 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
"Lumihiutaleet keinuvat äänettömästi ilmassa kuin kanootit, sulavat poskiin ja takertuvat hiuksiin."
En rinnastaisi kielikuvassa lumihiutaleita kanoottiin, koska kanootti on raskas ja painava; aivoissa kanootti ns. voittaa lumihiutaleen. Syntyy mielikuva ilmassa kelluvista kanooteista, ja kanooteista poskilla sekä hiuksilla. Ainakin minulle kävi niin. En myös tiedä, miten lumihiutaleet voivat keinua äänettömästi, ja miten ylipäätään kanootti voi keinua äänettömästi. Se ei riitä, että kanootti keinuu vedessä, koska kanootti ei tässä kontekstissa ole enää vedessä, vaan ilmassa, ja lumihiutaleet eivät yleensä keinu.
Rakastan itse tämän tyyppistä kieltä, ja käytän sitä - mutta ei saa sokaistua liikaa, kun keksii hienon kielikuvan.
"Poika kohtaa tytön, jonka silmät ovat kuin kaksi kyyhkystä kylpemässä sinisessä vadissa, jonka syvällä pohjalla on musta reikä. Saparot, rautalankaa ja poskissa pisamia…"
Liikaa tavaraa yhdessä lauseessa, liian monimutkainen ja dramaattinen kielikuva. Lukija siirtyy tytön silmistä kuvittelemaan kylpeviä kyyhkyjä.Se ei ole oleellista tarinan kannalta.
Miksi rautalankaa?
Miten silmät voivat olla kuin kaksi kyyhkyä?
Ymmärrän sinisen ja mustan reijän, mutta mitä kyyhkyset tuovat silmiin.
Tälläisiä asioita on hyvä miettiä, kun lätkii kyyhkyjä tekstiin.
Olisin itse kirjoittanut:
"Poika kohtaa tytön, jonka silmät ovat siniset ja utuiset, kuin kaksi kyyhkyä kylpemässä."
