 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
Hei Deathless!
Ei todella ole liian pitkä! Mukavaa, kun toisinaan putkahtelee myös näitä miltei pienoisromaaneja!
Jännittävä tarina! Kirjoitat mukavan sujuvasti ja selkeästi!
Muutamia huomioita.
Kuten sanoit, kirjoitat hyvin selkeästi, ja kuitenkin seuraavanlainen virke on harhautunut novelliisi.
Kirjoitat, "Ennen kuin ehti eväänsäkään väräyttää, hänen näkönsä sumeni ja oli, kuin hän olisi pudonnut pimeydessä, syvemmälle ja syvemmälle, syvempään, kuin hän oli koskaan joutunut nukahdellessaan.".
Tätä ei mielestäni ole aivan loppuun saakka mietitty. Luin kohdan useaan kertaan ja järkeilin, että tuossa kyseisessä kappaleessa olit hieman lipsunut jostain syystä.
Koitan antaa oman esimerkin, "..., mutta hänen näkönsä sumeni. Oli, kuin hän olisi pudonnut pimeyteen, syvemmälle ja syvemmälle, kuin koskaan nukkuessaan.".
Eli jatkoin virkettä siitä "hiton kahvi..." - kohdasta ja koetin yksinkertaistaa hieman. En tosin tiedä, huomaatko eroa, mutta noin ajatuksena vain.
Samassa kappaleessa, kuin tuo edellinenkin on mielestäni hieman liikaa "hän" - sanaa.
Kirjoitat, "Mutta nyt hän tunsi ilman ihollaan, tuulen tuiverruksen hiuksissaan. Tuiverruksen jälkeen seurasi kylmyys, hänen vaatteensa tuntuivat painavilta. Hän oli vedessä. Hän ei saanut happea. Hän räpisteli huonolla uimataidollaan pintaan, eikä voinut uskoa silmiään."
Ajatukseni, "Mutta nyt hän tunsi ilman ihollaan, tuulen tuiverruksen hiuksissaan, ja sitten tuli kylmyys. Hänen vaatteensa tuntuivat painavilta. Hän oli vedessä, eikä saanut happea. Koetti vain räpistellä kohti pintaa huonolla uimataidollaan, eikä saattanut uskoa silmiään.".
Eli otin hieman toistoa pois ja koetin jälleen hieman yksinkertaistaa.
Tämä kohtaus olisi voinut mielestäni olla hieman "piinaavampi". Eli kaikki tapahtuu nopeasti, kahdessa virkkeessä. Lisäksi tuo keskimmäinen virke on hieman liian pitkä, ja tavallaan katkaisee jännittävän tilanteen.
"Molemmat kiljaisivat ja Zoe viiletti läpi ilman suoraan kohti ilahtuneen depromakion kitaa. Ehkä uni päättyisi nyt, Zoe ajatteli toiveikkaana, mutta jotenkin hänestä tuntui, että tämä uni ei ollut ihan siitä perinteikkäimmästä päästä. Hän oli melkein satoja hampaita täynnä olevassa suussa, kun jokin tarrasi häntä käsivarsista."
Ajatukseni, "Molemmat kiljaisivat ja Zoe viiletti läpi ilman suoraan kohti ilahtuneen depromakion kitaa. Ehkä uni päättyisi nyt, Zoe ajatteli toiveikkaana. Hän koetti epätoivoisesti saada otetta liukkaasta liaanista, joka kuitenkin lipsui limaisena sormien alla, ja oli jo melkein satoja hampaita täynnä olevassa suussa, kun jokin tarrasi häntä käsivarsista."
Eli jätin tuosta keskiosasta hieman pois ja koetin lisätä pikkuisen jännitystä lipsuvalla liaanilla. En tiedä onnistuiko, mutta uskon, että sait ajatuksestani kiinni.
Kirjoitat hyvää dialogia, mutta nyt oli pakko ottaa esille yksi ylikliseinen kommentti.
""Tiedän monia asioita", Mark kohautti taas olkiaan."
