 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
Luin ensin riimitetyn runo sen jatkoksi asiaruno. Laittoi miettimään niiden suhde runouteen yleensä. Runo on runoa vaikka ei sitä heti kohta omaksi ottaisi. Runot eivät ole kirja kirjahyllyyn kirjoitettu kamaa, runo on vietävä kaduille ja kujille toreille, puiston. Laskettava puiston penkille runoteos ja kun ohikulkija istahtaa penkille, runoilija tai runon ystävä kysyy saanko lukea runon. Voi kuinka romanttista. Sitäkin. Siinä se on runon ydin. Puuttuvat sanat kielikuvat ja lukijan olemuksesta lähtevä laulu. Runo ja laulu ovat kuin paita ja peppu. Molemmat ovat keskeisesti rytmin lumoissa. Intohimoisia. Parempi lopettaa ennekin lähtee vanha mies puistonpenkille runojen kanssa.
Mielestäni runosi on asia runo. yksi sana sai minussa hämmästyneeksi - mitä tuli sanottua – lorinaa.
Puro tietenkin lorisee vaikka ei itse sitä kuule noin. Minä kuulen lorinaa kun vesi hiljaa valuu kylpyammeeseen. Vain ajankohtaisuus kuuma kesä jäi puuttumaan. Nämä on mieleeni nousseita mielikuvia.
Olkoon niillä oma arvonsa, kuin pysähtyneessä junassa virkansa puolesta kontitorin keränä paparit ja nyt juna jatka matkaa.
