Review Detail

En kuulu romantiikkagenren kohderyhmään, mutta luin tämän mielenkiinnosta, kun huomasin ylläpitäjänkin palanneen kuvioihin kommentillaan.

Tekstissä on kiinnostavaa pyrkimys pitkänä polveilevaan lauseeseen ja moniselitteisyyteen, mikä on romantiikan genressä harvinaista. Se nosti kiinnostavuutta kaltaiselleni lukijalle, vaikka toteutus ei aivan onnistukaan muun muassa kielioppihaasteiden vuoksi. Salaperäisyyteen pyrkiminen on kuitenkin hyvä tavoite juuri siksi, että romanttisissa kertomuksissa on tavallisempaa vääntää kaikki rautalangasta.

Isoin ongelma tekstissä ovat mielestäni lauserakenteet. Yhdyssanavirheet, puuttuvat ja väärissä paikoissa olevat pilkut eivät aina häiritse ymmärtämistä, mutta lause on koko tekstin rakentamisen perusta, se ratkaisee, miten pitkälle lukija jaksaa tekstiä lukea. Nyt lukija ei aina pysy ajatuksenjuoksusi perässä ja teksti vaikuttaa kerralla valmiiksi kirjoitetulta. Pitkän ja polveilevan lauseen kirjoittajan pitäisi hallita kielioppi melko täydellisesti. Jos lauseessa on kuvattu useita toisiinsa kuulumattomia asioita yhdessä, niin virheiden todennäköisyys kasvaa.

Jos haluat jatkaa pitkänä polveilevan lauseen parissa, niin yksi keino hallita lausetta on ottaa se erilliseen tarkasteluun ilman muuta tekstiä. Lauseen pitäisi olla ymmärrettävä myös ilman ympäröivää tekstiä. Silloin huomaat helpommin myös karsimisen ja hiomisen tarpeen. Esimerkiksi sinulla on tekstissäsi valtava määrä tarpeettomia vahvistussanoja, yhdistyivät yhdeksi, pikaisesti ajattelematta, hentoakin hennompi - tämä kuormittaa tekstiä aivan turhaan. Erilleen ottamalla huomaat myös, kun teksti menee tahattoman komiikan puolelle kuten lause "Oliivinvihreä pitkistä puuvilla kuiduista muotoutunut kokonaisuus liehui tuulen leikkiessä sen runsailla helmoilla". Viittausvirheet ovat pahoja lauserakenteen virheitä, lisäksi kannattaa aina pyrkiä sanomaan asia yksinkertaisesti eikä mahdollisimman monimutkaisesti.

Kuten Alapo80 huomauttaa, niin tekstissä on hyvä tunnelma. Mielestäni viimeinen kappale on viimeisen lauserakenteen joka-joka, toistoa lukuunottamatta tekstin onnistunein, sillä siinä lukija ymmärtää käyttämäsi metaforat. Alkupuolen tekstissä pystyt vangitsemaan lukijan mielenkiinnon metaforien avulla, mutta siitä seuraa pettymys, sillä metaforilla ei ollut mielekästä sisältöä, mikä sai ne tuntumaan teennäisiltä ja keksityiltä. Miksi vanha lipasto ja kyynel, miksi jokin ihminen vertautuu lipastoon? Tämä oli outoa. En ymmärtänyt myöskään valkoisia maaliläiskiä, kenen kasvoissa ne ovat? Miksi päähenkilö on lopussa lumme, mistä ruusun piikit, kun kaikki muut metaforat liittyvät vanhaan pölyiseen huoneeseen, lipastoon ja tiimalasiin. Entä häpeäpilkut, lumpeeMetaforan tulisi olla sellainen, joka herättää välittömän tuttuuden ja oivalluksen tunteen lukijassa. Sellainen viiden tähden metafora tekstistäsi löytyykin, silmät, jotka lehahtavat auki kuin voikukat aamuvarhaisella.

Myös metaforien suhteen voi käyttää luetteloa, jossa ne tarkastellaan kukin erikseen. Lyhyen tekstin maailman tulisi olla yhtenäinen ja looginen, sitä paremmin perusteltu, mitä abstraktimmalla tasolla aihe on (kuten sinun tekstissäsi kuvatessasi ihmissuhteen tapahtumia). On hyvä asia, että tekstissäsi on metaforia ja paljon yksityiskohtia, mutta jos haluat kehittää kirjoittamistasi, niin tässä tekstissä voisit miettiä, miten saisit paremmin viittaamaan ne samaan maailmaan ja tapahtumiin etkä vain sirottelisi niitä sen enempää miettimättä tekstiin niin kuin ne tulevat mieleesi. Nyt vaikutelma tekstistä on sekava, mutta hiomalla tekstistä saisi varmasti mielenkiintoisen ja omaperäisen. Tällaisena en minäkään saanut selkoa mitä tekstilläsi halusit sanoa, mutta luin sen kuitenkikin mielenkiinnolla juuri kunnianhimoisen yrittämisesesi takia.