Argh! Tuo harmitti! Toivoin, että olisit kirjoittanut ""Tiedän sinusta kaiken"...". No se siitä...
Nyt oli pakko nostaa esille poikkeuksellisen hieno ja sujuva kuvailu lohikäärmeestä! Tämä oli mahtava!
Kirjoitat, "Se oli korallinpunainen ja sen silmät tuikkivat sinisinä, kuten leijuvan saaren alla vellova meri. Sen kynnet näyttivät neulanteräviltä ja sen häntää koristi piikkien rivistö."
Tyylikästä! Hyvä!
Näillä main tarinaa tuntui, että olit vain "sutaissut" tarinaa kasaan päästäksesi taas johonkin mielenkiintoisempaan.
Kirjoitat, "...kuin hän ei olisi ikinä syönyt yhtä herkullista ja mukavaa ateriaa.".
Mielestäni ruoka ei voi olla "mukavaa" ja lisäksi toistat sanaa "herkullista" tässä kohdin novellia jopa hieman liikaa. Korvaisin kenties "mukavaa" - sanan "maittavaa" - sanalla ja vähentäisin herkullista.
Lisää toistosta, käytät samassa kohdin tarinaa "äärimmäisen" - sanaa liiallisesti...siis ainakin minun mielestäni.
Hieman täytettä ja selittelyä.
Kirjoitat, "Garniah liukui eteenpäin. He olivat jo melko kaukana Ophelien talosta. Zoe vilkaisi ympärilleen ja loputon meri sai olon tuntumaan kuin maailmassa ei olisi keitään muita kuin he.".
Elikkäns kohta, jossa heidän olleen melko kaukana Ophelien talosta, on mielestäni tarinan ja kohtauksen kannalta turha.
Eli, "Garniah liukui eteenpäin. Zoe vilkaisi ympärilleen ja loputon meri sai olon tuntumaan, kuin maailmassa ei olisi keitään muita kuin he.".
Huomaatko? Eli lukija kyllä ymmärtää, että kauas on tultu, ja vaikka ei ymmärtäisikään, niin onko sillä merkitystä?
Kirjoitat, "Zoe huitaisi keppiään vielä kerran, mutta lohikäärme päästi oudon äänen, joka saattoi ilmaista huvittuneisuutta.".
Tässä on mielestäni hieman sekava virke. Muotoilen sen hieman toisin.
"Zoe huitaisi kepillään vielä kerran. Lohikäärme päästi oudon äänen, mutta se tuntui ilmaisevan vain huvittuneisuutta.".
Eli tuo näytti siltä, että Zoe olisi huitaissut omistamaansa keppiä, esimerkiksi kädellään, jolloin lohikäärmeen ääni ei oikeastaan liittynyt siihen mitenkään :D
Lauseen jäsentelystä vielä yksi pieni juttu. Eli kannattaa miettiä miten haluaa asian ilmaista ja hieman järjestystä.
Kirjoitat, "Hän vilkaisi vielä kerran käsiään, jotka savusivat ja verestivät, ennen kuin mustuus nielaisi
kaiken."
Ajatukseni, "Hän vilkaisi vielä kerran savuavia ja verestäviä käsiään, ennen kuin mustuus nielaisi kaiken.".
Tämä nyt ei varsinaisesti ole mikään virhe, ja ajattelinkin vain antaa vaihtoehdon.
Kuitenkin kaikkinensa tarinasi oli todella viihdyttävä! Avainkohtina palautteessa sanoisin, että keskity pieniin yksityiskohtiin ja jännityksen luomiseen, sillä novellissasi oli monia potentiaalisia kohtia luoda piinaavan jännittäviä kohtia, kuten lohikäärmetaistelut ja kohtaamiset vieraiden "ököjen" kanssa.
Silloin, kun saat kiinni jostain jännittävästä kohdasta, älä päästä irti ennen kuin olet varma, että nyt se on hyvä!
Kiitos tarinasta!
Ps. se ei ollut yhtään liian pitkä!
