 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
Todella hieno runo! Lueskelin aiempia kommentteja ja täytyy sanoa, että kun ensimmäisen kerran luin runosi, ei "arktinen armahtaja" ainakaan minussa herättänyt ajatusta toisesta ihmisestä. Pikemminkin jonkinlaisesta voimasta tai ehkä armosta itseä kohtaan.
Ymmärrän, mitä sanoit tarpeesta toisen hyväksynnälle tai jonkinlaiselle huomionosoitukselle, kun on itse aivan pohjalla (nimimerkillä itsekin siellä käynyt). Tuolloin omat voimat eivät riitä itsensä hyväksymiseen ja toisinaan tarvitsee jonkun, joka kiskaisee pohjalta edes sen verran, että masentunut näkee valon vielä olevan olemassa - ikään kuin muistuttamaan siitä - vaikka se kaukana onkin.
Pidän runosi otsikoinnista, se on mielestäni pysäyttävä, täydentää runoa ja tuo siihen vielä jotain lisää, ehkä tunnetta..
Otin yhden tähden pois, koska isojen kirjaimien käyttö on omaan silmääni epäjohdonmukaista. En vaali kielioppisääntöjä runoudessa, mutta ainakin itse käytän joko kokonaisia lauseita isoine kirjaimineen ja pisteineen tai sitten kirjoitan koko runon pienillä kirjaimilla, yleensä ilman pilkkuja. Mutta nämä ovat tietysti vain makuasioita :)
Kokonaisuudessaan pidin oikein paljon!
| 1 kohdetta - näytetään 1 - 1 |
Järjestys
|
| 1 kohdetta - näytetään 1 - 1 |
Palautteesi oli kaunis ja kannustava. Kritiikkikin oli ihan hyvää, sillä itselle runoissa on aina vaikea päättää, käytänkö välimerkkejä, tai isoja kirjaimia pisteistä puhumattakaan vai kirjoitanko pienillä kirjaimilla. Kaikkea olen kokeillut, nykyisin kirjoitan useimmiten ihan vaan pienillä kirjaimilla ilman välimerkkejä. Tähän runoon jäi sellainen "en tiiä, tekiskö näin vai noin"- tyyli. :D Itseä se ei ole hirveesti häirinnyt, mutta ihan hyvä kuulla, että se saattaa häiritä jotakin lukijaa. Tämä runo on siis vanha runoni, kirjoitettu v. 2005.