman oikeuden tuomari julistan George Alligtonin kuolleeksi kello seitsemän nolla kahdeksan.
Osa paikalle saaneista katsojista oli poistunut murheen murtaman.
―Tämä lienee tässä, totesi puolestaan Paul Lernon.
Leopold Legress sytytti savukkeen miettien tapahtunutta.
―Tämä oli tässä. Nyökkäsi Leopold mennen sitten Alician luokse, joka oli hieman rauhoittunut.
―Lady Alligton, syvä osaottoni miehesi puolesta.
Alicia tyytyi nyökkäämään, kuivaten samalla silmiään. Myös Paul Lernon kävi osoittamassa osanottonsa.
―Alicia parka, kova paikka hänelle, jollain tapaa käy häntä sääliksi.
Leopold katseli mietteliäänä maassa makaavaa George Alligtonia jota siirrettiin puiselle lavitsalle. Mennen sitten Helmutin luokse joka vapisi vieläkin katsellen käsiään.
―Minulla ei ollut vaihtoehtoa joko hän tai minä, en minä tarkoittanut tätä.
63
―Rauhoitu! Kukaan ei syytä sinua mistään. Kyse oli sinusta tai hänestä.
Pikkuhiljaa väki kaikkosi tapahtumapaikalta, Paul Lernonin ja Leopold Legresin poistuessa viimeisenä.
―Minä en ymmärrä sinua, olet ollut kovin vaitonainen, miksi?
―En tiedä, jokin omituinen tunne vaivaa mieltäni.
―En ymmärrä, mehän nähtiin juuri hetki sitten mitä tapahtui.
―Siitä huolimatta jokin asiaa vaivaa minua.
Leopold käännähti, mennen sitten uudelleen Alician luokse.
―Lady Alligton, murheen ja surun hetkellä on hyvä muistaa että elämä jatkuu, salli siis minun saattaa teidät kartanolle.
―Kiitos Leopold, hädän ja tuskan hetkellä teistä kuoriutuu todellinen herrasmies. Tulen mieluusti teidän kyytiinne.
Helmutin tullessa osoittamaan surun valittelunsa. Alician veri kiehahti ja hän sivalsi miestä kämmenellä tätä kasvoihin.
―Murhaaja!
―Mitä tuo nyt oli?
―Leskeksi jääneen tunteenpurkaus. Minä otan lady Alician kyytiini, ottaisitko sinä Helmut Dowelin?
―Tehdään niin.
Leopold kääntyi Alician puoleen joka oli rauhoittunut lähes entiselleen.
―Mitä aiot nyt tehdä?
―En tiedä kaikki on niin sekaisin, olen vielä huomiseen päivän kartanolla ja lähden sitten takaisin Lontooseen.
―Ah, aivan niin,totesi Leopold.
Loppumatka eteni hiljaisuuden vallassa. Tieto Georgen kuolemasta oli kantautunut kartanoon, jossa tunnelma oli vaitonainen.
―Leopld voitko ilmoittaa Justinille, että tämä valmistaisi minulle kylvyn, olen näet hieman järkyttynyt ja lämmin kylpy rauhoittaisi minua.
―Minä ilmoitan sisäkölle.
Alicia Alligton asteli mustaharso kasvoilla kohti yläkertaa.
―Urhea nainen, totesi Trewor Londermon.
―Todellakin. Yhtyi Lisa
Samalla hetkellä Edith Honebely saapui aulaan mustiin pukeutuneena.
―Lisa, voitko kertoa lady Allgtonille syvän osanottoni, olen itse hieman väsynyt ja tahtoisin levätä hetken.
